Tapahtumien tammikuu ja blogin jatkon pohdintaa

Hups! Niin vain on kalenterit käännetty jo helmikuulle, enkä minä ole ehtinyt kirjoitella blogiani ollenkaan! Edellisestä postauksestani on hurahtanut jo kuukausi! Tammikuussa tapahtui vähän kaikenlaista, eikä aikarakoa blogikirjoituksille ollut. Tässä postauksessa joitakin nostoja tammikuulta ja lopuksi myös blogini jatkon pohdintaa.

Tyynimeri. Näissäkin maisemissa piipahdimme tammikuussa.

Toipilaskaudesta kuntokuurille

Vielä alkuvuosi minulla meni toipuessa tuosta kovasta taudista, joka kaatoi minut petiin jo ennen joulua. Kyllä oli rankka tauti, mikä se sitten lopulta olikaan! Kun sairastelu alkoi lopultakin hellittää ja pääsin aloittamaan liikkumista, sain huomata peruskuntoni suorastaan romahtaneen. Pienetkin portaat saivat minut puuskuttamaan ja kovasti. Liikkuminen oli pakko aloittaa todella kevyesti, mutta sitten halusin saada jotakin uutta buustia liikkumisiini. Niinpä ilmoittauduin sellaiseen kuuden viikon... ööö, sanotaanko nyt kuntokuurille. Tähän asti on ollut tosi kivaa ja ennen kaikkea motivoivaa. Noh, tosin nyt on vasta ensimmäinen kuntoiluviikko takana, joten katsotaan kääntyykö tämä enemmänkin rääkiksi ja alkaa sitä mukaa hymykin sitten hyytymään, heh.

Ajokortin uusintayritystä

Sitten olen yrittänyt uusia Kalifornian ajokorttiani, joka on menossa vanhaksi maaliskuun puolivälissä. Aloitin uusimisprosessin jo joulukuun alussa, mutta kappas, en hoksannut laittaa mukaan liitettä, jota ei pyydetty. Hakemus oli tullut joululoman aikana bumerangina takaisin ja nyt siis mukaan pyydettiin liite todistamaan maassaololupaani. Liite piti lähettää eri osoitteeseen kuin itse hakemus. Tähän saakka ajokorttini on myönnetty ja uusittu viisumini mukaan, mutta nyt kun olemme Yhdysvalloissa Green Cardin turvin, haluaa myös DMV, paikallinen ajokorttien myöntäjä omat blankettinsa minun jatko-oikeuksistani oleskella yhä tässä maassa. 

Yhdysvalloissa pitkälle tammikuuhun vallinnut government shutdown piti maassa erilaisia virastoja kiinni ja niinpä kukaan ei ole varmaankaan käsitellyt minunkaan ajokortin uusimishakemustani, vaikka sen heti alkukuusta lähetin. Pieni murhehan tämä viive toki on verrattuna heihin, jotka eivät saaneet virastosulun aikana yli kuukauteen palkkojansa. Mutta kyllä minua vähän jännittää, ehdinkö saada uuden ajokorttini ajoissa. Kertaakaan en onneksi ole ajokorttiani vielä joutunut maantiepoliisi CHP:lle (California Highway Patrol) näyttämään, mutta korttihan toimii minulla täällä myös henkilöllisyystodistuksena. Uusi ja voimassaoleva ajokortti olisi siis enemmän kuin kiva.  

Ja ei, minä en voinut uusia ajokorttiani suitsait netissä. Ukkokullalta se onnistui, aikaa meni kokonaiset kaksi minuuttia, mutta minun kohdallani ei onnistunut. Arvatenkin juuri siitä syystä, ettei DMV:lla ollut tietoa minun maassaolostatuksestani.

Kummeiksi

Siiten meistä tuli myös tämän tammikuun aikana kummeja. Kummipyyntö esitettiin meille aika lähellä varsinaista kastetilaisuutta, joten emme päässeet Suomessa pidettävään juhlaan itse paikalle. Ilo oli kuitenkin huomata, että kummiksi ryhtyminen onnistui myös näin ulkosuomalaiselle etänä eli vaikkemme olleet kastetilaisuudessa fyysisesti paikalla. Lisäksi vain toinen meistä kuuluu kirkkoon, joten näitä seikkoja siinä hiukan kummilapsemme vanhempien kautta selviteltiin. Liekö kirkko ja seurakunnat Suomessa höllentäneet otettaan, vai oliko vain kyseinen pappi armelias, mutta niin meidät hyväksyttiin kummeiksi ja ihan näin etänäkin. Nyt saamme siis kunnian olla pienen Topias-pojan kummeja. Iiks, ihanaa!

Mutta tammikuu toi mukanaan myös murheen päivän:

Gordon muutto

Olen aina välillä julkaissut blogissanikin kuvia naapurimme supersuloisesta Gordo-kissasta. Kissallahan oli tapana vierailla meillä melkeinpä päivittäin viimeisen liki kahden vuoden ajan. Parhaimpina päivinä katti koisasi meillä kellon ympäri. 12 tunnin päiväunet olivat Gordolle kevyttä kauraa.

Nyt tammikuussa Gordon omistajat joutuivat kuitenkin työkuvioidensa vuoksi muuttamaan San Franciscoon. Gordosta tuli siis yllättäen city-kissa. Kyllä olemme olleet suruissamme heidän muuttonsa jälkeen. Kuinka olimmekaan jo tottuneet tuohon ihanaan tassuttelijaan, joka odotti melkeinpä päivittäin kotiovemme takana päästäkseen meille päiväunille! Nyt olemme olleet kuin näpeille lyötyjä. Ikävä on ollut kova, vaikkei siis tosiaan kyseessä ollut edes oma kissa. Onneksi saimme Gordon omistajilta kutsun tulla moikkaamaan Gordoa San Franciscoon, kunhan he ovat asettuneet rauhassa uuteen kotiinsa. Menemme varmasti lähiaikoina heille vierailemaan!

Tässä viimeinen kuvani Gordosta. Sain kissan vielä muuttopäivänä meille rauhoittumaan ja nukkumaan perheen kantaessa kalusteita muuttoautoonsa. 

Vieraita Suomesta

Tammikuussa myös ukkokullan kollega oli täällä Piilaaksossa muutaman viikon työmatkalla. Pidimme sitten seuraa hänellekin ja teimme mm. eräänä pidennettynä viikonloppuna yhteisen reissun Tyynenmeren rantaan Montereyn pikku kaupunkiin. Meillä oli oikein mukavaa. Saimme nauttia hyvistä kalaruoista ja muistella menneitä, sillä tämä kollegakin asui jonkin aikaa Piilaaksossa muutama vuosi sitten. 

Niin, ukkokullan kollega. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin nythän kyseessä on siis jo ex-kollega, nimittäin...

Ukkokullan uudet työtuulet

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: ukkokulta vaihtoi nyt tammikuussa työpaikkaa! Liki 8,5 vuotta taittui edellisen työnantajan palveluksessa, mutta nyt hänen työrintamallaan puhaltavat uudet tuulet. Tällä vaihdoksellahan on ollut omat vaikutuksena myös minuun, sillä täällä useat työnantajat tarjoavat sairasvakuutuksen myös työntekijöidensä puolisoille ja perheenjäsenille. Niinpä olemmekin selvitelleet, millaisia mahdollisia muutoksia työpaikan vaihdos tuo sairasvakuutuksiimme. 

Summa summarum

Tammikuussa sattui ja tapahtui siis monenmoista. Se toi mukanaan niin iloa, surua kuin muutoksiakin. Elämää. Kaiken tämän hulinan keskellä olen jälleen kerran huomannut, ettei blogin kirjoittamiselle tahdo jäädä aikaa ja hiukan jo asiasta jossain välin stressasinkin. Tein myös havainnon, että nykyään saan yhä harvemmin blogiini reagointia tai kommentteja heiltä, joille blogiani halusin alunperin kirjoittaa. Siis silloin yli neljä vuotta sitten. Joko aihevalintani ovat nykyisin olleet epäonnistuneita, tai sitten vain minä ja elämämme Amerikassa eivät yksinkertaisesti enää kiinnosta heitä. Ja jälkimmäinen lienee toki ihan luonnollistakin. Vai jäävätkö reagoinnitkin kenties vähäisemmiksi, koska kirjoitan nykyään harvemmin? Mene ja tiedä. 

Niinpä olen käynyt keskustelua pääni sisällä, laittaisinko blogini reilusti tauolle vai onko sen aika tullut kokonaan päätökseensä. Toisaalta tänään, kun minun ei tarvinnutkaan mennä töihin tuuraamaan sairastumisuhan alla ollutta kollegaani ja aikaa vapautuikin blogille, niin ihan kivalta tämä kirjoittaminen kuitenkin taas tuntui. Ja aiheita minulla olisi postausluonnoksissa odottamassa läjäpäin! Mutta koska en siis tarkkaan ottaen enää tiedä ketkä kaikki blogiani lukevat, niin aiheidenkin valinta on voinut osaltani olla viime aikoina heittelehtivää. Palautetta saisi siis antaa, millaiset aiheet juuri sinä olet blogissani kokenut mielenkiintoisiksi. Kissakuvia nyt ainakin taitaisi jatkossa tulla huomattavasti vähemmän, kun vakiokuvattava muutti pois meidänkin nurkistamme, nyyh ja niisk. Näihin tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!