tiistai 26. tammikuuta 2016

Kun Suomessa kännykän lataamista rajoitettiin...

Sitä näin paluumuuttajana tahtoo väkisinkin tehdä jatkuvaa vertailua entisen ja nykyisen asuinmaansa välillä. Suomea tulee katsottua uusin silmin. Joihinkin Suomea koskeviin asioihin huomaa suhtautuvansa kriittisemmin, toisaalta taas muutamat Suomi-asiat ja -muistot ovat selvästikin kultautuneet. Tällä kertaa postauksessani kaksi aihetta, joita olen tainnut katsoa liian paksujen vaaleanpunaisten rillien läpi. Tässä pikapostauksessa ovat siis tuoreimmat äimistelyni.

Mutta aivan ensinnä. Katsokaapa nyt vielä tuota muotoilemaani otsikkoa: "Kun Suomessa kännykän lataamista rajoitettiin..." Sen perusteella voisi kuvitella kyseessä olevan aihe ties miltä vuosikymmeneltä, mutta sorry, kyllä tässä 2010-lukua eletään...


Uskomatonta, mutta totta!


Nyt tammikuussa Suomi on ollut kovien pakkasten kourissa. Paukkupakkasten jaksoa kesti liki kolme viikkoa. Jo loppiaisen aikaan maamme sähkönkulutuksessa tuli ennätysmäinen piikki. Myös viime viikolla sähkönkulutuksen ja sitä myötä myös sen hintojen ennustettiin nousevan jälleen uuteen huippuunsa.

Tuolloin silmiini osui Talouselämä-nettilehden otsikko:
Kuvakaappaus: talouselama.fi.

Siis että mitä? Suomessa ei riitä sähkö kännykän lataamiseen? Ja kyllä, näin artikkelissa suomalaisia ohjeistettiin: välttämään saunomista sähkösaunoissa ja olla lataamatta kännyköitään. Rajoitettiin, jotta sähköverkko ensinnäkin pysyisi ylhäällä, eikä toisaalta jouduttaisi maksamaan kiskurihintaa sähkön käytöstä. Itsekin olin aikonut juuri sinä päivänä lämmittää saunan, mutta maltoin. Tein tekoni Suomen hyväksi ja siirsin saunomistani seuraavaan, lauhempaan päivään.

Mutta että Suomessa ei riitä sähkö kännyköiden lataamiseen! Eihän kännykkälaturit ole takuulla edes sähkösyöppöjä pahimmasta päästä. Anna mun kaikki kestää! On se kyllä kumma homma, että nämä pakkaset tulevat joka ikinen talvi ja silti sähkönkulutukseen ei pystytä varautumaan ennalta. Toki, toki, paukkupakkasia kesti pitkään, mutta silti. Ei liene ensimmäinen kerta. Tai että talojemme rakenteet ja vesiputket ovat vielä vuonna 2016 sitä luokkaa, että lauhtuessa vesiputket jäätyvät. Eikö siihenkään ole keksitty vielä mitään ratkaisua? Lisäksi saamme joka vuosi nauraa "talvi yllätti autoilijat" -vitsille. Sekin on jo perinne.

Leuan auki loksahtamisen lisäksi Talouselämän artikkeli sai minut väkisinkin miettimään, kuinka täällä Suomessa usein naureskellaan tilanteille, kun Yhdysvalloissa suljetaan kouluja ja työpaikkoja lumimyräköiden vuoksi. Viime viikonlopullekin New Yorkin ja Washington D.C.:n alueille luvattiin lumisadetta puolesta metristä metriin yhden vuorokauden aikana. Vaarana oli lumisade-ennätyksen rikkoutuminen liki 90 vuoden takaa ja New Yorkin Keskuspuistossa 60 vuotta vanha ennätys rikkoontuikin. Pulassa olivat kymmenet miljoonat ihmiset, lentojakin jouduttiin perumaan 5000 - 6000 kappaletta. Pekka Poutakin Suomen televisiossa tätä tilannetta etukäteen kauhisteli. Luulenpa, että taas muutamista suomalaisolohuoneista kuului tämän uutisen yhteydessä irvailu Beavis & Butthead -tyyliin: "Hö-hö, hö-hö."
Washington D.C:ssa sijaitsevan Suomen suurlähetystön jakama kuva viime viikonlopulta.

Mutta jos nyt mietitään, että kumpikohan on tavanomaisempi tilanne? Se, että New Yorkiin sataa vajaa metri lunta yhdessä vuorokaudessa myrskyn kera, vai että Suomessa on talvi ja kova pakkanen? Tämä sai minut ajattelemaan, että jos täällä naureskellaankin Yhdysvaltain tilanteelle, niin eipä se taida olla aina niin sanottua Suomessakaan, että kaikki infra ja palvelut pelaavat tiukan paikan tullen. Minun vaaleanpunaisten rillien läpi Suomi oli aina ollut ääriolosuhteista selviytyjä, joka ei arktisista hetkistä paljoa hätkähdä. Toisin kävi.


Eikä tässä vielä kaikki


Viime viikolla sattui toinenkin repsahdus. Eräänä pakkaspäivänä toisen valtaoperaattorimme Soneran matkapuhelinverkko ns. lasahti. Ei pelannu kännykät ei. Siinä yritimme lounastreffikamuni kanssa viestitellä ennen lounastapaamista neljällä eri puhelimella! Välillä joku viesti pääsi viiveellä läpi, useimmiten ei. Puheluista ei yksikään. Oma työpuhelimenikin oli mykkänä useita tunteja. Suomi, teknologian kärkimaita(?) vuonna 2016. Viestintävirastokin luokitteli tapauksen vakavaksi, ihmetteli kovasti asiaa ja vaati selvittämään syyn. Sonera selitteli runkoverkkovialla ja muutostöillä.
Jos riittääkin sähköä kännykän lataamiseen, niin sitten ei ole verkkoa...

Kännykkäkuuluvuus rapakon takanakin on vähän niin ja näin. Katvealueita voi esiintyä tosi lähellä vilkkaita keskittymiäkin, tyyliin välittömästi kaupunkialueelta poistuttaessa. Hyvään tottuneille suomalaisille se on ollut joillekin jopa pienen pilkan kohde. Itse olen laittanut tämän heikkouden astetta kovemman kuormituksen piikkiin, siellä kun on se muutama miljoona enemmän niitä käyttäjiäkin. 

Mutta niin, mitenkäs sitä viime viikolla suut Suomessa pantiin? Sattuu sitä näemmä täälläkin, kaikenlaista. Nyt kun on onneksi pakkanenkin lauhtunut, riitti sähköä tietsikkani lataamiseen, pääsin oikein internettiin asti ja pystyin teille tämän postaukseni julkaisemaan. 

Tällaisia terveisiä täältä meidän ihanasta Suomesta, missä kaikki pelaa kuin unelma. No, hatariahan ne ovat joskus unelmatkin. Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Talouselämän artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan täältä: http://www.talouselama.fi/uutiset/sahkosaunojille-aamulla-tayskielto-kannykkalaturitkin-kiinni-iltapaivalla-6246520

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Asioita, joita kaipaan Kalifornian arjesta, osa 2

No niin. Lupasin teille vielä ne parit konkreettiset asiat, joita kaipaan Kalifornian arjesta. Näin ollen tutulla teemalla jatketaan. 
Pakko myöntää, että on kyllä vähän ikävä sitä taloyhtiön uima-allastakin. Olihan se ainakin sellainen henkinen arjen helpottaja.

Ensimmäisenä yksi hyvin pieni, kalifornialaisen arjen helpottaja. Suomessa vastaava on suorastaan arjen hankaloittaja:


Ostoskärryt ilman kolikkoa


Kauppareissuilla olen huomannut, kuinka nopeasti olin tottunut ostoskärryihin, joihin ei tarvinnut minkäänlaista kolikkoa tai polettia saadakseen kärryn käyttöön. Näin toimittiin Piilaaksossa. Nyt kun menen kauppaan, on joka kerta sama hässäkkä kaivaa sopiva kolikko ostoskärryn irrottamiseksi. Jos minulla aikaisemmin onkin joku vakiopoletti kauppakäynneille Suomessa ollut, niin nyt kun vuoteen ei ole Oulun kodissaan asunut, ovat poletit sen verran hyvässä jemmassa, etten löydä niitä. (Hmm, kesätakkien taskut on kyllä vielä tarkistamatta.) Joka tapauksessa mieleni on tehnyt jo monta kertaa polkaista pystyyn "Vapauttakaa ostoskärryt kahleistaan!" -kampanja.
Jotain kolikkoo tähän nyt tarttis...

No, jos edellinen oli niitä maailman pienimpiä asioita, niin seuraava onkin niitä maailman isoimpia:


Amazon


Ei, nyt ei ole kyse Amazonin sademetsästä, vaan Amazonin verkkokaupasta. Jättiläinen sekin. Vasta sitten, kun oli asunut jonkin aikaa rapakon takana sitä todella tajusi, mistä nettitilaamisessa on parhaimmillaan kyse ja mihin akuuttiin tarpeeseen se lienee alunpitäen kehitetty. 

Kerron esimerkin: Kun olimme juuri muuttaneet Piilaaksoon, uuteen kotiin tarvitsi yhtä sun toista pikku sälää. Ostoslistalla luki ruuvimeisseliä, vatupassia, yleispuhdistusainetta, mikrokupua, pölynimuria, kukkamultaa, talouspaperirullapidikettä, keittiöpyyhettä, kasvopeiliä, seinäkelloa jne. Tuoreena maahanmuuttajana ei ollut mitään käsitystä, saisiko nämä kaikki tuotteet mahdollisesti yhdestä ja samasta kaupasta, tai edes samalta ostarilta, ja mikä se kauppa tai ostari olisi. 

Näiden kaikkien tavaroiden metsästämiseksi olisi saanut ajaa useita maileja kaupasta toiseen, todennäköisimmin mojovissa ruuhkissa, joten hyödynsimme verkkokauppaa. Parhaimmillaan tilaus voitiin toimittaa jo saman päivän aikana kotiovellesi. Jälleen kerran, huisin kätsyä! Siinä, jos missä säästi omaa aikaa ja vaivaa!

Kokeilimme muuten aluksi myös erästä toista, pienempää nettitilaustoimittajaa. Muistan vieläkin yhden tilauksen, jonka ensimmäisten viikkojen aikana teimme. Tilaukseen kuului:
- kitaran kielet (niitä ensikodin hankintoja tärkeimmästä päästä, hi hii)
- sumutinpullo ja
- hiuslenkkejä.

Minua niin nauratti, josko tilauksen kokoaja yhtään mietti paketin sisältöä. Ajattelikohan se, että mikäköhän kitaransoittelijahippi siellä taas omia pikku kotiviljelmiään haluaa sumutella... :-D No, on sieltä varmaan vielä oudompiakin tavarayhdistelmiä joku tilaillut.
Toimitus ovelle. Nice!

Miksi nettitilaaminen sitten palkitsee erityisesti juuri siellä rapakon takana? Paitsi noiden pitkien ja mahdollisesti ruuhkaisten välimatkojen vuoksi, niin tässä vielä yksi vertailukohta lisää. Nimittäin, jos tuota edellä mainitsemaani kolmen tavaran hankintaa miettii, niin Oulussahan riittäisi kävellä kaupungin keskustaan saadaksesi nuo kaikki. Kaliforniassa meidän kotikaupunkimme keskustan liiketiloista 90 - 95 % on ruokaravintoloita ja kahviloita (kyllä, näin on!), eikä siellä ole yhtään tavarataloa, joten tavarat pitäisi hankkia jostakin muualta, oletettavasti useammasta eri kaupasta, jotka sijaitsevat siellä sun täällä.
  
Mutta siis, tuota nettitilaamisen vaivattomuutta olen nyt kovasti kaipaillut. Varsinkin nyt, kun olen ollut mahatikkeineni varsin rajoittunut kirmailemasta kauppoihin ja posteihin tai kantamaan mitään painavaa. Suomessa Amazonille taitaa olla aivan liian pienet markkinat, vaivaiset viisi miljoonaa Suomi-asukasta ei tunnu missään, joten yhtä laajaa tavaravalikoimaa yhtä nopealla toimitusajalla ei yhdestä ja samasta verkkokaupasta taida täältä löytyä. Tavaroita pitäisi tilata eri verkkokaupoista, jolloin toimitusajat ja -tavat ovat varmastikin aika kirjavat. Nettikauppa Amazonin kanssa ei rapakon takana olisi tätä ongelmaa. Inget problem.

Sitten vielä yksi arjen helpottaja, autoiluun liittyen.


Auton peruutuskamera


Paitsi että totuin hyvin nopeasti automaattivaihteiseen autoon, niin myös automme peruutuskamera tuntuu nyt apuvälineelle, jota kovasti autoillessa kaipailen. Peruutuskamera näytti paikan, johon olet peruuttamassa ja loistavaksi lisäksi se myös piippasi, jos aloit olla kosketusetäisyydellä johonkin esteeseen. Lopulta opin käyttämään peruutuskameran antamia opasteviivoja apunani myös parkkeeratessa autoa, vaikka sitten ajoikin keula edellä parkkiin. Nyt sitä joutuu turvautumaan taas ihan perinteisesti peruutus- ja sivupeileihin, eikä mikään piippaa, jos peruutat lähelle sitä samperin mustaa mersua, joka vaan ilmestyi siihen jostakin! Öhöm, en lopulta törmännyt kuitenkaan, mutta hiuskarvan varassa se oli, huh!
Nyt on peruuttaminen peilien varassa ja sitä paitsi, täällä sivupeileistä ei edes näy upeat Kalifornian maisemat.

Akka ratissa -loppukevennys


Niin, ottihan se aikansa, että sen peruutuskameran kanssa pääsi sinuiksi. Kun kävimme koeajamassa autoamme, oli koeajoversiossa peruutuskamera kaikkine herkkuineen, siis sekä kamera, että tunnistus- ja piippauslaite hälyttämään, jos auton takana olisi este. 

No, kun sitten ensimmäisiä kertoja lähdin meidän omalla autolla ajelemaan, arvaatte varmaan kuinka kävi. Leidien ostosreissulla kadun laidassa oli suhteellisen tiukka taskuparkkeerauspaikka. Koska tiedän, etten ole taskuparkkeeraaja aivan surkeimmasta päästä ja nyt olisi vielä peruutuskamerakin piippauksineen apuna, päätin sujauttaa auton kyseiseen koloon. Etenin hitaasti ja tuijotimme vänkärin paikalla istuvan ystäväni kanssa aika ajoin myös peruutuskameraa. Pian ystäväni tuumasi: "Hei Kaisa, nyt alkaa kyllä olla jo aika lähellä..." Minä vastasin huolettomasti: "Mut katoppaku tässä on tää peruutuska..." TÖKS! Auto osui takana olevaan autoon! What the heck? Joo, olisin jatkanut lausettani, että kun tässä on tämä peruutuskamera ja piippari kyllä sitten ilmoittaa, jos ollaan liian lähellä. Eipä piipannut auto. Autoliike oli nimittäin unohtanut ilmoittaa, että juuri meidän autossa ei vielä ollut sitä tunnistus- ja piippauslaitetta asennettuna, vasta pelkkä kamera, joten loput asennetaan jälkeenpäin, kun lisäosa on saapunut. Just!

Onnekseni vauhtia törmäyksessä oli todella vähän ja takana oleva kosla oli jo valmiiksi niin ruttupeltinen, ettei uutta mahdollista pikku lommoa olisi edes huomannut. Onni oli myös se, ettei auton omistaja ollut näkemässä tilannetta. Olisi vielä juossut paikalle huutamaan pää punaisena uhaten haastaa minut oikeuteen, amerikkalaiseen tapaan...
Tässä olisi tilaa peruutellakin. Kuva Arizonasta, matkalla kohti Antilope Canyonia.

Summa summarum 


Olen nyt listannut teille nämä muutamat konkreettiset arkea helpottavat tekijät, joita täällä Suomessa ollessani kaipaan. Jotkut näistä kaipaamistani asioistahan toki olisi rahalla saatavia ja mopollakin pääsisi. Nyt kuitenkaan investoinnit Oulun kotiin tai kulkupeliin eivät ole prioriteettilistan kärkipäässä. Nimittäin, JOS tässä nyt jonakin kauniina päivänä se uusi lähtö rapakon taakse vielä tulee, muutoinkin kuin lomailumielessä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä erää ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


torstai 21. tammikuuta 2016

Asioita, joita kaipaan Kalifornian arjesta, osa 1

Nyt sen sitten huomaa, kuinka sitä kaipaa muutamia asioita kalifornialaisesta arjestaan. Nyt, kun on palannut Suomeen. Paitsi että kaipaan tällä hetkellä tietenkin parempaa säätä, pidempää valoisan aikaa vuorokaudessa, joustavaa liikennekulttuuria, ihmisten luomaa iloista yleisilmapiiriä, sitä, että tuiki tuntemattomillekin sanotaan huomenet ja hymyillään, niin kaipaan myös muutamia arjen askareita helpottavia tekijöitä. Tällä kertaa olenkin koonnut muutamia ihan konkreettisia asioita, joita nyt huomaan kaipaavani Amerikan arjesta.
Yhyy. Tämä kuva on otettu Tyynenmeren rannalta tasan vuosi ja kaksi päivää sitten, tammikuun 19. päivä 2015. Eipä paukkunut -26 asteen pakkanen, ei. Eikä päivän pituus ollut 4,5 h! (Edellä mainitut lukemat ovat tämän päivän Oulusta.)


Tiskialtaan biojätemylly


Mikä onkaan taas sen inhottavampaa, kuin suomalaiseen tyyliin kerätä biojätteitä tiskialtaan kulmalla lojuvaan pussiin! Kun biojätteitä syntyy harvakseltaan, varsinkin nyt, kun asun yksin ja jos syön lounaat ja välipalat muualla kuin kotona, niin siinähän ne vähäiset jätteet sitten mätänevät ja irvistelevät silmään aina, kun tiskialtaalla pyörähdän. Juu, ja nyt ei kannata aloittaa valistusta, kuinka biojätteille voi rakennella allaskaappiin kivan pienen sankosysteemin. Kokeiltu on ja pienen talouden jätemäärillä lopputulos on vetinen ja pika pikaa homehtuva ällötys. Minä kun en todellakaan ala vehtaamaan biojätepussin kanssa päivittäin kiikuttaen sitä roskikselle! Ja samoin kannattaa pitää suut supussa ehdotuksista tyyliin "tee se itse-biojätepussi sanomalehtipaperista". Jos ja kun minä jätteeni lajittelen, niin minulla ei ole aikaa värkätä ja askarrella! Ehkä kuulet jo sappeni kiehuvan, joten siirrytäänpä äkkiä eteenpäin. Siihen biojätemyllyyn.
Food waste disposer eli biojätemylly amerikkalaisen tiskialtaan pohjassa. 

Niin, että mikä ihmeen biojätemylly? Jätemylly sijaitsee tiskialtaan viemäriaukossa ja se surautetaan tarvittaessa katkaisijasta päälle, jolloin mylly silppuaa viemäriaukkoon nakatut ruoantähteet. Pienet ja kevyet osat huuhtoutuvat jäteveden mukana, mahdollinen isompi tai raskaampi jäte kertyy tiskialtaan alla olevaan umpisäiliöön. Huisin kätsyä! Tutustuin muuten biöjätemyllyyn ensimmäisen kerran Uudessa-Seelannissa jo vuonna 2012, kiitos vain pienestä ja unohtumattomasta jätemyllyesitelmästäsi Maria B. :-) Minusta tämä vimpain oli jo silloin, että wau, tahtoo tällaisen!

Kaikkea biojätettä ei toki Kalifornian biöjätemyllyynkään ole voinut laittaa, ettei mylly mene jumiin, mutta juuri ne kosteimmat eli suomeksi sanottuna nopeiten haiseviksi muuttuvat ja biojätepussin kosteudellaan puhkovat pikku jätteet, kuten tomaatin kannat, nahistuneet salaatin osat, kurkkuviipaleet jne. Juuri ne sai Amerikassa hävitettyä kätevästi biojätemyllyllä. Sitä vekotinta minä nyt ikävöin.
Lähitulevaisuuden haisuliinit ja pussinpuhkojat!

Tiskialtaan hana


Toinen kaipuun kohde on amerikkalaisissa tiskialtaissa oleva letkullinen hana. Se on niin kätevä altaan ja vaikkapa isojen kattiloidenkin huuhtelussa. Ja Amerikassahan hana toki onkin välttämättömyys, kun on se kylpyammeen kokoinen tiskiallas, mutta kyllä se olisi oiva lisä tuohon oululaiseenkin tiskialtaaseen. Miuks, sellaista ei nyt ole.

Seuraava olisi apuna unohteluun taipuvaisille:


Oven lukitus avaimella


Oli se vaan Amerikassa niin helppoa, kun kotiovi piti ulos lähtiessä lukita aina avaimella. Ensiksihän sitä tätäkin käytäntöä mielessään vähän manaili, mutta toimintatapa opetti siihen, ettei avain päässyt koskaan unohtumaan eli että ovi pamahtaa lukkoon ja samalla sekunnilla silmiesi verkkokalvoilla näkyy tuore muistikuva, kuinka avaimet roikkuvat naulassaan, sisällä! Nyt olen melkeinpä vainoharhainen ulos lähtiessä. Sen seitsemän kertaa pitää tarkistaa, että olihan se kotiavain nyt taskussa ennen kuin paukautan yhdellä huitaisulla kotioven kiinni ja samalla lukkoon. Kalifornian kotiovi ennätti opettaa minut huolettomille tavoille.
Kotiovi Kalforniassa. Oven saa ulkopuolelta lukkoon vain avaimella.

Valet trash


Valet trash eli roskien vientipalvelu. Tuntuuhan se naurettavan laiskalle, jos ei ihminen itse viitsi kuljettaa roskapussiaan jäteastiaan. Mekään emme tätä palvelua aluksi käyttäneet, vaikka maksoimme siitä vuokran yhteydessä pakollisen pienen maksun joka kuukausi. No eräänä päivänä sitä sitten kokeilimme ja olipas se kätevää. Kun roskapussi täyttyy, nostat pussin vain ulko-oven kynnyksen yli portaille ja roskapojat heittävät sen illan kuluessa lava-autonsa kyytiin. Ihanan vaivatonta! 

Välillä toki veimme itse roskamme edelleen, mutta puolustukseksi kerrottakoon, että taloyhtiömme Piilaaksossa on melko iso (n. 50 rivitalon pätkää 300 - 400 asuntoa) ja piha-alueensa laaja, minkä vuoksi jäteastiatkaan eivät todellakaan ole aivan oman oven vieressä. Tämän pienen palvelun kaipuu on nyt ollut entistäkin korostuneempi, sillä näin umpparileikkauksen toipilaana on kaikki maitopurkkia painavammat nostelut ja kantamiset olleet kiellettyjä. Huom. suomalaisen maitopurkin, sillä Jenkkilässähän maitoa voi ostaa myös gallonittain, jolloin yksi maitopurkki painaa liki 4 kg! :-D

Paljon minä olen Amerikan kummajaisista blogissani motkottanut, mutta jotakin ne amerikkalaisetkin osaa. ;-) Osaavat niin, että nyt niitä kaipaa täältä karusta pohjolasta käsin. Mutta joo, ilman näitäkin voi näemmä elää. 

Ensi kerralla listaan vielä pari seikkaa tähän samaan kaipuukategoriaan, mutta tarvittavien kuvien kanssa on vielä hiukan säätöä. Siihen asti sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Jos joku jäi nyt miettimään, että mitä tapahtuu niille muille biojätteille, jotka eivät mene biojätemyllyn nieluun, niin kerrottakoon, että menevät normaalin sekajätteen joukkoon. Ainakaan meidän asuinalueella ei niille muuta paikkaa ole.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

"Siivousta" amerikkalaisittain

Amerikkalaisten tapa siivota on ollut minulla postausluonnoksissa pitkään aiheena odottamassa kirjoittajaansa. Nyt tämä aihe pomppasikin vastikään taas pinnalle ja sain aikaiseksi palata luonnokseni pariin. Siivouksen tavat ja välineet rapakon toisella puolella tuntuvat olevan kovin erilaisia ja niitä ihmettelen teille tällä kertaa. Luvassa on siis arkistakin arkisempi aihe, mutta arkeahan sitä pyöritellään Piilaaksossakin.
Siivouskamaa, jota kuskaan Suomesta Kaliforniaan.

Tiskiharjat


Pakkasin joulun jälkeen ukkokullalle Kalifornian matkalaukkuun vähän viemisiä, kun tilaa oli. Jaoin kuvan someen ja pientä ihmetystä kuvassa aiheuttivat mm. pakkaamani suomalaiset tiskiharjat. Hämmästeltiin, että eikö sieltä tosiaankaan saa kunnon tiskiharjoja. No eipä oikein saa. Periamerikkalainenhan nimittäin tiskaa varrettomalla pesusutilla (kuva suomalaisesta vastaavasta versiosta alla). Ihan äärettömän epäkäytännöllistä! Saa siinä sitten tiskailevat rouvat ravata aasialaisnaisten ylläpitämissä kynsisalongeissa, kun kynnet joutuvat kovalle koetukselle perustiskiä hoitaessa! 
Tällaisilla ne astioitaan hinkkaa, amerikkalaiset.

Tähän mennessä meillä on Kalifornian kodissa ollut käytössä Ikean tiskiharja. Se, jonka varren päässä on se imukuppi. Sen harjaosa on kuitenkin surkean pieni. Nytpä lähti ukkokullan matkalaukussa laatukamaa kalifornialaiseen tiskialtaaseen. Todennäköisesti odottamaan minua, kun ei taida ukkokulta siellä yksinään paljoa kokkailla ja tiskailla. ;-)

Tähän asti on siis sinnitelty ruotsalaisella tiskiharjamallilla. "Paras" amerikkalainen tiskiharjan vastine, jonka Kaliforniasta olen tähän mennessä löytänyt, näkyy alla olevassa kuvassa. Vekottimen varteen olisi tarkoitus laittaa tiskiainetta, jota sitten napista painaen annosteltaisiin tiskatessa. Ostin ja kokeilin. Muuten ihan ketterä, mutta kun systeemi sitten fuskasi myös toiseen suuntaan eli kaikki likainen tiskivesi pääsi takaisin varteen! Ei ollut meillä kauaa käytössä tämä innovaatio.
Olihan tässä ihan yritystä tiskiharjaksi...
Tässä amerikkalaisen hellan astetta hankalampaa jynssäystä. Tiskiharjan vastinekin vielä tositoimissa.

Sitten pieni katsaus koneisiin.


Imurit ja pyykinpesukoneet


Katsokaapa nyt tätäkin alla olevaa kuvaa. Ei hyvää päivää! 
Siis miltä planeetalta tämä on?

Kuvassa on imuri meidän ensimmäisestä asunnostamme, jonka ukkokullan työpaikka meille ensikuukausiksi tarjosi ja joka oli valmiiksi kalustettu. Olin tikahtua nauruun, kun avasin siivouskomeron oven ja näin tämän masiinan. Siis minähän luulin, ettei tämän mallin imureita enää näe kuin vanhoissa amerikkalaisissa elokuvissa! Mutta ei, tämä kuva on vuodelta 2014. 

Erittäin epäkäytännöllinen oli tämäkin, sillä säiliön ollessa imurin varressa, oli vekotin myös suhteellisen raskas liikuteltava. Kun ensikosketukset amerikkalaiseen imuriin tuli hikipisaroiden ja manausten kanssa hankittua, ostettiin meille sitten "omaan" Kalifornian kotiimme ihan eurooppalaismallinen Dyson.

Entäpä ne amerikkalaiset pyykinpesukoneet? Yksi varsin sitkeä käsitys tuntuu olevan, että vielä nykyisinkin kaikki amerikkalaiset pyykinpesukoneet olisivat niitä päältä täytettäviä, kuutiometrin kokoisia tehdasmyllyjä. Tässä kuva meidän pyykinpesukoneesta ja kuivausrummusta. On kuulkaas sivusta täyttö ja digitaalinäyttö! Ja kun koneellinen on valmis, laulaa laite: "Pimpeli pom ja tilulilulei!" 
Yllättävän modernia, eikös juu?

Seuraava eroavaisuus näkyy talojen pihapiireissä:


Jotain puuttuu... 


Yhtä asiaa olen kummastellut Kaliforniassa ollessani. Nimittäin missään en ole tähän mennessä nähnyt tuuletus- tai matontamppaustelineitä! Joo-o, amerikkalaisissa kodeissa on ne kokolattiamatot, mutta kyllä irtomattojen suosio näyttäisi olevan kasvussa ja onhan niillä vielä se "maton päälle matto" -käytäntökin, jota päivittelin teille täällä. Ja olisihan se kiva joskus tuuletella vaikka petivaatteita ihan kunnolla. Ehkä amerikkalainen kiikuttaa petivaatteensa sitten pesulaan useammin, mene ja tiedä.

Pyykkienkin kuivatus on muuten monessa usean asunnon taloyhtiöissä kielletty omilla parvekkeilla tai patioilla. Vähän hassua, sillä Kalifornian aurinkohan hoitaisi kuivatuksen nopeasti, varmasti kuivausrumpua nopeammin, jos nyt ei paria kylmän kosteata talvikuukautta oteta huomioon. Pyykkien kuivauskieltoa perustellaan kai ulkonäkösyillä. Kalsarit kuivukoot katseilta piilossa!

Mattojen pesu


Suomessa niin tutut, vesistöjen rannoilla olevat mattolaiturit, ovat niin ikään Kaliforniassa täysin tuntematon käsite. Alla olevassa kuvassa näkyy arsenaali, jolla meidän kokolattiamattoa tultiin viime kesänä pesemään. Eli pakettiauto peruutettiin oven eteen ja autosta vedettiin huusholliin aina yläkertaan asti paksut letkut, toinen pesua ja toinen kuivausta varten. Siinä ei ammattimiehellä kauaa nokka tuhissut, kun kokolattiamattomme oli saanut puhtaan pinnan.
Toisesta letkusta tuli pesuvesi ja toista letkua pitkin se imaistiin takaisin. Siis jos minä tästä prosessista mitään ymmärsin. ;-) Kuva on otettu meidän ulko-oven kynnykseltä.


Siivoustarvikkeet ylipäätään


Välillä on tuntunut, että amerikkalainen siivous tarkoittaa lähinnä sitä, kuinka hyvin saat lian ja hajut vain peiteltyä, ns. lakaistua maton alle. Ainakin, jos on paikallista siivoustarvikevalikoimaa uskominen. Kauppojen siivoushyllyt nimittäin pursuilevat erilaisia tuoksuspraypulloja. Suihkaus vaan ja saat kotisi tuoksumaan haluamallesi tuoksulle! Jep! Tässä kuvakaappaus mainoksesta, joka rapakon takan ollessa tuli aika useinkin uutisvirtaani tyrkylle:
Hajuja vain eliminoidaan, tuomalla jotakin uutta hajua, ja sillä siisti!

Toinen yllättävän suosittu siivoustarvike tuntuu olevan desinfioivat kertakäyttöiset pyyhkeet. Niitä myydään kaupoissa rullatavarana. Ja tietenkin eri tuoksuvaihtoehdoilla. Pyyhkeet ovat olleet ihan ok ja tehokkaita. Mutta sitten pitää antaa kyllä yhdet kunnon kehutkin. Parasta, mitä amerikkalaiselta siivoustarvikehyllyltä on käteeni osunut on ollut ns. Magic Eraser, eräänlainen "taikasieni". Sillä on saanut useampikin tahra kyytiä. Myydäänköhän sellaisia Suomessakin? Eipä ole tullut tarkistettua.

Tosiaan, tuohon desinfiointipyyhehömpötykseen olen minäkin jo joutunut lähtemään. Nimittäin, amerikkalaiskodeissa WC-pyttyjen pesu menee sirkustaiteilun puolelle, sillä käytössä ei yleensä ole suihkuletkuja pesuaineiden huuhtelua varten. Joko suihkuletkua ei ole ollenkaan tai jos sellainen itse asennettuna on, se ei ole tarvittavalla etäisyydellä. 

Toinen hidaste puhdistukselle on vessojen ja kylpyhuonetilojen lattiamateriaali. Meillä ei sentään näissä tiloissa ole mitään kokolattiamattoa, mutta laminaattilattia on. Tämä siis tarkoittaa, ettei vettä voisikaan pärskiä aivan ämpärikaupalla lattialle. Olenkin kehittänyt oman menetelmän amerikkalaisen pytyn puhdistamiseen. Pytyn sisäosa vesialtaineen hoituu tietenkin ihan perinteisesti vessaharjalla, niitä sieltä Amerikastakin sentään löytyy, mutta pytyn istuinosat ja muu ulkopuoli, niiden puhdistaminen tapahtuu juurikin noilla isohkoilla desinfioivilla pyyhkeillä.
Desinfioivia pyyhkeitä. Näitä näkee julkisillakin paikoilla käytettävän aika paljon.


Välikevennys


Nyt yritän ensimmäistä kertaa liittää blogiini pätkän videota, katsotaan kuinka käy. Video näyttää, kuinka Chicagon lentokentällä huolehditaan WC-pyttyjen hygieniasta. Ihan itte kuvasin. :-D 


(Jahas, videon kanssa oli hiukan teknisiä ongelmia. Videon pitäisi nyt näkyä tästä.)

Mutta sitten vielä hetkeksi kotisiivouksen pariin. 


Suomalaisten amerikkalaistuminen


Parissa Amerikan ulkosuomalaisista kertovassa lehtijutussa olen pannut merkille seuraavaa: Jo useita useita vuosia Yhdysvalloissa asuneet suomalaiset ovat huomanneet, että heidän siivouskulttuurinsa on muuttunut amerikkalaiseksi. He siivoavat vähemmän ja lopputulos saa jäädä enemmän sellaiseksi hällä väliä -tyyppiseksi ratkaisuksi. Tämä oli minusta aika mielenkiintoinen ilmiö.

Tämä on varmasti osittain persoonakysymyskin, mutta muutokseen voi tietenkin vaikuttaa hyvin moni asia. Jo pelkästään se, etteivät kaikki siivousvälineet ole sieltä käytännöllisimmästä päästä, voi "laiskistuttaa" entistä aktiivisiivoajaa. Samoin muu perhe, vaikkapa amerikkalaisen puolison kautta, voi omata amerikkalaiset tavat, jolloin esimerkiksi kodin kokolattiamatoilla rontostellaan aina ulkokengät jalassa. Tällöin ei ehkä innosta joka päivä kaivaakaan sitä toiselta planeetalta olevaa imuria kehiin. Samoin sääilmiöt voinevat tuoda oman lisähaasteensa kodin puhtaanapitoon. Jos sattuu asumaan vaikka lähellä hiekkadyynejä ja säännöllisin väliajoin on luvassa pieni hiekkamyrsky, ei ehkä pöytäpinnoilla olevat pienet pölyhiukkaset enää jaksa nostattaa verenpainetta yhtä lailla. 

Lopuksi vielä suomalaisen pakkasen tuoma pieni ahaa-ajatus.


Visainen kysymys piilaaksolaiselle


Tänä aamuna Oulussa paukkui - 25 asteen pakkanen. Putkahtipa vain mieleeni, että jos henkilöltä, joka on ikänsä asunut Piilaaksossa kysyttäisiin, että kuinka kovia pakkasia voi hyödyntää vaikkapa makuuhuoneen siivouksessa, niin luulenpa, ettei kaverilla olisi mitään hajua. Pölypunkkien tappaminen paukkupakkasissa tai tosi kuumassa saunassa olisi varmastikin utopiaa Piilaakson asukille. Hi hii.

Taidankin tästä nakata parit tyynyt ulos pakkasen armoille ja teille sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!



keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Sössiviä suolenpätkiä

Jälleen kerran minun täytyy aloittaa postaukseni toteamalla, että on kuulkaas taas tapahtunut kai-ken-lais-ta. Nyt käväisin nimittäin tässä postausteni välissä leikkauspöydällä! Umpisuoleni otti ja tulehtui ja kirurgiahan siinä sitten lopulta tarvittiin.
Tunne mahassa oli jokseenkin tämä: räiskyvää poltetta.

Niinpä tämänkertainen blogipostaus kertoo siitä mitättömän pienestä ihmiskehon osasta, turhakkeesta, umpilisäkkeestä. Jos, ja korostan nyt sanaa jos se suolenpätkä jotakin saa aikaiseksi, niin ainoastaan ongelmia. Vaikka pienen pieni suolenpätkä onkin, niin tässä pari tarinaa kuinka se sössii suunnitelmat, jopa amerikkalaisen isot suunnitelmat.


Tapaus 1


Kun tulin viime syksynä rapakon takaa Suomeen hoitamaan asioita, olin sopinut erään tärkeän tapaamisen heti ensimmäiselle päivälle Suomeen saapumiseni jälkeen. Olin aikeissa olla Suomessa reilut 2,5 viikkoa ja tuo tärkeä tapaaminen oli tarkoitus hoitaa heti ensimetreillä. Noh, kuinka ollakaan! Henkilö, jonka kanssa tapaaminen oli sovittu sai umpisuolen tulehduksen ja joutui sairaalaan! Onneksi henkilö kuntoutui juuri ja juuri sinä aikana, kun olin Suomessa, ja onnistuimme siirtämään tapaamisemme Suomi-visiittini viimeiselle päivälle. Tipoille meni, mutta onnistuipa kuitenkin.

Jo silloin ajattelin, että miten voikaan olla mahdollista, että kun olimme sopineet tämän harvinaisen tapaamisen ja siihen on hyvin rajallinen aikaikkuna käytettävissä, niin toisen umpisuoli päättää heittäytyä juuri silloin hankalaksi. Umpisuolileikkaus, joka voi tapahtua ihmiselle vain kerran elämässä. Noh, tämähän oli taas sitä tunnettua meikäläisen tuuria.

No, eipä tässä vielä kaikki. Seuraavaksi omakohtaiset kokemukseni:


Tapaus 2


Umpisuoli voidaan tosiaan operoida eli leikata pois vain kerran, mutta tulehtuahan se voi toki useammankin kerran. Omani otti ja tulehtui ensimmäisen kerran vajaa pari vuotta sitten ja valitsikin ajankohdan taas toooodella hyvin. Seuraavana päivänä minulla olisi ollut kauan odotettu ja isoja etukäteisjärjestelyjä vaatinut työmatka San Franciscoon! Lääkäri ei antanut minulle tietenkään lupaa nousta lentokoneeseen, mikä oman terveyteni kannalta oli hyvä niin. Puhjennut umpisuoli jossakin Atlantin yllä liitelevässä lentokoneessa ei olisi naurattanut. Mutta kyllä se sitten söi naista! Perua työmatka San Franciscoon. Ugh! No, silloin ei vielä ollut hajuakaan, että vuoden päästä siitä hetkestä sitä asuisikin tuon eläväisen kaupungin liepeillä ihan pysyvämmin. Mutta jälleen kerran. Surkimus nimeltään umpisuoli sössi suunnitelmat uusiksi.

Pakko muuten tässä kohtaa vielä mainita, että sain tuolloin suorastaan huolestuttavan holtitonta hoitoa. Minut käskettiin särkylääkepaketin kanssa kotiin lepäämään! Ei antibioottikuuria, ei mitään. Myöhemmin tehdyt tutkimukset osoittivat, että kyseessä oli todella ollut umpisuolen tulehtuminen. Onneksi jäin sentään henkiin.
Olen nyt suorittanut empiirisiä tutkimuksia Fazerin Sinisen parantavista vaikutuksista myös sössivien suolenpätkien tapauksissa. Tulokset vaikuttaisivat positiivisille, mutta jatkan vielä aktiivisesti testejäni.

No sitten tämä tuorein tapaus, oikea supersössiminen!


Tapaus 3


Viime viikolla eräänä aamuyönä sain herätä jälleen valtavaan mahakipuun. Äkkiä lääkäriin, siitä Oysin päivystykseen ja siitä pian kirurgin veitsen alle. Umpisuolihan se siellä taas tulehtua ärhenteli ja niin voimalla, että piti ihan irvistää. Tällä kertaa suolenpätkä sai lopulta kyytiä ja veitsi leikkasi sen huis' kuikkaan. Ja nyt, toipilaana ollaan.

Nyt te varmaan mietitte, että mitä ihmettä se siellä lääketokkuroissaan tällaisia suolenpätkäjuttuja blogissaan löpisee? Miten tämäkin aihe liittyy Amerikka-blogiinsa millään tavalla? Liittyy, valitettavasti. Taas mokoma suolenpätkä sössi nimittäin meikäläisen suunnitelmat ja pahemman kerran. Sillä arvatkaapa ihan huviksenne, kenellä olisi ollut umpisuolileikkausta seuraavana päivänä USA-viisumihaastattelu Helsingissä? Nii-in. Eipä ollut menijäksi. Argh! Kyllä tässä on taas pari voimasanaa ilmoille kajahtanut.

Niinpä nämä omat Amerikka-asiani ovat taas muutaman lisäviikon verran jäissä, kun ilmaantui näitä yllättäviä (suolen)mutkia matkaan. Samalla epätietoinen aika omasta tulevaisuudesta sekä tämä suorastaan piinaava elämänvaihe jatkuvat jatkumistaan. Ei kiva. Ei todellakaan kiva. 

Tätä postausta kirjoittaessani, uutisvirtaani osui alla oleva kuva. Sehän sopii tapaukseeni enemmän kuin hyvin.

Eikös tuo oikeanpuoleinen kuvio näytäkin ihan suolistolle? Sitä reittiä tässä nyt näemmä mennään... (Kuvakaappaus: hidastaelamaa.fi)

Mutta hei, jottei postaukseni olisi tällä kertaa ainoastaan ja ihan täysin suolesta, heh heh, niin loppukevennyksenä vielä pari Amerikka-ajatusta.


Vähän niin kuin Amerikassa olisi


Ehkäpä muistatte postaukseni, jossa Amerikan lääkäri määräsi minut karkkikuurille. Noh, osataan sitä Suomessakin. Umpparileikkauksen jälkeisenä aamuna sairaalassa hoitaja toi minulle nimittäin vuoteeseen perunalastuja! :-D Oikeastihan tilanne oli se, että olin ollut käytännössä 36 h syömättä ja sain tiputuksessa sillä hetkellä vain sokeripitoista nestettä. Suussakin maistui ällölle. Olin tosi heikossa hapessa, maailma pyöri karusellia, vaikka makasin vuoteella selällään. Tuolloin sanoin hoitajalle, että tarvitsisin kiireesti suolaa. Hoitaja ilmoitti, että varsinaiseen aamupalaan on vielä yli tunti aikaa, mutta hei, onhan heillä sipsejä, hänpä tuo sinulle niitä. Olinhan minä äimänä. Sairaalassa tarjoillaan potilaalle sipsejä! Mutta uskokaa pois, sipsit auttoivat! On sitä näemmä kovissa helteissä, muutamissa auringonpistoksissa ja muissakin ääriolosuhteissa jotakin omasta kropastaan oppinut.
Amerik... ei kun suomalainen sairaala-aamiainen. ;-) Tässä vaiheessa muutama sipsi oli jo nautittu, joten riitti voimia ottaa jo kuvakin tästä ihmeestä.

Toinen, joka tässä toipilaana ollessa nyt kovasti muistuttaa Amerikassa oloa, on saunaan pääsemättömyys. Minulla kun on toipilaana saunomiskielto. Pitkiä ihailevia katseita olen kotikiukaamme kanssa vaihtanut, mutta vielä saavat löylyt odottaa. Niisk!


Loppusanat


Kansalaiset, medborgare, älkääpä siis väheksykö tuota mitätöntä suolenpätkää. Vaikka sillä ei ole tässä maailmassa mitään virkaa, siis mitään muuta kuin olla hankala, niin silti se onnistuu halutessaan sössimään suunnitelmasi hetkellä, jolloin sitä kaikkein vähiten toivoisit! Ja tämä sama taitaa päteä muihinkin ennalta hyvin pieniltä vaikuttaviin seikkoihin.

Minun ei onneksi enää tarvitse olla kaveria oman umpparini kanssa. Se ystävyys on nyt pistetty poikki veitsellä leikaten! Toipilas jää nyt malttamattomana odottelemaan saunomislupaa sekä uutta viisumihaastatteluaikaa ja sanoo teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Ensi kerralla blogissani luvassa taas ämeörikkalaista settiä. Siis jos nyt ei uusia dramaattisia käänteitä ihan hetkeen tulisi...

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kalifornian kuulumisia

Aloitetaanpas uusi vuosi blogissani vanhoin kujein eli blogini alkuperäisellä teemalla, Kalifornian kuulumisilla. On nimittäin pari hauskaa tarinaa tässä kerrottavaksi teillekin.
Vuosi 2016, jee!

Tapaus kiinalainen


Kenties muistatte kuinka postauksessani Eloonjäämistaisto Kuolemanlaaksossa kerroin siitä kiinalaisesta kundista, joka myös tuli "pelastamaan" meitä sieltä Kuolemanlaakson mutamontusta. Siitä, joka sitten automme työntötalkoiden aikaan kuitenkin otti vain valokuvia.

No, ukkokultahan vaihtoi kaverin kanssa yhteystietoja, että kiinalainen voisi sitten lähettää kuvia meille jälkeenpäin. Ja lähettikin, mutta voi jeskamandeera sentään! Kuvat eivät nyt olleet ihan sellaisia, mitä me tuosta katastrofitilanteesta odotimme kuvien olevan. Oli nimittäin tainnut kiinalainen kuvata enimmäkseen ukkokullan partaa! Sitä partaa se sitten jaksoi ihailla siellä mutamontun laidalla, kun eihän niillä aasialaisilla oikein itsellään parta kasva. :-) 

Kiinalainen lähetti ukkokullalle siis neljä kuvaa. Niistä yhdessä oli pelkästään ukkokulta. Toisessa kiinalainen itse poseerasi ukkokullan kanssa. Molemmat olivat lähikuvia niin, ettei koko mutamonttua näkynyt. Samoin minä pyysin siellä montulla ottamaan lähikuvan mutaan uponneesta tennaristani, mutta partakuvat ohittivat prioriteettilistassa. Hi hii, aika vekkuli kaveri.

Kiinalainen oli kovasti kiinnostunut valokuvaamisesta ja kaveri onkin ollut tosi haltioitunut nähdessään ukkokullan someen laittamia kuvia. Ja miksipä ei olisi. Ukkokulta ottaa mahtavia kuvia!

No, nyt se kiinalainen oli saanut päähänsä tulla meille kylään! Olisi tullut jo tapaninpäivänä, mutta kun ukkokultakin oli silloin vielä Suomessa. Kun ukkokulta palasi Kaliforniaan, kiinalainen otti ja tuli hakemaan ukkokultaa lentokentältä San Franciscossa ja kyyditystä vastaan sitten yöpyivät tyttöystävänsä kanssa meillä. Kävihän se näinkin! Nyt on sitten vastatarjous voimassa mennä tervehtimään heitä Etelä-Kaliforniaan, missä tämä kiinalaispariskunta asuu ja opiskelee.

Niin ja arvatkaapas, oli kiinalainen ukkokullalle kertonut, että jatkaessaan Kuolemanlaaksossa matkaa tapaamisemme jälkeen, hekin olivat olleet tosi vähällä jäädä vastaavanlaiseen mutamonttuun kiinni! Kyllä, vaikka heillähän oli tosi korkealla maavaralla varustettu jeeppi alla ja jeepissä oikein kunnon jurmurenkaatkin! Juuri ja juuri olivat eturenkaat saaneet mutalätäkön vastarannalta pidon alleen ennen kuin vauhti oli kokonaan hyytynyt. Ja kuulema sama juttu kuin meillä, että lätäkkö oli oikein imaissut autoa keskelle jumiin. Todella petollisia mokomatkin mutamontut! Kiinalainenkin sen nyt tietää.

Mutta mitä tästä tarinasta opimme? Elämä on ihmeellistä. Sitä voi näemmä keskellä autiota erämaatakin ystävystyä uusiin tuttavuuksiin! Minua niin huvittaa tämä koko tapaus. :-)
Ei nyt ollut kiinalaisen kuvia tähän liitettäväksi, mutta tässä road tripin jälkeen ottamani kuva automme takapenkin jalkatilasta ennen kuin auto lähti ammattipesijöille (lue: meksikaanoille).

Yllä olevaa kuvaa ottaessani ei paljoa naurattanut, mutta siirrytäänpä nyt toiseen hauskaan tapaukseen. Autoihin liittyy tämäkin. Ja aasialaisiin.


Tapaus jäiset autojen ikkunat


Kalifornian ajokorttia suorittaessani minua ja varmaan kaikkia muitakin suomalaisia on naurattanut se, kuinka ajokokeessa testataan myös auton hallintalaitteiden käyttö. Yksi näistä nimittäin on ns. defrosterin käyttö eli kuinka saada huurtuneet ikkunat kirkastumaan. (Kirjoitin ajokokeen suorittamisesta täällä.)

No, ilmeisesti tämä ei sitten todellakaan ole kaikille Piilaaksossa autoileville mikään itsestäänselvyys, sillä tällä viikolla Piilaaksossakin oli ollut pakkasyö ja ukkokulta oli nähnyt aamulla, kuinka joku aasialainen oli kantanut sisältä kuumaa vettä sankolla ja kaatanut sitä kuuraisen autonsa tuulilasin päälle! Kas noin, saihan sen tuulilasin sulaksi tietenkin noinkin, mutta jos tämä aasialainen kokeilisi samaa menetelmää Suomen -20 asteen pakkasissa, niin voisi ottaa ohraleipä siinä hommassa. :-)

Tuo defroster lieneekin sitten Piilaaksossa ainoa järkevä keino tuulilasin sulattamiseen, sillä mitään jääskrapojahan siellä ei edes tunneta. Eikä kyllä ole käynyt mielen vieressäkään kuskata sinne sellaista Suomesta! Ehkä sitä kerran tai kaksi Piilaakson talvessa tarvitsisi. Autoissa ei myöskään ole esimerkiksi mitään parkkikiekkoja, joita hätätapauksessa voisi lasin raaputukseen käyttää. Yksi kaveri totesikin, että onhan siellä ne lukuisat luottokortit! Ehkä niitä voisi hyödyntää pakkasaamun osuessa kohdalle. 

Alla Piilaaksosta minulle lähetetty kuva todistusaineistona jäätyneistä auton ikkunoista. 
Jäässä on. Huomatkaa taustalla näkyvät vihreät pensaat ja auringonpaiste. Päivälämpötilat ovat olleet näinä päivinä vähintään +11 Celsius-asteen luokkaa, tänään sunnuntaiksi on luvassa +16 C. Photo by Attila. :-)

Joulukuuset veks Kalifornian tapaan


Suomessa loppiainen on perinteisesti päivä, jolloin hankkiudutaan eroon joulukuusesta ja muusta joulukoristelusta. Amerikassa ei ole loppiaista ja kansa hävittää joulukoristeensa kuka milloinkin, osa kuitenkin säilyttäen massiiviset jouluvalo- ja hahmoviritelmänsä pihassaan vielä pitkälle tammikuuhun.

Alla on kuva Kalifornian kotimme läheisyydestä pari päivää sitten. Kaliforniassa on tapana, että omakotitaloasujat siirtävät roska-astiansa tiettyinä päivinä kadulle, josta sitten roska-autot ohiajaessaan kippaavat astiat tyhjiksi. Näin joulun jälkeen samaa tapaa näytetään käytettävän myös joulukuusien hävittämisessä. Kadulle vaan!

Vasemmalla roska-astiat odottamassa roska-autoa, oikealla joulukuusi.


Lopuksi vielä hauskaa ja mielenkiintoista faktaa blogini tilastoista. Tai no, teistähän tämä voi mennä osastoon "kiviäkin kiinnostaa", mutta kerronpa kuitenkin. Blogger-blogialustan kautta pääsen näkemään, millaisilla hakusanoilla ihmiset ovat blogiini eksyneet. Kuluvan viikon aikana blogiini on tultu mm. hauilla: "San Franciscon narkomaanit" ja "mikä on Floridan promilleraja". Heh heh. Tuppas vähän hymyilyttämään miettiessäni, että kertooko tämä enemmän blogistani vai suomalaisten netistä hakemista aiheista. :-)

Nyt sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!