torstai 20. huhtikuuta 2023

Pieniä kummajaisia vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen

Ensi kesänä kohdallamme täyttyy yhdeksän asumisvuotta Kaliforniassa. Näiden vuosien aikana on tullut sopeuduttua moneen uuteen asiaan ja toimintatapaan, ja harva asia amerikkalaisessa arjessa enää hätkähdyttää. Ensimmäisinä vuosina Amerikan-kummajaisissa riitti ihmeteltävää paljonkin, ja kirjoitin niistä useiden postausten verran tänne blogiinikin. Nyt mm. "maton päällä matto" ja se, että ruokatavarat pakkaa kaupan kassalla ostoskasseihisi joku muu, ovat jo arkipäivää. 

Parhaita väliaikamittareita näihin kummajaisiin sopeutumisessa ovat näiden vuosien aikana olleet Suomi-vieraat, etenkin he, jotka tulevat Yhdysvaltoihin ensimmäistä kertaa. He kun katselevat aivan kaikkea uusin silmin. Heidän ihmetellessä jotakin ääneen huomaa, kuinka monia aluksi itseäänkin hämmästyttäneitä asioita pitää nykyisin täysin normaaleina. Ja että useimmille niistä on jokin aivan järkeenkäypä selitys. Pandemiavuodet toivat vieraisiin tietenkin useamman vuoden katkoksen, joten "väliaikamittauksia" ei niin sanotusti ole ollut.

Seuraavaksi kuitenkin muutamia tuotteita ja toimintatapoja, jotka tahtovat yhä edelleen ns. nikotuttaa. Seikkoja, jotka vain eivät tahdo minun suomalaiseen jakeluuni oikein mennä. Yksi käytäntö tuli esille tänä keväänä vasta ensimmäistä kertaa ja siitäpä ajatus tähän postaukseen ylipäätään lähti. 

Tämän ensimmäisen kummajaisen olin kuitenkin kirjoittanut blogini luonnoksiin muistiin jo vuosia sitten:

Silikonivihkisormus

Japanilais-amerikkalainen ex-kollegani muutti aikoinaan Piilaaksosta Arizonaan. Lähti sinne sinkkuna, mutta olikin pian menossa amerikkalaisen kanssa naimisiin.  Häistään innostuneena hän postasi tapahtumasta someen jo paljon ennakkoon, ja kaikkia erilaisia järjestelyjä oli kiva seurata. Yksi vakava huolenaihe monien muiden joukossa tulevalla morsiammella oli kuitenkin silikonivihkisormus. Jo sormuspostauksen alkumetreillä meikäläisen silmämunat laajenivat. Olin ymmälläni. Mikä ihmeen silikonisormus ja miksi se oli niinkin stressaava asia? 

Hänellä oli siis ongelma, että mistä ja millaisen silikonivihkisormuksen hän hankkii, sillä ei kuulemma todellakaan aikonut tehdä puutarhatöitä takapihallaan oikea vihkisormus sormessaan! Minä suomalaisena mietin, että miksi ihmeessä yksin takapihalla kyykkiessä ylipäätään pitää olla sormus sormessa? Kuka sitä siellä katsoo? Ja toisekseen vähän hymähdin, että voih, ei hänen tarvitse kuin kerran ne rutikuivuutta kestävät kaktukset pihalleen istuttaa, sillä ei Arizonan polttava porotus anna rikkaruohoille kasvunsijaa laisinkaan... No, se oli jo sivuraide, mutta ajattelin kyllä, että ehkä tällainen silikonivihkisormus ja oman aviosäädyn esiintuominen, myös omalla takapihalla, on erityisen tärkeää juurikin vastanaineelle. Että se takapihan kaktuskin tietää hänen olevan nykyään rouvaihmisiä. 

Mutta. Olin väärässä. Ex-kollegani saikin lukuisia kommentteja amerikkalaisilta ystäviltään, millaisia silikonisormuksia he käyttävät, millaisissa tilanteissa ja mistä olivat ne hankkineet. Urheillessa saattoi olla eri silikonisormus kuin kotona siivotessa, jne. Kyseessä ei siis ollutkaan vain tuoreen naimisiinmenijän innostus. Minusta tämä oli hämmästyttävää. Kun itse olen sitä lajia, että otan kaikki sormukset hyvinkin herkästi pois jo ihan käytännön syistä: sormuksen likaantuminen, tarttuminen, mahdollinen vääntyminen ja urheillessa sormien turpoaminen. Ja jos omalla takapihallani tai urheillessa näytän sormieni perusteella naimattomalle naiselle, ei se minua kyllä haittaa millään tavalla. Uusia kosijoita ei ole ollut jonoksi asti, hahah.

Amerikkalaisille naisille edes jonkinlaisen vihkisormuksen pitäminen tilanteessa kuin tilanteessa tuntui kuitenkin olevan todella tärkeää. Ehkä tämä sitten on amerikkalainen juttu, johon en itse ole lähtenyt vielä yhdeksässäkään vuodessa mukaan. Jos joku teistä lukijoistani ymmärtää enemmän taustoja silikonivihkisormuksien pitämiselle, mm. siellä omalla takapihalla, niin saa valaista minuakin, kiitos. Joitakin pohdintoja minulla tästä on ollut, mutta ne jääköön julkaisemattomiksi. 


Ihan jo Walmart-tavaratalosta näyttäisi saavan silikonisormuksia ja hintahaitariakin löytyy laidasta laitaan.

Meikkiosastolla

Sen harvan kerran, kun minun tarvitsee käydä piilaaksolaisella meikkiosastolla, niin joka kerta hämmennyn edelleen siitä meikkivoiteiden väriskaalan laajuudesta. Onhan se ihan käsittämätön. Sävyjä voi olla kymmeniä ja taas kymmeniä. Tarjolla on äärimmäisen vaaleaa kalpeaihoisuutta ihannoiville aasialaisille, mutta myös todella tummia sävyjä tummahipiäisille. Nämä tummat sävyt tahtovat hätkäyttää enemmän, sillä ainoastaan 2 % lähipiirikuntiemme kolmesta miljoonasta asukkaasta on afroamerikkalaisia. Heitä ei siis sillä tavalla tule katukuvassa runsaasti vastaan. (Verrokkina, että aasialaisten osuus piirikunnassamme on iso, 30 %.) Toki sitten iso osa väestöstä alueellamme on latinoja (27 %), mutta heidän meikkivoidevärinsä ei liene aivan niin syvän ruskea kuitenkaan. 

Meikkivoiteen ostajia on siis todella moneen junaan ja suurimmalla osalla voiteen täytyy olla jotakin aivan muuta sävyä kuin mitä minä, Korpi-Kainuun kuusen alla kasvanut ostaisin. Piilaakson monimuotoisesta väestörakenteesta voi siis saada muistutuksen mitä oudoimmissa paikoissa, kuten nyt esimerkiksi meikkivoidehyllyn äärellä. Mikä ihana kummajainen!

Tässä yhden meikkivoidemerkin värikartta. Löytyy 55 eri sävyä. Tummimman sävyn nimi kartasta valittuna ja kyseinen väri alla purkissaan.


Tässä tummin meikkivoide toiselta merkiltä. Sävyn nimi Ebony (suom. eebenpuu, pikimusta). Tässä sarjassa olisi 56 eri sävyä tarjolla. Molemmat värikartat on otettu valtakunnallisen myymälän nettisivuilta, joten toki sävyjä myydään kautta USA:n, ei vain Piilaaksossa. 

Vajaassa yhdeksässä Kalifornian-vuodessa myös kielitaito ja sanasto ovat totta kai eläneet niin sanotusti omaa elämäänsä. Toinen kieli on vahvistunut, mutta harmikseni olen huomannut myös suomen kielitaitoni jo paikoin rapistuvan. Välillä taas päähän ei putkahda millään jokin sana suomeksi, vaan kielen päällä pyörii ainoastaan englanninkielinen versio. Muistin oikosuluista huolimatta on ollut hauskaa havaita seuraava ilmiö:

Kielisidonnaiset puhelinnumerot

Yhdysvalloissa olen totta kai hankkinut paikallisen puhelinliittymän, mutta minulla on edelleen myös suomalainen liittymä. On ollut jännä huomata, kuinka USA:n puhelinnumero tulee suusta jos nyt ei vain, niin huomattavasti helpommin englanniksi ja taas Suomen puhelinnumero vain suomeksi. Jos yritän sanoa jompaa kumpaa numerosarjaa sillä toisella kielellä samalla tavalla "loruna", niin kylläpä ovat numerot yhtäkkiä hakusessa. Tiedäthän, kun yleensä luettelet puhelinnumerosi nopeasti ja tietyllä rytmillä. Se sama ei vain yksinkertaisesti onnistukaan toisella kielellä, varsinkaan, jos en näe numeroa kirjoitettuna. Aivoni vain menevät jotenkin solmuun. Kun olin jo vuosikaudet hokenut suomalaista puhelinnumeroani suomeksi, ei se vielä vajaassa yhdeksässäkään vuodessa tahdo taittua yhtä sutjakkaasti englanniksi. Ehkä tämäkin on vain minun henkilökohtainen aivojumini, eikä mitenkään yleinen ulkosuomalaisten keskuudessa.

Hyasintit ja amaryllikset

Kun minulle suomalaiselle mainitsee nuo kaksi kukkalajia, niin mieleeni tulee oitis joulu. Kyseessä ovat jouluisin sisällä kukkivat, tarkoin vaalitut sipulikasvit. Mutta täällä hyasintit ja amaryllikset ovat enemmän kevään kukkia. Lisäksi ne kasvavat vaivatta ihmisten kukkapenkeissä pihamaalla. Kukinta-aika ja ulkona kasvaminen tuntuvat minusta edelleen kovin ristiriitaisille. (Tosin pidämmehän joulutähtiäkin täällä nimenomaan ulkokoristekasveina, mutta sentään jouluna ne, niin kuin suomalaisittain tuttuun ajankohtaan on tottunut.)

Joulun alla täältä onkin hankala löytää kukkivia hyasintteja. Joskus niitä onnistuu löytämään leikkoversioina, joka on sekin vähän outo ajatus suomalaisittain. Ennen joulua hyasintteja myydään lähinnä kukkasipuleina, joista voi sitten itse kasvattaa sen kukintoonsa asti kevääksi. Tänä talvena sain "jouluhyasinttini" kukkimaan tammikuun puolivälissä.

Tässä sipulista kasvattamani hyasintti avaamassa kukintojaan tammikuussa. Tuoksu on toki yhtä lumoava kuukaudesta riippumatta.

Tässä upea hyasintti naapurin pihamaalla maaliskuussa.

Myös narsissit kukkivat jo monin paikoin tammikuussa, jolloin tämäkin kuva on otettu. Suomalainen yhdistää sen vahvasti pääsiäiseen ja enemmän loppukevääseen.

Ja tässä amaryllis, suomalaisen joulukukka, kukoistaa naapurin pihassa huhtikuussa.


No seuraavaksi sitten pihamaalta ns. autotallin puolelle:

Auton päästömittaus ilman päästömittausta

Tänä keväänä autollamme USA:ssa tuli ensimmäistä kertaa sen verran ikää, että sille piti tehdä päästömittaus (smog test) ennen kuin sen rekisteröinti seuraavalle käyttövuodelle onnistui. Kaliforniassa tuo maaginen auton ikä on kahdeksan vuotta, ja sitä vanhempien autojen päästöt pitää mittauttaa joka toinen vuosi. Ukkokulta onneksi hoiti tämän ja sain itse olla asiassa vain vapaamatkustaja ja sivustaseuraaja.

Suomessa olen tottunut, että päästöt oikeasti myös mitataan. Työnnetään mittatikku pakoputkeen ja sitten katsotaan laitteesta, mitä suuruusluokkaa ja laatua päästöt oikeasti ovat. Täällä päästömittaus tehtiin toisella tapaa: Auto käyntiin ja lukulaite kiinni auton ajotietokoneeseen. Jos mikään hälytysvalo ei piiputtanut, eikä tietokone vikoja herjannut, oli päästömittaus onnistuneesti suoritettu. (Kenties autot, joissa ei ole ajotietokonetta, päästömitataan ihan oikeasti kuten Suomessakin. Varmuutta minulla ei ole.) 

Päästömittauksen läpimenosta meni tämän jälkeen automaattisesti tieto paikalliselle autorekisterien ylläpitäjälle DMV, ja seuraavana päivänä rekisteröinnin maksuineen pystyi suorittamaan netissä. Paikallisessa pajassa päästömittaus maksoi todistuksineen 40 dollaria, mikä kuulosti olevan piilaaksolaisittain edullisimmasta päästä.

Kun auton rekisteröinti on tehty, saa postissa oheisen tarran. Se tulee kiinnittää ajoneuvon rekisterikilpeen kuvan yläosan ohjeen mukaisesti: takarekisterikilpeen ja oikeaan ylänurkkaan. Vasemmassa yläkulmassa on rekisteröintikuukausi. Viime vuonna tarra oli oranssi, tänä vuonna sininen. Niinpä poliisin on helppo tehdä nopeasti ihan silmämääräisesti maantieliikenteessä havaintoja, jos jollakin on rekisteröinti tekemättä. Tällä hetkellä autoissa saa siis näkyä vain ja ainoastaan oransseja ja sinisiä tarroja. Vuoden loppuun mennessä jokaisessa ajossa olevassa autossa pitää jo olla sininen tarra.

Kalifornian eduksi koko tässä päästömittausasiassa täytyy kuitenkin mainita se, että täällä nolla- ja minimipäästöiset täyssähkö- ja hybridiautot ovat jo todella yleisiä. Kaikista USA:n nollapäästöisistä autoista (ZEV - zero-emission vehicle) suurin osa (40 %) myydään Kaliforniassa. Toisena tulee Florida, kolmantena Teksas. Viime vuonna Kaliforniassa lähes joka viides myyty uusi auto oli ZEV ja tällä hetkellä maanteillämme ajaa jo liki 1,4 miljoonaa nollapäästöistä autoa.

Listani päätteeksi vielä yksi pieni kummajainen, joka vain ei tahdo sulautua omaan suomalaiseen ajatusmaailmaani:

Alkoholia alennus- ja poistomyynnistä

Ehkä meidät suomalaiset on varustettu sisäisellä korvakuulokkeella, jonka mukaan alkoholi ja alennusmyynti eivät kuulu samaan lauseeseen. Niinpä minä vielä yhä näiden liki yhdeksän vuoden jälkeenkin vähän kavahdan, kun kaupassa tai niiden mainoksissa myydään alkoholia alennuksella. Perussääntönä useammassakin paikallisessa ruokakaupassa on, että jos ostat kuusi pulloa viiniä tai vahvempaa alkoholia kerralla, saat paljousalennuksen. Lisäksi niin viineistä kuin vahvemmista alkoholeista on usein voimassa yksittäistarjouksia. Toisinaan kaksi kertaa isompi pullo voi tarjouksessa maksaa saman verran tai jopa vähemmän kuin pienempi pullo. Tässä esimerkki yhden perjantain erikoistarjouksesta paikallisessa ruokakaupassa:

0,75 litran pullo vodkaa hintaan 5 USD. Suomessa tällainen tarjous mahtaisi vetää vertoja ilmaisen ämpärin synnyttämälle hysterialle. Ja taas Suomi-viranomaisten mielestä liian edullisesti myyty alkoholi saisi koko Suomen juomaan itsensä hengiltä.

Lisäksi kauppojen alkoholivalikoimat tietenkin vaihtuvat ja niinpä poistuvat artikkelit saatetaan myydä sillä kuuluisalla uloskantohinnalla. Tässä yksi heräteostos, jonka tein:

Neljä tölkkiä Pride-teemaista valkoviini-spritziä viidellä dollarilla. Osoittautui ihan hyväksi ja raikkaaksi juomaksi. Harmi, etten uskaltanut ostaa tätä itselleni entuudestaan tuntematonta juomaa toistakin pakkausta. Halvalla olisi saanut. ;-) 

Tällaisia ajatuksia ja infoa tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.