tiistai 27. maaliskuuta 2018

Ulkosuomalaisen onnea on suomea puhuva lääkäri

Viimeiset 4,5 viikkoa olen ollut enemmän tai vähemmän puolikuntoinen. Nuhakuumeesta tämä kaikki alkoi ja lääkäriä olen saanut käydä moikkaamassa jo useampaan kertaan. Kahdet eri lääkkeetkin oli jo minulle määrätty, viimeisimpänä antibioottikuuri, mutta sekään ei tautiani taltuttanut. Niinpä jouduin maanantaiksi jälleen kerran varaamaan lääkäriajan.

Omalääkärini oli varattu koko viikon, joten menin katsomaan terveysasemamme ajanvarausportaalista muita vapaita lääkäreitä. Ja mitä minun silmäni näkivätkään! Tarjolla oli lääkäri, jonka sukunimi oli Vahamaki! Olinkin kuullut jo aikaa sitten vahvoja huhuja, että Piilaaksossa toimisi suomalainen lääkäri nimeltään Vähämäki. Muistan kerran hakeneenikin hänen tietojaan tuolta ajanvaraussysteemien lääkärilistauksista, mutta koska olin tehnyt haun Vähämäkenä, en Vahamakena, niin en lääkäriä luonnollisestikaan löytänyt. Hän on sittemmin näemmä vaihtanut myös suomalaisen etunimensä toiseen muotoon. Uusi etunimensä taipunee amerikkalaisen suussa helpommin. Löydöstäni ilostuneena varasin lääkäriajan hänelle.

Vastaanotolla tulimme kyllä puhuneeksi alkuosan tapaamisestamme englanniksi. Ajattelin, josko hän sittenkin olisi jo suomen kielitaitonsa unohtanut. Vasta kun lääkäri kääntyi naputtelemaan tietokoneelle reseptiäni, hän huomasi koko nimeni ja kysäisi mistä päin olen. Sen jälkeen vaihdoimme suomeen. Kun terveysasiat oli hoidettu, lörpöttelimme vielä hetken suomeksi molempien taustoista. Oli oikein mukava keskustelu. Mutta voi että kuulkaa, olipa se onni ja autuus saada puhua sairautensa kuvasta loppuaika omalla äidinkielellä!


Oma lisärasitteensa


Se, että joudut asioimaan lääkärissä englannilla tai ylipäätään jollakin muulla kuin omalla äidinkielelläsi, voi joistakin tuntua varsin vähäpätöiselle ongelmalle. Minulle se on aina kuitenkin ollut oma pieni lisärasitteensa. Ja kun sinne lääkärin pakeille yleensä mennään, on oma vointi jo muutoinkin hiukan heikoissa kantimissa, eikä kielipää välttämättä rullaa senkään vuoksi loisteliaasti. 

Isompana hankaluutena tähän asti olen kuitenkin kokenut niiden kaikkien oireiden vivahde-erojen kertomisen. Vaikka perussanasto eri ruumiinosista ja oireista olisikin kunnossa, niin kuinka selittää kaikki ne räkäsi erilaiset koostumukset tai onko yskäsi enemmän rohinaa, kutiavaa, vinkuvaa vaiko kuivaa. Entäpä kipu sitten? Onko se viiltävää, pistävää, säteilevää, jomottavaa, aaltoilevaa, kuumottavaa, hermojariipivää, sykkivää vai tykkivää? Eräänkin kerran olen ennen lääkäriin menoa vilaissut vielä internetin suomi-englanti-sanakirjasta jotakin sopivaa adjektiivia. Aina oikean sanan löytämisessä ei edes onnistu.

Niinpä tämä viimeisin lääkärikäynti oli asioinnin suhteen miellyttävää ja helppoa. Tällä hetkellä selvitänkin, jos saisin vaihdettua tämän suomea taitavan lääkärin omalääkärikseni ja ainakin Dr. Vahamaki antoi sille jo lupauksensa. Kunhan vielä saan toimistohenkilökunnan ja terveysportaalin samalle kannalle, niin hommahan olisi bueno!
Tohtori Vahamaen määräämiä nappeja. Ja seuraavaksi selviää, mitä nappeja...


Loppuun vielä pari ihmettelyäni


Lääkäri kertoi antibiootin olleen juuri oikeata sorttia ottaen huomioon taudinkuvani. Mutta koska sekään ei tepsiny, niin lääkäri määräsi minulle nyt steroideja! Minusta tämä oli aika hurja veto, toki itsehän näihin lääkkeisiin jo 4,5 viikkoa sairastaneena lupauduin. Tiesin kuitenkin entuudestaan täällä suunnalla näitä steroidilääkemääräyksiä harrastettavan. Suomessa en kuullut koskaan kenenkään saaneen steroidireseptiä, ainakaan tällaisiin nuhakuumeen jälkitauteihin. Steroideista tuli oitis itsellänikin mieleen aika hurjia mielikuvia, mutta jos hyvin käy eli jos oireet häviävät, saan lopettaa lääkityksen jo kuuden päivän jälkeen. Ja toivonkin niin, koska steroidit tuntuvat ensinnäkin valvottavan ja toisekseen janottavan aivan järjettömästi! Että jospa minusta ei ehtisi tulla sellaista superaggressiivista lihaskimppua tässä ajassa, hih.

Lääkäri antoi minulle myös lähetteen allergiatesteihin. Sanoin, etten kyllä ole tainnut koskaan olla mitenkään erityisen allerginen. Siihenpä lääkäri totesi, että melkeinpä kaikki täällä Piilaaksossa ja sen ympäristössä viisi vuotta asuneet tulevat allergisoitumaan jollekin! Olin hämmästynyt. Lääkäri täsmensi suurimpina aiheuttajina olevan erilaiset heinät ja metsäalueet. Allergioiden syntymistä oletettavasti edesauttavat Kalifornian pitkät sateettomat kaudet, jolloin ilmassa pääsee leijailemaan jos jonkinmoista hiukkasta. Ja tuskinpa nämä alati kasvavat liikennemäärät ainakaan vähentävät ilman epäpuhtauksia. Mahtavatko myöskään ne jo aiemmin mainitsemani Kiinasta tulevat pienhiukkaset olla vähenemään päin?

No, viittä vuottahan täällä ei sentään ole tullut vielä vietettyä, mutta koskapa pääsy allergiatesteihin tarjoutui nyt näinkin helposti, niin mielelläni niihin myös menen. Jos tosiaan tuleekin jotakin uutta informaatiota, mitä tulisi jatkossa välttää. Itse vähän pelkään, että kunhan ei testeissä tulisi punaista ruksia kohtaan kissa...

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen blogi! Ihan pakko vinkkinä sanoa, että ota huomioon myös ruoka-allergiat. Jouduin samanlaiseen allergiakierteeseen yskän, nuhan ja nenäonteloiden tukkeentumisen takia. Ultrassa todettiin allergiaperäinen tulehdus, jonka perimmäiseksi syyksi ruokavalio, jossa oli laktoosia ja gluteenia. Kun poistin ne, paranin heti enkä ole sen koommin nuhaa edes sairastanut. Toki voi olla allerginen siitepölyllekin, kannattaa tehdä kaikki testit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja tuosta vinkistä, Kulttuurikorppikotka. Pitääpä pyytää tosiaan monipuoliset testit.

      Poista
  2. Ja vielä: eikö steroidi ole tässä tapauksessa pikemminkin kortikosteroidi? Kuten kortisoni. Piti ihan tarkistaa: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kortikosteroidit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitipä tarkistaa itsekin vielä tarkemmin tuota lääkettäni ja kyllä näin on, kortikosteroidi. Itselläni lääkärin puheesta jäi mieleen pelkkä steroidi, koska sitä nimitystä hän lääkkeestä käytti. Mutta lääkkeen vaikutus on myös hormonaalinen, että ei kai ole ihan verrattavissa perinteiseen kortisoniin. No, en ole tämän alan asiantuntija, joten hankala sanoa.

      Poista