tiistai 29. marraskuuta 2016

Roadtrippailua, auto-ongelmia, hiiriä ja tarantelloja

Roadtrippailua, auto-ongelmia, hiiriä ja tarantelloja. Niistä on Korpelan marraskuut tehty. Tässä nimittäin tuntuu nyt historia toistavan itseään, enkä malta olla kertomatta näistä yhtäläisyyksistä viime ja tämän vuoden marraskuun kesken. Ja sattuipa taas jotakin sellaista, ettei varmaankaan kovin monelle muulle osu vastaavaa.
Aavikkolohikäärme. Näihin maisemiin oli hinku päästä.

Aloitetaan road tripimme valmisteluista. Tänä vuonna auto-ongelmat ilmenivät juuri ennen reissua, ei onneksi reissun aikana niin kuin viime vuonna.


Auto-ongelmien selvittelyä


Viime viikolla Yhdysvalloissa vietettiin siis amerikkalaisten vuoden tärkeintä juhlaa, kiitospäivää. Tämä tiesi lomaa jopa useamman päivän verran monille työssäkäyville, myös ukkokullalle. Niinpä olimme varanneet kuusi päivää road tripille, joka suuntautui tällä kertaa Etelä-Kaliforniaan.

Automme, jolla matkaan oli tarkoitus lähteä, oli kuitenkin alkanut käyttäytymään omituisesti jo jokin aika sitten. Kumpikaan meistä ei oikein muista milloin nämä "vaivat" tarkkaan ottaen alkoivat, johtuen osittain siitäkin, että toista ominaisuutta tarvitsee täällä niin harvoin. Nimittäin pissapoikaa. Se vain lakkasi yhtäkkiä toimimasta. Mitään varoitusvaloja lasinpesunesteen loppumisesta tai muista häiriöistä ei kojetauluun tullut. (No, myöhemmin selvisi, ettei sitä varoitusvaloa näköjään autossa edes ole!) Toisena pienenä ongelmana oli, ettei auton ovia avaimenperästä lukitsemalla ja avaamalla kuulunutkaan enää minkäänlaista piippausta, ääntä, johon muuten näyttää kummasti tottuneen! Jopa addiktoituneen. Nyt kun ovia lukittaessa ei tuttua piippausta kuulunutkaan, sitä aina epäili, että niin painoinkos minä jo sitä nappia vai en. Ja sitten oli pakko varmistaa ja painaa vielä uudestaan.

Eli kaiken kaikkiaan pikku vikoja, helppo korjata, niin kuin Katsastus-elokuvastakin on opittu. Omat korjausyrityksemme eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Pissapoikaan lisätty neste valui samantien asfaltille. Jossakin oli siis reikä. Samoin auton kontrollipaneelista katsottuna auton ovien piippausääni näytti edelleen olevan päälle kytkettynä aivan kuten tähänkin asti. Vaikka äänikin säädettiin maksimille, mitään ei edelleenkään kuulunut. Mystistä.

Mitenkään radikaalin rajoittavasti autolla ajamiseenhan nämä vaivat eivät vaikuttaneet, mutta hyvähän ne nyt olisi katsoa ennen reissua kuntoon. Toisaalta myös tiedossa oleva road tripin mailimäärä, noin 1 800 mailia (2 900 km) ylittäisi auton seuraavan huoltoajankohdan, joten huolto reissua edeltävän viikon perjantaille tilattiin. Onneksi!


Autohuollossa


Vein auton huoltoon ja selitin havaitut pikku ongelmat. Työn vastaanottaja tuntui jotenkin vähättelevän vikoja. Totesi mm. että ovien lukituspiippaus nyt vain on vaiennut, koska oletettavasti avaimenperän patteri olisi kulunut loppuun. Niinköhän, kun toistakaan avaimenperää käyttämällä piippausta ei vain kuulu? Lupasivat kuitenkin selvittää nämä pikku viat normaalin huollon yhteydessä. Sanoin tulevani parin tunnin päästä autoa hakemaan ja sen luvattiin olevan valmiina. No, toisin kävi.

Oli kulunut 2,5 tuntia, kun palasin autohuoltoon. Menin tiskille, missä minulle ilmoitettiin, että auto ei ole vielä valmis, sillä ovien lukitusäänen puuttumista ei vieläkään olla saatu selville. Istuuduin odottamaan. Meni noin 20 minuuttia, kun sain puhelun auton vastaanottaneelta henkilöltä. Sanoin olevani autoliikkeen toisessa päässä ja tulevani paikalle, jotta voidaan keskustella kasvokkain. Siellähän sitten odotti yllätys. Automme oli edelleen huoltotilan ovien edessä konepelti auki. Tiesin, ettei tämä tiennyt hyvää. Auton äärellä minua odotti sekä auton vastaanottaja että yksi huoltoukko. Herrat kertoivat, että pissapojan vika oli saatu selville. Automme moottoritilasta, pissapojan nestesäiliön vierestä suojamuovin takaa oli löytynyt hiirenpesä! Ja pissapojan nesteletku oli purtu poikki! Huoltoukko minulle oikein osoitti, mistä kohtaa pesä oli poistettu. Moottorin päällä lepäsi yhä myös joitakin papanoita ja ukot tiesivät niiden olevan hiiren jätöksiä. Minusta ne kyllä näyttivät hiirenkakkaa isommille, mutta ajattelin, että kai nämä amerikkalaiset hiiret sitten vaan ovat isompia. Myös viime marraskuussa meillä oli se hiiriepisodi siellä motellissa.

No, eipä tässä vielä kaikki. Sitten huoltoukko osoitti moottoritilan toiseen reunaan, sinne, missä ajotietokoneen piuhat sijaitsevat. Ukko sanoi, että siellä on toinenkin pesä! Ukko varmaan näki naamastani, etten ottanut uskoakseni tapausta, joten hän näytti pienen pienestä raosta pesän paikkaa minullekin. Ja sieltähän se moottoritilan uumenista pikkaisen pilkotti. Jotakin valkoista höttöä siellä ainakin oli. Niinpä huoltoukko totesi, että hiiri on todennäköisesti purrut myös ajotietokoneesta ovien piippausäänipiuhan poikki ja on syytä tarkistaa, onko muihinkin piuhoihin ja letkuihin isketty hampaita. O-kei. Koska pesä ja ajotietokoneen piuhat sijaitsivat sen verran hankalassa paikassa, jouduttaisiin autosta purkamaan nyt käytännössä puoli keulaa, jotta lopulliset vahingot saataisiin selville. Auto tulisi siis jäämään ainakin seuraavaan päivään tätä purkutyötä varten. Tässä vaiheessa auton vastaanottanut ukkeli alkoi myös kertoa, että joillekin on tullut tonnienkin lasku jyrsijöiden tihutöistä, joten kannattaa olla jo vakuutusyhtiöön yhteydessä, mitä vakuutuksemme mahdollisesti kattaa. Voi hyvät hyssykät sentään. Kyllä tässä tuli nyt jo liikaa informaatiota. Ja parin päivän päästä piti automatkalle lähteä...

Onneksi auto kuitenkin valmistui seuraavana päivänä. Mutta vielä tulee piste i:n päälle. Kun auton huoltoyhteenveto mukaamme saatiin, luki papereissa, että toinen oli ollut rotan pesä! Anna mun kaikki kestää! Että ensin hiiri ja sitten rotta! Ilmankos ne papanat niin isoja olivatkin! Ja hei, jos näiden autoomme linnoittautuvien jyrsijöiden koko kasvaa samaa rataa, on kai seuraavaksi odotettavissa opossumi ja sitten majava! Tässähän pitää pian alkaa vuokraa perimään, pentele vieköön! Ei Piilaaksossa kukaan saa kattoa ilmaiseksi pään päälleen.


Pohdiskelua tilanteesta


Jälkeenpäin sitten mietimme, että olisiko nämä talttahampaat ottaneet ja majoittuneet automme moottoritilaan, kun olimme aiemmin pohjoisessa Mount Shastalla. Siellähän nimittäin oli jo pakkasyöt, joten auton lämmin moottoritila on hyvinkin voinut olla houkutteleva paikka siimahännille. Yök, sanon joka tapauksessa. Mutta onni onnettomudessa oli tietenkin se, että rottakin oli sitten valinnut aamu- tai iltapalakseen tuollaisen ei niin tärkeän piuhan kuin ovien lukitusäänipiuhan. Eikä mitään jarruletkua! Mieti! Ja että kaikki piuhat todella tarkistettiin ennen matkaa. Siellä kun olisi taas keskellä erämaata piuhan lopullisen katkeamisen vuoksi automatka tyssännyt, niin olisi ollut jo yhtymäkohtia viime vuoden marraskuuhun vähän liiankin kanssa!

Niin ja että voiko taas kenellekään muulle tapahtua vastaavaa? Useimmat ystävistämme eivät olleet koskaan kuulleetkaan moisesta, että hiiren, saati rotan pesiä konepellin alta löytyy! Niinpä aika moni luuli meidän asiasta ensin vain vitsailevan. Kun oli sitten näyttää huoltamon korjausyhteenveto kaikkine jyrsijäselityksineen lienee varmistuneen, että tapaus oli totta kuin kirkon rotta, heh heh.
Huoltoyhteenvetoa (rat = rotta, rodent = jyrsijä). Lopulta selvisimme jyrsijälystistä onneksi vain 250 dollarin laskulla, huh.


Vielä lisää eläinosastoa


Ja minkäslainen kauhutapaaminen viime vuonna siellä Nevadan erämaateitä ajellessa sattuikaan? Näin silloin ensimmäistä kertaa elämässäni luonnossa vipeltävän tarantellan. Ja kuinka kummassa, nyt tällä road tripillämme törmäsin toisen kerran tarantellaan! Korpelan perusmarraskuista settiä. Siellä yhdellä kuumalla haikkipolulla se 8-jalkainen karvakoipi meitä vastaan tuli. Olinhan minä kauhusta kankeana! Hrr, vieläkin puistattaa.
Siinä se on! Päivä sattui olemaan Black Friday ts. amerikkalaisten harrastama tarjousten perässä juoksupäivä. Vitsailinkin kysymyksellä, kuinka saada pulssi kohoamaan Black Fridayna. No törmäämällä isoon tarantellaan haikkipolulla.

Että tällainen marraskuu tähän mennessä. Onhan tätä vielä pari päivää toki jäljellä... Tiedä, mitä eläinkohtaamisia tähän vielä mahtuukaan. Mutta ehdottomasti parasta tämän vuoden marraskuussa on se, että tänä vuonna minä en joudu pakkopalaamaan Suomeen viisumiongelmieni vuoksi. Nyt saan pysytellä tai olla pysymättä maassa ihan oman tahtoni mukaan, jee!

Katsotaan, josko kirjoittelen tuosta road tripistämme ja sen kohteista vielä oman postauksensa. Ainakin yksi kohteista oli kerrassaan niin o-u-t-o, etten ole vielä oikein keksinyt sopivia sanoja näkemääni edes kuvailemaan. Pitänee vielä pari päivää sulatella, katsella niitä tasan kolmea kuvaa, jotka kykenin kännykälläni hämmentävässä tilanteessa ottamaan. Jospa sanat alkaisivat löytymään ja kirjoittelen sitten ainakin tästä kummallisesta kohteesta. Pysykäähän siis linjoilla. Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!



maanantai 21. marraskuuta 2016

Kai tämä joku ulkosuomalaisuuden vaihe on

I see people! Minä näen ihmisiä. Tai paremminkin minä näen omia tuttuja ja läheisiäni täällä Kaliforniassa. Minä näen heitä tv-sarjoissa, joogassa, kaupan hyllyväleissä, kassajonoissa, meksikolaisravintolassa ja kotikaupunkini jalkakäytävillä. Nämä Kaliforniassa vastaantulijat ovat tuttujeni ja läheisteni kaksoisolentoja. Ainakin omasta mielestäni. On taas tämä vaihe menossa. Näen tuttujani muka kaikkialla.
Westworldin Maeve. Kuva HBO:n sivuilta.

Kerron pari esimerkkiä. Aloitimme ukkokullan kanssa seuraamaan HBO:n uutuussarjaa Westworld. Sarjassa Mariposan saluunan emäntää Maevea näyttelee Thandie Newton. Varmaan joka kerta sarjaa katsoessamme totean, kuinka hänen ulkonäkönsä muistuttaa niin vahvasti opiskeluvuosiltani saamaani rakasta ystävää. Yhdennäköisyys on mielestäni hämmentävä ja joka kerta näyttelijän sarjassa nähdessäni alkavat ajatukseni harhailemaan hetkellisesti joissakin ystäväni kanssa yhteisissä hetkissä ja tapahtumissa Oulussa, vaikka mielenkiintoinen tv-sarja silmien edessä pyöriikin. Näin käy joka kerta. En vain voi sille mitään.
Tässä puolestaan Wikipedian kuva Thandie Newtonista. Tästä kuvakulmasta katsottuna yhdennäköisyys ystävääni on mielestäni vieläkin ilmeisempi.

Samoin minulla saattaa loksahtaa leuka auki vaikkapa meksikolaisravintolassa, jossa pöytiin ohjaava nainen on kuin ilmetty ex-työkaverini. Se, joka sittemmin siirtyi sinne leipomobisneksen puolelle. Meksikolaisravintolan naisen huulipunakin on täsmälleen samansävyistä kuin työkaverinikin tuppasi laittamaan juhlavamman tilaisuuden tullen. Hämmentävää. Ja näitä yhdennäköisyystapauksia on ollut monia, monia muitakin.

Ensimmäisen kerran tämä voimakkaampi "I see people"-vaihe oli minulla noin 1,5 vuotta sitten. Muistan tämän hyvin, sillä lähetin tuolloin yhdelle tutulleni Ouluun täällä ottamani kuvan. Kuvassa oli silloisen piilaaksolaisen joogaryhmäni vetäjä, joka oli kuin ilmetty "vaihteen Marja" (nimi muutettu), kuten häntä työpaikalla yleisesti kutsuttiin. Kyllä minulla täällä tahtoi mennä kyseisen joogaopen ohjeet ohi korvien, kun minä vain toljotin kuinka samannäköinen hän tuttavani kanssa olikaan. (Tämä oli muuten hauska ja aika erikoinen joogaryhmä. Pitäisikin kaivella muistin sopukat ja kirjoittaa siitäkin postaus.)
Kuin kaksi Marjaa. Vai miten se meni?

Nyt tämä vaihe on minulla toista kertaa Piilaaksossa asumisemme aikana. Olen yrittänyt pohtia ja analysoida mistä tämä tällainen vaihe oikein johtuu. Kovin usein tätä ei siis esiinny juuri näin, että havaitsisin yhdennäköisyyksiä näin usein ja yhdessä rytäkässä. Onko kyseessä oire Suomi-ikävästä, joka sekin kulkee aalloissa? Välillä nimittäin sekin tunne on huomattavasti voimakkaampi, välillä laimeampi. Totta kai tunnen ajoittain kovempaa ikävöintiä myös näitä näkemiäni tuttuja kasvoja kohtaan. En kuitenkaan allekirjoittaisi tätä ainakaan ainoaksi selitykseksi, sillä en usko ikävöiväni esimerkiksi oululaisen työpaikkaruokalani kassaneitiä, jonka nimeä en edes tiedä. Hänetkin kun muka kerran näin piilaaksolaisessa ihmisvilinässä, mutta paksuhkosta amerikkalaisesta aksentista päätellen kyseessä ei kuitenkaan ollut olettamani kassaneiti. 

Kertooko tämä vaihe siis ennemminkin siitä, että sitä ikävöi niihin tärkeisiin sosiaalisiin ympyröihin, joihin Suomessa asuessaan on kuulunut? On ollut työkaverit, harrastuspiirit, sukulaiset ja muut ystävät, joita kaikkia olen saanut tavata säännöllisesti. Nyt olen noista pitkäaikaisista, jopa eliniän mittaisista sosiaalisista verkostoista ainakin fyysisesti pois, ulkopuolella. 

Tämän parempaa selitystä en näille näyilleni ole osannut tähän mennessä antaa. Jos jollakin toisella ulkosuomalaisella on esiintynyt samanlaista, tai jos tälle ilmiölle löytyy jotakin muuta pätevää selitystä, kuulisin niistä mielelläni. Että olenko minä siis tulossa hulluksi vai kuuluuko tällainen ihan normaaliin ulkosuomalaisen elämään? 

Sitten on taas heippojen aika hetkeksi. Tällä viikolla Yhdysvalloissa vietetäänkin jälleen kiitospäivää, joten toivotan teille kaikille paikalliseen tapaan: "Happy Holidays!" Ja lopuksi toki blogini perinteiset hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Hit & run - liikennepako

Hit & run. Suomen liikennelaissa tämä tunnetaan liikennepakona, kolaripaikalta pakenemisena. Näitä hit & run -tapauksia tuntuu täällä tapahtuvan liikenteessä todella paljon! Kiinnitin asiaan huomiota heti jo, kun tänne muutimme. Harva se päivä näitä tapauksia television paikallisuutisissa esiin tuotiin ja tuodaan edelleen. Ja tottahan toki, sillä törmäyspaikalta paenneet autoilijat halutaan saada kiinni. 

Pari sanaa uutisoinnista


Uutisissa luetellaan kaikki mahdolliset tuntomerkit törmäyspaikalta paenneesta autosta ja sen kuljettajasta ja tietenkin amerikkalaiseen tyyliin haastatellaan törmäyksen uhria, mikäli hän on jäänyt henkiin. Aina ei valitettavasti jää. Ja täytyy kertoa, että jälkimmäisessä tapauksessa uutiset ovat vieläkin pahempaa katsottavaa. Silloin nimittäin haastatellaan uhrin perhettä, sukua, koulukavereita, entisiä opettajia, urheiluvalmentajia, joskus jopa naapureita. Tapa, jolla surevia läheisiä tai puolituttuja haastatellaan, on usein suorastaan mässäilevä. Tätä asian esittämisen tyyliä minä en voi sietää. Toki ymmärrän, että surun keskellä olevat uhrin läheiset haluavat saada päälleajajan kiinni mahdollisimman nopeasti, mutta hienovaraisuus on noista uutispätkistä kyllä kaukana. No, mutta enpä vaahtoa tästä nyt enempää. Alkaa taas muutoin otsasuoni pullistelemaan.


Mahdollisia syitä


Olen yrittänyt miettiä, mikä tai mitkä tekijät noita hit & run -tapauksia täällä oikein noinkin runsaslukuisesti aiheuttaa. Yksi syy voisi olla ajoteiden katuvalottomuus. Täällähän ei siis ole läheskään niin yleistä kuin Suomessa valaista isojakaan ajoväyliä, eikä aina edes asuinalueidenkaan tiestöä. Risteyksissä voi olla tyyliin yksi katulamppu ja sekin valaisuteholtaan heikko. Ja mitään heijastinkampanjoita en ole nähnyt, joten moinen kapistus on varmaan aika monelle tuntematon käsite. Joillakin pyöräilijöillä olen kyllä huomioliivejä nähnyt. Nyt kun Kaliforniassakin siirryttiin talviaikaan, niin illalla alkaa olla pilkkopimeä jo klo 17 - 18 aikaan. Ja mikä naurettavaa, mutta toisaalta kovin vaarallista, uskomattoman moni ajelee täällä illan hämärissä ilman ajovaloja! En kyllä käsitä, miten sitä ei ajaessaan muka huomaa, että hei, enhän minä näekään mitään! Tollot!
Tässä asuinaluetta Palo Altosta. Nopeusrajoitus 30 mph eli lähes 50 km/h. Jalkakäytäväkin on, tosin nyt sillä näyttäisi olevan syksyistä ruuhkaa.

Sitten yksi syy voi olla sähkö- ja hybridiautojen suhteellisen runsas lukumäärä. Ne kun ovat käyntiääniltään täysin hiljaisia, eikä näin ollen jalankulkijat ja pyöräiljät niitä yhtä herkästi havaitse. Nyt muuten Yhdysvalloissa säädettiin laki, joka määrää sähkö- ja hybridiautoille pakollisen varoitusäänen niiden ajaessa alhaisilla nopeuksilla ja peruuttaessa. Laki astuu voimaan syyskuussa 2019. Tällä uskotaan ehkäisevän peräti 2 400 jalankulkijaonnettomuutta vuodessa, joten aivan pienistä määristä ei ole kyse. Euroopassakin ollaan hereillä tämän saman asian suhteen. Euroopan Parlamentti hyväksyi samanlaisen lakiluonnoksen helmikuussa 2013. Laki on nyt neuvottelukierroksella eri EU-maissa ja lain uskotaan astuvan voimaan seuraavan viiden vuoden aikana.

Sitten vielä takaisin mahdollisiin hit & run -tapausten aiheuttajiin. Tietenkin yhtenä syynä näihin hit & run -tapauksiin on yksinkertaisesti se, että kun autoilijoitakin on paljon, niin joukkoon mahtuu monenmoista tossunkuluttajaa. Usein onnettomuuspaikalta pakeneva on varmaankin ns. DUI- eli driving under influence -tapaus. Toisin sanoen kuljettaja on alkoholin, huumeiden ja/tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena.
Ennen kuin mennään tämän postauksen rankempaan osuuteen, lasketaan hiukan stressitasoja tällä suloisella kissakuvalla. Kuvassa yksi uusista naapureistamme. Hänet olemme ristineet Viiruhännäksi. 

Ajankohtaisuus


Miksi nostin tämän aiheen blogissani esiin juuri nyt johtuu siitä, että jouduimme hiljattain itse todistamaan tällaista tapausta aivan silmiemme edessä! Olihan se aivan järkyttävää seurata! Kerta oli täällä ensimmäinen, enkä toista toivo!

Olimme ajamassa eräänä sunnuntai-iltana San Franciscoon. Ukkokulta ajoi, minä istuin vänkärin paikalla. Mikä lie etiäinen olikaan, mutta juuri hetki ennen mietin paikallista liikennettä ja sitä, kuinka on ollut onni mukana, ettemme mihinkään onnettomuuksiin ole liikenteessä joutuneet. Ei mennyt varmasti kuin maksimissaan minuutti, kun alkoikin sitten rytistä. 

Ajoimme leveää expresswayta Sunnyvalessa. Tiessä oli siis 4 - 6 kaistaa yhteen suuntaan kääntyvien kaistat mukaan lukien. Tulimme samanlevyisen tien risteykseen ja meille vaihtui punainen liikennevalo. Jäimme punaisissa valoissa kaistallemme odottamaan jonon ensimmäisenä autona. Ennen kuin oikealta ajaville oli ehtinyt oma vihreä valo vaihtua, alkoi siltä suunnalta kuulua järkyttävää autonrenkaiden ulvontaa. Yhdellä kaistoista ensimmäisenä liikkeelle lähdössä oli pyöräilijä. Siinä samassa pyöräilijän takaa kaahasi todella kovalla vauhdilla tämä renkaidensa ulvottaja, valkoinen romuauto. En suoraan sanoen tiedä, yrittikö kuski jarruttaa vaiko painaa kaasua väistäessään pyöräilijää, mutta risteysalueelle tullessaan auton tilannenopeus oli aivan liian kova. Auto tuli sivuluisussa keskelle risteystä. Kukaan ei onneksi ollut ehtinyt lähteä liikkeelle ja risteysalue oli vielä tyhjä. Ja huoh, ettei mekään menty millään vanhoilla vihreillä, koska muuten tuo kaahari olisi tullut suoraan meidän kylkeen! 

Kuljettaja ohjasi autonsa korotetun liikenteenjakajan yli, meitä vastaanajavien kaistoille. Käsittämätöntä. Auto rysäytti kylki edellä jonottaviin autoihin niin, että ainakin kaksi niistä sai valtavan iskun ja autot heilahtivat törmäyksen voimasta omilta paikoiltaan. Seurasimme näkyä aitiopaikalta ja en voinut kuin haukkoa henkeäni. Pahin oli kuitenkin vielä edessä. Kaaharin romuauto alkoi jo savuamaankin ja siitä tippui osia törmäyspaikalle. Sitten. Kuski otti ja käänsi pokkana autonsa ja kaasutti toistamiseen korotetun liikenteenjakajan yli! Tässä vaiheessa kaaharin renkaat iskivät jo kipinää, joten mitä todennäköisimmin kumit olivat puhjenneet. Ihmekös tuo! Enää pari sekuntia ja kaahari oli poistunut savupilven saattelemana paikalta. Tilanne kolariristeyksessä oli suorastaan jähmettynyt, kukaan ei uskaltanut liikkua mihinkään. Tässä vaiheessa minä kuitenkin huusin autossamme jo täyttä kurkkua: "Ei oo totta, se pakenee paikalta! Miten se voi tehdä tuollaista?! Apua! Miten noille ihmisille autoissa oikein kävi?!" Kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa ja seuraavaksi oma ääni alkoi väristä, koska väistämättä sitä mietti, että mitäpä jos...


Onneakin mukana


Onni tässä onnettomuudessa oli se, että risteyksessä sijaitsi sairaala. Ja kuinka ollakaan, juuri siellä onnettomuuden puoleisilla kaistoilla oli ruokapaikkoja, missä yhden ambulanssin henkilöstö oli nähtävästi ruokailemassa. Niinpä ambulanssi tuli paikalle aivan viipymättä ja sain mielenrauhaa minäkin niiden kaahauksen alle jääneiden autojen matkustajien osalta. Ja vielä meidän ollessa paikalla, tuli risteykseen vielä toinenkin ambulanssi. Mikä pelastus! Itsellämme ei kuitenkaan lopulta ollut näkyvyyttä kaahariin suoraan edestä, joten emme nähneet auton rekisterinumeroa (jos siinä sellaista edes oli), emmekä kunnolla kuskiakaan. Vastaanajavien kaistoilla oli kyllä silminnäkijöitä runsain mitoin. Tästä syystä emme jääneet onnettomuuspaikalle tukkeeksi, vaan jatkoimme matkaamme. Kyllä siinä pulssit aika korkealla varmasti molemmilla oli. Ei pelkästään se itse onnettomuus, kaikki se pellin rytinä, savu ja kipinää iskevät vanteet, vaan se raukkamainen teko poistua paikalta. Järkyttävää. Pian vastaan ajoikin useampi poliisiauto sireenit ulvoen ja tuskinpa se kaahari romuttuneella ja savuavalla koslallaan enää pitkälle pötkikään.

Tämän tapauksen jälkeen olen terästänyt omaa havainnointia risteysliikenteessä täällä entisestään. Ja tämähän voisi sattua ihan missä vain. Oulussakin punaisen valon vaihtuessa painetaan vaan ns. talla pohjaan! Olkoon tämä postaus siis muistutuksena varovaisuudesta kaikille muillekin. Turvallisia ajomaileja toivotellen sanon teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

tiistai 15. marraskuuta 2016

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 9

Voi hyvät hyssykät sentään! Siis edellinen amerikkalaisten kummajaisten postaus on tullut kirjoitettua 17.11.2015 eli melkein vuosi sitten! Miten aika onkaan vierähtänyt ja kummajaiset jääneet postauksissani aivan taka-alalle. Piti ihan itsekin käydä lunttaamassa, mitä asioita sitä on tullut ihmeteltyä vuosi sitten. Silloin äimistelin mm. takaisin pissaavia seiniä sekä vuoristoleipomista. Nyt on korkea aika ihmetellä jälleen uusia aiheita:


Karavaanarien järjettömät viritelmät


Onhan sitä tullut nähtyä karavaanareita ties missä, mutta en missään muualla ole nähnyt vastaavaa yhdistelmää kuin täällä Yhdysvalloissa. Siis täällä näkee hyvin usein tien päällä kokoonpanoja, joissa asuntoautolla vedetään henkilöautoa! Kyllä, minä kirjoitin ja sinä luit oikein. Sillä asunto-osahärpäkkeellä vedetään autoa, eikä toisinpäin. Lisäksi yhtenä tunnusomaisena piirteenä näille kulkueille on, että yli 90 % tapauksista tuo perässä vedettävä on jeeppi.
Siinä menee taas yksi! Katsokaa nyt tuota asuntoauton kokoakin!

Ensin Amerikassa siis mennään ja ostetaan pienen loistoristeilijän kokoinen asuntoauto. Sitten kun sillä järjettömän kokoisella möhkäleellä ei voida siellä retkeilykohteessa liikkua minnekään, ainakaan mitenkään vaivattomasti, ostetaan jeeppi, jolla sitten voidaan kruisailla kauppareissut ja muut. Ja sitten, kun matkaan on sattunut lähtemään sporttisempi perhe, niin tuon jeepin perään on vielä kiinnitelty mukaan perheen maastopyörät. Huh huh. Enää odotan sitä päivää, kun näen jonkun liittäneen jeepin jatkeeksi vielä ison venetrailerin veneineen...

Minusta tämä on vaan niin naurettava kokoonpano ja viritelmä, mutta enhän minä karavaanarimeiningin päälle varmaan mitään ymmärräkään. Ainakaan amerikkalaisen. Minulla vaan ei mene jakeluun, miksi sen asuntoauton pitää olla niin val-ta-va. Niin valtava, että se on selvästikin jo hankala. Miksi ei ostaisi asuntovaunua, jolloin vaunua vetävällä autolla voisi sitten tehdä ne kruisingit paikan päällä, ja ajella tietenkin kotioloissakin. En vaan tajua, en. 
Tällainen kiinnityssysteemi tässä "junassa". Ovat muuten tosi kivoja ohiteltavia vuoristoteillä, mur. Voin kertoa, että ei siitä ilman ohituskaistaa mitään tule.

Mutta sitten katsaus ruokakauppaan:


Keksitaikina syötäväksi


Olihan minulla kuulkaas pullahtaa silmämunat kuopistaan, kun tämän kaupassa näin. Sellaisenaan syötäväksi tarkoitettu keksitaikina! Kaikkea ne amerikkalaiset herkutteluun keksivätkin! Älkääkä nyt vaan kertoko minulle poloiselle, että Suomessakin olisi jo jotain samanlaista. 

En voinut olla kaupassa lukaisematta taikinarasian kylkeä hiukan tarkemmin ja ihmetykseni vain vahvistui. Taikina oli todellakin tehty syötäväksi, vain ja ainoastaan syötäväksi. Jos nimittäin tulisikin äkkiseltään toisiin ajatuksiin ja haluaisi tuosta taikinasta parit jätti-cookiet paistaa, niin eipä se onnistuisikaan. Taikinasta oli poistettu ainesosat, joita paistamisessa tarvittaisiin. Olettaisin, että kohotusaineet ainakin. Sooda ja leivinjauhe kun eivät varmaankaan ole niitä parhaimpia sellaisenaan, ilman kypsentämistä nautittavaksi. Taikinasta oli myös näemmä jätetty kananmunat pois, millä pystyttiin takaamaan rasian taikinaklöntille aivan huippupitkä päiväys. Muistaakseni tuo rasiallinen maksoi viisi dollaria, mutta eipä vaan lähtenyt minun ostoskoriini mukaan, vaikka hetkellisesti moinen pöljäily mielessä käväisikin. Josko sitä söisi keksit paistettuina vastaisuudessakin...
Ostapa siitä rasiallinen keksimöhnää.

No mikäs se sopii keksin kanssa mukavasti yhteen? No kahvipa hyvinkin. Seuraava kummajainen liittyy kahviin. Tästäkin tapauksesta on muuten jo tuhottomasti aikaa, mutta onneksi olen kirjannut tämänkin kummajaisen aikanaan muistiin.

Unohtunut kahvin väri?


Kävin erään Suomi-vieraamme kanssa edellisen kotimme lähellä sijaitsevassa kahvilassa. Kiirettä ei ollut, joten päätimme nauttia kupilliset cappuccinoa paikan päällä. Saimme juomat hiukan poikkeuksellisesti lasisiin läpinäkyviin mukeihin, sillä täällähän on hyvin monissa paikoissa tapana tarjota kahvi pahvimukista, vaikka sen paikan päällä nauttisikin. Eikä siis periamerikkalaiseen tyyliin ota sitä (autoon) mukaan. No ei tässä vielä mitään niin kummallista, mutta kun kannoimme lasisia kahvimukejamme pöytään, niin paikan päälle tullut teinityttö oikein kiljaisi, että OMG, miten upeanväriset kahvit teillä onkaan! Mikä erikoiskahvi tuo on? Siinä sitten aivan äimänä vastaamaan, että no ihan normicappuccino on kyseessä. Jotain vau'ta se tytteli jäi siihen huokailemaan.

Mietin sitten jälkeenpäin, että alkaako täällä ihmiset jo unohtamaan, millainen kahvin väri oikeastaan on! Selityksenähän tälle voi tosiaan olla se, että kahvi juodaan melkeinpä aina kannellisesta pahvimukista, jolloin ei itse juomaa näe. Ja onhan täällä vielä sitten se mieletön määrä eri makukahveja, kausimaut ja kaikki. Alla olevassa kuvassa näkyy tämä "erikoisen värinen" cappuccino. Sehän piti sitten oikein ikuistaa. Joo-o, on tosi erikoinen, heh heh. Sattumalta kuvassa taustalla myös nuo tsiljoona siirappipumppua, joista truuttaamalla makukahveja valmistetaan.  
Mun mielestä tässä cappuccinon värissä ei ole yhtään mitään ihmeellistä.

En malta muuten olla ihmettelemättä tähän samaan syssyyn vähän suomalaistakin kahvia. Jaoin somessa jo jokin aika sitten alla olevan kuvan. Vasemmalla on suomalaista "tummapaahtoista" kahvia ja oikealla amerikkalaista. Väriero on aikamoinen! Lisäksi jauhatuksessakin on näyttäisi olevan ihan merkittävä ero. 
Vasemmalla suomalaista, oikealla amerikkalaista tummapaahtoa.


Tällaisia kummajaisia tällä kertaa. Vieläkin minua hiukan huvittaa, kuinka edellisestä kummajaislistauksesta on voinut mennä vuosi! Ettei kukaan ole hienovaraisesti aiheesta minua muistutellutkaan. Tässähän on olo, kuin olisi jotenkin juurilleen blogissa palannut. No, onpa tätä jorinaa riittänyt muustakin, tämä oli nimittäin jo 154. postaukseni. Mutta hei, ensi kerralla luvassa taas jotain ihan muuta. Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Jos joku lukijoistani on hypännyt kyytiin vasta tämän kuluvan vuoden aikana, niin edelliset amerikkalaiset kummajaiset on luettavissa täältä, sitä edeltävät täältä. Jälkimmäisestä löytyy myös linkit kummajaisten osiin 1 - 6. 

perjantai 11. marraskuuta 2016

Miten Piilaaksolla menee marraskuussa 2016?

Vaalit on USA:ssa pidetty ja tulokset ovat kaikkien tiedossa. Vaalitulosten jälkipuinti on lähtenyt turhankin usealla suunnalla suorastaan laukalle, joten tästäkin syystä pidän oman blogini vaalien jälkilöylyistä vapaana vyöhykkeenä. Tämänkertaisen postausaiheenikin olin valinnut jo ennen vaaleja, joten mitään vaalikytköksiä aihevalinnastani on suotta lähteä tekemään. Mutta sitten itse asiaan. On jälleen aika tehdä pieni katsaus Piilaakson nykyhetkeen. Miltä alueen asunto-, liikenne- ja työpaikkatilanne näyttävät marraskuussa 2016?
Tähän palaan postaukseni loppupuolella.

Liikenne


Olenkin useissa postauksissani taivastellut Piilaakson ja koko San Francisco Bay Arean alati lisääntyviä liikennemääriä. Eikä ole kuin pari postausta sitten, kun mainitsin Los Angelesin järjettömät ruuhkat. No ettepä arvaa! Jokin aika sitten ukkokullan silmään osui uutinen, jossa kerrottiin Piilaakson ruuhkien olevan ensimmäistä kertaa pahemmat kuin Los Angelesin! Tilanne alkaa siis olla täällä aika monelle painajaismainen, ellei jo sitä ole. 

Uutisen pohjana oli käytetty mittarina työmatkaan kuluvaa aikaa. Piilaaksossa niitä, joilla työmatkaan kuluu 1,5 tuntia tai enemmän yhteen suuntaan oli nyt 5,5 % työväestöstä. Los Angelesissa tämä luku on alle 5 %. Pidentyneisiin työmatkoihin Piilaaksossa on luonnollisena selityksenä se, että ihmiset joutuvat jatkuvasti nousevien asumiskustannusten vuoksi muuttamaan aina vain kauemmaksi ja kauemmaksi Piilaaksossa sijaitsevista työpaikoistaan. Lähellä, eikä aina edes niin kovin lähelläkään isoja työllistäjiä kuten Google, Apple, Facebook ja Stanfordin yliopisto, sijaitsevat asuinalueet hinnoitellaan pilviin. 


Asuntotilanne


Sitten pompsahti eteen uutinen, jossa kerrotaan San Francisco Bay Arean niemimaalla olevan yli 60 000 asunnon vaje! Tämä muodostuu pelkästään kolmen piirikunnan, San Franciscon, San Mateon ja Santa Claran alueilta. Tilanne on pahentunut entisestään, sillä ainoastaan viime vuonna kyseiselle kolmen piirikunnan alueelle tuli 65 600 työpaikkaa ja 39 800 asukasta lisää! Siis haloo, ovathan nämä aivan järjettömiä lukuja! Tarkennuksena ja mittakaavaa antaakseen kerrottakoon, että tämä kolmen piirikunnan alue on siis kapeahko ja n. 130 - 140 km pituinen maapläntti (mitattuna Santa Claran piirikunnan eteläkärjestä Gilroysta San Franciscon piirikunnan pohjoiskärkeen Presidioon).  


Työtilanne


Edeltävän linkin uutisessa kerrottiin myös, että Piilaakson työttömyystilanne on laskemaan päin ja työttömyysluvut ovat lisäksi keskiarvoja alhaisempia. Syyskuussa 2016 Piilaaksossa sijaitsevan San Mateon piirikunnassa työttömyysprosentti oli 3,1, kun se Kalifornian koko osavaltiossa oli 5,5 % ja Yhdysvalloissa 5 %. 

Lisäksi saan aika ajoin LinkedIn:n kautta eräänlaisia yleistiedotteita alueen työpaikkatilanteesta. Viimeisimmässä tiedoteviestissä luki, että San Francisco Bay Arean alueella on yli 135 000 uutta työpaikkaa avoinna haettavaksi! Tarjontaa tuntuisi siis olevan.

Kauhulla sitä vain ajattelee, että kun jonakin päivänä kaikki nuo työpaikat on täytetty, missä ihmeessä ne kaikki uudet tulokkaat asuvat! Entäpä kuinka monta autoa tämä tietää lisää? Yhden työpaikan perässä voi muuttaa koko perhe, jolla on yksi, kaksi tai jopa useampi auto. Jotkuthan sentään oletettavasti hyödyntävät yritysten tarjoamia bussikuljetuksia sekä julkista liikennettä, joka täällä edes joten kuten toimiikin. Nämä huomioon ottaen tietääkö tuollainen määrä uusia työpaikkoja vaikkapa 100 000 autoa lisää alueen liikenteeseen? OMG! 

(Osviittaa antava laskelma: Jos ajatellaan piilaaksolaisen auton keskimääräiseksi pituudeksi 4,5 metriä, niin nuo 100 000 autoa muodostavat 450 km pituisen letkan. Kun tuo letka sijoitetaan tuon kolmen piirikunnan 130 - 140 km pituiselle alueelle, jossa kaikki uudet autoilijat siis ovat töissä, niin autot täyttävät kolme kaistaa koko matkalta. Jep. En voi sanoa muuta kuin jep.)

Lopuksi vielä yksi elävä esimerkki läheltä.

Karua, mutta totta


Ukkokullan kollega sattuu olemaan eräänlainen autofriikki. Hänellä on jo pidemmästi työuraa Yhdysvalloissa takana, siis jo ennen Piilaaksoon muuttoaankin, joten varallisuuttakin on hänelle päässyt jo jonkin verran kertymään. No, nyt tämä autointoilija oli laittanut kaksi vaiko kolme edeltävää autoaan myyntiin ja oli pistänyt tilaukseen upouuden Lamborghinin. Hintaa ostokselle on tullut kuulemani mukaan 240 000 dollaria! Oli sitten autofriikki itse todennut puoliksi hekotellen ja puoliksi tosissaan, että hänellä on varaa Piilaaksossa ostaa liki 250 000 dollaria maksava auto, mutta ei omaa asuntoa. Ja tottahan se on. Ei 250 000 dollarilla tee täällä asuntokaupoilla vielä oikein mitään. Onko tämä sitten surkuhupaisaa vaiko surullista, mutta kertoo Piilaakson tilanteesta aika olennaisen. 

Niin. Kysyin postauksen otsikossa, miten Piilaaksolla menee. Näiden tietojen valossa lujaa menee, paitsi kun sattuu ruuhka! Eipä muuta kuin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

tiistai 8. marraskuuta 2016

Vaalivalvojaiset kera ensimmäisten joulutorttujen

Nyt se päivä sitten koitti, nimittäin Yhdysvaltain presidentinvaalipäivä! Toisaalta päivän lähestyminen on kauhistuttanut ennalta-arvaamattomalla lopputuloksellaan. Toisaalta päivän koittamista jo toivoi, sillä kaikki amerikkalaiset tuutit ja tv-kanavat ovat suoltaneet vaaliteemaa jo niin, että ihan oksettaa. Kansainvälinen mediakin on varmasti poiminut vaalikampanjan varrelta ne herkullisimmat palat, joten kampanjanaikainen loanheitto on päässyt usein otsikoihin.
Kuka asettuu taloksi seuraavana? Se ratkeaa tänään historiallisena päivänä! Onhan tätä huikeaa seurata kerrankin reaaliajassa!

Viimeisen parin viikon aikana televisiossa on pyörinyt myös runsaasti paikallisten lakiehdotusten mainoksia. Esillä on ollut esimerkiksi lääkehinnoittelua ja kannabiksen laillistamista koskevia ehdotuksia. Täällähän nimittäin on samaan aikaan myös paikallisvaalit. Tämä on tahtonut jäädä useilta amerikkalaisiltakin paitsioon, sillä presidentinvaalit ovat vallanneet palstatilaa ja ruutuminuutteja niin paljon enemmän.


Ei oikeutta äänestää


Meillähän ei täällä äänioikeutta ollut. Niinpä on nyt on sitten lupa valittaa lopputuloksesta täysin palkein, koska itse ei ole voinut vaalitulokseen vaikuttaa millään tavalla. Koska äänestyspaikalle ei ollut asiaa, niin kenties tästä syystä olin ummistanut lahjakkaasti silmäni, tai ainakin tuntui, ettei Piilaaksossa käyty kovin fanaattista taistoa ja kampanjointia näiden kahden ehdokkaan välillä. Ainakaan aivan niin fanaattista kuin mediassa on annettu ymmärtää. Eli jälleen kerran median esiin nostamat tapaukset eivät kerro totuutta koko Yhdysvalloista. Toki täälläkin näkyi autojen peräpuskureihin kiinnitettyjä vaalitarroja omasta suosikkiehdokkaasta, mutta äärimmäisyyksiin menemisiä en nähnyt omin silmin missään. Osaltaan Piilaakson "laimeahkoa" vaalien alusaikaa voi selittää se, että täällä asuu niin paljon meidänkaltaisimme maahanmuuttajia, tuoreita sellaisia, joilla ei äänioikeutta ole. Niinpä suuri osa juuri tämän alueen asukkaista on vain voinut ns. sivusta seurata tätä kieltämättä värikästä vaalinalusaikaa.

Jonkin verran ilmeisesti on pelätty yllättäviä käänteitä myös itse vaali-illan aikana tapahtuvaksi. Manhattanilla sijaitsevat paikat, joissa Trump ja Clinton aikovat omissa seurueissaan seurata vaalien etenemistä, oli molemmat suojattu hiekkalastein täytetyillä kuorma-autoilla jo päivällä. Tämä mahdollisten pommitapausten vuoksi. Tätä harvinaislaatuista suojautumistapaa on edellisen kerran käytetty vuonna 1983 Reaganien syödessä Thanksgiving-illallistaan. Tapauksesta uutisoi Business Insider, jonka sivuilta alla oleva kuvakin on otettu: 

Vaalivalvojaisten menu


Puhuimme etukäteen ukkokullan kanssa, että vaalivalvojaisissamme pitäisi tietenkin olla jotakin amerikkalaista purtavaa ja juotavaa. Vaihtoehtoina vilahtelivat hampurilaiset, hodarit, pop cornit ja amerikkalaisten litkukalja Budweiser. Ukkokulta oli vähään tyytyväinen, kun osti muutamat tölkit jenkkilipulla varustettua Budia. Itse päädyin lopulta kuitenkin kokeilemaan meille ensimmäisten, Amerikassa valmistettujen joulutorttujen tekoa. 

Jo pari päivää aiemmin olin löytänyt Whole Foods -kaupasta voitaikinaa (butter puff pastry) sekä jonkinlaista luumuhilloa tai -levitettä (plum spread). Leipomista tänään aloittaessani sitten huomasin, että jahas, voitaikina oli valmistettu Ranskassa ja luumuhillo Kroatiassa. Joulutortun muodoksi valitsin sentään tutun suomalaisen. Niinpä menustamme muodostui amerikkalais-suomalais-kroatialais-ranskalainen. Jos meno menee oikein rajuksi, saatamme tehdä illan mittaan vielä pop cornit! :-D
Uunituoreita torttuja, namskis!

Mutta nyt alamme virittäytymään television ääreen. Kyllä on jännittävä ilta edessä! Kutkuttavan tunnelman keskeltä huikkaan teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 7. marraskuuta 2016

Ensimmäistä kertaa saunaan!

Tämä postaus kertoo ulkosuomalaisen ensimmäisestä saunakäynnistä omalla asuinalueellaan ulkomailla. Millaisia ajatuksia saunominen päähän toikaan? Eihän se nimittäin mennyt ihan niin kuin Strömsössä.
Saunan lämpömittarissa luki lupaavasti Finlandia Sauna, mutta kuinkas sitten kävikään.

Taustaa


Liityin jo muutama kuukausi sitten paikallisen kuntosaliketjun jäseneksi, mutta tänä syksynä olen ollut paljon sairaana ja urheilut jääneet pakosta harmillisen vähiin. Yksi kriteeri kuntosaliketjun valinnassa minulle olikin, että läheiseltä salilta löytyy myös sauna ja ns. höyryhuone. Viime viikolla saunahimooni tuli sitten kerta kaikkiaan sellainen piikki, että päätin vihdoin ja viimein kokeilla saliketjun saunaa. Tähän astihan olen saanut saunottua aina vähän varastoonkin Suomi-visiiteilläni ja toisekseen en ole uskaltanut asettaa odotuksen rimaa kovin korkealle tuon piilaaksolaisen saunan suhteen. Sitä kun on suomalaisena varmasti tottunut aika korkeaankin saunomisen laatuun, niin kuin nyt esimerkiksi siihen, että saisi jukopliut heittää edes vettä kiukaalle! Heh, heh.

Nyt kuitenkin alkoi olla jo kova tarve saunalle, sillä kun useamman kuukauden löträä aurinkorasvoilla ja hikoilee milloin auringossa, milloin kuumassa autossa, milloin urheillessa, niin iholle pääsee kertymään sellainen möhnä, ettei se pelkällä suihkulla inahda mihinkään. Tai ehkä se sitten vain on minun ihoni ja minä, joka olen supisuomalaisena himosaunojana tottunut kunnon löylyihin puhdistuakseni putipuhtaaksi. No, ei muuta kuin härkää sarvista ja piilaaksolaista kuntosaliketjun saunaa kokeilemaan!

Sauna


Mitään erillisiä miesten ja naisten puolia "saunaosastolla" ei ollut, vaan kyseessä oli yhteissauna. Tästä johtuen saunassa vaadittiin olevan myös vaatetusta eli uimapuvut päällä. Sauna oli pinta-alaltaan noin 8 - 10 m2 ja oven vieressä oli iso kyltti kaikkine kymmenine ohjeineen ja varoituksineen. Saunominen pitäisi esimerkiksi rajoittaa maksimissaan 10 minuuttiin. Hah, hah, haa, anna mun kaikki kestää! Eihän tuollainen riitä suomalaiselle ei alkuunkaan. Varsinkaan, kun saunassa ei tietenkään saanut heittää vettä kiukaalle! Ohjeessa oli korostettu, että katsokaapas ihmiset, kun kyseessä on sähkölaite. Wau, ihanko totta?! 

Kiuas saunassa tuntuikin olevan kuin tarkoin varjeltu valtiosalaisuus! Kiukaan ympärille oli tehty kaksinkertaiset turvakehikot. Lähimpänä kiuasta oli metallinen tiheä kehikko, niin tiheä, ettei kiuasta edes nähnyt. Siellä se mystinen sähkölaite siis oli. Sitten alle metrin etäisyydelle kiukaasta oli vielä kyhätty miehenkorkuinen puuaita suojaamaan, ettei kukaan vain horjahda kiukaan päälle. No, sen aidan ylittämiseksi olisi pitänyt olla seiväshyppääjän välineet, joten varmaankin aita oli luokiteltu sääntö-USA:ssa ihan turvalliseksi.

Omat kokemukset ja ajatuksia saunoessa


Lämpötila saunassa oli mielestäni kuitenkin aika hyvä, n. 170 Fahrenheit-astetta (77 Celsius-astetta). Mutta eihän siihen ensimmäiseen "sallittuun" 10 minuuttiin tahtonut saada vielä edes ensimmäistäkään hikikarpaloa pintaansa, kun ei sitä samperin löylyä saanut heittää! Kun olin ensimmäiset 20 minuuttia ilman löylynheittoa lauteilla kärvistellyt ja käsi hapuillut löylyvettä kuin luonnostaan, tuli mieleen, että tekisipä mieleni tuollekin saunan ohjekyltin kirjoittajalle sähkölaitteet näyttää! Verkkokalvoilla vilahti jo näky, kuinka heitän töpseli seinässä olevan leivänpaahtimen kylpyammeeseen. Siinä sulle sähkölaitetta kerrakseen! Mutta hei, enhän minä nyt tosissani, e-hei, pois se minusta. 

Muutenkaan en tällä ensimmäisellä saunomiskerralla aivan täydellistä rentoutumista vielä saavuttanut. Olin olettanut, että saisin varmastikin keskellä arkipäivää saunoa yksikseni, mutta samaan aikaan sattui kolme muutakin saunojaa. Kaikki muut olivat miehiä. Onneksi kukaan ei alkanut puhua pälpättämään jonninjoutavia, vaan jokainen keskittyi omaan hikoiluunsa. Tai sen yritykseen. Pientä levottomuutta aiheutti myös se, että yhden karvaisen ukon piti siinä kävellä saunan keskellä vähän väliä ympyrää, venytellä itseään ähisten ja lihaksistoaan esitellen. Ällötys. Niinpä siinä ei oikein tehnyt meikäläisen mieli silmiään täysin ummistaa...

Koko saunomisen ajan olisin siis kovasti halunnut vettä kiukaalle loiskauttaa. Itselläni oli juomapullo lauteilla mukana, mikä muuten myös oli kiellettyä. Jos olisin ollut saunassa yksin, olisi varmasti ollut iso kiusaus testata juomaveden kiukaalle heittämistä. No, meikäläisen tuurillahan homma olisi päätynyt siihen, että koko kuntosalilta olisi mennyt sähköt ja piipaa-auto paikalle. Minut käsirautoihin ja käsky mennä vankilaan, mennä suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta.


Summa summarum


Tähän mennessä olen päässyt Yhdysvalloissa saunomaan jo pari kertaa aikaisemminkin. Ensimmäinen kerta niistä oli Lake Tahoella Kalifornian ja Nevadan rajalla ja toinen road tripillämme Arizonassa. Niisk, noissa saunoissa sentään sai molemmissa heittää löylyvettä kiukaalle, Arizonassa oikein kastelukannukaupalla! No, kiuas sentään pelaa tässäkin lähellä sijaitsevassa saunassa eli onneksi ei tarvitse ajaa Kalifornian rajalle tai sen yli saunoakseen.
Nyt on Suomesta kiikuttamani karhea pesusienikin päässyt tositoimiin!

Mutta joo, kaiken kaikkiaan piilaaksolaisesta saunakokemuksesta jäi kuitenkin oikein positiivinen fiilis. Kun jaksoi sen 40 - 45 minuuttia lauteilla istuksia, niin kyllä siellä hyvän hien sai lopulta pintaan. Aah, kylläpä se rentouttikin. Nyt on niin puhdas olo ja tuntuu, että ihokin hengittää taas aivan eri tavalla! Tätä fiilistä minä olen kaivannut ja kovasti! Taitaa siis olla, että tästä tuli minulle nyt viikoittainen ilo ja alan käydä nauttimassa tuosta "valtiosalaisuudesta" säännöllisesti!

Tarkoitus olisi alkaa pikku hiljaa testailemaan Piilaakson ja Bay Arean muitakin saunoja, joten suosituksia hyvistä löylypaikoista otetaan oikein mielellään vastaan. Niin ja Washington D.C:ssä sijaitseva Suomen suurlähetystöhän ilmoitti muuten juuri, että ensi vuonna Yhdysvaltoja lähtee kiertämään Traveling Sauna eli "matkustava sauna". Kyseessä on Suomen 100-vuotismaskotti, huippua! Sauna saapuu Bay Arealle maaliskuun lopussa 2017 ja saunan reitti näkyy alla olevasta suurlähetystön julkaisemasta kartasta:

Muistakaahan tekin löylyttää itseänne, kenellä siihen mahdollisuus on! Huomenna onkin sitten Yhdysvaltain presidentivaalipäivä, joten jännityksestä kuumat ja hikoiluttavat olosuhteet voi olla ilman saunaakin. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

perjantai 4. marraskuuta 2016

Los Angeles: Machetemiehen tacobaari ja R.I.P. Michael Jackson

Tällä kertaa on luvassa turistico-tico-meininkiä Los Angelesissa. Lähtiessämme häämatkallemme lentomme lähtivät myöhään illalla Los Angelesista kohti Cookinsaaria. Niinpä meillä oli yksi kokonainen päivä aikaa tuhlattavaksi Los Angelesissa ja kiersimme nyt taas uusia nähtävyyskohteita, joihin ei aiemmilla reissuilla ole ollut aikaa tai mahdollisuutta. Haluan tässä siis vielä muistuttaa, että Los Angelesin kaupungin halkaisija on sen noin 120 km ja liikenneruuhkat ovat aivan järjettömät! Niinpä siirtyminen paikasta toiseen, pahimmillaan kaupungin laidalta toiselle vie todellakin aikaa! Mutta seuraavaksi siis luvassa kenties pari uutta kohdevinkkiä Los Angelesista sellaisille, jotka ovat myöskin jo aiemmin Losissa käyneet. Tai jos sattuu vaikka kyseisten herrojen faneja olemaan. Sukeltakaamme siis ensimmäiseen kohteeseen:


Machetemiehen tacobaari


Jos Teemu Selänteen Selanne Steak Tavern Laguna Beachilla on jo koettu ja intoa riittää, voikin Los Angelesissa kokeilla seuraavaksi muiden julkkisten ruokapaikkoja. Näyttelijä Danny Trejo muistetaan varmaankin ikuisesti pääroolistaan Machete-elokuvassa, joskin miehellä on toki lukuisia muitakin rooleja pitkällä elokuvaurallaan. Ainakin minulle hän on painunut syvästi mieleen juuri tuosta suolenpätkiäkin lennättelevästä rainasta Machete ja siksipä nimitän häntä tätä nykyä aina machetemieheksi. 

Jo vuodesta 1985 elokuvarooleja tehnyt Trejo on nykyään kunnostautunut myös ravintolabisneksessä. Hän omistaa nimeään kantavan tacobaarin Trejo's Tacos, joka nykyään onkin jo pieni ketju tacopaikkoja. Ensimmäisen tacobaarinsa Trejo avasi tammikuussa 2016 ja se sijaitsee Los Angelesin pohjoisosassa La Brea Avenuella. Aivan vastikään Trejo on avannut myös uuden tacocantinansa Hollywoodin alueelle. Tämän paikan ruokalista on täysin sama kuin alkuperäisen ja kooltaan huomattavasti pienemmän tacobaarinsa. Sittemmin Losista löytyy vielä Trejon tacoja tarjoava truck eli ruoka-auto.
Trejon tacoja. Kun söi kiltisti lautasen tyhjäksi, alla olevasta paperista näkyi pieni yllätys, jota en teille nyt paljasta. ;-) No, sen yllätyksen vuoksi ei kannata paikkaan pelkästään mennä, tacojen vuoksi kylläkin!

Ennen kuin analysoin itse tacoja, kerron vielä hauskan huomion liittyen tuohon juuri avattuun Hollywoodin tacocantinaan. Kävimme sitten kuljailemassa tuollakin Hollywoodin alueella ja tsekkasimme Trejon cantinan myös siellä. Paikan ollessa aivan vasta avattu, siellä ei nähtävästi sen vuoksi ollut vielä olutta tai muitakaan alkoholeja saatavilla. Oli lauantaipäivä ja televisiosta tuli joku urheilumatsi. Viereinen ruokapaikka+juottola oli ääriään myöten täynnä televisiota töllöttävää ja olutta siemailevaa kansaa. Sen sijaan naapurissa avoinna ollut Trejon tacocantina oli vetänyt puoleensa vai muutamia tacoilla herkuttelijoita, vaikka urheilukanavat pyörivät tv-ruuduissa sielläkin. Ero oli selvä. Toinen paikka tursui porukkaa ja mekkala oli kova, toinen vieressä tuntui olevan vasta heräilemässä. No, jospa tuokin Trejon paikka vielä vilkastuisi, kunhan saavat anniskeluasiat kansan haluamalle tolalle. ;-) (Tämä on muuten ollut hämmästyttävää huomata, kuinka täällä voi hienoissakin ruokapaikoissa olla tv-ruudut seinillä ja sieltä tulee aina, siis ihan aina urheilua!)
Tässä Hollywoodissa sijaitseva Trejon cantina. Hiljaista on kuin huopatossutehtaalla.
Tacobaarin ja cantinan ruokalistat olivat samat.

Mutta sitten takaisin Trejon paikkaan ja hiukan arvioita ruoasta. Voin sanoa, että ainakin listan kolme ensimmäistä tacoannosta olivat to-del-la maukkaita! Täytteetkin niin mehukkaita, että teki mieli nuolla tacojen alla ollut vatikin tyhjäksi. (Hei, en nuollut!) Ja listan kolmea ensimmäistä tacoannosta paikan tarjoilijatkin kehuivat omiksi suosikeikseen. Perinteistä, vaaleasta kalasta tehtyä tacovaihtoehtoa ei omaksi yllätyksekseni ollutkaan, mutta kyllä listan nykyisistäkin vaihtoehdoista makuelämyksiä löytyi. Oikein kunniamaininnan meiltä molemmilta ansaitsi Pulled Beef Brisket. Jos siis on vain pikku hiuko, suosittelen ottamaan tuon annoksen! Mutta varo, saatat tilata perään toisen samanlaisen. Alkuperäinen, La Brea Avenuella sijaitseva tacobaari oli todella suosittu, sillä heti meidän jälkeemme jonot kasvoivat ulos jalkakäytävälle asti. Kerrankin meillä oli hyvä ajoitus jossakin! La Brea Avenuen paikasta sai myös meksikolaista olutta.

Niin, meksikolaista. Olin muuten itsekin luullut Danny Trejoa meksikolaiseksi, mutta eikös mitään. Hänhän onkin ihan kalifornialaissyntyinen kaveri ja asunut ikänsä Yhdysvalloissa. Vanhempansa ovat meksikolaisia, mistä miehen vahvat meksikolaispiirteet juontuvat, jos nyt tänä päivänä enää kohta saa kansallisuudesta tai ulkonäöstä halaistua sanaa enää mainita. Että oikaisenpa tämän mahdollisen harhaluulon tässä teille muillekin.

Mutta hei, seuraava herra ei varmasti esittelyjä kaipaa, hänet tietävät kaikki!

Fanien tuomaa.


Michael Jacksonin hautapaikka


Noin puoli vuotta sitten pääsin käymään ihannoimani Marilyn Monroen haudalla, joka siis sijaitsee myös Los Angelesissa. Nyt oli jälleen vuokra-auto alla ja aikaa ajella, joten oli Michael Jacksonin hautapaikan vuoro. Michael Jacksonin viimeinen leposija sijaitsee Los Angelesin piirikunnassa, Glendalen kaupungissa Forest Lawn Memorial Park -hautausmaalla. Tuolta valtavan kokoiselta hautausmaalta löytyy The Great Mausoleum, jossa hauta tarkemmin ottaen on. Hautausmaalla kulkee asfaltoidut, kukkuloita kiertelevät mutkittelevat tiet, joten paikan päällä vieraillessa autoaan ei suinkaan kannata jättää portinpieleen, ellei sitten halua suorittaa päivän kuntoiluja siinä samalla.  

Sitten seuraa tärkeä pointti. Wikipedia tietää kertoa, että Michael Jacksonin muistotilaisuus perheen kesken pidettiin Forest Lawn Memorial Parkissa (Hall of Liberty). Tämä vuorostaan on virkistysalue, joka sijaitseekin Hollywood Hills'ssä. Näin ollen monet Jacksonin hautapaikkaa etsivät erehtyvät näiden kahden samannimisen alueen kesken ja menevät vahingossa Hollywood Hills'iin, vaikka hauta sijaitsee Glendalessa. Kannattaa siis olla sijainnin kanssa tarkkana, mikäli hautapaikalle halajaa. 
Micahel Jacksonin hautakammio. Ilmeisesti Elizabeth Taylorin viimeinen leposija sijaitsee samassa kammiossa.

Mutta sitten sinne oikealle hautapaikalle. Odotin popin kuninkaan hautapaikalla olevan isompaakin ryntäystä, mutta ehkä nykyään fanit tekevät pyhiinvaellusmatkojaan haudalle lähinnä Michaelin syntymä- ja kuolinpäivinä. Tai sitten fanit matkaavat Hollywoodin betonilaatalle, jossa Michael Jacksonin käden- ja jalankuvat ovat painettuina. No, osansa voi tehdä toki sekin, ettei itse hautakammioon sisälle päässyt kuin kuolleiden lähiomaiset ovisummeria painamalla. Ja näin Michaelin perhepiiriin kuulumattomana voin kertoa, että hautakammion ovien ikkunalasit olivat niin visusti tummennetut, ettei niiden taakse nähnyt yhtikäs mitään. 

En tiedä, miten kuvailla sitä tunnetta mikä hautapaikalla itselläni oli. Jotakin suurta ja liikuttavaa se joka tapauksessa oli. Väistämättä sitä ajatteli, kuinka mahtava musiikillinen lahjakkuus ja vahva vaikuttaja siellä nyt sitten lasiovien takana lepäsi. Tuo sama liikutuksen tunne minulle on tullut myös Elviksen ja Marilynin haudoilla. Sitä on jotenkin hankala pukea sanoiksi.


Suosituimmat hautapaikat USA:ssa


Nyt onkin tullut sitten koluttua Yhdysvaltain suosituimpien hautapaikkojen kärkeä. Ei tämä toki mikään varsinainen missio ole itselleni ollut, ovat vain omasta mielestäni aivan supermielenkiintoisia paikkoja. Kaikki arvannevat, että Elviksen hautapaikka on vuodesta toiseen se, joka vetää "pyhiinvaeltajia" ja faneja kaikkein eniten. Mutta moni ei ehkä tiedä, että USA:n toiseksi suosituin hautapaikka on voodookuningatar Marie Laveaun hauta New Orleansissa. Tai ainakin näin meille paikan päällä väitettiin ja näin jostakin suosittuja hautausmaita kokoavasta jutustakin luin. Voodookuningattaren haudalla kyllä kaikenlaista kuningattarelle jätettyä muistorihkamaa todella paljon olikin! Sekin kertoo jo jostakin, joten ehkäpä toiseen sijaan on todella uskominen. Toisin kuin muilla haudoilla, voodookuningattaren haudalla oli myös pieniä ja vajaita viinapulloja sekä puolivälistä tumpattuja savukkeita. Ihmiset kuulemma luottavat vakaasti, että voodookuningatar auttaa heitä pääsemään irti omista paheistaan ja addiktioistaan. Auki jätettyjä some-kanavia ei näkynyt, ainakaan vielä. ;-)

Mutta nyt päätän taas jutusteluni tähän ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!    

PS. Tänään 4. marraskuuta blogini muuten täyttää 2 vuotta! Oli tarkoitus tehdä sellainen katsaus kuluneeseen kahteen vuoteen, mutta kun ei ehdi! Olisi pari muutakin varsin ajankohtaista ja hauskaa postausaihetta mielessä, mutta ei vaan ehdi! Pää kyllä pursuaisi aiheita, voi että! Ollut nyt taas sumassa tässä näitä hoidettavia asioitakin...