Ulkosuomalaisen mietteitä maaliskuussa 2022

Makaan magneettikuvauspömpelissä ja lasken mielessäni koneäänen kertomia minuutteja yhteen. "Tämä skannaus vie aikaa kaksi minuuttia... Tämä skannaus vie aikaa viisi minuuttia...", robottiääni kertoo. Kone ruksuttaa kovaa ja pauke tunkee läpi korvatulppien. Lopulta kone piippaa viimeisen kerran ja kuvat olkapäästäni ovat valmiit. Olen saanut magneettikuvaukseen yllätyksekseni ilta-ajan ja palaan pilkkopimeälle parkkipaikalle ajaakseni takaisin kotiin. Jos ilta-aika kuvaukseen yllätti, kotona odotti vieläkin suurempi yllätys. Ukkokulta kertoo Venäjän aloittaneen juuri hyökkäyssodan Ukrainaan. Olen tyrmistynyt. Alkaa itkettää. Tilanne on täysin epäuskoinen. Pelottaa ja mielen valtaa suru. Olemme toki olleet jo useita päiviä huolissamme Ukrainan ja Euroopan tilanteesta. Sodan uhka oli leijunut taivaalla jo jonkin aikaa, muttei kukaan kai uskonut, että se lopulta oikeasti käynnistyisi. Uutinen lamauttaa.

Paitsi että huoli läheisistä, sukulaisista ja ystävistä Suomessa kasvaa huippuunsa, huohottaa tilanne niskaan täällä Piilaaksossakin. Olemme saaneet tutustua Piilaakso-vuosiemme aikana mukavaan ukrainalaisperheeseen ja tunnen valtavaa surua. Surua koko Ukrainan kuin tämän perheenkin puolesta. Mitä kaikkea he ja heidän läheisensä läpikäyvät tällä hetkellä. Olimme vaihtaneet viestejä perheen kanssa uhkaavasta tilanteesta jo aiemmin, kysyneet senhetkisiä kuulumisia, heidän perheidensä vointeja ja lähettäneet rukouksia, että kaikki kääntyisi parhaimmalla mahdollisella tavalla. Mutta ei kääntynyt. Sota syttyi.

Epätodellisissa tunnelmissa lomalle

Vain 12 tuntia Venäjän hyökkäyksestä meidän oli määrä lähteä lomamatkalle. Ajatukset sinkoilivat holtittomasti, ristiriitaisesti, sillä kattavaa kokonaiskuvaa sotatilanteesta ei ollut. Tuskin sitä vielä noin tuoreessa vaiheessa oli kenelläkään. Voiko tällaisessa tilanteessa edes lähteä lomalle, hypätä lentokoneeseen, kun Euroopassa käydään sotaa? Ajankohta lomamatkalle ei ollut todellakaan paras mahdollinen. Toisaalta, tilanteeseen Euroopassa ei vaikuttaisi se, seuraisinko sitä kotonani Kaliforniassa vaiko toisaalla, lomakohteessa USA:ssa. Mieli täyttyi kuitenkin kysymyksistä. Pysyykö ilmatila turvallisena? Miten käy Euroopan? Entäpä Suomen ja läheisten Suomessa? Lomalle oli ollut tarkoitus lähteä jo tammikuussa, mutta tartuntalukujen lähtiessä taas jyrkkään nousuun uuden virusvariantin myötä, päätimme lykätä matkaa. Loma siirrettiin helmi-maaliskuun vaihteeseen, mutta eipä varaushetkellä osannut kuvitellakaan millaisessa ilmapiirissä lomalle lopulta lähdettäisiin. Kyllähän tältä lomalta oli se iloisin terä poissa. Lomalle kuitenkin lähdettiin ja se tuli tarpeeseen. Takanani olivat elämäni raskaimmat kuusi kuukautta. Lisäksi huono onni olkapäävammoineen oli jatkunut vielä tämänkin vuoden puolella.

Entäpä lähitulevaisuus? 

Touko-kesäkuussa meidän olisi tarkoitus matkata Suomeen. Siellä odottaa paljon hoidettava asioita. Lentolipppuja ei vielä ole varattuina ja nyt mieleen hiipii ajatus, onko lentomatkustus Eurooppaan edes turvallista muutaman kuukauden kuluttua. Pysyvätkö ilmatilat Suomen ja Yhdysvaltojen välillä auki ja turvallisina? Ensin maailma rimpuilee kaksi vuotta pandemian kourissa ja sitten syttyy sota! Paitsi, että nämä maailmantilanteet tuntuvat edelleen täysin käsittämättömille, ovat ne myös lyöneet kapuloita ulkosuomalaisen rattaisiin. Matkustaminen Suomeen omien läheisten luokse on ollut huomattavasti vaikeampaa, välillä jopa mahdotonta. Ja tilanne voi nyt sellaisena jatkuakin.

Jakautumista kahteen leiriin

Aivan kuten pandemiakin ja sen torjunta, tuntuu myös sota jakavan ihmisiä ajatuksineen nopeasti kahteen eri leiriin. Pandemiavuosina ääripäitä syntyi niin rokoteasiassa kuin yhteiskunnan avaamisen suhteen. Onko rokote turvallinen, tarpeen, hyödyksi vai ei, ja milloin on oikea aika avata yhteiskunnan toiminnot ja palvelut kuten ennenkin? Osa halusi kaiken kiinni, osa halusi pitää kaiken avoinna. Myös sodan ensimmäiset päivät ovat jakaneet ihmisten reaktioita. Osa ihmetteli ihmisten vaisua kannanottoa sotaan sosiaalisessa mediassa. Miksi on niin hiljaista, kun ensin on räyhätty näyttävästi pandemiasta? Osan mielestä taas sotaa korostettiin sosiaalisessa mediassa jo liikaa. Kun sitä tuli jokaisesta tuutista kaikesta huolimatta. Ihmisten tavat käsitellä sodan kaltaista kriisiä ovat erilaisia. Toinen kaivaa kaiken saatavilla olevan tiedon, toinen haluaa suojella itseään liialta tietotulvalta. Aina ymmärrystä toisen tapaan käsitellä vakavaa asiaa ei ole.

Apua sota-alueelle

Täältä toiselta puolelta maapalloa on tuntunut liian pitkäveteiseltä osallistua tavarakeräyksiin, niin ajallisesti kuin kilometreissäkin. Eikä se taida olla kaikkein ekologisintakaan. Mutta rahallista tukea olemme antaneet. Ukrainalaisen ystäväperheemme isä keräsi ukrainalaisen ystävänsä Romanin kanssa tiimin ja he pystyttivät keräyksen. Roman on tällä hetkellä Ukrainassa kentällä auttamassa sodan jalkoihin jääviä, joten apu menee keräyksen kautta suoraan kohteeseen. Hän käyttää keräyksen varoja muiden muassa lääkinnällisten ja muiden tärkeiden tarvikkeiden hankintaan. Roman päivittää tiiminsä tekemiä hankintoja Facebookiin, joten voimme seurata liki reaaliajassa avun perillemenoa. Viimeisimmässä videossa hän esitteli autonsa peräkontista lääkkeitä ja hygieniatarvikkeita, joita oli toimittamassa kiovalaiseen sairaalaan. Mutkiakin miehillä tosin avustusrahojen siirtämisessä tuli. He halusivat välttää pankkien tilisiirtomaksuja, joten ensin keräysvaroja oli siirretty Romanille PayPalin kautta. Muutaman rahasiirron jälkeen PayPal oli kuitenkin estänyt siirrot. Miehet eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan ottivat toisen tavan käyttöön. Roman on ollut Kanadassa töissä ja hänellä on kanadalainen pankkitili. Tuolle tilille siirsimme mekin rahaa pankkien Zelle-palvelua käyttäen. Ehkäpä Romanin seuraavassa katsauksessa esittelemät avustustarvikkeet on hankittu juuri meidän lahjoitusrahoilla. Apu tuntuu konkreettiselle, mikä on hyvä asia.

Itse lahjoitin rahaa myös kansainvälisen avustusjärjestön kautta sodassa kärsiville lapsiperheille. Tässä kohtaa tapahtui kuitenkin jotakin, joka yllätti minut itsenikin täysin. Halusin tehdä lahjoitukseni nimenomaan euroissa, en dollareissa. Kyse ei ollut kuitenkaan valuutasta tai sen yksiköstä, vaan jostakin paljon syvemmästä. Halusin tehdä lahjoitukseni suomalaisena, eurooppalaisena. En amerikansuomalaisena. Näin ollen halusin käyttää lahjoituskanavana nimenomaan kansainvälisen organisaation Suomen toimipistettä. Kun joku jossakin laskee lahjoitusvaroja yhteen, halusin kantaa korteni suomalaiseen, en amerikansuomalaiseen tai amerikkalaiseen avustuskekoon. Tämän kriisin keskellä oma suomalaisuuteni nosti siis päätään voimakkaammin kuin on tehnyt aikoihin.

Pihamme persikkapuu on alkanut aukoa ensimmäisiä kauniita kukintojaan. Yhtä kaunista käännettä toivoisin maailmantilanteeseen. 

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Rauhaa ja parempaa huomista toivoen sanon teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.