Se pataleipä kohosi sittenkin, jee!

Postaukseni epäonnisista pataleipäkokeiluistani sai aikaan mukavasti kommentointia ja aihe kiinnosti jopa niin, että lukijani pyysivät minua myöhemmin raportoimaan kuinka seuraava pataleipäni oikein onnistuu. Tässäpä se raportti nyt tulee. Ja nyt minulla on kuulkaas hyviä uutisia kerrottavana: kolmas pataleipäni kohosi niin kuin pitääkin! Katsokaa, tässä se komeilee!

Mikä ilmavuus ja mitkä ilmaonkalot! Tumma väri tuli käyttämistäni ruisjauhoista. Mukana myös pähkinää ja kaurahiutaleita. Oli maukasta!

Mutta mikä sai Korpelan ensimmäisillä kerroilla kompuroimaan? Nämä olivat meikäläisen kompastuskivet:

1) Amerikkalainen kuivahiiva

Lähdin leivontahommiin liikkeelle sellaisella innolla, etten malttanut tutustua ensin perusteellisesti amerikkalaisen kuivahiivan saloihin. Niinpä yritin käyttää sitä kuten suomalaistakin kuivahiivaa ja pieleenhän se sitten meni. Täkäläiselle hiivalle lämpötilan pitää ensinnäkin olla suomalaista siskoaan hitusen korkeampi ja lisäksi hiiva pitää ns. herättää sokerin kanssa pienessä vesimäärässä ennen käyttöä. Kuivahiivapaketissa ei tietenkään kerrottu, että tämä herättelyvaihe voi kestää jopa 10 - 15 minuuttia ja minä tyttöhän odotin reaktiota minuutissa tai parissa. Kiitos suomalaisen konkarileipojan, sain amerikkalaisen hiivan heräämisestä vinkkejä lopulta oikein kuvien kera ja niinpä kolmannella kerralla sain paikallisen hiivan heräämään oikeaoppisesti jo minäkin, jes! Maltti oli valttia.

2) Kohotus

Mikä saa taikinan kohoamaan? Hiiva ja kohotus tietenkin, sanoohan sen jo maalaisjärkikin! No, minun ensimmäisessä ohjeessapa ei tätä kohotusvaihetta ollut ollenkaan. Syyksi selvisi se, että tuossa ohjeessa käytettiin vain kauraa, joka ei yksistään käytettynä kohoaisikaan. Mukaan olisi tarvittu puolet vehnää, jotta leipä kohoaisi. Tutkaillessani kaikkia muita pataleipäohjeita, jotka muuten kaikki olivat melkeinpä prikulleen samanlaiset lähteestä riippumatta, oli niissä usein kohotusaikaa 12, parhaimmissa jopa 24 tuntia! Ihmekös tuo sitten, ettei omat ensimmäiset kauraleipäni kohonneet. Kolmannella kerralla kohotin taikinaa yli 12 tuntia.

3) Jauhot

Paitsi että ensimmäisillä kerroilla käytin pelkkää kaurajauhoa, niin nyt oli siis lisättävä myös sitä vehnää. Korvasin pari desiä vehnäjauhoista ruisjauhoilla ja huiskasin mukaan myös kaurahiutaleita. Loppuosa oli vehnäjauhoa. Sain myös erittäin tervetulleen vinkin hyvistä paikallisista vehnäjauhoista leivän leivontaan, kiitos siitäkin lukijalleni. Sillä kuulemma pataleipäkin onnistuisi. 

Tästä jauhovinkistä syntyikin mielenkiintoista keskustelua, ettei välttämättä suomalainen leivontaresepti edes toimi sellaisenaan ulkomailla, sillä jauhoissa voi olla eroja erilaisissa jauhantakarkeuksissa jne. Jotkut leipojat täällä USA:ssa jättävät taikinan kuulemma normaalia löysemmäksi, mikäli leipovat suomalaisella reseptillä.

Toisaalta, tämä suomalaisen reseptin toimimattomuus ulkomailla tuli ainakin pataleivän kohdalla kumotuksi. Nimittäin tämän amerikkalaisen leipäjauhopussin kyljestäpä löytyi mikäpä muukaan kuin sama pataleivän ohje! Englanniksi no-knead artisan bread.

Minulle vinkattu jauhopussi. Voin nyt suositella minäkin!

Tämä taisi olla ensimmäinen pieni onnistumiseni ylipäätään millään saralla tämän vuoden puolella, joten kyllä seuraava pataleipä lähtee kohotukseen vielä myöhemmin tällä viikolla. On se vain uunituore leipä ihanaa ja kun ukkokultakin tykkää! Päälleen tuo leipä ei tarvitse uunituoreena välttämättä mitään tai korkeintaan sipaisun pelkkää voita. Se on hyvän leivän merkki se. Namskis!

Voista puheenollen. Minua aina vähän huvittaa, että Yhdysvalloissa asuva suomalainen joutuu käyttämään irlantilaista voita. Mutta tämä vain on yksinkertaisesti parasta! Paikalliset voit ovat ihan höpö-höpö-kamaa.

Ei muuta kuin leipomisiin ja nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!