keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Mitä teen ensimmäisenä, kun palaan Kaliforniaan?

Amerikkaan lähdön aamukammassani piikit sen kuin vähenevät ja ajatukset alkavat väistämättä hamuta Kalifornian arkeen. Mielessäni on siis jo vilissyt suunnitelmia, mitä aion tehdä ensimmäisinä päivinä, kun Piilaaksoon palaan.

Aivan ensinnä jatkan siitä, mihin juuri ennen lähtöäni jäin: menen ulos syömään! Ja tässä ulkona syömisellä tarkoitan sitä sanan varsinaisessa merkityksessään, ruokailua taivasalla. Ulkona syömistä olen pitkän ja pimeän suomalaisen talven jälkeen odottanut ehdottomasti eniten. Siis jos nyt ei oman ukkokullan kainaloa lasketa tähän mukaan. Toivon mukaan ja aika todennäköistäkin on, että saapuessani tuolla "kohteessa" paistaa aurinko, joten olipa se sitten itse viritelty pikniklounas puistossa tai illallinen tutun ja mukavan ravintolan katuterassilla lämpölamppujen alla, niin joka tapauksessa ulkona. Haluan nauttia aterian ulkona!

Sitten menen jonakin päivänä hemmoteltavaksi superhalpaan kynsisalonkiin. Otan pedikyyrin, ehkä myös manikyyrin. Erilaisia kynsisalonkeja nimittäin on Piilaaksossakin ripoteltu joka ikiseen pikkuruiseenkin ostoskeskukseen. Nail Salon, Nail Spa, Hair Salon, Hair & Nail, Nail Care, niillä nimillä ne esiintyvät. Useat näistä paikoista ovat aasialaistaustaisten naisten pyörittämiä bisneksiä, eikä yhteistä kieltä aina asiakkaiden kanssa ole. Minunkin suosikkipaikassani näitä pieniä kommunikaatiohankaluuksia on ollut, mutta niistäkin huolimatta jo parillä kympillä saa varpaansa tuunautettua rantsu- ja uima-allaskondikseen. Maksoikohan manikyyri ja pedikyyri yhdessä jotakin 25-30 dollaria... Siis järjettömän halpaa!
Piilaaksolaisessa kynsisalongissa voi olla näitä asiakaspaikkoja vieri vieressä vaikka kuinka paljon. Tässä jo jalkakylpy odottaa minua.

Ensimmäisinä päivinä pitää myös pulahtaa uimaan. Ja kyllä, aion pulahtaa, satoi taikka paistoi, aivan sama. Ja ehkä pitäisi heti vähän grillatakin ja tietenkin hyräyttää jo muodostunutta paikallista sosiaalista verkostoa taas lämpimäksi eli tavata niitä huipputyyppejä siellä päässä. Omasta perinteestäni, perjantaisesta puistojoogastakin olen jo kovasti haaveillut, mutta saa nähdä, onko polveni vielä joogakunnossa, kun pääsen perille. 

Ja voih! Lähisushipaikassakin on jo varmasti ihmetelty, miksei minua ole näkynyt. Ukkokulta on onneksi pitänyt minun poissaollessani otsaamme saamaa kanta-asiakasleimaa yllä. Nytpä saan itsekin palata heidän asiakkaakseen ja vaihtaa taas leveät hymyt japsikokin kanssa kalatiskin yli. Jo heidän misokeittonsa on niin hyvää, että voisin ryystää sitä ämpäritolḱulla. Kylläpä jo herahti vesi kielelle!

Nyt on kuitenkin vielä pari päivää aikaa nauttia vai sanoisinko paremminkin, että tankata Suomi-herkkuja. Myös perinteisiä suomalaisia pääsiäisajan ruokia pitää makustella nyt, kun niitä vielä saa. 
Tällaisenkin uutuuden löysin kaupasta ja olipa muuten herkullista! Tosin makuyhdistelmä varmasti jakaa mielipiteet. Minusta tämä kävisi vaikka jälkiruoaksi pääsiäispöytään pashojen ja mämmien rinnalle.

Näiden aatosten myötä toivotan kaikille mukavaa pääsiäistä! Seuraava postaus taitaakin sitten tupsahtaa ilmoille jo Kaliforniasta käsin! Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Heh, en taida uskaltaa ottaa riskiä, millaisiin selkkauksiin joutuisin lentokenttätarkastuksissa mämmiroveen kanssa. :-D Tämän mun tuurin tuntien tulisi varmaan jotain "pikku" ongelmia taas...

      Poista
  2. Ihana postaus tämäkin! Mää tekisin juuri samoin! Elämän parhaita asioita (tai Amerikan): ulkona syöminen, uiminen ja ne kynsisalongit! :D Yritin koko kahden viikon ajan mennä pedikyyriin Dubaissa, niin ei löytynyt yhtään paikkaa, mistään! Siis käsittämätöntä!! Monta kertaa Makella sanoin, että kyllä tulee ikävä Amerikkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei, sullahan oli enää 10 viikkoa, kun reissaat jo tänne. Sitten viimeistään pääset nauttimaan superedullisista kynsisalongeista, jee!

      Poista
    2. Niinpä, onneksi =)

      Mää pistin muuten mun Cali-siskotkin lukemaan tätä sun blogia ;D Sää oot meidän inspiraatio ;)

      Poista
    3. Oho ja heh, juuri kun mun seuraava postaus tulee käsittelemään kuivia byrokratiakiemuroita... Kunhan ei vaan sun Cali-siskot pety tai vähintäänkin masennu. ;-)

      Poista