Bucket list: Meksikon rajan ylittäminen autolla — Done!

Muutaman viimeisen vuoden aikana oma bucket listani on elänyt aika lailla. Moni kaukaiselta tuntunut haave on jopa hiukan yllättäen toteutunut, mutta tilalle on luonnollisesti tullut uusiakin kohteita. (Ja jos nyt mökin mummolle bucket list on kummajainen, niin kyseessä on eräänlainen henkilökohtainen toivelista asioista, joita haluaa elämässään nähdä tai kokea.)

Viime viikonloppuna olimme hurjia ja toteutimme yhden bucket listallani olleen toiveen: Yhdysvaltojen ja Meksikon välisen rajan ylittäminen omalla autolla. Viime viikon torstainahan täällä vietettiin amerikkalaisten tärkeintä, perheet yhteen kokoavaa juhlaa Thanksgiving ja tämä tiesi myös ylimääräisiä vapaapäiviä. Varsinainen Thanksgiving-reissukohteemme oli tänä vuonna Etelä-Kaliforniassa sijaitseva Mojaven aavikko, mutta yhtenä päivänä toteutimme tämän pienen seikkailun Meksikon puolelle. Pari mielenkiintoista havaintoa tuli tehtyä ja niistä kerron teille tällä kertaa.

Värikästä katukuvaa Meksikon puolelta.

Rajanylityspaikkana Andrade

Valitsimme tietoisesti mahdollisimman pienen rajanylityspaikan. Meksikon puolelle kun ei ollut tarkoitus jäädä viettämään aikaa tuntitolkulla, emmekä halunneet myöskään tuhlata tunteja rajatarkastuksessa tullessamme takaisin. Tiedoksi tässä kohtaa, että mikäli ajaisi Meksikon rajalta ns. Free Zonea (tyypillisesti 20 - 26 kilometriä) pidemmälle, tarvitsee jo auton väliaikaisen maahantuontiluvan (Mexico Vehicle Import Permit). Meidän autolle luvan kerrottiin maksavan noin 120 dollaria. Hinta riippuu auton vuosimallista. Lupaa hankkiessa käsittelymaksun lisäksi maksetaan ensin suurempi vakuusmaksu (esimerkiksi vuosimallia 2007 ja sitä uudemmilta autoilta 400 USD), josta saa sitten palautusta ajaessaan takaisin Yhdysvaltojen puolelle. Autojen maahantuontilupiin alueittain Meksikossa liittyy poikkeuksiakin ja niistä voi lukea lisää täältä. Luvan olisi voinut hankkia myös rajalta, mutta emme sitä ostaneet, joten rajan pinnassa oli visiitillämme pysyteltävä jo ihan tämänkin vuoksi. Suomalaiset tai Yhdysvaltain kansalaiset eivät tarvitse turistiviisumia alle 180 päivän visiitille Meksikoon.

Rajanylityspaikkamme Andrade oli siis todella pieni sijaiten aivan Kalifornian kaakkoiskulmassa. Andrade on myös pohjoisin Meksikon rajanylityspaikoista. Lähin isompi kaupunki on Arizonan puolella oleva Yuma. Pienen paikan valinta rajanylitykseen oli osuva, sillä rajamuodollisuudet hoituivat vaivattomasti. Jopa hämmentävän vaivattomasti:

"Passintarkastus" keskellä ostoskatua

Lauantaina puolen päivän aikaan Meksikon rajalle ajettaessa ei ollut minkäänlaista ruuhkaa. Rajalla ainoastaan autot valokuvattiin automaattikameralla. Ihmisten suhteen ei siis ollut minkäänlaista kontrollia, kuka USA:sta poistuisi. Ihmettelimme myös, ettei kukaan ollut kyselemässä Meksikon puolella, että kuka maahan pyrkii. Kunnes... Ajoimme siis jo valtiorajan yli, mistä välittömästi alkoi meksikolaiskaupunki Nuevo Algodonesin ostoskadut. Ehkä noin 50 metriä rajalta, keskellä ostosvilinää automme pysäytti yksittäinen mies, joka pyysi avaamaan ikkunat. Takapenkki tarkastettiin, samoin kysyttiin miksi tulimme Meksikoon ja vaadittiin passit. Jälkikäteen hiukan huvitti, että olisiko kuka tahansa ikkunaan koputtelija saanut meidät luovuttamaan passit, mutta miehellä oli kyllä ihan virallisen näköinen henkilö- tai kulkukortti kaulassaan ja pukeutumisensa viranomaistyyliä. Mies katsoi passimme, mutta minkäänlaista leimaa ei laitettu, eikä tarkastuksessa käytetty mitään sähköisiä järjestelmiä. Rajatarkastus Meksikoon oli siinä.

Andraden rajanylityspaikka.

Rähjäistä katukuvaa ja lääketurismia

Rajan ylityksen jälkeen katukuva muuttui välittömästi astetta rähjäisemmäksi, mutta myös iloisen värikkääksi. Kauppaliikkeiden kirjosta ei voinut olla tekemättä yhtä huomiota. Noin 95 % rajan välittömässä läheisyydessä olevista liikkeistä oli joko optikko- ja silmälasiliikkeitä, hammaslääkäriasemia, apteekkeja tai viinakauppoja. Jälkeenpäin luimmekin, että kyseisen meksikolaisen pikkukaupungin turismi oli alkanut muuttua ns. lääketurismin suuntaan -80-luvulta lähtien. Eikä tarvinne ihmetellä, sillä esimerkiksi yhden silmälasiliikkeen edustalla oli mainos: ilmainen näöntarkastus ja yksiteholasit 40 dollarilla. On varmasti houkutteleva hinta amerikkalaisille, joilla ei esimerkiksi ole lainkaan amerikkalaista silmäsairausvakuutusta hankittuna. 

Ja kun olimme jalkautuneet autosta kadulle, yhden hammaslääkäriaseman sisäänheittäjä tuli jo kauppaamaan ukkokullalle aseman palveluita. Kertoi aseman kuuluvan jopa johonkin amerikkalaiseen hammashoitoalan yhdistykseen ja että osa amerikkalaisista hammashoitovakuutuksista korvaisi myös tässä meksikolaisella asemalla tehtyjä hoitoja. Aikamoista!

Apteekeissakin näytti käyvän aktiivinen kuhina amerikkalaisista ostajista. Ehkäpä sieltä sai reseptilääkkeitäkin. Yhdessä apteekissa oli esimerkiksi eräs tunnettu kipugeeli tarjouksessa 9 dollaria/tuubi. Tarkistin saman kipugeelin hintaa täällä ja hintahaitari oli 10 - 30 dollaria. Saatavilla näytti olevan myös amerikkalaisia tunnettuja käsikauppalääkemerkkejä, mutta niiden hintoja en tutkinut.

Edellä mainittujen liikkeiden lisäksi kaduilla ja jalkakäytävillä oli runsaasti katukaupustelijoita. Jokainen oli päättänyt myydä meille jotakin vaikka väkisin ja tämä tyrkyttäminen alkoikin sitten nopeasti ärsyttää. Pienen kiertelyn jälkeen teimme parit tuliaisostokset ja päätimme lähteä takaisin Kalifornian puolelle.

Siitäpä Francolta hammasimplantit ja ei kun menoksi!

USA:n viranomaisilla maahantulorekisterit ajan tasalla

Autojen letka takaisin USA:n rajalle olikin melkoisen pitkä. Meillä ei ollut etukäteen tietoa, millaiset maahantulotarkastusprosessit tällä rajalla tulisivat olemaan. Olisivatko ne samanlaiset kuin Kanadan rajalla, mistä meillä oli jo kokemusta entuudestaan? Hiukan jännitti. Autojono eteni kuitenkin yllättävän nopeasti. Kun meidän vuoromme tuli, auto taas kuvattiin, minkä jälkeen siirryimme virkailijan tentattavaksi. Passeja ei edes kysytty, vaan tarkastus tehtiin kohdallamme Green Cardien avulla. 

Maahantulovirkailija syötti ensimmäisen kortin lukijaan. Hah! Olisittepa nähneet virkailijan ilmeen, kun maahantulorekisteri oitis näytti, että olimme tulleet maahan vain viikko sitten Bahamasaarten Nassausta! (Tämä oli se loma, josta minun on ollut tarkoitus kirjoitella blogiinkin terveisiä.) Virkailija vaati tiukkaan sävyyn selvitystä kuinka on mahdollista, että olemme vain viikko sitten tulleet maahan Nassausta ja nyt tulemme jälleen maahan ja vieläpä ajaen Meksikon puolelta! Niin, missään rekistereissähän ei katsokaas näkynyt sitä, että olimme ylittäneet Meksikon rajan vain noin 1,5 tuntia aiemmin. Ja kieltämättä, olihan tässä parin viimeisen viikon aikana muutama reissumaili taas tupsahtanut. 

No, ukkokulta sitten alkoi avaamaan nämä meidän lomakuviot, vai sanoisinko suorastaan reissuruuhkamme, heh. Virkailija kuunteli korva tarkkana. Seuraava kysymys oli, kauanko olimme olleet Meksikossa. Ukkokulta vastasi rehellisesti, että noin 1,5 tuntia. (Kieltämättä, tässä vaiheessa saattoi koko kuviomme kuulostaa enemmän tai vähemmän kokainiin hakureissulta, mutta voin kertoa, ettei kyseessä ollut mitään sellaista. Enkä suosittele muillekaan.) Tämän jälkeen virkailijan mielenkiinto heräsi, että mitä sitten olimme ostaneet, koska täytyihän lyhyeen visiittiin jokin järkevä syy olla! Mistään bucket listasta emme puhuneet, vaan kerroimme kiltisti ostoksemme. Tämän jälkeen takapenkki tarkistettiin ja toivotettiin hyvää matkaa USA:n puolelle.

Meiltä ei siis katsottu edes passeja, eikä niihin lyöty minkäänlaista leimaa. Myöskään minkäänlaisia tullikaavakkeita ei täytelty. Tarkastuskäytäntö erosi siis aika lailla USA:n lentokenttien maahantulotarkastuksista. 

Kun sitten ajelimme jo Kalifornian puolella, nauroimme, että saattoihan moinen pikavisiitti tosiaan haiskahtaa jollekin huumeiden hakureissulle. Jos sellaisia laittomia aineita olisi autossamme ollut, olisi niiden kanssa kyllä päässyt rajan yli todella helposti! Ei ollut huumekoiria, ei mitään. Ehkä ottavat satunnaisotannalla joitakin autoja tarkempaan syyniin. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, emme harrastaneet laittomuuksia, enkä suosittele kenellekään moiseen ryhtymistä.

Elämäni Top 2:een menevät kalatacot söin maahantulotarkastusjonossa autossa. Nam, kyllä maistuivatkin!

Lopuksi vielä yksi vinkki:

Liikenteessä vuokra-autolla? No problem. 

Jos nyt joku matkailija haaveilee toteuttavansa samanlaisen rajanylityksen, mutta on liikkeellä autovuokraamon autolla, kannattaa muistaa, etteivät kaikki autovuokraamot anna lupaa ajaa Meksikon puolelle. Joissakin autovuokraamoissa ilmeisesti rajanylitys onnistuu erillissopimuksella (ja lisähinnalla). Mutta eipä kannata masentua. Rajan voi nimittäin ylittää myös kävellen! Tälläkin pienellä kalifornialaisella rajanylityspaikalla Andradessa oli valtavankokoinen pysäköintialue viimeisenä ennen valtionrajaa. Moni jättää siis autonsa sinne parkkiin ja kävelee rajan yli ostoksille. Ja jos menee kävellen, säästää tietenkin autojonossa odottamisen maahantulotarkastukseen. Siitäpä seuraava täppä omaankin bucket listaan: Meksikon ja USA:n rajan ylittäminen kävellen!

Ja jos nyt joku janoaa tietoa, että millainen "muuri" siellä rajalla sitten oli, niin tässä se kuvan oikeassa laidassa näkyy. Eipä tuo ole aitaa kummoisempi.

Tällaisia kokemuksia tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!