sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Suklaasumussa Suomessa

En edes tiennyt, että ihminen voi syödä niin paljon suklaata kuin minä olen nyt viime viikkoina suruuni syönyt. Kulutus on ollut tapissaan, mittarit punaisella. Jos tästä jotakin positiivista väkisinkin etsii, on onni ollut se, että olen ollut tämän ajan Suomessa, maailman parhaiden suklaakeitaiden äärellä. Ei ole tarvinnut turvautua amerikkalaiseen humpuukiin ja tekohyvään, joita sielläkin kyllä suklaaksi kutsutaan.
Laatua!

Paluu arkeen 


Kirjoitan tätä nyt Suomesta, mutta pian on kuitenkin palaaminen Kalifornian kotiin. Suklaahimon kourissa olen jo tietenkin huolehtinut, mille tolalle siellä pyhä kaappimme oikein jäi. Ai mikä pyhä kaappi? Siitä voit lukea muistin virkistykseksi tästä. Ja kyllähän sinne mielestäni jäi ihan mehukas perusvarasto suomalaisia karkkeja ja suklaata. Lisäksi saimme tänä aikana jälleen Suomi-vieraita Kaliforniaan ja minulle lähetetyn kuvamateriaalin perusteella pyhän kaappimme posket pullottavat entisestään. Kiitos vain muhkeista tuliaisista! Erinäisistä syistä johtuen en pysty nyt itse tällä paluumatkalla tuomaan tuliaisia Suomesta Amerikkaan, joten pyhän kaapin nykyiset antimet, vapiskaa! Tulen kajoamaan juuri teihin!
Jonkin verran joutuu antamaan hyvältä suklaarintamalta tunnustusta myös ruotsalaisille.

Lopuksi voinkin kertoa teille vielä amerikkalaisten "suklaaherkusta" hyvän esimerkin.

Ja amerikkalaisten suosikkimakuhan on...


Yhdet Suomi-vieraistamme päättivät ostaa vierailunsa aikana kaupasta jotakin oikein hyvää, amerikkalaisten itsensä suosimaa herkkua ja päätyivät hankkimaan Hershey's-suklaalevyn. Aika pian vieraamme totesivat saman, minkä minä jo vuosia sitten: tuo suklaa haisee aivan oksennukselle! Ja luonnollisesti tuon aromin ympäröimänä ei itse makuelämyskään pääse hipomaan ylärimoja. Siinä sitten yhdessä ihmettelimme, että miten joku voi tykätä sellaisesta? Miten ihmeessä? Pohdintojemme päätteeksi vieraamme totesi osuvasti, että no mikäpäs siinä, jos jenkkien yksi suosikkimaku todella on sappineste!


Mutta siis, viimeiset kolme-neljä viikkoa ovat menneet itselläni täysin sumussa, sekä surun tuomassa, mutta myös tässä suklaasumussa. Niinpä tämän kertainen postaukseni on lähinnä tällaista orastavaa tapailua, josko saisin taas kirjoitussuoneni pikku hiljaa sykkimään. 

Nyt sanon teille taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

2 kommenttia:

  1. Ai oksennusaromistako se johtui, että minä kaikkiruokainen karkinsyöjä melkein jätin Hersleyt syömättä. Ei tullut maun outoutta niin tarkkaan diagnosoitua, mutta moisen suklaalajikkeen suosiota olen täällä itsekin suuresti kummastellut. Mutta hyvä, että olet ollut surun keskellä laatusuklaiden ympäröimänä. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se ei oikein tuo oksennusaromi taida hyväillä suomalaisia makunystyröitä. :-) Ja kiitos toivotuksistasi Mari. Voimia on tarvittu ja tarvitaan edelleen.

      Poista