Koronarokotuksista ja ilmiöistä niiden ympärillä

Yhdysvalloissa koronarokotukset ovat aika mukavassa vauhdissa. Näillä näppäimillä saadaan rokoterepertuaariin kolmas rokote mukaan ja tahdin odotetaan kiihtyvän entisestään. Mutta uskokaa tai älkää, tämänhetkisen tiedon valossa minä ja ukkokulta missasimme ensimmäisen mahdollisuutemme koronarokotteeseen! Postauksessa siitä lisää. Tässä postauksessa siis hiukan koronarokotuksista ja ilmiöistä niiden ympärillä.

Niin korona kuin koronarokotteetkin voivat kuumentaa tunteita, joten otetaanpa tähän alkuun kaunis kuva kukkivasta magnoliapuusta. Ne ovat nyt parhaimmillaan ja kerrassaan upeita täällä Piilaaksossa ja jaksavat sykähdyttää minua ihan joka kevät.

Rokotuksissa ongelmia toisensa perään

Vuoden 2020 loppupuolella koronarokotteet olivat olleet uutisissa pinnalla ja hyvässä myötätuulessa jo monta kuukautta. Valoa tunnelin päässä oli siis näkyvissä. Ensimmäiset rokotukset piikitettiin jo vuoden 2020 puolella. Niinpä toivonkipinä hehkui punaisena. Sitten kuitenkin rokotteiden saanti muodostui pullonkaulaksi. Seuraavaksi ilmeni säilytys- ja jakeluongelmia. Kaikenlaista mutkaa tuli matkaan. Rokotustahti hidastui. Kipinä, että tämä piina pian loppuisi, hiipui.

Alkupään ongelmat saatiin ratkottua ja rokotukset käyntiin, mutta aivan viime aikoina täällä Yhdysvalloissa on aloitettu uutisoimaan uudenlaisesta haasteesta. Sellaisesta, jota en itse osannut kyllä lainkaan odottaa. Kaliforniassa kaikki rokotukset ovat ainakin omien tietojeni mukaan hoidettu tähän mennessä pääosin ajanvarauksella. Nyt kuitenkin on uutisoitu, että jopa tuhansia varattuja rokotusaikoja on jätetty käyttämättä! Kyllä, kun volyymit ovat isoja, myös käyttämättä jääneitä rokotusaikoja on todella tuhansia. Pelkästään meidän piirikunnassamme Santa Clarassa yhdellä viikolla uutisoitiin 4 000 käyttämättä jäänyttä rokotusaikaa. Suomen väkilukuun suhteutettuna tämä tarkoittaisi 11 000 käyttämättä jätettyä koronarokoteaikaa yhden viikon aikana. Ilmeisesti ihmiset joko unohtavat varatun ajan tai jänistävät viime hetkellä, eivätkä menekään rokotetta ottamaan. Pohjimmaisia syitä näihin väliinjättämisiin ei vielä ole tiedotettu. Ehkä niitä ei edes tiedetä.

Tämä taas on aiheuttanut uuden ongelman. Rokotteita uhkaa mennä vanhaksi, sillä niitä ei ole saatukaan piikitettyä suunniteltujen ajanvarausten mukaisesti. Puhutaan ns. leftover- eli ylijäämärokotteista. Joidenkin rokotepaikkojen kulmilla tiedetään ihmisten odottelevan tuntikaupalla, jos tällaisiä ylijäämärokotteita sattuisi päivän päätteeksi jäämään. Osaa odottajista näissä on ilmeisesti lykästänytkin. 

Ylijäämärokotteista aiheutuu myös muunlaista hässäkkää ja sellaiseen "sotkeuduimme" tietämättämme itsekin. Viime maanantaina ukkokulta sai kollegaltaan työtiiminsä chattiin viestin, että Bay Arealla sijaitsevalla massarokotepaikalla ei ole saatu ihmisiä tarpeeksi rokotteisiin ja nyt erä rokotteita uhkaisi mennä vanhaksi. Parin kolmen päivän sisään olisi varattavissa aikoja ja nämä olisivat kenen tahansa vapaasti varattavissa. Päätavoitteena oli saada rokotteet pistetyiksi mahdollisimman nopeasti. Kollega oli saanut koodin, jolla rokotteiden ajanvarausjärjestelmässä pystyi "ohittamaan" tällä hetkellä rokotuksiin vaadittavan ikävaatimuksen ja varauksen tekeminen onnistui. Ettäkö ikävaatimuksen ohittava koodi? Kuulostaa hieman epäilyttävälle. Kollega kuitenkin vielä soitti koronarokotteiden kuumaan linjaan ja kysyi, onko todella ok mennä nyt varaamaan rokoteaika tällaisella koodilla, vaikkei nykyisiin rokotteiden saannin ikä- tai riskiryhmiin vielä kuuluisi. Kuuman linjan mukaan varaus oli "good to go". Hiukan siinä itsekin epäilimme, että meneekö tämä nyt oikein, mutta kollegan soitto "auttavaan puhelimeen" ja sieltä saatu vastaus vahvistivat, että toiminta olisi kaikinpuolin ok. 

Saimme ukkokullan kanssa rokoteajat takkuilevasta ja ilmeisen kuormitetusta järjestelmästä keskiviikoksi. Siis vain 1,5 vuorokauden päähän. Olin edelleen jännittynyt, että niinköhän tämä nyt näin nopealla varoajalla ja yks' kaks' yllättäen onnistuu! No, sittenpä tiistaina myöhäisuutisissa tulikin, että kyseisen massarokotuspaikan jakamat koodit, tai ainakin osa niistä, olivatkin tarkoitettu värillisille vähemmistöille (mustat, latinot) ja matalan tulotason ihmisille. Pian siitä uutisoi jo useampi uutiskanava. Joku oli siis vuotanut varauskoodit julki ja sana lähti leviämään tavoitellun kohderyhmän ulkopuolelle. Televisiouutisen mukaan koodia käyttäneet väärät ihmisryhmät tulisivat saamaan järjestelmän kautta automaattisesti rokotusajan peruuntumisen. Olimme uutisesta hämmentyneitä. Olimmeko mekin käyttäneet tietämättämme nyt väärin koodia, jolla etuilisimme rokotejonossa, mitä emme missään nimessä halunneet tehdä? 

Meidän rokotusaikojamme ei oltu vielä tiistaiseen myöhäisiltaan mennessä peruttu. Päinvastoin, olimme saaneet ajanvarauksistamme tiistaina vielä tekstiviestimuistutukset. Heti uutisen kuultuamme yritimme itse soittaa rokotteiden kuumaan linjaan. Siihen samaan ja ainoaan numeroon, joka ajanvarausvahvistuksissamme oli ilmoitettu, mikäli kysyttävää on. Kello oli jo yli kymmenen illalla ja puhelu meni vastaajaan. Tilanne jäi avoimeksi. Hermostutti, sillä rokoteaikamme olisivat keskiviikkona heti klo 12 jälkeen. 

Soitimme uudestaan rokotteiden neuvovaan puhelimeen heti keskiviikkoaamuna. Yritimme kysyä, mikä nyt on oikea tilanne. No, nainen puhelimen päässä oli pihalla kuin lumiukko. Ei tiennyt mistään jaetuista koodeista mitään, vaikka samantapaisia koodeja oltiin jaettu myös Los Angelesin massarokotuspaikalle ja näin ollen asia koski ainakin satoja ellei tuhansia ihmisiä. Aksentista päätellen puhelinneuvojanainen oli jostakin USA:n eteläisestä osavaltiosta, eikä näin ollen ollut perillä näistä aivan viimeaikaisista käänteistä Kaliforniassa. (Tämä on varmastikin valtakunnallisen auttavan puhelinnumeron miinuspuolia. Ainakaan meidän tapauksessamme tiukan paikan tullen ts. vain muutamaa tuntia ennen rokotushetkeä siitä ei ollut oikein mitään hyötyä.) Ukkokulta yritti puhelimessa rautalangasta vääntää moneen kertaan tapahtumien kulkua, mutta tuntui, ettei nainen kyllä hypännyt kärryille ollenkaan. Lopulta naisen ohje oli, että toimikaa oman intuitionne mukaan. Just! No, meidän intuitio soitti kyllä hälytyskelloja jo silloin tiistai-iltana ja niinpä peruimme omat rokotusaikamme välittömästi, vain neljä tuntia ennen rokotusaikaamme. Jospa he saisivat tilalle toiset rokotettavat ja nimenomaan heitä, joille rokotteet oli alunpitäen tarkoitettu. Ainakin nyt itse tunsimme toimivamme tilanteessa suoraselkäisesti ja oikein, emme etuilisi ketään. Ukkokullan kollegalta saamamme viestin perusteella olimme todella siinä uskossa, että rokotteita laitettaisiin nyt roskiin, ellei paikalle saatu nopeasti satoja käsivarsia riiippumatta siitä kenen käsivarsi oli kyseessä. Tilanne tv-uutisten mukaan osoittautui kuitenkin eriksi. Viesti oli varmaankin muuttunut matkan varrella lähdettyään leviämään.

Eräässä someryhmässä joku tapauksesta kiteyttikin aika hyvin. Ettei systeemin pitäisi edes päästää läpi varauksia pelkällä koodilla, vaan muutkin kriteerit tulisi täyttyä rokotusajan saamiseksi.

Jäin kuitenkin koko aika ihmettelemään, ettei meidän varattuja aikojamme peruttu varausjärjestelmän toimesta, kuten uutisen mukaan vääriä koodeja käyttäneille piti käydä. No, ajat oli nyt kuitenkin peruttu ja elämä jatkui. Keskiviikkoiltana ukkokulta sai kuitenkin tiimichattiinsä taas mielenkiintoista infoa. Yhden tiimiläisen kaveri on kyseisen massarokotuspaikan rokotejakelussa mukana ja hän kertoi, että kollegan tiimille jakama koodi olisi ollut ihan oikea käytettäväksi. Vähemmistöille tarkoitettu koodi oli eri koodi ja heidän rokotusaikana on jaettu pidemmälle aikajanalle. Meidänkin käyttämämme varauskoodi oli siis ihan oikeasti tarkoitettu ylijäämäisen rokote-erän nopeaan jakeluun ja tästä syystä aikoja jaettiin vain kolmelle päivälle. Olin tyrmistynyt! Miten sekavaa, huonosti tiedotettua, eikä rokotteiden auttava puhelinkaan osannut ohjata tilanteessa oikein! Joku voi nyt miettiä, miksemme vain menneet rokotuspaikalle ja selvittäneet siellä saammeko rokotetta ottaa. Täällä rokotepaikalla ei saa enää katsoa rokotettavan kelpoisuutta, ainoastaan varaus ja siihen liitetty henkilöllisyys tarkistetaan. Rokotekelpoisuuden tarkistaminen on siis ainoastaan varausjärjestelmän harteilla. 

Että tällainen tapaus tällä viikolla. Aikamoinen ilmiö tämäkin tällainen koodien jakaminen ja niiden kanssa sekoilu. Itse olin ehtinyt elättää toiveita jo lähenevistä työnhakumahdollisuuksista saadun rokotteen myötä, mutta toisin kävi ja niistä sitten toisella kertaa. Mutta seuraavaksi hiukan yleisemmän tason katsauksiin:

Rokotustahdista ja vähän rokotuskateudestakin

Kuten postauksen alussa mainitsin, USA:ssa koronarokotteiden tahti on aika hyvä. Joitakin maita, esim. EU-maita on tuntunut kismittävän se, että USA on saanut ensimmäisten valtioiden joukossa niin paljon rokotteita. Kaikkeen mahdolliseen tähän rokotejakeluun liittyvään en toki ole syvällisesti perehtynyt, mutta sen tiedän, että USA on myös rahoittanut rokotekehitystä isoilla tukisummilla. Elokuussa 2020 julkaistun uutisen mukaan presidentti Trumpin hallinto oli siihen mennessä tukenut koronarokotteen tutkimusta ja tuotekehitystä yli 10 miljardilla dollarilla. Tämän myötä USA päässee rokotteista varmaankin myös ensimmäisten joukossa ns. nauttimaan.

Eiväthän rokotukset toki takkuilematta ole menneet täälläkään, mutta rokotetun väestön prosenttiosuuksissa meillä ei ole ihan huono tilanne kuitenkaan: Koko Yhdysvalloissa on tällä hetkellä saanut 1. rokotepiikin 13,6 % koko väestöstä (mukana kaikki ikäluokat), 40 miljoonan asukkaan Kaliforniassa rokotettujen määrä on 14,3 % ja meidän 2 miljoonan asukkaan piirikunnassa on 15,6 %. Mielenkintoisena huomiona, että manner-USA:n osavaltioista kaikkein pisimmällä rokotuksissa on pohjoinen Alaska, missä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut jo 21,4 % väestöstä. Suomessa rokotettuja koko väestöstä on tällä hetkellä Ylen tietojen mukaan 5,8 %, mutta sielläkin toki eri sairaanhoitopiireissä on isojakin eroja.

Kaliforniassa rokotuksia hoidetaan isoilta osin näiden muutamien massarokotuspisteiden kautta sekä yksittäisten sairaaloiden ja terveyskeskuksien kautta, jotka vastaavat lähinnä omista potilaistaan. Pari viikkoa sitten rokottajien joukkoon liittyivät myös isot valtakunnalliset apteekkiketjut CVS ja Wahlgreens. Apteekit saavat rokotteet liittovaltion kiintiöstä, kun sairaalat ja terveysasemat saavat rokotteensa joko osavaltion tai piirikunnan kiintiöstä. Eli ihan kiitettävän monimutkainen kuvio. Lisäksi viime maanantaina uutisoitiin, että muutamissa eri osavaltioissa yksittäiset Costco-tukkukaupat aloittavat rokotukset. Näissä tukkukaupoissa on siis toki ollut omaa apteekkitoimintaa jo ennen tätä. Tällä hetkellä Bay Arealla vain yksi Costco, Novato, Marinin piirikunnassa aloittaa koronarokotukset.

Meidän piirikunnassa ollaan nyt vaiheesa, jossa rokotetaan yli 65-vuotiaita. Ensimmäisten rokotettujen joukossa olivat luonnollisesti terveydenhuoltohenkilökunta sekä vanhukset, jotka asuvat vanhainkodeissa tai vastaavissa yhteisöllisissä hoitopaikoissa. Tulevana sunnuntaina piirikunnassamme rokotusjoukkoon liittyvät myös uudet ammattiedustajat: opettajat ja lastenhoitajat, ruoka- ja maanviljelystyöntekijät sekä ns. emergency services -työntekijät.

Jos valtiot ovat toisilleen kateellisia rokotemääristä, niin samaa tapahtuu myös yksilötasolla. Juuri alkuviikosta täällä uutisoitiin tapauksesta, jossa losangelesilainen nainen, jonka mies menehtyi koronaan viime vuonna, sai rokotteen ikäänsä nähden aiemmin juuri tällaisesta massarokotepaikan leftover- eli ylijäämärokotesatsista. Ilman noita äkkipikaa jaettuja rokoteaikoja, rokotteet olisivat menneet vanhoiksi. Nainen sai rokotteen ja julkaisi siitä Instagramissaan kuvan. Hän sai seuraajiltaan kauheat haukut, vaikka tilanne meni aivan kuten rokotusvastaavat sen halusivatkin menevän. Ennemmin rokotteet jaetaan vaikka riskiryhmien ulkopuolisille kuin heitettäisiin vanhentuneina roskiin. Uutisessa puhuttiin rokotekateudesta (vaccine envy).

Ja varmaan rokotekateus (vaiko -ahneus) aiheuttaa monenlaisia muitakin kummajaisia. Suomessakin otsikoihin pääsi floridalainen nuorehko naiskaksikko, joka naamioitui mummoiksi saadakseen koronarokotteen aikaisemmin. Lisäksi täällä on varoiteltu huijaustekstiviesteistä, joissa luvataan pääsyä nopeammin rokotettavaksi, jos maksaa tietyn summan rahaa. Nämä eivät tietenkään pidä paikkaansa. Koronarokotukset ovat täälläkin ilmaisia aivan kaikille sen ottajille, kuuluipa terveysvaskuutuksen piiriin tai ei.

Itse olen seurannut ihan päivittäin sekä oman piirikuntamme, Kalifornian osavaltion kuin koko USA:n rokotusten edistymistä. Myös Suomen rokoteluvut kiinnostavat läheisteni vuoksi, totta kai. Luvut nousevat onneksi joka päivä ja itse pyrin ajattelemaan asian niin päin, että jokainen annettu pistos on eteenpäin tässä koronasuossa ja auttaa meitä kaikkia saavuttamaan sitä tavoiteltua laumasuojaa, vapauttamaan sairaalapaikkoja ja sen ylirasittunutta henkilökuntaa sekä pääsemään kohti normaalia elämää, joka toki varmasti tulee alkuun olemaan vielä uudenlainen. Itse jätin siis kateuskortin nurkkaan jo heti rokotusten alkumetreillä, mitä sillä turhaan myrkyttämään vain omaa mieltänsä.

Toisekseen, eihän rokote valitettavasti eloa aivan välittömästi autuaaksi tee. Immuniteetilla kestää oma aikansa kehittyä, eivätkä rokotteet anna 100 % suojaa. Joten villinä, vapaana ja maskittomanahan ei toki pysty lähtemään laitumille kirmaamaan kuin keväinen lehmä, vaikka rokotteen ensimmäisten joukossa saisikin. Mutta toivoa paremmasta, sitä rokote tuo toki hurjasti!

Toivonkin yli kaiken, että meidän kaikkien rokotusajat koittaisivat mahdollisimman pian! Ja käyttäkäämme se, kun sen aika tulee! Arkihan tosiaan jatkuu samanlaisena kuin ennenkin: sosiaalisia etäisyyksiä ja kasvomaskia pitäen ja käsihygieniasta huolehtien. Niin ja täällähän on muuten siirrytty virusmuunnosten myötä suosittelemaan tuplamaskitusta, ellei N95-maskia ole käytettävissä. Tuplamaskeista parhaana on tutkittu olevan yhdistelmä, jossa alla on kirurginen maski ja sen päällä kangasmaski.

Näihin sanoihin päätän tällä kertaa ja sanon teille taas hei, se on sama kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Vasta sen jälkeen, kun olimme omat rokoteajat varanneet tästä ylijäämäerästä, minulle selvisi, että esimerkiksi Facebookiin on perustettu oikein sellaisia alueellisia ryhmiä, joissa näistä ylijäämärokotteista tiedotetaan. Meillä täällä Bay Arean alueella toimii ryhmä nimeltä Covid Vaccine Standby (Bay Area). Paikalliset lukijani, liittykää siihen. Siellä näytetään jakavan aktiivisesti tietoa aiheen tiimoilta. Tosin tuoreeltaan on tuntunut, että ryhmä on vähän turhankin aktiivinen ja postauksia jaellaan paljon aiheen vierestäkin. Että liittyminen tietenkin omalla vastuulla. ;-) 

PPS. Sainkin jo lukijalta varsin aiheellisen ihmettelyn, että kuinka rokotteita voi mennä jo vanhaksi. Niin, en osaa sanoa onko kyseessä tilanne 1), että rokotteet otetaan x tuntia ennen pistämistä jääkaappiin sen mukaisesti paljonko rokoteaikoja on varattu ja sitten käyttämättä jätettyjen rokotusaikojen vuoksi ne jäävätkin piikittämättä, eivätkä rokotteet säily jääkaapissa kauaa, vai tilanne 2), että rokotteet on valmistettu jo x kuukautta sitten, minkä jälkeen ne ovat lojuneet aikansa eri varastoissa. USA kun on tosiaan saanut niitä lääkeyhtiöiden aivan ensimmäisenä valmistamia rokote-eriä jaettavaksi.

Nettitilausten hurmaa: kastelukannusaaga ja satasella suklaata

Muutamia viikkoja sitten uutisoitiin, että koronapandemian aikana kartongin kulutus on lisääntynyt huomattavasti. Enkä sitä yhtään ihmettele. Ainakin meidän talous on omalta osaltaan päässyt mukaan tähän pahviralliin, sillä harva se päivä kotiovellemme tuodaan jonkinlainen paketti. 

Yksi asia mikä täällä Piilaaksossa asuessa on kyllä tullut arkeen mukaan ja nimenomaan helpottamaan sitä, ovat netistä tehdyt tilaukset. Tilauksia voi tehdä kätevästi eri tavarataloista, yksittäisiltä tuotemerkeiltä, verkkokauppa Amazonista, josta löytyy ihan kaikki maan ja taivaan väliltä, ja nyt koronan myötä myös ruokakauppatilaukset ovat tulleet tutuiksi. Tänne muutettuamme podin aluksi hiukan huonoa omatuntoa, onko nettitilaaminen aina niin ekologista jne. Täällä totuus on kuitenkin se, että esimerkiksi bensaa palaisi varmasti enemmän minulta ja niiltä muilta tilaajilta yhteensä kuin siltä yhdeltä pakettikuskilta, jos me kaikki lähtisimme sitä yksittäistä tuotetta vaikkapa tavarataloista tai rautakaupasta metsästämään. Täällä kaupat ovat isoja, ne sijaitsevat pääsääntöisesti kaukana ja paikallisen järkyttävän liikennemäärän huomioiden et pääse kauppaan mitenkään käden käänteessä. Ruuhkissa palaa aikaa, hermoja ja sitä bensaa. Nettitilaukset ovat myös muutoin käteviä ja houkuttelevia. Useimmiten toimituksesta ei tarvitse maksaa yhtään lisähintaa ja paketit saapuvat kotiovellesi tyypillisesti vain muutamassa päivässä. Joskus jopa heti seuraavana päivänä. Suomessa muistan pakettitoimitusten kovat hinnat ja pakettien henkilökohtaisen noutamisen postikonttorista. Pakettiautomaatit ovat siellä olleet viime vuosina tosi käteviä, mutta pakettien postimaksuista minulla ei ole oikein tuoretta kuvaa. 

Mutta palatakseni kuvioihin Piilaaksossa, niin ainakin näin koronan runteleman talouden aikana luulisi nettitilauksilla olevan myös se työllistävä vaikutus tavarantoimittajille, pakkaajille ja autokuskeille. Ostoksia ei tarvitse kuluttajana ainakaan jättää tyystin tekemättä, vaikka enimmäkseen on käsketty kököttää kotona. Meillä korona on nimittäin jyllännyt täällä tiheästi asutussa Piilaaksossakin välillä todella rajuna. Tartuntatapauslukemat ovat olleet sanalla sanoen tautiset! Niinpä yksittäisen tavaran hakeminen henkilökohtaisesti kaupasta ei ole tuntunut läheskään aina turvalliselle ja olemme kääntyneet nyt pandemian aikana yhä useammin nettikauppojen puoleen. Seuraavaksi pari viimeaikaista nettitilaustapausta, joista ensimmäinen ei mennyt kuten Strömsössä:

Kastelukannusaaga

Kuten ehkä muistatte, istuttelin jo tammikuussa takapihamme kasvimaalle perunaa. Kylvin samaan aikaan myös erilaisia salaatteja. Tähän asti olen hoitanut kasvimaan kastelun puutarhaletkulla ja vain haaveillut kastelukannusta. Puutarhaletkun vedenpaine on kuitenkin niin kova, että tällaiset hentoiset salaatinsiemenet eivät kyllä pysy paikoillaan mullassa ja niinpä laitoimme kastelukannun verkkokauppa Amazonista tilaukseen, jes!

Paria päivää myöhemmin ukkokulta, jonka nimissä Amazonin tili meillä siis on, sai ilmoituksen pakettitoimituksesta. "PLIM", sanoi tietokone. Kastelukannu oli tulossa näillä näppäimillä, jee! Pakettipoika toi tilauksen kotiovellemme. Kun pakettipoika oli lähtenyt, meni ukkokulta pakettia kuistilta ottamaan. Ja toi sisälle aivan hervottoman ison paketin! Siis paketin korkeus oli jotakuinkin metri! Minä purskahdin nauruun. Olikohan nyt mennyt litrat ja gallonat sekaisin? Olimme tilaavinamme noin 10 litran kastelukannun. Jos se olisi 10 gallonan, puhuisimme vajaan 40 litran jättikannusta. Siis sehän olisi saavillinen vettä! Paketti avattiin. Sisältä pilkisti ihan oikeaa väriä ja materiaalia, mustaa muovia. Mutta. Paketissa olikin jättikokoinen muoviroskis, jota siis emme todellakaan olleet tilanneet. Ukkokulta avasi chatin Amazonin asiakaspalvelijan kanssa ja kertoi, että piti tulla kannu, mutta tulikin roskis. Asiakaspalvelija pahoitteli, lupasi laittaa kannun tulemaan ja sanoi lopuksi, että väärä tuote tullaan noutamaan kotoamme huomenna.

No, piakkoin ukkokullan koneelta kuuluu taas PLIM, uusi kastelukannu on jo tulossa. Vain 2,5 tuntia reklamoinnin jälkeen pihaamme kurvaa toinen Amazonin auto, joka toimittaa kastelukannun. Sellaisen, kun tilasimme. Olipas se nopeaa, ajattelimme. Samaiselle iltaa meille saapui vielä USA:n postin toimittama iso paketti. Siinä oli ukkokullan tilaama kitarakotelo. Niinpä lattiallamme lojui tuona iltana melkoinen laatikkomeri. Jättilootat roskiksesta, kastelukannusta, kitarakotelosta ja ovenpielessä odottamassa muita pienempiä pahvilaatikoita, jotka eivät olleet enää mahtuneet pahvinkeräysroskikseemme. Se on ollut meillä ylikuormituksella jo useita viikkoja. Kartonginkulutuksen kasvu tuntui siis todella konkreettiselle. Olohuoneemme lattiaa ei juuri pahvilaatikoilta näkynyt. Hahah!

Kerroimme kavereillemme tuoreeltaan tästä kastelukannun epäonnistuneesta tilausyrityksestämme ja hekin nauroivat: "Tilasitte sitten kastelukannun juuri tällä viikolla, kun Esteri esittelee sulojaan taivaalta käsin ja hyvinkin auliisti." Ja heh, kastelukannu tuli tosiaan perille juuri niinä päivinä, kun meillä satoi kaatamalla vettä. Onneksi Amazonin pakettilähetti ei tiennyt paketin sisältöä, sillä tässähän ei vielä suinkaan ollut kaikki. Kastelukannusaaga ei ollutkaan päätöksessään. Seuraavana päivänä ukkokullan tietokone sanoi nimittäin taas PLIM. Paketti olisi tulossa ja lähetystietojen mukaan paketissa olisi taas kastelukannu! 

Samainen Amazonin lähetti, joka toimitti nyt uuden kannun, oli saanut tiedon myös toisen paketin palauttamisesta. Kundi oli vähän samannäköinen kuin Miami Vicen Ricardo Tubbs ja silmänsä laajenivat lautasiksi, kun näki jättikokoisen laatikon odottamassa häntä. Varmaan säikähti sen oletettua painoa, mutta ukkokulta lohdutteli, että älä huoli, kevyt on. Lähetti nappasi roskiksen laatikossaan mukaansa ja me vuorostamme ryhdyimme jännittyneinä aukomaan uutta pakettia. Ja kyllä, kastelukannuhan sieltä taas tuli. Nyt meillä oli siis kaksi kastelukannua, vaikka vain yksi oli tilattu ja maksettu. Tämä taisikin nyt oikeasti olla vasta se korvattu, uusi tuote ja edellisenä iltana tuotu oli se meidän alkuperäinen kannu. Jälleen kerran ukkokulta avaa chattilinjan Amazonin asiakaspalveluun ja kysyy, että mitäs nyt tehdään. Asiakaspalvelija toteaa, että joo, jotakin sekoilua on nyt tapahtunut, mutta lähetti tulee huomenna noutamaan ylimääräisen kannun.

Siinä ne ovat. Kuin kaksi mustaa marjaa.

Ja kuten arvata saatatte: seuraavana päivänä taas se Tubbsin näköinen mies tulee noutamaan pakettia, tällä kertaa ylimääräistä kastelukannua. Huokaa ovella syvään ja katsoo ukkokullan osoittamaa, jälleen kerran isoa pakettia. Lähetin pään päällä melkeinpä leijuu ajatuskuplansa: "Mitä hemmetin pakettirumbaa tässä nyt joudun teidän kanssanne edestakaisin pyörittelemään!" Ukkokulta toteaakin Tubbsille, että tämä on nyt viimeinen palautus, muuta ei ole tulossa, lupaan. 

Lähetti ottaa paketin ja molemmat toivottelevat toisilleen hyvät päivän jatkot. Lopputulemana meillä on nyt vihdoinkin vain yksi kastelukannu, eikä yhtään ylimääräistä jättiroskista. Sateet ovat tyrehtyneet ja salaatit kasvimaalla voivat hyvin, kukin laji nätisti omissa riveissään.

Mutta sitten vielä toinen, todellakin onnistunut nettitilaus. Tämä on sitä ulkosuomalaisen onnellista huumaa:

Satasella suklaata Suomesta

Suomi-suklaiden varastossamme alkoi pohja häämöttää jo pahasti. Jouluksi olimme tilanneet monien ulkosuomalaisten suosimasta Suomikaupasta isomman erän suomalaista suklaata, karkkia sekä ruis- ja kauraleipää, mutta tuon tilauksen suklaaosasto alkaa olla nyt tuhottu. Meidän huushollissa suomalainen leipä on siis vieläkin säännöstellympää kuin suomalainen karkki. Suomikaupasta kertatilauksen kannattaa olla isompi, sillä postituskuluja tänne rapakon taakse tulee tilaukselle aika paljon. Tyyliin 60 euron ostoksista napsahtaa helposti 30 - 35 euron toimituskulu tuotteiden painosta riippuen. Toki Suomikaupan valikoima on aivan mahtavan laaja, mutta päädyimme tällä kertaa kääntymään Amazonin puoleen. Sitä kautta nimittäin saa joitakin Fazerin tuotteita myös tänne Yhdysvaltoihin. Yksittäisen suklaan tai suklaaerän hinta on toki suomalaista verrokkiaan huomattavasti kalliimpi, mutta Amazonin Prime-asiakkaana saamme vastaavasti toimituksen ilmaiseksi. Niinpä laitoimme tilauksen vetämään kylläkin siitä rajallisesta valikoimasta, mutta onneksi sieltä löytyi yksi lempisuklaistamme: Tupla. Ja paljonko sillä satasella sitten suklaata sai? Luulisi, että kauhean röykkiön, mutta tämän verran sitä tuli:

Tupla-patukoita tilattiin kerralla 42 kappaleen jättilaatikko. Yhdelle Tupla-patukalle tuli tällä tapaa kaikkein halvin kappalehinta 1,85 dollaria (1,54 eur). Jos nyt oikein Suomen hintoja muistan, niin tämä Amazonin hinta taitaa olla lähes kolminkertainen verrattuna Suomessa perusmarketista ostetun patukan hintaan. Kymmenen Pätkis-patukkaa maksoivat yhteensä 12 dollaria eli 1,2 dollaria kappaleelta (0,99 eur). 

Tilaushetkellä salmiakkivalikoima Amazonissa oli melko onneton, mutta 15 kappaleen erä salmiakkitikkareita sieltä lähti tällä tilauskerralla mukaan. Jälkikäteen sain kuulla, että Noitapilli-karkkeja löytyy Amazonin valikoimasta Heksehyl-nimellä. Niitä tilaamme varmastikin seuraavaksi. Tämänkertainen paketti tuli DHL:n toimittamana vain viikossa. Tämä on aivan mielettömän nopea toimitus Suomi-USA välillä, kun viimeisin Suomesta lähetetty joulukorttikin saapui meille vasta tammikuun loppupuolella. Laskeskelin jälkeenpäin, että Suomikaupan kautta vastaava tilauserä olisi todella tullut kalliimmaksi. Tuotteet ovat Suomikaupassa edullisempia, mutta toimitusmaksut melko isot siihen päälle. 

Joskus väärät tuotteet saa pitää

Noista Amazonin vääristä tuotetoimituksista vielä yksi huomio tähän lopuksi. Täällä Amazonin kautta tehdyissä tilauksissa on niin isot volyymit, että monesti näitä virhelähetyksiä ei edes pyydetä tai vaadita toimittamaan takaisin. Amazonille tulee ilmeisesti isommat kustannukset noutaa takaisin ja palautella vääriä paketteja, kuin lähettää sen sijaan vain uusi ja oikea tuote tilalle. Olen kuulut, että aika arvokkaitakin tuotteita on saanut asiakas pitää tapauksissa, joissa tilaus ei ole mennyt oikein tai oikeaan osoitteeseen.

No, meidän tapauksessamme Amazonin asiakaspalvelija kuitenkin tilasi takaisinnoudot sekä roskikselle että kastelukannulle. Myöhemmin ukkokulta näki toimitustiedoista, että kyseinen roskapönttö lähti kohti Phoenixia Arizonassa. Kylläpä tuli sille roskapöntölle hintaa, kun kuljetellaan osavaltiosta toiseen! Tässä ei nyt ehkä toteutunut se ekologisuus ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Onkohan Euroopan verkkokaupoissa samaa käytäntöä, ettei vääriä pakettitoimituksia välttämättä pyydetä aina takaisin? Kertokaa, jos on omakohtaisia kokemuksia. 

Että tällaista tilaustolskaamista tällä kertaa. Kastelukannun kanssa meni vähän sekoiluksi, mutta suklaat lämmittävät ulkosuomalaisen suuta ja sydäntä vielä moneen kertaan. Namskis! Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Haikki erämaakanjonissa, huh huh!

Nyt kun kansainväliset reissukuviot ovat olleet pandemian vuoksi jäissä jo pitkään, on ollut kiva katsella vanhoja matkakuvia ja muistella menneiden matkojen ikimuistoisia sattumuksia. Tämän postauksen haikki tehtiin viime kiitospäivän aikaan eli marraskuun 2020 lopussa. Olimme muodostaneet sosiaalisen kuplan ystäväperheemme kanssa ja vuokrasimme ison talon Etelä-Kaliforniasta Desert Hot Springsista yhteisen kiitospäivän viettoon. Paikka sijaitsee sopivasti Joshua Treen kansallispuiston ja Palm Springsin välissä. Useampana päivänä teimme kivoja päivähaikkeja, mutta tämä haikki erämaakanjonissa oli kyllä ainutlaatuisuudessaan aivan ikimuistoinen! Nythän nuo tilanteet jo naurattavat, mutta h-hetkellä oli kyllä pieni pala kurkussa parikin kertaa. Kuinka tässäkin nyt Korpelan taas kävisi? Mutta suomalaisella sisullahan sitä tästäkin kolosta, sen varsinaisessa merkityksessään, mentiin!

Retkijohtajan lupaukset, hahah  

Ystäväperheen isä ja lapset olivat kävelleet kyseisestä patikkareitistä osan jo aiemmin ja ennakkomainos oli lupaava: "Lapset tykkäsivät!" Niinpä perheen isä ristittiin konkarina retkijohtajaksi. Utelin reitistä etukäteen vielä vähän lisää. Reitillä oli kuulemma ollut "hiukan haastaviakin" osuuksia, mutta nyt ei mentäisi tismalleen samaa reittiä. Ahaa. No kysyin kuitenkin varmuuden vuoksi vielä ennakkoon, että tarvitseeko meidänkin siellä siis ryömiä, kun näistä reitin eksoottisista ryömintäosuuksista lapset olivat juuri eniten pitäneet. Saamieni ennakkotietojen mukaan ryömiä ei tällä kertaa tarvitsisi. Huh! 

Ehkä tässä "hiukan haastavien osuuksien" maininnan kohdalla olisi ollut syytä hälytyskellojen jo vähän kilkattaa, mutta puin kuitenkin rohkeasti sporttisen tennishametyylisen minihame-shortsi-kombon, sillä päivälämpötilaksi oli kuitenkin luvattu n. +25 astetta tai ylikin. Ja kun ryömintäähän ei nyt sitten pitänyt olla luvassa. Ukkokulta lähti shortseissa, hihattomassa paidassa ja avosandaaleissa. Aika nopeasti haikin alkupäässä kävi sitten selväksi, että vaatevarustuksemme oli aivan väärä. Sanoisinko alimitoitettu...

Näistä alkuasetelmista lähdettiin liikkeelle. Aamuaurinko paistaa viistosti.

Haikki alkaa ja pian raapiudutaankin jo kallioihin

"Patikkapolku" kulki siis keskellä erämaata kanjonissa. Polku alkoi näyttävästi upeassa ja leveässä kanjonissa. Maisemat olivat hienot ja kuvia räpsittiin! Heti muutaman sadan metrin jälkeen polku kuitenkin kapeni niin, että kanjonissa piti edetä kylki edellä. Jopa reppu piti ottaa pois selästä, jotta kallioseinämien välissä mahtui etenemään. Töps, töps, aivan pikkuisia sivuaskelia kerrallaan. Jo tässä vaiheessa saattoi retkikuntamme saada muutamia naarmuja polviin, kyynärpäihin tai ukkokulta hartioihinsa, joka oli liikenteessä hihattomalla paidalla. Välillä kanjonin kallioseinämien väliin oli myös tippunut valtava kivenjärkäle, joten valittavana oli kiipeillä superkapeassa kanjonissa joko järkäleen yli tai ryömiä sen ali. Eli kappas vain, pääsin sitten minäkin niihin ryömintähommiin ja polvet paljaina, auts! Pieniä ruhjeita siinäkin taas ihonpintaan kerättiin. Kerrottakoon, että tässä vaiheessa retkijohtajalle tuli ehkä pientä valittua sanaa mainittua ja taisinpa siinä jonkun tiskivuoronkin vuokratalolla langettaa kovia lupauksia antaneelle retkijohtajallemme, hehe.

Kanjoni alkoi kapenemaan...

Ja lopulta mentiinkin kanjonissa jo kylki edellä.

Mutta eipä tässä vielä kaikki! Patikkareitti nousi siis lopulta kanjoneiden päälle ja laskeutui sieltä sitten takaisin. Näitä pystysuoria nousuja ja laskuja kanjonissa tehtiin joko köysien varassa kiipeillen tai huterilla tikkailla alastullen ja nämä aina hyvin ahtaista paikoista. Onneksi retkijohtajamme oli päättänyt reitin kiertosuunnan kuitenkin niin päin, että kipusimme kallioita ylöspäin näitä solmuköysiä pitkin ja vastaavasti tulimme alas peltitikkaita. Niistä tikkaistakin oli nimittäin askelma sieltä täältä pois jo tippuneena. Lisäksi tikkaiden ensimmäinen tai viimeinen askelma saattoi olla ensinnäkin joko osittain kallion takana patikoijan näkymättömissä eli vaati hyvin varovasti tunnustelemista jalkaa ujuttamalla tai toisekseen ylin tai alin askelma saattoi vaatia todella ison harppauksen sen saavuttamiseksi. Toisinaan annoimme toisillemme suullisia ohjeita tikkaan askelmaan osumiseksi, tyyliin: "Siirrä nyt jalkaasi oikealle, vielä enemmän oikealle ja siitä nyt 40 cm päässä alhaalla on ensimmäinen askelma, jolta saat tukea." Myöskin köysipätkien alaosat olivat aika "mielenkiintoisia". Jalalle ei nousun alkuvaiheessa välttämättä löytynyt kalliosta aina sopivaa koloa. Yksi köysipätkistä aloitettiinkin niin, että retkijohtaja meni polviseisontaan maahan ja me astuimme hänen hartiansa kautta ensimmäiselle kalliokololle, johon jalan tukevasti sai. Huh huh! Hatunnosto tästä kyllä retkijohtajalle. Hän taisi saada tässä kohden tiskivuorot anteeksi, hahah.

Kaiken kaikkiaan köysipätkiä patikkapolulla oli joko kolme tai neljä, tikapuuosuuksia enemmän. Kaikki köysipätkistä olivat korkeudeltaan useamman metrin, pisin ehkä vajaa 10 m. Ensimmäinen köysiosuus ei ollut vielä kaikkein vaativin ja minulla se meni vielä sellaisella uutuuden innolla. Mutta heti toisen köysipätkän kohdalla rimakauhu nousi yllättävän suureksi. Nyt noustava matka oli pidempi ja nousupaikka huomattavasti ahtaampi. Naarmuja olisi taas vähintääkin luvassa. Ja jos köyden yläpäästä tippuisi, niin luita menisi rikki ihan varmasti. Itselläni ei edes ole mitenkään kauhean vahvat käsivarsilihakset, jotka tässä köysikiipeilyssä olisivat tietenkin auttaneet kummasti. Toisaalta, jos toisen köyden kohdalla olisi luovuttanut, olisi takaisin autolle päästäkseen pitänyt palata ensimmäinen köysiosuus alaspäin! Ei oikein sekään houkutellut. Kauhukuva U-käännöksestä ja köysimatkasta alaspäin vei voiton kamaluudessaan ja niinpä keräsin rohkeutta ja sain kuin sainkin kivuttua toisenkin köysipätkän lopulta ylös. Kädet kyllä tärräsivät loppuosuudesta jo aivan hurjana, mutta ylös lopulta pääsin siitäkin. Ja kaikki meistä pääsivät. Tosin tässä vaiheessa taidettiin yhdeltä jo pyyhkiä valuvaa kerta kyynärpäästä. Pikku ruhjeita ja naarmuja alkoi olla retkijohtajaa ja lapsia lukuunottamatta meillä kaikilla aikuisilla.

Niin, mukanamme oli tosiaan myös perheen lapset, molemmat +/- 10-vuotiaita. Moni voi nyt ihmetellä, miten kummassa lapset tällaisella reitillä pärjäsivät? Mutta nehän pärjäsivät, paremmin kuin moni aikuinen! Heidän mielestäänhän tämä kaikki kiipeily ja rimpuilu oli vain hauskaa. Mahtava seikkailurata! Lapset painelivat kaikki köysiosuudet tosi ketterästi ja halusivat mennä aina ensimmäisinä. Heillä onnekkailla on harrastuneisuutta köysikiipeilyyn ja ovat liikkuvaista sorttia noin muutenkin. Kauhunhetkiä sen sijaan meille aikuisille, tai ainakin minulle, tuli sitä mukaa lisää, kun itse vasta kömpi ja rimpuili edellistä köysipätkää ylös, niin lapset jo hihkuivat innosta kalliokulman takaa: "Hei, täällä on uusi köysipätkä, jee!" Tieto kulman takana odottavasta uudesta köysiosuudesta ei meikäläisen otsalla kirpoillutta tuskanhikeä ainakaan kuivattanut, hahah!

Lapset nousemassa yhtä köysiosuutta. Nehän menivät näistä ketterästi kuin marakatit. 

Ainakin omia mukavuusrajoja tuli tuolla haikilla rikottua siis moneen kertaan. Välillä tahtoi iskeä suoranainen epätoivo, mutta yksittäisen vaikean pätkän voittaminen rohkaisi kuitenkin aina eteenpäin. Ja nyt näin jälkikäteen ajateltuna, niin aivan mahtava kokemushan siitä sitten syntyi! Yksi elämäni mieleenpainuvimmista haikeista. Ja olihan meillä ihan huippuporukka:

Retkiseurueesta neljä kuudesta kanjonin pohjalla. Kuva on otettu tikapuuosuuden yläpäästä. Me neljä olimme tässä vaiheessa jo tikapuuosuuden laskeutuneet.

Kanjonissa oli lopulta sopivan viileää, mutta hikeä kyllä pukkasi allekirjoittaneella esimerkiksi noissa köysipätkissä, kun hilasi itseään viimeisillä voimillaan ylös. Loppusaldona ei kuitenkaan katkenneita luita, ainoastaan pari auennutta kyynärpäätä ja roppakaupalla pintanaarmuja. Eli vinkiksi, kannattaa laittaa polven suojaavat housut ja ehkä pitkähihainen paitakin voisi olla hyväksi. Vaatetusta kannattaa kuitenkin sopeuttaa vallitsevaan säähän. Me tulimme tehneeksi tämän seikkailuradan marraskuussa. Keskikesän helteillä tuolla alueella lämpötilat voivat kohota lähemmäs +50 Celsius-asteeseen.

Sijainti ja muut tarkemmat vinkit 

Jos nyt joku haluaa tehdä saman seikkailumielisen haikin vaikkapa Kalifornian roadtripillään niin tässä vielä muutamia vinkkejä. Kyseessä oli siis paikka nimeltään Painted Canyon Etelä-Kaliforniassa. Matkaa Painted Canyon Trailheadille Palm Springista on noin tunti tai hiukan yli ruuhkista riippuen. Se kannattaa ottaa huomioon, että loppupätkä ajotiestä on hidaskulkuista pehmeää soraa, joten auton korkea maavara ja neliveto ovat suositeltavia. Ja kännyköillä ei juurikaan ole kuuluvuutta kuin korkeintaan kanjonin päällä eli vain yhdessä kohtaa patikkareittiä. Niinpä esimerkiksi alueen kartat kannattaa ladata puhelimeen etukäteen, kun verkkoa vielä on.

Tekemämme haikki oli Ladder Canyon Trail ja Rope Canyon Trailin yhdistelmä. Meillä aikaa meni noin 2,5 tuntia koko reittiin. Kävelyosuudet menimme ihan reipasta tahtia, mutta nämä ns. seikkailureittiosuudet, eli köysinousut, tikapuuosiot ja ryömimiset vaativat ainakin meiltä oman aikansa. Köyteen ja tikkaille voi mennä vain yksi ihminen kerrallaan, eikä niissä kannata kilpailla ajan kanssa. Loukkaantumisriski on olemassa.

Patikkareitin nimi ei mahtunut kokonaisuudessaan ja viimeiseksi näkyväksi osuudeksi jäi sana Pain (tuska). Hahah, toisaalta ihan osuva!

Molemmat haikkireitit on AllTrails-sivustolla luokiteltu vain "moderate" eli kohtuullista keskitasoa oleviksi reiteiksi, mutta itse sanoisin sitä kyllä astetta vaativammaksi. Yleensä USA:ssa patikkapolut merkitään mielestäni aina yläkanttiin vaativuudessaan ts. ilmoitetaan ne vaativammiksi kuin todellisuudessa ovat, mutta tämän polun kohdalla oli mielestäni päinvastoin. Myös se meitä huvitti, että reitit oli merkitty koiraystävällisiksi. Siis miten sen koiran kanssa niissä köysiosuuksissa sitten oikein mennään? Koira kainaloon, reppuun tai reppuselkään ja köyttä ylös, vai miten ihmeessä? Ehkä se vielä chihuahuan kanssa menisi, mutta ei saksanpaimenkoiran. Myös kengät kannattaa olla vähintäänkin tukevat lenkkarit, varrelliset vaelluskengat olisivat kaikkein suositeltavimmat. En edes tiedä, millä ilveellä ukkokulta niissä avosandaaleissaan tuon reitin rimpuili, huh. Mukaan kannattaa varata tarpeeksi juomaa, aurinkorasvaa (kanjonin päällä ei ole mitään suojaa erämaassa kun ollaan) ja käsidesiä käytettäväksi köysi- ja tikapuuosuuksien jälkeen. Ja tosiaan ainakin polvien ja olkapäiden ylittävä vaatetus on plussaa. Eikä ne kevyet polvisuojatkaan varmaan olisi pahitteeksi, vaikkei haikilla pitänytkään ennakkotietojen mukaan joutua ryömimään...

Kuva kanjonin päältä haikin puolivälissä. Silkkaa erämaata.

Pieni loppukevennys

Kun sitten saavuimme takaisin parkkipaikalle, niin vasta silloin huomasimme kallioon kirjoitetut kissankokoiset kirjaimet reitin alussa 'DANGER'. Liekö ollut joku itsesuojeluvaisto, ettei kukaan meistä sitä tekstiä huomannut ennen kuin reitille lähdettiin?

"Danger" ja nuoli reitin suuntaan. Siis kukaan meistä ei huomannut tätä lähtiessämme, ei kukaan! Ensimmäisen köysiosuuden jälkeen kallioon oli myös kirjoitettu teksti: "Last chance". Ehkä siinäkin yritettiin antaa sitä viimeistä varoituksen sanaa.

Mutta oli kyllä mahtava Thanksgiving-reissu, vaikka pandemian vuoksi kovin eristäytyneissä tunnelmissa ja kaikkien mahdollisten varotoimien kera se tehtiinkin! Paljon tuli taas nähtyä ja koettua, vaikka pikkuriikkisen verran se istumalihaksiakin vaati. Ajoa seitsemässä päivässä tuli 1 380 mailia eli 2 200 kilometriä. Vastapainona sitten muutamat haikkaukset näissä jokseenkin vaihtelevissa maastoissa.

Tämä oli hieno ja ikimuistoinen haikkipäivä, haastetta ja jännitystä riitti! Näihin puuskuttaviin tunnelmiin päätän tällä erää ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kiitos palautteistanne!

Iso kiitos kaikista antamistanne palautteista ja kommenteista. Useimmat teistä tekivät sen nyt jopa ihan ihka ensimmäistä kertaa ja blogisivustoni kautta. Palautteitanne ja kommenttejanne on ollut aivan mahtava saada ja lukea. Olen lukenut ne kaikki makustellen läpi ainakin kahteen ellen jopa kolmeen kertaan. Ja pyrkinyt totta kai myös vastaamaan teistä jokaiselle. Kerrottakoon, ettei blogikenkääni nyt enää puristakaan yhtä pahasti. Suunsa näköjään kannatti avata. 

Olin nimittäin hautonut tätä bloggaamiskriisiä mielessäni jo pidemmän aikaa. Viime sunnuntaina avauduin sitten asiasta yhdelle ystävälleni täällä Piilaaksossa. Hän on itsekin pitänyt aikoinaan blogia ja ymmärsi tilanteen oitis. Hänen rohkaisemanaan päätin sitten kirjoittaa sen edellisen postauksen ja avata blogini nykytilannetta näin kirjoittajan näkökulmasta. Se selvästikin kannatti. Aika useasta kommentista nimittäin paljastui, ettei monellekaan teistä ollut lainkaan itsestäänselvää, että kirjoittajalle edes sen jonkinlaisen vastakaiun tai vuorovaikutuksen saaminen lukijoilta on niin tärkeää. Se todella on. 

Ja tämähän ei nyt suinkaan sitten tarkoita sitä, että teidän pitäisi jatkossa pakonomaisesti jokaiseen tekstiini jotakin kommentoida, ei toki. Mutta edes silloin tällöin ja lyhytkin annettu palaute tai kommentti saisi motivaation pysymään yllä. Ei se motivoi minua bloggaajana pidemmän päälle, että näen sivuston kävijämäärälaskurissa luvun nousevan. Silloin olen yhä siinä pisteessä, että "no, joku sitä jossakin lukee". Näiden kaikkien palautteidenne ja ulostulojenne kautta olen siis saanut oikeasti niitä kaipaamiani "kasvoja" teille lukijoilleni. Nyt sinne isoon saliin, jossa minä olen puhujana, on sytytetty valoja myös yleisön puolelle. Enhän minä kasvojanne oikeasti näe, mutta tiedänpä ainakin, että Tiina Italiasta tykkää lukea juttujani, samoin kirjoitustyylistäni tykkää se 34-vuotias helsinkiläinen ja yhdelle lukijalle uuden postauksen julkaisu voi olla sen päivän kohokohta. Vau!

Millaisissa tilanteissa blogiani luetaan?

Minua ilahdutti kovin myös saadessani kuulla millaisissa tilanteissa blogiani luetaan. Muistan entuudestaan, kuinka yksi lukijoistani kertoi lukevansa postaukseni aina työmatkabussissa. Siis tämä oli sitä aikaa, kun työpaikoille vielä fyysisesti mentiin. Ja nyt miten ihana, kun Eve kirjoittaa, että lukee blogiani aina iltalukemisenaan. Ottaa oikein hyvän asennon sängyssään ja aloittaa lukemisen. Ja kuinka yhdelle etätyöläiselle blogitekstini toimivat kivana lounas- ja kahvitaukoviihteenä. Hän lukee postauksiani ryppäinä, useamman kerrallaan. Lisäksi teitä innokkaita lukijoita löytyi niin monta ja minä kun en ole teistä suurimmasta osasta tiennyt yhtikäs mitään! Kyllä tämä on mieltäni lämmittänyt kovasti.

Kielitaidon ylläpitoa niin minulle kuin lukijallekin

Ehkä kaikkein yllättävin palaute oli kuitenkin se, että eräälle lukijoistani tekstini opettavat uusia suomen kielen sanoja nykypäivän aiheista kuten vaikkapa koronarajoituksista. Lukija on asunut Yhdysvalloissa jo noin 30 vuotta ja suomen kielen taidot eivät siis välttämättä ole hänellä enää niin aktiivisessa käytössä ja sitä kautta tuoreessa muistissa. Tämä toi minulle aivan uutta näkökulmaa. Yksi alkuperäisistä innoittajista blogini kirjoittamiseen nimittäin oli myös pitää omaa suomen kielen taitoani yllä. Mutta että se voisi olla sitä myös jollekin toiselle, lukijalleni, oli minulle ihan, että vau!

Postausaiheista ja ajankäytöstä

Yksi minut positiivisesti yllättänyt yleinen linja palautteissanne oli, että aivan arkisetkin jutut kiinnostavat. Siis ruokakaupassa käynnit, ravintolat, kahvilat ja arki kotona. Tämä on tosi kiva kuulla, sillä sellaisten postausten kirjoittaminen ei useimmiten vaadi aivan tolkutonta tuntimäärää. Aika kun tahtoo olla toisinaan kortilla, jopa kotirouvalla. Kun viimeksi mainitsin, että esimerkiksi faktapohjaiset ja taustatietolinkitetyt tekstit vaativat minulta todella paljon aikaa, en täysin avannut millaisia tuntimääriä tarkoitin. Nyt sen teille kerron. Pahimmillaan olen käyttänyt yhden postauksen tekemiseen aikaa omien laskujeni mukaan liki 20 tuntia! Kyllä, luit oikein. Ottaen kuitenkin huomioon, että kirjoitan blogiani tyystin harrastuspohjalta, eikä minulle makseta yhdestäkään kirjoituksesta, on 20 tunnin uhraaminen viikosta jo aika iso satsaus. Voisi kai sanoa, ettei kukaan tervejärkinen sellaista edes tekisi! Ja jos sitten sellaiseen tekstiin ei saa oikein minkäänlaisia reaktioita, niin voitte nyt ehkä paremmin kuvitella sen masennuksen määrän. Toki kyseinen aihe kiinnosti itseänikin, mutta kyllä yksistään postaustakin varten tuli pengottua taustoja vähän lisää. Ja tässä yhteydessä voin sanoa ihan suoraan, että en koskaan, ikinä, milloinkaan voisi kirjoittaa saman mittakaavan postauksia, jos olisin töissä! Tai silloin postaustahtini olisi yksi postaus kuukaudessa. Nyt koronan aikaan tuollainen tuntimäärä oli arjesta irrotettavissa. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, postausten suunnittelu, taustatiedon etsintä, kuvakaappauksien otto, tekstin jäsentely ja oikoluku ovat käyneet sopivasta aivojumpasta tänä "kotiarestin" aikana. Jatkossa tuskin tulen kuitenkaan ihan yhtä työläitä tekstejä enää tekemään, ihan ajankäytöllisistä syistä. Elämäähän tässä kuitenkin pitäisi elää itsekin. Yksi bloggaaja, jonka nimeä en nyt valitettavasti muista, vastikään kirjoittikin, että jatkaako hän ennemmin elämistään vaiko elämästä kirjoittamistaan. Hänelläkin oli siis ongelmia löytää riittävästi aikaa bloginsa jatkamiseen. Minulla sitä toistaiseksi on vielä ollut. 

Oli siis aivan mahtava, että uskaltauduitte nyt moni palautetta antamaan. Jospa jaksaisitte tehdä sitä silloin tällöin jatkossakin. Palautetta voi jättää blogisivuston kautta, somessa tai vaikka sähköpostitse. Osoitteen löydätte blogini yhteystiedot-alasivulta. Kommenttinne ovat se minun palkintoni näistä rustailuista ja antavat potkua kirjoittaa lisää. Jatkoa blogipostauksille on siis luvassa.

Itse en saanut aikaiseksi leipoa runebergintorttuja, mutta viime sunnuntaina kahvittelimme ystäviemme luona torttujen kera. Perheen mies oli nämä pyöräyttänyt, gluteenittomina vieläpä, ja kylläpä olivat herkullisia. Vähintäänkin yhtä herkullista oli nähdä ystäviä ihan livenä, etäisyyksiä pitäen toki, mutta ettei minkään ruudun kautta. Se on tätä vuoden 2021 luksusta se!

Joten asettelepas nyt Eve Kainuusta se tyynysi hyvin ja käy näin postauksen päätteeksi unten maille. Sinulle toivotan hyvää yötä ja kaikille muille sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Blogi hattuhyllylle huilaamaan?

Ribs & Coke -blogi on nyt potenut jo muutaman kuukauden kriisiä. Tai sitä olen potenut minä sen kirjoittajana. Olen kirjoittanut blogiani nyt reilusti yli kuusi vuotta. Tällä hetkellä motivaationi jatkaa on kuitenkin aika tavalla nolla. Pidän edelleen kirjoittamisesta, mutta innostusta postausten julkaisuun ei oikein ole. Tässä muutamia syitä, joista kaikkein painavimpana:

Reagointien olemattomuus johtaa sokkoyleisöön

Isoimpana ongelmana on, etten enää tiedä kenelle kirjoitan. Kuka tai ketkä kaikki blogiani lukevat? Blogisivustoni kävijämääristä näen, että sitä kuitenkin edelleen luetaan, mikä on totta kai kiva juttu, mutta postauksiin reagointi, minkäänlaisen palautteen saanti ja kommentointi on laskenut kuin lehmänhäntä. Siis ettei edes sitä peukkua somessa nosteta. Tämä johtaa minun näkökulmastani sokkoyleisöön. Olenkin verrannut tätä mielessäni, että menisin pitämään puhetta isoon saliin. Nousen estradille. Spottivalo häikäisee puhujanpöntössä minut, mutta yleisön penkit pysyvät pimennossa. Yleisöstä minulla ei siis ole mitään tietoa. Niinpä puheeni sisältövalinta ja asioiden näkökulmat ovat olleet valmisteluvaiheessa hakuammuntaa. Tämä sama pätee postauksiini.

Aivan alkuperäinen blogini lukijakunta oli tietenkin se oma ystävä-, tuttava- ja sukulaispiirini Suomessa, kun Kaliforniaan muutimme. Vuosien mittaan lukijoita on tullut muualtakin. Lukijoita on varmasti myös karissut. Teidät pari kolme vakkarilukijaa tiedän toki edelleen, mutta teille voisin ihan yhtä hyvin kirjoittaa kuulumiseni, ja vieläkin henkilökohtaisemmalla tasolla, sähköpostitse. Tai voisimme pitää zoom-puhelut. Ja mikä vielä parempi, silloin kuulisin säännöllisemmin myös teistä ja teidän kuulumisistanne! Mutta tosiaan, teitä vannoutuneita vakkarilukijoita on tiedossani vain muutama! Muut alkuperäisestä blogiyleisöstäni ovat olleet hiljaa jo pidemmän aikaa. Ehkä he eivät sitten enää lue. Ehkä kirjoitukseni sieltä kaukaa toiselta puolelta maapalloa eivät enää jaksa kiinnostaa. 

Mutta tämä postauksiin reagoimattomuus on siis todella turhauttavaa näin kirjoittajan näkökulmasta. Joihinkin postauksiin olen nähnyt tosi paljon vaivaa etsiessäni tilastoja ja linkittäessäni taustatietoina käyttämiäni sivustoja. Se, ettei kirjoitus saa aikaan minkäänlaista reaktiota lukijakunnassa on kyllä se kaikkein pahin. Mutta sitten omana kastinaan ovat tietenkin aina nämä: 

Besserwisserit, räksyttäjät ja ilkeilijät

Toinen painava syy mikä on saanut harkitsemaan julkisten postausten kirjoittamista ovat olleet besserwisserit, ns. paremmiksi pistäjät tapauksesessa kuin tapauksessa, sekä tietyissä someryhmissä olevat räksyttäjät. Räksyttäjät taitavat kuulua somemaailmaan vähän niin kuin käsikirjoitettuina, mutta onneksi he toisinaan väistyvät takavasemmalle. Ehkä vaihtavat ryhmää, jonne menevät jatkamaan räksyttämistään.

Varsinkin näin koronan aikaan, jolloin oma elinkupla on supistunut aivan liian pieneksi, tuntuvat erilaiset ikävät kommentit ja besserwisseröinti erityisen pahalle. Usein nämä kommentoijat ovat heitä, jotka eivät itse kirjoita blogia. Laidoilta huutelu on helppoa. Ehkä koronavanne kiristää heidänkin päätä, en tiedä. Mutta jonkinlaista hienovaraisuutta kuitenkin pyytäisin kommentoinneissakin. Jos tuntuu pakottavalle tarpeelle sanoa ikävästi, voisi minun puolesta pitää mölyt kokonaan mahassaan. 

Jaan toisinaan postauksiani myös erilaisissa someryhmissä, milloin ulkosuomalaisten erilaisissa viiteryhmissä, milloin reissaajien postausryhmissä. Nyt eräässä ryhmässä on kuitenkin ryhmädynamiikka mielestäni muuttunut. Ryhmään on muodostunut eräänlainen "mammaryhmä", joka ryhmää dominoi. Aina heidän postauksiaan kommentoidaan vuolaasti ja aiheita kehutaan, tsemppejä jaetaan ydinryhmäläisten kesken. Vaikka joku tämän ydinryhmän ulkopuolinen olisi kirjoittanut vastikään täsmälleen samasta aiheesta, sille ei ryhmässä anneta vastaavaa arvoa. Eikä kannustusta. Olen tuntenut ainakin itse oloni ja blogini hiukan ulkopuoliseksi.

Hattuhyllylle huilaamaan?

Näin ollen olen tässä vakavasti harkinnut blogini nostamista hattuhyllylle jäähtymään. Ehkä se jää sinne kokonaan, ehkä ei, hankala sanoa tässä vaiheessa. Päätös suuntaan tai toiseen on vielä häilyvä, mutta täsmälleen nykyisellä kaavalla tuskin tulen jatkamaan. Onhan blogini ollut myös eräänlainen mukava päiväkirja itselleni ulkomaanvuosistamme. Voisin kenties ihan hyvin kirjoittaa jatkossa vain itselleni, omaan päiväkirjaani. Moni lopettaa blogin pitämisen, kun kirjoitusaiheet loppuvat. Minulla ei ole ollut pulaa aiheista ainakaan toistaiseksi, enemmänkin ajanpuutetta niiden kaikkien kirjoittamiseen. Nyt kuitenkin motivaatio julkaista postauksia on kaikonnut. Olen turhautunut. En saa enää itselleni blogista niitä kiksejä, joita se näiden vuosien aikana on tuonut. Tekikö tämänkin turhautumisen korona-aika, jolloin asiat voivat saada vääristyneitä mittasuhteita? Mene ja tiedä.

Toisaalta näiden meidän ankarien koronarajoitusten aikaan blogini on ollut itselleni kuitenkin suhteellisen hyvää aivojumppaa, ehkä jatkan kirjoittelua vielä aikansa. Mutta nyt olisi ensiarvoisen tärkeää sinun, arvoisa lukijani, aktivoitua! Jos olet jatkanut blogini lukemista, mutta et ole tyyliin kahteen vuoteen reagoinut mihinkään, niin minä en yksinkertaisesti voi tietää, että olet yhä pysynyt lukijana. Niinpä nyt toivoisin saavani sinulta palautetta. Millaisia postauksia haluaisit jatkossa lukea? Millaiset aiheet kinnostavat? Arjestako vai yleisempää kirjoittelua? Mitkä ovat olleet niitä mieleenpainuvimpia juttuja? Mitkä taas sinun mielestäsi olisivat voineet jäädä luonnosasteelle? Kiinnostivatko ne muutamat matkapostaukset? Entäpä kuvat? Liikaa tai liian vähän? Ja tekstien pituus? Olisiko lyhyemmät pläjäykset parempia? Lyhyitä tekstejä useammin vaiko pidempiä tekstejä harvemmin? Mitä muuta kehitettävää näkisit?

Olen itse pitänyt blogini pääkohderyhmänä edelleen omaa tuttavapiiriäni, pääosin Suomessa, mutta myös ulkomailta. Ehkä pääkohderyhmäkin on tässä vuosien varrella vaihtunut, minun vain tajuamatta sitä. Ja tämä, koska palautteenpuute. Jos siis saisin nyt rakentavaa palautetta, niin se olisi varsin arvokasta. Ja heiltä, jotka eivät syystä tai toisesta enää blogiani lue, palaute olisi toki vieläkin tärkeämpää, mutta heidän tavoittamisensa tällä tekstillä taitaa jäädä haaveeksi. Mutta olitpa nyt uusi tai vanha lukijani, kerro mielipiteesi. Minä laitan niitä ajatuksia sitten korvani taakse hautumaan, vaikka siellä tahtookin jo tänä päivänä olla hieman ruuhkaa:

Korvan takana silmälasien sanka, hiuspanta ja kasvomaskin rinkula. Kenen korvat tätä kestää?

Eli summa summarum: blogikenkää puristaa ja pahasti. Isot kiitokset kuitenkin teille muutamille sinnikkäille fanittajalle, jotka olette yhä jaksaneet peukun postauksilleni nostaa. Jo kuusi vuotta ja kolme kuukautta olen teille sanonut ja sanon tälläkin kertaa hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Iso kiitos kaikille kommentoijille jo tässä vaiheessa, tulen vastaamaan teille jokaiselle! Palautteitanne on ollut tosi antoisaa lukea ja vau, että minulla on teitä pitkäaikaisiakin lukijoita, joista minulla tosiaan ei ole ollut vihiäkään. :-) Ja nyt tämän kommentointiryppään myötä kävi myös ilmi esimerkiksi viime syksyn aikana postauksiini jätettyjä kommentteja, jotka blogialusta oli jostakin kumman syystä tulkinnut roskasisällöksi. Niinpä en ole saanut niistä minkäänlaista hälytystä, että olisin voinut ne julkaista ja niihin myös kommentoida. Pahoittelut tapahtuneesta! 

Tammikuun kohokohdat ja eloa säiden armoilla

Kun elinympyrä supistuu koronarajoitusten myötä pitkälti vain kotikuvioihin, voivat normaalia pienemmätkin ilonaiheet nousta arvoon arvaamattomaan. Niinpä nostan blogiinikin juuri taaksejääneen tammikuun kohokohtia:

Mandariinimehutehdas käynnissä!

Mandariinimehutehdas 

Ehkä muistatte kuinka nauroin, että saimme tänä talvena appelsiinipuustamme vain yhden ainokaisen appelsiinin. Tapauksen tiimoilta ystävämme halusivat antaa meille omasta mandariinipuustaan satoa ja eräänä aurinkoisena tammikuun lauantaina menimme noita mandariineja poimimaan. Siis OMG, en ole eläissäni nähnyt yhdessä puussa niin paljon hedelmiä! Puu suorastaan notkui mandariineistaan ja muutama oksakin oli katkeillut hedelmien painosta. Ystävät olivat itse jo keränneet puusta siihen mennessä yli 300 mandariinia ja kun me pääsimme puun äärelle, se näytti edelleen, ettei sen satoon olisi kajottu vielä laisinkaan. Keräsimme kaksi isoa kassillista mandariineja ja puu jäi yhä edelleen pullolleen satoa. Oli se kyllä tapaus!

Tässä kuva mandariinipuun oksistosta. Oli se ihan mieletön puu!

Saimme ystäviltämme myös lainaksi heavy user -tasoisen sitruspusertimen ja seuraavana päivänä saimme ukkokullan kanssa leikkiä mandariinimehutehdasta. Osa mandariineista jätettiin syötäviksi ihan sellaisenaan, mutta viisi litraa saimme hedelmistä mehuakin. Oi, miten hyvää! Tämä mandariinicase sai minut kyllä niin iloiseksi pitkäksi aikaa. Mandariinien poimintakin oli tosi kivaa puuhaa ja tulihan siinä C-vitamiinitasotkin turvatuiksi hyväksi aikaa.

Takapihan pimppausta

Nyt tammikuussa saimme vihdoin ja viimein aikaiseksi asentaa myös tunnelmavalot takapihallemme. Eihän niitä oltu vasta kuin vuosi ja seitsemän kuukautta suunniteltu, hah. Ystäviemme pihalta saimme lisäidean laittaa myös muutama tiki-soihtu, siis lyhty, joka jäljittelee aitoa palavaa tulta. Takapihasta tuli nyt kyllä aika kiva, vaikka itse sanonkin. Lisäksi istutin takapihallemme ensimmäiset Kalifornian perunani. Täällä meidän leveyksillä perunanistutusaika on nimittäin jo tammikuussa, sillä kesäaika on liian kuumaa. Nyt on sitten jännättävänä kevään mittaan, että nouseeko sieltä mitään. 

Rajoitusten höllennyksiä

Joulukuun alussa kerroin kuinka Kalifornian kuvernööri määräsi osavaltiostamme ne alueet suljettaviksi (stay at home order), missä sairaaloiden tehohoitopaikkojen kapasiteetti laski alle 15 %. Meidän asuinalueella tuo määräys astui voimaan joulukuun alkupäivinä ja sitä on kestänyt yhtäjaksoisesti näihin päiviin saakka. Kunnes sitten viime maanantaina saimme iloisia uutisia: tehohoitopaikkojen määrä ylitti vaaditun rajan, tuleva ennustekin paikoista näytti hyvälle ja niinpä kotonapysyttelemisrajoituksia höllennettiin. Tämän myötä palasimme takaisin 4-portaiseen koronan alueellisiin vakavuusluokituksiin. Olemme kuitenkin edelleen tuon asteikon huonoimmalla tasolla (purple tier), mutta esimerkiksi ulkona ruokailu ravintoloiden patioilla on nyt jälleen mahdollista. Myös nk. personal services -paikat, kuten esimerkiksi kynsisalongit, kampaamot ja hierontapaikat ovat saaneet avata ovensa rajoitetuille asiakasmäärille ja tiukkoja hygieniasääntöjä noudattaen. Rajoituksia meillä on toki kovasti edelleen, mm. yli 150 mailin päähän matkustamisesta napsahtaa 10 päivän karanteeni. 

Mutta nyt viikonloppuna kävimme siis ensimmäisen kerran kahteen kuukauteen nauttimassa lounaan ravintolassa tai siis sen terassialueella. Lounas maistui mitä parhaimmalle ihanassa auringonpaisteessa ja kävelykadun ihmisiä seuraillen. Tämä tuntui kyllä aivan mahtavalle! Kuin tuulahdus jostakin siitä vanhasta kivasta normaalista.

Mikä ihanuus! Toki jo annos itsessään, mutta myös se, että eteeni tuotiin ruokalista, josta sai valita jonkun toisen valmistamaa maukasta ruokaa! Olemme tilanneet koko pandemia-ajan vähintään kerran viikossa ruokaa kotipaketeissakin, mutta ei siinä samanlaista tunnelmaa saa, kun syö ateriansa styroxlaatikosta.

Tämä cappuccinokin maistui jotenkin taivaallisen hyvälle! Posliinikuppi ja kaikki!

 

Sitten tammikuuhuni kuului vielä yksi aivan ihana ja mieltä lämmittävä tapaus, mutta se jää blogin ulkopuolelle. Mutta jos siis ystävä, joka tämän iloisen jutun meille järjesti, sattuu tämän postauksen lukemaan, niin tiedätpä, että yhden huikean kohokohdan sait aikaiseksi, kiitos vielä kerran.

Mutta sitten, tammikuussa olemme jälleen kerran olleet myös isojen luonnonvoimien armoilla:

Ilmoja on pidellyt

Tammikuussa saimme Piilaaksossa ensin nauttia vuodenaikaan nähden suorastaan poikkeuksellisen lämpimistä säistä. Noin 1,5 viikon ajan oli todella lämmintä ja muutamina päivinä ylitettiin hellerajakin. Mutta sitten saapui kova myrsky. Sen jälkeen alkoivat rankkasateet ja saapui uusi myrsky. Vuorilla ja pohjoisempana tämä tiesi lumimyrskyjä. Kuuluisa Yosemiten kansallispuistokin jouduttiin sulkemaan sataneiden lumimassojen ja rakennusten päälle kaatuneiden puiden vuoksi. Santa Cruz -vuorilta, eli Piilaakson ja Tyynenmeren väliseltä vuorelta evakuoitiin ihmisiä kodeistaan, sillä rankkasateiden myötä odotettiin pahoja maanvyörymiä, kiitos viimesyksyisten maastopalojen. Joillakin ihmisillä meni koti taas alta, kun mutamassat vyöryivät rinteitä alas.

Mökin päälle kaatunut puu Yosemiten kansallispuistossa. Kuva kansallispuiston Facebook-sivulta.

Viime viikolla Facebook muistutti kolmen vuoden takaisesta viikonloppureissustamme Tyynenmeren rannalla Big Surissa. Taisi olla tuon muiston kanssa sama päivä, kun sitten uutisoitiin, että rankkasateet olivat aiheuttaneet jälleen kerran maanvyörymän rannikolla ja pätkä kuuluisasta rantareitistä Highway 1 on taas sortunut mereen. Vain parikymmentä mailia Big Surista etelään, kohdassa Big Creek Bridge. Korjaustyöt vievät vähintään vuoden. Edellisen kerran maanvyörymä hautasi pitkän pätkän tuota tietä alleen keväällä 2017. Kovin surullista tämäkin.

Kron4 Newsin uutiskuvaa sortuneesta Highway 1 -tiestä. Korjaustöiden arvioidaan vievän vähinään vuoden. Jos joku suunnittelee tekevänsä road tripiä tätä Kalifornian rantareittiä pitkin seuraavan vuoden aikana, niin kannattaa varautua kiertotiehen.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!