Mistä olisin halunnut minua varoitettavan, kun muutin kotirouvaksi Piilaaksoon

Jos koronan vähentämä liikenne on puhdistanut ilmaa ihan konkreettisesti, tämä postaus puhdistanee omaa hengittelyäni henkisesti. Olen pohtinut näiden aiheiden julkaisua blogissani tosi pitkään ja toki vakavasti sitäkin, julkaisenko kokemuksiani ollenkaan. Oikeastaan vasta nyt löysin näille tapahtumille ja kokemuksilleni yhteisen otsikon, joten päätin antaa näppäimistön laulaa. Luvassa on siis aika suoraakin puhetta ja ulkosuomalaisuuteni pohjamutien kaivelua aivan sen alkuajoilta.

Meillä alkaa lähestyä nyt kuusi vuotta eloa ja oloa Piilaaksossa. Ennen kuin aika kultaisi kokonaan nuo ulkosuomalaisuuteni alkumetrien kuopat ja kuprut, halusin kirjoittaa tämän postauksen vähän niin kuin itsellenikin muistiin. Asettuminen kotirouvaksi Piilaaksoon ja uusien sosiaalisten verkostojen luominen eivät olleet helppoja nakkeja. Melkoisia yllätyksiäkin matkalla tuli. Mistä asioista olisin siis halunnut minua, Piilaakson untuvikkoa, varoitettavan etukäteen, kun tänne muutimme?

Kauneimmankin ruusun alla on piikki pistävä. Ruusut ovat meidän pihastamme.

Alkuasetelma

Ukkokulta sai työtarjouksen Piilaaksosta keväällä 2014 ja muuttopäätös tehtiin tuon jälkeen melko nopeasti. Halusimme katsoa tämän kortin elämässämme mitä se toisi tullessaan. Päätimme lähteä ensin vuodeksi. Hopi, hopi, uusien passien hankinta ja viisumit hakuun. Muutimme Piilaaksoon kesäkuussa 2014, siis varsin lyhyellä valmisteluajalla. Itse otin vuorotteluvapaata suomalaisesta työpaikastani. Piilaaksossa minua odotti alkuun rooli ainoastaan kotirouvana, koska USA:ssa vaadittavaa työlupaa minulla ei ollut ensimmäiseen liki 2,5 vuoteen.

Uusi maa, uusi kulttuuri, uusi sosiaalinen verkosto

Ulkomaille muutossa varsinkin ensimmäisiin vuosiin kuuluu hyvin paljon kokonaan uuden sosiaalisen verkoston luontia. Jotkut lähtevät siihen liki nollasta ja verkoston luonti voi olla henkisesti aika raskastakin. Meillä oli isona etuna se, että meitä muutti Piilaaksoon noin puolen vuoden sisään muutamia perhetuttuja. Samoin meillä oli tuttuja Piilaaksossa jo ennestään, mikä oli valtava kynnyksen madaltaja sekin. Lisäksi Piilaakso paikkana oli meille tuttu. Piilaaksossa tämä sosiaalinen verkosto tuppaa kuitenkin elämään koko ajan. Kaikille Piilaakso ei ole se sopivin paikka jäädä syystä tai toisesta ja ihmisten vaihtuvuus on suurta. Niinpä meidänkin kaveripiiristämme on näiden vuosien aikana muuttanut pois aivan mahtavia tyyppejä. Osa takaisin Suomeen, osa toisaalle Yhdysvaltoja tai muualle maailmalle.

Etukäteen tuttu, pienikin paikallisverkosto kuitenkin auttoi alkuun. Paras ja melkeinpä ainoa neuvo, jonka sain yhdeltä jo pidempään Piilaaksossa asuneelta ystävältämme oli seuraava: Varaudu siihen, että sinulla menee ensimmäinen vuosi, että pääset jyvälle paikallisesta elämänmenosta. "Apua, vuosi!", muistan mielessäni kauhistelleeni. Tämä neuvo osoittautui kuitenkin todella hyväksi ja piti paikkansa. Olen ollut kiitollinen, että tällainen neuvo minulle kerrottiin. Annoin kaikelle aikaa.

Uusi identiteetti

Vasta täällä asuessani ja irrottautuessani suomalaisesta työelämästä tajusin, kuinka paljon suomalainen määrittää toisia ihmisiä, ja ehkäpä itseäänkin, työn kautta. Suomalainen esittelee keskusteluissa työminänsä. Mitä teet työksesi? Se on se tärkeä ensikysymys, joka uusille tuttavuuksille tyypillisesti esitetään ja sitä kautta muodostetaan henkilöstä jonkinlainen mielikuva. Tai jos ihminen esittäytyy oma-aloitteisesti, pitää esitys useimmiten sisällään missä henkilö on töissä, missä roolissa tai mikä hän on koulutukseltaan. Eloni ensimmäistä kertaa kotirouvana vaati luonnollisesti tämänkin asian tarkastelua. Enää en voinut ensiesittäytyä Suomen titteleillä, en tehtävänkuvilla, en työhistorialla tai koulutuksella, koska niillä ei ollut mitään merkitystä. Edessä oli uuden identiteetin rakentaminen, eikä sellainen tapahdu sormia napsauttamalla. Millainen muuten sinun esittäytymisesi olisi, jos et saisi mainita sanaakaan työstäsi tai koulutuksestasi? 

Tästä päästäänkin seuraavan aiheeseen:

Kotirouvien ranking-lista

Bloggaajakollega Elina kirjoitti aikoinaan blogissaan Shanghain expat-kotirouvien asemasta, hierarkiasta ja stereotypioista heitä kohtaan. Kommentoin jo silloin hänen tekstiinsä, että myös täällä Piilaaksossa on omanlaisensa kotirouvien nokkimisjärjestys. Harmi kyllä, en enää muista kuka toinen ulkosuomalainen bloggaaja käytti ihan termiä "expat-kotirouvien ranking-lista", mutta kun siitä luin, termi todellakin kolahti. Sillä samalla hetkellä tajusin, että Piilaaksosta löytyy juuri näitä ihmisiä, jotka arvottavat kotirouvat mielessään omaan ranking-listaan. Kaikki eivät toki toimi näin, luojan kiitos, mutta Piilaaksosta jos jostakin heitä kyllä löytyy.

Piilaaksossa kotirouvat, tai kumpi tahansa kotiin jäänyt osapuoli esittäytyy uusille ihmisille tyypillisesti kertomalla lyhyen version siitä, miksi ovat Piilaaksoon muuttaneet, kuinka kauan ovat täällä asuneet, missä asuvat ja onko perhettä. Ai, kuinka hedelmällistä maaperää kotirouvien ranking-listan muodostamiseen. 

Piilaaksossa kotirouvat, tai kumpi tahansa pariskunnasta kotiin jäävä puolisko, määritetään perheen työssäkäyvän osapuolen työnantajan mukaan. "Ai, miehesi on Facebookilla töissä!" Tällä pääset arvottajien joukossa ehdottomasti ranking-listan yläpäähän. Rankingissa kärkisijoille tyypillisesti kuuluvat mm. Googlen, Facebookin ja Applen työntekijöiden puolisot. Samoin listan kärkipäähän kuuluvat totta kai myös jo pidempään alueella asuneet. Voi sitä silmämunien pyörittelyä ja huokauksia, kun untuvikko sattuu esittämään kysymyksen, joka konkareille on tietenkin kokemuksiensa kautta jo itsestäänselvyys. Tätä silmämunien pyörittelyä voi tapahtua ihan kasvotustenkin, mutta myös eri sosiaalisen median ryhmissä. Kysymystä vähätellään. Kynnys kysyä seuraavaa "tyhmää kysymystä" on näin untuvikolle huomattavasti isompi, joskus jopa liian iso. Mielestäni harmillisia ja lannistavia reaktioita. Onneksi ystävistä, tutuista, somen ryhmistä ja tämän bloginikin kautta sain aikoinaan hyviä vinkkejä ihan käytännön kysymyksiin, kuten nyt vaikkapa oikeanlaisen leikkelekinkun löytämiseksi. Ja ilokseni olen sitten saanut jakaa näitä käytännön vinkkejä jo eteenkin päin, kuten viimeisimpänä oppimiani niksejä amerikkalaisesta kuivahiivasta.

Mutta tällaiseen kotirouvien arvottamiseen ja nokkimisjärjestykseen en siis ollut osannut todellakaan varautua. Ja nimenomaan suomalaisten tekemänä. Lisäkierteen toi tietenkin myös se, että samaan aikaan sitä rakensi itselleen sitä uutta identiteettiä. Ja vaikka jonakin päivänä kotirouva sitten menisikin töihin, tuo puolison työn kautta otsaasi lyöty leima säilyy. Nmimerkillä Kokemusta on.

Itse olen aina pyrkinyt olemaan avoin kaikille uusille tuttavuuksille, eikä sillä ole ollut mitään väliä, missä kukainenkin työskentelee. Kunhan juttu luistaa, se on pääasia. Kaikki eivät kuitenkaan aivan yhtä avoimesti ole uusin tuttavuuksiin täällä suhtautuneet. Mainitsinkin jo aiemmassa  postauksessani, jossa kerroin ukkokultani työstä, etteivät kaikki ole suhtautuneet neutraalisti siihen, että ukkokultani työskenteli alkuvuodet Googlella. Kerron pari esimerkkiä:

Esimerkki 1

Olen sanonut puolileikilläni, että täällä Piilaaksossa lapsiperheillä tuntuu olevan omanlaisensa mafia. Suomalaisia asuu täällä paljon ja jotenkin kummasti uudetkin lapsiperheet nivoutuvat paikallisten kanssa todella nopeasti yhteen ja tutustuvat toisiinsa. Eikä siinä mitään, toisaalta aivan ymmärrettävää. Muistan, kun hyvä ystävämme oli huolissaan lapsensa ensimmäisistä Piilaaksossa vietetyistä syntymäpäivistä. Saisiko lapsensa yhtään kaveria juhlistamaan synttäreitään? Kun syntymäpäivä koitti, heillä oli tupa täynnä porukkaa ja lapsilla lapsien leikit. Onnesta soikeana olivat sekä päivänsankari että äitinsä, ja hyvä niin. Ilokseni sain kutsun juhliin minäkin ja kysyinkin, että mistä ihmeestä sinä näihin kaikkiin lapsiperheisiin olet täällä tutustunut ja näinkin hurjan nopeasti. Lapsiperheiden viikottaisissa puistotapaamisissa, oli vastaus. No, tämä ystäväni rohkaisi minuakin liittymään seuraavalla viikolla puistoilemaan, kuten täällä sanotaan. Kuulemma mukaan voisi tulla ilman lapsiakin. Ja minähän menin. Astuin siis lapsiperhemafian reviirille. Ei minua siellä ammuttu sentään, mitä nyt vähän luoteja alkuun viuhahteli:

Olin suomalaiseen tapaani hiukan etuajassa paikalla ja odottelin ensimmäisenä saapujana vielä hiljaisen puiston laidalla. Kun ensimmäinen, suomalaiselta näyttävä äiti saapui paikalle lapsensa kanssa, menin heti juttusille. Esittäydyin, piilaaksolaiseen tyypilliseen tapaan: "Olemme tulleet mieheni työn perässä, ensimmäistä vuotta asutaan ja kotikaupunkimme on Mountain View. Ei lapsia, olen kotirouvana, koska minulla ei ole työlupaa." Sain pitkän katseen, koska olin tullut puistoon ilman lasta. Kyselin lapsen äidiltä samat peruskuviot ja hän niihin vastasi. Tämän jälkeen nainen kysyi minulta, missä firmassa mieheni on töissä. Googlella, vastasin. Tämän jälkeen nainen ei sanonut minulle mitään. Siis ei mitään! Hän kääntyi ilmeettömänä pois ja meni lapsensa luo. Olin aivan äimänä tilanteessa. Siinä me sitten seisoimme kaksi suomalaista naista piilaaksolaisessa puistossa puhumatta toisillemme enää sanaakaan. Tilanne oli jotenkin absurdi. En ymmärtänyt mikä noinkin lyhyessä keskustelussa pystyi menemään vikaan. Onneksi pian alkoi puistoon valua muitakin suomalaisia lapsineen ja juttuseuraa löytyi. Ja noista ajoista on säilynyt ystävyyksiä aivan näihin päiviin saakka. Rohkeimmat lapsiperheet ovat uskaltautuneet meidän lapsettomien kanssa jopa yhteisiin reissuihin, mikä on ollut aivan mahtavaa ja antoisaa! Heh, he ovat siis tehneet uskaliaita kytköksiä "lapsiperhemafian" ulkopuolellekin. Vannoutuneimmat mafian jäsenet nimittäin ajattelevat, ettei meidän lapsettomien kanssa voi olla mitään yhteistä keskusteltavaa. Yksi perheenäitihän täällä tosiaan nimitti meitä hipeiksi, joten ilmeisesti tällainen illuusio tai mielikuva sitten rajoittaa joitakin viettämästä aikaa kanssamme. :-) (Jokainen meidät molemmat, ukkokullan ja minut hyvin tunteva voinee arvioida ja kertoa, miten hippejä miten me sitten lopulta olemme. Mikä on meidän hippeysasteemme?)

Esimerkki 2

Sitten toinen tapaus, joka minulla on jäänyt ihmisten ennakko-asenteista ja mahdollisista ranking-listojen pitäjistä mieleeni. Olimme kerran vuokranneet kaveriporukalla mökin täältä Kaliforniasta ja mainitsin asiasta eräälle naiselle. No, nainenpa tokaisikin siihen, että kaikki mökkeilijäkaverinne ovat ilmeisesti googlelaisia, että sinähän kaveeraat vain niiden kanssa. Menin täysin sanattomaksi tästä lausahduksesta, enkä saanut vastatuksi naiselle yhtikäs mitään! Miten joku voi edes ajatella tuollaista? Että muodostaisin tietoisesti kaveripiiriäni jonkun työnantajan tai firman mukaan! Naurettava ajatuksenakin. Ukkokulta sattui olemaan paikalla ja hänkin vähän hämmästeli tätä olettamusta. Ukkokulta sai kuitenkin kakistettua, että itse asiassa kukaan muu meidän mökkiporukasta ei työskentele Googlella. Keskustelu päättyi siihen.

Niin, nykyäänhän ukkokultani ei enää työskentele Googlella ja minä olen taas kotirouvana, ja kiitos koronan tulen olemaan sitä todennäköisimmin suunniteltua pidemmän aikaa. Tätä nykyä olen siis varmaankin tippunut Piilaakson kotirouvien ranking-listalla alempaan kastiin. Heh, eipä hetkauta minua pätkän vertaa. Onneksi tässä on vuosien saatossa löytynyt ympärille niitä mahtavia ja avoimia ystävyyksiä, eikä titteleillä ole heillekään väliä. 

Vielä yksi täystyrmäys minulla on ollut alkuvuosiltani mielessä, mutta jaan sen vasta seuraavassa postauksessani, ettei tule taas kokonaista kirjaa kirjoitettua yhdellä kertaa. Että tällaisia muistelmia tällä kertaa. Ulkosuomalaisuuteni alkumetreillä ei siis ole kuopiltakaan vältytty. Olihan se opettelua, niin monella tapaa! Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kuntosalin pukuhuoneessa

Kirjoitin edellisessä postauksessa kokemuksiani amerikkalaisista saunoista täällä Yhdysvaltojen länsirannikolla. Jatkan vähän samalla teemalla ja tällä kertaa kerron teille muutamista mieleeni jääneistä kokemuksista kuntosalien ja kuntosalisaunojen pukuhuoneista.

Isoimpana erona suomalaiseen pukuhuonekäyttäytymiseen on ehdottomasti se, että täällä tuntemattomat puhuvat toisilleen hyvinkin helposti. Joskus se voi olla vain hyvän päivänjatkon toivotus, kysely kuinka treeni tänään sujui tai ystävällisesti huikattu kehu toisen hiuksista, asuvalinnasta tai mistä tahansa muusta. Muiden muassa tällaisiin keskusteluihin olen itse päätynyt:

Nettikauppasuosituksia ja politiikkaa

Aluksi yleisenä huomiona USA:sta, että eipä juuri ole julkista paikkaa, mihin ei olisi asennettu televisiota katon rajaan. Näin on myös monissa kuntosalien pukuhuoneissa. Ravintoloissa ja partureissa noissa televisioissa pyörii useimmiten urheilukanavat, mutta kuntosaleilla, ainakin naisten pukuhuoneen puolella, televisiot on säädetty enimmäkseen uutiskanaville. Aina en tule edes kiinnittäneeksi huomiota, mikä pukuhuonetelevisiossa sillä hetkellä pauhaa, mutta kerran presidentin tiedotustilaisuuden ollessa meneillään jäin kuuntelemaan sitä minäkin. Seuraavaksi syntyikin antoisa keskustelu erään vanhemman naisen kanssa päivän politiikasta, eritoten maahanmuutosta. Olenhan tuohon ilmiöön osallisena itsekin. Lopulta rouva kertoi minulle melkeinpä koko elämäntarinansa, kuinka oli muuttanut Louisianasta Piilaaksoon, mitä lapsensa tekivät työkseen ja kuinka monta lastenlasta hänellä oli. Olipa kiva piristys päivään se keskustelu.

Toinen hiljaisuuden rikkoja pukuhuoneissa on ollut ihme kyllä uimapukuni, jota käytän saunoessani. Se on tuntunut herättävän kiinnostusta, kerää usein kehuja ja perään tietenkin kysymyksen, mistä olen sen hankkinut. Ei ole kauaakaan, kun uimapukuni ja ylipäätään vaatehankinnat johtivat erään naisen antamaan suositukseen uudesta nettivaatekaupasta. En ollut tästä kiinalaisesta nettikaupasta Shein koskaan kuullutkaan, mutta nainen kehui sen minulle maasta taivaisiin. Aukaisi sitten oikein kännykkänsä ja esitteli nettikaupan valikoimaa ja sen todella edullisia hintoja. Näytti myös, mitä vaatteita hän itse oli sieltä jo tilannut. Esittelyn lopuksi nainen antoi minulle vielä vinkin, joka minua kyllä vähän huvitti:

"Sinä kun olet kuitenkin tuollainen iso ihminen, niin kokeile tehdä ensin sellainen pieni koetilaus, jotta näet tuon kiinalaisen verkkokaupan vaatteiden mittasuhteet. Ne voivat poiketa meidän tutuista mitoituksista aika lailla." Ja ihan hyvä neuvohan se toki olikin, mutta huvittuneena toivoin, että rouva tarkoitti tällä  isolla ihmisellä ennemminkin pituuttani, eikä niinkään leveyttäni. Hah hah!

Tässä se minun "keskustelunavaajauimapukuni". Karanteenin jälkeen saattaa kyllä uuman kaarteet pullottaa vähän toiseen suuntaan. Nimimerkillä Leivottu on. :-D 

Joskus tulee väistämättä kuunneltua myös kahden muun henkilön pukuhuonekeskustelua ja seuraava keskustelu on kyllä syöpynyt korvieni kuuloluille ikuisiksi ajoiksi:

Brasilialainen zumbaohjaaja tuli pukuhuoneeseen tuntinsa jälkeen ja keskusteli tunnillansa olleen zumbaajan kanssa. Ohjaaja oli ollut hiljattain sairaana ja joutunut jättämään tuntejaan välistä. Niinpä osallistuja kysyi ohjaajan tämänhetkistä vointia. Onko tauti nyt selätetty? Tähän zumbaohaaja kertoo olevansa Brasiliasta lähtöisin ja tuovansa sieltä aina käydessään antibiootteja isot määrät. Antibiootteja myydään Brasiliassa käsikauppatavarana ja zumbaohjaajalla on tapana ottaa heti aina parin kolmen päivän ajan antibioottia, jos pieniäkään flunssan oireita alkaa ilmaantua. En edes muista, kuinka kysyjä tähän reagoi, mutta itselläni loksahti kyllä vaatelokerollani leuka auki hämmästyksestä. Onneksi olin ohjaajaan selin. Seuraavaksi minua alkoi kiukuttaa. Että hän ottaa noin vain summamutikassa antibioottia parin päivän ajan! Juuri tällainen käyttöhän johtaa osaltaan vastustuskykyisten bakteerien syntyyn ja sitten ollaan tämän nykypäivän kaltaisissakin tilanteissa, missä antibiootit eivät enää tehoa sairauksiin, joihin ne ennen ovat vielä tepsineet. Onneksi olin tosiaan selin ohjaajaan, kun hän tämän kertoi, ja sain pidettyä omat kiukkumölyni mahassa. Eihän hän minulle asiaa edes kertonut, vaan kuulin sen sattumalta. Olen muistellut tuota tapausta monesti vielä uudestaankin ja kyllä tekee pahaa edelleen pelkkä ajatus.

Mutta sitten astettta iloisempiin havaintoihini:

Aasialaiset omat lukunsa

Ehdoton enemmistö saunojen, suihkujen ja pukuhuonetilojen käyttäjistä omilla saleillani koostuu aasialaisista. Valtaosa heistä on iäkkäämpiä rouvashenkilöitä. Niinpä he ansaitsevat ihan omat erikoishuomionsa postaukseni päätteeksi.

1) Tukankuivaajat

Jo kiinalainen akupunktiolääkärini yritti minulle täällä kovasti aikoinaan valistaa, ettei märällä tukalla saa missään nimessä mennä ulos. Tämä kun kuulemma altistaa kaikelle huonolle kuten sairastumiselle, niskalihasten jäykistymiselle, koko kropan viluiselle tunteelle jne. Tätä oppia aasialaisrouvat kyllä näyttävät noudattavan aika orjallisesti ja kuntosalien pukuhuoneissa he kuivattavat tukkaansa käsien kuivaustuulettimissa. En tiedä, miksi he eivät tuo omia hiustenkuivaimia mukanaan, vaan käyttävät nimenomaan pukuhuoneen vessojen yhteyteen seiniin kiinnitettyjä käsikuivaimia. Olipa käsikuivaimia rivissä yksi, kaksi tai kolme kappaletta, on niissä parhaimmillaan jokaisessa aasialaisleidi pää alaspäin niskavillojaan löyhyttelemässä. Konkarit osaavat vieläpä paukauttaa käsikuivaimen käynnistyspainiketta yläpuoleltaan aina uudelleen pitäen päänsä kuitenkin koko ajan alaspäin roikuksissa. Taituruutta!

2) Pro varustustaso

Olen myös kiinnittänyt huomiota aasialaisrouvien aivan pro-tason varusteluun niin saunaan kuin suihkuunkin. Ensinnäkin he saapuvat kuntosalille vetäen perässään pieniä, rullilla olevia matka- tai ostoslaukkuja. Sinne he ovat pakanneet kaiken saunareissuillaan tarvitsemansa. Paitsi niitä hiustenkuivaimia ei. Suihkussa näen heidän käyttävän pieniä söpöjä koreja, joihin he ovat pakanneet kaikki tarvitsemansa tökötit. Ja niitä pulloja on muuten sen verran, että mukana on jotakin muutakin kuin vain shampoo, hoitoaine ja suihkusaippua. En tiedä mitä. Itsellänihän on käytössä pesutuotteille suihkukopissa pelkkä pieni muovipussi, joka tahtoo tietenkin kerätä vettä pohjalle. Tuollainen korisysteemi, jonka pohjassa on reiät, olisi kyllä ehdottomasti kätevämpi.

Tämäntapaisia koreja ne aasialaisrouvat kantavat. Pitäisiköhän laittaa omakin kori tilaukseen? Nimimerkillä Saunareissua odotellessa.

3) Kauneudenhoitorutiinit

Kaikkein mielenkiintoisinta on kuitenkin ollut seurata näiden aasialaisrouvien saunomisen jälkeisiä kauneudenhoitorutiineja. Yleensä he käyttävät kasvoilleen ainakin kahta eri seerumia. Parhaimmillaan olen nähnyt yhden mummelin taputtelevan kasvoilleen jopa kolmea eri seerumia. Aina eri pullosta ja seerumi kuuluu nimenomaan läpsytellä iholle. Siinä kun sattuu kolmekin koreaa korealaista yhtä aikaa peilien eteen, niin melkoinen läpse ja läiske siitä kuuluu! Hih. Seerumeiden jälkeen avataan sitten vielä se tuhdimman rasvan purkki ja levitetään se päällimmäiseksi. Ja sitten vielä loppuläpsyttelyt kasvoille, että saadaan nätti ruso poskiin! Ja kyllä monien jo iäkkäidenkin mummeleiden ihoa onkin saanut ihastella! Heidän ihonsa ovat virheettömiä ja voivat kertakaikkisen hyvin! Olen ollut suorastaan kateellinen. Ehkä tuollainen äänekäs läpsyttely pitäisi sitten ottaa omiinkin kasvojenhoitokuvioihin mukaan.

Montaakos kasvoseerumia sinä käytät ja laitatko läpsytellen?

Tällaisia havaintoja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Sössityt saunakokemukset, case USA

Mihin sinä aiot mennä ensimmäiseksi, kun tämä näkymätön, mutta vahva eristyskahle ympäriltämme jonakin päivänä puretaan? Minä aion mennä saunaan! Tällä hetkellä voin vain haaveilla saunomisesta, sillä meillä ei Kalifornian kodissamme ole omaa saunaa. Käyn täällä tyypillisesti saunomassa kuntosalilla, mutta nekin ovat tietenkin tällä hetkellä kiinni. Sauna on ollut minulle aina tärkeä, minä suorastaan rakastan saunomista. Niinpä kaipaan omaa saunaa ja saunomista täällä asuessamme kovasti. Ja hih, aivan kuin minun pieneksi kiusaksi, takapihan aitamme takana asuva suomalainen pystytti tänä talvena pihalleen tynnyrisaunan. Palaan tynnyrisaunoihin postauksen lopussa.

Näiden saunomishaaveiden keskellä kaivoin postausluonnosteni joukosta tämän sauna-aiheisen tekstini. Olen kerännyt siihen kokemuksiani näiden USA-vuosien aikana. Nyt kaihoisana on mukava muistella, ettei ne saunakokemukset tällä puolella rapakkoa aina ihan priimaa ole olleet. Toki on onnistuneitakin kokemuksia ollut!

Löylykiulu kuvattu FAHA:lla (Finnish American Home Assosciation), Pohjois-Kalifornian Sonomassa. Siellä on hyvät saunat! 

Sitä suomalaisena on suorastaan yllättynyt kuinka monella tavalla nautinnollinen saunakokemus voidaankaan ryssiä! Juuri, kun luulit jo nähneesi ja kokeneesi kaikki klassiset mokat, niin eiköhän tule eteen vielä amerikkalainen "sauna", jossa on jälleen kerran taituroitu jokin osuus päin honkia. Välillä olen nauranut, että onko tämä saunomisen ihanuuden pilaaminen jo suorastaan oma taiteenlajinsa, sillä niin "nerokkaita" keksintöjä on täkäläisissä saunoissa kyetty toteuttamaan. Tähän postaukseen olen yrittänyt koota ne erikoisuudet, joihin täällä Amerikan mantereella olen tähän mennessä suomalaisena himosaunojana törmännyt. Onhan näitä jo aikamoinen lista, mutta silti tuntuu, että kaikkea en vielä ole nähnyt.

Paikallisten saunojen ABC

Joitakin saunaan liittyviä kokemuksia olen sivunnut blogissani jo aiemmin, mutta kertaan tähän alkuun paikallisten saunojen perusasiat. Saunat ovat ensinnäkin useimmiten yhteissaunoja miesten ja naisten kesken. Jo tästäkin johtuen saunassa tulee aina olla vähintäänkin uimapuku päällä. Ja vaikka saunatiloissa olisi omat osastonsa miehille ja naisille, olen varma, että ainakin amerikkalainen pukeutuisi saunaan silloinkin, sillä alastomuus on täällä edelleen melkoinen tabu. Eli ei kuten suomalainen, joka voi mennä lauteille alasti tuikituntemattomienkin (samansukupuolisten) kanssa. 

Toisena perussääntönä on, ettei kiukaalle saa missään nimessä heittää vettä. Kyseessähän on katsokaas sähkölaite! (Puukiuasta en ole nähnyt vielä missään!) Lisäksi löylyhuoneen oven pielessä on usein varoituskyltti jos toinenkin. Saunomisesta on ensinnäkin syytä keskustella ensin oman lääkärin kanssa. Saunomista ei suositella alle 18-vuotiaille, eikä muidenkaan tule olla löylyissä liian pitkään. Maksimissaan 10 tai 15 minuuttia kerrallaan. Hah, minähän pääsen 15 minuutissa vasta parhaaseen tunnelmaan! Varsinkin, jos kiuas ei ole kovin kuumalla, niin vartissa ei ehdi kummoisia vielä tapahtumaan. Saunaan ei saa tuoda juomia, saippuoita tai hiustenhoitotuotteita, joten näin pitkähiuksisen epäonneksi hoitoaineen pitäminen löylyissä on kiellettyä. (Tässä kyllä tunnustan, että viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut ihan tietoisesti rikkomaan tätä sääntöä, iiks.) 

Käymilläni kuntosaliketjun saleilla saunojen välittömässä läheisyydestä löytyy kuitenkin suihkut, mutta näin ei todellakaan ole aina muualla. Seuraavaksi joitakin mielenkiintoisia saunaratkaisuja amerikkalaisten hotellien, motellien ja mökkimajoitusten saunoista:

Motelli- ja hotellisaunojen "aatelia"

Olemme sattuneet vuosien varrella löytämään muutamia motelleja, hotelleja tai vuokramökkejä, joissa on voinut saunoa. Näissä pienissä saunoissa on saanut heittää vettä kiukaalle. Jes, mahtavaa! Saunaratkaisua ei kuitenkaan ole mietitty aina ihan loppuun saakka, sillä useinkaan saunan yhteyteen ei ole tehty minkäänlaista vesipistettä, ei saunojien suihkutteluun eikä saunakiulun täyttämiseksi. Yhdessäkin Lake Tahoen vuokramökissä sauna sijaitsi kellarissa, mutta saunaveden jouduimme hakemaan kerrosta ylempää. Eräässä kalifornialaisessa motellissa sen sijaan lähin vesipiste oli piiitkän motellikäytävän toisessa päässä. Lopulta oma huoneemme oli lähempänä vaikka sekin sijaitsi eri kerroksessa ja sinnekin oli matkaa. Parissa tällaisessa majapaikassa olemme ratkoneet tilanteen sillä, että olemme täyttäneet tyhjiä vesipulloja mukaamme kassiin ja heittäneet löylyä sitten niistä pulloista.

Saunaan mukaan pakattuja hanavedellä täytettyjä pulloja.

Nimittäin, kun ei se saunakiulu tai löylykauhakaan ole täällä kaikille tuttu juttu. Yhdessä motellissa Arizonassa lähellä Grand Canyonia saunakiulun ja -kauhan yhteisvirkaa toimitti iso, vihreä kastelukannu. Siis sellainen, jota käytetään puutarhoissa kukkien kasteluun. Ja mitä löylykauhoihin tulee, niin ehkäpä kaikkein huvittavin löylykauhakokemus oli tämä:

Löylykauhana kokometallinen soppakauha! Just. Ei tullut mieleen, että metalli kuumuu saunassa aika tavalla! :-D

Suomalaisena on tottunut, että löylyhuoneen oven takana on välittömästi pesuhuone ja/tai pukuhuone. Näin ei ole täällä. Arizonalaisessa motellisaunassa löylyhuoneen ulkopuolella oli suoraan piha. Sää oli kylmä, lähellä 0 Celsius-astetta, joten lämpötilavaihtelut olivat aikamoisia. Pesutilat olivat siis ulkokautta, liki pakkasessa kiertäen omassa huoneessa. Pohjanoteeraus on kuitenkin ollut yksi motelli, jonka löylyhuoneen ulkopuolella oli motellin kuntosali, kokolattiamatolla! Kuntosalin laitteet nekin nyt olivat joltakin -70-luvulta, mutta tuo kokolattimatto heti saunahuoneen edessä oli tietenkin aivan homeessa. Saunassa sentään ei ollut kokolattiamattoa. Uskomatonta kyllä, mutta olemme valinneet tämän motellin majapaikaksemme viikonloppureissuillemme peräti jo kahteen kertaan, koska juuri kyseisen motellin saunassa sai todella hyvät löylyt! Se ei täkäläisissä saunoissa ole mitenkään itsestäänselvyys. 

Tuon oven takana se sauna on. Varoituskylttejä monta oven molemminpuolin. Käynti saunaan kuntosalin puolelta. Huomatkaa myös tuo etualan kuntopyörä. Siis miltä vuosikymmeneltä se oikein on!

 

Ja tässä sitten pientä kosteusvauriota kokolattiamatossa saunan edustalla. Jaiks! 

Jälkimmäisellä  majoittumiskerralla tuossa motellin saunassa sattuikin hauska tapaus. Saimme saunan lauteille amerikkalaisen pariskunnan seuraksemme ja mies kertoi meille olevansa varsin kokenut saunoja. Me kerroimme perinteiset "olemme Suomesta ja olemme saunoneet pienestä pitäen"-stoorit. Ukkokulta sitten vielä varmisti pariskunnalta, että onhan ok, että hän heittää hiukan löylyä. Amerikkalaisukko nyökytti, toki, toki. No, kun ukkokulta heitti löylyä, tai siis lorotti vesipullosta vettä kiukaalle, olikin pariskunnan ilmeet näkemisen arvoiset. Oikein ihmettelivät OMG-parahdusten kera, kuinka tulikin yhtäkkiä kuumaa vesihöyryä iholle! Nii-in. Sehän se tarkoitus ikäänkuin onkin. Eli ei ollut tämä "asiantuntijasaunoja" kuitenkaan löylynheittoa aiemmin kokenut. Aika pian tämän jälkeen pariskunta luikki lauteilta alas ja ulos kuntosalin puolelle, eikä heitä sen koommin näkynyt. Yhdet löylyt näemmä riittivät, hih!

Myös saunojen pohja- ja rakennusratkaisuissa ei aina ole onnistuttu. Vaikka joissakin saunoissa tilaa olisi ollut sijoittaa kiuas toisinkin, niin se on kuitenkin aina pitänyt lykätä heti löylyhuoneen oven viereen. Niinpä jokaisella ovenaukaisulla lämpöä karkaa harakoille ja taas saa odottaa, että lämpötila saunan puolella nousisi. Myös ovet tai niiden karmit ovat olleet melko lenkoja ja niinpä ovenpielien raoista vetää ulkopuolelta kylmää ilmaa. Siitä annettakoon kuitenkin plussapisteet, että joka paikassa sentään saunan lauteet on hoksattu tehdä puusta, eikä ole päässyt ahteri kärähtämään.

Tässäkin! Kiuas on ollut ihan pakko sijoittaa heti oven viereen!

Kaikkien aikojen pohjanoteeraus tulee kuitenkin tässä. Etsin n. 1,5 vuotta sitten itselleni uutta kuntosalia ja yhtenä kriteerinä kuntosalin valintaan minulla oli juurikin saunomismahdollisuus samalla kuntosalijäsenyydellä. Valinnassa loppukahinoihin oli päässyt kaksi kuntosaliketjua, mutta toisen salin sauna oli aika tyrmäävä. Joo, olihan siellä kiuas, muttei kiukaassa ainoatakaan kiveä! Että minä nauroin. Arvaatte varmaan, etten tullut tätä kuntosaliketjua sitten valinneeksi, hah hah. Mutta kuvan otin, kiuas ilman kiviä, kas tässä:

Eli kun edellistä kuvaa katsoo vähän tarkemmin, niin näkee kiukaan koko komeuden! :-D

Suomalaiselle tuttavapariskunnalle vuorostaan oli käynyt aikoinaan päinvastoin. Hekin olivat joskus valinneet reissunsa majapaikan sen vuoksi, että siellä oli käytettävissä sauna. No, siellä saunassa "löylyhuoneen" nurkassa oli ollut pelkkä kasa kylmiä kiviä, muttei kiuasta. Saivat unohtaa saunomisen sikseen.

Lauteilla nähtyä ja kuultua

Jos taas palataan käyttämieni kuntosalien isohkoihin saunoihin, on sielläkin lauteilla nähtävissä ja kuultavissa monen moista. Hyvin monet tulevat ensinnäkin saunaan kännykkänsä kanssa. Osa soittaa hiljaisella musiikkia, puhuipa kerran yksi intialaisukko bisnespuheluaankin. Aasialaisnaiset tykkäävät venytellä lauteilla, toisinaan asentonsa ovat vähän irvokkaitakin. Parilla iäkkäämmällä aasialaisukolla puolestaan olen nähnyt omat saunarutiininsa. He istuvat silmät suljettuina lootusasennossa ja tekevät eräänlaisia nytkyttäviä liikesarjoja niska- ja hartialihaksille. Vietnamilaisrouvat sen sijaan kulkevat porukoissa ja tykkäävät puhua pälpättää vähän liiankin kanssa. Jos osuu lauteille heidän kanssaan samaan aikaan, saa saunarauhan unohtaa. Se mikä lauteilla inhottaa kuitenkin eniten on se, kun jotkut ihmiset tulevat suoraan kuntosalilta salikamppeissaan lauteille hikoilemaan. Heillä voi olla päällään kokonainen verkkaripuku tai shortsit ja paita, mutta suihkun kautta he eivät saunaan ainakaan ole tulleet. Joidenkin kohdalla haju on sitten sen mukainen. Yh!

Oma sauna? 

Jotkuthan täällä ovat laittaneet takapihoilleen myös omia tynnyrisaunoja. Kuten se meidän Suomi-naapurimmekin on tehnyt. Voi konna! Hahah! Me emme ole saunan hankintaan ainakaan vielä ryhtyneet, koska asumme ensinnäkin vuokralla. Toisena aika painavana tekijänä on hinta. Tätä postausta kirjoittaessani tukkuliike Costco mainostaa neljän hengen tynnyrisaunaa tarjouksessa 3 000 dollaria. Tämä ei kuitenkaan ole vielä koko lystin hinta, sillä kuulemani mukaan kiukaan vaatimat sähkötyöt pihamaalle voivat maksaa jopa 5 000 dollaria päälle!

Neljän hengen tynnyrisaunapaketti sisältäen suomalaisen 6 kW:n kiukaan. Kivetkin tulevat mukaan. ;-) Isompi, kuuden hengen tynnyrisauna maksaisi 4 700 dollaria ja ne näyttivät tätä kirjoittaessani olevan Costcossa loppuunmyytyjä.

Tästäpä postauksesta tulikin mieleeni vielä kuntosalien pukuhuonetilat, joista minulla on myös jäänyt mieleeni pari tapausta. Niistä kerron teille ensi kerralla. Nyt toivotan teille ihanaa pääsiäistä ja nauttikaahan pääsiäissaunoistanne, jos sellainen suinkin on tarjolla! Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Etäyhteyksiä ja entisiä nettituttavuuksia

Tässä hiukan pohdintojani viime päiviltä ja havaintojani sosiaalisesta mediasta.

Etäyhteydet

Tällä hetkellä moni hoitaa niin työasioitaan kuin sosiaalisiakin kanssakäymisiä voimassaolevien eristysolosuhteiden vuoksi netin välityksellä. Etätyö on jo monille tuttua ja siihen onneksi välineitä on tarjolla. Moni on kuitenkin täysin uuden edessä, mainittakoon heistä vaikkapa osa opettajista ja iso osa peruskouluikäisistä oppilaista. Ulkosuomalaisten tarinoita lukiessa kotikoulut ja niihin liittyvä etäopetus, tai sen täydellinen puuttuminen, on toteutettu maailmalla hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Eikä ne lukemani mukaan aina Suomenkaan oloissa ole todellakaan menneet kuten Strömsössä. Moni vanhempi tuntuukin nyt repivän stressiä tuosta kotikoulusta, mutta muistakaahan olla armollisia itsellenne ja lapsellenne. Monta stressaavaa tekijää varmasti on, mutta älkää ainakaan oppimistulosten saavuttamisesta stressaantuko. Lapsenne tulee saamaan perusopetusta asuinmaastanne riippuen +/- kymmenen vuotta. Jos siitä ajasta kaksi kuukatta, tai sanotaan vaikka kuusikin kuukautta olisi kotikoulua, on se vielä pieni osuus kokonaisuudesta. Koulun lähiopetuksen jonakin päivänä taas jatkuessa on opettajakunta varmastikin varautunut kertaamaan ja vielä kerran kertaamaan asioita, joita kotikouluaikana olisi tullut oppia.

Jos poisluetaan koulu- ja työtehtävät, moni hoitaa nyt etäyhteyksin myös sosiaalisia suhteitaan. Olenkin pohtinut, että nyt moni suomalainen ystäväni saa kokea pienen raapaisun ulkosuomalaisen elämästä. Ei voikaan treffata kasvotusten hyvää, pitkäaikaista ystävää, vaikka kuinka haluaisi. Ei kutsua kivaa naapuria kotiinsa kahville. Ei sopia leikki- tai lounastreffejä niiden kanssa, joiden kanssa se on ollut tapana. Ainoa yhteydenpito tapahtuu nyt bittiavaruuden ja puhelinverkkojen välityksellä. Tämähän on meille monille ulkosuomalaisille ollut jo sitä arkipäivää pitäessämme yhteyksiä Suomessa asuviin perheenjäseniimme ja ystäviimme. Ehkäpä nyt joku minunkin ystävistäni siis ymmärtää, miten tavattoman tärkeässä roolissa minulle ovat ne kaikki viestit, sähköpostit ja puhelut näinä ulkomaan vuosinani olleet! Täältä USA:n länsirannikolta yhteyksiä pitäessä yhden lisätvistin tuo tosin vielä kymmenen tunnin aikaero. Kun ystäväni Suomessa nauttii jo illallistaan, minä kulauttelen kurkustani alas vasta aamukahvia. Ovatko siis kenties monet ulkosuomalaiset, tai sen aiemmin elämässään kokeneet, siis jo hiukan nahkaansa kovettaneita näiden etäyhteyksien edessä? Se, että esimerkiksi pitkäaikaisiin ystäviin voi pitää useimmiten yhteyttä vain etäyhteyksien kautta, ei tule enää ihan yhtä isona shokkina tai muutoksena arkeen? Mene ja tiedä. Omia pohdintojani nämä vain ovat.

Entiset nettiystävyydet

Eristysolosuhteet ovat saaneet monet myös turhautumaan. Joillakin on, toisilla taas ei todellakaan ole, nyt enemmän aikaa vietettäväksi myös sosiaalisessa mediassa ja ehkä tätä turhautumista puretaan siellä. Monet keskusteluryhmät ovat menneet kommentoijilla nopeasti toistensa nokkimiseksi ja riita saadaan aikaiseksi helposti. Omaa tulenarkuusluokkaansa edustavat keskustelut, uutislinkit ja väittelyt juurikin koronasta. Erästä kempeleläiskirjailijaa lainatakseni, somessa korona on uusi karppausbuumi, joka kuin uskonnon lailla jakoi aikoinaan ihmisiä kahteen eri leiriin. Toisen puolen mielipiteitä, ajatuksia ja kokemuksia ei haluttu kuunnella ja nettiystävyyksiä laitettiin poikki tuon tuosta. Näin on käynyt nyt koronankin aikaan. Aihe kuumentaa monen tunteita ja välejä on laitettu keskustelyryhmissä poikki. Nettiystävyyksistä on tullut entisiä nettiystävyyksiä. 

Ja täytyypä sanoa, että olen itsekin joutunut laittamaan pahimpia höyrypäitä ja yhden kokonaisen höyrypääryhmän jäähypenkille. Joillakin se jatkuva länkytys, kuinka kaikki paha maailmassa, siis aivan kaikki, on presidentti Trumpin syytä. Se on väsyttävää, enkä jaksa enää päivästä toiseen samaa virttä uutisvirrastani lukea. Olinpa itse mitä mieltä Trumpista tahansa, on kyseessä kuitenkin nykyinen asuinmaani ja myös tämänhetkinen terveydenhuoltoni nojaa tämän maan systeemeihin. Toisekseen, Trumpin jatkuva mollaaminen ei laita pandemiaa yhtään sen nopeammin aisoihin sekään, joten olen miettinyt, mitä sen kaiken ikäväsävytteisen viestin jakamisella on tarkoitus saavuttaa. Toisilla somen höyrypäillä on toki ollut muita ikuisuusteemoja, mutta olen jättänyt heidät nyt vaahtoamaan omiin kupliinsa. Tarvitsen heistä taukoa.

Lisäksi tällaisina ärhäkkinä aikoina ne paljon puhutut käytöstavat netissä olisivat nyt todella hyvä muistaa. Monista ryhmäkeskusteluista paistaa läpi kuinka kaksi sanaharkkaan keskenään lähtenyttä vain roiskaisevat kommenttinsa toisensa perään. Tämä näkyy niin, että suolletaan nopeasti yksi lause, seuraavaan omaan kommenttiin kirjoitetaan sille jatkoa, taas yhden vaillinaisen lauseen verran. Harkinta-aikaa noiden kommenttien kirjoitamiseen on käytetty tasan millisekunnin verran. Ja sitten, kun toinen lähtee jo kommentoimaan takaisin sitä ensimmäistä, vaillinaista, ilman lopullista punaista lankaa olevaa kommenttia, onkin soppa jo valmis. Näitä olen saanut todistaa viime päivinä useaankin otteeseen. 

Onkin tehnyt monesti mieli kysyä, että mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa? Aivan kuin empatia olisi ehtyvä luonnonvara ja nyt se näyttäisi monen kohdalla kulutetun loppuun. Voi surku!

Myös omenapuumme on alkanut kukkimaan. Nämä kukinnothan ovat kuin niitä nettiystävyyksiä. Osa nupuista karisee maahan ennen kuin ovat auenneetkaan. Osa jää nupuille puhkeamatta koskaan täyteen kukkaansa. Osa taas puhkeaa kukoistukseensa tuottaen iloa ja vielä hedelmääkin pidemmän ajan kuluessa.

Uudet nettiystävyydet

Mutta onhan tämä etäyhteksien pito tuonut mukanaan myös uusiakin kokeiluja ja nettituttavuuksia. Itse esimerkiksi olen jatkanut polveni fysioterapiaa nyt videopuheluiden avulla. Suhtauduin etäsessioihin ennakkoon melko skeptisesti, sillä kaikenlainen fyysinen kosketus, tunnustelu ja mobilisointi olisivat poissuljettuja. Mutta yllättävän hyvin etäfysioterapia onkin toiminut. Sellainen lisäharmi tästä kylläkin on koitunut, että fysioterapeuttini varoituksen mukaan vakuutusyhtiöt eivät hyväksy näitä etäyhteyksin pidettyjä fysioterapiasessioita korvattaviksi. Oma fysioterapeuttini oli jo valmiiksi vakuutusyhtiöiden hyväksymän verkoston ulkopuolinen toimija. Tämä tarkoitti jo lähtökohtaisesti, että maksamani omavastuu hoidoista on isompi. Nyt omavastuun osuus kasvaa entisestään, mikäli etäsessiot pysyvät ei-korvattavina sessioina, eikä korona uutena, täysin poikkeuksellisena tilanteena tuo vakuutusyhtiöiden päätöksiin muutosta. 

Lisäksi omissa eristysajan ystävyyssuhteissa on ollut valtavan kiva huomata se, että on tullut pidettyä pitkästä aikaa enemmän yhteyksiä myös vanhoihin, jopa lapsuusajan ystäviiin ja tuttuihin. Ja löysinpä ensimmäistä kertaa yhteydet vanhoihin harrastuskavereihinikin, joista en ole kuullut siis noin 20 vuoteen! On ollut aivan mahtava vaihtaa kuulumisia, nimittäin 20 vuodessa on ehtinyt tapahtua meidän useampien elämässä aika paljon! Aivan ihania yhteydenottoja! On muisteltu menneitä ja naurettu makeasti, kukin omalla tahollaan eristyksissä.

Loppukevennys

Eräänlaiset etäyhteydet ovat tuoneet hymyä huulilleni myös toisella tapaa. Useat meistä ovat nyt etsineet verkon välityksellä tarjottavia liikuntaohjauksia, jotta voisi kuntoilla kotona. Oma kuntosaliketjuni on avannut kattavan valikoiman erilaisia tunteja asiakkaidensa käyttöön. Polveni rajoittaa kuitenkin edelleen, mitä liikuntamuotoja pystyn tällä hetkellä tekemään ja niinpä olen lisäksi mennyt sosiaalisesta uutivirrastani klikkaamaan paria joogatuntien tarjoajaa. 

Tämä sai nähtävästi somen algoritmit tajuamaan, että olen kiinnostunut kotikuntoilusta ja niinpä varsinkin Instagramin uutisvirtani on alkanut täyttymään kaikenlaisten ja ennen kaikkea kaikentasoisten kotijumppaajien tee-se-itse videoista. Osa toki on ihan ammattilaisia ja se näkyy heidän liikkeissään videoillakin, mutta sitten se loppusosa. Voi hyvänen aika, minkalaista yrittäjää siellä on! Paitsi että heidän rimpuilunsa näyttää toisinaan melko huvittavalle, niin valitettavan usein he tekevät liikkeitä niin, että loukkaantumisen riski on kyllä aika iso. Jos heidän taka-ajatuksensa näille "opastaville ja inspiroiville" kotijumppavideoille on ollut se, että heidät löydetään uusina kykyinä kuntoilun maailmassa, niin tekisi mieleni sanoa, että älkää jättäkö edellisiä hommianne mitä ne sitten ikinä olivatkaan. Noh, tietenkään en mene tätä asiaa oikeasti sanomaan, koska käytöstavat. Nyt heidän jumppasessionsa toimivat lähinnä hauskana viihteenä, toki pitää toivoa, ettei kukaan loukkaa itseään, jos lähtee noita heidän liikkeitä orjallisesti noudattamaan. Ehkä tähänkin pätee vanha sääntö: luota ammattilaiseen ja varo halpoja kopioita.

Ensi viikonloppuna Suomessa vietetään pääsiäistä, mutta täällä sen juhlinta ei juurikaan näy. Ei ole ylimääräisiä vapaapäiviä ja nyt kun käymme ruokakaupassakin vain noin kerran kahdessa viikossa, on jäänyt kaikki pääsiäisteemainen krääsäkin näkemättä. Ehkä ensi kauppareissulla ostan keltaisia kukkia maljakkoon. Jospa se toisi vähän pääsiäisen tunnelmaa. Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Pääsiäistrulli huumeluolan oven takana

Että minä oli saada sydänkohtauksen tässä yksi ilta! Oli jo myöhäinen ilta, ulkona pilkkopimeää, kello noin 22.30 ja päivän aktiviteetit takana. Makoilimme kaikessa rauhassa olohuoneen sohvalla, ukkokulta chattaillen kavereilleen Suomeen ja minä seuraten myöhäisuutisia televisiosta. Yhtäkkiä olohuoneemme ikkunan takaa kuuluu käsien yhteenläpsäytys. Pari kolme kertaa läps, läps, läps! Havahdun heti ja näen jonkin hahmon liikkuvan ikkunamme takana. Sitten ulko-ovemme ritiläoveen koputetaan vaimeasti. Tässä vaiheessa meikäläisen pumppu hakkaa jo kuin olisin pinkonut piinkovan tuloksen sadan metrin sähköaidoissa. Ovemme ei nimittäin ollut edes lukossa! Ukkokulta havahtuu koko tilanteeseen vasta minun rääkäistessä, että apua, meidän oven takana on joku!

Ukkokulta laittaa kuistin valon päälle ja kurkkaa nopeasti ikkunasta ulos. Kas, Joehan se siellä! Joe on arviolta yli 70-vuotias veijari, jonka kotitalo sijaitsee samalla kadulla seuraavassa korttelissa. Kävelemme Joen talon ohi aika usein ja vähintään kerran viikossa hänellä näyttäisi olevan menossa inventaario autotallissaan. Tuolloin ukkeli on levitellyt kaikki kamansa pihamaalle ja sotku on sen mukainen. Inventaariota tahdittaa ukon oma ihmeellinen mölinä autotallista. Toisinaan taustalla pauhaa radio. Joe on myös kovasti yrittänyt tehdä tuttavuutta aina tilaisuuden tullen ohikulkumatkoillamme, varsinkin ukkokullan kanssa. Kerran ukkokulta käveli Joen talon ohi yksin ja papparainen oli tullut jututtamaan pitemmäksikin aikaa. Kertoi viettäneensä aikoinaan pari vuotta vankilassakin. Oli kuulemma saanut olla vankilassa rauhassa, kun oli kertonut vankitovereilleen kantavansa MRSA-virusta. Miehen puhe oli ukkokullan kertoman mukaan ollut kovin poukkoilevaa. Keskustelun päätteeksi Joe olikin kysynyt ukkokullalta, että mitäs aineita sinä käytät ja oli luetellut oman repertuaarinsa. No, tämäpä selittikin Joen monet outoudet. Ukkokulta oli kertonut, ettei käytä alkoholia kummempaa ja oli jatkanut kävelyään.

Joe näyttää jotakuinkin tältä. Kuvakaappaus Dailymail.co.uk: Getty Images/Patrik Giardino.

Joskus viime talvena Joe pyöräili eräänä iltana ihme rinkuloita kurvaillen kotikadullamme, kunnes huomasi ukkokullan. Ukkokulta siivosi autoaan pihassamme ja niinpä Joe lyöttäytyi juttusille. Sen verran levotonta liikehdintää ja tarinankerrontaa Joella taas oli, että ukkokulta epäili hänen vetäneen taas omia "piristeitään". Yhdessä vaiheessa liki taukoamatonta höpötystään Joe totesi, että jaa, vai tässäkö talossa sinä asutkin. Täältähän minä kävin ostamassa aineita edellisten asukkaiden aikaan! Jep.

Kyllä, asumme siis entisessä huumeluolassa. Tästä on aikaisempaakin todistusaineistoa, joten kerron vielä yhden takauman. Muistanette ehkä, kun heti muutettuamme talossamme ilmeni yhdessä huoneessa hajuongelma. Se karmea tupakan katku! Kun sitten samoihin aikoihin energiayhtiön kaveri tuli sammuttamaan liekin kaasulämmittimestämme, hän kertoi käyneensä säätämässä lämmitintä jo ennen kuin talo meni talokauppojen jälkeen täysremontin alle. Talomme oli siis tuttu energiayhtiön kaverille jo entuudestaan. Niinpä kysyin mieheltä, että muistatko, haisiko täällä silloin edellisten asukkaiden aikaan tupakka sisällä. Polttivatko he kenties sisätiloissa? Olisittepa nähneet miehen ilmeen! Silmät laajenivat lautasiksi ja mies vastasi: "Ai, oliko poltettu? Kyllä oli, eikä todellakaan vain tupakkaa! Kyllä täällä käytettiin aineita ihan laidasta laitaan!" Kertoi vielä, että oli nytkin ollut suorastaan kauhuissaan nähdessään työtehtävälistassa taas meidän osoitteen. Ei olisi halunnut tulla lainkaan. Niin siivottomassa kunnossa oli talo aiemmin sisältä ollut. "Hey, I have kids, man!", mies vielä tilannetta korosti. Noh, ilmeensä valostui kummasti, kun hän astui meille sisään ja huomasi, että kaikki pinnat oli laitettu uusiksi, eikä entisestä huumehöyryisestä historiasta ollut kodissamme enää merkkiäkään. Näin ollen Joen kertomus huumeiden ostosta kotitalostamme kuulosti aivan uskottavalle, vaikka tätä kertoessaan taisi vähän spiideissään ollakin.

Mutta palatkaamme tähän viikkoon ja herraan nimeltä Joe. Iäkäs, hintelä, hymyilevä, hiukan sekoileva, mutta ihan harmiton kaveri. Asuu omakotitalossa naisystävänsä ja neljän pienen koiran kanssa. Nyt kuitenkin Joe seisoi meidän ulko-ovellamme. Keskellä pimeätä iltaa. Joo, ei tullut virpomaan tuoreeks' terveeks'. Ei tarjonnut höyhenin koristeltuja pajunkissoja. Joe oli tullut pummaamaan rahaa. Kymmentä taalaa oli vailla. Ukkokulta totesi tilanteessa minulle suomeksi, että nopeiten pääsemme hänestä eroon, kun sille nyt vain rahan tällä kertaa antaa. Niinpä ukkokulta kaiveli lompakon kätköistä kympin ja antoi sen Joelle. Mies kiitti kovasti. Antoi vastapalkkioksi seuraavan lauantain jäterekan kiertoaikataulun alueellamme. No, meillä ei varmaankaan ole jätelavalle heitettävää, mutta Joellahan on taas yksi hyvä syy pitää inventaario autotallissaan. Kamat pitkin kenttää, musat soimaan ja sitä rataa.

Tuskinpa tulemme tuota kymppiä enää koskaan näkemään. Olkoon se menneeksi hyväntekeväisyyteen vähävaraisen eläkeläisen auttamiseksi. Kunhan nyt ei pummaamista tavaksi ottaisi. Totesin ukkokullalle, että jos tulee toiste rahaa pyytämään, niin sitten pistämme stopin asialle. 

Että olihan se melkoinen trulli! Säikäytti kyllä. Ehkäpä ne näin karanteeniaikoina pääsiäistrullitkin ovat normaalia iäkkäämpiä ja liikkuvat vasta pimeällä. Jos siis ovikellosi sanoo huomenna palmusunnuntaina 'pim-pom', niin olehan valppaana! Hih!

Tällainen tarina naapurustostamme tällä kertaa. Tuolla minun ukkokullallani on kyllä taipumus vetää näitä outoja naapureita puoleensa kärpästarran lailla, asuimmepa sitten missä tahansa. Hah hah! Eipä käy elo yksitoikkoiseksi. Edellisestä kreisistä naapurisuhteestamme kanukin kanssa voit lukea täältä. Nyt toivotan kaikille hyvää palmusunnuntaita ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Piilaakso aprillipäivänä 2020

Eletään aprillipäivää vuonna 2020. Piilaakso näyttäytyy oudon vaitonaisena. Ei tätä uskoisi Piilaaksoksi, ellei sitä omin silmin olisi todistamassa. Piilaakso, joka on yleensä aina sykkeessä. Ihmisiä kuhisemassa joka paikassa. Eri maiden kansalaisia. Täysinä pullottavat parkkipaikat. Moottoritiet, jotka eivät hiljene öisinkään. Nyt nekin ovat autioina. Kyseessä ei kuitenkaan ole aprillipila, vaan totisinta totta koronapandemian kourissa. Virus, joka laittoi Piilaaksonkin rauhoittumaan. Ajanjakso, jonka mekin vietämme pakon sanelemana juuri täällä. Eräänlainen ajankuvaus oli kirjoitettava itsellenikin muistiin myöhemmille vuosille tästä poikkeuksellisesta eristysajasta, joten tässä postauksessa muutamia havaintojani.

Kahden moottoritien risteyskohta Piilaaksossa keskellä arkipäivää. Vain muutama hullu auto. Eipä uskoisi!
(Kuva otettu verkkoaidan reiästä ja verkkoaitaa tuli väkisinkin kuvaan mukaan.)

Työttömyyttä, vaisua liikennettä ja vaikutus ilmanlaatuun

Työmatkaliikenne on ollut ollut liki olematonta Piilaaksossa jo muutaman viikon. Töitä tehdään etänä kotoa käsin, osalla työt ovat harmi kyllä loppuneet kokonaan. Toissa viikolla pelkästään Kaliforniassa EDD (Employment Development Department) käsitteli liki 190 000 työttömyyskorvaushakemusta. Nämä hakemukset siis ainoastaan yhden viikon aikana. Tämä tarkoitti 363 % nousua verrattuna vuoden takaiseen samaan viikkoon. Koko Yhdysvalloissa kahden viikon aikana on ilmoittautunut 3,3 miljoonaa uutta työtöntä. Työttömyysbuumin ennakoidaan jatkossa olevan vielä vain nousussa. Vielä tammikuussa 2020 Kalifornian työttömyysaste oli ennätyksellisen alhainen, vain 3,9 %. Tällöin voitiin puhua täystyöllisyydestä. Nyt saman kevään aprillipäivänä tilanne on toinen.

Moottoritiet ovat tällä hetkellä liki autioita ja isojen IT-firmojen valtavat parkkipaikat ammottavat tyhjinä. Hiljentyneen työmatkaliikenteen vuoksi ilmanlaatu Piilaaksossa on ollut viime viikot poikkeuksellisen hyvä. Niinpä ulkona tehdyt kävelylenkit ovat olleet todellisia happihyppelyjä. Keuhkot ja luonto kiittävät. Tässä kotikaupunkini ilmanlaatu maanantaiaamuna aikaan, jolloin normaalisti ilma on jo työmatkalaisten pakokaasujen täyttämää.

Ilmanlaatuindeksi vihreänä arkiaamuna, todella poikkeuksellista! 

Shoreline Boulevard, Mountain View. Kuva otettu arkipäivänä lounasaikaan. Tie vie Googlen pääkonttorille ja tyypillisesti tämä on tähän aikaan arkipäivästä täysin tukossa autoista. Kuvan oikeassa laidassa on nelikaistainen moottoritieltä tuleva ramppi. Kuvanottohetkellä heille palaa vihreä valo, mutta liittymästä ei ole ainoatakaan tulijaa. To-del-la poikkeuksellista!

Lentoliikenne

Piilaakson ja sitä ympäröivän San Francisco Bay Arean alueella on kolme kansainvälistä lentokenttää. Lisäksi on yksi sotilaskoneiden lentokenttä. Kotoamme ajaisi näihin kaikkiin 15 - 40 minuutissa, toisin sanoen ne sijaitsevat maantieteellisesti todella lähekkäin. Piilaaksossa onkin tottunut siihen, että aina kun taivaalle katsoo, voi nähdä vähintäänkin kolmesta neljään lentokonetta joko nousemassa tai laskeutumassa joillekin näistä kentistä. Nyt taivaalla on tyhjää. Mikäli siellä jokin yksittäinen kone vielä pörrää, siihen kiinnittää oikein erityisesti huomiota, mitä ei enää ole tapahtunut aikoihin. Ja tuona hetkenä totean itsekseni: "Mikä lentoyhtiö ylipäätään enää lentää tällä hetkellä?!" No, useimmiten ne ovat olleet Southwestin koneita, ilmeisesti siis USA:n sisäisiä lentoja. Seurasin varsin Piilaakson lentoliikennettä reaaliajassa Flightradar24-sivuston kautta ja enpä ole ennen alueemme lentotilannetta näin vaisuna nähnyt:

San Francisco Bay Arean reaaliaikainen lentoliikenne viime lauantaina iltapäivästä. Jälleen, poikkeuksellista!

USA:n lentoliikennekarttaa vilkaistessa eivät lennot näytä ainakaan vielä kokonaan loppuneet. Myös valtamerien yllä näyttäisi olevan vielä lentoja.

USA:n ilmatilaa.

Säätiedotusten ontuminen

Viime päivinä myös säätiedotukset ovat ontuneet. Asia ei ole häirinnyt minua, mutta mielenkiintoinen havainto tämäkin. Yleensä Piilaakson alueella osataan ennustaa sateiden tulo ja niiden kesto hyvinkin tarkkaan, mutta nyt sääennusteisiin ei ole ollut luottamista. Koronan hiljentäessä mm. lentoliikenteen, sääennusteisiin saadaan tarvittavaa pohjadataa huomattavasti vähemmän ja ennusteiden teko vaikeutuu, mm. Forbes kirjoittaa. 

Toisen artikkelin mukaan lentokoneista saadaan jopa 230 000 erilaista sää- ja ilmanlaatuhavaintoa päivässä ja näitä tietoja hyödynnetään sääennustuksissa. Nyt, kun lentokoneita ei enää lennä entiseen tahtiin, on saatavan datan määrä tipahtanut roimasti ja monet sääennusteet menevät metsään. Ja näin on käynyt Piilaaksossakin:

Edellisen päivän säätiedotuksen mukaan koko sunnuntai piti sataa vettä aina alkuiltaan saakka. Lähdimme aamupäivästä kävelylle ja otin sateenvarjonkin mukaan. Mutta kappas, saimme tehdä kävelylenkin auringonpaisteessa. Ennusteet eivät pitäneet kutiaan, vaikka ne useimmiten niin täällä tekevät.

Yhteisöllisyys

Piilaakson suomalaisyhteisö on koonnut alueella tukijoukkonsa ennennäkemättömällä tavalla. Niin lapsiperheiden kuin muidenkin kesken on luotu täysin uusia turvaverkostoja. On jaettu omia puhelinnumeroita ja asuinalueita toisten tietoon. On varmistettu, ettei kukaan jää yksin, mikäli kauppakäynnit eivät onnistu tai muu apu on tarpeen. On hyödynnetty Facebook- ja Whatsapp-ryhmiä. Koko kuuteen vuoteen en ole yhtä tiivistä yhteenkuuluvuutta ja voimakasta auttamisen halua Piilaakson suomalaisten kesken kokenut. Tällä hetkellä siis toisilleen tuntemattomat tarjoutuvat auttamaan toisiaan, mikä on todella hienoa! Itsekin olen ilmoittautunut vapaaehtoiseksi auttajaksi.

Viestintä

Yleistä turvallisuutta koskevia pakkosyötettyjä viestejä on lähetelty harva se päivä esimerkiksi oman asuinpiirikuntamme toimesta (kuva alla). Myös Suomen Ulkoministeriö on viestitellyt sähköpostein ja tekstiviestein ja kysellyt tarpeesta matkustaa Suomeen. Nämä yhteydenotot ovat tulleet kaikille UM:n matkustusilmoituksen tehneille. Ilmoituksenteko on ollut suositeltavaa myös ulkomailla asuville, ei vain matkalaisille. Myös Suomen THL ja Poliisi ovat lähestyneet tekstiviestein. On siis ollut viranomaisviestintää kerrakseen ja hyvä niin. En muista ennen kokeneeni näin tiuhaa viestittelyä niin nykyisen asuinmaani kuin synnyinmaani taholta yhtä aikaa.

Uutiset ovat totta kai olleet myös tärkeässä roolissa. Tällä hetkellä meidän piirikunnassamme nykymittakaavan eristysolosuhteet ovat olleet voimassa jo kolme viikkoa ja ne on määrätty kestämään ainakin toukokuun kolmanteen päivään saakka. Tämä ei tietenkään ole kiveen hakattua, vaan ohjeistuksia ja määräyksiä voidaan vielä muokata vastaamaan tulevaa tilannetta. Lisäksi alkuviikosta Anthony Fauci, yksi USA:n merkittävistä immunologeista ennusti, että saamme syksyksi vielä uuden aallon koronavirusta. Piina ei siis välttämättä ole ohi kesään mennessä.

Arki

Arki on muuttunut monella tapaa. Otan niistä vain pari esimerkkiä. Tiettyjen elintarvikkeiden ja päivittäistavaroiden hamstraus on johtanut ostorajoituksiin. Vain yksi paketti/talous. Kuin pula-aikana konsanaan. Todella poikkeuksellista tämäkin. Ruokaravintoloita Piilaaksossa on valtavat määrät ja nyt ne kaikki ovat asiakkailta kiinni. Heidän on sallittu myydä ruoka-annoksia vain noudettaviksi. Olemme itsekin yrittäneet tukea paikallisia pienyrittäjiä tilaamalla jo muutaman kerran ruokaa kotiin. Annosten hinnat ovat nousseet, mikä on toisaalta ymmärrettävää. Henkiinjäämistaistoahan nämä ravintolatkin nyt käyvät.

Useisiin piilaaksolaisiin taloyhtiöihin kuuluu myös viihtyisät uima-allas- ja grillausalueet asukkaiden käyttöön. Nyt nekin ovat suljettuina tartuntavaaran vuoksi. Niinpä oma takapihamme on noussut tänä aikana arvoon arvaamattomaan, vaikka toki arvostimme ja hyödynsimme takapihaamme jo aikaa ennen koronaakin. Ukkokulta on pitänyt takapihalla ajoittain etätyötoimistoaan ja ovatpa grillimmekin, kaasu- ja hiilisellaiset, pöhisseet kotikaranteenissa jo muutamaankin otteeseen.

Megalomaanisessa hiiligrillissämme possunfilettä, pikku pottuja ja folion kätköissä vielä parsaa. Maukasta tuli!

Omia aatoksia

Aika harvoin ihminen on onnellinen siitä, että on joutunut irtisanoutumaan. Siis tilanteessa, jossa uutta työpaikkaa ei ole odottamassa. Nyt olen ollut. Nimittäin ex-työpaikkani asiakkaista valtaosa oli aasialaisia perheitä ja juuri tuon koko tammikuun ajan, kun olin vielä töissä, heitä palasi joululomiltaan Aasiasta, kuten myös Kiinasta ja Wuhanista. Siihen vielä kiinalaisen uuden vuoden ajankohta ja reissut päälle. Avot! Niinpä töissä minulla olisi ollut varsin riskialtista tarttumapintaa viruksen kanssa luvassa aktiiviisesti koko kevät! Nyttemminhän ex-työpaikkani on suljettu kokonaan ainakin muutamiksi viikoiksi. Eipä siis olisi palkka juossut tänä aikana, vaikka vielä palkkalistoilla olisin ollutkin.

Ja sitten, huhtikuun ensimmäinen. Pitäisi siis elää mitä parhainta kevättä. Vuodenaika, josta tykkään. Aika, jolloin vaatetus, ruoat ja juomat vaihtuvat jokainen vuorollaan asteittain kepeämpiin. Nyt on tullut kuitenkin kokattua muutamia ruokia, jotka itse miellän syysiltojen ruoiksi. Kuten uunissa pitkään haudutettava burgundinpata. Mutta eräänlaista henkistä marraskuutahan tässä nyt globaalisti eletään. Ja kun sateitakin on ollut, niin pataruoka on ollut ihan pop!

Toisille tämä pakkohidastaminen ja menojen karsiminen on tehnyt todellakin hyvää, toiset ahdistuvat, stressaantuvat ja saattavat voida pahoin. Aprillipäivän teeman mukaisesti, eristys tuntuu kuraveden juonnille. Oma reagointini karanteeniaikaan on ollut neutraalia. Tämän kanssa on vain elettävä. En ole ahdistunut, tekemistä on riittänyt, on saanut edelleen ulkoilla ja nyt vieläpä siinä ihanan huippuraikkaassa ilmassa. Eikä meillä ole edes tapeltu. Neliöt ovat riittäneet ja seinät pysyneet pystyssä niin kuin niiden pitääkin. Toki kaipaan ihmisiä, kohtaamisia ja moniakin aktiviteetteja, mutta kyllä niidenkin aika vielä koittaa. Jonakin päivänä on edessä parempi huomen.

Tällä hetkellä pihallamme kukkivat laventeli sekä appelsiini-, lime- ja sitruunapuut. Sitruspuiden kukintojen tuoksu on suorastaan huumaava! Kuvassa appelsiininkukka. 

Voimia ja terveyttä, lukijani! On aika sanoa teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!