Kun suksi ei Suomessa luista

Jo viime postauksessa kirjoittelin teille kuinka kroppani on mitä todennäköisimmin potenut Kalifornian vieroitusoireita. On ollut ne talvikenkien hiertämiset sekä kauan kaivatun auringon ja valon aiheuttama hurja väsymys.

Tyynenmeren vaahtoa. Tässä ei kenkä hierrä eikä purista.

Oulun seudulla alkoi juuri sopivasti hiihtolomaviikko ja voin teemaan liittyen todeta, että meikäläisen suksi ei luista nyt sitten ei alkuunkaan. Sain viime viikolla yhtäkkiä työpäiväni kahvitauolla ärhäkän polvikivun ja saman päivän iltaa kohden yhä turvonneemman polven. Kun kotikikat eivät enää riittäneet kivunlievitykseen, oli mentävä asiantuntijan pakeille. Lääkäri totesi kyseessä olevan nivelkalvon tulehduksen! Lääkekuuri ja koipi kohti kattoa. Luvassa siis pelkkää lepoa muutama päivä. Taas. 

Siis voiko tämä olla enää totta? Että vuosi 2016 voi oikeasti edetä näin kurjaa rataa? Uskottava tämä vain on. 

Tammikuussa jotkut saattoivat viettää tipatonta tammikuuta. (Lieköhän muuten tämäkin ilmiö vain ja ainoastaan Suomessa?) Minä sen sijaan olin tammikuun alussa tipassa:

Nyt maaliskuun alussa paras turruttaja löytyy tästä: 

Kylmäpakkaus kivun ja turvotuksen lievitykseen ja poroviltin alla köllöttelyä.

Useampikin tuttavani on todennut nyt tapauksestani, että ei taida Suomi olla enää minun juttuni. Ja ettei minun kroppani ole tehty Suomen olosuhteisiin. Ja kieltämättä, kyllä minä alan pikku hiljaa uskomaan itsekin, että jotakin nämä kaikki merkit nyt vihjailevat.

Tämä oli nyt tällainen pikainen välipostaus, oikein supisuomalainen surkuttelupostaus. Seuraava postaus onkin jo työn alla ja siinä kerron, että MITÄ NIILLE MUN VIISUMIASIOILLE KUULUU. Siis aihe, josta minulle siellä työpaikkani ruokalassakin huudeltiin. Siihen asti sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!