maanantai 12. tammikuuta 2015

San Franciscossa tehtiin historiaa

Golden Gate -silta kiinni!


Tammikuun toisena viikonloppuna vuonna 2015 San Franciscossa tapahtui jotakin historiallista: Kaupungin yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä, Golden Gate -silta, suljettiin koko viikonlopuksi autoliikenteeltä ensimmäisen kerran sen 77-vuotisen historiansa aikana. Aiemmin liikenne sillalla on ollut katkaistuna vain pari kolme kertaa lyhytkestoisesti sääolosuhteiden, lähinnä rajujen tuulten vuoksi.


Golden Gate. Taustalla San Francisco ja vasemmassa reunassa Alcatrazin vankilasaari.


Syinä tähän viikonlopun kestävään autoliikenteen estämiseen olivat sillalle asennetteva liikuteltava, suojaava keskikaide ja tuon kaiteen testaustoimet ennen käyttöönottoa. Uusi kaistaerottelija on joustavaa materiaalia ja korkeutta sillä on yli puoli metriä. Sillalla on yhteensä kuusi ajokaistaa ja uuden, koneellisesti siirrettävän suojakaiteen avulla voidaan jatkossa lisätä ajokaistojen määrää helpommin siihen suuntaan, johon ruuhkaliikennettä on enemmän. Tähän asti kaistajakoa on muutettu henkilötyövoimin. Kysyn vaan, kuinka turvallista on ollut mennä hurjan liikenteen sekaan ajokaistojen väliin muuttamaan käsityönä kaistatolppien paikkaa... 


Road Zipper -kone tekemässä testiajoa suojakaiteen siirtämiseksi sunnuntaina 11.1.2015.
Suojakaide siirtyy yhden kaistan verran vasemmalle.


Suojakaiteella toinenkin tehtävä


Golden Gate -silta on maailman toiseksi suosituin itsemurhien teko-/yrityspaikka. Keskimäärin joka toinen päivä joku yrittää hypätä sillalta ja osa heistä onnistuu. Niinpä joka toinen viikko joku kuolee sillalla tai sillalta. Eniten Golden Gate -sillalla tehtiin itsemurhia elokuussa 2013, jolloin 10 ihmistä kuoli hypäten sillalta tuon yhden kuukauden aikana. Ts. yksi itsemurha elokuun joka kolmas päivä. Tuona vuonna 2013 kaikkiaan 46 ihmistä teki itsemurhan sillalta, eli yksi henkilö melkein vuoden jokaisena viikkona. Lisäksi samaisena vuonna peräti 118 henkilöä saatiin estetyksi tekemästä itsemurhaa. 

Itsemurhakandidaatit joko hyppäävät sillalta tai ohjaavat autonsa vastaantulevien kaistalle. Näin ollen uudella suojakaiteella ajosuuntien välissä on myös toinen tärkeä tehtävä. Sillä pyritään estämään näitä jälkimmäisiä itsemurhakandidaatteja, jotka ajavat sillalla tahallaan kovaa vauhtia ja suuntaavat ajokkinsa päin vastaantulevia. 

Golden Gate -sillan itsemurhatilastojen synkkiä lukuja otin tähän postaukseeni Wikipediasta. Mielenkiintoinen yksityiskohta muuten, että kansainvälisellä sivustolla, jolla on kootusti suosituimpia itsemurhapaikkoja kautta maapallon, on mainittu myös Tuiran sillat Oulusta!

Mutta yritetäänpäs nyt vaihtaa hiukan iloisemmalle vaihteelle, jatkaen kuitenkin vielä Golden Gate -sillasta. 


Trafiikkia riittää 


Golden Gate -silta on San Franciscon työmatkaliikenteelle yksi olennainen kulkuväylä. Myös viikonloppuisin on jonkin verran työmatkaliikennettä sekä sen lisäksi ostosmatkoja SF:n keskustaan sekä viikonlopun lomaliikennettä kaupungin keskustasta pois päin. Päivittäin sillan ylittää keskimäärin 80 000 autoa - yhteen suuntaan. Niinpä sillan sulkeminen kokonaiseksi viikonlopuksi vaati tiedottamista ja vielä kerran tiedottamista, jotta ne 160 000 autoa päivässä saatiin kulkemaan vaihtoehtoisia reittejä.


Ainutkertaisia otoksia 


Valokuvausmielessä viikonloppu sillalla oli siis täysin poikkeuksellinen, sillä siltaa pääsi kuvaamaan ilman autoliikennettä! Ja sinnehän mekin sitten Suomi-vieraamme kanssa menimme. Sillan toisen laidan jalankulkijoille ja pyöräilijöille varattu väylä oli nimittäin jätetty auki ja näin ihmiset pääsivät seuraamaan sillalle tehtäviä muutoksia sekä valokuvaamaan. 

Ero aikaisempiin visiitteihini sillalla olikin huomattava. Sillalla oli oikeasti tosi hiljaista, koska liikenteen melua ei ollut. Pari työkonetta hääräsi sillalla kauempana sekä tietenkin kuvaan kuuluivat turistien ja paikallistenkin huokailemat 'ooh!'-huudahdukset. Taustalla humisivat tuuli ja meri. Ei ainoankaan moottorin pörinää. Kaikista vierailukerroistani tuolla sillalla tämä kerta oli kyllä kaikkein vaikuttavin juuri tuon hiljaisuuden vuoksi. 


Golden Gate -silta ilman auton autoa. Onkohan niin, että seuraavan kerran tällaisen kuvan saa taas 77 vuoden kuluttua?

Silta jälleen auki


Tätä kirjoittaessani silta on jälleen aukaistu liikenteelle ja uutta koneella hoidettavaa kaistajaon vaihtoa on päästy käyttämään. Ensimmäisen parin tunnin aikana liikenteen aukaisun jälkeen sillalla sattui kuitenkin heti kuuden auton kolari. Onnettomuus tapahtui oletettavasti todella sankan aamusumun ansiosta, mikä ei ole suinkaan harvinainen näky Golden Gatella. Eli ei mennyt liikenteen avaaminen ihan niin kuin Strömsössä. Valitettavasti. Jäämme siis pienellä jännityksellä seuraamaan, kuinka uusi kaistoitus sillalla sujuu ja saadaanko ruuhkia purettua aiempaa helpommin. 

Jottei kenellekään jäisi pahaa mieltä noista todella surullisista itsemurhaluvuista, pohdin teille loppukevennyksenä vielä yhtä aurinkoista asiaa.


Päivän piteneminen


Myös täällä Pohjois-Kalifroniassa on alkanut päivä pitenemään. Tällä hetkellä päivän pituus on 9 h 46 min ja lisää pituutta sille tulee hiukan yli minuutin verran joka päivä. Mutta se, mitä olen nyt heti alkuvuodesta ihmetellyt on ollut seikka, että päivä pitenee suurimmaksi osaksi pelkästään ilta-ajasta. Eli auringonnousu on tapahtunut jopa 7-9 päivän ajan täsmälleen samalla kellonlyömällä (tänään klo 7:25), mutta auringonlasku tapahtuu aina minuuttia myöhemmin. Sitten auringonnousu liikahtaa yhden minuutin aikaisemmaksi sekin, mutta pysyttelee taas samassa kellonlyömässä monta päivää. Erikoista.

Jos otetaan tähän vertailuesimerkkinä Oulu ja päivän piteneminen siellä, niin päivä pitenee Oulussa yli viidellä minuutilla päivittäin ja piteneminen tapahtuu sekä
aamu-, että ilta-ajasta. Mutta täällä päivän piteneminen tapahtuu selvästi iltapainotteisesti. Mistäköhän se tämäkin oikein johtuu? Tässähän pitäisi nyt alkaa tutkailemaan maapallon ja taivaankappaleiden asentoja ja liikehdintää tarkemmin vai osaako joku heittää lonkalta syyn tälle ilmiölle?


Golden Gate ilta-auringossa.


Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Eli nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti