torstai 25. helmikuuta 2021

Koronarokotuksista ja ilmiöistä niiden ympärillä

Yhdysvalloissa koronarokotukset ovat aika mukavassa vauhdissa. Näillä näppäimillä saadaan rokoterepertuaariin kolmas rokote mukaan ja tahdin odotetaan kiihtyvän entisestään. Mutta uskokaa tai älkää, tämänhetkisen tiedon valossa minä ja ukkokulta missasimme ensimmäisen mahdollisuutemme koronarokotteeseen! Postauksessa siitä lisää. Tässä postauksessa siis hiukan koronarokotuksista ja ilmiöistä niiden ympärillä.

Niin korona kuin koronarokotteetkin voivat kuumentaa tunteita, joten otetaanpa tähän alkuun kaunis kuva kukkivasta magnoliapuusta. Ne ovat nyt parhaimmillaan ja kerrassaan upeita täällä Piilaaksossa ja jaksavat sykähdyttää minua ihan joka kevät.

Rokotuksissa ongelmia toisensa perään

Vuoden 2020 loppupuolella koronarokotteet olivat olleet uutisissa pinnalla ja hyvässä myötätuulessa jo monta kuukautta. Valoa tunnelin päässä oli siis näkyvissä. Ensimmäiset rokotukset piikitettiin jo vuoden 2020 puolella. Niinpä toivonkipinä hehkui punaisena. Sitten kuitenkin rokotteiden saanti muodostui pullonkaulaksi. Seuraavaksi ilmeni säilytys- ja jakeluongelmia. Kaikenlaista mutkaa tuli matkaan. Rokotustahti hidastui. Kipinä, että tämä piina pian loppuisi, hiipui.

Alkupään ongelmat saatiin ratkottua ja rokotukset käyntiin, mutta aivan viime aikoina täällä Yhdysvalloissa on aloitettu uutisoimaan uudenlaisesta haasteesta. Sellaisesta, jota en itse osannut kyllä lainkaan odottaa. Kaliforniassa kaikki rokotukset ovat ainakin omien tietojeni mukaan hoidettu tähän mennessä pääosin ajanvarauksella. Nyt kuitenkin on uutisoitu, että jopa tuhansia varattuja rokotusaikoja on jätetty käyttämättä! Kyllä, kun volyymit ovat isoja, myös käyttämättä jääneitä rokotusaikoja on todella tuhansia. Pelkästään meidän piirikunnassamme Santa Clarassa yhdellä viikolla uutisoitiin 4 000 käyttämättä jäänyttä rokotusaikaa. Suomen väkilukuun suhteutettuna tämä tarkoittaisi 11 000 käyttämättä jätettyä koronarokoteaikaa yhden viikon aikana. Ilmeisesti ihmiset joko unohtavat varatun ajan tai jänistävät viime hetkellä, eivätkä menekään rokotetta ottamaan. Pohjimmaisia syitä näihin väliinjättämisiin ei vielä ole tiedotettu. Ehkä niitä ei edes tiedetä.

Tämä taas on aiheuttanut uuden ongelman. Rokotteita uhkaa mennä vanhaksi, sillä niitä ei ole saatukaan piikitettyä suunniteltujen ajanvarausten mukaisesti. Puhutaan ns. leftover- eli ylijäämärokotteista. Joidenkin rokotepaikkojen kulmilla tiedetään ihmisten odottelevan tuntikaupalla, jos tällaisiä ylijäämärokotteita sattuisi päivän päätteeksi jäämään. Osaa odottajista näissä on ilmeisesti lykästänytkin. 

Ylijäämärokotteista aiheutuu myös muunlaista hässäkkää ja sellaiseen "sotkeuduimme" tietämättämme itsekin. Viime maanantaina ukkokulta sai kollegaltaan työtiiminsä chattiin viestin, että Bay Arealla sijaitsevalla massarokotepaikalla ei ole saatu ihmisiä tarpeeksi rokotteisiin ja nyt erä rokotteita uhkaisi mennä vanhaksi. Parin kolmen päivän sisään olisi varattavissa aikoja ja nämä olisivat kenen tahansa vapaasti varattavissa. Päätavoitteena oli saada rokotteet pistetyiksi mahdollisimman nopeasti. Kollega oli saanut koodin, jolla rokotteiden ajanvarausjärjestelmässä pystyi "ohittamaan" tällä hetkellä rokotuksiin vaadittavan ikävaatimuksen ja varauksen tekeminen onnistui. Ettäkö ikävaatimuksen ohittava koodi? Kuulostaa hieman epäilyttävälle. Kollega kuitenkin vielä soitti koronarokotteiden kuumaan linjaan ja kysyi, onko todella ok mennä nyt varaamaan rokoteaika tällaisella koodilla, vaikkei nykyisiin rokotteiden saannin ikä- tai riskiryhmiin vielä kuuluisi. Kuuman linjan mukaan varaus oli "good to go". Hiukan siinä itsekin epäilimme, että meneekö tämä nyt oikein, mutta kollegan soitto "auttavaan puhelimeen" ja sieltä saatu vastaus vahvistivat, että toiminta olisi kaikinpuolin ok. 

Saimme ukkokullan kanssa rokoteajat takkuilevasta ja ilmeisen kuormitetusta järjestelmästä keskiviikoksi. Siis vain 1,5 vuorokauden päähän. Olin edelleen jännittynyt, että niinköhän tämä nyt näin nopealla varoajalla ja yks' kaks' yllättäen onnistuu! No, sittenpä tiistaina myöhäisuutisissa tulikin, että kyseisen massarokotuspaikan jakamat koodit, tai ainakin osa niistä, olivatkin tarkoitettu värillisille vähemmistöille (mustat, latinot) ja matalan tulotason ihmisille. Pian siitä uutisoi jo useampi uutiskanava. Joku oli siis vuotanut varauskoodit julki ja sana lähti leviämään tavoitellun kohderyhmän ulkopuolelle. Televisiouutisen mukaan koodia käyttäneet väärät ihmisryhmät tulisivat saamaan järjestelmän kautta automaattisesti rokotusajan peruuntumisen. Olimme uutisesta hämmentyneitä. Olimmeko mekin käyttäneet tietämättämme nyt väärin koodia, jolla etuilisimme rokotejonossa, mitä emme missään nimessä halunneet tehdä? 

Meidän rokotusaikojamme ei oltu vielä tiistaiseen myöhäisiltaan mennessä peruttu. Päinvastoin, olimme saaneet ajanvarauksistamme tiistaina vielä tekstiviestimuistutukset. Heti uutisen kuultuamme yritimme itse soittaa rokotteiden kuumaan linjaan. Siihen samaan ja ainoaan numeroon, joka ajanvarausvahvistuksissamme oli ilmoitettu, mikäli kysyttävää on. Kello oli jo yli kymmenen illalla ja puhelu meni vastaajaan. Tilanne jäi avoimeksi. Hermostutti, sillä rokoteaikamme olisivat keskiviikkona heti klo 12 jälkeen. 

Soitimme uudestaan rokotteiden neuvovaan puhelimeen heti keskiviikkoaamuna. Yritimme kysyä, mikä nyt on oikea tilanne. No, nainen puhelimen päässä oli pihalla kuin lumiukko. Ei tiennyt mistään jaetuista koodeista mitään, vaikka samantapaisia koodeja oltiin jaettu myös Los Angelesin massarokotuspaikalle ja näin ollen asia koski ainakin satoja ellei tuhansia ihmisiä. Aksentista päätellen puhelinneuvojanainen oli jostakin USA:n eteläisestä osavaltiosta, eikä näin ollen ollut perillä näistä aivan viimeaikaisista käänteistä Kaliforniassa. (Tämä on varmastikin valtakunnallisen auttavan puhelinnumeron miinuspuolia. Ainakaan meidän tapauksessamme tiukan paikan tullen ts. vain muutamaa tuntia ennen rokotushetkeä siitä ei ollut oikein mitään hyötyä.) Ukkokulta yritti puhelimessa rautalangasta vääntää moneen kertaan tapahtumien kulkua, mutta tuntui, ettei nainen kyllä hypännyt kärryille ollenkaan. Lopulta naisen ohje oli, että toimikaa oman intuitionne mukaan. Just! No, meidän intuitio soitti kyllä hälytyskelloja jo silloin tiistai-iltana ja niinpä peruimme omat rokotusaikamme välittömästi, vain neljä tuntia ennen rokotusaikaamme. Jospa he saisivat tilalle toiset rokotettavat ja nimenomaan heitä, joille rokotteet oli alunpitäen tarkoitettu. Ainakin nyt itse tunsimme toimivamme tilanteessa suoraselkäisesti ja oikein, emme etuilisi ketään. Ukkokullan kollegalta saamamme viestin perusteella olimme todella siinä uskossa, että rokotteita laitettaisiin nyt roskiin, ellei paikalle saatu nopeasti satoja käsivarsia riiippumatta siitä kenen käsivarsi oli kyseessä. Tilanne tv-uutisten mukaan osoittautui kuitenkin eriksi. Viesti oli varmaankin muuttunut matkan varrella lähdettyään leviämään.

Eräässä someryhmässä joku tapauksesta kiteyttikin aika hyvin. Ettei systeemin pitäisi edes päästää läpi varauksia pelkällä koodilla, vaan muutkin kriteerit tulisi täyttyä rokotusajan saamiseksi.


Jäin kuitenkin koko aika ihmettelemään, ettei meidän varattuja aikojamme peruttu varausjärjestelmän toimesta, kuten uutisen mukaan vääriä koodeja käyttäneille piti käydä. No, ajat oli nyt kuitenkin peruttu ja elämä jatkui. Keskiviikkoiltana ukkokulta sai kuitenkin tiimichattiinsä taas mielenkiintoista infoa. Yhden tiimiläisen kaveri on kyseisen massarokotuspaikan rokotejakelussa mukana ja hän kertoi, että kollegan tiimille jakama koodi olisi ollut ihan oikea käytettäväksi. Vähemmistöille tarkoitettu koodi oli eri koodi ja heidän rokotusaikana on jaettu pidemmälle aikajanalle. Meidänkin käyttämämme varauskoodi oli siis ihan oikeasti tarkoitettu ylijäämäisen rokote-erän nopeaan jakeluun ja tästä syystä aikoja jaettiin vain kolmelle päivälle. Olin tyrmistynyt! Miten sekavaa, huonosti tiedotettua, eikä rokotteiden auttava puhelinkaan osannut ohjata tilanteessa oikein! Joku voi nyt miettiä, miksemme vain menneet rokotuspaikalle ja selvittäneet siellä saammeko rokotetta ottaa. Täällä rokotepaikalla ei saa enää katsoa rokotettavan kelpoisuutta, ainoastaan varaus ja siihen liitetty henkilöllisyys tarkistetaan. Rokotekelpoisuuden tarkistaminen on siis ainoastaan varausjärjestelmän harteilla. 

Että tällainen tapaus tällä viikolla. Aikamoinen ilmiö tämäkin tällainen koodien jakaminen ja niiden kanssa sekoilu. Itse olin ehtinyt elättää toiveita jo lähenevistä työnhakumahdollisuuksista saadun rokotteen myötä, mutta toisin kävi ja niistä sitten toisella kertaa. Mutta seuraavaksi hiukan yleisemmän tason katsauksiin:

Rokotustahdista ja vähän rokotuskateudestakin


Kuten postauksen alussa mainitsin, USA:ssa koronarokotteiden tahti on aika hyvä. Joitakin maita, esim. EU-maita on tuntunut kismittävän se, että USA on saanut ensimmäisten valtioiden joukossa niin paljon rokotteita. Kaikkeen mahdolliseen tähän rokotejakeluun liittyvään en toki ole syvällisesti perehtynyt, mutta sen tiedän, että USA on myös rahoittanut rokotekehitystä isoilla tukisummilla. Elokuussa 2020 julkaistun uutisen mukaan presidentti Trumpin hallinto oli siihen mennessä tukenut koronarokotteen tutkimusta ja tuotekehitystä yli 10 miljardilla dollarilla. Tämän myötä USA päässee rokotteista varmaankin myös ensimmäisten joukossa ns. nauttimaan.

Eiväthän rokotukset toki takkuilematta ole menneet täälläkään, mutta rokotetun väestön prosenttiosuuksissa meillä ei ole ihan huono tilanne kuitenkaan: Koko Yhdysvalloissa on tällä hetkellä saanut 1. rokotepiikin 13,6 % koko väestöstä (mukana kaikki ikäluokat), 40 miljoonan asukkaan Kaliforniassa rokotettujen määrä on 14,3 % ja meidän 2 miljoonan asukkaan piirikunnassa on 15,6 %. Mielenkintoisena huomiona, että manner-USA:n osavaltioista kaikkein pisimmällä rokotuksissa on pohjoinen Alaska, missä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut jo 21,4 % väestöstä. Suomessa rokotettuja koko väestöstä on tällä hetkellä Ylen tietojen mukaan 5,8 %, mutta sielläkin toki eri sairaanhoitopiireissä on isojakin eroja.

Kaliforniassa rokotuksia hoidetaan isoilta osin näiden muutamien massarokotuspisteiden kautta sekä yksittäisten sairaaloiden ja terveyskeskuksien kautta, jotka vastaavat lähinnä omista potilaistaan. Pari viikkoa sitten rokottajien joukkoon liittyivät myös isot valtakunnalliset apteekkiketjut CVS ja Wahlgreens. Apteekit saavat rokotteet liittovaltion kiintiöstä, kun sairaalat ja terveysasemat saavat rokotteensa joko osavaltion tai piirikunnan kiintiöstä. Eli ihan kiitettävän monimutkainen kuvio. Lisäksi viime maanantaina uutisoitiin, että muutamissa eri osavaltioissa yksittäiset Costco-tukkukaupat aloittavat rokotukset. Näissä tukkukaupoissa on siis toki ollut omaa apteekkitoimintaa jo ennen tätä. Tällä hetkellä Bay Arealla vain yksi Costco, Novato, Marinin piirikunnassa aloittaa koronarokotukset.

Meidän piirikunnassa ollaan nyt vaiheesa, jossa rokotetaan yli 65-vuotiaita. Ensimmäisten rokotettujen joukossa olivat luonnollisesti terveydenhuoltohenkilökunta sekä vanhukset, jotka asuvat vanhainkodeissa tai vastaavissa yhteisöllisissä hoitopaikoissa. Tulevana sunnuntaina piirikunnassamme rokotusjoukkoon liittyvät myös uudet ammattiedustajat: opettajat ja lastenhoitajat, ruoka- ja maanviljelystyöntekijät sekä ns. emergency services -työntekijät.

Jos valtiot ovat toisilleen kateellisia rokotemääristä, niin samaa tapahtuu myös yksilötasolla. Juuri alkuviikosta täällä uutisoitiin tapauksesta, jossa losangelesilainen nainen, jonka mies menehtyi koronaan viime vuonna, sai rokotteen ikäänsä nähden aiemmin juuri tällaisesta massarokotepaikan leftover- eli ylijäämärokotesatsista. Ilman noita äkkipikaa jaettuja rokoteaikoja, rokotteet olisivat menneet vanhoiksi. Nainen sai rokotteen ja julkaisi siitä Instagramissaan kuvan. Hän sai seuraajiltaan kauheat haukut, vaikka tilanne meni aivan kuten rokotusvastaavat sen halusivatkin menevän. Ennemmin rokotteet jaetaan vaikka riskiryhmien ulkopuolisille kuin heitettäisiin vanhentuneina roskiin. Uutisessa puhuttiin rokotekateudesta (vaccine envy).

Ja varmaan rokotekateus (vaiko -ahneus) aiheuttaa monenlaisia muitakin kummajaisia. Suomessakin otsikoihin pääsi floridalainen nuorehko naiskaksikko, joka naamioitui mummoiksi saadakseen koronarokotteen aikaisemmin. Lisäksi täällä on varoiteltu huijaustekstiviesteistä, joissa luvataan pääsyä nopeammin rokotettavaksi, jos maksaa tietyn summan rahaa. Nämä eivät tietenkään pidä paikkaansa. Koronarokotukset ovat täälläkin ilmaisia aivan kaikille sen ottajille, kuuluipa terveysvaskuutuksen piiriin tai ei.

Itse olen seurannut ihan päivittäin sekä oman piirikuntamme, Kalifornian osavaltion kuin koko USA:n rokotusten edistymistä. Myös Suomen rokoteluvut kiinnostavat läheisteni vuoksi, totta kai. Luvut nousevat onneksi joka päivä ja itse pyrin ajattelemaan asian niin päin, että jokainen annettu pistos on eteenpäin tässä koronasuossa ja auttaa meitä kaikkia saavuttamaan sitä tavoiteltua laumasuojaa, vapauttamaan sairaalapaikkoja ja sen ylirasittunutta henkilökuntaa sekä pääsemään kohti normaalia elämää, joka toki varmasti tulee alkuun olemaan vielä uudenlainen. Itse jätin siis kateuskortin nurkkaan jo heti rokotusten alkumetreillä, mitä sillä turhaan myrkyttämään vain omaa mieltänsä.

Toisekseen, eihän rokote valitettavasti eloa aivan välittömästi autuaaksi tee. Immuniteetilla kestää oma aikansa kehittyä, eivätkä rokotteet anna 100 % suojaa. Joten villinä, vapaana ja maskittomanahan ei toki pysty lähtemään laitumille kirmaamaan kuin keväinen lehmä, vaikka rokotteen ensimmäisten joukossa saisikin. Mutta toivoa paremmasta, sitä rokote tuo toki hurjasti!

Toivonkin yli kaiken, että meidän kaikkien rokotusajat koittaisivat mahdollisimman pian! Ja käyttäkäämme se, kun sen aika tulee! Arkihan tosiaan jatkuu samanlaisena kuin ennenkin: sosiaalisia etäisyyksiä ja kasvomaskia pitäen ja käsihygieniasta huolehtien. Niin ja täällähän on muuten siirrytty virusmuunnosten myötä suosittelemaan tuplamaskitusta, ellei N95-maskia ole käytettävissä. Tuplamaskeista parhaana on tutkittu olevan yhdistelmä, jossa alla on kirurginen maski ja sen päällä kangasmaski.

Näihin sanoihin päätän tällä kertaa ja sanon teille taas hei, se on sama kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Vasta sen jälkeen, kun olimme omat rokoteajat varanneet tästä ylijäämäerästä, minulle selvisi, että esimerkiksi Facebookiin on perustettu oikein sellaisia alueellisia ryhmiä, joissa näistä ylijäämärokotteista tiedotetaan. Meillä täällä Bay Arean alueella toimii ryhmä nimeltä Covid Vaccine Standby (Bay Area). Paikalliset lukijani, liittykää siihen. Siellä näytetään jakavan aktiivisesti tietoa aiheen tiimoilta. Tosin tuoreeltaan on tuntunut, että ryhmä on vähän turhankin aktiivinen ja postauksia jaellaan paljon aiheen vierestäkin. Että liittyminen tietenkin omalla vastuulla. ;-) 

PPS. Sainkin jo lukijalta varsin aiheellisen ihmettelyn, että kuinka rokotteita voi mennä jo vanhaksi. Niin, en osaa sanoa onko kyseessä tilanne 1), että rokotteet otetaan x tuntia ennen pistämistä jääkaappiin sen mukaisesti paljonko rokoteaikoja on varattu ja sitten käyttämättä jätettyjen rokotusaikojen vuoksi ne jäävätkin piikittämättä, eivätkä rokotteet säily jääkaapissa kauaa, vai tilanne 2), että rokotteet on valmistettu jo x kuukautta sitten, minkä jälkeen ne ovat lojuneet aikansa eri varastoissa. USA kun on tosiaan saanut niitä lääkeyhtiöiden aivan ensimmäisenä valmistamia rokote-eriä jaettavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti