keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Virkistäytymistä kullankaivajien mailla ja sitten toipilaaksi

Eipä ole kotirouvan elämä käynyt tylsäksi. Tässä on nyt kyllä muutamaan päivään mahtunut niitä elämään kuuluvia ups and downs eli niin ylä- kuin alamäkiäkin. Aloitan kivalla tarinalla:
Viikonlopun maisemia.


Viikonlopun irtiotto kullankaivajien mailla


Kun viimeiset viikot töissäni osoittautuivatkin odotettua raskaammiksi, houkuttelin ukkokullan pieneen viikonlopun irtiottoon. Varasimme viikonloppumatkan Kalifornian nk. Gold Countrysta eli kullankaivajien mailta. Tämä alue sijoittuu Sierra Nevadan vuoriston länsipuolelle ja on saavutettavissa San Franciscosta ja Piilaaksosta reilun parin tunnin autoilun jälkeen. Aluetta halkoo ns. Golden Chain Highway, historiallinen valtatie nro 49, jonka varrella on monta kaunista ja vielä 1800-luvun tyylin mukaista pikkukylää. Olemme vierailleet useissa noista kylistä jo aiemminkin, niissä on kyllä suloinen tunnelma. Viime viikonloppuna suuntasimme siis yhteen näistä pikkukylistä, jotta saisin tuulettaa korvienväliäni ja alkaa siirtämään ajatuksiani ex-työpaikastani vähitellen johonkin muuhun. 
Gold Countryn sijoittuminen Kalifornian kartalla. Kuvakaappaus: Discover Gold Country.
Highway 49 ei ole kovin kaukana Yosemiten kansallispuistostakaan, jos kullankaivajien aikoinaan asuttamat kylät kiinnostavat puistossa vierailevia. Kuva täältä.
Katukuvaa Sutter Creek -kylästä. Monet pääkadun rakennuksista ovat alkuperäistä 1800-luvun mallistoa. Taloissa ei ole ollut siihen aikaan sisävessoja. Jotkut kauppojen ja ravintoloiden pitäjistä eivät ole rakentanteet näihin rakennusvanhuksiin vessoja vieläkään, vaan asiakkaiden käytössä on kylän tarjoamat julkiset vessat. 

Nykyisin tuolla kullankaivajien mailla viljellään paljon viiniä ja alueelle on ripoteltu viinitiloja toinen toisensa perään. Siellä kasvaa esimerkiksi muutamia Kalifornialle harvinaisempia rypälelajikkeita, kuten punainen Barbera-rypäle, joka ei menesty Kalifornian kuuluisilla Sonoman tai Napan viinialueilla lainkaan. Kävimme lauantaina parilla viinitilalla maistelemassa viinejä nauttien samalla jo ihanan keväiseltä tuntuvasta säästä. Olipa yhdessä viiniluolassa erilaisten oliiviöljyjenkin maistelua. Mukaan lähti aivan ihana basilikalla höystetty oliiviöljypullo. Lisäksi lauantai-illaksi löytyi naapurikylästä aivan sattumalta erään coverbändin keikka, josta innostuimme kovasti. Kävimme siis myös ex tempore konsertissa. 

Ja miten pienen maailman taas todettiinkaan olevan. Heti ensimmäisellä ravintoloitsijalla, jota jututimme perjantai-iltana, oli kytköksiä Suomeen. Poikansa opiskeli Helsingissä ja tämä oli juuri kihlautunut suomalaisen naisystävänsä kanssa. Voi pojat, siis söpö kyläpahanen keskellä Kalifornian kultamaita ja heti pääsimme puhumaan Suomesta! 

Sunnuntaina puolestaan piipahdimme vähän kasinolla pelailemassa uhkapelejä. Big money, big money!, mekastivat yksikätiset masiinat kovaan ääneen, mutta pieniksi jäivät ne voitot, hahah! Jo ennen kasinokäyntiä olimme laskeutuneet maanalaiseen tippukiviluolaan ihmettelemään mm. helictites, eräänlaisia mystisiä, kiemurtelevia kristallikivikasvustoja, joita on löydetty maapallolta vain viidestä eri luolasta. Ne olivat kyllä hienoja. (Jos muuten joskus tarjoutuu tilaisuus päästä käymään kullankaivajien luolastoissa esim. juuri tuon valtatien 49 varrella, niin suosittelen! Kierroksilla pääsee näkemään ja kokemaan mm. miten kurjissa olosuhteissa kullankaivajat ovat aikoinaan kaivauksiaan tehneet.) 

Kun kaikkien näiden mukavien aktiviteettien lisäksi sai nauttia vielä hyvää ruokaa armaassa ukkokullan seurassa, niin voisin kutsua viikonloppureissuamme aika lailla täydelliseksi! Mainio irtiotto. Olo virkistyi kahdessa päivässä aivan kummasti!
Kuohuvan maistelua keväisessä säässä. Oli ihanaa! Eikä todellakaan ollut tämä riemu hinnankiroissa kuten Napan viinitiloilla tuppaa nykyään olemaan. Tämä lasillinen, sisältäen kuohuviinin ja lasin, maksoi vaivaiset viisi dollaria. 
Eräästä viininmaisteluhuoneesta löytyi myös tämä, elämäni kallein näkemäni balsamiviinietikka. Alle parin desin pullo olisi maksanut 149 dollaria! En ostanut.
Harvinaista ja kiemurtelevaa kivimuodostelmaa, helictites.

Valitettavasti tätä virkistymistä ei sitten kestänyt kauaa:


Toipilaaksi kotisohvalle


Jo sunnuntaiaamuna tunsin polvessani kummallista kosketusarkuutta. Koska kipua ei tuntunut kuitenkaan polvea liikuttaessa, ajattelin sen olevan ohimenevää. Noh, sunnuntai-iltana kotona kipu alkoi yltyä ja lopulta se oli niin kova, etten pystynyt seuraavana yönä edes nukkumaan. Maanantaiaamuna oli kinkattava päivystykseen. Harkitsin menemistä kyllä sen kolme kertaa, sillä onhan vain ajan kysymys, milloin ensimmäinen koronavirustapaus löydetään myös täältä Piilaaksosta. Joku päivystyksen odotustila olisi varmasti otollinen paikka altistaa itsensä kaikenlaisille viruksille. 

Kipu polvessa oli kuitenkin niin kestämätön, että halusin tutkituttaa polven ja saada asianmukaiset hoito-ohjeet. Röntgenkuvien mukaan luita ja jänteitä ei onneksi ole poikki, mutta polvessani on nyt rasituksen aiheuttama ärhäkkä tulehdus. Ja nyt kun ajattelen, niin viime viikollahan urheilin aika paljon, kun sitä aikaa nyt kerrankin oli, ja saatoinpa siinä parin lajin kohdalla vähän purkaa työpaikaltani jääneitä kiukkujakin. Nähtävästi tippukiviluolan jyrkät ja mutkittelevat portaat olivat sitten jo aristavalle polvelleni se viimeinen niitti ja niinpä se ruojake otti ja suuttui. Niinpä minulla on seuraavat pari viikkoa ohjelmassa täyslepoa ja kirjottelenkin tätä postausta kotisohvaltani koipi yläviistossa ja polvi kylmähauteessa. Jos kipu ei hellitä viikossa, saan kuulemma lähetteen ortopedille, joka tuikkaa kipupiikin.

Harmittaa vietävästi, mutta pitää tietysti olla iloinen, ettei ollut luita, ristisiteitä tms. tohjona ja jos tästä nyt vain tällä parin viikon levolla selviää. Moni suunnitelma tässä meni toki itsellä uusiksi, mutta ei voi mitään. Tällaistahan tämä elämän vuoristorata on. On nousuja, laskuja ja äkillisiä suunnanmuutoksia. Välillä ollaan myös pää alaspäin, tukka hulmuten. 
Nyt voin sohvalla lepäillessäni vain muistella tuota ihanan vauhdikasta viikonloppua, kuten nyt tätäkin Runquistin viinitilaa. Hi hih! Suomalaista vähän nauratti viinitilan nimi.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättäen toipilas huikkaa teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti