torstai 26. helmikuuta 2015

Kalifornialaisella hevi-osastolla, osa 2

Olipa mahtavaa! Kun edellisen kirjoitukseni kalifornialaisesta hevi-osastosta julkaisin, niin sainkin jo kommenttikenttään vinkkejä, kuinka niitä kummallisia "juuria" ja kurpitsoita voisi valmistaa. Täytyy kuitenkin todeta, että elän tässä edelleen etsikkoaikaani hevi-osastolla ihan näiden perustuotteidenkin kanssa. Mystisen hyllyn kätköille perehdyn ehkä hitusen tuonnempana, kunhan olen ensin päässyt sinuiksi paikallisen perushevi-kaman kanssa. :-) On nimittäin esimerkiksi oikeiden ostosmäärien arviointi kaupan hevi-osastolla edelleen vaikeaa. Kuinka monta perunaa sitä keittoon tarvitsisi, kun yksi peruna on kahden nyrkin kokoinen tai jopa isompi? 

Sitten kun minä jonakin päivänä valmistelen suvereenisti näitä erikoisuuksia, voinkin lähettää ukkokullalle keskellä päivää viestin: "Tervetuloa töistä kotiin. Kotona sinua odottavat viinissä hyvin marinoituneet opo ja yucca jicamapedillä."


Helmikuu näyttäisi Kaliforniassa olevan mansikka-aikaa. Ainakin näitä yhdysvaltalaisia on kovasti nyt tarjouksessa. Rasiallinen isoja mollukoita alle 2 dollaria.

Mutta hei, kuten lupasin, vielä minulla jäi pari juttua näistä paikallisista hevi-osastoista kertomatta ja niistä seuraavaksi: 


Luomua ja lähituotantoa


Luomu- ja lähiruuan valikoima, niistä tuontimustikoista ja -vadelmista huolimatta, on kyllä kalifornialaisessa ruokakaupassa ihan omaa luokkaansa. Jotkut suomalaiset tuntuivat täällä kuitenkin ihmettelevän, kuinka hevi-osaston luomutuotteet ovat yhtä isoja kuin tavallisetkin. Yhtä suuri koko oli saanut heidät epäileväisiksi, ovatko tuotteet sittenkään aidosti luomua.  

Onhan se totta, että ei täällä liene EU:n kaltaista valvovaa silmää, ainakaan yhtä tarkkaa sellaista, ihan jokaisen maatilan viljelymenetelmiä ja kylmäkuljetusketjuja tarkkailemaan, mutta itse olen ajatellut asiaa myös toisesta näkökulmasta. Täällähän kasvukausi on huiman pitkä, sillä aurinko paistaa lähestulkoon aina ja myös yöt ovat puolet vuodesta lämpimiä. Niinpä, jos vain vettä ja ravinteita riittää, kun saahan luomua sentään kastella, niin kai siinä isoksi kasvaa niin porkkana kuin pottukin. En ole kasvitieteilijä, enkä tunne porkkanan nuoruusaikojen sielunelämää sen tarkemmin, mutta kyllä kai se Suomessa ja pohjoisessa kylmä aina vähän kangistaa, myös porkkanan kasvupyrähdystä. Niinpä olen itse jättänyt tällaiset luomu/ei-luomu -spekuloinnit ainakin kasvisten osalta sikseen. Tuskin minä täällä kasviksia syömällä itseäni saan hengiltä, oli ne sitten luomua tai ei.


Siroimmasta päästä valitsemani porkkana.


Mites se muuten on, onko Suomessa luomutuote aina automaattisesti kooltaan pienempää? Itse en tähän ole tullut kiinnittäneeksi huomiota.


Tapaus punainen banaani


Saimme tammikuussa ystäväpariskunnan Suomesta visiitille. He olivat saaneet matkaan lähtiessään vinkin, että täällä kannattaa kokeilla näitä erilaisia hedelmiä ja vihanneksia, mitä Suomessa ei ole edes tarjolla. Ostivat sitten yhtenä kokeilueränä myös punaisia banaaneja. Ensipuraisu tuohon uuteen tuttavuuteen olikin mielenkiintoinen tapaus. Ja todellakin, se oli puraisu! Seisoin muutaman metrin päässä, kun ystävämme banaania haukkasi ja kuulin sen rouskauksen sinne asti! Kivikovia olivat! :-) Paistoivat banaania lopulta pannulla öljyssä ja sanoivat sen maistuvan lähinnä perunalle. Taisi siis olla kyseessä sellainen banaani, jota ainakin Etelä-Amerikassa käytetään aterioilla juurikin perunan korvikkeena, ei niinkään hedelmäbanaani. 

Punaisia, rouskuvia banaaneja sekä kaktuspäärynöitä. Ei harmainta aavistusta, miten kaktuspäärynöitä kannattaisi käyttää. Vinkkejä käyttötavoista otetaan jälleen vastaan! :-)


Appelsiinien ahmintaa


Juuri tällä hetkellä olen riehaantunut popsimaan paikallisia appelsiineja. Niissäkin on saatavana oikein sellainen extra-sweet-lajike ja kyllä ovatkin makeita! Söin sellaisen muuten yhtenä iltana ja samaisena yönä ei meinannut tulla uni silmään ollenkaan. Minä jo manasin, että samperi soikoon, pitääkö näiden appelsiinienkin olla täällä niin vitamiinipitoisia, ettei unikaan enää tule! Tässähän ihmispolo vallan virkistyy!


Supermakea amerikkalainen appelsiini.

Lopuksi vielä appelsiineihin liittyvä loppukevennys. 


Appelsiinit sen kertovat


Menimme yksi sunnuntai-iltapäivä käymään autokaupassa. Tarkoituksena oli ns. vain käydä potkimassa renkaita, mutta kas, kohta istuimmekin koeajamassa yhtä autoista. Täällä on tapana, että autokaupan myyjä tulee koeajolle aina mukaan ja niin kävi tälläkin kertaa. Kun puhuimme ukkokullan kanssa muutaman sanan suomea keskenämme, myyjä oitis kysymään, että mistä olemme muuttaneet ja mitä pidämme Kaliforniasta. Vastasimme kuten aina, että olemme tykänneet kyllä, koska sää on niin paljon parempi kuin Suomessa, varsinkin näin talvikuukausien aikana, ja lisäksi kaikki hedelmät ja vihannekset ovat täällä niin tuoreita ja kerrassaan maukkaita ympäri vuoden. Myyjä jatkaa siihen, että jaa, hän on Boliviasta ja hän taas ikävöi oman maansa hedelmiä. Täällä Kaliforniassa hedelmät eivät kuulema maistu yhtään miltään verrattuna Boliviassa saataviin! Erityisesti juuri appelsiinit ja sitten joku hedelmä X, jonka nimi ei sanonut meille mitään, niitä Bolivian poika täällä eniten kaipaa. Jäimme ukkokullan kanssa suoraan sanoen vähän huuli pyöreäksi täysin päinvastaisista kommenteista kuin itse olimme paikallista hedelmätarjontaa arvioineet. Mielenkiintoinen keskustelu! 

Jälkeenpäin minä vielä mietin, että mitäköhän tämä Bolivian poika tuumaisi keskellä tammikuuta vihannes- ja hedelmätarjonnasta Suomessa? Voi voi. Kun lautasellensa iskettäisiinkin ah, niin ihana, lentokoneen ruumassa kuljetettu, ties missä varastohalleissa epätoivoisesti kypsytetty, hädin tuskin punaista väriä pintaansa saanut espanjalainen lentotomaatti! Tomaatti, joka on vielä talvipakkasilla kaupasta kotiin kannettaessa saanut poskeensa vähän pakkastakin ja kuorensa on jo tummunut mustelmille ja lötsistynyt. Saattaisi siinä Bolivian pojalta itku tirahtaa.

Mitä tästä opimme? Nii-in, Kalifornia on just niin mahtava tai just niin kamala paikka asua riippuen siitä, mistä olet tänne muuttanut.

Tähän opetukseen on hyvä lopettaa. Niinpä sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 23. helmikuuta 2015

Kalifornialaisella hevi-osastolla

Jazzia, heviä ja jicamaa. Niistä on tämän kertainen blogipostaus tehty. Ai että oikein heviäkin? Kyllä, mutta nyt ei puhuta heavy metal -musiikista, vaan kalifornialaisten kauppojen ja torien hedelmä- ja vihannesvalikoimista. Nekin nimittäin poikkeavat sen verran suomalaisesta, että ovat ihan oman lukunsa arvoisia.

Farmer's Market


Täällä hyvä tapa tehdä tuoreita kasvisostoksia ja samalla tukea taatusti paikallista lähituotantoa ovat ns. Farmer's Marketit eli maanviljelijöiden markkinat. Paikallistuottajat kiertävät eri päivinä eri kaupunkien pääkatuja tai aukioita ja tulevat myymään omia tuotteitaan. Esimerkiksi viereisessä kaupungissa Sunnyvalessa Farmer's Market on joka lauantaina ja meidän kaupungissamme joka sunnuntaina. Myynnissä on hedelmiä, vihanneksia, erilaisia pähkinöitä, oliiviöljyjä, mutta myös luomulihaa, jota heti kesällä ostimmekin ja perisuomalaisen makaronilaatikon siitä pyöräytimme. Lähes jokainen markkinakoju jakaa myös maistiaisia yrittäen tietenkin vakuuttaa olevansa se paras tarjolla oleva tuottaja. Ja kyllähän se näin "tullista tulleelle" on hyvä kanava päästä uusiin makuihin käsiksi. 


Ihania munakoisoja!

Tomaatteja, paprikoita ja takimmaisena luomuokraa. 

Lajikkeiden määrä!


Ensimmäinen visiittimme noilla markkinoilla kyllä loksautti leukani auki. Että persikoitakin on olemassa niin hirvittävän montaa lajiketta! Siis meillä Suomessahan se on pelkkä persikka ja that's it!


Persikkapuu.

Omenalajikkeitakin löytyy täältä valtavat määrät. Alkaahan niitä olla Suomessakin nykyään jo monenlaista, mutta tässä kuva kaupasta, jossa oli yli 30 lajiketta tarjolla. Kaikkia en saanut millään samaan kuvaan, sillä kaupan seuraavakin hyllyväli oli pelkästään omppuja! 


Omppu poikineen. Ylä- ja alahyllyllä olevat omput olivat kaikki eri lajiketta. 

Itse olin muuten Suomessa vannoutunut vihreiden omenoiden kannattaja, mutta nyt puhaltavat uudet tuulet. Nykysuosikkini on Jazz-omppu, jonka näet alla olevassa kuvassa. Aika kunnioitettavaa, että näillä Jazz-ompuilla on oikein oma nettisivunsakin (jazzapple.com), josta voi mm. tarkistaa lajikkeen viljelyalueet, ostopaikat USA:ssa ja Kanadassa sekä selailla juuri tälle omenalajikkeelle sopivia reseptejä. Hih, en olekaan törmännyt aikaisemmin omenan omiin fanisivuihin. Kuvassa on mukana Jazz-ompun muhkea kaveri Honeycrisp, joka on mielestäni myös tosi jees. Honeycrispin kokoluokka viittaa siihen, että yksi omena voisi käydä kokonaisesta lounaasta! :-)


Punaposkiset kaverukset Jazz ja Honeycrisp.

Sadonkorjuuta ympäri vuoden


Sekin täällä korostuu, että aina on jonkun tietyn hedelmän tai vihanneksen satokausi parhaimmillaan. Kesä oli esimerkiksi noiden persikoiden kulta-aikaa, syksyllä tulivat erilaiset kurpitsat jne. Ja että vielä marraskuussakin voi olla jollakin kasvu- ja satokausi hehkeimmillään! Ainakin granaattiomenoilla oli. Suomessahan ei marraskuussa kasva muu kuin ihmisten uneliaisuus ja stressikäyrät lähestyvän joulun kunniaksi!

Tuoreita marjojakin täällä on saatavilla koko ajan, vaikka elettäisiin talvikuukausiakin. Tarkempi tarkastelu on kuitenkin osoittanut, että ne ovat isolta osaltaan tuontitavaraa joko Kanadasta tai Meksikosta. Mustikat ovat täällä enemmän sellaisia suomalaisten pensasmustikoiden kaltaisia, sekä kooltaan että maultaan. Tai no, kokoluokka taitaa olla kaksinkertainen suomalaiseen pensasmustikkaan verrattuna. Vadelmista olen nähnyt myös keltaista versiota myynnissä! Pitää kyllä joskus kokeilla niitäkin.


Marraskuista satoa.


Se jokin ero


Pitkään minä täällä ihmettelin, miksi kauppojen hevi-osastot ovat jotenkin erilaisia kuin Suomessa. Mikä niissä oikein eroaa? Sitten sen hoksasin. Täällä harrastetaan todella vähän valmiiksi pakattuja tuotteita. Poikkeuksena tästä ovat valmiiksi pilkotut, ja osin myös valmiiksi pestyt salaattipussukat. Pussitavaraan ei kuitenkaan ole pakko taipua, sillä salaattejakin saa ostaa myös irtotavarana ja valita vaikka jokaisen salaatinlehden itse. Mutta tyypillisesti täällä et siis näe mitään tiukkaan vakuumiin pakattua parsakaalia, johon on jäänyt kosteutta sisään ja kappas, sitten tuleekin jo se home siihen kaveriksi. 

Ei pusseja, eikä vakuumeja ympärillä.


Toinen ero on tuoreus ja että tuotteet todellakin sekä näyttävät että maistuvat tuoreille! Kaupoissa nimittäin näkee hevi-osastoilla hyllyjä, joissa sumutetaan vesisumua aina aika ajoin vihannesten päälle. Pysyy vihannekset virkeinä. Ja usko tai älä, mutta yhdessä kaupassa jyrähtelee kaupan kaiuttimista ukkonenkin samaan aikaan kun kasvikset saavat sadesumua.


Hyllyn yläreunassa näkyy sumuttimet, nuo vaaleat mötikät, jotka aika ajoin sumuttavat vettä kasviksille.


Taro, jep. Jicama, jep jep.


Yksi hyllyn pätkä meidän ruokakauppamme hevi-osastolla on minulle kuitenkin täyttä hepreaa. En tunnista siltä kuin ainoastaan yhden tuotteen nimeltä ja sekin sattuu olemaan oma inhokkini. Mitään en kyllä osaisi näistä seuraavista mennä suorilta käsin valmistamaan. Kuvat puhukoot taas puolestaan, mitä tältä mystiseltä hyllyltä löytyykään:


Jicamaa. Kuulostaa nikamalle, näyttää potulle.


Malangaa. Oikealla näkyy vilaus vähempikarvaisesta yucasta.
Tarot-kortteja olen kyllä nähnyt, mutta että tarojuurtakin. Alhaalla inhokkini sitruunaruoho, joka maistuu astianpesuaineelle, sekä opokurpitsaa... Tykkääköhän opo olla marinadissa? Vai pannulla, padassa, uunissa vai grillissä?


Lisää kurpitsaa. Jotain kurpitsaa.


Sitten olis vielä vaikkapa tällaisia tomatilloksia. Just joo. Mutta hei, tämä näyttääkin olevan uutuus, ehkä paikallisetkaan eivät vielä tiedä miten tätä valmistetaan.

Mutta olen minä tuttuja ja mukaviakin yllätyslöytöjä kaupastamme tehnyt. Juuri tänään löysin ensimmäisen kerran mukulaselleriä, jota olen kovasti etsiskellyt. Jee! Niitä ei sitten täällä näköjään myydäkään paloiteltuina (ja siinä pirun vakuumissa), niin kuin Suomessa, vaan on otettava kokonainen. Hyllyssä oli mukulasellereitä tasan kaksi kappaletta, valittavana kokoluokkaa jumbo tai tosi jumbo. Otin jumbon. Lähipäivinä meillä siis syödään selleriä niin, että napa naukuu.

Lisäksi jokin aika sitten salaattitarjonnan lomasta silmääni osui kukkien terälehtiä ja kukintoja. Niitäpä salaattiin lisäsin ja aika kivan värikästä tuli:


Orvokkeja ja samettiruusuja. Aivan kuin äidin kukkapenkistä!

Huh, tulipas tätä jo tässä. Vielä jäi pari juttua kerrottavaksi Kalifornian hevi-osastoista, mutta jatkanpa niistä ensi kerralla, ettette nyt aivan läkähdy tähän yhteen lukukertaan. 

Siihen asti sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


torstai 19. helmikuuta 2015

10 matkakuvaa -blogihaaste


Iiks, blogihaaste paukahti! Mukava sellainen. Oitishan minä otin siitä kopin ja lähdin haasteeseen mukaan. Tällä kertaa siis luvassa hyvin erilainen postaus Ribs & Coke -blogin historiassa. 

Haasteessa oli tarkoitus valita 10 (suosikki)matkakuvaa haasteessa annettujen otsikoiden alle. Aivan kuten haastajani Ulla 50 State Puzzle -blogissaan totesikin, kuvien valinta oli äärimmäisen hankalaa. Ja todellakin, siis vain ja ainoastaan 10 kuvan valinta. Tiukkaa teki! 

Aluksi suunnittelin, että yritän rajata valitsemani kuvat blogini teeman mukaisesti ainoastaan Amerikkaan, mutta en pystynyt. Ensinnäkin, omat kuvakokoelmani tästä maasta eivät tietenkään ole vielä kovin kattavat, vaikka kuvia on paljon tullut otettuakin. Toisekseen, haasteessa annettujen otsikoiden alle itselläni kuuluu niin huikeita ja ikimuistoisia elämyksiä myös muualta kuin Amerikasta, joten olisi ollut suorastaan vääryys sivuuttaa ne tämän haasteen kohdalla. Niinpä jouduin ns. antamaan periksi ja valitsemaan tällä kertaa blogiini kuvia myös muualta kuin Kaliforniasta ja Amerikasta. Tällaisiin kuviin lopulta päädyin. 


1. Kuva lentokoneen siivestä

Milford Sound & Southern Alps, Uusi-Seelanti.

Upeista maisemista huolimatta elämäni karmein lento pienlentokoneella. Lähestyvä myrsky heitteli konetta kuin pullon korkkia valtameriaallokossa. Koneeseen mahtui kuusi henkilöä, lentäjä mukaan lukien, ja takanamme istuva nainen oksensi yli puolet matkasta. Haju oli sietämätön pienessä tilassa. Itse puristin rystyset valkoisena koko käsivarsi krampaten edessä olevaa istuinta. Olin kauhusta kankeana, sanan varsinaisessa merkityksessään. Kyllä olivat pitkiä minuutteja ennen kuin pääsimme takaisin maankamaralle. Mutta hengissä! Huoh! Cessnan siipi kuvan yläosassa eli kuva täyttää haasteen otsikon kriteerit. :-)



2. Paras vahingossa onnistunut otos

Bay Bridge, San Francisco, Kalifornia, USA.

Olimme ajamassa viime sunnuntaina San Franciscoon Bay Bridgen yli ja kuvasin siltaa liikkuvasta autostamme käsin ilta-aurinkoa vasten. Kamera räpsäisikin vahingossa vielä tämän kuvan kun olin jo laittamassa kameraa pois päältä. Kuvan oikeassa reunassa näkyvät pilvet, joiden pitäisi siis olla vaakatasossa eli pikkaisen on tosiaan kuva vinksallaan. Tykkään näistä väreistä, jotka kuvaan tulivat.


3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle


Pälkäne, Suomi.

4. Luontokuva

Costa Rica.

Kuva otettu sademetsässä riippusillan alta.


5. Kuva yläilmoista

Tokio, Japani.

Kuva otettu Lost in Translation -elokuvan kuvauksissa käytetystä baarista, pilvenpiirtäjän 52. kerroksesta. Lieneekö Tokion valomeren voittanutta, mene ja tiedä.



6. Postikorttimaisema

San Clemente, Kalifornia, USA.

7. Kuva matkaseurasta

Mount Hamilton, San Jose, Kalifornia.

Ukkokulta kolmijalan kanssa.

8. Fiilistelykuva palmun alla

Palm Beach, Aruba.


9. Hyvää huomenta -kuva

Franz Josef Glacier, Uusi-Seelanti.

Tälle ikijäätikölle pääsi vaarallisuutensa vuoksi vain ammattioppaiden mukana ja retkelle lähtö oli todella varhain aamulla. Ennen kukonlaulua herätessä aamu ei tuntunut mitenkään erityisen hyvälle, mutta kun pääsimme tähän "minttusuklaajäätelömaisemaan" huomasin, että huomen olikin suorastaan erinomaisen hyvä.  


10. Lempikaupunkini 

Kralendijk, Bonaire.


Tästä rantakojusta sai piskuisen saaren parhaat burgerit, lionfish -burgerit. Kojulla roikkui kyltti: "Back in 5 minutes. If not, read this sign again." Kuvasti hyvin saaren leppoista menoa.



Blogihaaste on lähtöisin Journey diary -blogista, josta löytyvät myös haasteen tarkemmat ohjeet. Ja haastehan tulee heittää aina myös eteenpäin, joten haastan mukaan Lapsellinen reissu -blogisti Nooran sekä Auringon alla -blogisti Heidin. Ja varokaahan vain tekin, vanhoja matkakuvia selatessa nousee nimittäin äkillinen ja korkea matkakuume! :-)

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa. Ensi kerralla sitten taas taatusti 100% Kalifornia-kamaa. :-) 

Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


tiistai 17. helmikuuta 2015

Amerikkalaisessa elokuvateatterissa

Muutamat elokuvat on tullut täällä rapakon takana jo elokuvateattereissa katsottua ja olen huomannut, että eroavaisuuksia suomalaiseen käytäntöön on. Niistä kirjoittelen teille tällä kertaa.

Alkuun muutamia lukuja kertomaan taas hiukan tästä amerikkalaisesta mittakaavasta:


Lukuja


Yhdysvaltain johtavin (lue: tuottoisin) elokuvateatteriketju on AMC Theatres (myöhemmin AMC). Syksyn 2014 tilastolukujen mukaan AMC:lla on yli 340 elokuvateatteria ympäri maata ja niissä on liki 5000 valkokangasta. AMC työllistää noin 20 000 osa- ja kokoaikaista työntekijää ja yrityksen ruoka- ja juomatoiminnot kuuluvat myyntinsä puolesta USA:n Top 60 -ravintolaketjun listalle. Saa siinä pari hodaria limukoineen pyöräyttää kun samalla top-listalla häärivät Mäkkärit ja muut kansan suosikit. 

AMC kuuluu maailmanlaajuisesti johtaviin IMAX-näytäntöjä näyttäviin teattereihin, sillä yli kolmannes AMC-elokuvateattereista on jo IMAX-tekniikalla varustettuja. Vuosittain ketjun teattereissa käy keskimäärin 200 miljoonaa elokuvakävijää ja näitä lukuja sitä mekin ukkokullan kanssa siis nykyään nostamme.


Meitä lähinnä oleva AMC-ketjun teatteri.


Toinen elokuvateatteriketju, jota olemme täällä käyttäneet on ollut Cinemark Theatres (myöhemmin Cinemark). Tällä elokuvaketjulla on Yhdysvalloissa 333 elokuvateatteria ja melkein 4500 valkokangasta. Cinemark ei ole levittäytynyt koko maahan, sillä sen teatterisaleja sijaitsee vain 40 osavaltiossa. Silti se on Yhdysvaltain kolmanneksi isoin elokuvaketju. Tämä ketju onkin levittäytynyt lisäksi Latinalaisen Amerikan markkinoille liki 160 elokuvasalillaan. 


Suomen ja Pohjoismaiden lukuja


Ihan mielenkiinnosta katsoin, kuinka monta elokuvateatteria Suomen Finnkino Oy:llä on. Tällä Suomen suurimmalla elokuvateatteriketjulla on 96 elokuvasalia 14 eri paikkakunnalla. Finnkino kuuluu pohjoismaiseen suurimpaan elokuvateatteriketjuun Nordic Cinema Groupiin, jolla on teattereita Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Liettuassa ja Latviassa. Tällä pohjoismaisella "jättiläisellä" on 101 elokuvateatteria ja liki 580 valkokangasta. Jättiläisen luvut ovat kuitenkin vielä kovin pieniä amerikkalaisten giganttien rinnalla. Vaatisi taas sen yhden nollan lisää lukujen perään. 


Yksityisiäkin teattereita on


Edellä mainittujen suurten elokuvaketjujen lisäksi täällä rapakon takana on myös yksityisten pitämiä elokuvateattereita. Olemme kuulleet kovasti kehuja naapurikaupungin yksityisestä elokuvateatterista ja se meillä onkin vielä kokeilematta. Suunnitelmissa siellä on kyllä käydä. Teatterissa on parvi, jossa on tarjolla kuulema todella ylellisen pehmeitä, löhöilyyn soveltuvia nojatuoleja. Pitääkin sitten olla tarkkana, että kotirouva ottaa ennen elokuviin menoa kunnon päiväunet, ettei olo mene suorastaan liian lokoisaksi pehmoisissa ja makuuasentoihin käännetyissä penkeissä. Muuten voi uni voittaa jo ennen elokuvan alkukohtauksia.

Mutta nyt niihin elokuvateatterikokemuksiini.


Lipun ostaminen


Lipun voi täälläkin varata tai ostaa etukäteen netistä. Lippuvarauksen voi lunastaa elokuvateatterilla joko automaatilta tai lippuluukulta. Lippujen hinnat ovat aika lailla samat kuin Suomessakin. Lippuluukut sijaitsevat amerikkalaisissa elokuvateattereissa teatterirakennuksen ulkopuolella tai joskus rakennuksen sisällä, mutta silloinkin heti ensimmäisenä aulassa. 


Lippuluukut sijaitsevat ulkona. Oikeassa laidassa näkyy myös automaatti lipun lunastamista varten.


Tämän jälkeen käytäntö poikkeaakin suomalaisesta. Päästäksesi elokuvateatteriin sisään ylipäätään, sinun tulee näyttää lippusi tarkastajalle. Tämän jälkeen kukaan ei vahdi, eikä tarkasta, mihin näytökseen lopulta lippusi kanssa menet eli voit käytännössä marssia sisään mihin tahansa teatterin saliin. Istumapaikkoja paikallisissa elokuvalipuissa ei ole, joten nopein mato nappaa mieleisensä istumapaikan.


Elokuvasalin ovella ei ole kukaan tarkastamassa lippuasi.


Se, ettei istumapaikkoja voi varata etukäteen aiheuttaakin omanlaisensa ilmiön ja siitä seuraavaksi. 


Trafiikin määrä ennen näytöstä!


Kerran menimme elokuviin katsomaan näytöstä, joka oli lähellä kyseisen elokuvan ensi-iltaa. Iso sali oli täynnä porukkaa ja kyllä minä suuresti ihmettelin sitä jatkuvaa trafiikkia elokuvasalin ovella.

Suomalaisessa elokuvateatterissa käydessähän homma menee niin, että kun saliin kerran astellaan, siellä myös pysytään. Poikkeuksena tietenkin pienet lapset pissahätineen. Mutta täällä, ihmisvirtaa salin ovella ennen elokuvan alkamista menee molempiin suuntiin! Siis porukka tulee kertaalleen sisään saliin, paikkoja vaihdetaan omalla porukalla ainakin kahteen, parhaat jopa kolmeen kertaan. Ei siis osata päättää, ollako vasemmassa, vaiko oikeassa laidassa, vai sittenkin keskellä. Mikä siinä voikin olla niin vaikeaa? Sitten kun sopivat paikat on (ehkä) löydetty, lähdetään hakemaan ruokia ja juomia. Tai niitä lisää. Tai lisäämään jo ostettuihin popcorneihin mausteita. Tuodaan sapuskat sisään saliin. Ja sitten voikin lähteä käymään vielä vessassa. Käsittämätöntä touhua!

Itse olimme hyvissä ajoin salissa, koska arvelimme salin tulevan täyteen, aivan kuten kävikin. Seurasin tätä ihmisten edestakaista liikettä omalta istumapaikaltani kuin tiiviissä tennisottelussa konsanaan. Sanoin ukkokullallekin, että katso nyt tätä trafiikkia! Yhdessä vaiheessa teki mieleni jo nousta seisomaan ja karjaista: "Nyt se p***e penkkiin, joka iikka! Loppuu se ramppaaminen niissä ovissa!" Mutta kun en tiennyt mikä rampata-verbi on englanniksi, niin olinpa sitten hiljaa. ;-) Ehkä tämä vajavainen kielitaitoni oli ihan omakin onneni. Olisivat varmaan heittäneet häirikkönä ulos salista ja se siitä elokuvasta sitten.

Varmasti tähän sähläykseen vaikuttaa se, ettei istumapaikkoja tosiaan voi varata etukäteen, mutta kovin hankalaa se hyvän istumapaikan löytyminen salista joillekin tuntuu olevan. Toinen on sitten tuon ruokien ja juomien kanssa vekslaaminen... Ja kun kysessä oli täysi salillinen väkeä, niin tuo ilmiö pääsi korostumaan kunnolla.

Niin ja sekin vielä! Ne aikuiset, joiden rakko ei kestä parin tunnin elokuvaa ilman välityhjennystä, eivät tietenkään ota paikkaa penkkirivin päästä, vaan keskeltä salia ja pomppivat sitten kesken tiivistahtisimpien kohtauksien vessareissuilleen häiriten melko montaa muuta elokuvakatselijaa. Tämä pätee erityisesti tiettyyn etniseen ryhmään, pakko se on ääneen tässä sanoa, mutta kukin tyylillään, jälleen kerran.


Elokuvateatterin käytävää. Oikealla Extras-nurkkauksessa voit käydä vielä lisäämässä suolaa tai mausteita popcorneihisi.

Syömiset ja juomiset


Amerikkalaisissa elokuvateattereissa myydään perinteisten popcornien, jäätelön, limpparin ja karkkien lisäksi myös lämpimiä ruokia kuten hodareita, pitsaa, nachoja ja ranskalaisia perunoita. Hiukan huvittavaa on, että ostaessasi juuri isoimman kokoluokan popcorn- tai limppariannoksen, siihen kuuluu ilmainen uudelleentäyttö! Eli kesken elokuvan voi salista osa käydä myös hakemassa lisää vaikkapa juotavaa samaan rahaan. Lisää ramppaajia!


Ruokatarjontaa.


Lisäksi esimerkiksi AMC-ketjulla on yhtenä brändinä ns. Dine-In-teatterit, joissa voi nauttia kokonaisen illallisen viineineen elokuvan aikana. Näitä on Yhdysvalloissa yhteensä 15 kpl. Kaliforniassakin on yksi tällainen Dine-In-teatteri ja se sijaitsee Los Angelesissa Venice Beachin kupeessa. Lisäksi AMC:lla on 75 MacGuffins-brändin alla toimivaa teatteria, joissa aikuisiän saavuttaneille myydään olutta, viiniä ja cocktaileja elokuvanäytöksien aikana.


Elokuvien vaihtuvuus


Mielestäni yksittäisten elokuvien näytännöt pyörivät täällä huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin Suomessa. Tarjontaa on siis paljon enemmän ja varmasti mukana on paljon elokuvia, jotka eivät koskaan esim. Suomessa tule edes teattereihin. Nytkin tuossa teatterissa, jossa viimeksi kävimme, oli ne 20 salia ja jokaisessa pyöri oma leffansa. Liki puolet elokuvista oli minulle never heard -osastoa, vaikka mainoksia leffauutuuksista täällä paljon näkeekin. 

Oulussahan sitä oli tottunut, että jos mielenkiintoinen leffa tuli tarjolle, niin ei sinne kiirehtiä tarvinnut. Leffa kyllä pyörisi vielä pitkän aikaa, toki näytökset olivat loppua kohden aina pienemmässä ja pienemmässä salissa. Täällä ei hidas hämäläinen ehtisi näytöksiin ollenkaan, sellainen vaihtuvuus on. Viikkotolkulla jahkailuun ei ole aikaa, jos tietyn elokuvan haluat teatterissa katsoa. Lieköhän muuten Hämeessä aina viimeiset näytökset ne, jotka vetävät vasta salit täyteen? :-)


Tulevien elokuvien mainoksia piisaa ihan kiitettävästi ennen elokuvan alkamista.



Loppuhuomiot


Tämän postauksen kuvia kootessa tein muuten yhden hauskan huomion. Suomessakin on vielä ainakin yksi miljöö, jossa edelleen suositaan kokolattiamattoja ja se on juurikin elokuvateatteri. :-) Toinen taitaa olla perinteinen teatteri.

Lopuksi oululaiset pääsevät vielä pörhistämään hiukan rintaansa. Tutkailin tuota IMAX (Image Maximum) -teatterien tilaa Suomessa. Wikipedian mukaan Suomessa ei toimi yhtään varsinaista IMAX-teatteria, mutta Oulun Tiedekeskus Tietomaa pystyy näyttämään lähestulkoon IMAX-tasoista elokuvaa omalla laitteistollaan. Hyvä Oulu!


Viimeksi kun menimme elokuviin, taivas oli näin upea. Olin vähällä jäädä katselemaan illaksi tuota luomuvalkokangasta, mutta painelin sitten lopulta kuitenkin sisään elokuvateatteriin. 

Muistakaahan tekin aina aika ajoin ihastella tuota luonnon omaa valkokangasta. Siellä on aina uusi ensi-ilta meneillään, eikä liputkaan maksa maltaita!

Nyt sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


(Amerikkalaisten elokuvateattereiden tilastolukuja olen kerännyt AMC Theatres- ja Cinemark Theatres -kotisivuilta.) 

torstai 12. helmikuuta 2015

This is SO American - Tämä on NIIN Amerikkaa


Tämän kertaiseen postaukseeni kokosin kuvina muutamia amerikkalaisia klassikoita, en niinkään paikkoja tai nähtävyyksiä, vaan asioita ja ilmiöitä. Sellaisia kaikille televisiosta ja elokuvista tuttuja juttuja. Jotta Amerikka olisi Amerikka, pitää siellä olla ainakin nämä:

Amerikkalaiset elokuvat ja Hollywood-tähdet.


Upporikkaiden asuinalueet. Ps. Joko kuulet Eddie Murphyn nauravan?


Food trucks eli ruokarekat.

Keltaiset koulubussit.


Dinerit.

Kertakäyttökulttuuri.

Kolikkopesulat.


Coca Colaa, coco recallinen.

Sanomalehtipömpelit.

Omakotitalojen postilaatikot. Tässä kukkaisversio.


Palopostit.

Ja sitten viimeisinä, muttei suinkaan vähäisimpänä seuraavat:
Dollarit.


Amerikan lippu...
... ja kaikki Amerikan lipun kuosilla valmistetut vaatteet, asusteet ja muu tilpehööri.


Lippurakkautta



Kahdesta viimeisestä kuvasta sen verran, että olen itsekseni puntaroinut, lieneekö mikään muu kansa yhtä ylpeä lipustaan kuin amerikkalaiset ovat. Jenkit suorastaan rakastavat lippuaan ja toisin kuin suomalaiset, myös näyttävät sen! Lippuja liehuu kaikkialla, joka päivä, yötä myöten, oli arki taikka pyhä. No, ei kai siinäkään mitään pahaa ole. Mutta mietitäänpä jälleen vertailukohteeksi vastaava kuvitteellinen tilanne Suomessa: Otapa ja liehuttele Suomessa Suomen lippua kotiporttisi pielessä viikkotolkulla. Kyllä siinä aika nopeasti hihhulin leiman otsaasi saisit!


Pari tilannekuvaa jäi uupumaan


Tähän kuvakokoelmaani valikoitui 14 kuvaa. Etusijalla olivat aiheet, joista en vielä ole blogiini kuvia laittanut. Esimerkiksi amerikkalaiset autot, drive-thru -kaistat ja poliisiautot jätin sen vuoksi tästä pois. Samoin Mäkkäreitä te näette riittämiin siellä koto-Suomessakin, joten yhdenkään pikaruokapaikan kuvaa en mukaan liittänyt. 

Ehkäpä mukaan olisi voinut vielä täräyttää kuvan sellaisesta keskellä ei mitään sijaitsevasta, ränsistyneestä motellista. Sellaisesta, jossa elokuvissa aina niitä hämäräpuuhia hoidetaan. Mutta koska olen pyrkinyt olemaan mahdollisimman vähän paikallisen alamaailman kanssa tekemisissä, motellikuvaa ei ole. ;-)

Ja sitten tietenkin tähän liittyen pitäisi olla kuva myös sellaisesta lyhtypylvääseen kiinnitetystä yleisöpuhelimesta. Sellaisesta, johon elokuvissa aina soitetaan ja annetaan tarkempi tapaamispaikka joko roistolle tai etsivälle tiedoksi. Yleisöpuhelimia näkee täälläkin jo kuitenkin harvakseltaan. Liekö sitten nykyään soittelevat tapaamisiaan pre paid -liittymiin konnatkin? Yhden perinteisen puhelinkopin olen kuitenkin täältä bongannut ja sehän piti tietenkin ikuistaa. 


Ring, ring!

Kenties tässä lähti jo omat ajatukseni pikkuisen laukalle näiden motelli- ja puheluvisioiden kanssa, mutta jäikö mielestäsi jokin oleellinen kuvasarjasta vielä puuttumaan? Presidentti? Mitä sinun mielestäsi Amerikka isolla A-kirjaimella pitää sisällään? 

Pari tilannekuvaa olisin itse tähän halunnut vielä jatkoksi liittää, mutta vaatii tuuria, taivaan tähdet kohdilleen ja ennen kaikkea oikeaa ajoitusta, että niistä onnistuisi nappaamaan kuvankin. Katsotaanpa, jos tulevaisuudessa tärppää ja saan kuvat otetuiksi. Onnen suosiessa voin sitten tehdä jatko-osan tälle postaukselle. 

Tällaisiin kuviin tällä erää. Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.