Kesä löyhässä hirressä

Eletään syyskuun ensimmäisiä päiviä ja syksy tekee ainakin kalenterin mukaan tuloaan. Piilaaksossa tosin on ollut parina kolmena viimeisenä viikkona ihan kiitettävä helleaalto päivälämpötilojen hipoessa jopa liki +40 Celsius-asteessa. Mutta ilmassa ovat varmat syksyn merkit. Koulut ovat alkaneet, Suomessa ystävät ja tuttavat ovat palanneet kesälomiltaan töihin. Somessa kuvansa ovat vaihtuneet perinteisen syksyisiksi. Piilaakson suomalaisperheet ovat jokavuotisen Suomi-kesälomansa viettäneet ja palanneet laaksoon. Ihmiset puhkuvat intoa syksyn töiden aloituksien ja muiden aherruksien parissa. Syksy on minulle ollut aina uusien alkujen aikaa, mutta nyt tuntuu olevan toisin. Minun kesäni oli hiukan erilainen. Roikuin yli puolet kesästä löyhässä hirressä ja nyt on puhti pois.

Lomaahan minulla oli kesän aikana yksi viikko, 4th of Julyn eli USA:n itsenäisyyspäivän aikaan. Tarkoituksenamme oli lähteä tuolloin pienelle road tripille, mutta muuttotohinat ja uuden kodin sisältä löytyneestä tupakanhajusta irtipääseminen olivat tuolloin vielä akuuteimmillaan ja stressasivat siinä määrin, ettei suunniteltuun viikon lomamatkaan kertakaikkiaan irronnut paukkuja.

Pidin siis oman "kesälomani" toukokuun lopussa, jolloin pääsin käymään Suomessakin. Kun Suomessa vaihdoin kuulumisia tulevasta kesästä yhden ystäväni kanssa, hän totesi, että onpa sinulla kiireinen työkesä luvassa. Ja niinhän sen piti ollakin. Kunnes sitten tilanne muuttui... 

Taustaa

Työnantajallani on ollut viiden vuoden vuokrasopimus omiin isohkoihin tiloihinsa ja alkukesästä tuli aika uusia tuo sopimus. Tilojen vuokraajapa yllätti ja nosti vuokraa peräti 30 prosentilla! Tämä oli pomoilleni suorastaan shokki, onhan kyseessä kuitenkin pieni perheyritys. Edes vuosi sitten työnantajani omaan piikkiinsä toteuttama parkkipaikkaremontti, joka tuli maksamaan 25 000 dollaria, ei vuokranantajaa hellyttänyt. Neuvotteluvaraa ei ollut, vuokra otti ja kimposi 30 prosenttia ylöspäin. Kohoavat vuokrat eivät siis ole Piilaaksossa riesana ainoastaan sen asukkaille, vaan myös siellä toimiville yrityksille.

Vuokrankorotus sai omistajat eli työnantajani takajaloilleen, jopa pieneen shokkitilaan. Heidän huolenaan oli, saavatko he näin suuren kustannusnousun ilmaannuttua yrityksensä edelleen kannattavaksi. Toisaalta vuokrasopimuksen jatkaminen oli heille helpotus, sillä työpaikkani sijaitsee hyvin lähellä Googlen pääkonttoria ja viimeisimmät vuodet omistajat ovat pelänneet, milloin tuo kovaa vauhtia kasvava teknologiajätti haluaa vuokrata tai kenties jopa ostaa kyseisen tontin itselleen ja alkaa rakentaa sille uusia toimistotilojaan. Nyt työpaikkani pystyi kuitenkin vielä jatkamaan samoissa tiloissa, eikä stressiä uusien, sopivien tilojen löytämisestä syntynyt. Stressiä sen sijaan tuottaisivat uudet ja isommat vuokralaskut.

Kuinka vuokrankorotus vaikutti minuun?

Uusi korkeampi vuokra realisoitui heinäkuussa. Heinäkuun toisen viikon sain paiskia töitä 9-10 tuntia päivässä, sillä kollegani oli lomalla. Tämä oli hänen ensimmäinen lomansa, sillä hänellä ei ole ollut varaa pitää lomaa tätä aiemmin, siis liki vuoteen. Ja se olikin töissä tosi kiire viikko, mutta sittenpä oma työtilanteeni muuttui radikaalisti. Pomoni ilmoitti, että hän pyrkisi työskentelemään puolestani koko loppukesän mahdollisimman paljon. Säästösyistä. Toisaalta ymmärsin, toisaalta olin vähän ällikällä lyöty. Suomessahan moiseen työmäärän rajuun vähentämiseen olisi tarvittu ainakin isommissa yrityksissä YT-neuvottelut, jotka olisivat antaneet työntekijällekin varoaikaa. Toimintatapa ei minua juurikaan säikäyttänyt, vaan ällikällä olin lähinnä kahdesta syystä: Olin ensinnäkin varautunut työskentelemään koko kesän ja samalla romuttanut haaveeni viettää tänä kesänä pidemmän ajan Suomessa. Toisekseen minun tarpeeni tulevina viikkoina työrintamalla jäi nyt hyvin epämääräiseksi. Pomoni kuitenkin sanoi, että voisin hoitaa sähköposteja ja puheluita kotoa käsin hänen "päivystäessä" ja hoitaessa hommat töissä paikan päällä. Pomonihan ei siis edes voi hoitaa puheluita hänen ollessa kuuro. Ja niitä sähköposteja ja puheluitahan minä sitten hoidin. Joinakin päivinä töitä oli kaksi tuntia, joinakin kahdeksan.

Tämä epätietoisuus söi kyllä energioitani aika tavalla. Alkuperäinen suunnitelmahan oli, että töitä olisi vakiomäärä koko kesän. Sitten sanottiin, ettei minua juurikaan tarvita, mutta sitten kuitenkin näemmä tarvittiin, jokaisena päivänä ennalta-arvaamattoman tuntimäärän verran. Moni voi ihmetellä miksi sitten suostuin moiseen ja ahersin? No tottahan minäkin halusin kantaa oman korteni kekoon, jotta yritys todella saataisiin kannattavaksi vielä vuokrankorotuksen jälkeenkin. Kehittelin uusia ideoita syksyksi ja panostin markkinointiin. Lisäksi tehtäväkenttääni kuuluu sellaisia osa-alueita, joita kukaan muu ei osaa tai viitsi opetella. 

Takaisin normirytmiin

Nyt työpaikallani on jo kuitenkin palattu niin sanottuun normaaliin työrytmiin ja viikottaiset työtuntimääräni ovat vakiot. Marraskuussa meillä on tulossa perinteinen vuosittainen iso produktio, ja ehkäpä sen jälkeen yritys alkaa saamaan paremmin suuntaa mihin sen talous on kallistumassa, plussalle vaiko miinukselle. 

Nyt, kun syksykausi töissä on käynnistynyt toden teolla, huomaan kuitenkin olevani jotenkin aivan puhki. Tuollainen löyhässä hirressä roikkuminen liki puolentoista kuukauden verran oli kyllä kuluttava kokemus. Kaivoin toki vielä kuoppaa itselleni sadattelemalla melkeinpä jokainen päivä, että olisinko voinut viettää senkin ajan Suomessa. Järjen häiväähän niissä ajatuksissa ei ollut, sillä äkkipikaa otetut lennot Suomeen kuumimman kesäsesongin aikaan ei todellakaan olisi ollut halpaa lystiä. Minulla kun oli tosiaan vielä alkukeväästä haaveena saada viettää pidemmästi aikaa Suomessa tänä vuonna keskikesällä. Nyt pelkkä ajatuskin toteutumatta jääneestä haaveesta söi naista.

Kaiholla ja kadehtien olen katsonut suomalaisystävieni ensimmäisiä sienestyskuvia ja sienisaaliita. Samoilu syksyisessä, suomalaisessa metsässä on nimittäin aina ladannut minun akkujani. Nyt samanlainen latautuminen puuttuu ja tuntuu, että lähden syksyn työuurastuksiin Piilaaksossa aika lailla puolitehoilla. Tokihan omat vaikutuksena voi olla sillä alhaisella D-vitamiiniarvollakin. No, ei tässä auta kuin rimpuilla eteenpäin, lomaa on onneksi myöhemmin syksyllä luvassa.

Jos jääkin suomalainen sienisaalis tänä vuonna saamatta, niin kompensaationa olen päässyt jo nautiskelemaan omien viikunoiden ja omenoiden lisäksi myös omia persikoita. Tässä heitä. Näiden poiminta ja nauttiminen onkin osoittautunut omanlaiseksi taitolajiksi. Maku on parhaimmillaan, kun hedelmässä on vielä hiukan vihreää. Jos persikka on täysin kypsä, se alkaa nopeasti maistua käyneelle. Osansa voi tietenkin tehdä sekin, jos ulkona on sillä hetkellä +38 C. Mutta oikeaan aikaan nautittuina, erittäin maukkaita ovat!

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

PS. Eräässä ulkosuomalaisten sosiaalisen median ryhmässä kävi ilmi, ettei suomalainen sanonta 'olla löysässä hirressä' ollutkaan kaikille tuttu. Koska otsikkoni mukailee tuota sanontaa, varmistan kaikille sanonnan merkityksen Urbaanin sanakirjan määritelmän mukaisesti:

Olla löysässä hirressä = olla epätietoisuuden tilassa, jossa on mahdollisuus joutua vakaviin vaikeuksiin.