torstai 12. syyskuuta 2019

USA:ssa voit kotioloissa tutkituttaa itsestäsi kaikenlaista

Vielä pari kolme vuotta sitten täällä USA:ssa mainostettiin kovasti syntyperän selvittämistestejä ja ihmiset niitä paljon teettivätkin. Nyt niiden suosio on ehkä laantunut, tai ainakin niiden mainostaminen on. Samoin jo viisi vuotta sitten täällä oli mahdollista ostaa tavallisesta kaupasta kotiin huumetesti, jolla kannustettiin vanhempia testaamaan lapsiaan. Tänä päivänä noiden huumetestienkin valikoima on laajentunut, mikä mahdollistaa yhä kovempien huumeiden käytön testaamisen kotona. 
Esimerkki: Jacquelinen syntyperästä on 0,2 % skandinaavista. Kuvakaappaus on otettu syntyperätutkimuksia tarjoavan 23andMe-yrityksen sivuilta. Yritys sijaitsee Piilaakson Mountain View'ssa.

Viime aikoina olen kiinnittänyt kuitenkin erityisesti huomiota kaikenlaisiin kotona tehtäviin terveys- ja hyvinvointitesteihin, joita kaupalliset tahot mainostavat täällä Yhdysvalloissa. On sopivan ruokavalion löytämistestejä, suoliston hyvinvointitestejä, aineenvaihduntatestejä ja jopa Lymen tautia voit mitata itse, ilman lääkärin lähetettä! Pelkästään hakusanoilla "women hormone test" löydät tilattavia testipaketteja stressihormoni kortisolin, hormonitasapainon, hedelmällisyyden ja sukupuolitautien testaamiseen. Nämä ovat siis kotona tehtäviä, useimmiten laboratorioon tutkittavaksi lähetettäviä testejä ja testipakettien hinnat näyttäisivät vaihtelevan äkkivilauksella katsottuna noin 50 dollarista aina 400 dollariin. Tässä vain yhden amerikkalaisen toimijan valikoimaa kotona suoritettavista testeistä:

Tietääkseni näin laajaa kirjoa kaupallisesti tarjolla olevista testeistä ei ainakaan Suomessa ole ollut. Mutta korjatkaa toki, jos olen väärässä. Nimittäin minun näppituntumanihan suomalaisesta tarjonnasta pohjautuu sinne 5,5 vuoden takaiseen tietoon, jolloin vielä olin kärryillä Suomen terveydenhuoltobisneksestä. Noihin aikoihin alkoivat muistini mukaan yleistyä suomalaisten yksityisten terveydenhuoltotahojen tarjoamat maksulliset vitamiinitestit. Pystyit mittauttamaan vaikkapa oman D- tai B-vitamiiniarvosi maksua vastaan. Samoin apteekit järjestivät kampanjapäiviä, jolloin sait mittauttaa esimerkiksi kolesteroliarvojasi. Suomalaisilla alkoi siis olla mahdollisuus testauttaa itseään omatoimisesti, ilman lääkärin lähetettä laboratiokokeisiin.


Omat kokemukseni suoliston mikrobiston testaamisesta


Kuten arvata saatatte, yhteen testiin minäkin sitten lankesin. Oma vatsani on käyttäytynyt jo jonkin aikaa kummallisesti, enkä ole löytänyt sille järkevää selitystä. Olen mm. epäillyt tiettyjen ruoka-aineiden sopimattomuutta, vaikka allergiatestit eivät ole minkäänlaisia herkkyyksiä koskaan paljastaneet. Niinpä ajattelin, ettei tällainen testi ota, jos ei annakaan. Testiä aiemmin käyttäneet olivat olleet erittäin tyytyväisiä tuloksiinsa, joten päätin sijoittaa 149 dollaria testiin minäkin.

Tilasin ja teetin oman suolistoni hyvinvointitestin, joka mittasi suolistosta erilaisia bakteereja, niin hyviä kuin huonoja, mahdollisia viruksia, hiivaa ja probiootteja. Lisäksi se kertoi mahdollisista ruoka-aineista, joita testaajan suolisto ei pysty kunnolla käsittelemään tai ovat muutoin haitaksi sekä antoi ns. henkilökohtaiset superfoodit, jotka tukevat juuri kyseisen testihenkilön suoliston hyvinvointia. Puhutaan ns. suolistoviisaudesta.

Toinen syy, miksi innostuin juuri tästä testistä oli seuraava: Olen harmikseni laskenut, että viimeisen 1,5 vuoden aikana olen syönyt neljä tai viisi eri antibioottikuuria, joista yksi oli vieläpä Perussa määrätty "hevoskuuri". Näiden kuurien lisäksi olen tuona aikana syönyt USA:ssa määrättyjä steroideja (tiedän, tässä kohtaa suomalaislääkäreiden silmämunat muljahtelevat kuopissaan). Niinpä olin erityisen kiinnostunut suolistoni probioottien tilasta. Millaista tuhoa antibiootit olivat vatsassani saaneet kenties aikaan? Ja olivathan ne! Antakaas, kun kerron tuloksistani lisää:


Mielenkiintoisia löydöksiä


Ehkä merkittävimpänä tuloksena suolistostani löytyi tomaateissa ja pepino- eli päärynämeloneissa esiintyvää Pepino mosaic -virusta. Virusta esiintyy maailmanlaajuisesti erityisesti kasvihuonetomaateissa, mutta kasvitautien ei tiedetä aiheuttavan ihmisille samanlaista vaaraa kuin kasveille. Testi kuitenkin suositteli minua jättämään tomaatit nyt pois ruokavaliostani. Olen ikäni rakastanut tomaatteja ja syönyt niitä paljon, joten tämä suositeltu rajoite kyllä vähän kirpaisi.

"Your microbiome contains Pepino mosaic virus, which is known to infect tomato. Since plant viruses in the microbiome have been associated with an inflammatory response, it is recommended for you to avoid tomato."

Sitten suolistostani löydettiin viitteitä mahdollisten tulevien munuaiskivien synnystä. (Olen muuten aina ihmetellyt, miksi täällä USA:ssa esiintyy ihmisillä niin paljon munuaiskiviä, mutta en ole sille vielä onnistunut löytämään selitystä). Tämä tulos oli lopulta kuitenkin aika järkeenkäypä, sillä olin koko alkukesän ennen testin ottoa syönyt rutkasti pinaattia saadakseni rauta-arvoja kohoamaan luonnollisella tavalla. No, joka tapauksessa tästä testituloksesta johtuen esim. oksaalihappopitoiset pinaatti ja raparperi menivät minulla ei niinkään kiellettyjen, vaan rajoitettavien ruoka-aineiden listalle. 

Lisäksi minun suositeltiin laittavan pannaan melkeinpä kaikki kaalit (parsa-, ruusu- ja valkokaali) ja syödä kukka- ja lehtikaalejakin vain rajoitetusti. Parsa- ja kukkakaaliakin olin syönyt liki päivittäin ennen testin tekoa. Kiellettyjen kaalilajien kohdalla perusteluina luki:

"Broccoli contains glucosinolates which has been shown to impair the absorption or utilization of essential nutrients if it is not degraded by specific microbes. An analysis of your data indicates that avoiding broccoli will be beneficial for you."

Lisäksi testissä löytyneen kohonneen kuparipitoisuuden vuoksi suositeltiin kieltäytymään hummerin ja kauran syönnistä. No, hummeri nyt ei ole ruokavaliooni juuri kuulunutkaan, mutta kaura on. Olenpa nyt sitten jättänyt aamukaurapuuronkin kokeilumielessä ainakin joksikin aikaa pois.

Vastaavasti minulle vahvasti suositeltiin 27 eri superfoodia, joista muutamia mainitakseni ghee eli kirkastettu voi, valkosipuli, paprika, tankoparsa, mustapavut sekä inhokkini korianteri. Hah! Rohkea sitten kai rokan syö...


Summa summarum


Testi kertoi kaiken kaikkiaan n. 80 eri ruoka-aineen soveltuvuudesta. Toki siellä oli joitakin itselleni vähän turhankin eksoottisia hedelmiä mukana kuten jackfruit (jakkihedelmä) ja toisaalta taas meille suomalaisille tuttu ruis puuttui listalta. Kaikki 80 ruoka-ainetta oli jaoteltu henkilökohtaisiin testituloksiin perustuen näihin kokonaan poisjätettäviin, rajoitetusti nautittaviin tai suositeltuihin henkilökohtaisiin superfoodeihin. Mielenkiintoisena huomiona muuten, että yhtenä hyvin yleisesti tunnettuna ja suositeltuna superfoodina gojimarja oli minulla rajoitettavien ruoka-aineiden listalla. Eli tässäkin tuttu juttu: kaikki ei sovi kaikille.

Lisäksi testi kertoi suoliston tilasta peräti 19 eri näkökulmasta. Näitä olivat mm. tulehduksellinen tila, proteiinien käsittelykyky ja ruoansulatuksen tehokkuus, jotka kaikki olivat minulla onneksi hyvällä tasolla. Niin, ja se probioottien taso minun mahassanihan näytti silkkaa nollaa! Antibiootit ovat siis todellakin tehneet kohdallani tepposiaan! Kysäisin tästä vielä lisätietoa testin jälkeen ja sain kaksi mahdollista vastausta nollatuloksiin. Testi testaa ensinnäkin ainoastaan eläviä bakteereja, jolloin probiootteihin kuuluvat bakteerit ovat voineet näytteenottovaiheessa olla jo kuolleita. Toisekseen, jos ko. bakteerien määrä on näytteessä häviävän pieni, se ei tule testissä esille. No, oli miten oli, tässä minulla on varmastikin petrattavaa.


Jälkifiilikset testaamisesta


Koin testin tulokset ensinnäkin todella mielenkiintoisiksi, enkä koe että rahani olisivat menneet hukkaan, päinvastoin. Luettuani nuo osin karutkin arviot suolistoni tilasta päätin alkaa kokeilla näitä testin antamia suosituksia ruoka-aineista. Ja enhän minä nyt kuolisi, vaikka jättäisinkin tomaatin, kaalit ja kauran joksikin aikaa ruokavaliostani pois. Nyt, kun olen vältellyt näitä ns. kiellettyjä ruokia ja toisaalta suosinut tiettyjä ruoka-aineita jo noin kolmen viikon ajan, niin vatsani on kumma kyllä voinut oikeasti paremmin. Toki suolistolla kestää tutkimusten mukaan 90 päivää ns. korjata itseään, joten tuskinpa massuni vielä kuitenkaan ihan priimakunnossa on.  

Toisekseen tällainen testi oli mielestäni täysin harmiton ja tietenkin, jos jotakin hälyyttävää testeissä olisi ilmennyt, olisi seuraava askel ollut ottaa yhteyttä lääkäriin. Aivan kuten kaikkien noiden kotona tehtävien testien jälkeen on syytä toimia, mikäli niistä huolestuttavia tuloksia saa. Mutta hyvä muistutus, jonka tästä taas sain oli se, että ruoka-aineissakin monipuolisuus on useimmiten valttia. Ei pidä syömän liikaa parsakaalia tai pinaattiakaan, vaikka ne terveellisiä ovatkin. Muutoin on vaarana mennä ojasta allikkoon ja saada oireita toisesta ääripäästä. 

Nyt olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia kaupallisia, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä testejä Suomessa tai muualla maailmassa on tällä hetkellä saatavissa? Ovatko testit suosittuja ja oletko niitä itse kokeillut? Millaisia tuloksia olet saanut? Ainakin tämän minun teettämän testin suosio tuntuu olevan USA:ssa voimakkaassa kasvussa, sillä alunpitäen laboratoriokokeiden ja niiden myötä annettujen suosituksien odotusajaksi annettiin neljä viikkoa. Kolmen ja puolen viikon odottelun jälkeen sain kuitenkin väliaikatietoa, että testin kysyntä on kasvanut rajusti, laboratoriohenkilökuntaa ei ole riittämiin ja odotusaika voi olla jopa kahdeksan viikkoa. Tässä vaiheessa olisi saanut halutessaan rahansa takaisin, jos tuloksia ei olisi jaksanut enää odottaa. Minä päätin jatkaa odottelua. Lopulta sain omat tulokseni viidessä viikossa.

Tällaista terveysasiaa tulin kirjottaneeksi tällä kertaa. Jatkankin tässä tätä probioottijuoman nauttimista ja huikkaan teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti