tiistai 20. kesäkuuta 2017

Likasuihke kasvoille ja ehkä hulluinta pekonia ikinä

Tapasin Suomessa ollessani erään blogini lukijoista ja hän totesi tykkäävänsä erityisesti, kun kirjoitan erilaisista amerikkalaisista, kalifornialaisista tai piilaaksolaisista ilmiöistä. Tällä kertaa esittelenkin pitkästä aikaa blogissani kaksi tällaista ilmiötä, joista ainakin ensimmäisen uskoisin tulevaisuudessa olevan suosionsa suhteen nousussa.
Virittäytymiskuvaa.

Jokos sinä olet kuullut seuraavasta?


Likasuihke kasvoille


Luin viime viikolla suomenkielisen artikkelin, jossa kerrottiin kasvoille suihkutettavasta, bakteereja sisältävästä sumutteesta. Sumutteen tuotekehittelyn taustalla on ollut havainto, että nykyihmiset voivat alkaa vieraantua luonnon omista bakteereista. Ihmiset, jotka eivät ole esimerkiksi eläissään tai pitkiin aikoihin harrastaneet puutarha- tai ulkotöitä, eivät liiku luonnossa, eivätkä omista esimerkiksi lemmikkieläintä, eivät välttämättä saa kosketusta luonnossa esiintyviin, vaikkapa nyt mullan bakteereihin. Ja mikäli tällaista kosketusta luonnon omien bakteerien kanssa ei tule, on todettu ihmisen ihon immuniteettisuojan alkavan kärsiä ja iho voi alkaa voimaan huonosti. Kyseessä on siis sama juju kuin suolistobakteerien tuomassa hyvinvoinnissa. Artikkelissa kerrottiin tällaisia "likasuihkeita" olevan myynnissä jo USA:ssa, mutta Euroopassa vastaaville tuotteille ei ainakaan vielä ole myyntilupia. No, jätin aiheen sikseen. Kunnes...

Piilaaksoa kurittaa tällä hetkellä oikein kunnon helleaalto. Sunnuntaina lämpötilat nousivat täällä paikoin jopa +40 Celsius-asteeseen. Lähdimme ukkokullan kanssa viikonlopuksi hellettä karkuun meren äärelle. Kävimme haikkaamassa ja erään polun loppuosa kulki multapellon vierustaa. Auringon kuivaksi paahtama multa pöllysi joka askeleella, joten saimme todellakin kosketusta luonnon omien bakteerien kanssa. Hihii! Silloin lukemani artikkeli palautui mieleeni. Niinpä minun oli kotiin palattuamme tarkistettava moinen likasuihke. Myydäänkö sitä täällä siis oikeasti? Mitä se pitää sisällään ja mitkä ovat suihkeen saatavuus ja hinta? Mistäpä muualtakaan kuin Amazonin verkkokaupasta lähdin asian tolaa tarkistamaan. Ja sieltähän sitä löytyi. Tässäpä siis Äiti Maan bakteereja nätisti 100 millilitran suihkepullossa hintaan 50 dollaria!
Tuotteen otsikkotekstissä puhutaan hienostuneemmin probiooteista, mutta tuotteen nimessä esiintyvä sana dirt tarkoittaa likaa, multaa, maaperää, maata. Tuotekuvauksesta poimittu ainesosalista näyttää tältä: SIMPLE INGREDIENTS, ONE POWERFUL PROBIOTIC - Made from water, live-cultured Ammonia-Oxidizing Bacteria (AOB), disodium phosphate (inorganic salt used to control pH), magnesium chloride (inorganic salt used to buffer the AOB). Kuvakaappaus Amazonin sivulta. 

Tuote näyttää tähän mennessä saaneen 68 arviointia ja arvosanan 4/5. Ihmiset ovat palautteiden perusteella saaneet tuotteesta todellista apua erilaisiin iho-ongelmiinsa ja osa on käyttänyt sumutetta jopa deodorantin korvikkeena. Suihke voi siis hyvinkin olla nouseva trendi. Sellainen tässä vaan tuli väistämättä mieleeni, että jos 100 millilitran pullosta ollaan valmiita pulittamaan 50 dollaria, niin nyt kannattaisi kyllä kainuulaiset turvesuot valjastaa moisen suihkeen valmistukseen ja vähän äkkiä! Siinähän olisi miljardibisnes! :-D

Kun siis seuraavan kerran upotat näppisi multaan tai ulkona temmeltänyt koira tai kissa sipaisee poskeasi, saat mitä parhainta immuniteettisuojaa hankituksi! Tai jos lasten potkupallopelin jälkeen ovat vaatteet ja kroppa mudassa, niin hyvä vain! Iho ja vastustuskyky kiittävät!

No, sitten loppukevennyksenä jotakin suolaisen makeaa. Kait.


Ehkä hulluinta pekonia ikinä!


Amerikassa kun ollaan, niin pekonihan on täällä myös omanlaisensa ilmiö. Mitä kaikkea pekonin ympärille ollaankaan kehitetty! On pekonifestivaaleja ja ostos-TV:ssä olen nähnyt myynnissä mm. paistettujen pekonisiivujen kuivatustelineitä! Nyt viikonloppuna Amerikka pääsi kuitenkin jälleen yllättämään ja loksautti leukani auki: lasivitriinin takana oli suklaakuorrutteisia pekoniviipaleita! OMG!
Ja kun ilmiöistä tässä puhutaan, niin veikkaan että näiden nauttimisesta seuraa lieveilmiö nimeltään painonnousu! :-D

Nämä "herkut" saivat kyllä puolestani jäädä sinne vitriiniin. Ehkä sitten ensi kerralla... (Lue: Ei ikinä!)

Tällaisia juttuja tällä kertaa. Nyt toivotan kaikille oikein hyvää juhannusta, pekonilla tai ilman, ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
  

4 kommenttia:

  1. Likasuihke! Likasuihke!!! Todellakin, nyt turvesuot tuottamaan miljardibisnestä! :D

    Ja mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tuota pekonista hullaantumista. Onhan se ihan hyvää silloin tällöin hotelliaamupalalla, mutta että joka asia pitäisi olla kuorrutettuna pekonilla - tai pekoni kuorrutettuna esim. SUKLAALLA! Kaikkee sitä näkkee ku vanahaks ellää.

    VastaaPoista
  2. :-D Niinpä! Kyllähän nämä suomalaisen silmin katsottuna tosi outoja tuotteita ovat, molemmat! Ja tuo pekoni, mietin aivan samoin, että kaikkea sitä näkeekin! Jokohan nyt pekonirintamalta on kaikki nähty, vai vieläkö joku joskus keksii jotakin vieläkin järjettömämpää...

    VastaaPoista
  3. Eikä :D Näistä outouksista on kyllä niin hauska lukea! Kyllä pitää mielikuvitusta riittää, että lähtee tällaisia tuotteita kehittämään... Laitoin oman blogini puolella sinulle haastetta tulemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! :-) Joskus sitä erehtyy luulemaan, että nyt on kyllä jo oudoimmistakin oudoimmat jutut nähty, mutta sitten tuleekin eteen aina jotain uutta ja taas riittää ihmeteltävää. :-D

      Poista