Tänä päivänä vuosien kesyttämistyön tuloksena nämä ennen niin arat, sähisevät ja ärisevät kissat useimmiten tepastelevat kutsuttaessa jopa kohti silityksille, mikä toki on aika epäkissamaista käytöstä. Ja nyt voisin sanoa näiden suloisten karvapallojen alkavan olla jo melkeinpä perheenjäseniä, vaikka ulkokissoja yhä ovatkin.
 |
| Tässä on Masha. Kissa näytti jo täysikokoiselta, toki laihalta, kun näimme sen vilahtavan pihassamme ensimmäistä kertaa. Tämä kuva on otettu kuukausi pari sitten. Aloimme kutsua kissaa ensin Mashaksi, koska ystävillämme oli tuolloin täsmälleen samanvärinen Masha-kissa. Lopulta nimi jäi. Meidän Mashan erikoisuuksina ovat yksi puuttuva kulmahammas ja söpöäkin söpömpi töpöhäntä. |
Myös naapurustomme on huomannut tämän kissojen ja meidän luottamuksellisen yhteiselon. Kissat eivät ensinnäkään anna kenenkään muun rapsuttaa itseään, eivät yleensä päästä muita ihmisiä edes lähelle. Luottamus ihmisiin rajoittuu vain meihin. Naapurustomme on myös kertonut, että kissamme kyllä tietävät, olemmeko kotona vai emme. Ja kissat käyttäytyvät kuulemma täysin eri tavalla, jos olemme pidempään poissa. Silloin kissat käyvät ainoastaan pikaisesti syömässä kuistin ruoka-automaatilla, jonka olemme heille ajastaneet, mutta eivät jää loikoilemaan esimerkiksi ulko-ovemme läheisyyteen. Jos taas olemme kotosalla, kissat viihtyvät etu- tai takapihallamme ja tykkäävät seurata jokaista liikettämme uteliaana. Ja on hassua, että kun olemme nyt muutamaan kertaan saapuneet jostakin reissustamme kotiin keskellä yötä, niin kissoista ainakin toinen tulee heti kuistille meitä jo tervehtimään. Vaikka muona on kilahtanut ajastetusti kuppiin, on rapsutuksia ja ylimääräisiä herkkupaloja taidettu kuitenkin kaivata. Ihanaa!
Olemme asentaneet ruoka-automaatille myös nettikameran, joka nauhoittaa videota havaitessaan liikettä. Tuon kameran avulla saamme seurattua kissoja ja niiden ruokailua, mutta myös opossumien ja pesukarhujen tolskausta, kun olemme poissa. Ja täytyy sanoa, että pidemmillä reissuilla on alkanut jo itsekin ikävöimään kissoja. Kameran ja videoiden avulla on kuitenkin ollut helppo tarkistaa, että kotona kissoilla on niin sanotusti kaikki hyvin.
Tässä on Pörrö. Pörrö ei ollut vielä varmaan kasvanut aivan aikuiskokoon, kun näimme pihassamme ensimmäistä kertaa. Kissa liikuskeli tontillamme keväästä, jolloin sen turkki oli aivan mahdottoman pörheä ja häntä oli upea ja paksu kuin pölyhuiska. Kun sitten Suomessa vietetyn kesäloman jälkeen näimme kissan pidemmän tauon jälkeen, olikin talviturkki karissut pois ja Pörrön häntäkin melkoisen ohut luikku. Mutta Pörrö-nimi jäi. Naapureille hän on Fluffy.
Vaikutus arkeen
Nykyään huomaan, miten monessa asiassa otamme jo kissat huomioon. Kuten yhdessä postauksessanikin kirjoitin: Kahvisäkki olisi houkutellut kissat kynsineen paikalle. Niinpä en laittanut kahvisäkkiä takapihallemme. Samoin cayennepippuria takapihamme nurkkiin levittäessä ajattelin ulkokissojamme. Toisaalta niiden parhainta, etteivät saisi pesukarhujen ulosteista mitään tartuntaa, mutta toisaalta niiden neniä, sillä äkäinen pippuri ei varmasti tunnu miellyttävältä kissojemmekaan sieraimissa.
Lisäksi kissat vaikuttavat jo omaan perusarjen käytökseemmekin. Kun jonakin aamuna jompi kumpi kissoista on päättänyt jäädä aamuateriointinsa jälkeen kuistimme kynnysmatolle ns. bread loaf -asentoon, kuten täällä kutsutaan, niin ukkokulta lähtee töihin talomme sivuovea käyttäen. Ettei nyt vain kissan nokoset ja zen-hetki häiriintyisi, hahah. Samoin naapurin rouva kertoi, että oli kerran tullut ruokakaupasta kotipihaan ja huomannut kasseja kantaessaan toisen kissoistamme loikoilevan heidän kynnysmatollaan. Hän oli kääntynyt kannoillaan ja tuonut painavat ruokaostokset sivuovesta sisään. Ettei vain kissan tarvitsisi nousta.
Tämä on nykyään aika tyypillinen näky, kun avaan aamulla verhot. Ihana aamutervehdys! Molemmat kissat odottamassa aamurapsutuksia ja lisäherkkuja, vaikka automaatissakin olisi ruokaa. Kuvassa molempien ilmeissä pientä tympääntymisen merkkiä, sillä toisen kissan läsnäolo ärsyttää. Joinakin aamuina menee kissojen kanssa ruokaerotuomarina niin, ettei ehdi itselleen edes aamukahvia keittää.
Muutamana aamuna olen puolestani katsonut ikkunasta ja saanut makeat naurut, kun oranssi paholaisemme saa aamuhepulit ja pinkoo etupihaamme edestakaisin. Ehkä katti näkee pieniä vihreitä miehiä vai ovatko ne kissamaailmassa sitten pieniä vihreitä hiiriä, mene ja tiedä. Mutta meno on joinakin aamuina kerrassaan vauhdikasta. Ja suoraan sanoen olen ollut yllättynyt, että tuo hiukan pulskistunut oranssi kissamme edelleen singahtelee sellaisella nopeudella. (Tästä pinkomisesta muodostui myös postaukseni otsikko. Se ei ole 100-prosenttisesti paikkaansapitävä, sillä Piilaakso ei ole piinkova, mutta oli mukava leikitellä suomen kielellä.)
Molemmat kissat ovat niin omia persooniaan ja olemme jo hyvin oppineet kumpaisenkin vinkeet. Pörrö osaa maukua suorastaan sydäntäsärkevästi, joten kyllä siinä useimmiten herkkupussin suu aukeaa. Masha vuorostaan on kouluttanut meidät orjallisiksi palvelijoikseen. Tulee jalkoihin kiehnäämään ja vaatimaan herkkuja tai vähintäänkin kuivamuonaa, mutta haluaa kuitenkin ensin muutaman silityksen päähän, ennen kuin Hänen Ylhäisyytensä alkaa annettuja ruokia syömään. Ihania rituaaleja ovat kehittäneet.
Alku oli hankalaa myös kissoilla keskenään
Varsinkin aluksi kissat tappelivat rajusti, jos osuivat tontillemme samaan aikaan. Nykyään sopu on antanut jo paremmin sijaa. Ovatpa olleet jo muutaman kerran takapihallamme oikein samalla aurinkovuoteella nukkumassakin, toki eri päissä patjaa. Harmillisesti oranssi kissa ei kuitenkaan tahdo päästä irti kiusaajaluonteestaan. Se yrittää käyttäytyä valtiaan tavoin varsinkin ruokakupeilla, joita kissoille on siis asennettu kaksin kappalein, ettei yhdestä tarvitsisi riidellä. Pörrö on onneksi oppinut jo puolustautumaan, eikä enää jää joka kerta alakynteen. Mutta mikä hauskaa, tämä oranssi kissa ei äännellyt sähinää kummemmin ensimmäisinä vuosina ollenkaan, mutta oppi käheän ja narahtelevan naukumisensa toiselta kissalta. Pörrö onkin ollut naukumisessaan mestari pienestä pitäen, osaa naukua halutessaan ns. korkealta ja kovaa.
Vuosirytmi
Kissojen vuosirytmikin on tullut meille jo tutuksi. Loppuvuodesta kissoillamme alkaa aina ns. massakausi. Molemmat kasvattavat turkkiaan paksummaksi talven varalle ja ruoan menekistä päätellen keräävät ahkerasti myös hyvää eristettä luidensa ympärille. Ruokakupit tyhjenevät hujauksessa ja tuntuu, että nälkä on loputon. Tänäkin aamuna ulkolämpötila oli vain +6 astetta, joten vararavintoa saa todella olla. Myös etuoven kynnysmatto houkuttelee kylminä aamuina kissoja, sillä oven alta huokuu lämpöä sisältä.
Kesäisin ruokimme kissoja aina hiukan kevyemmillä kesäeväillä, varsinkin kun oranssilla katilla tahtoo tulla painoa liikaa. Pörrö liikkuu enemmän ja isommalla alueella, joten ylimääräiset kilot ovat pysyneet pois. Talven lähestyessä ryhdymme sitten asteittain vaihtamaan kissojen kuivamuonan talviversioon eli hiukan kaloririkkaampaan vaihtoehtoon. Välillä annamme kissoille myös märkäruokaa ja sitäkin tuntuu kylminä talvikuukausina menevän isompia annoksia.
Tämä huvitti. Meille oli tulossa kissanruokasäkkejä pakettitoimituksena ja toimittaja lähetti etukäteen tämän viestin. Kuinkas me taataan, että polku ovelle on avoin? Jos Masha tai Pörrö päättää makoilla kulkuväylällä, niin siinä sitten makoilevat. :-)
Kissakuumetta edelleen aika ajoin enemmän
Olemme siis aivan hurahtaneet näihin kissoihimme. Tai ylipäätään kissoihin. Ja viime joulunahan meille oli käydä melkeinpä köpelösti. Olimme joululomalla Belizessä ja yhtenä etappina pysähdyimme paikallisessa löytökissakodissa. Se sijaitsi keskellä viidakkoa ja paikalla oli sillä hetkellä peräti 79 kissaa. Iso osa niistä oli aivan valtavan sosiaalisia ja huomionkipeitä. Sydän suli täysin velliksi monen katin kohdalla. Oli siis todella hankala olla adoptoimatta sieltä mukaansa yhtään ainoata kissaa, ja iso prosessihan sellainen toki olisi ollutkin, tuoda eri maahan jne. Ja kun edelleenkään vuokrasopimuksemme ei useista neuvotteluistamme huolimatta kissaa salli. Kun palasimme Belizestä kotiin, teimme tuolle löytökissakodille kuitenkin rahalahjoituksen, joita paikka kovasti toivoi. Ehkäpä tänä jouluna voisimmekin tehdä sen uudestaan.
Lisää hyvää mieltä
David Attenborough jakaa sometilillään erilaisia faktatietoja eläimistä. Kissoista David on todennut, että ulkokissojen keskimääräinen elinikä on kolme vuotta ja sisäkissojen 16 vuotta tai enemmän. Niinpä näiden meidän ulkona asustelevien puolikesyyntyneiden villikissojen kohdalla voin todeta, että olemme saaneet molempien elinikää pidennettyä. Ja kun varsinkin toinen kissoista on tarvinnut välillä myös matolääkitystä, niin uskoisin myös kissojen elämänlaadun olleen hoitomme ja ruokintamme ansiosta paremmalla tolalla.
Tässä masut pulleina aamupalan jälkeen naapurin piha-aidan päällä tähystämässä. Talviturkit alkavat olla pian täydessä loistossa. Katteja saa todella harvoin yhteiskuvaan, kun eivät liiasta läheisyydestä keskenään tykkää. Ehkä tässä vallitsee rauha maassa, sillä molemmat ovat saaneet sapuskansa.
Hauska yhteensattuma muuten on, että ostin kauan, kauan sitten meille kaksi koristeellista kissakäsipyyhettä. Aika sattumaa se, että meidän pihakissoiksi tuli juuri näiden pyyhkeiden väriset kaksi kissaa, oranssi ja tumma. Kuinka olisi käynyt, jos olisin ostanut käsipyyhkeitä vielä useamman?
Tällaiset kissakuulumiset tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti