perjantai 20. lokakuuta 2017

Joko nämä ovat rantautuneet Suomeen? Osa 2.

Viime viikolla kirjoitin postauksen, jossa ihmettelin muutamien tuotteiden ja ilmiöiden mahdollista rantautumista Suomeen. Aika pian postauksen julkaisemisen jälkeen löysin puhelimeni kuvakätköistä vielä lisääkin näitä tallentamiani pieniä kummajaisia, joiden levinneisyydestä Suomeen tai muualle Eurooppaan minulla ei ole tietoa. Niinpä päätin kirjoittaa jatko-osan samasta aiheesta.


Vartijarobotit


Piilaaksossa on jo parin vuoden ajan voinut nähdä vartijarobotteja esimerkiksi ostoskeskuksissa. Nämä Knightscope-merkkiset robotit on myös kehitetty täällä Piilaaksossa. Moni voi nyt kysyä mielessään: Siis mikä ihmeen vartijarobotti? 

Vartijarobotit ovat noin 1,5 metriä korkeita, liki 140 kg painavia möhkäleitä. Yhdestä möhkäleestä näette kuvan alla. Robotit voivat liikkua ennakkoon määritetyllä maantieteellisellä alueella ja havainnoida mahdollisia rikokseen viittavia piirteitä tai muutoksia ympäristöstä. Robotti käyttää havainnointiinsa videokameraa, ultraäänisensoreita, lämpökuvausta, etäisyysmittausta, tutkaa, ilmanlaatumittaria ja mikrofonia. Lisäksi robotit keräävät reaaliaikaista dataa esimerkiksi autojen rekisterikilvistä ja ihmisten liikkeistä sekä kykenevät kasvojentunnistukseen. Jos robotti esimerkiksi havaitsee etsintäkuulutetun henkilön tai auton, se ilmoittaa havainnostaan välittömästi viranomaistaholle. Myös vaikkapa nopeat ja radikaalit muutokset ilmanlaadussa aiheuttavat hälytyksen.
Robotti lataamassa itseään latausmaton päällä. Ehkä se kuvasi minua, kun minä kuvasin sitä. :-)

Vartijarobottien tarkoituksena on lisätä yleistä turvallisuutta julkisilla paikoilla kuten koulut, toimistorakennukset, piha-alueet (esim. parkkialueet) ja ostoskeskukset. Mitenkään ripeä "kintuistaan" robotti ei kuitenkaan ole. Maksiminopeus on 29 km/h, mutta yleensä robotti tarkkailee ympäristöään liikkuen vain korkeintaan nopeudella 5 km/h. Koska robotti voi ottaa kuvia ja videota ympärillään olevista ihmisistä täysin huomaamatta, samoin tarkkailla heidän käymiään keskusteluja, ovat robotit aiheuttaneet luonnollisesti huolestumista ihmisten yksityisyydestä. Pieniltä onnettomuuksiltakaan ei ole vältytty. Kesällä 2016 Stanford-ostoskeskuksen vartijarobotti törmäsi alle 1,5-vuotiaaseen lapseen kaataen hänet ja rullaten lapsen jalan päältä. Washington D.C.:ssa puolestaan yksi vartijarobotti pulahti erehdyksessä toimistorakennuksen suihkulähteeseen. Lisää Knightscope-roboteista voi halutessaan lukea vaikkapa Wikipediasta, josta poimin tähänkin kirjoitukseen vähän noita teknisiä tietoja.

Ostosympäristössä jatketaan:


Ostoskärryille omat liukuportaat


En muista missään muualla nähneeni ostoskärryille omia liukuportaita kuin täällä. Täällä siis kaupassa saattaa olla normaalit liukuportaat asiakkaille ja niiden vieressä erilliset, vain ostoskärryille tarkoitetut liukuportaat. Ostoskärryt kiinnittyvät liukuportaidensa alkupäästä laitteeseen ja matkaavat joko alas tai ylös vaakatasossa. Kärryt eivät siis kallistu matkan aikana. Hankala tätä on selittää, ehkäpä tämä ottamani kuva yli vuoden takaa kertoo asiaani tarkemmin:
Ostelijat oikealla, kärryt vasemmalla, kas näin.

Kovin monessa kaupassa en näitä ole täälläkään tosin nähnyt, sillä täällähän tykätään rakentaa kaupat yhteen kerrokseen, oli sitten kyseessä kuinka iso hehtaarihalli tahansa. Suomessa sen sijaan useatkin isommat marketit voivat olla monikerroksisia, mutta niissä ostoskärryjen kuljettelu kerroksesta toiseen on taidettu ratkaista liukumatolla, ei liukuportailla. Niissä vain muistan aina itse epäilleeni, että ostoskärry lähteekin siinä kaltevalla hihnalla vierimään alas ja rusikoi edessä seisovien nilkat tai muuta vastaavaa. Liekö Yhdysvalloissa taas haluttu vältellä mahdollisia oikeusjuttuja tällaisella ostoskärryjen omalla liukuporrasratkaisulla? Heh. Vai onko näitä ostoskärryjen omia liukuportaita jossakin muuallakin? Minulla ei ole aavistustakaan. 

Build-A-Bear eli rakenna itse oma pehmolelusi


Saimme muutama viikko sitten kutsun ystäväperheen lapsen syntymäpäiville ja halusimme ostaa jonkin kivan lahjan päivänsankarille. Korviimme kantautui vinkki Build-A-Bear -kaupasta, jossa lapset voivat itse rakentaa mieleisensä pehmolelun. Vinkki kuulosti oikein hyvälle, ellei jopa jännittävälle. Samalla tuli itsekin opittua jotakin ihan uutta.

Build-A-Bear -kaupassa lapsi saa siis itse valita minkä hahmon pehmolelukseen haluaa. Valikoima on runsas! Valinnan jälkeen pehmoleluun valitaan äänitehosteet ja halataan pientä sydäntä toiveiden kera, minkä jälkeen minisydän asetetaan pehmolelun sisään. Tämän jälkeen pehmolelu täytetään. (Tämä täyttöoperaatio oli kuulemma ollut lapsista tosi mielenkiintoista seurattavaa!) Pehmoleluun voi halutessaan ottaa myös tuoksun, pamppailevan sydämen äänitehosteilla tai brodeerauksen omilla teksteillä. Kun pehmolelu itsessään on valmis, sille voi hankkia vielä vaatteita, silmälaseja, reppuja jne. Aikamoista, etten sanoisi! Saamamme tiedon mukaan lahja oli ollut tosi mieluinen ja taisipa päivänsankarin sisarus kirjoittaa samanlaisen toiveen Joulupukillekin. Uskallan siis suositella tätä lahjaideaa! Onkohan tällainen pehmolelujen tuunaus alusta asti mahdollista vain täällä USA:ssa, vai löytyykö vastaavia kauppoja muualtakin?
Tässä Build-A-Bear -kaupan näyteikkunaa. Jo 20 - 25 dollarilla pääsee pehmolelukaupassa hyvään alkuun.

Kit Katin uudet maut


Ukkokulta sai jokin aika sitten kollegaltaan tuliaisia Japanista. Tuliaispaketista löytyi myös cantaloupemelonille maistuvaa Kit Kat -suklaata. Joo-o, cantaloupemelonille! Maistoin toki tuliaisherkkua minäkin ja kylläpä se vain cantaloupelle maistui. Makustellessani mietin, että kaikkea ne japanilaiset keksivätkään, kunnes... Viime viikolla törmäsin sitten meidän paikallisessa ruokakaupassa mansikanmakuiseen Kit Kat -pakkaukseen! Siinä suklaaosuus näytti olevan vaaleanpunaista. Mansikkapläjäys sai jäädä hyllyyn, mutta näemmä tällaisilla uutuusmauilla leikitellään täälläkin Yhdysvalloissa. Onkos Suomessa tai muualla Euroopassa jo muitakin kuin perinteisiä Kit Kat -suklaita?
Japanin herkkuja. Sokkotestissä olisin kyllä voinut mauksi veikata mangoakin. :-)

Tällaisia juttuja tällä kertaa. Seuraavan postaukseen minulla voikin hurahtaa aikaa hiukan pidemmästi, sillä saamme nyt viikonloppuna piiiitkästä aikaa Suomi-vieraita. Aivan mahtavaa! Alankin tästä seuraavaksi laittamaan vierasvuodetta kuntoon ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

lauantai 14. lokakuuta 2017

Rakas Joulupukki...

Rakas Joulupukki,

kirjoitan sinulle pitkästä aikaa. Olen nyt varannut lennot jouluksi Suomeen. Niin, katsos kun minähän asustelen nykyään ulkosuomalaisena täällä Kaliforniassa, jos ei Pukki vanhalla iällään enää tarkasti muista. Minä olen se sama Kaisa, joka pikku tyttönä huusi kuin syötävä, kun Joulupukin lahjapaketista paljastui aito kettuhattu. Luulin sitä oikeaksi, eläväksi eläimeksi. Lopulta siitä tuli minun lempihattuni ja sanoin sitä 'kettuatuksi'. Se sama Kaisa minä olen. 

Kuule Joulupukki, nyt minä huomasin, että odotan joulun viettoa Suomessa oikein ennätyksellisen paljon. Ehkäpä se juontuu siitä, että viime jouluna en päässyt Suomeen ja sen vuoksi läheisten näkeminen ja yhdessä vietetty joulunaika tuntuvat nyt suurenmoiselle luksukselle, jota on ihana odottaa. Tai sitten yllättävän kova kaipuu Suomi-vierailulle johtuu siitä, että kaksi edellistä visiittiäni Suomessa muodostuivatkin henkisesti raskaiksi, jopa hiukan surullisiksikin. Jospa nyt seuraavasta visiitistäni jäisivät siis päällimmäisiksi ilo ja joulun ajan rauhoittuminenkin. Joka tapauksessa lentolippujen varaaminen nosti joulun odotukseni aivan uusiin sfääreihin. 

Mutta. Tiedätkös Pukki, mitä tapahtui? Viime viikolla lukioaikainen luokkakaverini laittoi sosiaaliseen mediaan kuvan Fazerin avatusta konvehtirasiasta. Näin kuvan. Täysin yllätyksenä, ilman ennakkovaroituksia. Kuvassa oli suussasulavan näköisiä suklaita, joukossa uutuusmakujakin, joita en ole ennen maistanut. Vesi herahti oitis kielelleni. Ja se vesi on herahdellut siitä asti, päivittäin! Kyllä tämä ulkosuomalaisen elämä on sitten kamalaa! Varsinkin meille laadukkaasta suklaasta pitäville. Kalifornian kodin varastossamme on toki vielä Suomesta kiikuttamiani muita Fazerin suklaita, mutta ei se ole sama asia. Konvehteja ei syödä joka päivä. Konvehdit ovat sitä next level -juttua, kyllähän sinä tiedät. Ja mieti Pukki, nyt ollaan vasta lokakuussa ja minun konvehtihimoni alkaa jo karata käsistä! Missä mittasuhteissa tämä himo onkaan kahden kuukauden päästä, kun vihdoin pääsen Suomeen? Tällä hetkellähän minä siis näen päiväunia, joissa pulahdan suklaakonvehdeilla täytettyyn kylpyammeeseen.
Olen nyt joutunut himoni kanssa turvautumaan jo korvikkeisiin, belgialaisiin suklaakonvehteihin. Pientä laihaa lohtua ovat nämä antaneet.

Niinpä rakas Joulupukki minä toivon sinulta joululahjaksi yhtä asiaa. Toivon, että voisin tulevana jouluna syödä mielin määrin, ellen jopa röykkiöittäin suomalaisia suklaakonvehteja saamatta niistä kuitenkaan sitkeätä vararengasta vyötärölleni. Lupaan olla tosi kiltti, vielä pitkälle ensi vuoteenkin, jos tämä lahjatoiveeni vain toteutuisi.

Toki minä Pukkiseni kaipaan Suomesta suklaakonvehtien lisäksi muutakin. Ystävien ja läheisten lisäksi kaipaan sitä sinistä hetkeä, joka illan hämärtyessä laskeutuu puhtaanvalkoisen lumen ylle. Kaipaan myös puhdasta, raitista ilmaa. Tästä sain juuri arvokkaan muistutuksen Kalifornian viinilaaksoissa parhaillaan roihuavien surullisten metsäpalojen ansiosta. Näistä kummastakaan, sinisestä hetkestä ja puhtaasta ilmasta en pääse Kaliforniassa nauttimaan. Suomen syksyistä kaipaan usvaista näkymää vielä puimattoman viljapellon yllä ja keväistä kaipaan ensimmäisiä hiirenkorvia koivuissa. Kesistä halajan ensimmäistä saunavastaa. Saunaan olen täälläkin maailmankolkassa sentään päässyt, mutta vettähän nyt ei toki kiukaalle saa heittää. E-hei Pukkiseni, täällä saunotaan kuivaan kiukaan kera. Vedestä tulivat mieleeni vielä suomalainen puhdas juomavesi ja sade. Ah, kuinka suomalaisen sateen jälkeen tuoksuukaan niin ihanan huumaavalle, täysin erilaiselle kuin sateen jälkeen täällä.
Tässä vielä se kaverini laittama konvehtirasiakuva. Katso Pukki, kuinka ihanilta ne näyttävätkään! Kuvasta kiitokset Stinalle. :-)

Kiitos Joulupukki, jos jaksoit lukea kirjeeni loppuun. Sinulla ja tontuilla jo siellä varmasti kiireet painavat. Kaikkea hyvää sinne Korvatunturille, toivottavasti tapaamme jouluna! Siihen asti sanon sinulle hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Joulua odottaen, 
Kaisa Kaliforniasta

PS. Teille muille lukijoille: Akuutti suklaahimoni on todellinen, mutta postaus sisälsi myös höpsöttelyä. Niinpä esittämääni lahjatoiveeseenkaan ei kannata suhtautua turhan ryppyotsaisesti. Tarkoituksena oli antaa osviittaa, millaisessa "ahdingossa" me suklaata fanittavat ulkosuomalaiset joudummekaan joulun alla olemaan. Tai jo kaksi kuukautta ennen joulua! :-)

maanantai 9. lokakuuta 2017

Joko nämä ovat rantautuneet Suomeen?

Kun viimeksi söin mochia tuli mieleeni, että jokohan mochit ovat rantautuneet Suomeenkin. Siitä siis ajatus tämänkertaiseen postaukseeni. Mochien lisäksi kokosin juttuun mukaan viimeisen puolen vuoden ajalta puhelimestani muutamia kuvia, joista minun on ollut tarkoitus kirjottaa ja jotka kävivät tämän saman otsikon alle. Postauksen tuotteet ja ilmiöt eivät siis ole millään tavalla ihka uusia, mutta olisi kiinnostava tietää löytyykö näitä jo Suomesta tai yleisesti muualta, vaikkapa Euroopasta.


Mochi-jäätelö


Mochi tarkoittaa japanilaista riisikakkua ja mochi-jäätelö on siis pieni riisikakku, jonka sisällä on jäätelöä. Maistoin ensimmäisen kerran mochi-jäätelöä joskus viime keväänä tai alkuvuodesta, kun niitä oli tullut myyntiin hiukan parempitasoiseen ruokakauppaan Whole Foodsiin. Tuolloin jäätelön makuna oli cappuccino ja se oli todella hyvää. Nyt mocheja näyttää saavan täällä Piilaaksossa jo ihan perusruokakaupoistakin, joten niiden suosio taitaa olla nousussa. Makuvalikoimaa on laidasta laitaan ja ruokakaupoissa niitä myydäänkin yksittäiskappaleina tällaisissa altaissa, joista voi valita haluamiaan makuja.


Ja tottahan leikkiin on lähtenyt mukaan myös tukkuliike Costco, joka myy mocheja monipakkauksissa. Olen maistanut näistä jo mansikan- ja vaniljanmakuista mochia ja ainakin mansikkajäätelö on tosi hyvää. Maistuu aidolle mansikalle. 


Toinen täällä jo tovin suosiossa ollut ruoka-annos on poke bowls. Kyseessä on havaijilaislähtöinen ruoka, jonka pääraaka-aineena on raa'at, maustetut kalakuutiot. Annos tarjoillaan kulhosta, josta annoksen nimen loppuosa bowl tulee. Näitä kuitenkin tiedän olevan saatavilla jo Suomestakin, ainakin Helsingistä.
Poke bowl. Kuva: 10best.com

Patonki- ja pannukakkuautomaatit


Viime keväänä törmäsimme San Franciscossa eräässä hipsterien suosimassa kauppahallin tapaisessa ruokapaikassa patonkiautomaattiin. Eli raha sisään ja kone "leipoo" sinulle tuoreen patongin parissa minuutissa. Ei ollut patongintarvetta juuri silloin, joten jäi kokeilematta kuinka maukas tai vähemmän maukas tuotos aparaatista olisi ulos putkahtanut. Jos maku on kohdillaan, voisihan tuollainen olla ihan käteväkin!
Patonkiautomaatti.
Patonkiautomaatin näyttö. Alle neljä taalaa näyttäisi uunituore patonki automaatista maksavan.

Yellowstonen matkallamme vuorostaan yhdessä majapaikassa oli aamupalahuoneessa pannukakkuautomaatti. Nappia painamalla kone valmisti sinulle paistotuoreen pannarin. Tätä masiinaa kokeilin ja hyviä pannareita siitä saikin! Yritin ottaa automaatin toiminnasta videotakin, mutta sähläsin jotain, eikä videota kännykästäni enää löydy. 
Pannukakkuautomaatti. Valmis pannari rullautui ulos oikealta puolelta. Lautanen siinä jo odottaakin, amerikkalaiseen tapaan kertakäyttösellainen. 


Dash Buttons eli tavarantilausnapit


Jo ainakin parin vuoden ajan nettikauppajätti Amazon on tarjonnut asiakkailleen kulutustavaran uudelleentilausnappeja nimeltään Dash Buttons. Minä tosin kuulin näistä ensimmäistä kertaa vasta joskus viime talvena. Amazonista voi siis tilata viiden dollarin hintaan ihan konkreettisen, wifi-yhteydellä varustetun napin, jolla voit tilata uudestaan esimerkiksi WC- tai talouspaperia, pyykinpesuainetta, vauvanvaippoja, lemmikkieläintavaraa jne. Jokaiselle tuotteelle ja merkille on siis oma nappinsa. Yksi napin painallus ja uusi satsi suosikkitavaraasi toimitetaan kotiovellesi! Näin Amazon itse nappejaan mainostaa. Nykyisellään näyttäisi olevan saatavilla myös Dash Buttons -sovellukset tietokoneelle ja puhelimeen, jolloin konkreettista nappia ei tarvita. Itse en oikein tiedä mitä mieltä moisista napeista olisin. Ehkä tuollainen automatisoitu tilausnappi suurperheen arkea voi helpottaakin, mutta onhan siinä aikamoinen riski, jos vaikkapa lapsi innostuu painelemaan nappia hauskana leikkinä. Varsinkin, jos nappi on sijoitettu Amazonin vinkin mukaisesti:
Nappi, josta painamalla tilaat uuden erän Bounty-talouspaperia. Kuva: Amazon.com.

Subscription boxes eli tilauslaatikot


Täällä tunnutaan harrastavan myös erilaisia subscription boxes eli kuukausittain saapuvia tavaralaatikoita. (En tiedä, mikä tälle olisi järkevin suomennos.) Laatikon teemaksi voi valita mieleisensä, vaikkapa sisustuksen, kosmetiikan, kauneuden ja terveyden, ruoan tai jopa viinin. Myös joillakin tuotemerkeillä on omia tilauslaatikoita. Kuukausittain kotiovellesi automaattisesti tuotavien pakettien hinnat voivat olla kaikkea kymmenestä dollarista ylöspäin. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, jokaisen kuukausipaketin sisältö tulee olemaan valtaosassa tapauksia tilaajalleen aina yllätys. Kun siis maksat joka kuukausi vaikkapa 20 dollaria, saat kerran kuussa yllätyspaketin tilauskauden alussa valitsemastasi teemasta. Itse en ole näihin boxeihin hurahtanut, ainakaan vielä. 
Tässä esimerkki Love with Food Tasting -tilauslaatikosta. Kuva: http://boxes.mysubscriptionaddiction.com


Dog Spa


Saimme hiljattain ilmoituksen, että taloyhtiömme aikoo rakentaa tontilleen Dog Span, koirakylpylän. Rakennustyöt on jo aloitettu ja siitä syntyvästä melusta asukkaita siis varoiteltiin. Valmista pitäisi olla marraskuussa. Hi hii, minulla ei ole harmainta aavistusta mikä ja millainen tämä Dog Spa tulee olemaan, onko siis tassujen pesupaikkaa kummoisempi, mutta jään innolla odottamaan. Hemmotellaanko koiria (ja heidän omistajiaan) muuallakin tällaisilla kylpylöillä?

Olkoon tämä viimeinen sitten loppukevennys. En tiedä, mikä funktio näillä naisten alushousuilla on, mutta paikallisilla markkinoilla näitä myytiin. En ostanut. 


Että kaikenlaista sitä tähän maailmaan mahtuukin. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

lauantai 30. syyskuuta 2017

Onko jenkki juntti maantiedon taidoiltaan?

Onko jenkki juntti maantiedon taidoiltaan? On. Tietenkin on. Näin olisin minäkin vastannut vielä parikymppisenä ja aikana, jolloin en ollut vielä käynyt, saati asunut Yhdysvalloissa. Tämä on mielestäni yllättävänkin yleinen ja yhä vallalla oleva käsitys amerikkalaisista. Etteivät he siis tiedä maantiedosta ja vaikkapa Suomen sijainnista höökäsen pöläystä. Tänne muutettuaan tähän(kin) seikkaan on kuitenkin saanut vähän näkökulmaa ja siitäpä kimposi tämä postaus.

No, onko se jenkki siis juntti maantiedossa vai ei? Jokainen lukija ymmärtää, ettei tähän tietenkään ole suoraviivaista kyllä- tai ei-vastausta. Ei yli 300-miljoonaista kansaa voi niputtaa yhdeksi, aivan kuin emme niputtaisi eurooppalaisiakaan tällaisessa asiassa. Osa voi olla juntteja, osa ei. Eli viisasten kiveä ei minullakaan tähän amerikkalaisten mahdolliseen junttiuteen vastaukseksi ole, mutta esitän nyt hiukan näkökulmia puolesta ja vastaan, kuinka itse asian näen ja olen kokenut.


Puolusteluja: Jenkki ei ole juntti


Minulle on kerrottu, että amerikkalaisissa kouluissa opetetaan maantiedon tunneilla maapallon maita ja sijainteja neljännellä luokalla (jos nyt en aivan väärin tuota luokkatasoa muista). Kuulostaa siis varsin samanlaiselta kuin Suomenkin kouluissa. No, miksi nuo opit eivät välttämättä jää oppilaan päähän loppuiäksi? Ainakin matkustaminen, ja suomalaisista lähtökohdista katsottuna matkustaminen nimenomaan ulkomaille avartaa joka kerta matkailijan maailmankuvaa ja opettaa niin maantiedosta kuin eri kulttuureistakin uusia asioita. Ja kun uudet asiat kokee omakohtaisesti, ne myös jäävät muistoina mieleen, usein jopa loppuelämäksi.

Mutta totuushan on, etteivät läheskään kaikki amerikkalaiset matkustele ulkomaille!


Miksi jenkki ei matkusta ulkomaille?


Yksi syy tähän on varmasti se, että amerikkalaisilla on omassa maassaankin niin valtavasti nähtävää! Vasta täällä länsirannikon kolkassa asuessa sitä on tajunnut kuinka valtavankokoinen Yhdysvallat itsessään on. Jokaisella USA:n osavaltiolla on enemmän tai vähemmän ominaispiirteitä, joten niidenkin tutkimisessa olisi matkustettavaa vaikka kuinka. Jos sitten ajatellaan, että amerikkalainen ottaisi ohjelmaansa käydä joka vuosi yhdessä uudessa osavaltiossa matkailemassa, niin siinäkinhän riittäisi hommaa 50 vuodeksi! Jo pelkästään Kaliforniasta, siis vain yhdestä USA:n 50 osavaltiosta löytyy jo hiekkadyynejä, palmurantoja, aavikkoa, havumetsää, laskettelukeskuksia, vuoristoa, järvimaisemaa sekä merenrantaa. 

Eri osavaltioiden monimuotoisuudesta ja rikkaudesta kertoo hyvän esimerkin seuraava tapaus: Eräs Josh-herra oli tehnyt viiden vuoden aikana tutkimusmatkoja ainoastaan Kaliforniassa. Tämän seurauksena hän listasi sata kohdetta ja nähtävyyttä, jotka ovat ehdottomasti käymisen arvoisia! Siis sata kohdetta ja viisi vuotta ainoastaan Kaliforniassa matkaillessa. Herran must-see kohteet Kaliforniassa ovat nähtävissä täältä: California Bucket List.

Toisena syynä ulkomaille matkustamattomuuteen lienee ison maan tuomat jättimäiset välimatkat. Olemme itsekin tehneet jo muutaman road tripin USA:ssa autoillen. Reissut ovat kestäneet milloin viikon, milloin kaksi tai lähempänä kolmea viikkoa ja matkan aikana on ratin takana saanut istua ihan kiitettäviä aikoja. Silti, kun tulee kotiin ja piirtää Google Mapsiin reissun ajoreitin, huomaa sen olevan vain pieni sykerö USA:n kartan jossakin kulmassa tai alalaidassa. Välimatkat ovat siis oikeasti isoja!
Tässä viimeisimmän road tripimme paluumatkaosuus. Kaksi päivää tuota liki 1 000 mailia ajettiin ja silti se ei ulotu vielä edes puoleen väliin Yhdysvaltoja itä-länsisuunnassa. Kartta: Google Maps. 

Tai jos ajatellaan vaikkapa neljän tunnin lentomatkaa. Suomesta tuossa ajassa tavoitat lentokoneella kevyesti yli 20 eri ulkomaata. Jos taas ajatellaan vaikkapa San Franciscoa, samassa ajassa saavutat ulkomaista tasan kaksi, Meksikon ja Kanadan. Loput ovat oman maasi eri osavaltioita. Sama sääntö pätee isoon osaan muitakin Yhdysvaltojen länsi- ja keskiosan kaupunkeja. Alaskasta nuo kaksi maata ovat Kanada ja Venäjä. Itärannikolta avautuu hiukan enemmän ulkomaita neljän tunnin lentomatkasäteellä. Esimerkiksi Washington D.C:sta ja New Yorkista Kuuba on (nykyään) amerikkalaisten turistien tavoitettavissa hiukan alle kolmessa tunnissa. 

Nämä jättimäiset välimatkat ja mittasuhteet tahtovat sumentua, kun maapallon pyöreä kartta vetäistään vaikkapa A3-paperille. Siis tasaiselle pinnalle, kuten useimmiten maailmankarttaa nykyisin katselemme. Kartta "kutistuu" keskeltä kun maapallon pyöreys projisoidaan lättänäksi paperille tai näytölle. Pohjoisessa sijaitseva Suomi näyttää suhteessa suuremmalle, kuin se oikeasti on ja taas etelä-pohjoissuunnassa enemmän keskellä sijaitseva USA pienemmälle, kuin se oikeasti on.

Niin, nyt oli kyseessä matkat ulkomaille. Sittenhän on tietenkin heitä, jotka eivät koskaan poistu USA:n rajojen ulkopuolelle. On ihmisiä, jotka eivät koskaan hanki edes passia, mutta sellaisia henkilöitä löytyy toki Suomestakin!


Miksi jenkki ei ylipäätään matkustele?


Uutisissa taannoin kerrottiin, että vuonna 2015 peräti 41 % amerikkalaisista ei pitänyt yhtään lomapäivää! Aika suuri osuus, vai mitä? Näistä 15 % oli sellaisia, joille kuitenkin olisi kuulunut työnantajan antama palkallinen loma, mutta he eivät pitäneet lomaa. (Taustalla tähän on useita syitä, esimerkiksi suuri työmäärä, esimiesten antamatta jäänyt tuki lomien pitämiseen ja ryhmäpaine työntekijöiden keskuudessa muutamia mainitakseni.) Ja sehän täytyy muistaa, että kaikilla Amerikassa työskentelevillä ei edes kerry palkallisia lomia. Näitä voivat olla esimerkiksi osa-aikaiset tuntipalkkatyöt ja matalapalkka-alan työt.

Lomaa pitämättömien osuus oli mielestäni niin järkyttävän suuri, että kaivoin siitä vähän lisääkin tietoa. Eivätkä luvut kaiveluni myötä kyllä sievistyneet. Erään tutkimuksen mukaan vuonna 2015 lomaa pitämättömien osuus amerikkalaisista työntekijöistä oli jopa 55 %! Tutkimuksessa esitettiin myös, että keskimäärin amerikkalainen työntekijä piti 16,2 lomapäivää vuonna 2015. Vuonna 2016 lomaa pitämättömien osuus oli edelleen korkea, 54 %, mikä tarkoitti 662 miljoonaa pitämätöntä lomapäivää! Vuonna 2016 lomapäiviä pidettiin keskimäärin 16,8. Tämän pienen pienen nousun on kuitenkin laskettu tuottaneen 33 miljardin talouskasvun lisääntyneinä suorina ja epäsuorina työpaikkoina.

Mutta palataanpas taas aiheeseen. Eli jos lomia ei ole tai niitä ei pidä, niin eipä siinä juuri matkustellakaan! Ei ulkomaille, mutta eipä hirvittävästi valtavankokoisessa kotimaassakaan. Maailmankuvan avartaminen jää siis ainakin tältä osin monelta amerikkalaiselta toteutumatta.

Edellä luetellut seikat ovat siis perustelleet sitä, miksi amerikkalaisten tietämys maantiedosta ei välttämättä kasva ainakaan matkustamisen ansiosta. Toisin sanoen aiemmat kohdat puoltaisivat väitettä, että jenkki ei ole juntti. No sittenpä lopuksi vielä niitä kolikon kääntöpuolia, tällaisten omakohtaisten kokemusteni kautta:


Kolikon kääntöpuoli


Vaikka täällä Piilaaksossa asuukin kenties keskimääräistä enemmän kouluttautuneita ihmisiä, onhan alueella huippuyliopistoja ja teknisen kehityksen keskittymää, niin silti todella usein on saanut kertoa, missä se synnyinmaamme Suomi oikein sijaitsee. Monen täällä asuvan suomalaisen kanssa olemmekin saaneet nauraa, millaisia arvailuja tai vastauksia olemme kuulleet, kun olemme kertoneet tulevamme Suomesta. Toisaalta, on kyllä ollut ihmeen paljon sattumuksia, joissa amerikkalaisella onkin ollut joku kytkös Suomeen! Joku on ollut naimisissa suomalaisen kanssa, omaa suomalaisia sukujuuria tai sukulaispoika on ollut Suomessa vaihdossa. Ehkä kuitenkin yksi mieleenpainuvimmista, täysin pieleen menneistä vastauksista oli se, kun yksi nuori herra totesi, että ai, hän on kotoisin siitä aivan meidän Suomemme naapurista ja kuinka hän kulki aikoinaan pyörällä töihin Nevadan puolelle. Just!

No, okei. Suomi on vain se pikkuruinen 5-miljoonainen kansa jossakin kaukana pohjoisessa, mutta aina heikko maantiedon tietämys ei amerikkalaisella kyllä ole rajoittunut vain Suomen sijaintiin:

Vuonna 2012 olimme ukkokullan kanssa reissaamassa Uudessa-Seelannissa. Osallistuimme Milford Sound -vuonosta lähtevälle pienelle laivamatkalle, jolla bongattiin pingviinejä Tyynenmeren avomeriosuudella. Laivassa oli mukana kalifornialainen n. 50-vuotias mies. Kuulimme, kun hän esittäytyi laivan kapteenille. Kun laiva pääsi vuonosta avomerelle, kuulutti kapteeni matkustajille, että tulemme nyt Tyynellemerelle. Sitten kalifornialaisukko kysyi kapteenilta, että mitä ihmettä, onko tämä se sama Tyynimeri, joka on Kaliforniankin edustalla?! Kapteenilla loksahti suu auki, mutta kykeni kakistellen vastaamaan, että kyllä, sama on. Tähän kalifornialaisukko oikein huudahtaa: "OMG, it's huge!" (OMG, onpa se valtava!) Tulipa vain jo silloin mieleeni, että milläs luokalla meillä Suomessa peruskoulussa jo opetettiinkaan maapallon meret, minkä jälkeen jokainen varmasti tietää, että tällä pallolla on ta-san yk-si Tyynimeri. :-D Tuo jenkkiukko ei ollut tainnut karttapalloa vilkaistakaan elämässään.

Mutta hei, osaavatko kaikki suomalaisetkaan välttämättä kaikkia maapallon maita? Jos suomalaisilta nyt kysyttäisiin, missä kohtaa Afrikkaa sijaitsee Mali ja mikä on Malin pääkaupunki, mikä olisi se prosenttiosuus, joka vastaisi tähän oikein? En tiedä, mutta veikkaan, että 100 % se ei ainakaan olisi.

Eli se, onko jenkki juntti vai ei, ei ole asiana aivan mustavalkoinen ja tämän postauksen tarkoituksena olikin tuoda esiin niitä harmaan eri sävyjä sekä seikkoja, jotka mahdollisesti vaikuttavat amerikkalaisten ummikkouteen maantiedossa. Millaisia omakohtaisia kokemuksia teillä on amerikkalaisten maantiedon taidoista? Niitä olisi kiva kuulla!

Nyt on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 25. syyskuuta 2017

Ensimmäinen ukkosmyrsky yli kolmeen vuoteen!

Tasan kaksi viikkoa sitten Piilaaksossa ja San Franciscossa riehui kunnon ukkosmyrsky. Vaikka tapaus on jo pari viikkoa vanha, oli se itselleni sen verran merkittävä, että päätin kirjoittaa siitä blogiinikin, vaikka sitten näin jälkijunassa.

Merkittävän tuosta ukkosesta ja myrskystä tekee nimittäin se, että se oli täällä asumisemme aikana ihka ensimmäinen. Siis ensimmäinen ukkonen yli kolmeen vuoteen! Piilaaksossa ukkosrintamat kiertävät alueen jotenkin kummallisesti, eikä täällä ole ukkosia näkynyt. En tiedä, karkottaako meren ja Piilaakson väliin jäävä kukkulajono ukkosrintamat. Minulla on kuitenkin tunne, etteivät juuri tällä kohdalla Kaliforniaa rannikon tuntumassakaan ukkoset ole mitenkään yleisiä. Toisaalta täällä esiintyy nk. mikroilmastoja, eli sää ja lämpötilat voivat vaihdella hyvinkin paljon lyhyellä välimatkalla. No, joka tapauksessa nyt päälle vyörynyt ukkosmyräkkä sitten salamoikin oikein olan takaa. Ukkonen jyrisi ja paukkui useita tunteja ja tuona aikana mitattiin 1 200 salamaniskua maahan ja 7 000 salamaa pilvien välillä! Tuuli yltyi liki myrskylukemiin 54 mph (21 m/s) ja noin 10 000 taloutta jäi kaiken tämän seurauksena ilman sähköä. 
Ajoimme ukkospäivänä iltamyöhällä ukkokullan kanssa vielä elektroniikkaliikkeeseen ostamaan minulle opiskelujeni vaatimia välineitä seuraavaksi päiväksi. Minun piti oikein auton navigaattoristakin ikuistaa tämä säätila. Olihan tämä ainutlaatuista! 

Tässä kuvaa salamoinnista San Franciscon taivaan yllä. Kuva: Kron4.com (Daniel Dunn/DTM Photography)

Ukkosten puuttuminen onkin ollut mielenkiintoinen juttu, sillä jossakin vaiheessa täällä asumista sitä huomasi kuinka noita ukkosia ja kunnon salamointia on alkanut kovasti kaipaamaan! Viimeisimmällä Suomi-visiitilläni toivoin näkeväni ja kokevani ukkosen pitkästä aikaa, mutta ei. Ainoastaan vaimeata kuminaa antoi Suomi-taivas, eikä salaman salamaa. Toiveeni toteutuikin sitten täällä. Olihan se komeata katseltavaa, vaikka harmillisesti myrsky teki vähän tuhojaankin. 
Myrsky teki tuhoja omilla viljelmillämmekin ja sai useita sitruunan raakileita irtoamaan. Surku! Vaikka mitättömiähän nämä murheet ovat, kun vertaa hurrikaanien aiheuttamiin tuhoihin vaikkapa Puerto Ricossa.

Tuoksuista


Sateitahan Piilaaksossa tyypillisesti saadaan lähinnä vain talvisin, yleensä yhden tai kahden talvikuukauden aikana. Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut blogissani, kuinka Kaliforniassa sateen jälkeen tuoksuu aivan erilaiselle kuin Suomessa vastaavassa tilanteessa. Nähtävästi erilainen kasvillisuus tämän eron tekee. Kumpikin tuoksuista on toki erinomaisen hyvä, mutta eihän suomalaista metsää sateen jälkeen huumaavine tuoksuineen voita mikään. Sitä tuoksua kaipaan täällä ollessani. 

Olen kyllä löytänyt suomalaisen sateen jälkeiselle tuoksulle täältä aika kovan kilpailijan, vai sanoisinko paremminkin kenties korvikkeen. Tykkään nimittäin aivan mielettömästi eukalyptuspuiden tuoksusta! Eikä niiden tuoksun leijailuun tarvita edes sadetta. Se on tuoksu, jota voisin nuuhkia vaikka kuinka pitkään ja purkkiinkin laittaisin, jos vain voisin.

Mutta hei, oho, syyskuun viimeistä viikkoa jo viedään! Viime viikolla säätkin tuntuivat täällä jo astetta viileämmille. Ja olihan meillä jo tuo syysmyrskykin. Nyt kuitenkin tämä viikko näyttäisi taas aika mukavalle lämpötilojen suhteen. Intiaanikesälle, etten sanoisi!
Tällaisia sää- ja tuoksuhavaintoja tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

perjantai 22. syyskuuta 2017

Syksy 2017 ja arjen uudet tuulet!

No niin, ei ole kuin 1,5 kuukautta siitä, kun sain vihdoin ja viimein aikaiseksi postauksen arkipäivistäni kotirouvana. Siitä on tullutkin blogini kaikkein suosituin postaus tähän mennessä. Nähtävästi arki siis kiinnostaa. Nyt on kuitenkin tehtävä ns. korjauspostaus tuohon edelliseen, koska arjessanihan puhaltavat tällä hetkellä uudet puhurit. Olen alkanut opiskelemaan!

Toinen opiskeluaiheistani näkyy yllä olevasta kuvasta. Kyllä, opiskelen Kalifornian asunnonvuokrauslakia. Opus on lähes 500-sivuinen ja se tullaan käymään kurssilla läpi kahdeksan viikon aikana. Luku-urakkaa siis riittää, eikä luettava tekstikään suoraan sanoen ole aivan kevyimmästä päästä.

Kirjan teksti ei ole kuitenkaan suoria lainauksia lakipykälistä, vaan tässä on yritetty selventää asioita enemmän kansantajuisemmin. Silti monet säännöt, pykälät ja oikeustapaukset ovat melko koukeroisia. Ensin on sääntö A, mutta sitten tulee poikkeuksen poikkeuksia. Ja aika monessa kohtaa kirjassa edelleen lukee ohjeena ottaa yhteyttä sellaiseen asianajajaan, joka on keskittynyt nimenomaan vuokralakeihin. Kaikista koukeroista huolimatta kirja on ollut jollakin (sairaalla?) tavalla tosi mielenkiintoista luettavaa! Ehkäpä joskus kirjoitan oman postauksensa, jossa kerron muutamista outouksista paikallisissa vuokrauspykälissä.

Kaverini Suomesta kysyi, että tuleeko minusta nyt siis isona landlord (vuokraemäntä). Tuskinpa sentään tulee! Täällä Piilaaksossa ja Bay Arealla katsokaas kun tarvitsisi sen muutaman miljoonan rahaa, että pääsisi moisessa edes alkuun! Tästä onkin kertoa tuore esimerkki: Hiljattain kotikaupungissamme Sunnyvalessa myytiin omakotitalo. Pyyntihinta oli n. 1,7 miljoonaa, mutta lopulliseksi kauppahinnaksi muodostui n. 2,5 miljoonaa. Eli talosta tarjottiin liki 800 000 dollaria yli pyyntihinnan!

Jos ja kun minusta nyt ei landlordia tulekaan, niin katson silti tästä lakitiedosta olevan erinomaista hyötyä. Vuokrallahan me joudumme itsekin täällä asumaan. Tällä hetkellä luen siis kirjaa enemmänkin vuokralaisen kuin vuokranantajan näkökulmasta. On hyvä tietää, mitä kriteerejä ja sääntöjä vuokranantajat voivat tai vastaavasti eivät voi vuokralaistensa kohdalla noudattaa. Toisaalta olen lukenut opusta myös vähän bisneksen teon näkökulmasta. Mistä kaikesta vuokranantajat voivat näillä sikakalliilla vuokramarkkinoilla vuokralaisiltaan taaloja nyhtää? Ja tiedä vaikka, jos minusta joskus tulee jonkun landlordin oikea käsi! Oikea tai vasen, riippuen siitä kuinka opinnot etenevät, ha hah! 

Lisäksi olen aloittanut opiskelut toisenkin aiheen parissa ja nämä opinnot kestävät jouluun saakka. Kokoontumisia on kaksi kertaa viikossa ja joka kerta on tullut myös kotitehtäviä. Niinpä tässä on saanut teroittaa kynänsä pitkästä aikaa ja muistella vähän myös opiskelumenetelmiä, jotka olivat selvästi päässeet omalla kohdallani jo hiukan unholaan. Niin ja kunhan lakikurssi loppuu lokakuussa, olen aikeissa ottaa loppusyksyksi vielä uuttakin opiskeluohjelmaa. 

Muutoin arki rullaa suht samalla tavalla kuin ennenkin, vaikka tietenkin opinnot ottavat nyt oman ison aikalohkonsa. Tämä puolestaan tietää vähemmän käytettävissä olevaa aikaa juurikin blogipostausten kirjoittamiseen. Onhan tämä taas raastavaa, kun pää pursuaisi postausaiheita mistä kirjoittaa, mutta aikaa ei läheskään kaikille nyt ole.
Ja ainahan postauksen kirjoittaminen ei vain onnistu, vaikka aikaakin olisi. Naapurin suloinen Gordo-kissa päätti tällä viikolla köllötellä tietokoneeni lämmössä. Kirjoita tässä nyt sitten blogia. :-D

Nyt pitääkin taas alkaa painaa kotitehtävien parissa, joten teille lukijani sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Pari vinkkiä Yellowstonen ja Grand Tetonin kansallispuistoihin

Koska kaveripiirissäni ja myös blogini lukijoissa on innokkaita reissaajia, halusin jakaa pari käytännön vinkkiä Yellowstonen sekä Grand Tetonin kansallispuistoihin matkaaville. Viime postauksessani varoittelin jo karhuista, mutta tällä kertaa kerron myös muunlaisia käytännön vinkkejä. Postauksesta tulikin melko pitkä, joten jos et jaksa lukea kaikkea, ainahan voit katsella vain kuvat ja tsekata loppukevennyksen. 
Yellowstonen biisoni ajotiellä.

Kansallispuistojen lyhyt esittely


Yellowstonen kansallispuisto on maailman ensimmäinen ja näin ollen vanhin kansallispuisto. Se on perustettu vuonna 1872. Vuosittain Yellowstonessa käy eri lähteistä saatujen tietojen mukaan 3 - 4,2 miljoonaa turistia. Tämä on mielestäni noinkin upealle alueelle yllättävän vähän! Esimerkiksi Kaliforniassa sijaitsevassa, huomattavasti pienemmässä Yosemiten kansallispuistossa kävi viime vuonna viisi miljoonaa ja Nevadan Grand Canyonilla kuusi miljoonaa turistia. Toisaalta taas Grand Canyonin kupeessa sijaitseva Las Vegas teki vuonna 2016 oman turistiennätyksensä 42,9 miljoonaa. Yellowstonen turistimäärästä myöhemmin lisää. 
Yellowstonen sijainti. Kuva: Wikipedia.

Valtaosa (96 %) Yellowstonen puistoalueesta sijaitsee Wyomingin osavaltion alueella, loput Idahon ja Montanan puolella. Yellowstonen maaperä on vulkaanista ja erittäin aktiivista. Esimerkiksi vuonna 2014 maaperästä purkautui öljyä, joka kuumuudellaan muutti asfalttitien keitoksi ja soratien kaurapuuroksi, linkin artikkelia lainatakseni. Maaperän aktiivisuus näkyy myös kuumina lähteinä ja geysireinä ympäri kansallispuistoa. Geysireistä kuuluisin on Old Faithful, jonka mekin näimme. Kaiken kukkuraksi Yellowstonen maaperän alla sijaitsee supertulivuori. Purkautuessaan tulivuoren ns. kuolemanvyöhyke ulottuisi todella laajalle maantieteelliselle alueelle.
Supertulivuori Yellowstonen vaikutusalue sen purkautuessa. Jopa 2/3 USA:sta voisi tuhoutua. Lähde: wnd.com

Toinen reissumme pääkohteista oli Grand Tetonin kansallispuisto. Se on perustettu vuonna 1929. Omasta kokemuksestani voin nyt sanoa myös Grand Tetonin maisemia henkeäsalpaaviksi. Puisto sijaitsee melkeinpä Yellowstonen kupeessa, joten tuonne asti matkustaessa katsoimme järkeväksi tutkailla molemmat puistot yhdellä ja samalla reissulla.
Grand Tetonia.
Lisää Grand Tetonia. 

Ja tästä tuleekin jo vinkki nro 1: Viikkopassi Yellowstoneen maksaa 30 dollaria, kuten myös Grand Tetonin kansallispuistoon. Ostamalla kuitenkin yhteisen viikkopassin saa kulkuoikeudet molempiin puistoihin 50 dollarilla. Kimppapassilla säästää siis 10 dollaria.

Etäisyydet


Meiltä täältä San Franciscon eteläpuolelta Piilaaksosta matkaa Yellowstoneen tuli noin 1 000 mailia (n. 1 600 km). Ukkokulta kiteyttikin reissumme kulun kaverilleen näin: ensin ajamme kaksi päivää paikan päälle, sitten samoilemme viisi päivää kohteissa, minkä jälkeen ajamme taas kaksi päivää takaisin kotiin. Ja näinhän se jotakuinkin meni. Yhteensä maileja koko yhdeksän päivän reissussamme tuli noin 2 500 (yli 4 000 km). Vaatii istumalihaksia, mutta kun on hyvää matkaseuraa ja upeita maisemia, niin mikäs siinä on ajellessa. Minun mielestäni.

Jokuhan voi pitää näitä mailimääriä täysin järjettömänä, mutta hei, tämä on Amerikka ja automatkailu pitkine ajomatkoineen on amerikkalainen tapa. Hih! Ohimennen muuten kerrottakoon, että ukkokullan amerikkalaistunut sukulaismies matkustaa Minnesotasta Alabamaan poikansa luokse  autoillen. Matkaa yhteen suuntaan on hiukan alle 1 000 mailia, meno-paluu siis noin 3 200 km. Ja hän tekee tämän reissun aina muutaman kerran vuodessa!

Yellowstoneen aika moni muukin oli tullut jopa useampien tuhansien mailien takaa. Kiinnitimme puiston eri parkkipaikoilla huomiota, että paikalla oli melkeinpä jokaisen osavaltion rekisterikilvissä olevia autoja. Jopa aivan eteläisimmistä kuten Florida, Georgia ja Texas ja idästä New Yorkista. Eli emme me olleet edes hulluimmasta päästä tuonne autoillessamme. 

Helpotuksena pitkiin automatkoihin tuolla pohjoisessa ovat kuitenkin erittäin hyväkuntoiset ja leveät tiet, jotka ovat aivan toista maata kuin Kalifornian ja Piilaakson kuoppaiset ja reikäiset pottupeltomoottoritiet. Lisäksi esimerkiksi Idahossa ja Wyomingissa nopeusrajoitus oli usein 80 mph (129 km/h). Kyllä siinä matka taittui eri mukavasti ja Idahon kuuluisat perunapellotkin vilahtelivat ohi vauhdikkaalla temmolla!
On se vain vapauttava tunne, kun edessäsi on tyhjä valtatie, ei vastaantulijoita ja suoraa riittää mailitolkulla.Tässä kuvassa vain yksi kaista molempiin suuntiin, pitkillä välimatkoilla oli aina kaksi kaistaa.

Yksi Yellowstonen turistimääriä vähentävä tekijä voi olla juurikin tämä puiston sijaitseminen vähän kaukana kaikesta. Tai no, onhan se esimerkiksi osalle kanadalaisista "suht" lähellä. Ja ainahan lähemmäksi itse kohdetta voi esimerkiksi lentää ja ottaa auton vasta sitten alleen. Tapasimme yhdellä nähtävyydellä suomalaispariskunnan. (Nii-in. Missäpä päin maailmankolkkaa et törmäisi toisiin suomalaisiin! :-)) He kertoivat lentäneensä Suomesta Coloradon Denveriin ja ajelleensa sieltä Yellowstoneen. Nyt kun katsoin, niin melkeinpä sen 1 000 mailia ajomatkaa on ollut heilläkin taitettavanaan. Toinen, huomattavasti lähempänä sijaitseva kenttä oli esimerkiksi Jacksonin kenttä Wyomingissa. Sinne näytti laskeutuvan joku isohkokin lentokone, kun ajoimme lentokentän ohitse.

Jos noille Yellowstonen lähikulmille sitten päättää lentää, kannattaa kuitenkin huomioida seuraava:

Vuoristoilma


Sekä Yellowstonen että Grand Tetonin kansallispuistot sijaitsevat yli kahden kilometrin korkeudessa. Yellowstonen keskikorkeus merenpinnasta on 2 400 metriä. Ja mitä tämä tietää? Ohuempaa vuoristoilmaa! Herkimmäthän voivat saada ohuesta ilmanalasta oireita jo noissa korkeuksissa. Luvassa voi olla päänsärkyä, nestehukkaa, jopa oksentelua.

Vuoristoilmassa oleskelu ja erityisesti siellä hengästymiseen asti liikkuminen kannattaa siis ottaa etukäteen huomioon. Vettä pitää juoda normaalia huomattavasti enemmän. Myös rehkimiset, esimerkiksi jyrkät nousut haikkipoluilla ja portaat vaikkapa nähtävyyksillä saavat pulssin nousemaan korkeisiin lukemiin normaalia nopeammin. Luvassa on siis korkean paikan leiri!

Niinpä pitkähkö ajomatka näihin kansallispuistoihin voi samalla toimia hyvänä totuttautumisena ohuempaan ilmanalaan, kun taas lentomatka suoraan merenpinnasta yli 2 km korkeuteen voi saada vuoristotaudin oireita helpommin aikaiseksi. Näin ollen aivan ensimmäiselle päivälle ei varmastikaan kannata suunnitella sitä koko reissun rankinta haikkiosuutta, vaan antaa ensin kropan totutella vähähappisempaan olotilaan.

Korkealla sijainti tiesi myös isoja lämpötilavaihteluja. Päivällä saattoi olla yli +30 C, mutta varhain aamulla vain +2 C. Ja nämä siis olivat syyskuun alkupuolen lämpötiloja. 
Yellowstonen kuumia lähteitä.

Lisää värikkäitä lähteitä Yellowstonesta.


Erämaata


Jo hyvän matkaa ennen näitä kansallispuistoja alkaa alue muuttua erämaaksi. On pitkiä taipaleita, jolloin ei enää ole asutusta missään, eikä kauppakeskittymiä tarjolla. Paitsi että tämä pitää osata huomioida auton tankkaamisessa, myöskään puhelinverkkoa ei välttämättä ole laisinkaan. Oma liittymäni pysyi mykkänä yli sen kolme vuorokautta, jonka olimme Yellowstonen alueella. Ainoastaan yhdessä Yellowstonen laaksoista puhelinverkko vilahti, mutta silloinkin erittäin heikkona. Myöskään Grand Tetonissa verkkoyhteyksiä ei käytännössä ollut. Ukkokullalla, jolla on eri operaattori, näytti puhelinverkkoa olevan, mutta käytännössä yhteys oli kuitenkin aika olematon. Näin ollen mielestäni on vain hyvä seikka, jos perheessä tai matkaseurueessa puhelinliittymät ovat eri operaattoreilta. Tällöin on aina paremmat mahdollisuudet, että edes joku liittymistä toimii. Tämä kikka toimii toki muuallakin USA:ssa (katvealueilla) matkatessa, ei vain Yellowstonen ja Grand Tetonin alueilla. Ja huom. Noita katvealueita löytyy esimerkiksi jo heti Piilaakson liepeiltäkin, ei tarvitse matkata aina edes erämaahan!

Puhelinverkon puuttuminen voi tuoda tietynlaista turvattomuuden tunnetta tapauksissa, jos jotakin ikävää sattuu. Tässä toki auttaa ne tuhannet muut turistit eli yksin ei Yellowstonen puistossa sentään tarvitse olla. Haikkipoluilla toki on rauhallisempaa. Mutta tärkeitä puhelinsoittoja, nettivarauksia tai muita yhteydenottoja ei kannata jättää Yellowstonesta hoidettavaksi.
Ehkä yksi kuuluisimpia ja kuvatuimpia Yellowstonen nähtävyyksistä, Grand Prismatic Spring.

Sunset Lake, Yellowstone.

Yellowstonea tämäkin. Takaoikealla Kalliovuoret, The Rocky Mountains. Ja tuo valkoinen ei ole lunta!


Majoituksesta


Useat majoittuvat Yellowstonessa tai sen läheisyydessä leirintäalueilla joko asuntoautoissaan, -vaunuissaan tai teltoissa. Minua ei saisi telttamajoitukseen moiselle karhu- ja biisonialueelle kilon kappaleinakaan! (Koska juurikin ajattelen, että kilon kappaleina minä sieltä sitten pois lähtisin!) Kyllä se katto pään päällä pitää olla, jos naapuripusikossa heinää mutustaa biisoni! (Hotellimme maillahan siis asui yksi erakkobiisoni.) Olen kuullut, että majoitusvarauksia Yellowstoneen saisi tehdä jopa vuosi etukäteen, mutta kuten jo kävi ilmi, leirintäalueiden käytöstä ja varaustilanteista minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia jaettavana.

Me varasimme oman majoituksemme vasta noin kolme viikkoa ennen matkaa. Jäljellä oli tietenkin enää hajapaikkoja ja hinnatkin olivat sen mukaiset. Yellowstonen järven rannalla sijaitseva Lake Hotel osoittautui kuitenkin varsin kivaksi ja mielenkiintoiseksi majoituspaikaksi. Hotelli oli huikeat 126 vuotta vanha! Tuntui suorastaan huvittavalle miettiä, että hotellin ensimmäisiin aukiolovuosiinhan ei Henry Ford ollut vielä keksinyt ensimmäistä autoakaan! Ihmiset ovat siis tulleet paikalle nähtävästi hevoskärryillä ja majoituksessa lienee tästäkin syystä vietetty enemmän kuin yksi tai kaksi yötä. Ja mitäköhän puiston nähtävyyksistä porukka on siihen aikaan kärrykyydillä käynyt katsomassa? Tyyliin yksi vuorokausi kavion kopsetta nähtävyydelle, ja toinen vuorokausi takaisin. Huh huh! Hotellia on toki vuosien saatossa uudistettu ja laajennettukin monen otteeseen. Ukkokulta sanoi sen muistuttavan sisämiljööltään Hohto-elokuvan kulisseja. Hi hii. Ehkäpä siinä oli jotakin samaa.

Hotellimme halusi biisonivertauksella muistuttaa veden ja sähkön säästämisestä:


Haluamiaan majoitusvaihtoehtoja kannattaa siis tutkia hyvissä ajoin ennen matkaa. Meidän onnistui saada vielä hotellista majapaikka, mutta kyseessä ei ollutkaan enää Yellowstonen kuumin turistisesonki. Leirintäalueiden uskoisin olleen jo hyvinkin täynnä.
Lisää värikkäitä lähteitä.

Itsellänihän oli aukko sivistyksessä ennen reissuamme. Myös Yellowstonesta löytyy oma Grand Canyoninsa.

Villieläimet


Yellowstone on vaarallinen paikka. Tältä varoitukselta et voi välttyä Yellowstonen matkallasi. Silti joka vuosi ihmisiä loukkaantuu, joskus jopa kuolee, karhun, biisonin tai hirven hyökätessä ihmisen kimppuun. Useimmiten syynä on liian lyhyt turvaväli ihmisen ja villieläimen välillä. Ohjeiksi turvaväleistä annettiin n. 100 metriä karhun ja suden kanssa, ja n. 25 metriä kaikkien muiden villieläinten kanssa. Mutta kumma kyllä, kaikista varoituksista huolimatta tämä ei näytä menevän ihmisillä jakeluun. Mekin näimme useita turisteja, jotka askel askeleelta hivuttautuivat lähemmäksi biisonia tai kokonaista biisonilaumaa.
Tämä otos on otettu 400-päisestä biisonilaumasta pitkällä putkella kaukaa.

Yellowstonelainen liikennehässäkkä. Yksi erakkobiisoni jälleen tiellä. Huomaa biisonin koko henkilöautoon verrattuna. Eläimen selkä on auton kattoa korkeammalla!

YouTubessa on nähtävissä useitakin Yellowstonessa kuvattuja videoita, joissa biisoni yhtäkkiä puskeekin päällään henkilöautoa. Eläin voi tehdä sen nopeasti, eikä tarvitse edes vauhdinottoa, että saa autojen pellit lommoille tai lokasuojat repsottamaan. Niinpä tyhmänrohkeus selfieiden otossa ei kannata!

"Auringonpimennys"


Ehkäpä huomasitte, että osassa postaukseni maisemakuvista näkyy utuisuutta. Se oli savua. Niin Wyomingin kuin sen naapuriosavaltioissakin oli useita maastopaloja ja savuverhot levittäytyivät myös Grand Tetonin ja Yellowstonen puistojen alueille. Savu pysytteli onneksi enimmäkseen yläilmoissa, eikä savua juurikaan haistanut. Kun siis pari postausta sitten harmittelin jääneeni paitsi USA:n yli liikkuneesta täydellisestä auringonpimennyksestä, niin nyt sain sitten samankaltaista pimennystä useampana päivänä. Vaikka aurinko paistoi savuverhon takaa, oli silti todella kirkasta, eikä ilman aurinkolaseja olisi pärjännyt.
Grand Tetonin vuoren yläosa on savun peittämä.
Aamu sarastaa savuverhon takaa Yellowstonessa.
Välillä oli onneksi kirkkaampaakin. Näimme puistoissa myös ihania vesiputouksia. Tässä yksi Grand Tetonista.


Loppukevennys


Tässä vielä kuvamateriaalia todisteeksi, että Suomessakin ilmiöksi nousseet ilmaiset ämpärit ovat kovassa huudossa ympäri maapalloa. Tässä alla tilannekuva Montanasta. Ja mikä hauskinta, kun jututimme tätä kolmikkoa ja pyysimme luvan kuvan ottamiseen, he kertoivat olevansa Pohjois-Dakotasta. Liekö siis ilmaiset ämpärit saaneet tämänkin poppoon ajamaan mailikaupalla yli osavaltiorajojen? 
"Free Buckets" (Montana, USA). Ilmaisten ämpäreiden ilmiö on globaali. :-D

Tällaisia reissukuulumisia ja -vinkkejä tällä kertaa. Ensi kerralla taas jotain ihan muuta. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!