Eläimellistä menoa

Viimeiset kolme postaustani ovat olleet niissä pituuksissaan ja kaikkine taustatietolinkityksineen sen verran töiseviä, että nyt sallin itseni kirjoittaa vaihteeksi vähän kepeämmin ja kepeämmästä aiheesta. Seuraa poimintoja arkikuulumisistamme viimeisen 1,5 viikon ajalta. Kuten monet varmaan muistavat, nykyisen kotimme vuokrasopimuksessa kotieläimet ovat ehdottomasti kiellettyjä. Tästä pykälästä on yritetty neuvotella moneen kertaan, mutta tulokset ovat pysyneet laihoina. No, viime aikoina eläimiä on tänne vain ilmaantunut, sekä pyytäen että pyytämättä...

Mm. Zoba-kissa palasi kuvioihin. Zoba on pikimusta, mutta otin kuvan salamalla, että tuosta mustasta möykystä edes jotakin erotti. :-)

Sokeritoukat

Elukoista ensimmäisenä mainittakoon keittiömme kuiva-ainekaapin vallanneet sokeritoukat. Tai niiksi minä niitä ainakin luulin. Muutamana aamuna ryhtyessäni aamukahvin keittoon keittiökaapistamme löytyi siis pari siivekästä elukkaa kaapin katossa. No, ajattelin niiden ensin vain olevan joitakin yöperhosia ja listin ne hengiltä het' siltään. Elukoiden siivistä irtosi sitä ihanaa hienojakoista kiiltopölyä, joten vaalea kaappi alkoi nopeasti muistuttamaan pesun tarpeesta. Sittenpä siivekkäitä alkoi ilmaantua lisää, joten kyse ei ollutkaan enää yöperhosista. Jokin epäonnen riisi-, jauho- tai sokeripussi on siis tullut kaupasta valittua. Kun sitten yhtenä aamuna keittiömme seinää pitkin mateli valkoinen mato(!), meni minulta hermo lopullisesti. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin alkaa siivoamaan kuiva-ainekaappi perusteellisesti. En ollut ehtinyt saada edes aamukahvia kitusiini, kun niin apinanraivolla tuo siivousoperaatio oli tuolloin käynnistettävä. Pari jätesäkillistä siinä meni jauhoja, sokereita ja muita kuiva-aineita suoraan roskikseen ja kaapit desinfioin kunnon myrkyillä. Mielenkiintoisena havaintona muuten, että venäläiset tattarit eivät olleet näiden elukoiden makuun ollenkaan, olivat jättäneet ne tyystin rauhaan. Muutaman päivän tuon mylläyksen jälkeen pari siipiveikkoa siellä vielä yksittäisen tapon kohteeksi joutui, mutta nyt, kop-kop, keittiössämme on ollut ns. rauha maassa -- ja kuivakaapissa.

No sitten iloisempiin kuvioihin:

Zoba-kissan paluu

Jotkut teistä muistanevat Zoba-kissan. Zoba ilmestyi pihapiiriimme reilu vuosi sitten ja kävi meillä kyläilemässäkin useampaan kertaan. Kissa oli aina ilman pantaa ja tosi laihassa kunnossa, emmekä tienneet oliko se kulkukissa vai jonkun oma. Yhtenä kauniina päivänä viime vuoden syyskuussa veimme kissan paikalliseen shelteriin, eläinten löytökeskukseen. Siellä selvisi kissan nimi, ikä 11 vuotta ja että kissalla oli mikrosiru. Zoballa oli siis oma koti jossakin lähistöllä. Kissa jäi tuolloin paikallisen protokollan mukaisesti shelteriin odottamaan omistajiensa noutoa. 

Tuon jälkeen kissa teki meidän pihastamme suoranaisen katoamistempun. Emme nähneet kattia kokonaiseen vuoteen! Kunnes sitten taas nyt syyskuussa, kuin vuosikellon mukaan, Zoba alkoi taas kiehnäämään pihamme jukkapalmuja vasten. Tästä ystävyytemme taas lämpeni niin, että katti alkoi tekemään lyhyitä visiittejä sisälläkin. Viime viikolla Zoba kävikin meillä sitten jo neljänä päivänä, joista lauantaina nukkui sohvallamme koko päivän. Onhan se ollut sellainen suloinen pikku trouble maker ja stressintasaaja.

Siinä hän tyytyväisenä kuorsaa sohvaviltillä.

Viime viikolla tapahtui myöskin tämä:

Varhaisaamun koirajahti

Ukkokulta oli jo aloittanut etätyöt tosi varhain sille aamua ja minä olin ryhtymässä vasta kahvinkeittoon. Sittenpä ukkokulta ilmoittaa, että pihassamme on irtokoira. Ukkokulta menee pihalle katsomaan koiraa ja mistä se mahdollisesti siihen ilmestyi. Kadulla risteyksessä on koirantaluttaja, joka kertoo koiran olevan naapuristamme. Naapurin koira oli osannut avata takapihan portin ja pääsi karkuun, kun halusi tulla innokkaasti koirantaluttajan koiraa moikkaamaan. Koiranomistajanaapuria ei tavoitettu. 

Juuri, kun minä oli kaatanut ensimmäisen aamukahvikupillisen itselleni, ryntääkin ukkokulta pihalta ovenrakoon ja sanoo, että nyt näitä karkuteillä olevia koiria on jo kaksi, tulepas apuun. Siihen jäi aamukahvit odottamaan ja ei muuta kuin koiria jahtaamaan. Molemmat koirat olivat siis naapurimme koiria. Ukkokulta sai toisen koiran jo kiinni, mutta minä lähdin ensimmäisen karkulaisen perään. En tiennyt koiran nimeä, eikä minulla tietenkään ollut mitään liekaa tai riimua, jolla olisin voinut koiran pannasta saada koiran talutukseen. Ei sellaiset järkitoimet olleet käyneet mielessä, kun vielä niin unenpöpperössäkin olin. Ja sitä paitsi, koiralle taisi aina puoli korttelia kerrallaan valjeta, että hän oli todellakin vapaa. Sai nuuskia just niitä puskia mitä halusi, kuopia multaa mistä halusi ja ennen kaikkea, aina kun minä olin sitä saavuttamassa, saikin kirmata iloisesti taas 15 - 20 metriä eteenpäin. Aika mukava aamulenkki siinä tuli tehdyksi, yöpaita päällä, mutta karisipa unihiekat silmistä, hahah. Jahti kuitenkin päättyi lopulta minun osaltani tyhjin käsin, sillä koirahan paineli menemään hippulat vinkuen.

Lopulta ukkokulta oli tavoittanut koiranomistajan, joka tuli nyt koirajahtiin mukaan. Vielä noin vartin metsästyksen ja huhuilujen jälkeen molemmat koirat olivat lopultakin omalla tontillaan ja omistaja kiitteli avusta. Eli koirasaagan osalta loppu hyvin kaikki hyvin. 

Toisin kuin Zoban vierailut. Ne eivät sitten päättyneetkään lopulta hyvin: 

Kirppuja, prkl!

Zoba koisasi meillä siis koko viime lauantain ja lähti vasta iltahämärissä taas omille teilleen. Mutta mitäs sitten seuraavaksi? Sunnuntaiaamuna sain aivan järjettömästi kutisevan kirpunpureman nilkkaani ja tarkka syyni sohvavilttiin sen todisti: Zoban nukkumapaikalta löytyi kirppu! Voi argh! Niinpä siinä menikin sitten koko sunnuntai kirppusirkuksen tiimellyksessä. Käytännössä myrkytin siis kaikki kotimme matot ja tekstiilipinnat verhoja lukuunottamatta ja pyykkikone lauloi koko päivän! Onni onnettomuudessa oli toki se, ettemme olleet päästäneet kissaa makuuhuoneisiin, eikä meillä ole nykyisessä kodissamme kokolattiamattoa. Näistäkin huolimatta urakka oli aikamoinen. Eikä riesa tietenkään ollut sunnuntaina vielä ohi. Lieveilmiönä kotimme haisi seuraavat kaksi-kolme päivää myrkyttämisestä aivan kamalalle, eikä näiden kovien helteiden aikaan (tänään esim. +33 C) talon tuulettaminen ole kovin hohdokasta hommaa. Sain jopa kahtena ensimmäisenä yönä lievää hengenahdistusta ja kurkun kutinaa siitä myrkystä, mutta minkäs teit. Ukkokullalla kävi sopivasti mäihä, sillä hän ajoi sunnuntai-iltana Etelä-Kaliforniaan erääseen autoilutapahtumaan ja vältti näin pahimpien kirppumyrkkykaasujen hengittelyn.

Järeätä ja pahanhajuista myrkkyä kirppuihin.

Tästä eteenpäin joudumme siis valitettavasti eväämään Zoba-katin pääsyn meille sisätiloihin. Kyllähän se sydäntä raastaa, kun kissa on jo pari kertaa käynyt tällä viikolla oven takana naukumassa sisäänpääsyä. Onneksi etupihallamme pörräävät kuitenkin kolibrit kuten ennenkin ja saamme ihastella niiden liihottelua ja pikku kinastelua syöttökupilla päivittäin.

Yksi pihamme kolibreista on jo aika kesy ja antaa kuvata melko läheltä.

Myös viikunavaras on vieraillut tänäkin vuonna puumme kimpussa. Emme tiedä, onko sama tyyppi kuin viime vuonna, sillä tällä kertaa on onnistunut varastamaan niin, ettei meillä ole näköhavaintoja. Liekö yön pimeinä tunteina taskulampun kanssa käynyt, kun kotonahan tässä koko ajan päivät pitkät ollaan. Iso MUR varkaalle!  

Loppukevennys

Juuri tätä kirjoittaessani pakettilähetti kiikutti pienen paketin ovellemme. Tällä viikolla nimittäin järjestettiin Amazon-verkkokaupan Prime Days, omanlaisensa Hullut Päivät, ja löysin valikoimista tällaisen supersuloisen ja hauskan skumppakellon "Champagne please!" Kaikkien näiden vuoden 2020 kujeiden, viimeisimpänä sokeritoukkasaalistuksen ja kirppumyrkytyksen jälkeen tunsin niin tarvitsevani tämän! Ja tilasin!

Viikonloppuna aion testata, että kai tässä tuotetakuu toimii. Jos siis kilautan kelloa, niin kai minulle sitten tupsahtaa lasillinen kuohuvaa nenän eteen. :-D Muuten, myös tuo kellon kuvausalustana toimiva pörrökankainen istuin on myrkytetty.

Että tällaista menoa täällä. Nyt vain toivon, ettei meidän sisätiloissa vilistäisi enää yhtään mitään minimaalisen pientä mönkijää eikä surraajaa ainakaan vähään aikaan, huh huh. Tähän päätän tällä erää ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!   

Kirppusirkus!

Jokunen viikko sitten sain jalkapöytääni pari pientä kutisevaa pattia. Ajattelin niiden olevan hyttysten puremia vaikkakin ihmettelin, että kylläpä ne kutiavatkin kamalasti. No, maalaisjärki kuiskaili, että ensimmäiset puremat pitkään aikaan ovat ne ärhäkimmät myöskin kutiamaan, enkä laittanut asialle juurikaan painoa. Pian puremia ilmestyi jalkohini lisää. Kutina alkoi olla kestämätön ja se yltyi varsinkin öisin. Jo kahtena yönä, kun en voinut koipieni kutinalta nukkua, tein yön pimeydessä yllätystarkastuksen sänkymme patjaan ja lakanoihin. Yllätystarkastus pimeässä siksi, että näin on kuulemma mahdollista saada mahdolliset luteet rysän päältä kiinni. Ei luteita. Tulos, jonka ansiosta kyllä huokaisin enemmän kuin syvään. 

Meni ehkä viikko ja sain taas uusia kihiseviä pieniä paukamia. Taas ne tulivat aivan jalkateriini, ei nilkkaa korkeammalle. Tivasin jo ties kuinka monetta kertaa, mutta ukkokullalla ei ollut minkäänlaisia puremia, eikä kutinaoireita. Mietin kuumeisesti, mistä nämä kutisevat pisteet iholleni voivat tulla ja miksi vain jalkoihini. Olin kyllä kulkenut umpikengissä nilkat paljaana ulkona, mutta se ei selittäisi varpaiden ja jalkapöytien puremia. Jäljet alkoivat johtaa sylttytehtaalle. Tykkään iltaisin pitää jalkojani sohvalla lämpimässä viltin alla. Samainen viltti on myös naapurin Gordo-kissan lempinukkumispaikkoja, siis tämän minun läppärini lisäksi. Ja kun oikein tarkkaan muistelin, minähän näin kerran Gordon turkissa jonkun pienen mustan öttiäisen, joka hävisi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Silloin ajattelin sen olevan niitä salaattien mukana tulevia ärsyttäviä minikärpäsiä, mutta olin väärässä.

Löytö

Jälleen tuli yksi yö, jolloin en voinut jalkojeni raapimiselta nukkua. Päätin tarkistaa keskellä yötä nyt myös sohvaviltin. Tarkka syyni kannatti. Löysin kuin löysinkin viltin kätköistä ihka elävän kirpun! Enkä siis todellakaan tiennyt heti, että se oli kirppu, koska näin sellaisen ensimmäistä kertaa elämässäni, mutta aamuyön tunteina tehty tehokas googlaus johti oikeille jäljille. Kirppu se oli! Myöskin kuvaus, että sitä on lähes mahdoton saada hengiltä sormien välissä puristamalla, piti paikkansa. Vasta litistäminen kynsien väliin otti tuolta murheenkryyniltä nirrin pois. 

Lisää googlausta. Kirput ovat kuulemma kevät- ja syksyaikaan hyvinkin yleisiä ja voivat kantautua lemmikkien mukana sisälle. Aina ei tarvitse olla edes lemmikkiä, vaan jopa ulkona kuivatut pyykit voivat tuoda kirppuja sisälle. Meillä tätä vaaraa ei ole, sillä useiden muiden piilaaksolaisten taloyhtiöiden tapaan meidänkin taloyhtiössä pyykkien kuivattaminen ulkona on kielletty. Voit myös onnistua saamaan (lintu)kirppuja, jos pihassasi on vaikkapa linnunpönttö. Kirpun puremien kautta ei kuitenkaan pitäisi levitä mitään tauteja, mutta puremakohtien kerrottiin kutisevan todella paljon. Voin allekirjoittaa tämän väitteen! Kirppujen karkoituksen luvattiin onneksi olevan huomattavasti helpompaa kuin esim. sänkyluteiden olisi. Niinpä kirppulöytöäni seuraavana päivänä meillä alkoi kunnon kirppusirkus!

Kirpuista eroon

Pesin kaikki petivaatteemme. Sen ison täkin ja päiväpeittomme pyykkäsin siellä kolikkopesulassa. Lisäksi pesin sohvatyynyjen päälliset, sohvaviltin sekä kaikki ne vaatteet, joita olin tullut sohvalla loikoillessa käyttäneeksi. Olin ollut juuri vieläpä flunssassa, joten sohvaa oli tullut kulutettua normaalia enemmän. En muista kuinka monta koneellista pyykkikoneemme sinä päivänä lauloi, mutta koneellisia oli m-o-n-t-a.

Lisäksi ostimme paikallisesta puutarhakaupasta kunnon myrkyt huonetilan, kalusteiden ja mattojen "desinfioimiseksi" mahdollisista kirpuista. Onneksi meillä ei ole kaasuhellaa, sillä myrkyn vaikutuksen ajaksi olisi myös kaasu pitänyt katkaista. Nyt selvisimme sillä, että kaikki sähkölaitteet jääkaappia ja pakastinta myöten olivat virta katkaistuina. Kaikki ruokatarvikkeet piti toki suojata. Myrkky laukaistiin huoneisiin ponnekaasupulloista, jonka jälkeen sisätiloista piti olla kaksi tuntia poissa. Tämän jälkeen seurasi kaksi tuntia tuuletusta. Jouduimme siis pariksi tunniksi ns. evakkoon. Kun palasimme evakosta, sisällä ei kumma kyllä haissut juuri millekään, mutta pidimme läpivetotuuletusta joka tapauksessa suositellut pari tuntia.

Tällä lähti! Ja pyykinpesulla.

Miten tästä eteenpäin? 

Pohdimme kovasti, joudummeko nyt antamaan suloiselle Gordo-kissalle jatkossa porttikiellon meille. Mutta emmehän me voineet! Kyllä kissa on niin hellyttävä ja laskee varmasti verenpaineita sekä stressikäyrää meiltä molemmilta, kun loikoilee meillä kylässä. Lisäksi tuon ponnekaasumyrkyn vaikutuksen pitäisi kestää vielä 7 kk eteenpäin. Luottakaamme myös siihen. Mutta kieltämättä nykyään tulee pengottua Gordon turkkia vähän tarkemmin, kun se tuossa jalkopäässäni harva se ilta kehräilee.

Yksi kokonainen päivä aamusta iltaan siinä hurahti, mutta ilmeisesti ahkerointi kirppusirkuksen parissa kannatti, sillä uusia patteja jalkoihin tai muuallekaan ei enää ole tullut. Ja Gordokin on käynyt kylässä jo monta kertaa. Makoili mm. eilen koko illan koneeni päällä, niin enpä sitten saanut tätäkään blogipostausta kirjoitetuksi. On se ihana! Vähentää minulta ruutuaikaakin. :-D 

Katsokaa nyt, eihän tätä herraa VOI olla päästämättä sisään. Gordo tykkää tehdä myös näitä mielenkiintoisia hakuja koneellani.

Onkos muilla kokemusta kirppuinvaasioista? Tai jos on vinkkejä, kuinka kirppujen sisäänpääsyä voi estää, varsinkin jollakin hiukan luonnonmukaisemmalla tavalla kuin tällaiset kauheat myrkyt, niin kuulen mielelläni. Toivon mukaan tämä oli nyt kuitenkin vain yhden kerran riesa, eikä toistuisi enää. Nyt toivotan kutinatonta loppuviikkoa meille kaikille ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!