Kiitos palautteistanne!

Iso kiitos kaikista antamistanne palautteista ja kommenteista. Useimmat teistä tekivät sen nyt jopa ihan ihka ensimmäistä kertaa ja blogisivustoni kautta. Palautteitanne ja kommenttejanne on ollut aivan mahtava saada ja lukea. Olen lukenut ne kaikki makustellen läpi ainakin kahteen ellen jopa kolmeen kertaan. Ja pyrkinyt totta kai myös vastaamaan teistä jokaiselle. Kerrottakoon, ettei blogikenkääni nyt enää puristakaan yhtä pahasti. Suunsa näköjään kannatti avata. 

Olin nimittäin hautonut tätä bloggaamiskriisiä mielessäni jo pidemmän aikaa. Viime sunnuntaina avauduin sitten asiasta yhdelle ystävälleni täällä Piilaaksossa. Hän on itsekin pitänyt aikoinaan blogia ja ymmärsi tilanteen oitis. Hänen rohkaisemanaan päätin sitten kirjoittaa sen edellisen postauksen ja avata blogini nykytilannetta näin kirjoittajan näkökulmasta. Se selvästikin kannatti. Aika useasta kommentista nimittäin paljastui, ettei monellekaan teistä ollut lainkaan itsestäänselvää, että kirjoittajalle edes sen jonkinlaisen vastakaiun tai vuorovaikutuksen saaminen lukijoilta on niin tärkeää. Se todella on. 

Ja tämähän ei nyt suinkaan sitten tarkoita sitä, että teidän pitäisi jatkossa pakonomaisesti jokaiseen tekstiini jotakin kommentoida, ei toki. Mutta edes silloin tällöin ja lyhytkin annettu palaute tai kommentti saisi motivaation pysymään yllä. Ei se motivoi minua bloggaajana pidemmän päälle, että näen sivuston kävijämäärälaskurissa luvun nousevan. Silloin olen yhä siinä pisteessä, että "no, joku sitä jossakin lukee". Näiden kaikkien palautteidenne ja ulostulojenne kautta olen siis saanut oikeasti niitä kaipaamiani "kasvoja" teille lukijoilleni. Nyt sinne isoon saliin, jossa minä olen puhujana, on sytytetty valoja myös yleisön puolelle. Enhän minä kasvojanne oikeasti näe, mutta tiedänpä ainakin, että Tiina Italiasta tykkää lukea juttujani, samoin kirjoitustyylistäni tykkää se 34-vuotias helsinkiläinen ja yhdelle lukijalle uuden postauksen julkaisu voi olla sen päivän kohokohta. Vau!

Millaisissa tilanteissa blogiani luetaan?

Minua ilahdutti kovin myös saadessani kuulla millaisissa tilanteissa blogiani luetaan. Muistan entuudestaan, kuinka yksi lukijoistani kertoi lukevansa postaukseni aina työmatkabussissa. Siis tämä oli sitä aikaa, kun työpaikoille vielä fyysisesti mentiin. Ja nyt miten ihana, kun Eve kirjoittaa, että lukee blogiani aina iltalukemisenaan. Ottaa oikein hyvän asennon sängyssään ja aloittaa lukemisen. Ja kuinka yhdelle etätyöläiselle blogitekstini toimivat kivana lounas- ja kahvitaukoviihteenä. Hän lukee postauksiani ryppäinä, useamman kerrallaan. Lisäksi teitä innokkaita lukijoita löytyi niin monta ja minä kun en ole teistä suurimmasta osasta tiennyt yhtikäs mitään! Kyllä tämä on mieltäni lämmittänyt kovasti.

Kielitaidon ylläpitoa niin minulle kuin lukijallekin

Ehkä kaikkein yllättävin palaute oli kuitenkin se, että eräälle lukijoistani tekstini opettavat uusia suomen kielen sanoja nykypäivän aiheista kuten vaikkapa koronarajoituksista. Lukija on asunut Yhdysvalloissa jo noin 30 vuotta ja suomen kielen taidot eivät siis välttämättä ole hänellä enää niin aktiivisessa käytössä ja sitä kautta tuoreessa muistissa. Tämä toi minulle aivan uutta näkökulmaa. Yksi alkuperäisistä innoittajista blogini kirjoittamiseen nimittäin oli myös pitää omaa suomen kielen taitoani yllä. Mutta että se voisi olla sitä myös jollekin toiselle, lukijalleni, oli minulle ihan, että vau!

Postausaiheista ja ajankäytöstä

Yksi minut positiivisesti yllättänyt yleinen linja palautteissanne oli, että aivan arkisetkin jutut kiinnostavat. Siis ruokakaupassa käynnit, ravintolat, kahvilat ja arki kotona. Tämä on tosi kiva kuulla, sillä sellaisten postausten kirjoittaminen ei useimmiten vaadi aivan tolkutonta tuntimäärää. Aika kun tahtoo olla toisinaan kortilla, jopa kotirouvalla. Kun viimeksi mainitsin, että esimerkiksi faktapohjaiset ja taustatietolinkitetyt tekstit vaativat minulta todella paljon aikaa, en täysin avannut millaisia tuntimääriä tarkoitin. Nyt sen teille kerron. Pahimmillaan olen käyttänyt yhden postauksen tekemiseen aikaa omien laskujeni mukaan liki 20 tuntia! Kyllä, luit oikein. Ottaen kuitenkin huomioon, että kirjoitan blogiani tyystin harrastuspohjalta, eikä minulle makseta yhdestäkään kirjoituksesta, on 20 tunnin uhraaminen viikosta jo aika iso satsaus. Voisi kai sanoa, ettei kukaan tervejärkinen sellaista edes tekisi! Ja jos sitten sellaiseen tekstiin ei saa oikein minkäänlaisia reaktioita, niin voitte nyt ehkä paremmin kuvitella sen masennuksen määrän. Toki kyseinen aihe kiinnosti itseänikin, mutta kyllä yksistään postaustakin varten tuli pengottua taustoja vähän lisää. Ja tässä yhteydessä voin sanoa ihan suoraan, että en koskaan, ikinä, milloinkaan voisi kirjoittaa saman mittakaavan postauksia, jos olisin töissä! Tai silloin postaustahtini olisi yksi postaus kuukaudessa. Nyt koronan aikaan tuollainen tuntimäärä oli arjesta irrotettavissa. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, postausten suunnittelu, taustatiedon etsintä, kuvakaappauksien otto, tekstin jäsentely ja oikoluku ovat käyneet sopivasta aivojumpasta tänä "kotiarestin" aikana. Jatkossa tuskin tulen kuitenkaan ihan yhtä työläitä tekstejä enää tekemään, ihan ajankäytöllisistä syistä. Elämäähän tässä kuitenkin pitäisi elää itsekin. Yksi bloggaaja, jonka nimeä en nyt valitettavasti muista, vastikään kirjoittikin, että jatkaako hän ennemmin elämistään vaiko elämästä kirjoittamistaan. Hänelläkin oli siis ongelmia löytää riittävästi aikaa bloginsa jatkamiseen. Minulla sitä toistaiseksi on vielä ollut. 

Oli siis aivan mahtava, että uskaltauduitte nyt moni palautetta antamaan. Jospa jaksaisitte tehdä sitä silloin tällöin jatkossakin. Palautetta voi jättää blogisivuston kautta, somessa tai vaikka sähköpostitse. Osoitteen löydätte blogini yhteystiedot-alasivulta. Kommenttinne ovat se minun palkintoni näistä rustailuista ja antavat potkua kirjoittaa lisää. Jatkoa blogipostauksille on siis luvassa.

Itse en saanut aikaiseksi leipoa runebergintorttuja, mutta viime sunnuntaina kahvittelimme ystäviemme luona torttujen kera. Perheen mies oli nämä pyöräyttänyt, gluteenittomina vieläpä, ja kylläpä olivat herkullisia. Vähintäänkin yhtä herkullista oli nähdä ystäviä ihan livenä, etäisyyksiä pitäen toki, mutta ettei minkään ruudun kautta. Se on tätä vuoden 2021 luksusta se!

Joten asettelepas nyt Eve Kainuusta se tyynysi hyvin ja käy näin postauksen päätteeksi unten maille. Sinulle toivotan hyvää yötä ja kaikille muille sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!