+/– 9 kuukauden matkustuskaranteeni on ohitse

Aika on laukannut niin, että kymmenen vuotta voimassa olevat Yhdysvaltain pysyvät asumisoikeuslupamme eli Green Cardit olivat menossa nyt syyskuussa 2026 vanhoiksi. Olemme siis olleet jo kymmenen vuotta pysyvinä asukkeina tässä maassa, ja sitä ennen toki jo pari vuotta viisumilla, eli voin vain kysyä, että mihin tämä aika oikein menee! Edessämme oli siis näiden vihreiden korttien uusimisprosessi. Muutoin olisimme jatkossa maassa laittomasti emmekä pääsisi ulkomailta enää takaisin Yhdysvaltoihin.

Pykälien mukaan olisimme voineet aloittaa uusien korttien anomisprosessin jo maaliskuussa eli kuusi kuukautta ennen nykyisen kortin vanhentumista. Uutta asumisoikeuslupaa hakiessa saa lomakkeen, joka pidentää nykyisen luvan (eli siis vanhan vihreän kortin) voimassaoloaikaa peräti kolmella vuodella. Käytäntö kielii siitä, että uusimisprosessit kestävät tässä maassa kauan, mistä postauksessani myöhemmin lisää. Mutta vaikka tuon pidennyslomakkeen saa ja sen turvin voisi periaatteessa matkustaa myös maan rajojen ulkopuolelle ja palata takaisin, niin paino on todellakin sanalla periaatteessa. Nimittäin, jos uusi lupa ja kortti satutaan myöntämään sillä aikaa, kun olet ulkomailla, niin lyhyesti kerrottuna sitten olet isoissa ongelmissa. Tämän vuoksi emme halunneet anoa uutta korttia ja samalla ottaa isoa riskiä ennen kesämatkaamme Suomeen. Sen sijaan teimme uusimishakemuksen heti, kun minäkin olin palannut takaisin Yhdysvaltoihin.

Taustaa

Suomalaiset ystävämme olivat uusineet omat vihreät korttinsa viime talvena, ja heillä prosessi oli kestänyt yhdeksän kuukautta. Ja koska nykyinen hallinto on mm. vähentänyt virkailijoita valtion virastoista, olimme varautuneet, että omakin prosessimme kestäisi saman yhdeksän kuukautta, ellei jopa enemmän. Toisaalta, saattaisihan se olla myös hiukan alle yhdeksän kuukautta, jos hyvä tuuri kävisi. Niinpä olimme henkisesti varautuneet, että emme pysty tästä alkusyksystä lähtien matkustamaan ulkomaille +/- yhdeksään kuukauteen. 

Viralliset käsittelyajat

Kun jätimme hakemuksemme netissä, antoivat USA:n maahanmuuttoviraston nettisivut osviittaa koko prosessin etenemisen aikataulusta (kuvan alla suomeksi):

Eli vanhan kortin pidennyslomake pitäisi putkahtaa 2 - 4 viikossa, uusien biometristen tunnisteiden otto tapahtuisi 1 - 2 kuukautta hakemuksen jättämisestä, ja uusi kortti jatketun asumisoikeuden merkiksi myönnettäisiin 6 - 10 kuukaudessa. Eli ennakkoarvioitu aika uuden kortin saapumisesta voisi hyvinkin olla myös yhdeksää kuukautta pidempi. 

Suomessa tulimme kesällä kertoneeksi monille ystäville ja sukulaisille tästä tulevasta matkustuskaranteenistamme ulkomaille. Eikä siinä mitään, jos vaikka tuon kymmenenkin kuukautta pitäisi olla lomailematta ulkomailla, sillä USA:n rajojen sisäpuolella on edelleen niin valtavasti nähtävää, mutta tulisipa Suomessa sitten häät tai yllättävät hautajaiset, emme pystyisi niihin tämän pitkän jakson aikana osallistumaan. Ja jos joitakin lisähidasteita vielä sattuisi, niin siinäpä jäisi sitten ensi kesän Suomi-visiittikin pahimmassa tapauksessa välistä.

Kuinka kaikki eteni meidän kohdallamme?

Täytimme nettianomuksemme heinäkuun lopussa lauantaina, ja maksoimme samalla hakemusmaksun 415 dollaria/henkilö. Yllättäen vain muutama päivä myöhemmin meille saapuivat jo vanhojen korttiemme voimassaolon pidennysdokumentit (vesileimoin varustetut viralliset kirjeet), vaikka viraston aikataulutuksen mukaan siihen piti mennä yhdestä kahteen kuukautta. Tässä vaiheessa totesimme, että no tämähän alkoi joutuisasti, mutta parempi olla nuolaisematta vielä yhtään tippaa.

Seuraavaksi tuli lisää yllätyksiä. Myös uusien biometristen tunnisteiden eli sormenjälkien ja valokuvan ottamisesta tuli kutsukirje kotiin parissa viikossa. Meille oli varattu biometristen ottoaika 3,5 viikkoa anomuksen jättämisestä eli tämäkin tapahtui annettua aikatauluennustetta nopeammin. 

Meidän aikamme biometristen tunnisteiden ottoon olivat klo 8.00. Virasto sijaitsi meiltä kotoa noin 30 km päässä ja ajoaika sinne kesti aamuruuhkaa vastaan onneksi vain noin 25 minuuttia. Saavuimme viraston parkkipaikalle klo 7.45. Viraston oven eteen alkoi jo muodostua jono, joten menimme jonon jatkeeksi. Meitä ennen jonossa oli kaksi pariskuntaa, ja kohta takanamme luikerteli jo pitkä jono. Ensimmäinen virkailija tuli ulos tarkistamaan jonottajat yksitellen, että kaikilla oli tarvittavat dokumentit. Mukana piti olla henkilöllisyystodistus sekä postitse tullut kutsukirje. Ilman sovittua aikaa virastoon ei siis päässyt edes sisälle. 

Viraston virallinen aukeamisaika oli klo 8, mutta ensimmäinen pariskunta otettiin sisään jo klo 7.50. Me pääsimme sisään alle kymmenessä minuutissa. Sisällä odottivat läpivalaisulaitteet. Minun kohdallani jostain syystä laite piippasikin, mutta oletan, ettei minua tarkistettu kopeloimalla sen tarkemmin, sillä turvatarkastusta suoritti ainoastaan kaksi miestä. Toki tämän lisäksi käsilaukkuni sisältö katsottiin läpi. Seuraavaksi jonotimme vastaanottoluukulle, missä nainen teki tarvittavat sisäänkirjautumiset ja tulosti jokaiselle oikeanlaiset lomakkeet vietäväksi biometristen tunnisteiden ottajalle.

Tunnisteiden ottajia oli paikalla vain yksi, joten onni oli, että olimme olleet jonossa hyvissä ajoin. Kun odotimme vuoroamme, laskin nimittäin, että kanssamme samaan aikaikkunaan oli kutsuttu noin 60 asiakasta. Valtava odotustila alkoi täyttyä. Huomasin myös, että meidän lisäksemme tuossa 60 henkilössä oli vain neljä muuta valkoihoista. Porukka kuvasti siis mainiosti Piilaaksoon muuttavia ja jo muuttaneita ihmisiä. (Muistutuksena, että Piilaakson isoin väestöryhmä on aasialaiset.) 

Molemmilta meiltä tarvitsi sormenjälkiä ottaa vain kahdesta sormesta. Nähtävästi järjestelmässä olevat olivat sen verran yhdenmukaiset, ettei kaikkia kymmentä sormea tarvinnut jäljentää uudestaan. Virkailija oikein nauroi minulle, että It's your lucky day, kun vain kahdella sormenjäljellä selvittiin. Mutta onni se oli hänellekin, sillä se vähensi toki myös hänen työtään. Homma hoitui rivakasti ja olimme virastosta ulkona noin klo 8.30. Paluumatkalla "pääsimme" mukaan laakson ruuhkiin ja matka moottoritietä pitkin samaa reittiä, kun tulimme, kesti nyt hiukan yli tunnin. 

Kilahtevat viestit

Samana aamupäivänä saimme molemmat maahanmuuttovirastolta kaksi erillistä notifikaatiota sähköpostiin, että hakuprosessiimme oli tehty joitakin toimenpiteitä. Ajattelimme, että järjestelmään oli vain päivittynyt, että biometriset on onnistuneesti otettu ja jääkää odottamaan jatkoa. Kun sitten saman päivän iltana olimme kotona ruokailemassa, kilahti meille vielä kolmas viesti. Tällä kertaa ukkokulta kirjautui järjestelmään katsoakseen, mitä nämä jatkuvat viestit nyt oikein tarkoittivat. Viimeinen notifikaatio tulikin siitä, että anomuksemme olivat jo hyväksytyt ja uudet korttimme laitettu tilaukseen!

Emme olleet uskoa silmiämme. Sanoinkin, että en usko tätä ennen kuin uusi kortti on minulla kädessäni. Ja viime viikolla se oli uskottava. Posti toimitti uudet 10 vuoden vihreät kortit kotiin, jihuu!

Vihreät kortit saapuivat kotiin vakuutetuissa kirjeissä, joissa oli myös seuranta. 

Olihan tämä aivan käsittämättömän nopeaa toimintaa! Joskus tämän valtavan maan virastot voivat siis yllättää näinkin päin. Meillä meni ainoastaan 33 päivää hakemuksen jättämisestä siihen, että uuden kortin sai sujauttaa lompakkoon. Yksi ystävämme tuumasi, että lieköhän kohdallemme osui tämän maan ennätys tässä asiassa!

Viikonloppuna skoolasimme uusille korteille. Oli syytä juhlaan.

Ja mikä olikaan parempi tapa juhlistaa tätä supernopeasti hoitunutta korttiamme kuin varata ensi vuoden puolelle ukkokullan synttärimatka ihan ulkomaille asti. Tämä syksy on nimittäin ripoteltu pieniä reissuja Yhdysvalloissa juurikin tämän oletetun matkustuskaranteenimme vuoksi. 

Eli hei, kaikki te ystävät, joille keväällä ja kesällä kerroimme pitkästä matkustuskaranteenistamme, voitte unohtaa ne puheet, hahah. Karanteenimme onkin loppunut jo.

Tällaisia touhuja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!