tiistai 20. kesäkuuta 2017

Likasuihke kasvoille ja ehkä hulluinta pekonia ikinä

Tapasin Suomessa ollessani erään blogini lukijoista ja hän totesi tykkäävänsä erityisesti, kun kirjoitan erilaisista amerikkalaisista, kalifornialaisista tai piilaaksolaisista ilmiöistä. Tällä kertaa esittelenkin pitkästä aikaa blogissani kaksi tällaista ilmiötä, joista ainakin ensimmäisen uskoisin tulevaisuudessa olevan suosionsa suhteen nousussa.
Virittäytymiskuvaa.

Jokos sinä olet kuullut seuraavasta?


Likasuihke kasvoille


Luin viime viikolla suomenkielisen artikkelin, jossa kerrottiin kasvoille suihkutettavasta, bakteereja sisältävästä sumutteesta. Sumutteen tuotekehittelyn taustalla on ollut havainto, että nykyihmiset voivat alkaa vieraantua luonnon omista bakteereista. Ihmiset, jotka eivät ole esimerkiksi eläissään tai pitkiin aikoihin harrastaneet puutarha- tai ulkotöitä, eivät liiku luonnossa, eivätkä omista esimerkiksi lemmikkieläintä, eivät välttämättä saa kosketusta luonnossa esiintyviin, vaikkapa nyt mullan bakteereihin. Ja mikäli tällaista kosketusta luonnon omien bakteerien kanssa ei tule, on todettu ihmisen ihon immuniteettisuojan alkavan kärsiä ja iho voi alkaa voimaan huonosti. Kyseessä on siis sama juju kuin suolistobakteerien tuomassa hyvinvoinnissa. Artikkelissa kerrottiin tällaisia "likasuihkeita" olevan myynnissä jo USA:ssa, mutta Euroopassa vastaaville tuotteille ei ainakaan vielä ole myyntilupia. No, jätin aiheen sikseen. Kunnes...

Piilaaksoa kurittaa tällä hetkellä oikein kunnon helleaalto. Sunnuntaina lämpötilat nousivat täällä paikoin jopa +40 Celsius-asteeseen. Lähdimme ukkokullan kanssa viikonlopuksi hellettä karkuun meren äärelle. Kävimme haikkaamassa ja erään polun loppuosa kulki multapellon vierustaa. Auringon kuivaksi paahtama multa pöllysi joka askeleella, joten saimme todellakin kosketusta luonnon omien bakteerien kanssa. Hihii! Silloin lukemani artikkeli palautui mieleeni. Niinpä minun oli kotiin palattuamme tarkistettava moinen likasuihke. Myydäänkö sitä täällä siis oikeasti? Mitä se pitää sisällään ja mitkä ovat suihkeen saatavuus ja hinta? Mistäpä muualtakaan kuin Amazonin verkkokaupasta lähdin asian tolaa tarkistamaan. Ja sieltähän sitä löytyi. Tässäpä siis Äiti Maan bakteereja nätisti 100 millilitran suihkepullossa hintaan 50 dollaria!
Tuotteen otsikkotekstissä puhutaan hienostuneemmin probiooteista, mutta tuotteen nimessä esiintyvä sana dirt tarkoittaa likaa, multaa, maaperää, maata. Tuotekuvauksesta poimittu ainesosalista näyttää tältä: SIMPLE INGREDIENTS, ONE POWERFUL PROBIOTIC - Made from water, live-cultured Ammonia-Oxidizing Bacteria (AOB), disodium phosphate (inorganic salt used to control pH), magnesium chloride (inorganic salt used to buffer the AOB). Kuvakaappaus Amazonin sivulta. 

Tuote näyttää tähän mennessä saaneen 68 arviointia ja arvosanan 4/5. Ihmiset ovat palautteiden perusteella saaneet tuotteesta todellista apua erilaisiin iho-ongelmiinsa ja osa on käyttänyt sumutetta jopa deodorantin korvikkeena. Suihke voi siis hyvinkin olla nouseva trendi. Sellainen tässä vaan tuli väistämättä mieleeni, että jos 100 millilitran pullosta ollaan valmiita pulittamaan 50 dollaria, niin nyt kannattaisi kyllä kainuulaiset turvesuot valjastaa moisen suihkeen valmistukseen ja vähän äkkiä! Siinähän olisi miljardibisnes! :-D

Kun siis seuraavan kerran upotat näppisi multaan tai ulkona temmeltänyt koira tai kissa sipaisee poskeasi, saat mitä parhainta immuniteettisuojaa hankituksi! Tai jos lasten potkupallopelin jälkeen ovat vaatteet ja kroppa mudassa, niin hyvä vain! Iho ja vastustuskyky kiittävät!

No, sitten loppukevennyksenä jotakin suolaisen makeaa. Kait.


Ehkä hulluinta pekonia ikinä!


Amerikassa kun ollaan, niin pekonihan on täällä myös omanlaisensa ilmiö. Mitä kaikkea pekonin ympärille ollaankaan kehitetty! On pekonifestivaaleja ja ostos-TV:ssä olen nähnyt myynnissä mm. paistettujen pekonisiivujen kuivatustelineitä! Nyt viikonloppuna Amerikka pääsi kuitenkin jälleen yllättämään ja loksautti leukani auki: lasivitriinin takana oli suklaakuorrutteisia pekoniviipaleita! OMG!
Ja kun ilmiöistä tässä puhutaan, niin veikkaan että näiden nauttimisesta seuraa lieveilmiö nimeltään painonnousu! :-D

Nämä "herkut" saivat kyllä puolestani jäädä sinne vitriiniin. Ehkä sitten ensi kerralla... (Lue: Ei ikinä!)

Tällaisia juttuja tällä kertaa. Nyt toivotan kaikille oikein hyvää juhannusta, pekonilla tai ilman, ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
  

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Elukkapäivä

Eilen oli melkoinen yllätysten päivä, elukoista. Aamu alkoi karmeissa merkeissä. Olin aamukahvin keitossa keittiössä ja aivan kuin tyhjästä ilmestyi järkyttävän iso hämähäkki! Tyyppi laskeutui "köytensä" varassa katosta keittiömme lasikaapin oveen yhtä rivakasti kuin SWAT-joukot konsanaan! Tiedättehän, just niin kuin elokuvissa, missä SWAT-tiimi laskeutuu pilvenpiirtäjän katolta kerrokseen numero x ja ottaa pahikset kiinni. 

No, minä siinä hämähäkin nähtyäni haukkomaan henkeäni ja mielessä kysymys, mitä ihmettä teen?! Olin kauhusta kankeana. Kerrottakoon tässä vaiheessa, että käärmeiden jälkeen isot hämähäkit ovat inhokkieläimiä minulle, enkä voi niitä sietää ainakaan vikkeläjälkaisina! Kyllähän sitä kylmästä kohmettunutta tarantellaa katsoo lähempääkin, mutta nämä nopealiikkeiset karvakoivet saavat meikäläisen pulssin tappiin. Eikä kohtaaminen hämähäkin kanssa olisi minullekaan varmaan yhtä paha, jos se sattuisi Suomessa, mutta täällä on aina se vaara, että kasijalka voi olla myös tappavan myrkyllinen! 

Ja tämä kaverimme keittiössä olikin kuulkaas vikkelä kintuistaan! Kun yritin hätistää elukan, ettei se ainakaan lasikaappiin sisälle mene, tyyppi tipahtikin lattialle ja millä ravilla se lähtikin piiloon! Tässä vaiheessa minä jo kiljun, joten äkkiä puhelin kouraan ja hätäviestiä ukkokullalle, joka oli tietenkin jo töissä. Niin, ja järki kyllä sanoi, että mitäänhän ukkokulta ei voinut matkojen päästä asialle tehdä, mutta johonkin tuuttiin minun piti saada sanoa, että minulla on kotona nyt tilanne päällä! No, ukkokulta antoi rauhalliset ohjeet "saalistaa" hämähäkki lasin alle, ujuttaa pahvi tms. alle ja viedä se sitten ulos. Joo, joo, mutta kun se elukka piilottelee jossain vetolaatikoston alla! 

Yritin jatkaa aamutoimia keittiössä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun näin muka koko ajan silmissäni vilistäviä hämähäkkejä. Mutta pian, pianhan se iso jytky sieltä kömpi kolostaan keskelle keittiön lattiaa. Silloin minä toimin! Otin lasin ja sain pamautettua sen hämähäkin ympärille. Pulssi paukutti varmasti kahtasataa! Siis minulla, hämähäkistä en tiedä. Raportoin tilanteen kehittymisestä ukkokullalle töihin kuvan kera (ukkokullalla oli varmaan hauskaa töissä) ja kerroin, että mun urheus loppuu nyt tähän. Minä en yksinkertaisesti voi lähteä edes yrittämään elukan siirtämistä ulos, sillä jos se karkaa ja lähtee vipeltämään kättäni pitkin ja sillon elukka tietenkin vielä osoittautuu myrkkyhämähäkiksi, mustaleskeksi tai muuksi! No, sydänkohtaukseenhan minä siinä kuolisin, hämähäkin hampaanjäljet ei siis tulisi olemaan meikäläisen lopullinen kuolinsyy...
Siellä se on! Siis eihän se nyt mitään tarantellan kokoluokkaa sentään ollut, mutta tuo lasi välissä kyllä pienentää todellista kokoa. Kyllä se koivesta koipeen yli 2 cm pitkä otus oli! Ja nuo paksut jalat, yök, kamalat! Sillä kai se niin kovaa kipittikin, kun oli lihasta, eikä mitkään tikkujalat. Puistatus!

Ukkokulta lupasi hoitaa hämähäkin pihalle töistä tultuaan ja rauhoituin lopulta tästä aamuisesta yllätyskohtaamisesta minäkin. Onneksi oli sitten asioita hoidettavana kaupungilla, etten joutunut koko päivää sitä lasia keittiömme lattialla vilkuilemaan ja vahtimaan. Ja hei, mikään raakalainen ja kiduttajahan minä en ole, joten annoin elukalle aina välillä lisähappea raottamalla lasia. Mutta erittäin varovasti, ettei se vaan lähde taas jotain SWAT-rynnistystä tekemään. OMG!

Kun sitten ukkokulta tuli alkuillasta töistä, hän vapautti hämähäkin parvekkeellemme. Eipä näyttänyt karvakoipi olevan moksiskaan. Äkkiä livahti pöydän alle piiloon, joten hämähäkkitarinalle lienee onnellinen loppu. Minä vältyin sydäriltä ja elukkakin jäi henkiin. Huoh!

Mutta hei, jottei tänne Kaliforniaan lomaa suunnittelevat pelästyisi liikaa, niin tässä Wikipedian kertomaa faktaa mustalesken myrkyllisyydestä: "Mustalesken pureman vaarallisuus riippuu lajista. Purema itsessään on harvoin tappava, mutta hämähäkin erittämä hermomyrkky aiheuttaa noin 90 % tapauksista muutaman päivän ajan erittäin voimakkaita kipuja. Kuolemaan johtavat tapaukset ovat nykyaikaisten hoitomuotojen ja kaupallisesti saatavilla olevien vastamyrkkyjen ansiosta harvinaisia, noin 0,2 % puremista johtaa uhrin kuolemaan, kun aikaisemmin luku oli noin viisi prosenttia."

Joo, olkoonkin näin, mutta kun omassa keittiössä laskeutuu karvajalkainen SWAT-tiimiläinen katosta, ei minua naurata, eikä helpota pätkääkään, vaikka henkiinjäämisprosentit olisivat mitkä! 

No mutta, toisena tapauksena paljon lempeämpää menoa:

Tapaus 2 


Olemme olleet jonkin aikaa syöttämättä pihapiirimme kolibreja, mutta pari kolme viikkoa sitten ostimme uutta ja entistäkin ehompaa kolibrien ruokintanestettä. Uusi litku jäljittelee hyvin pitkälle kukkien aitoa mettä. Lisäksi siitä on jätetty punainen väriaine pois, joka onkin kuulemma kolibrien näkökulmasta täysin turha. Iltaisin hetkenä, jolloin alkaa hämärtymään, syöttölaitteellamme käykin nykyään melkoinen siipien surina ja kolibrien naksuttava ääni. Mutta tuo iltahämärä on ollut liian pimeä, jotta ukkokulta voisi ottaa linnuista onnistunutta kuvaa. Mutta eilen, eilen hän onnistui kuvan nappaamaan, kun meni kyttäämään lintuja aikaisemmin. Valoisalla linnut siis käyvät syömässä huomattavasti harvemmin ja ovat todella, todella säikkyjä kaikkiin ääniin ja liikkeisiin. Jopa pieni liike tai ääni sisällä, useamman metrin etäisyydellä ikkunasta ja syöttölaitteesta saa kolibrit suhahtamaan karkuun. Mutta tässä nyt sitten vihdoin ukkokullan saama hieno otos yhdestä ruokkimastamme kolibrista: 
Tukka pörhöllään kaverilla! :-D

Tapaus 3


Pihapiirissämme on myös useita kissoja. Yksi heistä, käytämme kissasta vain nimitystä musta kissa, koska oikeaa nimeä emme tiedä, on ollut tähän asti niin säikky, ettei ole antautunut rapsutuksille. No, eilen sekin ihme sitten tapahtui. Ukkokulta lähti hakemaan autosta tavaraa ja musta kissa oli makoilla lösöttänyt kulkuväylällä. Kuinka ollakaan musta kissa antoi nyt rapsuttaa ja oli vielä kiehnännyt ukkokullan kintuissakin, että lisää, lisää. Liekö viime päivien helteet pehmentäneet mustan kissan mietteet ja nyt rapsutukset kelpasivatkin. 

Tapaus 4


Mutta loppuillasta tapahtui vielä huipennus. Naapurissamme asuu myös supersuloinen ja tosi tuttavallinen kissa nimeltä Gordo (suom. läski, pullukka). Me nimitämme hänen ylhäisyyttään Pullukaksi, vaikkei hän mikään pullukka olekaan. No, eilen illalla Gordo päätti tulla tekemään meille tupatarkastuksen ja marssi sisään muina kissoina. Tutki jokaisen nurkan vaatekaapin sisuksia myöten ja meni joksikin aikaa sisävarastoomme rojujen keskelle makoilemaan. Päätti kuitenkin tulla sieltä vielä olohuoneeseemme köllöttelemään ja kun minä hääräilin jälleen keittiössä, näytti viiksiniekka olevan kovasti ruokaa vailla. Emme uskaltaneet tarjota muuta kuin vettä ja se näyttikin kyllä katille maistuvan. Ihana iltavieras, kerrassaan! Siinä se kehräsi kaikessa rauhassa. Tässä vain tuppaa kissakuume kovenemaan...
Tässä Pullukka litkii vettä, Ikean kupista kuinkas muutenkaan. ;-)

Hauska tapaus muuten vielä tästä Gordo-kissasta. Kun muutimme tähän taloyhtiöön ja Gordoon pääsimme nopeasti rapsutusten muodossa tutustumaan, aloimme ihmetellä, kun iltahämärissä tuo samainen kissa muuttuikin todella araksi, eikä se koskaan antanut silityttää itseään. No, jonkin ajan päästä selvisikin, että samalla omistajalla onkin kaksi kissaa ja tämä säikky katti onkin Gordon veli! Eli kaksi täsmälleen samannäköistä kattia, mutta täysin eri luonteet. No, Gordo on jo ainakin meidän luottokamu ja kiva niin!

Että sellainen päivä oli eilinen. Onneksi nämä yllättävät eläinkohtaamiset tapahtuivat todellakin tässä järjestyksessä. Jos tuo hämähäkkitapaus olisi ollut illan viimeinen, olisi Korpela nukkunut seuraavan yön takuulla toinen silmä auki. Minähän olen siis kerran yöllä herännyt siihen, että kaulaani pitkin kipitti hämähäkki! Mutta nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Harhakäsityksiä!

Joka ikisellä Suomi-visiitilläni olen törmännyt nippuun yksiä ja samoja kysymyksiä, joita ystävät, tuttavat, puolitutut ja -tuntemattomat minulle Kaliforniassa asumisesta esittävät. Nyt kun olin Suomessa pidempään ja ehdin tavata näin ollen enemmän ihmisiäkin, alkoivat tietyt kysymykset tursuta jo korvista. Aina kysytään niitä samoja asioita ja nyt minulle viimeistään valkeni, kuinka paljon ihmisillä harhakäsityksiä täällä asumisesta onkaan! Niinpä tämä postaus minun olisi varmasti kannattanut kirjoittaa jo huomattavasti aikaisemmin, jos olisin sillä saanut edes ne pari "yhtä ja samaa" kysymystä vähemmäksi. Joten seuraavan kerran, kun joku sattuu kysymään juuri näitä, lykkäänkin kysyjälle printattuna tämän postauksen kouraan, että otapas ja lukaise siitä, hi hii!

Tällä kertaa siis aiheena UKK, usein kysytyt kysymykset, ja hämmentävän yleisten harhakäsitysten oikaisua.


"Amerikkaan muutetaan rahan takia"


Yllättävän monella tuntuu olevan käsitys, että Amerikkaan muutetaan aina rikastumisen toivossa. En tiedä, koskettaako tämä ihmeellisen yleinen luulo alueena koko Yhdysvaltoja, vaiko vain Kaliforniaa tai Piilaaksoa. Kukaan ei toki ole sanonut suoraan, että no nythän te olette rikkaita (koska emmehän me ole), mutta silloin tällöin tällainenkin oletus ihmisten puheista ilmenee. On vallalla jokin kummallinen käsitys, että kun muuttaa Piilaaksoon tai Kaliforniaan, niin pankkitilille napsahtaa välittömästi miljoonia!

Voin kertoa, että näin ei ole. Vaikka Piilaaksossa joillekin hyviä palkkoja maksetaankin, myös elämisen kustannukset ovat täällä todella korkeat. Jossakin oli vertaus, että täällä pitää tienata kolminkertainen määrä pitääkseen suomalaisen mittakaavan mukaisen hyvän elintason yllä. Joillakin alueilla tähän hyvään elintasoon kolminkertainen palkka suomalaiseen palkkaan verrattuna ei takuulla edes riitä! Noille ökyasuinalueille ei siis meilläkään ole muuta asiaa kuin sunnuntailäpiajelua ja auton ikkunasta valtavien kartanoiden ihastelua.

No, mikä muu tänne sitten saa muuttamaan tai täällä pysymään, jos ei raha? Viimeisen viiden kuukauden aikana olen syynännyt ja puntaroinut aika tarkkaan asumisen plussia ja miinuksia niin Suomessa kuin Kaliforniassakin. Ainakin meidän tapauksessa yhtenä isona plussana Kalifornian eduksi on ollut elämänlaadun parantuminen tietyillä osa-alueilla. Tästä aiheesta kirjoitan kuitenkin toisella kertaa, jotta nyt pysytään otsikon mukaisessa teemassa.

Mutta sitten seuraavaan harhakäsitykseen: 


"No sulla on varmaan kielitaito parantunut huimasti?"


Joo, no eipä juurikaan ole. Ensinnäkin, elämme kuplassa nimeltään Piilaakso. Voin lonkalta heittää, että vähintäänkin puolet tämän alueen asukeista puhuvat huonompaa englantia kuin minä. On Aasian aksenttia ja jos jonkinmoista muuta. Toisekseen en ole ollut mukana paikallisessa työelämässä aktiivisesti ja monipuolisesti kielitaitoani päivittäin käyttämässä. Ne ihmiset, joiden kanssa minä puhun englantia ovat usein itsekin muualta muuttaneita. He ovat kaupan kassoja, jumppaohjaajia, ravintolan tarjoilijoita, pankkivirkailijoita ja tietä kysyviä turisteja. Näitä muualta muuttaneita on työelämässäkin ihan joka alalla eli aksenttien kirjo kukoistaa!

Mutta yllätys, yllätys. Se missä kielitaitoni on parantunut, on terveys- ja hammashuoltoon liittyvä sanasto! Sylkirauhaset, nikamat, kuppaukset, ikenet, hammaspaikat ja eri rokotukset englanniksi ovat tulleet tutuiksi. Amerikkalaiseen sairasvakuutukseen liittyvistä erikoissanoista puhumattakaan.

Eli summa summarum, kielitaitoni on kehittynyt lähinnä vain sanastoltaan aika kapealta aihealueelta. 
Tämä ei ole harhaa, vaan täyttä totta! Jollakin oli pihassaan hortensia kokoluokkaa katumaasturi! :-D Ihan mieletön!

Seuraavaksi arkaan aihealueeseen. Uskonto ja politiikka ovat aiheita, joita olen pyrkinyt blogissani välttämään viimeiseen saakka. Nyt joudun kuitenkin toista näistä sivuamaan, mutta tämän ei ole tarkoitus olla ponnahduslauta poliittiselle keskustelulle, joten toivoni mukaan lyhyestä virsi kaunis:


"No miten siellä Trumplandiassa..."


Argh! Tämä on luonnollisesti kysymys, joka on viimeisen puolen vuoden aikana ollut kaikkien huulilla. Mutta se on yllättänyt minut, että niin moni luulee Trumpin presidenttiyden vaikuttaneen meidän elämäämme USA:ssa jotenkin todella radikaalisti. Joidenkin, onneksi ei aivan lähipiiriimme kuuluvien olen huomannut olevan jopa jotenkin vahingoniloisia toiveissaan, että Trump on tehnyt elämästämme täällä helvettiä. 

No voin kertoa, että näin ei ole. Trump ei ole vaikuttanut tähän mennessä arkipäiviimme yhtään millään tavalla. Siis ei mi-ten-kään. Ja vertaan jälleen: aika harvalle Suomessa asuvalle suomalaiselle myöskään Sauli Niinistö vaikuttaa jokapäiväiseen arkeen. Toki Trumpin teot ja puheet aiheuttavat paljon uutisointia myös täällä, mutta kuten on jo nähty, ei yksi mies pysty moniakaan päätöksiä tuosta vain yksinään jyräämään. Hyvä esimerkki oli viimeisin, kun Trump ilmoitti Yhdysvaltojen vetäytyvän Pariisin ilmastosopimuksesta. Vain tunteja tämän ilmitulon jälkeen lähti liikkeelle suorastaan aalto, jossa useat isot amerikkalaiset yritykset ja USA:n kaupungit ilmoittivat edelleen toimivansa ilmastosopimuksen alaisesti. Muutenkin, jos kaikki tietonsa Trumpista perustaa pelkästään suomalaisen median kertomaan, niin ei kyllä saa kattavaa kokonaiskuvaa. Välillä on saanut silmämuniaan pyöritellä, millaiselle laukalle homma lähtee niin mediassa kuin sen myötä sosiaalisessa mediassakin. 

Eikä tätä pidä käsittää väärin. Ei tämä ole mikään puolustuspuhe Trumpista. Olenkin sanonut, että onhan hän arvaamaton, mutta tilanteiden mustamaalaamista etukäteen en itse oikein ymmärrä. 

Myös vaalien alusaika oli Piilaaksossa todella rauhallista. Toisin kuin luultiin. Ei täällä nähty mielenosoituksia ja/tai ylilyöntejä eri presidenttiehdokkaiden kannattajien kesken. Voinee johtua siitä, että Piilaaksossa asuu valtavat määrät maahanmuuttajia, joilla ei ollut edes äänestysoikeutta vaaleissa. Aivan kuten ei meilläkään ollut. Niinpä vaalit jäivät tällä alueella isolle osalle pakostakin vain sivusta seurattaviksi, sillä niin monilla omat vaikuttamismahdollisuudet lopputulokseen olivat käytännössä olemattomat. Vaalien jälkeen nähtiin vaalitulokseen tyytymättömien hulinointia lähinnä San Franciscossa ja Oaklandissa, sekä Trumpin asettaman maahantulokiellon myötä myös San Franciscon lentokentällä. Tätä nykyä nämäkin ovat laantuneet. 

Sitten taas vähän kevyempi aihe ja näistä harhakäsityksistä se kaikkein mukavin oikaistava:


"Lennot Yhdysvaltoihin maksaa maltaita"


Ei pidä paikkaansa! Olemme esittäneet monille ystävillemme kutsua tulla käymään täällä Kaliforniassa. Tosi moni on empinyt matkasta tulevan tosi kallis, kun onhan tämä niin kaukanakin. Se on totta, että kaukana Suomesta ollaan, mutta lentomatkojen hinnat eivät aina kulje käsi kädessä suoraan lentomatkan pituuden kanssa. Tällä hetkellähän Finnair tarjoaa Helsingistä suoria lentoja San Franciscoon aina syyskuun loppuun saakka (toivon mukaan yhteys jatkuisi) ja viimeksi viime viikolla näin tarjoushintoja 599 € menopaluulipusta. Lisäksi halpalentoyhtiö Norwegian lentää San Franciscon kupeeseen Oaklandiin yhdellä välilaskulla ja lentolippu Helsingistä tänne saattaa irrota vieläkin edullisemmin. Tein nyt kokeeksi hakuja loka-marraskuulle ja yhdensuuntaisen lentolipun sai 170 eurolla (ilman matkalaukku- ja ateriamaksuja). 

Ja lopuksi ehkä se kaikkein kliseisin, tosin elän toiveissa, että tämän kyseisen luulon olen saanut jo oikaistuksi ainakin aivan lähipiiriltäni. Puolituntemattomat tähän taitavat vielä vakaasti uskoa:


"Kaliforniassa vain juodaan drinkkejä uima-altaalla päivät pääksytysten"


Ihmiset ehkä vertaavat tätä ulkomailla asumista jotenkin omiin ulkomaan lomakokemuksiinsa, mutta mehän emme ole täällä suinkaan lomalla käymässä, vaan asumme täällä. Niinpä elo Kaliforniassa on hyvin pitkälti samanlaista arjen pyöritystä kuin missä tahansa muuallakin: pyykinpesua, kaupassa käyntiä, ruoanlaittoa, siivousta ja mainospostin raakkaamista postilaatikolla suoraan roskikseen. Toki uima-altaalle täällä pääsee kenties useammin ja helpommin kuin Suomessa, mutta tuskin kenenkään iho ja maksa kestäisivät uima-altaasta ja drinkeistä nauttimista aivan tolkuttomasti. Heh!

Jos tämä postaukseni saa yhdenkin pinttyneen harhaluulon joltakulta oikaistuksi, niin kirjoitukseni on tehnyt tehtävänsä, jes! Mutta ihmeen sitkeässä nämä harhakäsitykset tuntuvat kuitenkin olevan ja niinpä pääsen oletettavasti vastailemaan samanlaisiin kysymyksiin vielä jatkossakin. Niitä odotellessa en voi kuin huokaista syvään ja sanoa taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Parit hintahämmästelyt Suomi vs. Kalifornia

Aloitin kirjoittamaan tätä postausta jo Suomessa, mutta vaiheeseenhan kirjoittelu kaiken sen kiireen keskellä jäi. Nyt löytyi vihdoin hetki rustata postaus loppuun ja hyvä niin, sillä vielä tällä hetkellä molemmat hinnat niin Suomessa kuin täällä Kaliforniassakin ovat muistissa, jotta ylipäätään minkäänlaisia vertailuja pystyin tekemään. 

Tällä kertaa en ota esille niitä perinteisiä bensan ja autojen hintoja, vaan muutamia arkisia tuoteryhmiä ja tarvikkeita, joiden hinnoista en ole aiemmin blogini puolella maininnut. Ollessani Suomessa kiinnitin näihin huomiota ja äimistelenpä näitä hintavertailuja nyt teillekin. 
Pääsin viime sunnuntaina syvälliseen katsekontaktiin.

Urheiluvaatteet


Tiesin viettäväni aikaa Suomessa joka tapauksessa pikavisiittiä pidemmästi, joten ostin kuukausikortin paikalliselle kuntosalille. Olin ottanut pari uutta urheiluvaatekertaa Kaliforniasta mukaani ja olipa todellakin onni, sillä Suomen vaatevarastoistani ei löytynyt kuin nuhjuisia urheilurytkyjä. Lisäksi vaatteiden kolmen vuoden lojuuttaminen Suomen varastoissa ei näyttänyt niitä ainakaan freesanneen mitenkään... 

Niinpä siinä kuntosalin jumppatunneista innostuneena ajattelin tehdä hiukan lisähankintoja urheiluvaatepuolelle, mutta mitä ihmettä? Olin lentää kannikoilleni, kun selasin netistä paikallisten urheiluvaateliikkeiden tarjontaa ja varsinkin niiden hintoja! Siis aivan älyttömän kallista! Olisin esimerkiksi tarvinnut toppahousuja kevyemmät ulkoiluhousut, mutta yksiäkään ei löytynyt alle 50 euron! "Tarjouksessa" olevat taisivat maksaa 69 euroa, haloo! Ja sitten jumppapaidat! Mitä ryöstöhintoja! En kai minä ole täällä Yhdysvalloissa maksanut jumppapaidasta kertaakaan 10 -12 dollaria enempää (veroton hinta), mutta noista oululaisista urheiluvaateliikkeistä ei olisi saanut siihen rahaan edes yhtä hihaa. Jätin sitten urheiluvaatehankinnat Suomessa kokonaan tekemättä ja pesin sitäkin ahkerammin mukanani tuomia vaatekappaleita.

Tässäpä siis samalla yksi vinkki niille, jotka vähänkin harkitsevat matkustavansa lähiaikoina Suomesta Yhdysvaltoihin. Uusien urheiluvaatteiden hankinta kannattaa ajoittaa ehdottomasti tänne rapakon taakse. Syy, kuinka urheiluvaatehankintoja voi täällä tehdä huomattavasti edullisemmin ovat isot outlet mall -kauppakeskukset. Niistä löytyy useiden urheiluvaatemerkkien (Nike, Reebok, Puma jne.) poistomyyntipisteitä. Nimestään huolimatta niissä on kuitenkin yleensä varsin laajat valikoimat, eivätkä mallistot ole mitään kasarimeininkiä, vaan esimerkiksi juuri päättyneen sesongin tuotteita. Toinen hyvä löytöpaikka urheilu- ja myös muille vaatteille ovat vaatteiden ja asusteiden edulliset sekatavaramyymälät kuten Ross, Marshalls, T.J.Maxx ja Nordström Rack. (Huom. Älä sekoita Nordström ja Nordström Rackia keskenään. Rack on se edullisempi, joka myy Nordströmin poistoeriä. Merkeistä löytyy vaikkapa Ralph Laurenia, Calvin Kleinia jne.)

Tätä urheiluvaatteiden järkyttävän kallista hintatasoa Suomessa jäin kovastikin miettimään. Olivatko hinnat noin kovat jo aikaa ennen USA:ssa asumistani, vai ovatko vain muistot mielessäni kultautuneet? Vai ovatko hinnat Suomessa kerta kaikkiaan pompsahtaneet ylöspäin sporttivaatepuolella viimeisen kolmen vuoden aikana? Tähän en itse osaa vastata. Joka tapauksessa aika herättelevä havainto ulkosuomalaiselle.

Hedelmät 


No sitten toisena äimistelyn kohteena minulla olivat Suomessa myytävät hedelmät! Mitäpäs luulette, kummassako myytävät perushedelmät kuten appelsiinit, banaanit ja omenat ovat halvempia, Suomessa vaiko Kaliforniassa? Oikea vastaus on Suomi. 

Tämä on sinänsä hämmästyttävää, sillä Kalifornian keskiosassa sijaitseva Central Valleyn alue tuottaa yli puolet koko Yhdysvaltojen hedelmä-, vihannes-, ja pähkinäsadosta! Vaikka hedelmiä kypsyy siis aivan nenämme edessä, silti kaupasta ostetut hedelmät ovat täällä kalliimpia kuin Suomessa. Otan tähän pari hintaesimerkkiä:

Olen tähän mennessä löytänyt appelsiineja Piilaaksosta halvimmillaan 0,59 dollaria/pauna. Tämä on paikalliseen yleishintatasoon nähden suorastaan poikkeuksellisen edullinen hinta. Euroissa tämä tekisi kilohinnaksi 1,15 €/kg. Tämä on kuitenkin vain yhden erikoismyymälän hinta ja kuten jo sanoin, poikkeaa yleisestä hintatasosta. Yleisissä supermarketeissa (esim. Safeway) appelsiinipauna maksaa helposti 2 - 2,5 dollaria, jolloin kilohinnaksi euroissa tulee 4 - 5 €/kg. Suomessahan kilon appelsiineja saa tarjouksien ollessa voimassa jopa alle eurolla! Enkä kyllä muista koskaan Suomessa maksaneeni appelsiinikilosta lähellekään 5 €/kg!

No entäpä omenat sitten? Muistan, kun kävin Suomessa Prismassa ja näin puolalaisia punaposkisia omenoita myynnissä hintaan 0,69 €/kg. Aivan mielettömän halpaa! Täälläkin omenapaunan hinta vaihtelee omenalajikkeittain aika paljonkin, mutta tyypillinen omenapaunan hinta liikkuu siinä 2,5 - 3,5 dollarissa. Tämä tekisi taas kilohinnaksi euroissa jopa lähemmäs 7 €/kg!

Suomessa myytävät hedelmät ovat siis todellakin halpoja. Suomessa saa keskimäärin kilon appelsiineja tai omenoita samalla rahalla kuin halvimmassa paikassa Piilaaksossa paunan eli 450 gramman verran! Samanlainen hintapolitiikka pätee vaikkapa tomaattien kanssa. Suomessa nekin ovat edullisempia.  

Yhden syyn tähän Kaliforniassa myytävien hedelmien korkeaan hinnoitteluun arvelen olevan sen, että Kalifornia tekee hyvää tiliä myydessään tuottamiaan hedelmiä Yhdysvaltain muihin osavaltioihin. Niinpä omassa osavaltiossa tuotetut hedelmät voidaan hinnoitella myös Kaliforniassa suhteellisen kalliiksi. Ja totuushan on, että täällä paikallisissa marketeissa myydään ns. tusinatavarana todella paljon Meksikossa viljeltyjä tuotteita! Alueellisille tuottajille voi olla kaupoissa omat pienehköt osastonsa. Niinpä ei ole edes tae, että kun menet piilaaksolaiseen ruokakauppaan ja ostat eri hedelmiä, että ne olisivat automaattisesti aina kalifornialaista satoa. Jääkö täällä siis oma väki nuolemaan näppejään? 

Mikään mahdottomuus löytää oman osavaltion hedelmä- ja vihannestuotantoa ei kuitenkaan ole, en sitä sano. Kerran viikossa lähialueiden tuottajat tulevat esimerkiksi meidänkin asuinkaupunkiimme pitämään ns. Farmers' Marketia ja tarjolla on aina sesonginmukaisia, kalifornialaisia hedelmiä ja vihanneksia. 
Safeway-ruokakauppa mainostaa olevansa Pohjois-Kalifornian suurin oman osavaltion hevi-tuotteiden ostaja.

Sitten vielä ihmettelyä eurooppalaisvalmisteisista tuotteista:

Euroopassa valmistetut tuotteet


Kävin Suomessa ollessani myös tutussa ja turvallisessa kauneushoitolassa. Hoitolan työntekijä suositteli iholleni erästä kasvovettä ja päätin ostaa sitä kokeeksi. Tuote oli saksalaisen valmistajan. Matkalla kotiin mietin, että voihan vitsit, jos tuote osoittautuukin niin hyväksi kuin myyjä kehui, niin saankohan tuotetta hankituksi mitenkään jos palaan rapakon taakse ja jos, niin milläköhän hinnalla? 

Kotona menin oitis koneelle ja tarkistin tuotteen saatavuuden Amazonin nettikaupasta. Ja mitä ihmettä silmäni näkivätkään! Tuotehan oli nettikaupassa huomattavasti edullisempi kuin juuri ostamani tuote Oulussa. Jotenkinhan sitä maalaisjärki sanoisi, että eurooppalaisvalmisteinen tuote olisi edullisempaa ostaa sieltä Euroopasta, mutta ei. Saksalainen kasvojenhoitotuote olisi siis edullisempaa tilata Atlantin yli Yhdysvaltoihin, kuin ostaa jälleenmyyjältä Suomesta! Myös muut saman valmistajan tuotteet näyttivät olevan nettitilattuina Amerikkaan edullisempia kuin ostaa kivijalkamyymälästä Suomesta. No, oppia ikä kaikki tällainenkin. Yleistäähän tätä esimerkkiä ei toki voi kaikkiin Euroopassa valmistettuihin tuotteisiin, mutta kannattaa näemmä hinta aina tarkistaa. Yllätyksiäkin voi tupsahdella.

Loppukevennyksenä vielä kalifornialaisvitsi:
Eräässä Kalifornia-aiheisessa ryhmässä oli oheinen, varsin osuva meemi avokadoista. Kaliforniassa on kova avokadovillitys ja minullekin on käynyt avokadon kanssa juurikin näin. :-D


Että tällaista tarinointia tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Puun ja kuoren välissä

Yhdysvaltain kamaralla ollaan, joten nyt vasta "uskallan" kirjoittaa myös tästä aiheesta. Se toi Suomessa oloaikaani vielä hiukan lisää jännitettä ja liittyy jälleen kerran USA:n maahantuloon. Ja minulla kun on noista maahantuloista tunnetusti jo melkoisia kovan onnen kokemuksia niin totta kai ajattelin, että jos menen kirjoittamaan aiheesta etukäteen, niin eiköhän sitten jokin pahin mahdollinen skenaario tule ja yllätä. Onneksi ei lopulta yllättänyt.
Stressinlaskukuva. Sorsapariskunta kuutamouinnilla, awww!

Nythän on siis niin, että tässä on pitänyt viime ajat noudattaa kahden eri valtion antamia sääntöjä ja myös rajoitteita. Niinpä olo on ollut kuin puun ja kuoren välissä. Niinkin paljon kuin Yhdysvalloissa myönnetty Green Card eli pysyvä asumislupa antaa kortinhaltijalle vapauksia, on sillä myös tärkeitä reunaehtoja, jotka jokaisen Green Cardin haltijan täytyy huomioida. Yksi niistä on aikarajoitus, kuinka kauan saa olla USA:n rajojen ulkopuolella yhtäjaksoisesti. Yleisten ohjeiden mukaan maasta saa olla pois ilman tarvittavia lisätoimenpiteitä yhden vuoden. Poissaolon jatkuessa yli vuoden pitää perustellut syyt esittäen anoa lisäaikaa, jotta lupaansa ei menetä.

Tuo vuosi poissaoloa Yhdysvalloista on siis se kaikille annettu yleinen aikarajaohje, jolloin pysyvää asumislupaansa ei vielä menetä. Eri lähteistä sai kuitenkin vähän risteävää tietoa ja jossakin luki pikku präntillä, että tietyissä erityistapauksissa jo vuotta huomattavasti lyhyempikin aika voi johtaa Green Cardin mitätöitymiseen. OMG! 

Olin vielä Piilaaksossa, joten päätimme jälleen kerran kääntyä ukkokullan työpaikan lakimiesten puoleen ja kysyä ohjeistusta tilanteeseeni. Siinä vaiheessahan, kun maasta poistuisin, minulla ei olisi minkäänlaista tietoa, kauanko Suomessa tulisin aikaani viettämään vai jäisinkö sille tielle. Odottelujen jälkeen lakimiesten antama ohje oli, että jos on edes riskinä, että oleskelu ulkomailla venyy yli 6 kk mittaiseksi, olisi hyvä hakea etukäteen maahantuloviranomaisilta lupa paluuseen, ns. re-entry permit. No voi hyvät hyssykät sentään! Kun tämä selvisi, oma lähtöni Suomeen oli jo niin lähellä, ettei siinä enää mitään lupia olisi ennen maasta poistumista ehtinyt hakemaan! Näin ollen Suomessa ollessani koko ajan takaraivossani raksutti myös tämä kuuden kuukauden rajapyykki. Olisi sitten työpaikkani yt-tilanteessa kohdallani käynyt niin tai näin, olisi minun ollut pakko tulla ainakin käymään USA:ssa tuon kuuden kuukauden sisään, sillä Green Cardin menettäminen tässä elämäntilanteessa, jossa ukkokulta olisi edelleen töissä Piilaaksossa, ei todellakaan olisi ollut hyvä juttu!

No, kaikkien välivaiheiden ja isohkojen käänteiden jälkeen Suomessa oloaikani rajoittui lopulta noin kahteen kuukauteen. Sitten palasin Yhdysvaltoihin. Kaikesta huolimatta kyllä minua jälleen maahantulotarkastuksessa hiukan jännitti. Ja kyllähän tarkastaja kysyikin, kauanko olin ollut maasta pois. Olen kuullut, että tällaisessa tilanteessa rehellinen vastaus tarkastajalle todellakin kannattaa ja näin tein. Kahden kuukauden poissaoloni USA:sta ei onneksi aiheuttanut sen kummempaa kysymysmylläkkää, huoh.

Jos tällaisessa tapauksessa tuollaisiin lisäselvityksiin maahantulon yhteydessä joutuisi, niin edesauttavina tekijöinä ovat esimerkiksi perhesuhteet USA:ssa, amerikkalainen pankkitili, henkilön itsensä allekirjoittama vuokrasopimus sekä se, että henkilö on liitetty paikallisiin verotietoihin. No, aika monta kriteeriä minunkin kohdallani täyttyisi, mutta kuka tuollaiseen lisäkuulusteluun haluaa joutua? En minä ainakaan! Kyllä siinä naama kalpeaksi valahtaisi, vaikka olisi kuinka puhtaat jauhot pussissa.

Että tällaisia mahdollisia kauhuskenaarioita tällä kertaa. Ensi kerralla ajattelinkin sitten kirjoitella vaihteeksi vähän kepeämmistä asioista. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 


torstai 25. toukokuuta 2017

Ensimmäisen Kalifornia-aamun mietteitä

Olen palannut Kaliforniaan. Unirytmit ovat sekaisin ja yöllä tuli heräiltyä. Sänky tuntui kuitenkin ihanan tutulle ja herääminen ukkokullan vierestä oli oikein mukavaa. Aamulla pätkäunien jatkaminen ei tullut kuitenkaan kyseeseen, sillä taloyhtiömme parkkipaikalla tehdään asfalttiremonttia juuri tänään. Isojen työkoneiden jyrinä ja peruutuspiippaukset alkoivat jo aamuseitsemältä.
Aamukävelyllä sain haistella ihania tuoksuja, sillä ulkona kukkii yksi jos toinenkin puu ja pensas. 

Keittiössä käteni jälleen hapuilee mistä kaapista mikäkin kuppi ja kippo löytyykään. Sama hapuilu tapahtui myös edellisen Suomessa vietetyn välitilalimbon jälkeen. Aamukahvipöytään ja suoraan silmiini kimmeltää aamuaurinko. Säteet lämmittävät suorastaan suloisesti. Oulussa tätä viheliäistä "ongelmaa" ei ollut. Eipä sitä aurinkoa räntäsateilta paljoakaan näkynyt. Ajatus harhailee. Tässä sitä taas ollaan, aloittamassa jotakin aivan alusta. Yksi ajanjakso elämästäni on päättynyt ja on ensimmäinen Kalifornia-aamuni. Mietin, mitä Suomessa vietetyistä reilusta parista kuukaudesta jäi mieleeni.

Viimeiset viikot aivan kuin sumussa


Päällimmäisenä Suomesta jäivät tietenkin mieleen kaikki ihanat kohtaamiset lähipiirin ja ystävien kesken. Viimeiset pari viikkoa olivat kuitenkin niin kiireisiä, stressaavia ja minuuttiaikataulutettuja, etten juuri nyt muista niistä oikein mitään. Paljon hoidettavia ja selvitettäviä asioita, työpaikalla pillien laittaminen pussiin ja osallistuinpa neljänä päivänä vielä erinäisiin koulutuksiinkin. Ja kaikki se tunteiden vuoristorata. Tähän päälle epätoivoinen yritys tavata vielä kerran kaikki ystävät ja todeta se sama vanha tuttu, ettei se mitenkään enää onnistunut, vaikka kuinka haluaisi. Aika ei vain enää riittänyt.

Kiire aiheutti oireensa myös kroppaani. Lähtöä edeltävänä päivänä sain noidannuolen. Selvä merkki, että pitäisi hidastaa tahtia, mutta nyt ei voinut. Ei muuta kuin lääkäriin hakemaan tymäkät lihasrelaksantit ja tulehduskipulääkkeet. Lääkkeiden avittamana pääsin kuin pääsinkin matkaan, eikä koneeseen tarvinnut mennä kontaten, huh.

Palaan katsomaan kännykällä ottamiani kuvia Suomi-viikoistani. Minä tollo en ole kuvannut juuri lainkaan niitä tärkeimpiä, ihmisiä! Vain pari otosta tärkeistä hetkistä rakkaiden ihmisten seurassa. Ihmisten sijaan olen näemmä kuvannut lukuisia ja taas lukuisia räntäsadekuvia. Suomen poikkeuksellisen surkeiden kevätsäiden johdosta olen saanut napatuksi Suomen ajalta vain pari kaunista maisemakuvaa. Niistä toinen on tässä:
Suomen Route 66.

Lisäksi olen kuvannut viimeisten viikkojen suomalaisia herkutteluhetkiä. Olihan se nyt pakko saada vielä kerran poroa, pinaattikeittoa, napsahtavia nakkeja, perunarieskaa, karjalanpiirakoita, uutuus-Kismetiä jne.
Poronkäristystä, namskis!
Valion valmiita marjakeittojakin on ollut ikävä.
Innostuin Suomessa tekemään usein halloumisalaattia. Ei siksi, etteikö Kaliforniastakin saisi halloumia, mutta se on täällä tosi kallista. Pieni köntti halloumia maksaa paikallisissa ruokakaupoissa yli 10 dollaria, kun kyseistä juustoa samanmoisen kimpaleen saa Suomessa parhaimmillaan alle 3 euron.

Että sellaisia kuvia Suomi-ajalta. Tässä valokuvausasiassa minulla on siis parannettavaa. Kuvaapa Kaisa jatkossa enemmän ihmisiä ja vähemmän niitä nakkipaketteja. Vaikka uskomattoman kovaan arvoon se kuulkaa nousee suomalainen nakkipakettikin ulkomailla asumisen jälkeen.

Nakkipaketista puheenollen kerron vielä loppukevennyksenä tämänkertaiset kuulumiset maahantulon yhteydessä olleesta tullitarkastuksesta. Jokos arvaatte, kuka se joutui taas syyniin?


Salamia, salamia


Vain muutama päivä ennen Suomesta lähtöä kerroin ystävilleni herkutelleeni poronlihalla. Yksi heistä ehdotti, että vie ihmeessä savupororouhetta mukanasi rapakon taakse. Sanoin, etteivät lihatuotteet ole sallittuja, että mitenköhän se onnistuisi, menisiköhän vakuumipakkaus läpi tarkastuksissa... No sittenpä toinen ystävä totesi nauraen, että hei, kun kyseessä on Kaisa, kannattaa varmaan moiset riskinotot jättää toiseen kertaan. Sitä kun taas meikäläisen tuurilla joutuisi maahantulotarkastuksissa ongelmiin. No, onneksi poronlihaa ei laukussani ollut, sillä sattui seuraavaa:

Ukkokultakin oli tullut pitkästä aikaa piipahtamaan Suomessa ja matkustimme siis Kaliforniaan yhdessä. Edellämme maahantulo- ja tullitarkastuksissa jonotti puolalainen herra. Hänellä tuntui olevan niin maahantulotarkastuksissa itsekäytettävien automaattien kuin kielitaidonkin kanssa ongelmia. Nähtävästi hän ei sitten osannut vastata tarpeeksi apteekkihyllymäisesti myöskään tullitarkastajan kysymyksiin, sillä herra joutui kaikkien matkatavaroidensa läpivalaisuun. Sekä tullivirkailija että matkalaukkujen läpivalaisija alkoivat välittömästi tenttaamaan, onko miehellä salamia laukuissaan. Salamia? Mies vastasi moneen kertaan, että ei ole. Myöhemmin selvisi, että polakin laukuista löytyi kuivattua kalaa. O-kei...

No, tuli meidän vuoromme. Liekö meitä luultiin kuuluviksi polakin kanssa samaan matkaseurueeseen, sillä meiltäkin aloitettiin samanlainen salamitenttaus! Onko laukuissanne salamia? Onko aivan varma, ettei ole salamia mukana? No ei ollut, mutta vakuuttelujamme ei uskottu. Myös meidät passitettiin kaikkien matkatavaroiden läpivalaisuun. Kappas, satunnaisotanta osui siis taas kerran kohdalle. Läpivalaisun lisäksi sekä ukkokullalta että minulta avattiin yksi laukuista ja taas kyseltiin salamista. Löytyykö salamia? En käsitä! Mikä ihmeen kansainvälinen salamin salakuljetusrinki nyt sitten lentokentillä pyöriikään, heh heh, minulta sellainen on mennyt kyllä täysin ohi. No, salamia ei löydetty, eikä onneksi sitäkään poronlihaa, mutta karkkia, sinappia ja ruisleipää kylläkin. Kaikki nämä herkut saimme tuoda maahan kuten tähänkin asti.
Supertiikeri-tötterö! Parasta ikinä! Ainoa vaan, että oli niin järkyttävän kylmä, että jäätelö piti mennä syömään autoon, käynnistää auto ja säätää lämmityslaite täysille! :-D

Mutta nyt minä kuulkaas jatkan tätä noidannuolen parantelua sekä totuttautumista tähän arkeemme täällä. Ja totuttelua ja muistelemista se vaatiikiin, sillä huomasin unohtaneeni amerikkalaisen puhelinnumeroni. Ilman sitä ei esimerkiksi ole pilates- ja joogatunneille menemistä, sillä puhelinnumero toimii kuntosalillani sisäänkirjautumistunnuksena. Kääk, mitäköhän muuta on jäänyt unholaan näiden Suomi-kuukausien aikana? Jospa ne pompsahtavat esiin parin seuraavan päivän aikana. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 11. toukokuuta 2017

Kalifornia kiikarissa

Piinaava odotus on lopultakin päättynyt. Vihdoinkin minulla on tiedossani päivämääriä ja tiedän mitä lähitulevaisuudessani tapahtuu. Ja yhdelle lähitulevaisuuden päivämäärälle minulla on lentolippu Kaliforniaan! Viimeisen kahden viikon aikana on tapahtunut paljon, myös vähemmän mukavia asioita. Kaikesta huolimatta tällä hetkellä oloni on jollakin tapaa huojentunut. Koska nyt tiedän. Tiedän millainen, mihin suuntaan ja ennen kaikkea milloin seuraava askel elämänpolullani otetaan.

Eräs kohtalotoverini kutsui tällaista mannertenvälistä epätietoisuuden tilaa välitilalimboksi. Minusta se on erinomainen termi kuvaamaan myös omassa elämässäni viimeiset kolme kuukautta vallinnutta olotilaa. Elo on epämääräistä, ei oikein tiedä mihin maanosaan, maahan ja sosiaaliseen yhteisöön kuuluisi ja jokaisena päivänä päällimmäisenä tunteena on odotus. Odotus, että joku itsestä riippumaton asia ratkeaisi ja voisi alkaa taas toimia määrätietoisemmin. Tehdä päätöksiä ja liikkuja itse. Olen nyt kokenut tämän eri maanosien välisen välitilalimbon jo kaksi kertaa ja voin kertoa, että se on inhottava. Inhottavuutta omalla kohdallani on luonnollisesti lisännyt se, että olemme asuneet nuo ajat ukkokultani kanssa erossa, kymmenen aikavyöhykettä välissämme.
Olo on ollut kuin tällä voiveitsellä, osina.

Ehkäpä lyhyt kuvaus viimeaikaisista tapahtumista on tässä paikallaan. Blogini puolella ei varmaankaan tähän mennessä ole tullut selkeästi esille seikka, että minulla on ollut tähän asti koko ajan voimassa oleva työsuhde Suomessa. Ei ennen viime postaukseni kommentteja. Kun muutimme Piilaaksoon vuonna 2014, jäin ensin hiukan alle vuoden mittaiselle vuorotteluvapaalle. Samoin ensimmäinen Yhdysvaltain viisumini oli niin heikko, ettei sillä edes voinut oleskella USA:ssa kokonaista vuotta. (Tämä on toki tuttua kauraa jo niille, jotka ovat blogiani alusta asti seuranneet, mutta mahdollisille uusille lukijoille tiedoksi.) Tuolloin palasin siis takaisin Suomeen ja töihin. Kun uusi viisumi oli viiveiden jälkeen kourassa, minulla oli mahdollisuus jäädä lähes vuodeksi palkattomalle työlomalle. Tuo vapaa päättyi maaliskuun lopussa tänä keväänä.

Alkuvuodesta kävimme oikeasti kovaa pohdintaa ukkokullan kanssa, missä asuisimme jatkossa, Suomessa vaiko Piilaaksossa. Pohdintojen ollessa vielä kesken helmikuussa työnantajani ilmoitti aloittavansa järjestyksessään toiset yt-neuvottelut. Käytännössä minun oli siis pakko palata Suomeen. Ja joo, tiedän, ettei elämässä ole muuta pakkoa kuin kuolema, mutta itselläni oli kirkkaana ajatus, että tämä kortti on lähdettävä katsomaan. Palasin Suomeen. Siinä tein arviointivirheen, että optimistisena laskin yt-neuvottelujen etenevän nopeammin. Kappas, neuvottelut venyivät. Piinaava odotus pitkittyi. Lopulta yt-neuvottelut tulivat päätökseensä ja niinhän siinä sitten kävi, että potkut tuli! Jotakin tällaista oli toki aavistettavissa, sillä olenhan ollut viimeisen kolmen vuoden aikana enemmän poissa kuin paikalla. Tuona aikana minun roolini ja työtehtäväni on ehditty jakaa muille jo monta kertaa.

Kesken opintojeni aikoinaan tämän työnantajani leipiin tulin, joten nyt minulla on meneillään peräti 17,5-vuotisen työuran loppuunpaketointi. Se ei ole helppo ja kepeä tehtävä. Mikä määrä muistoja, upeita ja myös niitä vähemmän upeita hetkiä noihin vuosiin mahtuukaan! Kerrankin olimme järjestämässä isoa tilaisuutta työkaverini kanssa ja menimme tekemään hankintoja paikalliseen tukkuun. Saimme tukussa niin hervottoman naurukohtauksen, että olimme molemmat pissata housuun. Pöksyt eivät lopulta onneksi kastuneet, mutta meikit levisivät komeasti poskille naurun kyynelistä. Siinä vain yksi hauskoista muistoista. Työtehtäviä ei niinkään, mutta upeita työkavereita tulee kyllä ikävä. Joistakin olen saanut ihan sydänystäviä ja toki pidämme jatkossakin yhteyttä, siviilissä. Silti ilmassa leijuu haikeutta, joten on tässä muutamia nessujakin kulunut:
Käsilaukun pohjalta löytyi bolivialaisen hotellin jakamia nenäliinoja. Ne tuoksuvat viinirypäleille.

Alle kaksi viikkoa tästä postauksesta olen siis jo Kalifornian auringon alla. Sitten minulla on elämässä edessäni puhdas valkoinen arkki. Vielä minulla ei ole haisuakaan mitä kaikkea siihen alkaa seuraavaksi piirtymään. Eikös sen Amerikan pitänyt olla mahdollisuuksien maa? Lähden siis kolkuttelemaan uusia ovia. Kunhan nyt ensiksi löytäisi ne ovet. Näihin kuviin ja tunnelmiin sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Viime postaukseeni on tullut pieni tarkentava päivitys, jonka lisäsin postauksen loppuun. Tarkennus koskettaa USA:ssa työskenteleviä henkilöitä, jotka ovat kenties joskus aikeissa palata Suomeen, mutta siellä ei ole heti työpaikkaa.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Suomen laki, joka voi yllättää ulkosuomalaisen

Kun suomalainen tai kokonainen suomalainen perhe tekee päätöksen muuttaa ulkomaille, alkaa luonnollisesti vinha tutustuminen uuden asuinmaan kulttuuriin ja käytäntöihin. Kuinka paikallinen terveydenhuolto toimii? Mikä alue olisi hyvä asua? Ostaako vai vuokrata koti? Mistä saada ajokortti? Onko oikeutta tehdä töitä ja kuinka saada lapselle päivähoito- tai koulupaikka? Ovatko rokotukset kunnossa? Ilmassa leijuu siis valtavasti selvitettäviä asioita ja luonnollisesti niitä on into piukeana uudesta asuinmaastaan selvittämässä. Mutta. Harva tulee tässä vaiheessa paneutuneeksi niihin sääntöihin ja lakeihin, jotka odottavat, jos ja kun päättää jonakin päivänä muuttaa takaisin Suomeen!

Tämänkertaisessa postauksessani kerron siis eräästä Suomen laista, joka valkeni yllättäen itsellenikin vasta siinä vaiheessa, kun jälleen yksi suomalainen perhe teki paluumuuttoa Piilaaksosta takaisin Suomeen. Postausaihe on ollut minulla odottamassa jo noin 9 kk ajan ja nyt kun olen Suomessa itsekin, tuntui sopivalle kirjoittaa juuri tästä.  
Jäätyneet jalanjäljet. Kuvattu Oulussa 28.4.2017, siis vain pari päivää ennen vappua! Suomen kevät on käsittämättömän myöhässä! Lisää jäätävää menoa postauksessani, jatkahan lukemista.

Postaukseni aiheena on paluumuuttajan oikeus suomalaiseen työttömyysturvaan. Sepä ei nimittäin olekaan ihan suitsait-juttu. Seuraavaksi tulee sitten hiukan lakitekstiä, niin byrokraattista kuin se onkin:

Työttömyysturvalain 5 luvun 10 §:n 1 ja 2 momentin mukaan

Jos henkilö on ollut poissa työmarkkinoilta ilman hyväksyttävää syytä yli kuusi kuukautta, hänelle ei myönnetä työttömyyspäivärahaa ennen kuin hän on täyttänyt poissaolon jälkeen työssäoloehdon. Tällöin työssäoloehdon tarkastelujakso alkaa siitä, kun henkilö on poissaolon jälkeen mennyt työhön tai aloittanut yritystoiminnan.

Henkilön katsotaan olleen työmarkkinoilla, jos hän on ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä tai työllistynyt yritystoiminnassa tai omassa työssä taikka on ollut työllistymistä edistävässä palvelussa tai on ollut työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa. Henkilöllä katsotaan olleen hyväksyttävä syy työmarkkinoilta poissaololle sairauden, laitoshoidon, kuntoutuksen, asevelvollisuuden, siviilipalveluksen, päätoimisten opintojen, apurahakauden, vuorotteluvapaan, vankeusrangaistuksen, lapsen syntymän, enintään 3-vuotiaan lapsen hoidon tai muun näihin verrattavan syyn johdosta.

Tämä säännös siis tarkoittaa, että palkansaajan työssäoloehto voidaan menettää ilman hyväksyttävää syytä tapahtuneen työmarkkinoilta poissaolon johdosta. Jos henkilö on työ- tai virkavapaalla, hänellä tulee lisäksi olla hyväksyttävä syy olla pois työmarkkinoilta, jotta työssäoloehto säilyy voimassa.

Työssäoloehdolla tässä tarkoitetaan 26 viikon työssäoloa 28 kk tarkastelujakson aikana. Ja nyt tulee se varsin monelle ulkosuomalaiselle tärkeä pointti: Hyväksyttäväksi syyksi olla pois suomalaisilta työmarkkinoilta EI katsota asumista ulkomailla puolison työn vuoksi!

Eli lyhyesti: Jos siis asut yli 6 kk ulkomailla puolisosi työn vuoksi ja ilman pätevää lisäsyytä, et ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen palatessasi Suomeen.

Lisäksi on vielä eroavaisuuksia eri maiden välillä:


Jos on työskennellyt muussa kuin EU/ETA-maassa, ei voida lukea hyväksi toisessa maassa kertyneitä vakuutus- ja työskentelykausia. Suomalaista työttömyyspäivärahaa saadakseen tulee olla Suomessa asuva ja täyttää kaikki etuuden saamisen edellytykset Suomessa.
Jos kuitenkin on työskennellyt suomalaisen työnantajan lähetettynä työntekijänä ulkomailla, työttömyysturvan osalta toimitaan kuin olisi työskennellyt Suomessa. Näissä tilanteissa kannattaa pitää jäsenyys voimassa suomalaisessa työttömyyskassassa.

Eli lyhyesti: Jos teet työtä muussa kuin EU/ETA-maassa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, se ei kartuta Suomessa työttömyyskorvauksen saantiin vaadittavaa työssäoloehtoa päivääkään. 

Jos postaukseni aihe on jollekin lukijalle erityisen ajankohtainen, kannattaa toki tutustua vielä tarkemmin ja selvittää toteutuuko omalla kohdalla jokin poikkeuksen poikkeus. Lisää infoa on luettavissa esimerkiksi täältä


Omia ajatuksia aiheen tiimoilta


Tulin tästä säännöstä suorastaan kiukkuiseksi! Nimittäin: Jostakin kumman syystä Suomessahan on aina taottu takaraivoon, että on syytä kuulua johonkin liittoon tai työttömyyskassaan. Tällä turvaat selustaasi, jos jäät jonakin päivänä työttömäksi. Näin tein minäkin jo opiskeluaikanani ja olen maksanut liiton jäsenmaksua jokaisesta palkastani noista opiskeluvuosistani lähtien. Isossa osassa ulkosuomalaisten tapauksia tämä ei kuitenkaan pelasta pätkän vertaa! Näin tulee olemaan minunkin kohdallani. Olen siis maksanut liittoni jäsenmaksua käytännössä aivan turhaan kaikki nämä vuodet, ainakin työttömyyttä silmällä pitäen, ja vain, koska ulkomaat yli 6 kk mieheni työn vuoksi. Ja jos juuri Piilaaksoakin ajatellaan, niin kyseessähän on oikein klassikkotapaus! Perhe muuttaa jomman kumman työn perässä toisen jäädessä Suomen työsuhteestaan pitkälle vapaalle tai joutuen irtisanoutumaan siitä kokonaan.

Lisäksi, jos ruoditaan vielä kuvitteellista, mutta varsin mahdollista tapausta, missä perheen toisen aikuisen vaihtoehtona olisi ollut joko jäädä työttömyyskortistoon Suomeen tai vastaanottaa työpaikka ulkomailta, vaikkapa sieltä Piilaaksosta. Jos hän päättää lähteä töihin ulkomaille (EU- ja ETA-maiden ulkopuolelle) ja koko perhe muuttaa mukana, niin jos jonakin päivänä perhe muuttaa takaisin Suomeen, niin kumpikaan perheen aikuisista ei ole oikeutettu työttömyyspäivärahaan! Koska EU- ja ETA-maiden ulkopuolinen maa. Tämähän tuntuu lähinnä pienelle rangaistukselle, sillä alunpitäenhän perhe päätti muuttaa ulkomaille juurikin siksi, ettei toinen aikuisista jäisi työttömyyskortistoon ns. muiden kustannettavaksi! Niinpä se, että edes toisella perheen aikuisista olisi paluumuuttaessa työpaikka Suomessa katsottuna, olisi ensiarvoisen tärkeää. Mutta entä jos ei ole, millä sitten eletään? Ja jos ulkomailta ei todellakaan palata Suomen kamaralle pullottavien rahasäkkien kanssa. Mitäs sitten?

Kysyin tätä asiaa liittoni lakimieheltä (saan nyt siis liitostani edes jotakin rahanarvoista hyötyä kaikkien noiden maksamieni jäsenmaksujeni vastineeksi, heh heh). Hänen ohjeensa oli, että sitten on Kelasta haettavissa työmarkkinatukea. Aha. Tämäpä tiedoksi muillekin. Itse en moisesta tiennyt. 

Että tämmöinen tapaus. Kiukkuni asian suhteen on nyttemmin jo laantunut. Ja eihän se auta itku markkinoilla, laki on laki. Mietin muuten pitkään tämän postauksen otsikointia. Koskettaako asia nimenomaan ulkosuomalaisia vaiko jo paluumuuttajia? Valitsin otsikkoon kuitenkin ulkosuomalaisen, sillä toivon mukaan asia olisi paluumuuttopäätöksensä tehneille jo tiedossa ja niinpä asian tulo nimenomaan yllätyksenä koskettaisi valtaosin ulkosuomalaisia. Ja kyllähän asia on niin, että tuskin kukaan ulkosuomalainen tekee paluumuuttopäätöstä vain sillä, että lähdenpä tästä Suomeen nostamaan työttömyyskorvausta! Kyllä taustalla on paljon suurempia syitä ja painavampia perusteluja. Niinpä tuntuu tosi raivostuttavalle, kun muistaa lukeneensa niitä lukuisia paluumuuttajiin kohdistettuja nälviviä kommentteja, kuinka Suomeen palataan poimimaan vain rusinat pullasta! Just. Ei se välttämättä aina niin helppoa ole, kuin päältä päin saattaisi näyttää. No, enpä vaahtoa nyt tällä erää enempää. Johan tässä tätä avautumista jo tulikin. 

On siis hyvä aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

(Päivitys 11.5.2017: USA:ssa työskentelyä ei hyväksytä työssäoloehtoon, mutta työskentely USA:ssa tarkoittaa, että ei ole poissa työmarkkinoilta. Eli kun palaa Suomeen, katsotaan, että on ollut työmarkkinoilla, vaikkakin kolmannessa valtiossa ja USA:ssa työskentely on ns. ylihypättävää aikaa. Työssäoloehdon tarkastelujakso on normaalisti 28 kuukautta, mutta sen voi pidentää enintään 7 vuoteen. Esimerkiksi opiskelu pidentää tarkastelujaksoa. Tarkastelujakson aikana tulee siis olla 26 viikkoa Suomessa tehtyä työtä.)

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Pamu nauttii perinteistä

Tällä kertaa on luvassa taas pamun eli paluumuuttajan fiiliksiä. 
Pääsiäisen lankalauantaina Etelä-Pohjanmaalla poltetaan pääsiäiskokkoja. Minusta se on aika ihana perinne. Kuvassa pääsiäiskokkojen levittämä savu alkaa levitä maastoon sakeana savusumuna. Yleensä tästä kuvauspaikasta katsottuna etuvasemmalle on useiden satojen metrien näkyvyys, mutta hetki kuvan ottamisen jälkeen savusumun edelleen levittyä puhuttiin enää kymmenistä metreistä. 

Kun on ollut tarpeeksi monta juhannusta, vappua, pääsiäistä ja jopa joulua pois Suomesta, sitä alkaa suhtautua suomalaisiin juhlapyhiin ja niihin liittyviin perinteisiin aivan uudella tavalla. Perinteiden arvostaminen korostuu ja suomalaisiin juhlapyhiin kuuluvat tavat alkavat tuntua aivan erityisen merkityksellisille. Ainakin minulle on käynyt näin. Kun ulkomailla asuessa on jäänyt joulusaunassa vastomatta, jouluoluet saunan kiukaalle heittämättä, pääsiäisenä mämmiähkyt hankkimatta, juhannuksena yötön yö ihastelematta ja vappuna sokerimunkin sokerit suupielistä pyyhkimättä, sitä alkaa kaipaamaan sekä juhlaperinteitä että niihin keskeisesti kuuluvia herkkujakin ihan kumman kiihkeästi.

Ja toki, kyllähän esimerkiksi monia juhliin kuuluvia suomalaisittain perinteisiä ruokia onnistuisi valmistaa rapakon takanakin, mutta joidenkin raaka-aineiden löytäminen paikallisista ruokakaupoista voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Esimerkiksi mämmiin tarvittavia ruismaltaita ei ole tullut itselleni vielä missään USA:ssa vastaan. Entäs sitten vaikkapa pääsiäisajan koristelut ulkomailla? Rapakon takana esimerkiksi pajunkissoja myydään kaupoissa, mutta ne vitsat eivät ole aitoa pajua nähneetkään. Suomessa sen sijaan pajunkissat onnistuu useimmissa paikoissa poimia itse tien- tai pellonpientareelta vaikkapa kävelylenkin yhteydessä. Eli täällä Suomessa moni asia perinteisiimme liittyen on vain niin paljon vaivattomampaa, luonnollisesti.

Tulin nyt siis nauttineeksi suomalaisesta pääsiäisen vietosta Suomessa täysin siemauksin, mutta liittyi siihen pari hiukan huvittavaakin seikkaa:


Aika kullannut muistot?


Huvittavaa tässä Suomessa viettämässäni pääsiäisessä kuitenkin oli, että nyt kun sitä mämmiä olisi kerrankin ollut helposti saatavilla, en edes ostanut sitä! Ja takuulla, jos olisin ollut pääsiäisen pois Suomesta, olisin kuolannut mämmin perään toden teolla. No, varmaankin sitä vielä olisi kauppojen hyllyillä edelleenkin täällä saatavana, joten ehkäpä tässä olisi saumaa paikata tilanne vielä tällaisille jälkiheränneille mämminsyöjillekin.

Toinen huvittavuus oli se, että kun lähdin pääsiäistä viettämään Oulusta "etelään", pakkasin muka oikein keväisen takin mukaani. Sillä pääsiäisenhän kuuluu tietenkin olla keväisen kelin aikaa ja auringon kuuluu lämmittää ah, niin ihanasti. Mutta katin kontit! Koko Suomeenhan tuli takatalvi ja osa eteläisen Suomen väestä joutui jopa vaihtamaan jo kertaalleen vaihdetut kesärenkaat takaisin talvirenkaisiin pääsiäisloman reissuilleen. Että näin. Pikkuisen on tainnut siis minulla pääsiäisen ajan mielikuvat kultautua, kuten että silloin olisi aina jo tosi lämmintä ja että söisin mämmiä rovekaupalla niin kuin joku Juha Mieto. Heh, heh. (Lehtitietojen mukaan herra Mieto syö siis noin 40 tuokkosta mämmiä jokaisena pääsiäisenä.) Pashaa sentään söin, mutta sitäkin riitti yksi pieni kerta-annos. Että se niistä pasha- ja mämmiähkyistä.


Pari sanaa kevään juhlien herkuista


Pääsiäinen Suomessa oli siis minunlaiselleni paluumuuttajalle ihan kivaa aikaa ja nyt maltan tuskin odottaa tulevaa vappua sokeripäällysteisine munkkeineen ja simoineen. Kröhöm, pientä varaslähtöä on tullut sokeripintaisten munkkien syönnissä jo otettuakin, lurps. Munkit jos mitkä kuuluvat suomalaiseen vappuun siman kera! Jenkeistä en muuten ole mistään onnistuntu löytämään näitä kidesokerilla päällystettyjä (hillo)munkkeja. Toffeella, suklaallla, kinuskilla ja muilla paksuilla, yli-imelillä töhnillä päällystettyjä munkkeja sieltä kyllä löytyy, mutta niistä en kyllä saa vapun tunnelmaa en sitten millään. 

Kirjoittelin pääsiäisen vieton skippaamisesta ja Kinder-munien laittomuudesta Yhdysvalloissa pari vuotta sitten täällä. Tänä vuonna olisi Piilaaksossakin saattanut päästä pääsiäisen aikana hitusen paremmin Kinder-munien makuun. Näin nimittäin ennen Suomeen lähtöäni eräässä intialaisten pitämässä ruokakaupassa Kinder-munien kopioita. Ainakin ne olivat suklaamunia, jotka sisälsivät jonkin yllätyslelun. Suklaa olisi niissä tietenkin voinut jäädä maultaan kakkoseksi Kinder-suklaan rinnalla, mene ja tiedä. Ja millä verukkeella intialaiset niitä saivat myydä? En osaa sanoa. Maistelematta ne silti jäivät, kun tiesin saavani herkutella aidoilla Kindereillä piakkoin täällä Suomessa.

Mutta hei, viime postauksessani ollut kuvapari Piilaakso vs. Oulu sai paljon huomiota, joten laitanpa loppukevennyksenä toisen samanlaisen. Jälleen tulimme lähettäneeksi yhden ja saman päivän aikana ukkokullan kanssa toisillemme kuvat miltä kummankin ympäristössä kyseisenä päivänä oli näyttänyt.
Ukkokulta oli käynyt ajelemassa meille tutussa paikassa Tyynenmeren rannalla.

Minä lähetin sitten kuvan vastineeksi millaisessa säässä sain itse Suomessa ajella.

Onhan näissä kuvissa taas aikamoinen kontrasti...

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!