Glamping-kokemuksia USA:ssa

Mikä tekee campingistä glampingia eli mikä tekee telttailusta luksustelttailua? Mahtava 10-päiväinen road tripimme on takana ja majoituimme tuon reissun aikana kahteenkin eri kertaan ns. glamping-kohteissa. Glamping tulee sanoista glamorous camping. Millaista näissä kohteissa sitten oli yöpyä, siitä kerron teille tällä kertaa.

Tätä postausaihetta minulta vähän toivottiin. Niinpä otan tässä pikku analyysissäni huomioon mm. seuraavia seikkoja: telttojen sijainti ja varustustaso, paikan ruokailumahdollisuudet, muut mahdolliset palvelut sekä yöpymisten hintataso.

Ensimmäinen telttamajoitus

Heti ensimmäinen yö road tripillämme oli tarkoitus nukkua tällaisessa telttamajoituksessa. Paikka sijaitsi Etelä-Kaliforniassa, Kuolemanlaakson kupeessa. Kohde ei ollut varsinaisesti mainostanut itseään niinkään glamping-paikkana, vaan kertoi tarjoavansa majoitusta intiaaniteltoissa, tiipiissä. Ensimmäisenä ajopäivänä maileja oli melko pitkästi ajettavana, mutta saavuimme perille onneksi vielä valoisan aikaan. Viimeiset mailit autossa istuessamme tunnelma olikin aika kutkuttava. Mikä meitä perillä odottaisikaan? Olihan kyseessä ensimmäinen tiipiimajoituksemme ikinä.

Sitä saatiin mitä tilattiin: perillä odotti tiipiiden hauska rykelmä. Meille oli varattuna yksi teltta ja matkaseuranamme olleelle perheelle viereinen teltta. Kaikki teltat sijaitsivat lähekkäin, parhaimmat vain alle 10 metrin päässä toisistaan. Lisäksi ne oli pykätty pystyyn 50-100 metrin päähän melko liikennöidystä tiestä, joten yöllä sain kuunnella ja laskea en niinkään lampaita, vaan raskasta rekkaliikennettä sekä ylinopeutta ajavia henkilöautoja. Niin, yöllähän toki pitäisi nukkua, mutta pian selviää, mikä valvotti allekirjoittanutta tiipiissä sinä yönä.

Meidän ja ystäväperheemme tiipiit vieretysten. Telttoja ei luonnollisestikaan saanut mitenkään lukituiksi, joten kaikki arvokkaampi tavara kannatti säilyttää lukitussa autossa. 

Tiipiiden varustustaso yllätti positiivisesti. Tiipiit oli jokainen kasattu korotetun lautalattian päälle, joten meilläkin oli siis teltassamme lautalattia. Lattian pienet raot olivat hyväksi, sillä telttaa ympäröivän maaperän hiekka sai karista lattiarakosista jättäen varpaat vapaammiksi irtohiekasta. Tiipiissämme oli jopa tämä söpö pieni matto:

Tiipiissämme sisällä oli kapeahko parisänky valkoisine liinavaatteineen. Yötään ei siis tarvinnut nukkua makuupussissa eikä viileässä lattiarajassa. Lisäksi olisi ollut pari hetekan tapaista lisäsänkyä, mutta meillä ne toimivat lähinnä matkatavaroiden laskualustoina. Tiipiistä löytyi myös lattian rajassa toiminut pieni lämmitin sekä pieni yöpöytä valaisimineen. Kyllä, tiipiihin oli siis vedetty sähköt ja lautalattiassa sijaitsi jopa pistorasia. Niinpä sai kännykkänsäkin ladatuksi yön aikana oikein hyvin. 2010-luvun matkailijalle siis aika tärkeääkin luksusta, sähköt!

Tiipiin sisävarusteita: yöpöytä, lamppu, pistorasia ja pieni lämmitin.

Sänky ja kattorupeli, jota ei kylläkään huhtikuun lämpötiloilla vielä tarvittu.

Tuleva yö oli melkoisen viileä, aamuyön tunteina lämpötila laski vain +4 Celsius-asteeseen. Tiipiissämme oli siis vain tämä yksi pieni lämmitin, jonka lisäksi lämpimänä pysymisestä vastasi sähköllä lämmitettävä fleecepeitto. Lämmitin osoittautui kuitenkin tiipiin kokoon ja kyseisen yön lämpötilaan nähden aivan liian heiveröiseksi. Lämmitettävä peitto kyllä pelasti tilannetta, mutta kahdesta vaatekerroksesta huolimatta niska-hartiaseutua paleli yön aikana tosi paljon ja tämä piti minua hereillä useita tunteja. Vetoisuuden tunnetta lisäsi se, että tiipiimme lattiarajassa oli ainakin myyrän mentävä reikä. Vilukissana olin tuon yön siis aivan jäässä! Lisäpeittojakin oli runsaasti, mutta eivät ne ainakaan minulle riittäneet. Noh, aamullapa sitten selvisi, etteivät tasan olleet käyneet onnenlahjat. Toisella perheellä nimittäin oli tiipiissään ollut 4 - 5 eri lämmitintä, joista tosin kaikki eivät toimineet. Mutta heillä oli ollut jopa kuuma nukkua! Onnenpekkoja olivat he.

No, yöstä toki selvittiin. Aamulla tiipiistä löytyi vielä yksi lisämukavuus. Kun tarkastelin telttaamme vielä ulkopuolelta, huomasin sen takana olevan ison jäähdytinmasiinan. Kesäkuumalla tiipiihin saisi siis ilmastoinninkin pyörimään. Näin ollen tiipiissä ei siis luultavimmin tule vastaan sitä lapsuuden telttaöistä tuttua efektiä, että heräät aamulla pää litimärkänä hiestä aamuauringon jo porottaessa teltan tummaan kattoon. Oi niitä aikoja!

Ensimmäisessä telttamajoituspaikassa ei ollut grillausmahdollisuutta, mutta tiipii-kylän kyljessä oli pieni kahvila-ravintola, josta sai niin aamu- kuin iltapalaakin. Lisäksi majapaikan respasta myytiin esim. pieniä lounaspaketteja otettavaksi mukaan Kuolemanlaaksoon. Tiipii-kylän yhteiset WC- ja pesutilat olivat jo parhaat päivänsä nähneitä. Parista suihkukopista ulko-ovetkin repsottivat irti saranoistaan ja kopit olivat näin ollen käyttökelvottomia. Nyt huhtikuussa meitä majoittujia teltoissa oli kuitenkin tosi vähän, joten vajavainen vessa- ja suihkukapasiteetti riitti aivan hyvin.

Kylmästä yöstä johtuneesta valvomisesta huolimatta kokemus tiipiimajoituksestamme jäi ehdottomasti positiivisen puolelle. Menisin uudestaankin. Ja tämähän alkaa olla minulle jo perinne, että edeltävänä yönä ennen Kuolemanlaaksoon menoa nukun erittäin huonosti. Viimeksi herättäjänä toimi motellihuoneessamme mellastanut hiiri, nyt valveilla piti kylmyys.

Taustamaisemana toiseen suuntaan oli tällaiset lumihuippuiset vuoret. Toisella puolella oli se kovasti liikennöity maantie. Kuvassa myös kukkiva Joshua-puu.

Toinen glamping-majoitus

Toinen telttamajoituspaikkamme sijaitsi Utahissa, Zionin kansallispuiston kupeessa. Tämä paikka oli mainostanut itseään nimenomaan glamping-paikkana. Niinpä ennakko-odotukset olivat korkealla. Ja kyllähän tämän toisen telttakylän maisemat olivatkin aivan omaa huikeaa luokkaansa! Katsokaa vaikka:

Ajotie glamping-paikkaan.

Panoraamaa samasta paikasta ilta-auringossa.

Myös täällä telttojen eteen oli tehty pienet lautalattiaosuudet, mutta teltta itsessään oli maata vasten. Näiden telttojen varustustaso olikin huomattavasti vaatimattomampi. Kaikki mitä teltassa oli, näkyy alla olevassa kuvassa.

Sänky ja yöpöytä, siinäpä ne. Lattia telttakagasta.

Näissä teltoissa ei siis ollut sähköä, eikä myöskään minkäänlaisia lämmittimiä, ja ainoana valaisimena olisi ollut ladattava valaisin. Mutta koska koko telttakylän ainoat pistorasiat löytyivät 100 metrin päässä sijaitsevien pesutilojen yhteydestä, jätimme lampun lataamatta. Olimme pakanneet mukaamme tasku- ja otsalamput ja pärjäsimme hyvin niillä. Täällä teltat oli sijoiteltu huomattavasti kauemmaksi toisistaan, joten jokaisella telttakunnalla oli paremmin omaa rauhaa. Isommalle ajotielle oli matkaa linnuntietä 200-300 metriä, joten liikennekään ei häirinnyt telttailijoita. Jokaisen teltan edustalla oli myös oma nuotiopaikka sekä grilli ja niissäpä valmistimme sitten iltapalammekin. Iltanuotiolla oli kyllä ihanaa tunnelmaa!

Telttamme ulkoa. Teltan edessä näkyy 1,5 neliömetrin kokoinen lautalattiaosuus. Tuo maaperän punainen hiekka oli tosi hienojakoista ja tarttui siis helposti joka paikkaan. Sadesäällä olisi ollut luvassa aika kammottava sotku, onneksi kuitenkin sää suosi meitä ja oli poutaa. Seuraavaksi päiväksi luvattiin jo sateita.

Utahin teltoissa ei siis ollut minkäänlaisia lämmittimiä. Yöksi oli luvattu vain +7 Celsius-astetta. Yritimme tavoittaa telttojen vuokraajaa saadaksemme jonkinlaisen lämmittimen yöksi, mutta häntä ei tavoitettu. Kuten arvata saattaa, yöksi olisi luvassa taas kylmää kyytiä ja silloinhan ei Korpela nukkuisi taas kuin pieniä pätkiä siellä täällä. Hätä keinot kuitenkin keksi ja niinpä kietouduin yöksi autostamme löytyvään joogamattooni. Oli muuten lämmin, aamusta jo suorastaan kuuma!

Ainoa henkilökuntaan kuuluva paikan päällä oli klapiukkeli, joka ajeli autollaan kierroksia telttakylässä ja möi nuotiopuita pick-upinsa lavalta. Omia polttopuita ei saanut tuoda. Tässä kohteessa ei siis ollut minkäänlaisia palveluita paikan päällä, ei edes henkilökuntaa. Sen sijaan vessa- ja suihkutilat olivat erinomaisessa kunnossa, joskaan itse en onnistunut saamaan kertaakaan hanoista lämmintä vettä. Sanotaanko, että kuuma suihku olisi ollut yliarvostettua, heh heh.

Vaikka toisen glamping-yömme varustus oli huomattavasti vaatimattomampi, pidin kyllä tästäkin paikasta tosi paljon. Iltanuotio ja grillaus toivat ihan omanlaistaan tunnelmaa, puhumattakaan noista maisemista! Ja lopultahan kävi niin, että tämä jälkimmäinen paikka, joka nimenomaan mainosti itseään luksustelttailupaikkana oli varustelutasoltaan se vaatimattomampi. Sain itse jo muutamia lisäideoita, kuinka telttoja voisi edelleen "ehostaa" paremmiksi. Näissä glamping-kuvioissa kai on lopulta rajana vain taivas, tai siis teltan katto.

Mitä tällainen lysti sitten maksoi?

Monia varmaan kiinnostaa myös hintataso. Meille kahdelle molemmat telttamajoitukset maksoivat yhdeltä yöltä veroineen 90 dollarin molemmin puolin, toinen hiukan alle, toinen hiukan yli 90 dollaria. Hintaan alentavasti saattoi vaikuttaa se, että olimme tehneet varaukset jo hyvissä ajoin tammikuussa, toisaalta matkustimme amerikkalaiskoulujen kevätlomien aikaan. Ruuhkaa kummassakaan paikassa ei kyllä vielä ollut. Kun tätä kirjoittaessani haarukoin noiden samojen majapaikkojen yöpymishintoja satunnaisille päiville kesäkuulle, olivat ainakin Zionin kansallispuiston telttamajoitusten hinnat nousseet 20-40 dollaria yöltä.

Mielenkiintoisia kokemuksia siis molemmat, oli se sitten luksusta tai vähän vähemmän luksusta. Ja enpä olekaan ennen nukkunut joogamattoon kääriytyneenä, joten tosiaankin jälleen yhtä kokemusta rikkaampana, heh. Kun tällä viikolla muuten avasin tuon joogamattoni joogatunnin alussa, niin pelmahtipa siitä mukavat nuotiosavun tuoksut vielä muistuttamaan retkestämme. Melkoinen aromipesä! Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!