Suomessa kesällä 2026, osa 2

No niin, kesän 2026 Suomi-havainnot ja -kokemukset blogissani jatkuvat.

Suomalaiseen niittykukkakimppuun saa väriä, kokoa ja näyttävyyttä kauniilla lupiineilla. Mielenkiintoista se, että Suomessa lupiini on vieraslaji, josta halutaan päästä eroon, mutta Andeilla se on syötävä hyötykasvi ja jo vuosia sitten Perussa povattiin siitä seuraavaa superfoodia.

Kampaajalla peräti kahdesti

Minulla oli Piilaaksossa kampaaja-aika varattuna Suomeen lähtöä edeltävänä aamuna. Mutta kappas, vain puoli tuntia ennen h-hetkeä aikani peruttiin. Kampaaja oli sairastunut. (Tämä oli toinen kerta, kun on käynyt täsmälleen samalla tavalla saman kampaajan kanssa. Siis juuri ennen matkaa.) No eihän täällä samalle päivälle saa enää mistään uutta aikaa varatuksi, joten paniikki päälle, kunnes kysäisin tuntemaltani kampaajalta Oulusta. Ja hänelle onnekseni sain ajan. Ei siis tarvinnut mennä kaikkiin niihin juhliin tai kulkea kaveri- ja sukulaistapaamisissa variksenpelättimen näköisenä, huh.

Aikaa vierähti sen kuusi viikkoa välissä, kun sain päähäni mennä Suomessa kampaajalle vielä uudestaan. Pienellä paikkakunnalla Etelä-Pohjanmaalla sain sopivan ajan seuraavaksi päiväksi. Tähän toiseen käyntiin minua innosti kaksi seikkaa: Se, että hiustenleikkuu maksoi siellä alle puolet Piilaakson hinnasta ja se, että halusin ennakoida koti-Kaliforniassa kuumana jatkuvaa kesää ja syksyä leikkauttamalla niskaani pienen sängen. Täällä Piilaaksossa käyttämilläni kampaajilla ei nimittäin ole ollenkaan sitä parturikonetta käytössä, mitä minä jaksan aina suuresti ihmetellä. Kyllähän nykyisin monissa naistenkin leikkausmalleissa tarvitsisi käyttää konetta, jolla saa eri mittaisia sänkileikkauksia. Suomessa tämä hoitui nyt suitsait, ja nyt polkkapituisten hiusteni alus on mukavan kevyt ja ilmava, kun lämpötila kohoaa joinakin päivinä +30 asteeseen ja ylikin.

Ihoparkani ihmettelee

Blogissani lienee tullut jo vuosien saatossa ilmi, että rakastan saunomista. Suomi-reissut ovat tälle nautinnolleni tietenkin ruhtinaallista aikaa. Loppureissusta minulla tuli 2,5 viikon yhtäjaksoinen putki, jolloin saunoin joka ikinen päivä. Ja ihoni totta kai tottui siihen, sekä puhdistumiseen saunoessa että uusiutumiseen. Nyt olen sitten ollut takaisin Kaliforniassa jo 3,5 viikkoa enkä ole saunonut vielä kertaakaan! On mahtanut ihoparkani ihmetellä tätä muutosta. Tuntuu, että ihoni on täällä jotenkin aivan "jumissa" eikä pääse kunnolla hengittämään. Tulevalla viikolla aion korjata tilannetta ja menen taas kuntosalini saunaan.

Sauna Lapissa. Ai että!

Viime postauksessa mainitsin suomalaiset puolukat. Tämä oli herkkuani.

Ravintolakokemuksia

Yksi suuri nautinto Suomessa on tietenkin joka kerta myös suomalainen ruoka. Sovimme ystäviemme kanssa usein tapaamisen jonnekin ravintolaan joko lounaan tai illallisen merkeissä, ja Lappi oli tietenkin ruokien puolesta aivan oma ihana lukunsa. (Tämä ravintoloissa herkuttelu kirpaisi kyllä sitten mukavasti sekä luottokorttilaskussa että puntarilla, kun palasin Piilaaksoon.)

Näissä ruokapaikoissa kuten myös vaikkapa huoltoasemilla vessanovet aukesivat ensinnäkin taas amerikkalaiseen tapaan tottuneelle väärään suuntaan. Mutta olihan se mukava mennä vessakoppiin, kun ovi aukesikin ulospäin ja koppiin jäi paremmin tilaa. Samoin valokatkaisijat olivat Suomessa alempana kuin USA:ssa. Eräänkin kerran käteni hapuili seinää sieltä sun täältä ennen kuin valon sain syttymään. Huvittuneena ihmettelin, kuinka tuollaiseenkin asiaan tulee lihasmuisti!

Mutta näitä seikkoja enemmän saimme ukkokullan kanssa molemmat äimistellä suomalaisten ravintoloiden palvelua! Kohdallamme sattui todella monta kertaa tilanne, että kaikki alkoi ravintolassa palvelun puolesta oikein hyvin, mutta sitten loppua kohden se jotenkin joko tyssäsi kokonaan eli meidät asiakkaina "unohdettiin" tai taso laski kuin lehmänhäntä. Joissakin paikoissa esimerkiksi laskun saanti saattoi kestää aivan tolkuttoman kauan. Ja osa käymistämme ravintoloista oli siis laadukkaita paikkoja eli en puhu nyt Simpukka-huoltamoiden aterioista niitä tässä yhtään mollaamatta. (Näin siis tänä kesänä jossakin Simpukka-huoltamon, olisiko ollut peräti Helsingissä, ja olin ihmeissäni, että niitä vielä on olemassa!) 

Tänä kesänä esimerkiksi testasimme paikkaa, joka taitaa tituleerata itseään Oulun parhaaksi ravintolaksi, ja sielläkin meni homma mönkään. Yksi ruoka-annos jäi kokonaan tulematta ja meidän neljän henkilön seurue jäi jo ennen tätä myös täysin ilman tarjoilijan huomiota ja pitkäksi aikaa. Jälkiruoat menimme sitten syömään toiseen paikkaan, kun ei niitä reilussa kahdessa tunnissa onnistuttu saamaan. Ravintola onneksi hyvitti tätä mokailuaan, kun laskun yhteydessä ystävällisesti kerroimme, mitkä asiat olivat menneet pieleen. Selitykset kuulostivat meistä hiukan kootuilta, mutta jos mitään pahoitteluja ei olisi tullut, tuskin menisimme paikkaan enää uudestaan. Nyt jäi ihan hyvä mieli ja ajatus, että voisimme kokeilla paikkaa vielä joskus toistekin.

Näistä kaikista hiukan epäonnistuneista ravintolapalvelukokemuksista ajattelimme ukkokullan kanssa, että meillä oli vain kummallisen huonoa tuuria. Mutta kun ihmettelin tätä somessani ääneen, sain useamman yhteydenoton kavereiltani, että kehno ja erityisesti hidas palvelu on monissa Suomen ravintoloissa nykyään vakio. Kesän loma-aika ja mahdollinen henkilöstöpula voi totta kai selittää tätä, mutta sain kuulla, että tätä tapahtuisi myös talviaikaan. Enkä voinut olla katselematta asiaa amerikkalaisen turistin lasien läpi. Mitä amerikkalainen turisti ajattelisi? He kun ovat kotimaassaan tottuneet hyvään ja yliystävälliseen palvelukulttuuriin, niin kuinka he kokisivat tämän suomalaisen mallin...

Tätä kainuulaisista herkkutateista tehtyä kermaista keittoa olisin voinut syödä litratolkulla! Aivan taivaallisen hyvää!

Tällaisia havaintoja tällä kertaa. Vielä on tulossa Suomen kesäreissusta kolmaskin postaus, ja siinä saattekin lukea, millainen ikävä päätös omalle matkalleni tuli. Mutta siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!