Täällä Yhdysvalloissa asuessa on nimipäivien, niin omien kuin läheisten, muistaminen ja vietto jääneet lähes tyystin unholaan. Kun keittiön seinällä ei ole roikkunut suomalaista seinäkalenteria nimipäivälistauksineen enää vuosikausiin, ovat nimipäiväonnittelut jääneet toivottamatta. Mutta tänä vuonna, kun olin Suomessa peräti neljä viikkoa juuri ennen omaa nimipäivääni, oli tämä pieni merkkipäivä paremmin muistissa. Päivä osui maanantaille ja vielä sunnuntaina ajattelin, että minäpäs muistutan leikkisästi asiasta ukkokultaani heti nimipäivän aamuna. Punaista mattoa en toki odottaisi, mutta että saa onnitella. Mutta päivästäpä muodostuikin sen verran erikoinen, että siinä jäivät nimipäivämuistamiset jalkoihin.
Olin matkustanut Suomesta vielä viikonlopuksi Belgian Monsiin ystävämme viisikymppisjuhlille ja sunnuntaina majoituimme ukkokullan kanssa jo Brysselin lentokenttähotelliin, sillä maanantaina meillä lähti paluulento Kaliforniaan aamuvarhain. Kello herätti hotellihuoneessa aamuviideltä ja kunnon aamutohina päälle välittömästi.
Kuin sattuman kauppaa samana aamuna julkaistiin myös sanomalehti Kalevassa minusta tehty henkilöhaastattelu. Aamun valjetessa ja päivän mittaan puhelin alkoi piippailla viestejä ystäviltä, jotka artikkelin olivat jo ennättäneet lukemaan. Erityisesti minua alkoi kiinnostamaan, millaisia kommentteja lehtijuttu lukijoiltaan saisi. Tuntui, ettei tässä nyt joutaisi koko päiväksi lentokoneeseen istumaan, jolloin viestit kulkevat joko heikosti tai ei ollenkaan, mutta kotimatkaan oli totta kai lähdettävä.
Ensimmäinen lentomme oli lyhyt pomppu Brysselistä Amsterdamiin, jossa lyhyellä vaihtoajalla vaihtaisimme 11 tunnin lennolle Amsterdamista San Franciscoon. Lyhyt vaihtoaika vilkkaalla kentällä passintarkastuksineen tietenkin vähän stressasi ja juuri ennen ensimmäiseen koneeseen nousua huomasin Kalevan artikkelissa virheen eräässä vuosiluvussa. Joku lukijakin oli siihen jo kiinnittänyt huomionsa. Pikaisesti kirjoittamaan vielä oikaisusähköposti lehden toimittajalle, joka sai vuosiluvun digiversioon nopeasti korjatuksi. Painetussa lehdessä se tietenkin oli ja pysyi. Toimittaja kuittasi virheen korjatuksi juuri, kun puhelimet piti laittaa lentotilaan. Huh. Olin saanut jälleen myös muutamia lehtiartikkeliin tulleita kommentteja tietooni. Joku jopa ihanasti kysyi, mistä artikkelissa mainittua kirjaani voi hankkia. Pakkohan hänellekin oli vielä yrittää ennättää vastata.
Amsterdamissa pääsimme passintarkastuksessa pikajonoon lyhyen vaihtoajan vuoksi, mutta tästäkin huolimatta kyllä siinä täyttä laukkaa mentiin, että ehdimme ajoissa Atlantin ylittävän lennon lähtöportille. Nyt olisi siis luvassa koneessa istumista niin sanotusti kellon ympäri.
Mutta toisin kävi
Lento lähti ajallaan ja kaikki vaikutti normaalilta, kunnes neljän tunnin lentoajan jälkeen kapteenin kuulutus pysäytti niin sanotusti veret. Koneessa oli havaittu tekninen vika ja oli tehty päätös palata takaisin Amsterdamiin! Tässä vaiheessa avasin istumapaikkani näytöstä lentokartan. Olimme olleet jo Grönlannin päällä, melkein Kanadan rajalla, mutta U-käännös oli jo tehty ja koneen nokka osoitti todella takaisin kohti Eurooppaa!
U-käännös Grönlannin päällä. Nyt on tullut sellainenkin tehtyä.
Voi sitä matkustajien huokailujen määrää, mikä koneessa välittömästi alkoi. Ja kyllä siinä taisi kirosana itseltänikin lipsahtaa. Kotona perillä oli jo tietyt suunnitelmat, mm. ukkokullan välitön paluu takaisin töihin, mutta nyt kaikki meni mönkään. Koneessa oli heikosti toimiva wifi, jolla sain muutamille ystäville Belgiaan ja Suomeen ilmoitettua, ettemme pääsekään tänään kotiin. Yhdessä vastausviestissä serkkuni onnitteli minua nimipäiväni johdosta ja harmitteli äärimmäisen huonoa tuuria lentomatkamme kanssa. Niin, se nimipäivä. Vaikka sen vielä sunnuntaina muistin, niin kaikessa tässä matkustus- ja lehtiartikkelitohinassa olin sen taas lahjakkaasti unohtanut.
Lentomme Amsterdamista Amsterdamiin kesti sen noin kahdeksan tuntia. Hiukan ennen laskeutumista tuli kuulutus, ettei ketään ole reititetty enää uudelle lennolle samalle illalle, vaan kaikki matkustajat majoitetaan seuraavaksi yöksi lentokenttähotelliin. Lisäksi jokainen tulisi saamaan sähköpostiinsa tiedon uusista lennoista San Franciscoon. Minulla oli pakattuna myös yksi matkalaukullinen kirjoja, joten jäin jännäämään, saapuisiko juuri se laukku perille kaiken tämän lentosähellyksen jälkeen. Ja ukkokullan kanssa meillä oli vielä lisäjännitysmomenttia, sillä paluulentomme olivat alunperin olleet eri varausnumeroilla, joten saisimmekohan keskenämme edes samat lennot alkuperäisten tilalle...
Lopulta pääsimme lentokenttähotelliin noin iltayhdeksän aikaan. Mielessä olivat lähinnä suihku ja vaakatasoon pääsy. Ei niinkään pullakahvit nimipäiväni kunniaksi. Saimme tiedon uusista lennoista: maanantain suora lento Amsterdamista San Franciscoon oli nyt vaihtunut tiistain kahdeksi lennoksi Lontoon kautta. Tiedossa oli siis pidempi matkustusaika ja jälleen kerran aikainen herätys, tällä kertaa jo aamuneljän aikaan. Onnena kuitenkin se, että meillä molemmilla oli samat lennot ja että lennot olivat heti seuraavalle päivälle.
Lopulta kotiin pääsy Amsterdamista kesti meiltä 39 tuntia alkuperäisen 11 tunnin sijaan. Niinpä tässä on ollut nyt painamassa melkoiset univelat perinteisen jet lagin lisäksi. Jäi sitten ne nimipäivätkin niin sanotusti juhlimatta, mutta uskon, että vuoden 2024 nimipäiväni jäi ikuisesti mieleen. Lehtiartikkeli ja lento Amsterdamista Amsterdamiin tekivät siitä mieleenpainuvan.
Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt ryhdyn jo pikku hiljaa valmistautumaan kirjakiertueeni viimeiseen tapahtumaan, kirjanjulkkareihini Piilaaksossa tulevana torstaina. Tulkaahan "paikkakuntalaiset" tilaisuuteen moikkaamaan. Onneksi se kirjoja sisältänyt matkalaukkukin saapui perille asti, huh. Muuten ei olisi ollut, mitä ensi torstaina esitellä. Teille blogilukijoilleni sanon nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti