perjantai 31. heinäkuuta 2015

Pari havaintoa San Franciscon pikavisiitiltämme

No niin, tällä kertaa se lupaamani postaus niistä parista havainnosta, jotka San Franciscon pikavisiittimme tiimoilta mieleeni tulivat. Niistä varsinkaan viimeisin ei ole luokiteltavissa millään tavalla San Franciscon mukavaksi nähtävyydeksi, joten en halunnut sotkea näitä omia havaintojani pikavisiittimme käyntikohteita kuvanneeseen postaukseen. 
Saapumassa San Franiin. Kalteva on kaupunkiin johtava tie.

Havainto 1: Aina riittää uutta nähtävää ja koettavaa


Kävin itse ensimmäisen kerran San Franissa kolme vuotta sitten ollessamme lomalla. Tuolloin minulla oli kolme must see- eli pakko nähdä -kohdetta. Ne olivat Golden Gaten silta, Alcatrazin vankila sekä Haight-Ashburyn "hippikatu". Kaikki näiden lisäksi oli tietenkin tervetullutta ekstraa ja tulihan niitä. Nyt käyntejä tuossa eläväisessä kaupungissa on ollut jo useita, mutta aina siellä riittää uusia kohteita, alueita ja ravintoloita nähtäväksi ja koettavaksi. 
Näkymä lähellä San Franciscon satamaa.

Nytkin noudatimme osittain omia perinteitämme, kuten Coppolan ravintolassa käynti, mutta sitten löytyi taas uusiakin kohteita kuten Musée Mécanique ja USS Pampanito. Ja tämä kaikki, mukaanlukien ne päiväunetkin, saatiin mahdutettua 24 tuntiin. Silti se kaikki on vain hyvin kapea siivu kaupungin tarjonnasta. San Francisco jaksaa tarjota aina uutta, mikä on hyvä!


Golden Gate Bridge. Kuva kolmen vuoden takaa ensimmäiseltä San Francisco -visiitiltäni. 



Havainto 2: Ei hinkua asumaan


Pidän siis kovastikin San Franin kaupungista, mutta en edelleenkään haluaisi välttämättä asua siellä. Ja tietenkään asumiskustannusten ja ukkokullalle kertyvän työmatkan vuoksi se ei olisi mitenkään järkevääkään, mutta jos nyt unohdettaisiin järkiseikat ja ajateltaisiin vain tunteella. Silti sanoisin ei. Minulle se on mahtava kaupunki piipahtaa ja viettää vapaa-aikaa, mutta en usko, että viihtyisin siellä viikosta tai kuukaudesta toiseen. No, toisaalta, jos joku olisi kysynyt minulta vaikkapa viisi vuotta sitten, että miltäpä se tuntuisi asua Piilaaksossa, niin enpä tiedä mitä olisin vastannut. :-) Eli koskaanhan ei pitäisi sanoa ei koskaan, ainakaan ennen kuin on itse kokeillut. 

Mutta tämänkin visiittimme jälkeen tuntui vain niin kivalta palata miljoonakaupungin humusta omaan kotiimme ja tutulle asuinalueelle, joka muuten vieraidemmekin mielestä oli aivan superhiljainen. Tällainen pikku lintukotohan tämä on. Sattuu vain sijaitsemaan teknologiakehityksen kärkimaisemissa. ;-)
San Franciscon kauniita erkkereitä. Ja pari roskista. :-)


Havainto 3: SF:n kodittomat uusin silmin

Tällä kertaa matkaseurueessamme oli yksi ensikertalainen San Franciscossa ja tämä sai hiukan minutkin katsomaan tuota kaupunkia taas uudestaan, ns. tuorein silmin. Kaupungin lukuisat kodittomat eivät vain voineet olla roiskahtamatta omillekin silmilleni enemmän kuin ennen. 

Kun saavuimme kaupunkiin, oli AT&T Parkin stadionilla juuri päättynyt San Francisco Giantsin baseball-ottelu ja väkimäärä alkoi valua kaupungin kaduille. Jouduimme ruuhkaan. Jo heti toisissa liikennevaloissa autojonossa odotellessamme näkyi jalkakäytävällä oletettavasti koditon mies, joka dyykkasi roskista aivan automme vierestä. Mies löysi sieltä jonkinlaisen suklaapatukan jämän ja veti sen suurella ruokahalulla suuhunsa. Samoin kaduilla lojuvat kodittomien vilttikasat ja pahvilaatikkonukkumapaikat pistivät silmiini tällä visiittillä erityisesti. Siis ainahan näitä kodittomia on tämän kaupungin kaduilla ollut, mutta nyt niihin tuli kiinnittäneeksi taas enemmän huomiota. Ja onhan se surkeaa katseltavaa.
Kuva hotellihuoneemme ikkunasta. Hotellimme sijaitsi hyvällä alueella, lähellä Union Squarea. Hetki kuvan ottamisen jälkeen tuo jalkakäytävällä asteleva mies istuutui kadulle selkä lyhtypylvästä vasten ja aloitti kerjäämisen.  


San Franciscon ydinkeskustassa pahamaineisin alue on tällä hetkellä Tenderloin, jonne kodittomat ja narkomaanit ovat enimmäkseen kerääntyneet. Tätä aluetta en ole suositellut kenellekään vieraistamme, en majapaikan varaamiseksi, enkä juuri päiväsaikaan liikkumiseksikaan. Tosin itsehän olemme käyneet Tenderloinissa täsmäiskuina parissa mieluisassa musiikkibaarissa, mutta paikat on parempi tietää etukäteen kuin lähteä etsimään ja hortoilemaan. 

Yhdet vieraistamme päätyivät vahingossa tälle alueelle, kun elämänsä ensimmäistä kertaa San Franiin jalkautuivat. He saapuivat kaupunkiin junalla täältä Piilaaksosta ja Tenderloinin alue onkin otollisesti siinä juna-aseman läheisyydessä. Ensiriipaisu kaupunkiin oli siis heille melko lailla silmiä avaava! Tämän jälkeen olemmekin muistaneet aina vieraitamme etukäteen kyseisestä alueesta varoitella. 


Ongelmaa ratkotaan, mutta...


San Francisco on tehnyt isoja ponnisteluja kodittomien saamiseksi pois kaduilta. Yksi sellaisista on ollut nukkumasuojat tuhansille ihmisille. Ongelmana vain tahtoo olla, että aina tulee uusia kodittomia. Osa kodittomista on pitkään kaupungissa kodeissaan asuneita, mutta jonakin päivänä he joutuvat kadulle jatkuvasti nousevien asumiskustannusten vuoksi. Ei ole enää varaa maksaa vuokraa. Jos ensin menettää kotinsa, voi kohta mennä myös työpaikka ja kierre onkin valmis. Lisäksi San Franciscon kaupunki houkuttelee vapaamielisyydellään ja rentoudellaan onnenonkijoita myös kauempaa, aina ulkomailta asti. Kaikille se onni ja autuus eivät vain eteen lankeakaan ja edessä on elämä taivasalla. Huumeilla tai ilman.

Lisäksi olen kuullut puhuttavan, että yksi osa San Franin kaduilla asuvista on rikkaiden perheiden jälkikasvua. Nämä nuoret ovat halunneet haistattaa pitkät heille asetetuille odotuksille ja oravanpyörälle ja ovat päättäneet lähteä "hippeilemään" ja asumaan kadulle aivan vapaaehtoisesti. Onhan se varmastikin heille "normikoditonta" helpompaa, varsinkin jos pappa betalar senkin lystin. Tai jos voit minä tahansa päivänä palata takaisin vanhempiesi lukaaliin ja tilata kokilta kahdeksan ruokalajin aamupalan. Tämä vapaaehtoisten kodittomien joukko lienee kuitenkin vain hyvin pieni osa kokonaisuutta.
Sitä San Franciscon kauniimpaa puolta.


Kenellä lamppu syttyisi?



TV-uutisissa haastateltiin aivan vastikään San Franciscon kaupungin pormestaria kodittomien tilanteen ratkaisemiseksi. Pormestari kertoi, että kaupunki on yrittänyt ottaa oppia ulkomailta isoista kaupungeista ja kysellyt heidän ratkaisuja samaan ongelmaan. Mutta vastauksena kaupunki onkin saanut, että ne muut kaupungit seuraavat juuri San Franciscon tekemiä liikkeitä kodittomien ja kerjäläisten siivoamiseksi pois kaduilta. Kuka siis osaisi tuoda tuohon rinkiin sen kirkkaimman viisauden, jolla ongelma saataisiin puretuksi? Harmi todeta, mutta se en taida olla ainakaan minä. Kyllä se niin iso pala on purtavaksi. 

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kalifornian kuumin juttu jo hiilloksella!

Hyvät lukijani, tulin teille jo luvanneeksi seuraavan postaukseni aiheen, mutta nyt on pikaraportin paikka. Pikaraportti Piilaaksosta.

Nimittäin. Kenties muistattekin kesäkuun alun postaukseni Kalifornian kuumimmasta jutusta, Ikean tuomasta irtokarkkimyynnistä Kalifornian ja Amerikan Ikeoihin. Nyt tämä kuumin juttu on jo ns. hiilloksella! 

Mutta tsot-tsot, älkääpä ymmärtäkö väärin. Grillaustermeillähän tämä nimenomaan tarkoittaa, että nyt on päästy nauttimaan itse herkuista. Paitsi jos oikein supisuomalaisia, vesisateisia kesiä mietin, niin aika useinhan grilliruoat ovat jo olleet kiireen vilkkaa syötyinä siinä vaiheessa, kun grillissä todella olisi vasta se paras hiillos. ;-)

Mutta siis, Ingvar Kamprad on vastannut kutsuhuutoihini ja nyt meidänkin lähi-Ikeasta eli East Palo Alton Ikeasta näitä suomalaiseen suuhun sopivia herkkuja saa! Jee! 
On valikoimaakin!

Karkithan tulivat siis tyrkylle sinne jo melkein viikko sitten, mutta oma aikani hurahti vieraidemme kanssa kruisaillessa, joten ehdin vasta tänään itse kurvata näille apajille. :-) Voi tätä ilon ja onnen päivää! Katsokaa nyt näitä herkullisia kuviakin!
Herkkua on siinä monenlaista! Ja kyllä, tuo musta möykky tuossa on...
suomalaista lakritsaa. :-)


Ensiostokseni painoivat 1,74 paunaa eli liki 800 g.

Tämän merkkipäivän kunniaksi otin ja nautin paikan päällä Ikeassa vielä ruåttalaiset lihapullat. Niin ja juurihan minulta muuten toivottiin niitä ruokakuviakin, joten tässä tulee. Heh, heh. Tosin toive taisi olla esitettynä enemmän sellaisten autenttisen amerikkalaisen ruoan kuvien perään.

Mitä ihmettä?! Muodostavatko nuo lihapullat tuossa lautasellani sydämen? Rakkaudesta Ikeaan. Siitähän ne siinä vain vihjailevat. ;-)


Kyllähän minä olen tästä nyt niin sekaisin, etten tiedä minkä karkin seuraavaksi suuhuni laittaisin. Tämän kauan odotetun sokerihuuman keskeltä päätän kuitenkin pikaraporttini tähän ja huikkaan teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. Jos joku toinenkin Amerikassa asuva suomalainen vielä kaipailee karkkeja omaan lähi-Ikeaansa, niin aikataulu karkkien saapumiselle löytyy täältä.


tiistai 28. heinäkuuta 2015

24 tuntia San Franciscossa

Ensimmäiset heinä-elokuun ajan Suomi-vieraistamme jatkoivat matkaansa meiltä San Franciscoon. Päätimmepä lyöttäytyä itsekin mukaan, sillä emme ole käyneet San Franissa taas pitkään aikaan. Ukkokullan kanssa oma osuutemme San Franissa kesti 24 tuntia ja siihen saatiin mahtumaan sekä perinteisiä, että uusia tuttavuuksia nähtävyyksien puolesta. Niistä kerron teille tällä kertaa ja seuraavat kuvat teksteineen kertokoot mitä kaikkea ehdimme vuorokauden aikana näkemään.


Tästä se alkoi...


Ensin menimme perinteitä kunnioittaen illalliselle Coppolan Zoetrope-ravintolaan. Olenkin kertonut teille tästä Coppolan omistamasta ravintolasta tarkemmin jo aiemmin täällä. Tällä kertaa pääsimme istumaan oikein ohjaajan omaan pöytään. 

Illallisen jälkeen menimme jälkiruokadrinksuille Fairmont-hotellin alakerrassa sijaitsevaan tiki-baariin, josta myös vinkkasin teille jo aiemmin kertoessani Havaijin matkailuvalteista. Matkailu- ja ruokaohjelmaa vetävä Anthony Bourdain on sanonut paikan olevan  "The greatest place in the history of the world" eli mahtavin paikka maailman historiassa. Uskoo ken tahtoo, mutta ihan mielenkiintoinen paikka se on poikettavaksi.

Kuva Tonga Room and Hurricane -baarista. Bändi kellui veden päällä ja soittajien ollessa tauolla baarissa tuli rankkasade ja ukkonen. Ja kyllä, silloin oli oikeastikin mahdollisuus kastua tuosta "sateesta". ;-)

Kun seuraavan päivän aamu valkeni, päätimme tepastella Chinatownin läpi San Franciscon satamaan ja siitä kaikkien 45 numeroidun laiturin edestä rantaa pitkin Fisherman's Wharfille ja laiturille 39 San Franciscon kuuluisia merileijonia katsomaan.
Hiukan ostoksiakin. Meikkipussini tuli juuri tiensä päähän, joten ostin Chinatownista sille seuraajan.

Sää oli aurinkoinen ja lämmin eli oli hyvä pitää jäätelotauko. Tällaiset olivat taukonäkymät.

Yksi San Franciscon 45 numeroidusta laiturista. Taustalla pala Bay Bridgea ja Treasure Island.
Kaupungin pohjoisosan yksi maamerkki on kuvan Coit Tower. Torni oli liekeissä San Andreas -katastrofielokuvassa, joka sai ensi-iltansa tänä kesänä. Edustalla yksi San Franciscon vanhoista ratikkavaunuista, jotka liikennöivät edelleen.
Jäipä jotakin mukavaa hampaankoloon seuraavaakin San Franin visiittiä varten: Forbes Island, kelluva ravintola. Takana vasemmalla oma suosikkinähtävyyteni Alcatrazin vankilasaari, jossa emme kylläkään tällä kertaa käyneet.
Toisen maailmansodan USS Pampanito -sukellusvene oli itselleni uusi tuttavuus. Sukellusvene sijaitsee laiturin 45 kupeessa. 
Sukellusveneen komentokeskus. Sukellusveneeseen oli korkokantakengillä pääsy kielletty sen vaikeakulkuisuuden vuoksi. Näin jälkikäteen voin omasta kokemuksestani todeta, että myös pitkä ja kapea hame oli erittäin epäkäytännöllinen noissa ahtaissa tiloissa ja tikapuurappusissa.


Tällä visiitillä tuli korkattua myös San Franciscon museokäynnit, sillä sukellusvenelaiturin kupeessa sijaitsi mielenkiintoinen Musée Mécanique. Museossa on yli 200 kolikkopeliä ikivanhoista aina nykyaikaisiin videopeleihin. Museossa onkin näytillä ja pelattavissa maailman suurin yksityisomisteinen kolikkopelien kokoelma ja kaikki nuo pelit siis edelleenkin toimivat! Museo, joka on käytännössä yksi isohko pelihalli, ei peri pääsymaksuja ja on avoinna 365 päivää vuodessa.




Laughing Sal eli naurava Sal. Joku laittoi kohdallamme kolikon masiinaan ja kuulimme itsekin Salin naurun. Kääk! En yhtään ihmettele, jos nauru on aikoinaan enemmän pelottanut kuin viihdyttänyt lapsia.

Miten on, väännettäiskös vähän kättä? :-)

Pelimuseon jälkeen lähdimme etsimään lounaspaikkaa. Fisherman's Wharfin ruokapaikkojen ollessa tupaten täynnä, lähdimme nousemaan takaisin kohti Union Squarea. Matkalla eteemme tuli pieni hampurilaispaikka ja poikkesimme siihen. Paikka olikin äänestetty kaupunkilaisten mielestä kaupungin parhaimmaksi hampurilaispaikaksi useana vuonna, eikä meidänkään seurueella ollut annoksistamme mitään valitettavaa, päinvastoin. Hymyssä suin ja masut pullollaan jatkoimme matkaa tuon myöhäisen lounaan jälkeen. 


Ja tähän se päättyi...


Sittenpä olikin jo pian aika sanoa vieraillemme heipat ja suunnata ukkokullan kanssa omat nokkamme takaisin kohti Piilaaksoa. Tällainen siis oli 24-tuntisen San Franciscon vierailumme nähtävyys- ja kokemusosio. Mutta ei, eihän tämä sentään vielä mikään tehopakattu ollut, sillä San Francisco -vuorokauteemme mahtuivat myös yhdet päivä- ja yöunet. Lisäksi ehdimme viettää kolme mukavaa ruokailuhetkeä: illallinen Coppolan ravintolassa, aamiainen periamerikkalaisessa dinerissa sekä lounas muhkeiden hampurilaisten paikassa.

Niinpä pää kolmantena jalkana meidän ei tarvinnut edes ravata. Tosin puhelimessani olevan sovelluksen mukaan tulimme kävelleeksi tuon 24 tunnin aikana yli 11 km ja kieltämättä kilometrit, paikoitellen melko jyrkkine nousuineen ja laskuineen hiukan jaloissa lopulta tuntuivatkin. Kaupan päälle ja muistoksi saimme vielä auringon kevyesti käräyttämät otsat. He hee.  

Mutta hei, ensi postauksessa kerron vielä millaiset pari havaintoa tulin tämän San Franciscon pikavisiittimme tiimoilta tehneeksi. Siihen asti sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Sunnuntaibrunssi Clint Eastwoodin Mission Ranchilla

Minun on jo kauan aikaa pitänyt kirjoittaa postaus tästä kivasta brunssipaikasta, mutta aina se vain on jäänyt. Nyt poikkesimme tänne jälleen kerran, sen sunnuntaisen patikointimme jälkeen, ja niinpä ryhdistäydyin vihdoin myös kirjoittamisen saralla tästä paikasta.
Mission Ranch alaparkkipaikalta kuvattuna.


Mikä ihmeen brunssi? Ja mikä ihmeen Mimosa?


Brunssikulttuuri on alkanut kivasti levitä jo Suomessakin, mutta joillekin lukijoistani tämä voi vielä olla tuntemattomampi juttu. Sana brunssi tulee yhdistelmänä englanninkielisistä sanoista breakfast (aamiainen) sekä lunch (lounas) ja brunssilla tarkoitetaankin näiden kahden aterian välimuotoa. Ajallisesti brunssi nautiskellaankin tyypillisesti puolilta päivin tai sen molemmin puolin. Brunssitarjoilut ovat yleensä hyvin monipuoliset ja ne nautitaankin ajan kanssa, useimmiten ystävien kanssa kokoontuen. Täällä rapakon takanakin useat paikat panostavat brunssiin erityisesti lauantaisin ja sunnuntaisin.

Kahvin, teen ja tuoremehujen lisäksi tyypillinen juoma brunssilla on cocktail nimeltään Mimosa. Se saadaan sekoittamalla puolet appelsiini- tai joskus myös greippituoremehua sekä puolet samppanjaa tai kuohuviiniä. Jos itse otan brunssillani Mimosan, yksi yleensä riittää, mutta täällä olen nähnyt joidenkin paikkojen mainostavan myös 'bottomless mimosas' eli voit juoda Mimosa-drinkkejä rajattomasti samaan rahaan. Näistä paikoista nauru raikaakin jo kauas tielle... :-)

En nyt mene pilaamaan tätä iloista tunnelmaa arvioimalla, mitä Suomen AVI:t, ELY:t, Valvirat ja kumppanit tuumaisivat moisesta 'all you can drink'-paikoista. Jatketaan nyt vain tällä vapautuneella amerikkalaisella fiiliksellä. :-)
Mission Ranchin brunssipöperöitä ja Mimosa oikeaoppisesti kuohuviinilasista tarjoiltuna.

Mutta sitten siihen brunssipaikkaan.


Clintin mesta


Kyseessä on Clint Eastwoodin omistama Mission Ranch Hotel and Restaurant. Kuten moni varmaan jo entuudestaan tietää, toimi herra Eastwood Pohjois-Kaliforniassa sijaitsevan pikku kaupunki Carmel-by-the-Sean pormestarina 1980-luvun loppupuolella. Nykyään hän on jättänyt pormestarin hommat taakseen, mutta omistaa tämän Carmel-by-the-Sean kaupungista hiukan etelään sijaitsevan Mission Ranchin. Paikka koostuu hotellista, ravintolasta pianobaareineen sekä alempana rinteessä sijaitsevasta pienestä tennis- ja fitnessklubista. Klubi tosin on tarkoitettu ainoastaan sen jäsenille sekä hotellissa majoittujille.
Sisäänkäynti ravintolaan.


Ei pöytävarauksia


Mission Ranchin ravintola ottaa pöytävarauksia ainoastaan kolmena päivänä vuodessa: pääsiäisenä, äitienpäivänä sekä kiitospäivänä. Tämän saimme itsekin tuta, kun ensimmäisen kerran yli puoli vuotta sitten paikkaan menimme. Saavuimme silloin paikan päälle viikonloppuiltana ja koska pöytävarausta ei voinut etukäteen tehdä, oli perillä vastassa tilanne, että olisimme joutuneet odottamaan vapautuvaa pöytää 1,5 - 2 tuntia. Nälkämme oli siinä vaiheessa kuitenkin jo niin kova, että lähdimme etsimään toista paikkaa.

Mutta sitten, uusi yritys x 2. Olemme käyneet nyt jo kahdesti aika ex tempore nauttimassa paikassa sunnuntaibrunssin. Molemmilla kerroilla olemme päässeet pöytään ilman jonotuksia. Brunssille otetaan asiakkaita sisään sunnuntaisin klo 10 - 13.30 välisenä aikana. Viimeksi pölähdimme paikalle klo 13.15 ja vielä ehdimme oikein hyvin brunssimme nautiskelemaan.


Brunssi amerikkalaisen keittiön tapaan


Mission Ranchin ravintola sanoo edustavansa klassista amerikkalaista keittiötä. Brunssin aikana siellä on tarjolla mm. kokin paistamia munakkaita valitsemillasi täytteillä, ribsejä, pihvejä, erilaisia salaatteja sekä lohta. Lisäksi löytyy tyypillistä kalifornialaista clam chowderia eli paksua, kermaista simpukkakeittoa. Sitä kannattaa maistaa, sillä se on täällä oikein onnistunutta (kaikissa paikoissa ei ole). Brunssin hinta aikuisille on noin 30 dollaria/henkilö. Hintaan sisältyvät edellä mainitsemani herkut seisovasta pöydästä sekä vaihtoehtoisesti joko lasillinen samppanjaa tai yksi Mimosa. 

Lopuksi on pakko vielä antaa tarjoiluista yksi varoitus: Brunssin jälkiruokapöytä on suorastaan vaarallisen monipuolinen. Paitsi että tarjolla on tuoreita hedelmiä ja suklaaseen upotettuja tuoreita mansikoita, niin tämän paikan suklaakakku on ollut parasta pitkiin aikoihin, eikä tämä kommentti tullut vain minun suustani, vaan myös kahden miehen suusta!
Brunssin jälkiruokaosuutta.


Puitteet kohdillaan


Clint itsekin käy kuulema joskus pimputtelemassa baarin pianoa, mutta meidän kahdella brunssikäynnillämme ei ole tärpännyt. Koskettimien takana ovat istuneet muut papparaiset. Pianovirtuoosien lisäksi paikan päällä viihdyttävät näköalana kaunis niittymaisema lampaineen sekä kauempana siintävä hiekkaranta. Ravintolassa on mahdollisuus ruokailla joko sisätiloissa tai ulkona patiolla. Paikassa on siis aika lailla kaikki kohdillaan, jokaiselle aistille jotakin.
Saanen esitellä vasemmalta oikealle: Mää, Sää ja Bää.


Soppeli sijainti



Myös Mission Ranchin sijainti on sopiva monellakin tapaa. Sen sijaitessa vain alle kymmenen korttelia Carmel-by-the-Sean kaupungista etelään, voi brunssille piipahtaa, jos pikku kaupungin keskustassa sijaitsevat paikat tursuavat porukkaa. Eastwoodin ravintola on myös hyvä pysähdyspaikka, jos olet ajelemassa kaunista Highway 1 -tietä tai kiertänyt kuuluisan 17-Mile Driven loopin. Mikäs sen parempi, kuin käydä ensin räpsäisemässä selfie Kalifornian tai jopa koko Pohjois-Amerikan kuuluisimman puun kanssa ja nautiskella sitten maukas brunssi jazzia kuunnellen. Ja ainahan on se pienen pieni mahdollisuus, että itse herra Itäpuukin piipahtaa moikkaamaan. :-)


Se kuuluisa sypressi Lone Cypress 17-Mile Driven varrella. 17-Mile Drive on Montereyn ja Carmel-by-the-Sean kaupunkien välissä sijaitseva upea ja valokuvauksellinen maisemareitti, josta yhdeksän mailia kulkee Tyynenmeren rantaa myötäillen. 


Mutta kuulkaas, nyt meillä alkaakin ukkokullan kanssa oikein säpinäviikot. Seuraavan kuukauden aikana saamme nimittäin ainakin kahdet, ellei jopa kolmet Suomi-vieraat. Niinpä postauksiakin saattaa tulla seuraavaksi hiukan harvempaan tahtiin. Teille lukijani sanon nyt hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Aamupäiväpatikointi Pinnacles National Parkissa

Kävimme viikko sitten sunnuntaina tekemässä pienen aamureippailun Pinnacles National Parkissa. Tämä kansallispuisto on perustettu vasta tammikuussa 2013 ja puisto onkin koko Amerikan tuorein kansallispuisto. Puiston nimi, Pinnacles, tarkoittaa huippua tai huippukohtaa ja se kuvastaakin paikkaa hyvin. Puistossa on upeita, jyrkkiä kalliohuippuja ja äkkiä patikoija tunteekin itsensä siellä hyvin pieneksi.
Ensinäkymiä Pinnacles National Parkin polulta.

Puisto sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä meiltä Piilaaksosta kaakkoon. Tänne, aivan kuten moniin muihinkin kansallis- ja luonnonpuistoihin kannattaa suunnata heti aamusta. Silloin parkkipaikat eivät ole vielä täyteen survottuja, ja mikä vieläkin olennaisempaa, aurinko ei vielä porota täydellä tehollaan. Me palasimme kierrokseltamme noin puolen päivän aikaan jo takaisin ja kylläpä vain viimeisillä metreillä auringon paahde tuntui jo aika lailla. Kesäisin Pinnaclesin kansallispuistossa voivat päivälämpötilat nousta yli 100 Fahrenreit- eli yli 38 Celsius-asteeseen. Tämän vuoksi puiston sesonkiajat ajoittuvat kevääseen ja syksyyn. 

Se, mikä myös kannattaa huomioida tämän puiston kohdalla on, ettei sen läpi pääse ajamaan autolla. Tässä kohtaa amerikkalainen sanoo: "OMG! No car?" Puistoon on kaksi sisäänkäyntiä, itäinen ja läntinen, joten patikointireitin valinnastasi johtuen myös ajosisäänkäynti kannattaa miettiä etukäteen. 


Puiston houkutukset



Ukkokulta sai kuulla tästä puistosta työkaveriltaan. Kollegan kertomuksen mukaan puistossa olisi kaksi luolaa, joista kylläkin toinen oli tähän aikaan vuodesta kiinni. Myöhemmin selvisi, että toinen luola, Bear Gulch Cave, tosiaan suljetaan aika ajoin luolassa asustelevan, isokorvaisen ja harvinaisen lepakkolajin pesimisaikoina. Hrr, eipä sinne meikäläistä saisi silloin menemäänkään. Osaako ne lepakon poikaset edes lentää heti? Tippuvat rääpäleet vielä niskaan. Iiks! 

Samoin tämä kollega oli kertonut, että luolien lisäksi puiston poluilta saattoi nähdä jylhiä kallioseinämiä vasten liiteleviä kondorikotkia. Luolia ja kondorikotkia, se oli siinä! Sinne oli mentävä!
Ei kaduttanut lähteä näihin maisemiin!


Yleistä kansallispuistojen sisäänpääsymaksuista



Paikallisiin kansallispuistoihin on yleensä pieni sisäänpääsymaksu. Jotkut tuntuvan täällä ihmettelevän ja marisevan näistä, yleensä 10 dollarin, autokuntakohtaisista maksuista. Minä maksan sen oikein mielelläni, sillä täkäläiset kansallispuistot virkistysalueineen ovat yleensä todella hyvässä kunnossa, vessat ovat siistejä, niissä aina paperia ja useimmiten myös käsienpesumahdollisuus. Ainoastaan Kalifornian kuivuus pakottaa säännöstelemään joissakin paikoissa vedenkäyttöä ja käsienpesuvettä voi tulla todella minimaalisesti tai ei ollenkaan. 

Lisäksi samalla maksulla voi käydä samaisessa kansallispuistossa viikon ajan niin monta kertaa kuin haluaa. Samaan rahaan parkkipaikoilla kiertää ns. Park Rangereita, puistonvartijoita, joilta oletan saavan apua sitten hädän tai tenkkapoon sattuessa. Niinpä en itse pidä 10 dollarin maksua mitenkään kalliina kustannuksena. Toki näissä puistojen sisäänpääsymaksuissa on erojakin. Esimerkiksi Yosemitella viikkomaksu on 30 dollaria autokuntaa kohden, mutta sinne on mahdollisuus ostaa myös vuosipassi 60 dollarin hintaan.

Mutta sitten takaisin meidän retkeemme.


Oppaan terveiset, iiks!



Saavuimme Pinnaclesin kansallispuiston porteille ennen aamukymmentä. Maksoimme autokuntaa koskevan 10 dollarin sisäänpääsymaksun, saimme alueen kartan ja muutamia ohjeita matkaamme. Sähläsin itse vielä vaihtorahojen kanssa ja jutustelin takapenkkiläisemme kanssa, kun opas antoi portilla viimeiset ohjeet. Kun jatkoimme matkaa porteilta eteenpäin, kysyi ukkokulta minulta, kuulinko mitä opas viimeisenä sanoi. No enhän minä omalta höpötykseltäni tietenkään kuullut. Ukkokulta toisti oppaan sanat: "Varokaa astumasta kalkkarokäärmeiden päälle." Tämän jälkeen oli opas kuulema naurahtanut, mutta minua, käärmeiden kammoksujaa, ei naurattanut sitten pätkääkään. Ja kyllä, tämänkin puiston alueella kalkkarokäärmeitä asustaa ja se mainittiin puiston karttalehdykässäkin aivan erikseen. Niinpä puiston poluilla tepastellessa tai istumapaikkaa tauolla katsellessa kannattaa olla niin korvat kuin silmätkin tarkkoina.
Polun varressa oli kylttejä, joissa varoiteltiin putoilevista kivistä. Tässä hiukan kokoluokkaa, minkä kokoisia "kiviä" oli jyrkänteeltä aikoinaan tipahdellut. Ja nyt puhun noista kuvan vasemmassa ja oikeassa ylälaidassa olevista kahdesta isohkosta kivestä. :-)

Luola



Olimme valinneet patikointireitiksemme suhteellisen lyhyen reitin, vain 2,4 mailia (3,9 km), sillä tiesimme lämpötilojen nousevan nopeasti jo aamupäivän aikana. Reitti menisi kuitenkin sen avoinna olevan luolan, Balconies Cave, lävitse. Reitti oli kokonaisuudessaan arvioitu helpoksi tai keskivaikeaksi, mutta näin jälkeenpäin voin kyllä todeta, että luolan läpi sai oikeasti ihan kunnolla "könytä" eli vähänkään liikuntarajoitteisille luolan läpi meneminen ei sovi. Polut luolalle ja siitä eteenpäin olivat kyllä helpohkoja ja hyvässä kunnossa, tosin nousuja niilläkin oli jonkin verran. Luolassa taskulamppu oli kyllä ihan ehdoton, sillä reitti joko nousee tai laskee muutaman metrin luolassa etenemisen aikana riippuen siitä, kumpaanko suuntaan reitin kiertää. Eli hoi, taskulamppu varusteisiin mukaan! 
Tunnelin päässä näkyy valoa ja mielestäni pääkallon muotoinen kivi!


Missä kotkat luuraavat?



Pilkkopimeän luolan läpäisy oli jännittävää ja kun se oli ohitettu, pidimme juoma- ja kuvaustauon. Ei lepakkoja, huh. Sitten jatkoimme matkaa. Seuraavaksi aloimme kuumeisesti haikailla niiden luvattujen kondorikotkien perään. Ainoatakaan ei ollut vielä näkynyt. Meitä tepasteli siinä kolme suomalaista peräkanaa ja laitoimme vitsillä umpisuomalaisen pessimistivaihteen päälle. Uhosimme, että haluamme rahat takaisin, ellei luvattuja kotkia ala näkymään. No, luontoahan ei todellakaan käsketä, mutta kas, olimme onnekkaita. Noustuamme reitin korkeimpaan kohtaan, avautui edessämme huikeat näkymät ja niinpä vain kaksi kondorikotkaa siellä kallioseinämien edustalla ilmavirtausten mukana liiteli. Jee!  
Ukkokullan nappaama otos Pinnaclesin kondorikotkasta.

Tiesitkö muuten, että kondorikotka voi painaa noin 9 kg ja linnun siipien kärkiväli voi olla liki 3 m? Aika uljas liitelijä siis. Enpä välttämättä haluaisi kyseisen pedon kanssa tukkanuottasille.


Jälkipaniikki



Seuraavalla viikolla ukkokulta näki jälleen kansallispuistoa kehunutta kollegaansa. Ukkokulta kiitteli vinkistä ja sanoi, että puisto täytti kaikki odotuksemme, kondorikotkia myöten. Sittenpä kollega oli sanonut, että ai niin, taisin unohtaa mainita, että itsehän näin kyseisen puiston polulla myös tarantellan! Kun ukkokulta tämän minulle sitten kotona kertoi, niin eipä ollut pyörtyminen kaukana. Tarantella! Onneksi en tiennyt tätä etukäteen, kun puistoon menimme.
Sisilisko. Tätä pahempaan matelijaan eli niihin käärmeisiin emme onneksi törmänneet.

Sellainen patikkaretki oli se. Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 16. heinäkuuta 2015

Vielä pari sanaa asumisesta Piilaaksossa

Olenkin nyt tullut kirjoittaneeksi jo useamman postauksen Piilaakson asuntomarkkinoista, niin vuokrauksen kuin ostamisen osalta.

Niitä ovat tähän mennessä olleet:

Vielä minulla on pari seikkaa kerrottavana asumisesta täällä, joten asumisaiheella jatketaan. 
Reilun 6000 asukkaan kylässä Ben Lomondissa olisi myytävänä tällainen pikku linna. Vain 1,6 miljoonaa dollaria. Ajomatkaa Piilaaksoon 1 - 1,5 tuntia.


Yksityinen vs. taloyhtiö


Heti tähän alkuun pitää kuitenkin huomioida, ettei meillä ole lainkaan kokemusta asuntojen vuokraamisesta yksityiseltä, vaan ainoastaan näiltä usean asunnon taloyhtiöiltä. Taloyhtiöt tekevät aina määräaikaisia vuokrasopimuksia, maksimipituudeltaan 12 kk, mutta yksityisellä puolella voi hyvinkin onnistua saamaan toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen. Tällöin vuokran suuruus on mahdollista saada pidettyä vakiona pidemmän aikaa kuin vuoden. Mutta sitten, olen kuullut tapauksia yksityiseltä vuokrattaessa, missä asunnon omistaja onkin sitten tehnyt aika äkkipikaisia päätöksiä palatakin omaan asuntoonsa takaisin ja haluaa purkaa vuokrasopimuksen mahdollisimman pian, tietenkin sopimuksissa olleiden rajojen puitteissa. Molemmissa näissä vuokranantajatahoissa on siis omat puolensa. 


Vuokrien vuoristorata



Taloyhtiöiden asuntokomplekseissa vapaina olevien asuntojen vuokrien suuruus voi tosiaan vaihdella päivittäin. Niinpä sitten kun olet asumaan asettunut, on erittäin epätodennäköistä, että piilaaksolainen seinänaapurisi maksaa tismalleen samansuuruista vuokraa, vaikka asunto olisi juuri samankokoinen ja samalla tavalla varustettu. Vuokran suuruus riippuu tietenkin alueesta, mutta myös vuokrauksen ajankohdasta sekä vuokrasopimuksen pituudesta. Mitä lyhyempi vuokrasopimus, sitä kalliimpi kuukausivuokra. Piilaaksolaiset vuokrat kulkevat siis kuin vuoristoradassa, tosin sillä erolla, etteivät ne koskaan käy alhaalla.

Lisäksi vuokrasopimukset täällä voivat alkaa ja loppua keskellä kuukautta, mikä on myös yksi selkeä ero Suomeen verrattuna. Niin on meidänkin tapauksessamme. Nykyinen vuokrasopimuksemme päättyy 10. elokuuta ja uusi alkaa 11. elokuuta. 


Asuntojen kunto ja varustelutaso


Asuntojen kunto vaihtelee täällä tietenkin ihan yhtä lailla kuin Suomessakin. Samoin se, kuinka iso osa lattiapinta-alasta on vuorattu kokolattiamatolla. Myös homeloukkuja löytyy. Lisäksi esimerkiksi naapuritalossa asuvalla ystäväperheellämme on ollut sitkeä muurahaisongelma. 

Aikaisemmin paikallisissa taloyhtiöissä on suosittu yhteisiä kolikkopesutupia, mutta nykyään trendinä näyttäisi olevan, että lähes jokaisessa asunnossa on jo omat pyykinpesukone ja kuivausrumpu. Myös keittön kodinkoneet kuten uuni, hella, jääkaappi, pakastin, astianpesukone ja mikroaaltouuni kuuluvat asuntojen vakiovarusteisiin.

Niin ja jos joku edellisten asuntopostausteni jälkeen mietti, että no pakkoko siellä on niin ökysti elää, että on uima- ja porealtaatkin käytössä, niin paljastan, että nämä pienet ylellisyydet kuuluvat lähes kaikkien paikallisten asuntokompleksien tarjontaan automaattisesti. Eivät tietenkään omina, vaan yhteiskäytössä olevina.

Tällaisten home-, muurahais- ja pesutupaseikkojenkin vuoksi asunnon vaihtaminen äkkipikaa olisi ollut meille riski. Nykyisessä asunnossamme kun ei ole ollut onneksi mitään näistä ongelmista tai vaikeuksista. Kop, kop.

Tämä jytky kuuluu asuntomme perusvarustukseen. Amerikkalainen mikroaaltouuni, leveys 75 cm!!!


Vuokrauksen alkuun


Ihka ensimmäisen vuokrasuhteen aikaansaamiseksi voi täällä joutua näkemään hiukan ylimääräistä vaivaa ja rahanmenoa. Esimerkiksi tuoreilla maahanmuuttajilla on harvemmin amerikkalaisten vaatimaa luottohistoriaa, joten saadaksesi ylipäätään vuokraussuhteen, voit joutua vuokrasuhteen alkaessa maksamaan esimerkiksi yhden tai kahden kuukauden lisävuokran ns. panttina, normaalin takuumaksun lisäksi. Näillä vuokrahinnoilla puhutaan siis aika korkeasta kertamaksusta. Tällä menetelmällä voidaan vuokranantajalle osoittaa kykeneväisyytesi maksaa kyseistä vuokraa. Pantin saa takaisin vuokrasuhteen päättyessä, mikäli vuokranmaksu on hoidettu kunniallisesti. Lisäksi paikalliset taloyhtiöt vaativat jo voimassa olevan kotivakuutuksen, ennen kuin vuokrasopimus voidaan lopullisesti allekirjoittaa.
Visa-korttia, ja nimenomaan amerikkalaisen pankin myöntämää Visa-korttia saa vinguttaa ja laskunsa maksaa aika monta kertaa, ennen kuin luottohistoriaa alkaa kertyä.


Asuinalueen valinta


Luulenpa, että asuinpaikan valinta ja tietenkin sopivan asunnon löytäminen ko. alueelta ovat täällä se kaikkein haastavin tehtävä. Hintahaitaria riittää. Lapsiperheille iso merkitys on asuinalueen kouluilla ja niiden arvostuksella. Saadaksesi nimittäin lapsesi tietyn asuinalueen kouluun, täytyy sinulla olla allekirjoitettu vuokrasopimus todisteena koululle, että todellakin asut sillä samalla alueella. Täällä koulut ovat siis tiukasti asuinaluekohtaisia.

Toinen todella merkittävä tekijä asuinpaikan valinnassa täällä on kertyvän työmatkan pituus. Netistä löytyy muutamia tälle alueelle kohdistettuja laskureita, johon voit merkitä työpaikkasi sijainnin ja sitten haarukoida hamuamasi asuinalueen hintatasoa verraten sitä vuodessa käytettävään aikaan työmatkoissa. Tai sitten laskea vain työmatka-aikoja kotiosoitteestasi eri suuntiin. 

Tällaisia sivustoja ovat mm. OneBayArea sekä Bay Area Teleport. Kun näistä jälkimmäiseen ensimmäistä kertaa tutustuin, oli se vielä silloin betavaiheessa, mutta hyvin sivusto palveli jo silloin. Nämä ovat erinomaisia apuvälineitä haarukoimaan omaa asuinaluetta, varsinkin jos on muuttamassa Piilaaksoon uutena tulokkaana, eikä Bay Area ole entuudestaan kovinkaan tuttu.


OneBayArean karttanäkymää. Kartassa sinisellä merkityt alueet ovat saavutettavissa lähtöpisteestä X aamuruuhkan aikana yhden tunnin sisään autolla, huomioiden ne alueet, joissa talojen hinnat mahtuvat haarukkaan 90 000 - 1,5 miljoonaa dollaria. Huom. Myös ruksin lähettyvillä jää alueita harmaaksi, joten on kaksi vaihtoehtoa: joko ko. alueella ei ole taloja (esim. puisto) tai sitten ne ovat kalliimpia kuin 1,5 miljoonaa. 

Ja juttuhan menee niin, että mitä kauempana San Franciscosta tai useimmista Piilaakson konttoreista asut, sitä edullisempi on tietenkin hintataso, mutta samalla aika, jonka käytät vuodessa työmatkoihin voi olla kokonaisia viikkoja. Ja kyllä, puhun monikossa, viikoista. Niinpä meilläkin asuinaluettamme valitessa puntarissa painoi aika paljon myös se, että ukkokullan työmatka on tällä hetkellä enemmän kuin optimaalinen ottaen huomioon Piilaakson työmatkaruuhkat. Aamuisin parhaimmillaan seitsemän minuuttia työmatkaan käytettynä on luksusta! 

Näin ollen nyrkkisääntö täällä tahtoo mennä vähän niin, että minkä asumiskustannuksissa voitat, sen työmatka-ajassa häviät. Ja niinhän se on useissa paikoissa Suomessakin. Tietenkin bensakustannuksiakin tulee pitkämatkalaisille enemmän, mutta se sentään on täällä halpaa kuin saippua, joten se on kokonaiskustannuksissa suhteellisen pieni erä. Ja täällähän on, amerikkalaisittain harvinaista kyllä, myös sitä toimivaa ja työmatkojakin hyvin palvelevaa julkista liikennettä. Näiden lisäksi useat paikalliset työnantajat kuten NASA, Oracle ja Google tarjoavat työntekijöilleen ilmaisia bussikuljetuksia työpaikoille ja takaisin.


Havainnollistava esimerkki


Otan tähän valaisevan esimerkin kuvitteellisesta tilanteesta. Oletetaan, että työpaikka sijaitsisi vaikkapa Facebookin pääkonttorilla Menlo Parkissa, alueella, joka sijaitsee aika lailla keskellä Piilaaksoa ja vertailuasuntona olisi kahden makuuhuoneen asunto, joka sijaitsisi myös Menlo Parkin alueella. Bay Area Teleport -sivuston kautta pääsee näkemään, että suurimman säästön asumiskustannuksissa saisi muuttamalla Oaklandin Mills College -alueelle. Säästö vuodessa olisi liki 23 000 dollaria, mutta kaukaisempi sijainti tietäisi vuodessa 16 päivää enemmän autossa istumista työmatkoina. Siis yli kaksi viikkoa!

Saman sivuston mukaan pahin skenaario Menlo Parkissa työskentelevälle olisi asua Diablossa. Tällöin asumiskustannukset nousisivat melkein 39 000 dollaria vuodessa ja työmatkoihin käytetty aika kasvaisi 21 päivällä eli kolmella kokonaisella viikolla. Ei hyvä.  

Tämä palvelu saa siis viimeistäänkin puntaroimaan, paljonko oma vapaa-aikasi perheen parissa juuri sinun vaakakupissasi painaa.
Kyseisen esimerkin hakutulosnäkymä Bay Area Teleportin kartalla. Eri värit kertovat kuinka hyvä (vihreä) tai huono (punainen) sopivuus kullakin alueella on. Työpaikan sijainti on merkitty keltaisella nuppineulalla ja oletusasunnon sijainti pinkillä. Oaklandin Mills College on mintunvihreän nuppineulan kohdalla. Diablo sijaitsee kuvan yläreunassa keskellä, tummanpunaisella näkyvänä alueena.


Asuntojen saatavuus


Bay Area Teleport -sivusto antaa myös suuntaa kunkin asuinalueen asuntojen saatavuudesta. Tämä oli meilläkin se viimeinen kortti, jota olisimme omissa vuokraneuvotteluissamme viimeisillä metreillä käyttäneet, ellei edullisempaa tarjousta olisi alkanut kuulua. Meidän taloyhtiössämme oli nimittäin koko neuvottelujemme ajan 15-20 asuntoa tyhjillään! Tämä teki tilanteesta entistäkin järjettömämmän. Miksi korottaa vuokraa tunnollisilta asukkailta ja savustaa heidät ulos, kun jälleen jäisi yksi asunto lisää odottamaan seuraavaa vuokralaista?  Emme siis oikein tässäkään mielessä ymmärtäneet taloyhtiömme bisnesajatusta hinnoitella vuokramme yli äyräiden. Lisäksihän nämä vapaat asunnot antoivat meille pienen takaportin mahdollisuudesta vaihtaa asuntoa saman taloyhtiön sisällä, joskin riskit esimerkiksi muurahaisista ja postien kääntämisestä samaan katuosoitteeseen, mutta eri asuntoon, olisivat kasvaneet. Ja lopultahan saimme oman tarjouksemme alle markkinahinnan, joten asunnon vaihtotapauksessa olisimme joka tapauksessa joutuneet maksamaan enemmän. "Ässää hihasta" ei kuitenkaan tällä kertaa tarvinnut käyttää ja hyvä niin.


Edellisen esimerkin paras asuinalue asumiskustannusten säästämisessä oli Mills College. Asuntojen saatavuus alueella kuitenkin 'low' eli heikko. Palvelu ei myöskään ota kantaa asuinalueiden turvallisuuskysymyksiin. Ne pitää ja kannattaa selvittää itse.


Muuttoja jatkuvasti


Määräaikaisten vuokrasopimusten ja koko ajan nousevien asumiskustannusten vuoksi ihmiset joutuvat täällä myös muuttamaan huomattavasti useammin kuin esimerkiksi Suomessa olemme tottuneet. Paitsi että tämä näkyy erittäin usein katukuvassa muuttoautoina, joita joko pakataan tai puretaan, niin ilmiö näkyy myös esimerkiksi harrastuspiireissä. Joogaopettajanikin harmitteli, että juuri kun hän oppinut tuntemaan joogatunneillaan kävijän nimeltä ja päässyt tutustumaan hiukan paremmin, joutuu joogaoppilas muuttamaan ja sen verran kauemmaksi, ettei samaan joogaryhmään näillä liikennemäärillä ja ruuhkilla enää viitsi tulla. Ja onpa joogaopettaja itsekin muuttanut pari vuotta sitten San Diegosta tänne.

Lopuksi vielä tällainen piste i:n päälle:


Viimeisin villitys


Tässä asuntopostausten välissä kantautui nimittäin korviini se viimeisin keksintö ja villitys Piilaakson asuntorintamalta. Ystävämme oli lukenut paikallislehdestä, kuinka joku meidän kaupungissamme asuva vuokraa omakotitalonsa takapihalta telttapaikkaa hintaan 100 dollaria/yö! Huh, huh. En todellakaan tiedä, mihin tämä maailma täällä vielä menee...

Eihän tässä muutakaan voi, kuin jäädä seuraamaan tilannetta. Raportoin asuntorintamalta sitten taas lisää, mikäli raportoitavaa ilmenee. Ensi kerralla taas ihan muita juttuja. Niinpä sanon teille siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!