400. postaus: Hämmentäviä tilanteita Suomessa

Nyt kun on saanut Suomi-matkan jälkeen jo vähän huokaista, on mukava palata vielä muutamiin pieniin hämmentäviin hetkiin, joita Suomessa sattui ja tapahtui. Juu ja eivät nämä ole maatakaatavia asioita kenenkään elämässä, mutta ajattelinpa jakaa ajatuksia ja muistoja teillekin.

Suomalaisia mustaherukoita, nam! Harvinaista herkkua minulle, sillä täällä en niitä ole onnistunut kertaakaan tuoreena löytämään. Punaherukoita pari kertaa kyllä, mutta en mustaherukoita.

Ruokatilaus ravintolassa

Olimme sopineet ystävieni kanssa illallistapaamisen oululaiseen ravintolaan. Minä ulkosuomalaisena kuolasin niin alku- kuin pääruokienkin perään, sillä tarjolla oli monenmoista pohjoissuomalaista herkkua. Kun tilauksen aika tuli, oli osalle seurueesta ilmeisesti vielä epäselvää, mitä kukin haluaisi. Ehdotin ääneen, että tilataan ensin vain alkuruoat ja pääruoat vasta myöhemmin. Tarjoilija vähän jähmettyi ja samoin yksi ystävistäni sanoi, että yleensä kyllä tilataan aina alku- ja pääruoka yhtä aikaa. 

Olin jotenkin unohtanut tällaisen käytännön, sillä viime aikoina täällä Piilaaksossa olemme monesti käyttäneet tätä kahden eri tilaushetken tapaa. Eikä se täällä ole aiheuttanut närästystä henkilökunnassakaan. Yleensä on ollut kaksi eri tilannetta, joissa olemme näin toimineet:

1) Jos kyseessä on ollut uusi ruokaravintola (ja niitähän nyt pandemian jälkimainingeissa on pulpahdellut kumoon menneiden tilalle). Uudessa paikassa ei ole tietoa vielä annoskoosta, joten alkuruokien tilaaminen ja kokoluokan näkeminen auttaa valitsemaan jatkotilauksen paremmin. Muistan, kun silloin kauan sitten tänne muutimme ja yritimme arvata annoskokoja hintojen perusteella. No, ne arvaukset menivät kyllä useammin metsään kuin nappiin. 

2) Tällä kahden tilauksen taktiikalla saa halutessaan rauhoitettua myös ruokailutilannetta. Eli ei pääse käymään niin, että kun alkupalan nauttiminen on vasta puolivälissä, niin tarjoilija tuokin jo pääruoan viereen odottamaan. Ehkä tämäkin on enemmän "vaivana" täällä USA:ssa, jossa tarjoilijoiden palkka pohjautuu paljon tippeihin. Niinpä tarjoilussa nopeus on valttia. (Eli hyvä tippi ripeästä palvelusta, mutta myös mitä nopeammin seurue A syö, sitä nopeammin saadaan seurue B sisään ja siis mahdollisuus kaksiin eri tippeihin.)

Oulussa sen sijaan ajattelin, että jos pääruokien kanssa oli vielä empimistä, niin kaksi eri tilauskertaa olisi ollut kätevä. Tämä siis oli vain hyvä muistutus ja huomio itselleni, että olin päässyt hiukan "vieraantumaan" suomalaisesta tilaustavasta. Lopulta saimme kaikki hyvää ruokaa, masut täyteen ja kuulumiset tuli vaihdettua.

Toukokuun aikana Suomen luonto puhkesi kohti kesää. Oli ihanan tuoreen vihreää.

Töksähtävää palvelua, tapaus 1

Suomessa tuli tehtyä myös pitkähkö maakuntakierros. Olin varannut pienehköstä kaupungista majoituksen pariksi yöksi. Halusin suosia pientä persoonallista kartanomaista majapaikkaa, enkä isoja hotelliketjuja. Hinta oli oikein sopuisa ja erityisesti houkutteli ilmoitus asiakkaalle lämmitettävästä saunasta pyydettäessä. Niin nettisivuilla, varausvahvistuksessa kuin vielä edellisenä päivänä tulleessa muistutusviestissä kerrottiin sisäänkirjautumisajaksi klo 16-20. Asia selvä. 

Saavuimme majoituspaikkakunnalle noin klo 14. Järjestimme oheisohjelmaa pariksi tunniksi, minkä jälkeen pääsisimme kirjautumaan majapaikkaan. Klo 15.30 sain kuitenkin puhelun majoittajalta. Hyvin kireä-ääninen nainen tivasi, mihin aikaan olemme oikein majapaikkaan tulossa. Menin hämilleni ja sanoin, että huoneenhan saa vasta klo 16 jälkeen. Nainen kertoi, että ei pidä paikkaansa. Nyt on sunnuntai, eikä meillä ole ketään vastaanotossa enää klo 15 jälkeen. Sanoin, että viimeksi eilen tulleessa viestissä luki klo 16 jälkeen. 

"Joo, no se ei pidä paikkaansa. Minä jätän teille tänne koodilukolla aukeavan rasian, josta saatte avaimenne." 

"Entäpä sauna tänä iltana?", minä kysyin. 

"Joo, no sekään ei onnistu, koska sunnuntai, eikä ketään ole enää töissä."

No, yöpymään päästiin ja majapaikan aamupala osoittautui kyllä täydeksi helmeksi! Mutta tämä palvelu sitten. Ja väärä informaatio. Minä kyllä ymmärrän suomalaisen kalliin työtuntihinnoittelun sunnuntaisin, mutta en voinut olla ulkosuomalaisena ajattelematta asiaa ulkomaalaisen turistin näkökulmasta. Miltä hänestä tuntuisi saada moinen, hiukan syyttävään sävyyn soitettu puhelu? Aivan kuin asiakas olisi myöhästynyt sovitusta aikaikkunasta. Otin asian majapaikassa ystävällisesti puheeksi ja annoin vinkin, että ainakin ennakkotiedot sisäänkirjautumisajasta olisi syytä päivittää. Vastaanottovirkailija toki pahoitteli tilannetta ja sanoi paikan kärsivän henkilöstöpulasta ja sen sellaista. 

Mutta aamupala mm. vastapaistettuine räiskäleineen omatekoisen lakkahillon kera jäi kyllä niin kielen päälle, että jos valinnan paikka tulee, niin voinen mennä majoittumaan toistekin. Ja se saunakin saatiin järjestymään toisena iltana. Oikein kiva.

Ohukaisia, lakkahilloa ja inkiväärishotti.

Töksähtävää palvelua, tapaus 2

Toinen erikoinen palvelutilanne sattui Oulussa. Menimme ostamaan ruokakaupan palvelutiskistä yhtä herkuttelujuustoa, jota ei täältä USA:sta saa. Kauppa oli auki iltakymmeneen ja me saavuimme juustotiskille klo 21. Tiskin takana oli henkilökuntaan kuuluva, mutta hän sanoa paukautti meille, että hänen työaikansa loppui juuri. Tiskissä olisi ollut valmis juustopala odottamassa, mutta siitä puuttui hintalappu. Emme saaneet hintalappua, koska työaika oli loppu ja henkilö paineli silmiemme edestä takahuoneeseen. Juusto jäi siis ostamatta.

Pari päivää myöhemmin menin uudelleen ostaakseni kyseistä juustoa. Nyt juusto oli myyty loppuun. Tai siis ilmeisesti se oli myyty loppuun, kuten myyjä sanoi. Kysyin, milloin tulee uusi erä. Ei osannut sanoa, koska juustovastaava oli kuulemma juuri vaihtanut työpaikkaa ja jäljelle jääneet eivät tienneet juustojen tilauskäytännöistä mitään. Siis näillä sanoilla asia minulle kerrottiin. 

Että menipäs se juuston saanti sitten vaikeaksi. Kun kerroin tapauksesta serkulleni, myös hän naurahti tilanteelle. Kyseessä kun pitäisi olla Oulun paras ruokakauppa sitten Stockmannin vetäytymisen jälkeen. Jälleen kerran mietin, jos ulkomaalainen turisti olisi ollut juustotiskillä. Varsinkin hetkellä, kun työaika on juuri loppunut ja myyjä kääntää asiakkaalle selän painellakseen takahuoneeseen. Millaisen kuvan se suomalaisesta palvelukulttuurista antaisi? 

No, yksittäistapauksiahan nämä. Herkkuhetki ei siis Oulussa toteutunut, mutta ukkokulta onnistui ostamaan juustoa lopulta Helsingistä.

Maakuntakierroksilla pääsee paikallislehtiä lukemalla nauttimaan myös Suomen ihanista murteista. Ai että! 

Padron-paprikat Suomessa vs. Kaliforniassa

Olemme Kaliforniassa ihastuneet grillaamaan Padron-paprikoita. Täällä niitä joutuu toisinaan hiukan metsästämään, sillä on vain tietyt pari kauppaa, jotka niitä edes myyvät. Kaupunkimme Farmers' Marketillakin niitä on vain kausittain saatavilla. Koko Padron-paprikoiden juju on niiden yllätyksellisyydessä: paprikoista ei voi päälle päin päätellä, mikä yksilö sattuu olemaan maultaan mieto ja mikä tulinen. Niiden syöminen porukassa onkin hauskaa. Saa jännätä, kenelle suuta poltteleva sattuma osuukaan. Ilme sen yleensä kertoo aika nopeasti, hahah.

Mutta kuinka kävikään Suomessa? Olin ensinnäkin melkeinpä puulla päähän lyöty, että Suomessa Padron-paprikoita myytiin jopa pienissä lähiruokakaupoissa. Aivan mahtavat valikoimat jälleen kerran, ihan kateeksi käy! No, ostimme paprikoita pari pussia ja grillasimme ne. Mutta nämä Marokosta tuodut paprikat olivatkin maultaan aivan pliisuja! Ei siis yhtään poltetta yhdessäkään paprikassa!

Ihmettelimme mietoa makua oululaiselle ystävällemme, joka rakastaa tulisia makuja ja tykkää myös Padron-paprikoista. Hän vahvisti, ettei Suomessa myytävissä Padron-paprikoissa ole koskaan sitä poltetta. Olinhan minä äimänä. Että saman kasviksen maku voi vaihdella näin paljon eri puolilla maailmaa! Ehkä se on lajikekysymys tai joku muu, en tiedä. Joku viisaampi tämän varmaan tietää, saisi valaista minullekin.

Padron-paprikat menossa grilliin. Suomessa makuelämys jäi kuitenkin totutumpaa vaisummaksi. Mutta halpojahan nämä olivat meidän hintoihimme verrattuna! Suomessa kilohinta oli 8 eur, meillä paunasta saa pulittaa yhtä monta dollaria. Meillä hinta siis noin kaksinkertainen.

Tällaisia ulkosuomalaisen ihmettelyjä Suomessa tällä kertaa. 

Ja hei, voitteko kuvitella, tämä on blogini 400. postaus! Onhan sitä tullut jokunen tekstintynkä siis naputeltua. Kiitos teille, jotka olette blogikelkassani roikkuneet. Palautteenne ja silloin tällöin annetut kommentit kannustavat aina jatkamaan. 

Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!