keskiviikko 9. elokuuta 2017

"Mitä sä niinku teet päivät?" eli kuvaus kotirouvan arkipäivästä

Eipä ollut yksi, eikä kaksi kertaa, kun sain tänne muutettuamme kuulla kotirouville varmaankin aika tyypillisen kysymyksen: "Mitä sä niinku teet päivät?" Nyttemmin kyselyt ovat rauhoittuneet, mutta asia askarruttanee edelleen monia. Niin, kun eihän meillä ole edes lapsia. Kuinka siis saan oikein päiväni "kulumaan"? No, minäpä kerron.

Perusarkipäiväni


Ukkokullan herätyskello soi tätä nykyä aamuisin klo 6.15. Herään usein samaan aikaan, mutta jään vielä loikoilemaan sänkyyn. Joskus nukun vielä pätkän lisää, joskus en. Ja tämä loikoilun ihanuus, koska mä voin. Tämä onkin sitä ihanaa arjen luksusta, josta voin juuri tällä hetkellä elämässäni nauttia. Muu glamour arkipäivissäni sitten jääkin aika vähälle.
Tässäpä se minun "arkiskumppani" palvelee. Kotirouvan kikka kolmonen: täysi skumppapullo toimii mainiona ovistopparina läpivetotuuletuksessa. :-)

Nousen sängystä tyypillisesti viimeistään klo 8 - 8.30, jonka jälkeen syön aamupalan. Aamupalahetkeä siivittää sosiaalisen median selailu, koska kaikki Suomen kaverithan ovat laittaneet päivityksensä tyypillisesti meidän nukkuessa. Lisäksi tutkin verkkouutisista mitä maailmalla ja Suomessa on tapahtunut. Täällähän ei TV-uutisista saa minkäänlaista kattavaa maailmankuvaa uutisten keskittyessä paikallistapahtumiin. Jotta siis tietäisi, mitä oman kuplan ulkopuolella tapahtuu, siihen pitää nähdä hitusen enemmän vaivaa.

Tämän jälkeen alkaa sportti- tai muu, sanotaanko näin hienosti, itsensä kehittämisen osuus. Se voi olla erilaisia kursseja tai paikallisiin työmarkkinoihin tutustumista (ei muuten ole ihan pikku juttu) ja sporttipuolella esimerkiksi kävelyä, erilaisia ryhmäliikuntatunteja tai puhinaa kuntosalilla. Sitten suihkuun ja lounas. Kaiholla muuten muistelen tätä nykyä suomalaista työpaikkaruokalaani. En niinkään makumaailmojensa puolesta, vaan sillä, että siellä edullinen ja monipuolinen lounas tuli jonkun toisen valmistamana eteesi, kuin Manulle illallinen. Nyt saan väkertää lounaan itse, syödä edellisen päivän jämiä tai silloin tällöin tulee sovittua jonkun kanssa lounastreffit. Käyn myös kerran tai pari kuussa lounaalla ukkokullan työpaikalla. Siellä on hyvät sapuskat!

Mutta sitten takaisin arkipäivääni. Lounaan jälkeen alkaa tyypillisesti ruokakauppa- ja vedenhakurumba. Tästä jäljempänä lisää. Sitten kotiin, mahdollisesti pyykinpesua, pientä siivousta ja ruoanlaittoa. Ja sittenpä jo kohta ukkokulta kolkutteleekin ovella ja palaa töistä kotiin. Niin ja ainahan minä jossakin välissä yritän kirjoitella tätä blogiakin. Niinä päivinä, kun urheiluja tai kauppakäyntejä ei ole, saatan piipahtaa uima-altaalla, lueskella, kirjoitella ja kysellä kuulumisia ystäviltäni Suomesta. Lisäksi nyt viime aikoina olen kovasti suunnitellut tulevaa syksyä ja penkonut jos jonkinlaista tietoa.

Mutta hei, tulihan se sieltä, monien odottama:

Uima-allas mainittu!


Nykyään käyn uima-altaalla hyvä jos kerran viikossa ja tästäkin sain oikeastaan vastikään muistutuksen, että näin olisi hyvä tehdä. Viimeisimmässä vuositarkastuksessa lääkärin pakeilla nimittäin kävi verikokeiden tuloksista ilmi, etteivät omat D-vitamiiniarvoni olleet edes mitenkään korkeat, vaikka täällä juuri tällä hetkellä lähes jatkuvan auringonpaisteen alla kylvetäänkin. Olin yllättynyt. Olen nyt siis yrittänyt ottaa viikko-ohjelmaani edes yhtenä päivänä rehellistä auringossa paistattelua. Purkki-D saa tulla vasta sitten talvella kuvioihin.

Nykyinen perusperiaatteeni


Nyt kun viimeiset kolme vuotta elämäntilanteeni on ollut enimmäkseen tämä, kotirouvailu, olen ottanut periaatteen, että viikonloput ja suurimmaksi osaksi myös illat ovat kotitöistä vapaata aikaa. Siis toki viikonloppujen mahdollisia ruoanlaittoja lukuunottamatta. Useimmiten käymme kuitenkin viikonloppuisin ulkona syömässä, kuten täällä paikalliseen kulttuuriin Suomen kulttuuria useammin kuuluu. Näin ollen hella- ja tiskivuorot jäävät viikonloppuisin aika vähälle. Nyt kun tällaiseen periaatteeseen tai elämäntyyliin on ollut mahdollisuus, ovat viikonloputkin tuntuneet usein pienille minilomille. Olemmekin tehneet viikonloppuisin pieniä päiväreissuja tai vaikka vain yhdenkin yön yli kestäviä minimatkoja ympäri Kaliforniaa. Täällä tuota näkemistä riittää. 

Olenkin ajatellut, että tämän periaatteen mukaisesti minun nykyiset arkipäiväni muistuttavat kovasti kiireisen työelämässä olevan henkilön viikonloppupäiviä. Silloin pyykätään, siivotaan, tehdään ruokaa, harrastetaan ja toki vähän levätäänkin.

Sitten myös yksi ulkopuolisen tekemä huomio perusarjestani:

Yksi meillä käynyt Suomi-vieras halusi elää pari päivää minun arkeani, mennä minun arkipäivärytmini mukaan. Niinpä otin hänet mukaan kaikkialle näihin arkipäiväni rientoihin. Jossakin vaiheessa päivää hän totesi, että hei, meillähän on tässä ihan kiire, että ehditään saamaan ruoka valmiiksi ennen kuin ukkokulta tulee töistä. Tokihan siinä varmaan tuli lörpöteltyä mukavia vaikkapa lounaan yhteydessä pidempään, mutta silti. Tällainen havainto. 

Niin, nyt mainittiin arkipäiviini liittyen jopa sana kiire. Ainahan se ei sitä toki ole. Ei suinkaan. Seuraavaksi luettelen kuitenkin muutamia arjen toimia hidastavia piilaaksolaisia aikasyöppöjä, joita kotirouva-arkipäivieni ihmettelijät eivät välttämättä osaa ottaa huomioon. Kaikki asiat kun eivät hoidu täällä aina suitsaitsukkelaan, kuten Suomessa on voinut tottua. Seuraavaksi siis viisi seikkaa, jotka eroavat suomalaisesta arjesta:


1) Välimatkat ovat pidempiä


Matkat arkipäivien kohteisiin, esimerkiksi ruokakauppaan ja jumppasaleille ovat pidempiä. Lisäksi, jos joutuu ajamaan ruuhka-aikaan, ajoaika pidentyy entisestään. Ylipäätään Piilaaksossa tulee siis istuttua autossa enemmän. Oulussa minulla oli kävelymatkaa jumppatunneille noin 10 min. Täällä käytän saman saliketjun kahta eri salia, joista toinen, kauempana oleva sijaitsee 20 min, joskus jopa 25 min ajomatkan päässä. Niinpä jumppatunnilla käydessäni pelkkiin matkoihin voi hurahtaa vajaa tunti. Samoin viime talvena, kun kävin siellä yhdessä "kerhossa". Ajomatka tapaamispaikalle ei ollut pitkä, mutta osui ajallisesti aamuruuhkaan ja sain varata menomatkaan aina 50 minuuttia. Eli Piilaakson pidemmät ajomatkat ja mahdolliset ruuhkat. Lopputulos: Tämä vie aikaa.

2) Populaa ylipäätään enemmän, ruuhkaa muuallakin kuin liikenteessä


Niin, Piilaaksossa kuhisee populaakin aika lailla enemmän kuin Suomessa, joten ruuhkaa on muuallakin kuin liikenteessä. Tämä näkyy jonoina erinäisissä paikoissa. Jopa joillekin jumppatunneille pitää mennä todella hyvissä ajoin etukäteen, että saa ylipäätään paikan salista. Ja huomiona, että tämäkin kyseinen tunti on aamupäivän tunti, eli päivätyössä käyvät eivät sille pysty edes osallistumaan. Sitten olemme me kotia hoitavat mummot, mammat ja rouvat, joiden on mahdollista päivisinkin jumppatunneille osallistua ja jo meistä syntyy moinen ryntäys ja ruuhka jumppatunnille. Ihmismäärän paljous aiheuttaa siis jonotteluja. Lopputulos: Tämä vie aikaa.
Kun menin suositulle jumppatunnille 25 min etuajassa, sain vuoronumeron 66. Saliin otetaan 80 jumppaajaa. Seuraavalla viikolla menin 45 min etuajassa. Silloin sain vuoronumeron 43. Aikamoista tunkua.

3) Ruokaostokset tulee tehtyä useasta eri kaupasta


Myös ruokaostoksien tekeminen voi olla ja usein onkin täällä enemmän aikaa vievää. Eri kaupoista nimittäin ostetaan eri asioita. Hedelmät ja vihannekset kannattaa ostaa toisesta, liha ja kala toisesta. Ja kuten olen moneen kertaan jo kirjoittanutkin, sitä Suomessa kulman takana sijaitsevaa, pinteessä pelastavaa laajavalikoimaista lähikauppaa ei täällä tuppaa olemaan. Olemme asuneet täällä jo kolmessa eri kaupungissa ja kertaakaan tällaista pientä lähikauppaa ei ole nurkan takana ollut. On siis asioitava isoissa marketeissa, autolla. 

Yhtenä hyvänä lisäesimerkkinä tästä eri kaupoissa ravaamisesta on myös vaikkapa vaniljasokeri, jota ostin hiljattain lisää. Sitä ei myydä niissä perusruokamarketeissa, joissa viikoittain käyn, vaan vaatii erillisen käynnin etnisempään kauppaan. Sieltä vaniljasokeria löytää ei mauste-, vaan pannukakkuvalmisteiden hyllystä. Että näin. Eli ruokahankintojen tekeminen tapahtuu useasta eri kaupasta. Lopputulos: Tämä vie aikaa. 


4) Juomaveden hankinta


Juon itse päivittäin paljon vettä, joten mielestäni veden pitää myös maistua raikkaalle! Hanavesi Piilaaksossa on täysin juomakelpoista, mutta minusta siinä on liikaa makuhaittoja. Raikkauden kriteeri ei täyty. Varsinkaan, kun hanasta ei saa kylmää vettä. Lisäksi paikallisessa vedessä sanotaan olevan lääkejäämiä ja muuta "mukavaa". Niinpä minä hankin meille juomaveden vesiautomaateista, joita löytyy yleensä ruokakauppojen yhteydestä. Ja tiedän, osa käyttää täällä erikseen ostettavaa suodatinkannua, jonka suodattimen läpi hanavesi lasketaan, mutta jotenkin en oikein osaa luottaa siihen. Tämän kolme vuotta olen jo viitsinyt juomaveden sisälle kotiin kantaa ja ainakin toistaiseksi aion samalla linjalla myös jatkaa. Toki ukkokultakin tässä aina auttelee.

Kun siis Suomessa asuva suomalainen tuntee janoa, ottaa hän lasin kaapista, aukaisee vesihanan ja valuttaa siihen raikasta vettä. Minä puolestani pakkaan vesikanisterit autoon, otan kolikkosäilöstä vesiautomaattiin sopivat kolikot ja ajan vesiautomaatille täyttämään kanisterit. Sitten pakkaan kanisterit autoon ja ajan takaisin kotiin ja näin on taas juomavettä muutamaksi päiväksi. Vaikka tapa voi kuulostaa vaivalloiselle, on siinä hyviäkin puolia. Samalla pääsee lompakon pohjalle jäävistä pienistä kolikoista eroon ja tämän tavan myötä meillä on useimmiten se yksi kanisteri kotosalla vettä vielä täynnä, mikä on suositeltava varotoimenpide tällaisella maanjäristysherkällä alueella.

Toimin siis ainakin kaksi, joskus jopa kolme kertaa viikossa vesikamelina. Lopputulos: Tämä vie aikaa.
Vesiautomaatilla. Gallona maksaa tyypillisesti 0,30 - 0,35 USD.

5) Uuden opettelua ulkosuomalaiselle vielä kolmen vuoden jälkeenkin


Suomessa totutut ja helpot päivittäiset, viikoittaiset tai vuosittaiset rutiinit käyttävät nopeasti. Hyvänä esimerkkinä parissakin postauksessa mainitsemani näöntarkastusruljanssi. Suomessa tiedät sen tutun ja turvallisen paikan, jossa olet käynyt jo vuosia. Tai ehkäpä kokeilet jotakin uutta paikkaa. Uskallat kokeilla, koska kaverisi on sitä sinulle suositellut. Täällä sen sijaan sain ulkosuomalaisena ensin opiskella mitä meidän amerikkalainen vakuutus kattaa, mitkä silmälääkärit ja silmälasien ostopaikat kuuluvat vakuutuksemme piiriin ja sainpa vielä pikaopiskella englanniksi vähän alan sanastoakin: likinäkö, kaukonäkö, yksiteholasit, ohennettu linssi, heijastuksenestopinnoite, silmänpohjakuvaus, hajataitto, eri silmäsairaudet jne. Eli vaikka täällä on hilluttu jo yli kolme vuotta, niin silti aivan arkiset asiat voivat teetättää etukäteisselvitystyötä huomattavasti enemmän kuin saman asian hoito veisi Suomessa. Lopputulos: Tämä vie aikaa.
Ja yksinhän minun ei tarvitse päiviäni aina viettää. Naapurin Gordo-kissa, alias Pullukka, käy meillä nykyään melkeinpä joka päivä kylässä. Viimeisin visiitti viiksiniekalla venyi 7-tuntiseksi. Siitä 6,5 tuntia Hän nukkui tässä lempipaikallaan. On se ihana! Että tavallaan meillä on jo kissa. :-)))


Summa summarum


Jokuhan voi yhä edelleen ajatella, että siinä se laiska nyt töitään luettelee. No, siinäpä ajattelee. Harvan arkipäivän jälkeen minulla on kuitenkaan ollut laiska olo. Ja toki monet näistä, esim. ravaaminen eri ruokakaupoissa ja juomaveden hankkiminen melkeinpä sen vaikeimman kautta, ovat olleet mahdollisia toteuttaa, koska aikaahan minulla on ollut. Nyt syksyllä päiväohjelmaani taitaa napsahtaa parit pikku opinnot päälle, joten saapa nähdä vieläkö pystyn jatkamaan vesikamelina ja pitämään viikonloput kotitöistä täysin vapaana aikana.

Välillä on tuntunut, että kotirouvailuni on vaivannut joitakin perheemme ulkopuolisia ihmeenkin paljon. Tähän mennessä se ei ole kuitenkaan häirinnyt minua tai ukkokultaani lainkaan. Olen myös pohtinut, jos viettäisin samanlaista arkea Suomessa. Kääk, kuolisin tylsyyteen! Ja jälleen puntaroinut, mistä moinen ero sitten johtuu. Täällähän en ole kuollut tylsyyteen, todellakaan. Ehkä ne ovat nuo arjesta irroittavat viikonloput, jotka tuntuvat pienille minilomille. Täällä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, joten luulen näiden kokemusten antavan eri tavalla puhtia siihen perusarjen pyörittämiseen. Tai sitten ne ovat nuo Piilaakson omat aikasyöpöt, jotka täyttävät päiväni sillä lailla sopivasti. Toisaalta Suomessa kotirouvaillessani tuskin kirjoittaisin blogianikaan. Se antaa kivasti ajatustyötä arkipäivieni kuluksi. Muita syitä mahdolliseen tylsistymiseroon en ole oikein löytänyt.

Eli hei, tämä elohan Piilaaksossa on oikeastaan vähän niin kuin suomalaisella kesämökillä olisi. Kauppa on kauempana ja juomavesi haetaan "kaivosta". Lämmintäkin piisaa ja ison osan ajasta voi rillutella kesävaatteissa. ;-)

Huh, tästähän tulikin pitkä postaus! Loppuun vielä kuitenkin kevennys, joka kertoo kehittelemästäni pyykinpesufilosofiasta.

Loppukevennys


Yksi tuttavani, jo iäkkäämpi nainen valitteli kerran, kuinka hänen elämästään oli tullut pelkkää (ukkonsa) kalsareiden pesua. Minua niin huvitti tapaus jo silloin, mutta ei siinä passannut tirskua, kun toinen niin tohkeissaan asiaa selvitti. No, sitä kalsarien pesuahan tämä meikäläisenkin arki tahtoo toisinaan olla, mutta olenkin ajatellut asian niin päin, että hyvä vaan, että niitä kalsareita siellä pyykkikopassa ylipäätään on! Sehän on merkki siitä, että niitä on sentään vaihdettu! :-D :-D

Tällaista arkikuvausta tällä kertaa. Seuraavaksi käännänkin kuononi pikku hiljaa kohti Suomea, joten seuraava postaus onkin luvassa sitten sieltä, jos ja kun aikaa kirjoittamiselle jää. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

7 kommenttia:

  1. Olen asunut täällä 16 vuotta. Kertaakaan en ole nähnyt että noiden kauppojen ulkopuolella olevien vesiautomaattien suodattimia olisi vaihdettu.
    Ehkä ne vaihdetaan yöaikaan? Vesiautomaatteihinhan vesi tulee samasta vesijohtoverkosta, mistä kotitalouksiinkin.
    Aluksi toki minäkin rahtasin vettä noista automaateista, mutta nykyään juodaan suodatettua jääkaappivettä. Silloin ainakin itse tiedän milloin vaihdan suodattimen.
    Joskus tosin juon hanavettä ja olen edelleen elossa - samoin kuin koira, joka juo myös hanavettä (ja myös linnunpesualtaiden vettä yms mitä sattuu löytämään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Joo, kyllähän hanavettä tulee juotua väkisinkin, esim. ravintoloissa. En minä sitä kauhulla karta. Ja kotonakin keitän esim. teen ja kahvin hanaveteen, maku ei iske silloin läpi, samoin jääpalat teemme hanavedestä. Noista vesiautomaateista vielä. Joissakin niissä lukee huoltopäivämäärä ja uskoisin silloin myös vaihdettavan suodattimia. Ja tämän kolme vuotta olen enimmäkseen automaattien vesiä lipitellyt ja elossa minäkin. :-) Mutta jos ja kun jonakin päivänä loppuu into rahdata vettä, niin ehkäpä tuo suodatinkannu tulee sitten itselläkin laitettua.

      Poista
    2. Tai olisikohan pitänyt ennemminkin kirjoittaa, että toivon(!), että niitä suodattimia noiden automaattien huollon yhteydessä vaihdetaan. :-D Mutta kyllä niistä tosi raikkaan makuista vettä saa. En osaa sanoa, voiko olla raikkaan makuista, vaikka olisikin vielä epäpuhtauksia mukana...

      Poista
  2. Ai niin... unohtui mainita että sitten kun alkaa kuvailemasi arki tylsistyttää, niin hankkikaa omakotitalo ja/tai koira. Sen jälkeen ei tarvitse pohtia mitä vapaa-aikana tekisi :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takuulla. :-D Vapaa-ajan ongelmia ei noiden jälkeen taida olla. Meillä tosin tuskin on koskaan varaa ostaa omakotitaloa ainakaan Piilaaksosta ja tällä hetkellä olemme enemmän kallellaan kissoihin kuin koiriin. ;-)

      Poista
  3. Ihan kiinnostuksesta; miksi et hakeudu töihin? Kertyisi eläke (401 tms) ja onhan se tuplatulo tietyn turvallisuudenkin tae (vähän kuin vakuutus pahanpäivän varalle).

    Kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, bloginihan on täysin julkinen, joten aivan kaikkea en halua lähteä henkilökohtaisesta elämästäni täällä raportoimaan. Miksi en ole töissä, siihen on useitakin syitä ja lopputulemia. Tässä niistä pari mainitakseni: Ensimmäiseen 2,5 vuoteen minulla ei ollut Yhdysvalloissa vaadittua työlupaa. Sen reilun 6 kk aikana, jolloin työlupa on ollut, olen viettänyt siitä ajasta 2 kk Suomessa eli melko repaleista aikaa sitoutua mihinkään. Yhden työnhakuprosessin jouduin keskeyttämään (kyllä, olen siis hakenut töitä), sillä eteen tuli tämä pakkolähtö Suomeen. Minulla on ollut tähän asti työpaikka Suomessa ja myös sen kautta oli viriämässä eräänlainen Suomi-USA yhteistyökuvio, mutta se ei sitten toteutunutkaan. Lisäksi on muita seikkoja, jotka ovat kuitenkin sen verran henkilökohtaisia, etten halua niitä ainakaan tässä vaiheessa blogini puolella avata.

      Kiva kuulla,jos blogini viihdyttää!

      Poista