Tapaus 1: Kännikalan myymää kalaa
Olin aamupäivällä hoitamassa asioita. Ennen lounasaikaa olin tehnyt ostokseni eräässä ihan laadukkaassa ostoskeskuksessa ja päätin nauttia lounaan siellä, sillä iltapäiväksi oli ehdittävä vielä töihin. Ostoskeskuksen ruokapaikat olivatkin menneet sitten viime käyntini uusiksi, eikä tuttua ja hyväksi havaittua poke bowl -paikkaa enää ollutkaan. Osa ostoskeskuksesta näytti olevan myös remontissa ja aivan remonttialueen vieressä, hiukan syrjässä muista paikoista oli jokin uusi poke bowl -ruokapaikka. Menin paikan liepeille nähdäkseni ruokalistaa paremmin ja sainkin heti nuoren myyjäkundin jututtamaan minua. Hän esitteli iloisesti tarjontaa samalla, kun pyyhki paikan tilaustiskiä ja pöytiä. Jo siinä vaiheessa katselin kundia, että olikohan hänellä jokin sairaus, sillä hän teki hiukan erikoisia liikkeitä ja oli muutenkin kovin levoton. Noh, enpä siinä jäänyt pidemmästi mulkoilemaan, vaan päätin kokeilla uuden paikan tarjontaa.
Tiedoksi teille, joille poke bowl -paikat eivät ole tuttuja, että niissä yleensä ruoka-annokseen tulevat ainesosat toivotaan valikoimasta jokainen erikseen tiskin yli henkilökohtaisesti. Kanssakäymistä myyjän kanssa tulee siis aika paljon. Aloitin omat toiveeni annokseen ja pääsin seuraamaan kundin toimintaa lisää. Kyllä, jonkinmoisia "pakkoliikkeitä" hänellä oli. Jotenkin huomattavan laajat liikeradat. Parin ensimmäisen ruoka-artikkelin kohdalla vielä ajattelin myötätuntoisesti jotakin motorista häiriötä, kunnes totuus alkoi valjeta. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kundin lappamat kala-kuutiot eivät osuneet laajaan kulhoon, vaan menivät ohi, olin varma: kundihan oli tuhannen päissään! Siis keskellä kirkasta maanantaipäivää piilaaksolaisessa ostoskeskuksessa.
Mitä pidemmälle tilaukseni tiskin yli eteni, sitä varmempi olin kundin vahvasti päihtyneestä olotilasta. Ja sitä epävarmempi olin tilaukseni viemisestä loppuun asti. Poke bowl -annoksethan sisältävät siis aina myös raakaa kalaa, joten hygienia-asiatkin siinä jo vilisivät mielessäni. Mutta kyllä kundi piti hygieniasta huolta. Jäi nimittäin varsin hyvin mieleeni, ettei hän tahtonut saada muovihanskoja käsiinsä tilauksen alussa. Aikamoista ähräämistä se oli, heh! No, vedin kuitenkin tilaukseni loppuun ja olin vähällä kysyä, että anteeksi nuori herra, mutta olettekohan te parhaillaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Noh, ilmiselvää oli, että nautintoaineita oli otettu. Jätin kysymyksen kysymättä, sillä uuttakin jännitettävää oli luvassa.
Kun tilaus oli valmis, olikin nimittäin jännät paikat, kuinka kundi saisi naputeltua tilauksen kassakoneeseen. Menin vielä onneton ottamaan lisämaksullista avokadoa! O-ou, sen täytyi olla haastava naputeltava kännikalamyyjälle. Noh, kundihan lykkäsikin annoksen minulle kouraan survottuaan ensin ylitursuavat salaatit väkipakolla vielä kerran rasian sisään. Ei hän kysynyt, halusinko annoksen mukaan vai söisinkö sen paikan päällä, vaan lykkäsi vain rasian kouraani ja sanoi annoksen olevan ilmainen! Ja minä vain jännitin, että saako se lyötyä sitä lisämaksullista avokadoa kassaan. No, sen verran yllättävän loppuhuipennuksen kundi onnistui tekemään, että poistuin sitten leuka auki koko paikasta. Kävelin varmaan leuka auki ulos asti parkkipaikalle ja aloitin tekstaamaan ukkokullalle, että mitä oikein juuri tapahtui. Ja nii-in. Mitä siinä oikein tapahtui? En minä tiedä! Juovuksissa oleva myyjä teki minulle ilmaisen lounaan, hah hah! Näin kai tämä on nähtävä.
Koska kännikalan avokätisyyteen ei kuulunut ruokailuvälineitä, päätin ajella kotiin ja katsastaa lounaan vielä tarkemmin ennen sen nauttimista. Kotona haistelin jokaisen kalapalan ja kyllä kaikki ihan tuoreelle sekä haisi että maistui. Kun sanontahan on, ettei ilmaisia lounaita ole olemassakaan. Olisiko tässä ollut jälkikäteismaksuna mojova ruokamyrkytys? Tätä kirjoittaessani aikaa on kuitenkin kulunut jo yhdeksän tuntia tuon lounaan nauttimisesta ja terveinä tässä vielä ollaan. Huh!
 |
| Lounaani tänään. Kyllä se hyvää oli, tosin tonnikalat taisi tippua ohi, eikä pihteihin ollut juurikaan osunut montaa kurkkuviipaletta, eikä sipulisuikaletta. |
Ruokapaikkahan oli varsin siisti ja sanoisin jopa trendikäs. Se vaan sijaitsi hiukan syrjässä ja olin tuona hetkenä sen ainoa ja ehkäpä päivän ensimmäinen asiakas. Jälkiviisaana on taas helppo sanoa, että ehkä minun olisi ollut hyvä ilmoittaa vaikkapa jollekin ostoskeskuksen vartijalle, ettei kyseisessä ruokapaikassa ole välttämättä tänään kaikki ihan kunnossa. Mutta kyllä minä niin äimänkäkenä olin tapauksesta, ettei siinä tulleet järkevät toimintatavat heti todellakaan mieleeni. Nythän tapaus vain huvittaa, koska ilman jälkiharmeja tästäkin onneksi selvisin.
Tapaus 2: Vokotteleva ruokakaupan kassa
Kun lounas ui onnellisesti masussani, eikä lähtenyt onnekseni tulemaan vastavirtaan ylöspäin, oli aika tehdä vielä ruokaostokset. Ajelin lähiruokakauppaamme, tein ostokset ja menin kassajonoon. Jo edeltävän asiakkaan kohdalla kiinnitin huomiota, kun nuorehko miespuolinen kassatyöntekijä kysyi, oliko asiakkaalla kaikki hyvin. Kysymys ei ollut ihan päivittäistä small talkia, vaan kysymys esitetiin nimenomaan muodossa "Is everything ok with you today?" Kun oma vuoroni tuli, mies esitti saman kysymyksen minulle. Vastasin, että kyllä kiitos, ihan ok on. (Mitä nyt vähän humalassa oli edellinen tämän päivän asiakaspalvelija, mutten sitä toki hänelle sanonut.) Kun sitten mies kiersi kassahihnan ja nosti ostoskassini ostoskärryyn, minkä siis toki saman oli tehnyt edellisillekin asiakkaille, hän kysyikin ostoskärryn yli, että haluaisinko tavata miestä tänään myöhemmin. Siis että mitä! Taas Korpelan leuka loksahtaa auki ja kysyn kohteliaasti, että anteeksi kuinka?! Kundi jo käppäili takaisin kassakoneellensa, eikä vastannut mitään. Takana oli asiakkaita odottamassa vuoroaan. Kysyin uudestaan, että anteeksi, mutta mitä sinä sanoit äsken. Nyt mies esittikin kysymyksen aivan uudessa muodossa: "Haluatko osallistua hyväntekeväisyysruokakassin hankintaan?" Hän siis muutti kysymyksensä täysin, sillä kuulollahan oli nyt liuta muita asiakkaita. En ollut uskoa korviani. Ja tämä hyväntekeväisyyskampanjaan osallistuminen on täällä ihan normaali kysymys ruokakaupoissa tiettyinä ajankohtina vuodessa, mutta kyllähän se kysytään siinä vaiheessa, kun omia ostoksia ei vielä ole maksettu ja kokonaislaskuun olisi helppo tämä hyväntekeväisyysostos vielä lisätä. Että kyllä se kassaherra muutti kysymyksensä, kun sitä tivasin uudestaan.
Noh, taas minä poistuin ulos parkkipaikalle ja vain ihmettelin itsekseni, että mitä tässä taas oikein tapahtui! No, sentään työpäivänä sujui tänään jokseenkin niin kuin pitikin. Omanlaisensa neuvottelut ovat käynnissä sielläkin, mutta niistä ehkä myöhemmin lisää. Mutta että tämmöinen maanantai. Mitäköhän loppuviikko vielä ehtii tuoda tullessaan? Tapahtumarikasta viikon jatkoa teillekin! Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti