Kun naapurin koti paloi

Ehkäpä muistatte, kun viime keväänä kerroin teille naapurustossamme asuvasta Joesta. Joe oli se iäkäs, hintelä, hymyilevä, hiukan sekoileva ja erikoislaatuinen, mutta ihan harmiton kaveri. Joe asui omakotitalossa naisystävänsä ja neljän pienen koiran kanssa. Ja hän oli se sama, joka yllätti meidät yksi myöhäisilta ja tuli ovemme taakse pummaamaan rahaa. Tässä yhteydessä kerrottakoon, että toisin kuin osasimme odottaa, Joe maksoi aikoinaan velkansa takaisin.

Olemme jatkaneet Joen kanssa jutustelua aina kävellessämme hänen kotitalonsa ohi. Joen eläkepäivien ratto on nimittäin ollut kerätä kaikenlaista romua, inventoida ja kunnostaa sitä pihamaallaan ja mahdollisuuksien mukaan myydä tavaraa eteenpäin. Niinpä pihansa on parhaillaan muistuttanut pientä kaatopaikkaa. Mutta nyt. Nyt Joen asiat ovat surkeassa jamassa. Hänen kotinsa paloi poroksi vain muutama päivä ennen joulua. Olen ollut tästä tapauksesta (ehkä poikkeuksellisenkin) järkyttynyt.

Kohtalokas lauantaiaamu

Oli varhainen joulua edeltävä lauantaiaamu. Heräsimme ukkokullan kanssa kesken unien siihen, että ulkoa kuuluu useita piipaa-autoja. Ukkokulta ponnahtaa meistä ensimmäisenä ylös ja toteaa, että aivan lähinaapurustomme vilisee sekä poliisi- että paloautoja. Ukkokulta hipsii ulos katsomaan tilannetta ja ryntää sitten sisään huutaen minulle makuuhuoneeseen: "Joen talo palaa!"

Siinä vaiheessa pomppaan sängystä ylös kuin raketti minäkin. Äkkiä jotakin vaatetta päälle ja silmät sirrissä ulos katsomaan tilannetta. Totta se on. Joen talosta nousee 20-metriset liekit. Palokunnalla on jo täysi hässäkkä päällä. Ensimmäiset kyyneleet kirpoavat silmiini. Samassa huomaan, että ukkokulta on jututtamassa Joeta, joka makaa risteyksen penkereellä voihkien yksi koira sylissään. Mies ja vaatteensa ovat aivan noessa. Ensiapujoukot nostavat Joen seuraavaksi paareille ja sanovat, että sukat ovat sulaneet miehen jalkoihin kiinni ja jalat on nyt syytä tutkia. Ensiapumies leikkaa sukat irti Joelta ja sanoo, että jalkoja olisi syytä lähteä hoidattamaan sairaalaan. Joe ei suostu lähtemään. Mies on selvästikin vielä aivan shokissa.

Jonkin ajan päästä ensiapuhenkilökunta vapauttaa Joen paareilta jaloissaan puhtaat sukat. Hän tulee jututtamaan meitä, jotka seisomme hiukan kauempana kaikesta myrskynsilmästä. Kysymme, miten mies voi ja mitä oikein tapahtui. Joen ääni on aivan käheänä hengitetystä savusta ja toisessa silmässään hänellä on paha verenpurkauma. Hän kertoo nukkuvansa aina autotallissa ja tänä aamuna oli herännyt siihen, että sänkynsä on ilmiliekkien ympäröimänä. Autotallin takaovi on jumittunut lukkoon ja Joe on joutunut rikkomaan ikkunan, jonka kautta pelastautuu liekkien ja savun keskeltä ulos. Tämän jälkeen hän ryntää herättelemään talon muita asukkaita. Joen naisystävän lisäksi talossa asuikin myös naisystävän 93-vuotias äiti, joka on petipotilas. Hänet on kannettu viltillä ulos talosta. Samoin talossa asuu vielä kaksi muuta sukulaista, nuorin vain 21-vuotias. Koko joukko pääsee liekeiltä pakoon, samoin heidän neljä koiraansa. Myöhemmin selviää, että naisystävällä oli ollut vielä 20 lintua, mutta lintuja ei ehditty tulelta pelastaa. Joe on levoton ja luonnollisesti aivan sekaisin tapahtuneesta.

Kysymme Joelta, haluaako hän mitään juotavaa, syötävää tai muuta. Miten voisimme auttaa? Joe haaveilee vain jääkahvista ja tupakasta. Näitä molempia me hänelle hankimme. Huomaan myös, että Joe kävelee edelleen sukkasillaan, ilman kenkiä, mitä todennäköisimmin palaneilla jalkapohjillaan. Usutan ukkokullan hakemaan hänelle meiltä pehmeät aamutossut. Joe on tossuista kiitollinen. Kiittää myös nöyrästi jääkahvista ja tupakasta ja palaa sitten jututtamaan palopäällikköä.

Palokunnan pelastustoimet jatkuvat. Näen, kun kaksi palomiestä kantaa iäkkään äidin viltillä autoon lepäämään. Joen naisystävällä on päällään pelkkä aamutakki ja jalassaan vain yksi tossu. Hän kuitenkin häärii niin lähellä sammutustoimia, ettemme lähde itse sinne nyt sekoilemaan.

Joen vastapäinen naapuri on jo jakanut kuvan palavasta talosta naapuruston informaatio- (ja kyttäys)kanavaan Nextdoor. Tämä saa entistäkin enemmän ohikulkijoita taivastelemaan palavaa taloa ja ottamaan siitä kuvia. Jotkut yrittävät tehdä sen salaa tai oveluudella esimerkiksi lenkkeilemällä palavan talon ohitse edestakaisin. Joe alkaa hermostuksissaan huudella joillekin kuvaajille. Enkä ihmettele. Tuntui itsestäkin niin pahalle, sillä siinä se toisten koti ja koko omaisuus roihuaa ilmiliekeissä savuna ilmaan ja toiset vain kuvaavat tapahtumia mitä todennäköisimmin someen.

Seuraamme viileässä aamussa näitä tapahtumia liki kaksi tuntia. Sinä aikana juttelemme useampienkin naapureidemme kanssa ja moni kysyy meiltä, mitä on tapahtunut, mistä palo sai alkunsa ja säästyttiinkö henkilövahingoilta. Kerromme mitä tiedämme. Yksi naapureista myös kysyy, kuulimmeko jonkinlaisen räjähdyksen aluksi. Teki mieleni sanoa, että olet tainnut katsella vähän liikaa elokuvia. Kaikki tulipalot eivät ala ylidramaattisesti räjähtäen.

Kun savu on kirjaimellisesti alkanut hälvetä, menemme vielä jututtamaan perhettä. He pitävät leiriä kadulla, autonsa vieressä. Vien Joen naisystävälle vanhan talvitakkini ja lämpimiä sukkia. Aamulla ulkona oli vain +3 C. Aamutakissa ja yksi tossu jalassa on siis ollut aika kylmät oltavat. Naisystävä on kuitenkin saanut jo jonkun toisen eriparikengän jalkaansa, mutta antamani takki ja sukat saavat hymyn ja kyyneleen naisen kasvoille. Sanomme, että olemme valmiita auttamaan kaikin mahdollisin keinoin. Juuri sillä hetkellä he kertovat kuitenkin pärjäävänsä, pääsevät serkun luokse ensihätiin yöpymään. Tilanne on entistäkin haastavampi vielä koronan vuoksi ja jälkeenpäin harmittelen, etten tajunnut viedä perheelle kasvomaskeja ja käsidesiä mukaan. Mutta juuri siinä tilanteessa ja sillä hetkellä ajatukseni ei vain toiminut sen kirkkaammin. Naisystävä vuodattaa meille vielä, että kahdella perheenjäsenellä olisi vieläpä ollut syntymäpäivät tulevalla jouluviikolla. Sekä nämä synttärilahjat että hankitut joululahjat ovat kaikki mennyttä. Niin surullista. 

Auttavia käsiä

Nextdoor-kanavan kautta perheelle saatiin kuitenkin reilussa vuorokaudessa GoFund Me -rahakeräys pystyyn. Siitä seuraavan 24 tunnin aikana perheelle kerättiin jo yli 3 500 dollaria, kahdessa vuorokaudessa 4 700 dollaria liki 100 lahjoittajan toimesta. Nyt potissa on jo noin 5 500 dollaria ja keräys on voimassa edelleen. Tällaiset nopeasti pystytetyt hätärahakeräykset ovat aika tyypillisiä täällä Yhdysvalloissa juuri vastaavissa tapauksissa, joissa henkilöä tai kokonaista perhettä on kohdannut äkillinen katastrofi. Mekin laitoimme oman dollarikortemme kekoon. Joku Nextdoorissa tölväisi kommentoida keräyksen pystyttämistä typeräksi, koska "perhehän tulee saamaan vakuutuksesta hyvät rahat ja pääsevät asumaan entistäkin ehompaan kotiin". No, näissä vakuutuskorvausasioissa voi tietojeni mukaan mennä jopa vuosia ja kun perhehän on juuri tällä hetkellä vailla ihan kaikkea! Siis heillä ei ole vaatteita, ei hammasharjaa, ei pesuaineita, ei ruokaa, ei ehkä lääkkeitäkään tai muuta majoitusta kuin hotelli.

Kuva on napattu GoFund Me -keräyssivustolta. Nyttemmin talo on yritetty aidata ylimääräisiltä katseilta, mutta olemme nähneet ihmisten kurkottelevan yli tuon aidankin pelkästään kuvaustarkoituksissa.

En tiedä, tuntuvatko tapahtumat näin blogin kautta luettuna yhtä lohduttomille, kuin mitä oma oloni oli vielä monta päivää tapauksen jälkeen. Kyllä minut usein pysäyttää, kun luen ihmisten kotien tuhoutumisesta mediassakin, mutta tällä kertaa tapaus oli pysäyttävä jotenkin aivan erityisellä tavalla. Ehkä se, että tuntee kotinsa ja omaisuutensa menettäneet ihmiset ja kun katsoo sitä ihmisten hätää silmästä silmään juuri sillä hetkellä. Kyllä siinä omakin mieli järkkyy. Henkilökohtaisesti sekin teki oman lisänsä, että vain muutamaa päivää aikaisemmin olin saanut kuulla hyvin ikäviä uutisia Suomesta. Niinpä mieleni oli herkkänä jo valmiiksi.

Onni onnettomuudessa oli totta kai se, että kuolonuhreilta tässä rajussa tulipalossa vältyttiin. Lisäksi perheen saama kaikenlainen tuki on ollut varmasti helpotus. Ja eilen näimme taas Joen. Hän kertoi heidän asuvan nyt hotellissa ja kaikkien voivan hyvin. Hän oli käymässä talolla katsastamassa, olisiko mitään tavaraa pelastettavissa. Joe oli jälleen oma iloinen itsensä ja oli yllättävänkin positiivisilla mielin tulevaisuuden suhteen. Hän kiitteli vielä kovasti meiltä saamistaan vaatetuksista ja muista avuista. Lopulta sanoimme heipat hymyssä suin. Toivon mukaan Joen ja perheensä vuosi 2021 on huomattavasti auvoisampi.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

PS. Joen nimi blogipostauksiini on muutettu. 

Jouluaattoaamu Piilaaksossa

On jouluaattoaamu. Aamukahvit on nautittu ja jo ennen sitä otimme aivan ihanan yllätysnäköpuhelun Suomeen! Se oli minulle kuin sata jänistä!

Riisipuuro porisee kaasuhellalla kattilassaan. "Kaikilla" tuntuu olevan huippukätevät haudutuskattilat, meillä ei. Niinpä toisella kädellä hämmennän puuroa, ettei se kärähtäisi pohjaan, toisella naputtelen näitä piilaaksolaisia aattoaamun tunnelmia blogiini. Kun meillä piakkoin nautitaan riisipuuroa myöhäiseksi aamupalaksi, ovat ystävät ja sukulaiset Suomessa ehtineet jo nauttimaan joulupäivällisen. Masunsa ovat arvatenkin jo piukeina jouluherkuista. Me tulemme aikaeron vuoksi joulun juhlinnassakin 10 tuntia jäljempänä ja niinpä me olemme nyt vasta ruokahalun (ja itsemme) herättelyvaiheessa.

Blogin osalta suunnitelmani menivät ennen joulua plörinäksi. Alunpitäen oli tarkoitukseni jo viime viikolla kirjoittaa ensin leppoisa postaus hääpäivästämme ja sen jälkeen vähän keskittyneemmän ajatuksen kanssa kiva joulutervehdys. Mutta aina elämä ei mene suunnitellusti. Hääpäivämme kanssa samaiselle viikolle osui useampikin mieltäni tavalla tai toisella järkyttänyt tilanne tai uutinen. Tunteiden mylläkkä oli valmis. Olin yhtä aikaa onnellinen, mutta myös niin surullinen. En saanut näppäimistölle asti yhtään mitään. Mieli kaipasi ensin rauhoittumista. Katson, jos palaan näihin aiheisiin joulunpyhien jälkeen. 

Nyt kuitenkin joulu kolkuttaa jo aivan ovella. Ukkokulta nouti tilauskinkkumme alkuviikosta ja eilen sen paistoimme. Samoin lanttu- ja porkkanalaatikot saivat uunikylvyn eilen ja karjalanpiirakkatalkoot pidimme onnistuneesti viime lauantaina. Vielä joulukinkun sinappinen kastike haudutteluun myöhemmin iltapäivästä sillä perinteisellä, äidin kanssa kehitetyllä reseptillä. Kastikereseptihän on tavallaan salainen, heh, sillä se tehdään joka vuosi samoista aineksista, mutta eri mittasuhteilla, "oman maun mukkaan". Muutoin joulupöytään alkavat olla ne kaikkein isotöisimmät tarjoilut jo tehtyinä. Ehdotinkin ukkokullalle, jos kävisimme riisipuuron nautittuamme ajelulla merenrannassa. Päiväksi on luvattu +18 astetta Celsiusta ja puolipilvistä taivasta. Ehkäpä pakkaan retkelle mukaan joulutortut ja termokseen kuumaa glögiä tai glühweinia. Kun Suomessa käymme tyypillisesti jouluaattona haudoilla, ehkäpä täällä Tyynenmeren aaltojen katselu toisi samankaltaisen fiiliksen. Toivottaisi joulurauhan tervetulleeksi.

Ja jos nyt merenrantapiipahdus esimerkiksi aikataulusyistä kuitenkin jää, niin ehkäpä nautimme sen sijaan joulutortut takapihan auringossa. Onhan tässä Kalifornian joulukuussa tämä mainio puoli, aurinko. Tuntuukin liki käsittämättömälle, että entisessä kotikaupungissamme Oulussa on tällä hetkellä päivän pituus vain 3,5 tuntia! Kalifornian joulumme saa kyllä pisteet myös siitä, että voin käydä poimimassa joulukalan päälle viipaloitavan sitruunan omasta puusta. On luomua!

Paistolämmin joulutorttu ja jääkahvi sopivat mainiosti yhteen, huomasin.

Ja kuten ensimmäisestä kuvasta jo näitte, niin ilokseni joulupöytäämme koristaa kuin koristaakin myös se kaipaamani hyasintti! Ystäväni sattui löytämään niitä leikkokukkaversioina eräästä kaupasta ja minäkin sain kaksi kukanvartta, ihanaa. Olen impannut hyasinttikimppua päivittäin sieraimet tötteröllä, ai että! Ja lisää oikeita joulun tuoksuja tuli tupaan, kun armas ukkokulta oli valinnut hääpäiväkimpuksi ison asetelman erilaisia kukkia ja tähän kuului myös pari havunoksaa. Niistä on tullut ihana jouluinen kuusentuoksu koko kotiin, sillä aitoa joulukuustahan emme ole sattuneesta syystä hankkineet. 

Mutta aivan Suomen veroiseen joulutunnelmaan en kuitenkaan ole onnistunut pääsemään. Oikeansuuntaista virittäytymistä ovat toki olleet jouluruokien valmistaminen, ihanat puhelut Suomeen, saamamme joulukortit, tervehdykset ja pikku paketit. Osa Suomesta lähetetyistä korteista on minulle kerrotun mukaan yhä matkalla ja joku vuosihan yksi joulukorteistamme saapui perille vasta maaliskuussa! Eli eipä tässä pidä hätäilemän!

Ehkä kaikkein hellyttävin joulutervehdys oli kuitenkin tämä. Pienen kirjoitusvirheen korjauksen jälkeen meille toivotettiin siis "Merry Covid-19 Christmas!". Niin, voiko joulua 2020 sen paremmin kiteyttää?
 

Ja näin hieno kuva kortissa. Pari lahjaakin näyttäisi olevan kuusen alla, kilttinä on siis oltu. 

Jahas, ja nyt naapuriin saapui puutarhuri huudattamaan lehtipuhallinta. Inhoan lehtipuhaltimien ulinaa jo muutoinkin, mutta täytyy sanoa, ettei tuo sulosointu jouluaattoon istu ei sitten ollenkaan. Amerikkalaisille varsinainen juhlapäivä on vasta huomenna, joten aatto on vielä ihan hyvä päivä touhuta arjen askareita, kuten nyt vaikkapa huudattaa lehtipuhallinta naapurien korvien ja hermojen iloksi.

Näissä tunnelmissa toivotan teille kaikille lukijoilleni oikein hyvää joulua! Toisille se omanlainen joulu on riehakas, toisille on aika rauhoittumisen. Kukin sivakoikoon tyylillään, joko perinteisellä tai vapaalla. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Operaatio hyasintinmetsästys ja muita joulun valmisteluja

Viime lauantaina allekirjoittaneen ohjelmanumerona oli metsästää hyasintti. Toisin kuin Suomessa, täällä hyasintti mielletään kevään kukaksi, joten kukkivan hyasintin löytäminen joulun alla voi olla haastavaa. Olen nähnyt keväisin ihmisten pihoilla hyasintteja kukkimassa maahan istutettuina. Kauniita ovat silloinkin. Nyt kuitenkin suomalainen ystäväni, joka on viettämässä ensimmäistä jouluaan Piilaaksossa, kyseli jokin aika sitten hyasinttien perään. Ja siitäpä se idea sitten lähti. Jos jostakin kolosta onnistuisi kukkivan hyasintin löytämään ja näin saamaan jouluun tuttua ja olennaisena osana kuuluvaa hurmaavaa tuoksua.

Operaatio hyasintinmetsästys kuulosti huomattavasti helpommalle kuin oli. Jonkin someryhmän vihjeiden mukaan paikallinen rautakauppaketju Lowe's (vrt. suomalainen Bauhaus) oli myynyt jossakin päin maata hyasintteja. No, lauantaina kolusin kahden eri rautakauppaketjun viherosastot, mutta kummastakaan ei hyasintteja löytynyt. Sittenpä joku mainitsi, että ainakin eteläisemmissä osissa Yhdysvaltoja hyasintteja olisi myyty valmiissa kukka-asetelmissa ruokakauppa Trader Joe'ssa. Vielä niitä ei kuitenkaan kuulemani mukaan ole tänne meille asti "pohjoiseen" rantautunut. Ehkäpä ensi viikolla yritän käydä katsastamassa asian, jos löytyisi kyseisestä kaupasta sellainen ruuhkaton rako. Yleensä ei kylläkään löydy. Näin korona-aikaan kauppaan on aina pitkä jono ulkona.

Rautakaupoilla oli myös joulukuusimyynti täydessä vauhdissa. Tässä rivi mallikappaleita. Onneksi nämä rautakauppojen viherosastot olivat joko kokonaan tai osittain ulkoilmatiloja, niin ei tarvinnut pelätä pöpöjen leviämistä.

Hyasintinmetsästykseni siis jatkuu. Useinhan vastaavanlaisissa tenkkapoo-tilanteissa auttaa Amazonin verkkokauppa. Mutta ei auta tällä kertaa. Amazonissa on myynnissä hyasintteja vain kukkasipuleina. Olisi siis pitänyt tajuta asia jo joskus syyskuussa, laittaa kukka-asia vireille jo silloin ja kasvattaa sipulista oma. No, eipä käynyt mielessäkään eli etsintäni jatkukoon. Jos joku piilaaksolainen saa näköhavaintoja hyasinteista, saa vinkata minulle!

Ei löytynyt hyasintteja rautakaupasta, mutta mukaan tarttui tämä joulukaktus, kuten niitä on meillä suvussa aina nimitetty. Löytyi ihanan pinkki versio ja se kuiskasi kutsuvasti, että ota minut!

Oli muuten hauska huomata, että myös orvokkien myyntiaika näyttää täällä olevan näin joulukuussa. Kesäisin täällä on varmastikin orvokeille aivan liian kuuma, mutta viileämmät talvikuukaudet sopivat niille paremmin.

Monet koristelevat pihansa joulutähdillä eli täällä joulutähdet pärjäävät talven läpi ulkosalla.

Muita jouluvalmisteluja

Jouluaattoon on aikaa enää alle kaksi viikkoa, hui! Niinpä tässä on saanut laittaa jo muitakin tarvittavia jouluvalmisteluja käyntiin kovenevalla höyryllä. Suomalaisittain joulupöytään kuuluu tietenkin kinkku. Sekin on täällä omanlaisensa erikoistuote eli kauppojen pakastealtaat eivät pullota kinkuista tähän aikaan vuodesta niin kuin Suomessa. Eikä meidän paikallislehdistä löydy jokavuotista "Kinkut loppuu" -paniikkiotsikkoa. Osa paikallisista suomalaisista ostaa sopivanlaisen possunlihakimpaleen ja suolaa sen itse. Me haluamme kuitenkin valmiiksi suolatun, mutta itse paistettavan kinkun. Sellaisen, johon saa sitten itse kärtsäyttää uunissa sen sinappihunnun. Ainakin yhdestä paikallisesta lihakaupasta tällaisen itse paistettavan ja valmiiksi suolatun kinkun saa, mutta vaatii tosiaan tilaamisen etukäteen. Tuote tunnetaan täällä nimellä Swedish ham, ruotsalainen kinkku. Olemme laittaneet kinkun jo tilaukseen ja se pitäisi olla noudettavissa jouluviikolla.

Myös joululaatikoidenkin, lanttu- ja porkkanasellaisten valmistukseen olen alkanut jo varautumaan. Lanttujakaan ei nimittäin välttämättä löydy täältä joka kaupasta, joskin mielestäni nykyään jo paremmin kuin vielä kuusi vuotta sitten. Saati, että täällä olisi valmiita juuressoseita joululaatikoiden tekoa nopeuttamaan. Niitä on kyllä tullut Suomesta kaivattua nyt pariinkin otteeseen. Paikallisella Farmers Marketilla eli lähituottajien ulkomyyntikojuilla lanttuja ei ollut kenelläkään, mutta onnistuin kuitenkin saamaan lanttusatsin uudehkosta lähikaupastamme Whole Foodsista. Jos tarkkoja ollaan, ostin kaupan tyhjäksi lantuista eli kaikki ne viisi lanttua, jotka hyllyssä olivat.

Ja jouluhan ei saavu ilman suomalaisia joulukonvehteja. Niinpä teimme ystäväperheen kanssa kimppatilauksen ja tilasimme suomalaisia suklaakonvehteja sekä vähän muitakin Suomi-herkkuja. Toimitus maksoi maltaita, mutta minkäs teet. Ilman suomalaisia suklaakonvehteja ei joulutunnelmaan yksinkertaisesti pääse, hahah.

Näistä vauhtia jouluun! Vielä muutama vuosi sitten Budapest-suklaat jäivät minulla aina pahnan pohjimmaisiksi, mutta nyt tuntui, että niitäkin oli ihan pakko saada.

Tietynlaista joulutunnelmaan virittäytymistä on myös paikallisten, suomalaisin silmin katsottuna täysin övereiksi vedettyjen jouluvalohässäköiden katselu (lue: taivastelu) eri asuinalueilla. Joissakin Piilaakson kaupungeissa on kokonaisia katuja omakotitaloalueilla, joissa jokainen talo on laittanut jouluvalojen kanssa ns. parastaan. Joillakin taloilla voi soida jopa oma joulumusiikkinsa. Tässä pari kuvaa paikallisesta jouluvalokoristelusta:

Hello Kitty ja joulupukki. Kaikilla kasvomaskit asiallisesti ja maassa social distancing -kyltti turvaväleistä muistuttamassa. 

Moni koristelee pihapuunsa erilaisin ornamentein ja valopalloin. Eikä puun tarvitse todellakaan olla aina kuusipuu. Lehdetön koivu on ihan jees.

Näiden jouluvaloviritysten rinnalla oma yksittäinen jouluvalomme (kuva alla) on kieltämättä aika vaatimaton, heh heh. Saimme nämä valot "perintönä" Piilaaksosta poismuuttaneelta ystäväpariskunnalta vuosi sitten ja asensimme valot ulos ensimmäistä kertaa nyt viikonloppuna. Mutta kiva pieni yllätys näiden valojen mukana tulikin! Koska valo on tuollaista kylmää valoa, saavat ne ainakin minulle aikaiseksi illuusion: aivan kuin niiden takana olisi puhtaanvalkoinen lumi maassa. Pieni pala satumaista jouluntaikaa siis!

Minun kuvitteellinen luminen joulumaailmani.

Suomessa sitä on tottunut, että tällaiset joulun ajan hankinnat kuten kinkku, hyasintti, luumuhillo tai valmis lanttusose onnistuvat kaikki samalla kauppareissulla tuosta vain suitsait, mutta täällä on tietenkin vähän toisin. Täällä jokainen vaatii vähän omanlaistaan vaivannäköä, ehkä etsintää ja hyasintin kohdalla varmasti ihan onneakin tarvitaan. Luumuhillokaan ei ole osunut silmään tänä vuonna, joten pitää sekin sitten pyöräyttää kätevänä emäntänä itse. 

Tällaisia keveitä joulunalustunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon teille kaikille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Meiltä loppuu tehohoitopaikat!

Kun kolme kuukautta sitten kirjoitin monelle lukijalle hyvin katsetta avartavan postauksen Piilaakson koronatoimista ja -rajoituksista, oli tartuntatilanne piirikunnassamme vielä varsin hyvä. Tänään on toisin. Tuolloin lokakuussa uusien todettujen tautitapausten lukumäärä yhden päivän aikana piirikunnassamme oli alle 100, nyt liikutaan luvussa 558. Tällä alueella asuu 2 miljoonaa ihmistä, joten Suomen väkilukuun suhteutettuna meillä todetaan viikossa tällä hetkellä keskimäärin 3 900 uutta tartunnan saanutta henkilöä. Suomessa vastaava luku on 2 780. Meidän piirikunnassamme ja paikoin myös muualla Kaliforniassa tehohoitopaikkojen käyttökapasiteetti alkaa kuitenkin lähestyä jo nyt äärirajojaan, joten olemme saaneet uudet tiukemmat koronarajoitteet osavaltion kuvernöörin ja paikallisten terveysviranomaisten toimesta.

Piirikuntamme terveysviranomainen julkaisi Facebookissa eilen tämän. Kyllähän se pysäytti!

Ulkonaliikkumiskielto

Ulkonaliikkumiskielto asetettiin täällä voimaan jo pari viikkoa sitten. Ulkona liikkuminen on siis kiellettyä klo 22-05 muista kuin erityisen painavista syistä. Tämä rajoite ei käytännössä vaikuta meidän arkeemme kuitenkaan millään tavalla. Noihin aikoihin ei ulos nimittäin ole ollut mitään asiaa sitten maaliskuun alun, kun eihän täällä ole oikein mikään paikka edes auki! Moni siis vähän ihmettelikin, että mikä hyöty tällaisesta ulkonaliikkumiskiellosta sitten on. Uskoisin, että tällä tavoitellaan nuorien aikuisten pitämien kotibileiden ja keväällä esiintulleiden salakapakoiden rajaamista. Myös tietyt etniset ryhmät tykkäävät edelleen kokoontua isoin joukoin ja alkoholiakin noissa tapaamisissa usein nautitaan. No, ainakin asetetun ulkonaliikkumiskiellon myötä poliisilla luulisi olevan paremmat valtuudet puuttua näihin pippaloihin, joissa etäisyyksien ja maskien pitäminen helposti unohdetaan.

Lockdown eli yhteiskunnan sulkeminen

Viime torstaina Kalifornian kuvernööri piti ylimääräisen tiedotustilaisuuden. Osavaltiossamme asetettiin määräys, että mikäli paikallisen sairaanhoidon tehohoitopaikoista on vapaana enää 15 %  tai vähemmän kokonaiskapasiteetista, asetetaan kyseinen alue lockdowniin seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Puhutaan myös termistä Stay-at-Home Order eli määräyksestä pysytellä kotona. Kuvernööri osoitti Kaliforniasta viisi aluetta (kuva alla), jotka tuolloin jo lähentelivät tätä tehohoitokapasiteetin kriittistä rajaa. Bay Area eli San Franciscon ja Piilaakson alue oli yksi niistä.

Kuvernöörin antama aikaennuste eri alueiden tehohoitopaikkojen kriittisen rajan lähestymisestä.

Tiedotustilaisuuden hetkellä viime torstaina esimerkiksi meiltä pohjoiseen sijaitsevassa, 550 000 asukkaan Sonoman piirikunnassa oli ainoastaan enää kolme tehohoitopaikkaa vapaana. Siis kolme! Meidän piirikunnassamme (Santa Clara) oli tuolloin tehohoitopaikkoja vapaana 17 %. Useat Bay Arean piirikunnat, mukaan lukien meidän piirikuntamme, ottivat kuitenkin etumatkaa heti seuraavana päivänä ja ilmoittivat lockdownin asettamisesta jo ennakoiden tulevaa.

Piirikunnat, jotka asettivat lockdownin päälle ennakoiden tulevaa. Meillä se astui voimaan sunnuntai-iltana klo 22.

Kuvernöörin tiedotustilaisuudessa arvio meidän alueen hälyyttävän alhaisesta tehohoitopaikkojen määrästä ennustettiin tapahtuvaksi joulukuun jälkimmäisellä puoliskolla. Mutta mitä tapahtuikaan! Eilisissä ilta-uutisissa ilmoitettiin, että olemme tipahtaneet jo nyt, siis vain neljässä päivässä kuvernöörin tiedotustilaisuuden ja tilannearvion jälkeen, tehohoitopaikoissa kriittiseksi katsottuun rajaan 15 %! Näissä lukemissa ei valitettavasti vielä edes näy kiitospäivän sukukokoontumisten aikana tapahtuneet tartunnat. Eli tehohoitopaikkojen tarpeeseen on odotettavissa vielä yksi kasvupiikki lisää!

Tällä hetkellä meillä on enää 50 tehohoitopaikkaa vapaana koko Santa Claran piirikunnassa, siis kaikkien meidän kahden miljoonan asukkaan tarpeisiin. Eilen 24 tunnissa sairaalahoitoon oltiin tuotu 62 uutta potilasta pelkästään Covidin vuoksi. Ja pitää vielä muistaa, että nämä tehohoidon petipaikathan pitäisi olla käytössä myös muiden vakavien sairastapausten kohdalla, ei vain koronapotilaille. 

Tilanne on meillä siis aivan käsittämättömän surullinen.  

Koronasovellus ja valon pilkahdus tunnelin päässä

Tällä viikolla Kaliforniassakin julkaistiin oma, puhelimiin ladattava koronasovellus nimeltään CA Notify. (Sovellus ladattavissa puhelimiin torstaina.) Sovellus toimii hyvin samalla periaatteella kuin vastaava sovellus Suomessa. Latasin itsekin alkusyksystä Koronavilkku-sovelluksen Suomessa ollessani, mutta mielestäni näissä molemmissa on se yksi kompastuskivi: bluetooth-yhteyden pitäminen päällä. Itse en ainakaan pidä sitä päällä koko aikaa esimerkiksi ollessani kotona eli sehän on sitten täysin muistin varassa, tuletko laittaneeksi bluetooth-yhteyden päälle lähtiessäsi esimerkiksi lääkäriin tai apteekkiin, jolloin sovellus ylipäätään rekisteröi ympäriltäsi mitään. Eli ei tämäkään aivan autuaaksi tätä tilannetta ja tietoisuutta tartunnalle altistumisesta tee. (Olen muuten ihmetellyt, ettei Suomen mediassa puhuta Koronavilkusta enää mitään. Miksiköhän?)

Lisäksi ylihuomenna torstaina odotetaan Yhdysvalloissa paikallista hyväksyntää koronarokotteen käyttöönotolle. Valoa pitkän ja synkän tunnelin päässä siis toivon mukaan pilkistää. Ennakkotietojen mukaan Kaliforniaan ollaan saamassa joulukuussa 2,1 miljoonaa rokotetta, siis erä, joka riittää noin ensimmäisen miljoonan riskiryhmäläisen tai eturintamassa työskentelevän rokottamiseen. Tämä on tietenkin 40 miljoonan asukkaan osavaltiossa vasta pisara meressä, mutta hyvä ja lohduttava alku kuitenkin. 

Lockdown käytännössä ja omat fiilikset 

Mitä tämä lockdown sitten käytännön tasolla merkitsee? Kaikki asiointi tulee rajata nyt minimiin ja kaikenlaiset kokoontumiset oman talouden ulkopuolisten kanssa ovat kiellettyjä. Ruokakauppa-, lääkäri- ja apteekkikäynnit ovat toki sallittuja. Esimerkiksi kaikki kaupat saavat ottaa kerrallaan kuitenkin vain maksimissaan 20 % asiakkaista sisään. Lisäksi kaikenlaista matkustusta tulisi välttää ja alueen hotellit ovat vain karanteeni- ja ns. kriittisten työntekijöiden käyttöön. Ruokaravintolat saavat myydä ruokaa jälleen ainoastaan ulos kotipaketeissa. Määräysten rikkomisesta voidaan sakottaa niin yksityishenkilöitä kuin yrittäjiäkin. Toisaalta kuvernööri kannustaa kaikkia ulkoilemaan ihan jo mielenterveydellisistä syistä. Lasten leikkikentät on kuitenkin suljettu nauhoin, mutta osa (harvat) kouluista tarjoaa edelleen lähiopetusta hybridimallilla. Jotkut luonnonpuistot ovat sulkeneet piknik-paikkansa, osa taas sallii piknikit maksimissaan 12 henkilön porukalla, kunhan turvavälit, maskit ja hygieniasäännöt muistetaan. Säännöt eriävät siis paljon ihan piirikunnittain tai kaupungeittain ja ohjeistukset vaihtuvat välillä tiuhaankin, joten ajoittain tämän kaiken hahmottamisen kanssa ei tahdo pysyä edes perässä.

Mutta eipä tässä tee mieli oikein liikkuakaan missään ihmisten ilmoilla. Ruokatoimituksetkin olemme nyt ottaneet nettitilausten kautta kotiin. Rajoittunut elämä jatkuu yhä vain rajoitetumpana. Suoraan sanoen on viime päivinä suututtanut lukea muutamien Suomessa asuvien somevalituksia todella vähäpätöisistä asioista, kun joitakin rajoituksia on tehty. Meillä tätä kovalla kädellä rajoitettua elämää on vietetty jo maaliskuun alusta asti, joten aikuisen, työssäkäyvän ja terveen ihmisen vinkuminen esimerkiksi yksittäisen sisäharrastuksen (kestoltaan 1h/vko) jäämisestä hetkeksi pois omasta viikko-ohjelmasta tuntuu kyllä jotenkin todella itsekkäältä. Ja kun kyseessä oli vieläpä harrastus, jota voi harjoittaa kotioloissakin. No, jos tuo on perheellisen ihmisen ainoa murhe tänä päivänä, on kai elämässä asiat todella hyvin, mikäpä siinä. 

Samoin tahtoo masentaa, että yhä edelleen täällä Piilaaksossakin löytyy niitä ohjeista ja määräyksistä täysin piittaamattomia ihmisiä. Ystäväni oli viime perjantaina iltakävelyllä noin klo 16 aikaan. Hän näki latinojen pitävän vauhdikkaita kotibileitä. Talon edessä oli kerääntyneenä noin 30 autoa, pihaan oli tuotu pari bajamajaa ja musiikkia soitettiin kadulle asti. Ja sattuihan täällä käymään niinkin, että osavaltion kuvernööri sekä San Franciscon ja San Josen kaupunkien pormestarit "kärähtivät" itse, kukin tahoillaan, asetettujen sääntöjen ja määräysten laiminlyönnistä kiitospäivää ennen tai sen aikana. Jokainen niitä sitten vuorollaan julkisesti pahoitteli ja tunnusti, ettei tullut oikein oltua esimerkkinä. Jep.

Mutta eihän tässä muutakaan voi kuin rämpiä rajoitusten suossa eteenpäin ja yrittää tehdä oma osansa mahdollisimman hyvin, jotta tartunnat saataisiin lopulta laskuun ja arvokkaat tehohoitopaikat riittämään. Itse aion ottaa rokotteen heti, kun sitä tarjotaan, mutta siihen taitaa meillä perusterveillä mennä vielä useampi kuukausi. Toivotan teille kaikille nyt terveitä päiviä ja sitkeyttä! Näiden myötä sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Postauksen lähteenä käytetty paikallisen terveysviranomaisen tiedotuskanavia ja uutissivustoja SFGate, Kron4 News, Abc7 ja Yle.

PPS: Edit 2.1.2021: Piirikunnassamme havaittiin tänään 1 784 uutta tartuntatapausta ja tehohoitopaikkoja on vapaana enää noin 7 %.

Matkani karjalanpiirakoiden leivonnan maailmaan

Elettiin vuodenvaihdetta 2018-2019, kun tein itselleni uudenvuodenlupauksen opetella leipomaan Kaliforniassa karjalanpiirakoita tulevan vuoden 2019 aikana. Karjalanpiirakka on yksi niistä suomalaisista ruokatuotteista, joita täältä ei tietenkään valmiina saa ja ainakin minä ulkosuomalaisena kyllä kuolaan karjanlanpiirakoiden perään ja kovasti. Karjalanpiirakat ovat itse asiassa vakiotuote, jota menen Suomeen saapuessani ostamaan heti Helsinki-Vantaan lentokentän Alepasta, jos vain jatkolentoaikataulut antavat myöten. Niin kova himo niihin aina on!

Ah, uunituoreita piirakoita ja munavoita! Niin herkkua!

Niin, tein todellakin tuon uudenvuodenlupaukseni hiljaa, toitottamatta siitä suurelle yleisölle sen enempää. Ukkokullalle ainoastaan taisin sen ääneen lausua. Tavoite oli asetettu lähinnä itselleni. Mutta kuinkas lupauksen kanssa sitten kävikään? Noh, niin kuin uudenvuodenlupauksille tuppaa usein käymään. Ne jäävät lunastamatta. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Kun sinä vuonna 2019 oli sitä kaikenlaista. Sekin osa-aikatyö, joka ei ollut osa-aikaisuutta nähnyt enää pitkään aikaan. Oli iltatöitä ja viikonlopputöitä ja varsinkin näitä viimeksi mainittuja aivan liikaa. Vapaa-aika alkoi olla kortilla. Koko loppuvuosi meni kipuillessa tuon työn kuormittavuuden kanssa, eikä siinä suoraan sanoen jauhopeukaloa syyhyttänyt desinkään vertaa kaiken sen rinnalla.

Vuosi vaihtui siis jo vuodeksi 2020 ja piirakat olivat edelleen leipomatta. Tammikuussa jättäydyin pois työstäni. Tässä vaiheessa pyysin jo Piilaaksossa asuvalta suomalaisystävältäni apuja, josko pääsisin hänen oppitytöksi, kun hän leipoo piirakoita seuraavan kerran. Eihän piirakoiden leipominen voi rakettitiedettä olla, ajattelin, mutta että saisin niitä konkarin tietämiä kikkoja heti kättelyssä tietooni. Se olisi kiva. No, aikataulut menivät ystävän kanssa aina jotenkin ristiin, aina oli jompi kumpi viikonloppureissussa tai muuta sellaista. Ja, sittenpä maaliskuussa kuvaan pompsahti mukaan korona ja kyläilyt ja kimppaleipomiset saatiin unohtaa. 

Tuli marraskuu 2020. Amerikkalaisen kiitospäivän vietto lähestyi ja muodostimme nelihenkisen ystäväperheen kanssa sosiaalisen kuplan. Otin sattumoisin karjalanpiirakat ja niiden leipomislupaukseni puheeksi ja selvisi, että hekin ovat "hulluina" karjalanpiirakoihin. Niinpä perheen äiti sai ajatuksen, että entäpä jos kokeilisimme leipoa kiitospäivän aikaan piirakoita yhdessä, molemmat ensimmäistä kertaa. Kiinni veti! Se oli hyvä ajatus! Ei muuta kuin ruisjauhot tilaukseen samalta istumalta, tai siis mehän olimme tähän aikaan yhteisellä aamuhaikilla Piilaaksoa ympäröivillä kukkuloilla, hahah, mutta niin vain netti haikkipolullakin toimi ja jauhot saapuivat ystävän kotiovelle seuraavana päivänä. Seuraavaksi tukeuduttiin Suomen Marttojen ohjeisiin. Ensisilmäys leivontaprosessiin, mitä tuleman pitää. Olimme henkisesti ja ruisjauhojen osalta valmiit tulevaan koitokseen!

Ja niinpä vain me kaksi karjalanpiirakkaleivonnan untuvikkoa saimme aikaiseksi mahtavat piirakat kiitospäivänä 2020, wuhuu! Tässä muutamia kuvia leivonnan tiimellyksestä:

Uuden edessä. Taikinan valmistus ei ollutkaan ollenkaan vaikeaa. Tästä lähdettiin työstämään...

Marttojen ohjeen mukaan mentiin. Lasilla taikinasta pyörylät. Martat nimittivät näitä kakkaroiksi ja ystäväni sai meidät pohtimaan, onko kakkara-sana tosiaan suomea. On kai se. On päivänkakkarakin. :-)

Kakkarat lasin alle, etteivät kuivu ennen seuraavaa vaihetta.

Elämäni ensimmäinen rypytys. Ei nyt ehkä malliainesta, mutta yllättävän hyvin meni tämäkin vaihe, jee!

Ensimmäinen erä uunista ulos! Olen saanut hymähtelyjä tuodessani Suomesta tänne suomalaista leivinpaperia. Sille on ihan syynsä. Paikallinen leivinpaperi kestää huonosti todella kuumia lämpötiloja, esimerkiksi niin kuumia kuin karjalanpiirakoiden paistoon vaaditaan. Suomalainen Serla pääsi nyt oikeutetusti käyttöön.

Toisinaan sanotaan, ettei tärkeintä ole se päämäärä, vaan sinne tehty matka. Tämän prosessin osalta täytyy kyllä sanoa, ettei niinkään se takkuinen ja viiveellä tehty matka, vaan nimenomaan se päämäärä, uunituoreet ja maistuvat piirakat sen kruunasivat! Ensimmäisestä leivontasessiosta innostuneina päätimmekin pitää uudet leivontatalkoot vielä ennen joulua. Suomessa karjalanpiirakat eivät ole meillä perinteisesti kuuluneet joulupöytään sellaisinaan, mutta tänä vuonna ne taitavat meillä täällä Piilaaksossa kuulua. Lisää suomalaista tunnelmaa tuomaan, kun niin moni muu perinnejouluumme kuuluva rakas elementti jää tänä vuonna uupumaan.

Nyt on siis vuoden 2019 uudenvuodenlupaus ansiokkaasti lunastettu, mitä nyt hitusen myöhässä, mutta kuitenkin. Uskallanko ryhtyä jo pohtimaan lupausta vuodelle 2021, iiks! 

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!