Suomen laki, joka voi yllättää ulkosuomalaisen

Kun suomalainen tai kokonainen suomalainen perhe tekee päätöksen muuttaa ulkomaille, alkaa luonnollisesti vinha tutustuminen uuden asuinmaan kulttuuriin ja käytäntöihin. Kuinka paikallinen terveydenhuolto toimii? Mikä alue olisi hyvä asua? Ostaako vai vuokrata koti? Mistä saada ajokortti? Onko oikeutta tehdä töitä ja kuinka saada lapselle päivähoito- tai koulupaikka? Ovatko rokotukset kunnossa? Ilmassa leijuu siis valtavasti selvitettäviä asioita ja luonnollisesti niitä on into piukeana uudesta asuinmaastaan selvittämässä. Mutta. Harva tulee tässä vaiheessa paneutuneeksi niihin sääntöihin ja lakeihin, jotka odottavat, jos ja kun päättää jonakin päivänä muuttaa takaisin Suomeen!

Tämänkertaisessa postauksessani kerron siis eräästä Suomen laista, joka valkeni yllättäen itsellenikin vasta siinä vaiheessa, kun jälleen yksi suomalainen perhe teki paluumuuttoa Piilaaksosta takaisin Suomeen. Postausaihe on ollut minulla odottamassa jo noin 9 kk ajan ja nyt kun olen Suomessa itsekin, tuntui sopivalle kirjoittaa juuri tästä.  

Jäätyneet jalanjäljet. Kuvattu Oulussa 28.4.2017, siis vain pari päivää ennen vappua! Suomen kevät on käsittämättömän myöhässä! Lisää jäätävää menoa postauksessani, jatkahan lukemista.

Postaukseni aiheena on paluumuuttajan oikeus suomalaiseen työttömyysturvaan. Sepä ei nimittäin olekaan ihan suitsait-juttu. Seuraavaksi tulee sitten hiukan lakitekstiä, niin byrokraattista kuin se onkin:

Työttömyysturvalain 5 luvun 10 §:n 1 ja 2 momentin mukaan

Jos henkilö on ollut poissa työmarkkinoilta ilman hyväksyttävää syytä yli kuusi kuukautta, hänelle ei myönnetä työttömyyspäivärahaa ennen kuin hän on täyttänyt poissaolon jälkeen työssäoloehdon. Tällöin työssäoloehdon tarkastelujakso alkaa siitä, kun henkilö on poissaolon jälkeen mennyt työhön tai aloittanut yritystoiminnan.

Henkilön katsotaan olleen työmarkkinoilla, jos hän on ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä tai työllistynyt yritystoiminnassa tai omassa työssä taikka on ollut työllistymistä edistävässä palvelussa tai on ollut työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa. Henkilöllä katsotaan olleen hyväksyttävä syy työmarkkinoilta poissaololle sairauden, laitoshoidon, kuntoutuksen, asevelvollisuuden, siviilipalveluksen, päätoimisten opintojen, apurahakauden, vuorotteluvapaan, vankeusrangaistuksen, lapsen syntymän, enintään 3-vuotiaan lapsen hoidon tai muun näihin verrattavan syyn johdosta.

Tämä säännös siis tarkoittaa, että palkansaajan työssäoloehto voidaan menettää ilman hyväksyttävää syytä tapahtuneen työmarkkinoilta poissaolon johdosta. Jos henkilö on työ- tai virkavapaalla, hänellä tulee lisäksi olla hyväksyttävä syy olla pois työmarkkinoilta, jotta työssäoloehto säilyy voimassa.

Työssäoloehdolla tässä tarkoitetaan 26 viikon työssäoloa 28 kk tarkastelujakson aikana. Ja nyt tulee se varsin monelle ulkosuomalaiselle tärkeä pointti: Hyväksyttäväksi syyksi olla pois suomalaisilta työmarkkinoilta EI katsota asumista ulkomailla puolison työn vuoksi!

Eli lyhyesti: Jos siis asut yli 6 kk ulkomailla puolisosi työn vuoksi ja ilman pätevää lisäsyytä, et ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen palatessasi Suomeen.

Lisäksi on vielä eroavaisuuksia eri maiden välillä:

Jos on työskennellyt muussa kuin EU/ETA-maassa, ei voida lukea hyväksi toisessa maassa kertyneitä vakuutus- ja työskentelykausia. Suomalaista työttömyyspäivärahaa saadakseen tulee olla Suomessa asuva ja täyttää kaikki etuuden saamisen edellytykset Suomessa.

Jos kuitenkin on työskennellyt suomalaisen työnantajan lähetettynä työntekijänä ulkomailla, työttömyysturvan osalta toimitaan kuin olisi työskennellyt Suomessa. Näissä tilanteissa kannattaa pitää jäsenyys voimassa suomalaisessa työttömyyskassassa.

Eli lyhyesti: Jos teet työtä muussa kuin EU/ETA-maassa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, se ei kartuta Suomessa työttömyyskorvauksen saantiin vaadittavaa työssäoloehtoa päivääkään. 

Jos postaukseni aihe on jollekin lukijalle erityisen ajankohtainen, kannattaa toki tutustua vielä tarkemmin ja selvittää toteutuuko omalla kohdalla jokin poikkeuksen poikkeus. Lisää infoa on luettavissa esimerkiksi täältä. 

Omia ajatuksia aiheen tiimoilta

Tulin tästä säännöstä suorastaan kiukkuiseksi! Nimittäin: Jostakin kumman syystä Suomessahan on aina taottu takaraivoon, että on syytä kuulua johonkin liittoon tai työttömyyskassaan. Tällä turvaat selustaasi, jos jäät jonakin päivänä työttömäksi. Näin tein minäkin jo opiskeluaikanani ja olen maksanut liiton jäsenmaksua jokaisesta palkastani noista opiskeluvuosistani lähtien. Isossa osassa ulkosuomalaisten tapauksia tämä ei kuitenkaan pelasta pätkän vertaa! Näin tulee olemaan minunkin kohdallani. Olen siis maksanut liittoni jäsenmaksua käytännössä aivan turhaan kaikki nämä vuodet, ainakin työttömyyttä silmällä pitäen, ja vain, koska ulkomaat yli 6 kk mieheni työn vuoksi. Ja jos juuri Piilaaksoakin ajatellaan, niin kyseessähän on oikein klassikkotapaus! Perhe muuttaa jomman kumman työn perässä toisen jäädessä Suomen työsuhteestaan pitkälle vapaalle tai joutuen irtisanoutumaan siitä kokonaan.

Lisäksi, jos ruoditaan vielä kuvitteellista, mutta varsin mahdollista tapausta, missä perheen toisen aikuisen vaihtoehtona olisi ollut joko jäädä työttömyyskortistoon Suomeen tai vastaanottaa työpaikka ulkomailta, vaikkapa sieltä Piilaaksosta. Jos hän päättää lähteä töihin ulkomaille (EU- ja ETA-maiden ulkopuolelle) ja koko perhe muuttaa mukana, niin jos jonakin päivänä perhe muuttaa takaisin Suomeen, niin kumpikaan perheen aikuisista ei ole oikeutettu työttömyyspäivärahaan! Koska EU- ja ETA-maiden ulkopuolinen maa. Tämähän tuntuu lähinnä pienelle rangaistukselle, sillä alunpitäenhän perhe päätti muuttaa ulkomaille juurikin siksi, ettei toinen aikuisista jäisi työttömyyskortistoon ns. muiden kustannettavaksi! Niinpä se, että edes toisella perheen aikuisista olisi paluumuuttaessa työpaikka Suomessa katsottuna, olisi ensiarvoisen tärkeää. Mutta entä jos ei ole, millä sitten eletään? Ja jos ulkomailta ei todellakaan palata Suomen kamaralle pullottavien rahasäkkien kanssa. Mitäs sitten?

Kysyin tätä asiaa liittoni lakimieheltä (saan nyt siis liitostani edes jotakin rahanarvoista hyötyä kaikkien noiden maksamieni jäsenmaksujeni vastineeksi, heh heh). Hänen ohjeensa oli, että sitten on Kelasta haettavissa työmarkkinatukea. Aha. Tämäpä tiedoksi muillekin. Itse en moisesta tiennyt. 

Että tämmöinen tapaus. Kiukkuni asian suhteen on nyttemmin jo laantunut. Ja eihän se auta itku markkinoilla, laki on laki. Mietin muuten pitkään tämän postauksen otsikointia. Koskettaako asia nimenomaan ulkosuomalaisia vaiko jo paluumuuttajia? Valitsin otsikkoon kuitenkin ulkosuomalaisen, sillä toivon mukaan asia olisi paluumuuttopäätöksensä tehneille jo tiedossa ja niinpä asian tulo nimenomaan yllätyksenä koskettaisi valtaosin ulkosuomalaisia. Ja kyllähän asia on niin, että tuskin kukaan ulkosuomalainen tekee paluumuuttopäätöstä vain sillä, että lähdenpä tästä Suomeen nostamaan työttömyyskorvausta! Kyllä taustalla on paljon suurempia syitä ja painavampia perusteluja. Niinpä tuntuu tosi raivostuttavalle, kun muistaa lukeneensa niitä lukuisia paluumuuttajiin kohdistettuja nälviviä kommentteja, kuinka Suomeen palataan poimimaan vain rusinat pullasta! Just. Ei se välttämättä aina niin helppoa ole, kuin päältä päin saattaisi näyttää. No, enpä vaahtoa nyt tällä erää enempää. Johan tässä tätä avautumista jo tulikin. 

On siis hyvä aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

(Päivitys 11.5.2017: USA:ssa työskentelyä ei hyväksytä työssäoloehtoon, mutta työskentely USA:ssa tarkoittaa, että ei ole poissa työmarkkinoilta. Eli kun palaa Suomeen, katsotaan, että on ollut työmarkkinoilla, vaikkakin kolmannessa valtiossa ja USA:ssa työskentely on ns. ylihypättävää aikaa. Työssäoloehdon tarkastelujakso on normaalisti 28 kuukautta, mutta sen voi pidentää enintään 7 vuoteen. Esimerkiksi opiskelu pidentää tarkastelujaksoa. Tarkastelujakson aikana tulee siis olla 26 viikkoa Suomessa tehtyä työtä.)

Pamu nauttii perinteistä

Tällä kertaa on luvassa taas pamun eli paluumuuttajan fiiliksiä. 

Pääsiäisen lankalauantaina Etelä-Pohjanmaalla poltetaan pääsiäiskokkoja. Minusta se on aika ihana perinne. Kuvassa pääsiäiskokkojen levittämä savu alkaa levitä maastoon sakeana savusumuna. Yleensä tästä kuvauspaikasta katsottuna etuvasemmalle on useiden satojen metrien näkyvyys, mutta hetki kuvan ottamisen jälkeen savusumun edelleen levittyä puhuttiin enää kymmenistä metreistä. 

Kun on ollut tarpeeksi monta juhannusta, vappua, pääsiäistä ja jopa joulua pois Suomesta, sitä alkaa suhtautua suomalaisiin juhlapyhiin ja niihin liittyviin perinteisiin aivan uudella tavalla. Perinteiden arvostaminen korostuu ja suomalaisiin juhlapyhiin kuuluvat tavat alkavat tuntua aivan erityisen merkityksellisille. Ainakin minulle on käynyt näin. Kun ulkomailla asuessa on jäänyt joulusaunassa vastomatta, jouluoluet saunan kiukaalle heittämättä, pääsiäisenä mämmiähkyt hankkimatta, juhannuksena yötön yö ihastelematta ja vappuna sokerimunkin sokerit suupielistä pyyhkimättä, sitä alkaa kaipaamaan sekä juhlaperinteitä että niihin keskeisesti kuuluvia herkkujakin ihan kumman kiihkeästi.

Ja toki, kyllähän esimerkiksi monia juhliin kuuluvia suomalaisittain perinteisiä ruokia onnistuisi valmistaa rapakon takanakin, mutta joidenkin raaka-aineiden löytäminen paikallisista ruokakaupoista voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Esimerkiksi mämmiin tarvittavia ruismaltaita ei ole tullut itselleni vielä missään USA:ssa vastaan. Entäs sitten vaikkapa pääsiäisajan koristelut ulkomailla? Rapakon takana esimerkiksi pajunkissoja myydään kaupoissa, mutta ne vitsat eivät ole aitoa pajua nähneetkään. Suomessa sen sijaan pajunkissat onnistuu useimmissa paikoissa poimia itse tien- tai pellonpientareelta vaikkapa kävelylenkin yhteydessä. Eli täällä Suomessa moni asia perinteisiimme liittyen on vain niin paljon vaivattomampaa, luonnollisesti.

Tulin nyt siis nauttineeksi suomalaisesta pääsiäisen vietosta Suomessa täysin siemauksin, mutta liittyi siihen pari hiukan huvittavaakin seikkaa:

Aika kullannut muistot?

Huvittavaa tässä Suomessa viettämässäni pääsiäisessä kuitenkin oli, että nyt kun sitä mämmiä olisi kerrankin ollut helposti saatavilla, en edes ostanut sitä! Ja takuulla, jos olisin ollut pääsiäisen pois Suomesta, olisin kuolannut mämmin perään toden teolla. No, varmaankin sitä vielä olisi kauppojen hyllyillä edelleenkin täällä saatavana, joten ehkäpä tässä olisi saumaa paikata tilanne vielä tällaisille jälkiheränneille mämminsyöjillekin.

Toinen huvittavuus oli se, että kun lähdin pääsiäistä viettämään Oulusta "etelään", pakkasin muka oikein keväisen takin mukaani. Sillä pääsiäisenhän kuuluu tietenkin olla keväisen kelin aikaa ja auringon kuuluu lämmittää ah, niin ihanasti. Mutta katin kontit! Koko Suomeenhan tuli takatalvi ja osa eteläisen Suomen väestä joutui jopa vaihtamaan jo kertaalleen vaihdetut kesärenkaat takaisin talvirenkaisiin pääsiäisloman reissuilleen. Että näin. Pikkuisen on tainnut siis minulla pääsiäisen ajan mielikuvat kultautua, kuten että silloin olisi aina jo tosi lämmintä ja että söisin mämmiä rovekaupalla niin kuin joku Juha Mieto. Heh, heh. (Lehtitietojen mukaan herra Mieto syö siis noin 40 tuokkosta mämmiä jokaisena pääsiäisenä.) Pashaa sentään söin, mutta sitäkin riitti yksi pieni kerta-annos. Että se niistä pasha- ja mämmiähkyistä.

Pari sanaa kevään juhlien herkuista

Pääsiäinen Suomessa oli siis minunlaiselleni paluumuuttajalle ihan kivaa aikaa ja nyt maltan tuskin odottaa tulevaa vappua sokeripäällysteisine munkkeineen ja simoineen. Kröhöm, pientä varaslähtöä on tullut sokeripintaisten munkkien syönnissä jo otettuakin, lurps. Munkit jos mitkä kuuluvat suomalaiseen vappuun siman kera! Jenkeistä en muuten ole mistään onnistuntu löytämään näitä kidesokerilla päällystettyjä (hillo)munkkeja. Toffeella, suklaallla, kinuskilla ja muilla paksuilla, yli-imelillä töhnillä päällystettyjä munkkeja sieltä kyllä löytyy, mutta niistä en kyllä saa vapun tunnelmaa en sitten millään. 

Kirjoittelin pääsiäisen vieton skippaamisesta ja Kinder-munien laittomuudesta Yhdysvalloissa pari vuotta sitten täällä. Tänä vuonna olisi Piilaaksossakin saattanut päästä pääsiäisen aikana hitusen paremmin Kinder-munien makuun. Näin nimittäin ennen Suomeen lähtöäni eräässä intialaisten pitämässä ruokakaupassa Kinder-munien kopioita. Ainakin ne olivat suklaamunia, jotka sisälsivät jonkin yllätyslelun. Suklaa olisi niissä tietenkin voinut jäädä maultaan kakkoseksi Kinder-suklaan rinnalla, mene ja tiedä. Ja millä verukkeella intialaiset niitä saivat myydä? En osaa sanoa. Maistelematta ne silti jäivät, kun tiesin saavani herkutella aidoilla Kindereillä piakkoin täällä Suomessa.

Mutta hei, viime postauksessani ollut kuvapari Piilaakso vs. Oulu sai paljon huomiota, joten laitanpa loppukevennyksenä toisen samanlaisen. Jälleen tulimme lähettäneeksi yhden ja saman päivän aikana ukkokullan kanssa toisillemme kuvat miltä kummankin ympäristössä kyseisenä päivänä oli näyttänyt.

Ukkokulta oli käynyt ajelemassa meille tutussa paikassa Tyynenmeren rannalla.

Minä lähetin sitten kuvan vastineeksi millaisessa säässä sain itse Suomessa ajella.

Onhan näissä kuvissa taas aikamoinen kontrasti...

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Elon ja olon ihmettelyä Suomessa

Jo pari viikkoa Suomessa, aika on hujahtanut siivillä. Kun on ollut maasta pois viimeiset seitsemän kuukautta, on täällä luonnollisesti ollut ensimmäisenä odottamassa aika paljon hoidettavia asioita ja niitä riittää toki edelleen. Lisäksi saapuessani maahan myös sosiaaliset kontaktit ns. räjähtivät käsiin. Kaikki halusivat tavata tyyliin heti ja toki kiva niin, mutta tietenkään se ei ollut mitenkään kaikkien kanssa mahdollista. Kaiken tämän hulinan keskellä olen yrittänyt pitää pääni mukana tässä isossa muutoksessa. Voin kuitenkin kertoa, että ei sitä vain vieläkään oikein ota tajutakseen, että todella olen täällä, Suomessa. Aivan äskenhän minä olin vielä Kaliforniassa, mutta nyt ympärilläni on muuttunut taas kerran kaikki, aivan kaikki.

Tuntuu siis jokseenkin uskomattomalle, että olenkin nyt Suomessa ja pyöritän arkea täällä, aika lailla eri maailmassa (lue: totaalisen eri maailmassa). Näistä eri maailmoista johtuen minulla on nyt ensimmäistä kertaa käynyt mielessäni, että miltäköhän se on mahtanut tuntua lukea ne kaikki 182 aikaisempaa blogipostaustani täältä Pohjolasta käsin? Onkohan esimerkiksi Piilaakson todellinen luonne välittynyt kirjoituksissani todentuntuisena vai ovatko kertomani kuulostaneet täysin utopistisille? Näiden kahden maailman eroja korostaakseen sattui vielä niin, että kun itse taapersin ensimmäisenä Suomi-päivänä kauppaan tässä säässä,

niin samana päivänä ukkokulta lähettää Piilaaksosta minulle tällaisen kännykkäkuvan:

Mutta hei, ennen varsinaisia elon ja olon ihmettelyjäni on syytä tehdä yksi tärkeä tarkennus. Kun blogissani ilmoitin, että lähtö Suomeen tulee, sain kyselyjä niin Amerikan mantereelta kuin sitten täällä Suomessakin, että tuliko minulla jälleen maahantuloasioiden, viisumien tai muiden vastaavien kanssa ongelmia, jotka lähtöön pakottivat. Se täytyy nyt siis tarkentaa, että ei mitään tällaista. Päinvastoin, nythän meillä on jo Green Cardit, jotka ovat "vahvempi" kortti Yhdysvaltain maahantulossa kuin viisumit. Eli tällä kertaa syyt paluuseeni löytyivät Suomesta.

Paluumuutto nro 2

Teen nyt siis tätä paluumuuttoa Suomeen jo toistamiseen. Aiemmasta paluusta kirjoitin omia kokemuksiani mm. täällä. Ainakaan vielä ei tunnu, että tuo aikaisempi kokemus olisi minua mitenkään valmentanut tämänkertaiseen paluuseen. Kyllä jokainen muutto mantereelta toiselle vaatii ihan ne omat mielenmyllerrykset ja totuttautumiset, ainakin näissä suhteellisen äkkipikaa eteen tulleissa muuttotilanteissa. Toki joihinkin asioihin osaa varautua nyt paremmin, mutta ei tämä helppoa ole. Kyseessä ei ole suitsait-juttu.

Taakse jäänyt viikko onkin ollut henkisesti hiukan raskas. Aivan syvimpiä vesiä en lähde tässä nyt ruotimaan, mutta kerronpa joitakin hankaluuksia ja ihmetyksen aiheita, joiden kanssa tässä on saanut muiden muassa kamppailla. Toki täällä Suomessa on ollut paljon ihaniakin kokemuksia ja hetkiä, unohtamatta maailman parhaita karkkihyllyjä ja niiden timanttisia tarjontoja. Eli ei tämä elo nyt mitenkään täysin ankeaa ole ollut, ei suinkaan.

Aarteita!

Mutta sitten niihin ihmettelyjä aiheuttaneisiin konkreettisiin tapauksiin. Ensimmäisenä kerron, millaisia kohtaamisia suomalaisiin koin heti Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Suomalaisten töykeys tuntemattomia kohtaan

Kun odottelin omaa matkalaukkuani lentokentällä matkalaukkuhihnan äärellä, silmäni rävähtivät auki kuinka suomalaiset siellä oikein käyttäytyivät. Minusta tuntui, että päältäni sekä käveltiin että vedettiin matkalaukkuja, vaikka en todellakaan seissyt millään kulkuväylällä! Nämä suomalaiset eivät siis väistäneet ruuhkaisessa paikassa pätkän vertaa. Kukaan ei myöskään pahoitellut, jos laukun pyörät rullasivat varpaittesi yli tai tarttuivat toisten laukkuihin tai kärryihin. Kaikilla tuntui olevan omakohtainen etuajo-oikeus. Minä, minä, minä ja minun laukku. Voi luoja! Kun Kaliforniassa oli jo tottunut siihen, kuinka korostuneesti, jopa alkuun tuntuma, että ylikorostuneesti amerikkalaiset huomioivat myös tuntemattomat kanssaihmiset julkisilla paikoilla, tuntui tämä suomalaisten rynniminen ja suoranainen välinpitämättömyys aika järkyttävälle. Eikä ainoatakaan pahoittelun sanaa. Saati, että kukaan olisi edes hymyillyt vienona anteeksipyyntönä.

Seuraavaksi menin lentokentällä sijaitsevaan ruokakauppaan. Paistopisteen pieniä ihania karjalanpiirakoita oli saatava heti! No sielläpä Suomi-mummo näytti rynnistystaitonsa. Olin ottamassa Vuoksen piirakoita herkuteltavakseni ja seisoin piirakkahyllyn edessä paperipussia aukaisten, kun tämä mummo hyökkäsi samalle hyllylle. Tuhahti, katsoi minua pahasti ja etuili ottamaan piirakoita, joita oli kyllä vielä ihan reilusti jäljellä. No, mummo kun siinä niin hosui, niin lopputuloshan oli se, että hän tiputti kaksi piirakkaa kaupan lattialle. Tiuskaisi sitten äkäisenä, että no niin! Olin aikeissa sanoa, että noin siinä kuule käy, kun pitää hoppuilla ja rynniä, mutta en uskaltanut. Mitä lie olisin saanut vastaukseksi takaisin? Mietin vaan, että olisihan sitä voinut vaikka sanoa, että anteeksi, minulla on tässä vähän kiire, eikä mulkoilla sanattomana ja käyttää kyynärpäätaktiikka vaivaisten piirakoiden takia. Toivottavasti oli mummolla beetasalpaajat taskussa. Sen verran hengästyttävältä näytti meno.

Kun sitten pääsin Ouluun, odotti käytännön hankaluus, joka sai naisihmisen raapimaan päätään ihan tosissaan:

Bensatankissa 7 kk vanhat bensat

Jokaisella Suomi-visiitilläni auto on ollut tuiki tarpeellinen ja niinpä olemme pitäneet Suomessa vanhaa kunnon nelipyöräistä palvelijaamme odottamassa. Kiitos suomalaisten autovuokraushintojen, vanhan auton pitäminen seisontavakuutuksessa on ollut kaikkein edullisin ratkaisu. (Tuo seisontavakuutuskin on kuulemma muuten jo vanhentunut termi.) Nyt auto oli siis ollut ajamatta sen seitsemän kuukautta, joten tankissa lojui yhtä vanhat etanolipitoiset bensat. O-ou. Niinpä sain jo etukäteen hikikarpaloita otsalleni, saanko vanhan kotteromme käynnistymään. Akku oli ollut onneksi irroitettuna, ilman sitä ei yhteistyökauppoja auton kanssa olisi takuulla tullut. No, kyllähän se raukka käynnistäessä yski muutaman kerran, mutta hyrähti kuin hyrähtikin lopulta käyntiin. Olin yhtä leveää hymyä ja helpotuksen huokausta, että jännitysnäytelmä päättyi näin!

No miltäs se tuntuikaan taas mennä pitkän tauon jälkeen suomalaiseen ruokakauppaan? Siitä seuraavaksi:

Nolot tilanteet kaupassa

Jälleen kerran on ruokakaupoissa saanut kulkea haavi auki, kun uusia tuotteita tai pakkauksia on putkahdellut. Niinpä muut asiakkaat ovat varmaan katselleet, että tuolta joku ruuvi puuttunee. Varsinkin maitohyllyt näyttävät Suomessa elävän kyllä omaa villiä elämäänsä. Mahtaako missään muussa maassa vaihtua maitohyllyn tuotevalikoima sitä tahtia kuin Suomessa? Kai niitä kaikenlaisia makurahkojakin on jo yli 100 erilaista! Samoin kassalla pitää olla tarkkana, nappaako hyllystä suklaa- vaiko proteiinipatukan. Jopa Tupla-suklaan rinnalle on tullut samanmerkkisiä proteiinipatukoita ja ovat muuten mielettömän hyviä!

Lisäksi aivan ensimmäisellä kauppakäynnillä jouduinkin sitten kassalla vähän noloon tilanteeseen. Ajattelin maksaa ostokseni debit-kortilla, mutta pankkikorttinipa ei käynytkään. Kassakundi sanoi, että kortti oli vanhentunut. Minä katsomaan korttia tarkemmin ja aivan totta, korttihan oli iän vanha! Mennyt vanhaksi 09/16 eli yli puoli vuotta sitten! Tunsin kyllä kassakundin katseen, joka mittasi minut tämän jälkeen päästä varpaisiin, että mikäs se tämä tämmöinen asiakas oikein on. Kyllähän se tietenkin voi vähän outoa olla, että asiakas yrittää maksaa yli 6 kk vanhalla kortilla ja vieläpä yllättyy, että ai kappas, onkin mennyt kortti jo vanhaksi. Heh, heh.

Niin ja sitten ne hedelmätkin piti muistaa itse punnita, joo joo...

Apuja kaipaava pamu

Kirjoitin jo aikaisemmin paluumuuttopostaukseni yhteydessä, kuinka Suomeen paluumuuttava ulkosuomalainen voi olla ihan samalla tavalla kotouttamisen ja perehdytyksen tarpeessa suomalaisen yhteiskunnan nykykoukeroista kuin ulkomaalaisetkin Suomeen muuttavat. Nyt huomasin, että pientä ohjausta ja apua kaipasin jo itsekin. Olenkin siis apuja kaipaava pamu (paluumuuttaja).

Sain nimittäin ensi töikseni Suomessa antibioottikuurin ja sen kaveriksi kasan muita lääkkeitä. Kun menin apteekkiin tuota lääkearsenaalia hakemaan, minulta kysyttiin Kela-kortti. Tuolloin huomasin, että ensinnäkin Kela-kortissani lukee kotipaikkakuntana lähes 20 vuotta vanha tieto! Miten tämäkin on mahdollista? En tiedä! Olin aivan äimänä asiasta, mutta kortti kuitenkin kelpasi ja on tietenkin kelvannut koko tämän liki 20-vuotisen ajan. Mutta että noin vanha tieto kortissa, en käsitä! Kyselin tätä kummajaista parilta ystävältänikin, mutta eivät hekään keksineet, miten moinen on mahdollista. 

Toisekseen, kun sitten myöhemmin apteekkikuittia tarkastelin, huomasin, etten kuitenkaan ollut saanut lääkeostoistani minkäänlaista Kela-korvausta. Kysyin tähänkin lähipiiriltäni neuvoa ja kävihän se lopulta ilmi apteekin kuitistakin, että Suomessahan pitääkin nykyään ensin kerryttää tietty määrä lääkeostoja ja vasta sen jälkeen on oikeutettu Kelan korvaukseen. Joo-o, jotain tällaista hämärästi muistan lukeneeni siihen aikaan, kun Kaliforniaan muutimme, mutta koska lääkeostoja ei tällä välin ole Suomessa tullut, niin ensimmäistä kertaa tähän käytännössä törmäsin. Oppia ikä kaikki.

Lisäksi sitä näyttää meikäläinen jo hitusen vieraantuneen pakkasesta, sillä en todellakaan muistanut, kuinka isot, metalliset korvikset voivatkaan hohkaa kylmyyttä pakkasessa. Hrr!

Tällaisia havaintoja tällä kertaa. Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Nykyisten suomalaiskotien valokatkaisijoiden täytyy sijaita seinässä matalemmalla kuin Kaliforniassa. Käteni nimittäin hapuilee joka kerta valokatkaisijaa seinästä liian korkealta. Outoa on havaita tällainenkin pieni seikka.