Ensimmäiset Suomi-kummajaiset

Töttöröö. Suomessa ollaan ja jetlag on jälleen kerran yllättänyt olemalla erilainen kuin koskaan aikaisemmin. Nyt jaksan valvoa päivät, suorastaan tuntikaupalla, eikä perinteisiä nukkumattikohtauksia ole tullut. Yöunta on riittänyt ensimmäisen yön kolmen tunnin unien jälkeen joka yö aina yksi tunti lisää. Viime yönä pääsin jo melkein seitsemään tuntiin, jiihaa!

Onneksi Oulussa odottikin juuri satanut valkea lumipeite ja aurinkokin kurkisteli parina ensimmäisenä päivänä.

Paluumuutto on herättänyt paljon ajatuksia, mutta koska olo vähien unien vuoksi vielä melko kukkuluuruu, postailen ainakin tällä kertaa kepeämpiä juttuja. Toisaalta paluumuuttoonhan ne liittyvät nämäkin, sillä nyt jo näiden muutamien päivien aikana olen pistänyt merkille pari suomalaista seikkaa, jotka nyt vuorostaan tuntuvat Amerikka-elämän jälkeen minusta kummajaisilta.

Aivan ensinnä tapaus, kuinka Suomi toivotti minut tervetulleeksi, omalla tavallaan:

Järkyttävän kallis alkoholi

Olin saapunut Helsinki-Vantaan lentokentälle ja odottelin Oulun konetta lähteväksi. Ajattelin ottaa ja nauttia Amerikan pöperöiden jälkeen lautasellisen perisuomalaista, kermaista lohikeittoa. Keiton sain ja kahden (mitättömän) pienen ruisleipäpalan kera se oikein hyvää olikin. Mutta sitten. Keiton kaveriksi ruokalistalla suositeltiin lasillista valkoviiniä, jonka hinta oli yli 17 euroa! Kääk! Siis enemmän kuin itse ruoan hinta. Joo-o, kyseessä on lentokenttähinnat tiedetään, mutta silti. Olihan tämä nyt järkytys! Että yksittäinen alkoholiannos voi todellakin maksaa enemmän kuin lämmin pääruoka.

Lisäksi tiesin, että Suomessa kun ollaan, olisi tuo lasiin tuleva viini tottakai tarkasti mitattu ja olisin tuolla 17 eurolla saanut sitä sen 12 cl, ehkä jopa huikeat 16 cl, en muista kumminko ruokalistassa luki. Kaliforniassahan nimittäin hyvin harvassa paikassa, jos missään, viiniannoksia mitataan. Ne kaadetaan ns. vapaalla kädellä. Väkevien alkoholiannosten kohdalla mittaa käytetään hiukan ahkerammin, mutta ei aina silloinkaan.

Lentokentän lohikeitto. Ruokajuomana sattuneesta syystä vesi.

Sitten Oulussa sain seuraavan omalaatuisen tervetulotoivotuksen:

Nipottaminen parkkimaksuista

Serkkuni saapui minua hakemaan Oulun lentokentältä. Lentokentän pihassa on nykyään maksuton viiden minuutin, muutamalle autolle tarkoitettu pysäköintialue näitä nopeita noutoja ja saattamisia varten. Kun serkun kanssa lentokentän tuloaulassa kohtasimme, totesi hän, että nyt on jo kiire autolle. Minä, että häh? Serkku kertoi, että siellä on parkkipirkko kiertämässä ja kuvaamassa pysäköityjä autoja juuri sillä viiden minuutin pysäköintialueella. Siis klo 22 tiistai-iltana! Ei hyvää päivää! Oli serkullekin sanonut, että jos matkalaisella on ruumatavaraa, niin sinun on parempi viedä auto puomien taakse. Siis tälläkö täällä kaupungin kassaan rahaa kerätään? Kyllä siinä saa parkkiliisa muutamat sakot rapsauttaa, jotta tienaa edes oman palkkansa verran. Ottaen huomioon, että kyseessä oli iltatunnit, joihin Suomessa kuuluu tietenkin kaikenmoiset lisät. Amerikassa, ainakin valtaosassa työpaikkoja, palkka on sama, tekipä työtä aamulla, illalla, arkena tai sunnuntaina. 

Olihan tämä nyt kummaa nipottamista. Ja siis tuohon aikaan vuorokaudesta. Sitä nimittäin pääsi Piilaaksossa jo tottumaan käytäntöön, ettei parkkimaksuja juurikaan koskaan esimerkiksi tienvarsipaikoilla tai laajoilla parkkialueillakaan kerätty, vaikka kyseessä olisi kaupungin keskusta. (San Francisco on asia erikseen.) Pitääkin yrittää olla täällä tarkkana, ettei jätä autoaan parkkiin piilaaksolaisen huolettomasti. Sakothan siitä täällä lävähtää. 

Tylsät rekisterikilvet

Kyllä suomalaiset rekisterikilvet ovat sitten tylsiä. Nyt sen vasta hoksaan, kuinka huomaamattani olen Amerikassa tottunut erilaisten rekisterikilpien bongaukseen. Siellä kun törmäsi päivittäin johonkin hauskaan tai muuten vain erikoiseen kilpeen. Täällä olen vaistomaisesti jatkanut samaa bongaustaktiikkaa, mutta eipä juuri erikoiskilpiä ole katseen alle osunut. Tässä alla ukkokullan Alabamassa asuvan serkkupojan rekisterikilpi vertailukohdaksi. Musta tää on aika cool!

Serkkupoika on veteraanikilpensä oikeutetusti ansainnut, vaikka onkin alle 30-vuotias.

Tiski- ja pyykkikoneen hanat

Arvatkaapa, kuinka on käynyt, kun olen täällä Suomi-kodissani yrittänyt laittaa pyykki- ja tiskikonetta päälle? No eiväthän ne ole aluksi inahtaneetkaan, sillä unohdan joka kerta avata niiden hanan! Amerikassa kun ei vakuutustarkastajan kauhuksi näitä hanoja ole, joten niiden avaaminen ja sulkeminen on näemmä päässyt reilussa vuodessa unohtumaan. Taas opetellaan siis nykyään uusille, mutta vanhoille tutuille tavoille. 

Niin, kyllähän siinä selvästi on/off lukee. Vielä kun muistaisi käyttää...

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. 1. Olen saanut teiltä lukijani useita eri kanavia pitkin ihanan kannustavia palautteita jatkaa blogiani. Kiitos niistä ja lentosuukot kaikille!

PS. 2. Tänään itsenäinen Suomi täyttää 98 vuotta. Onnea, Suomi! Viime heinäkuussa Amerikan itsenäisyyspäivän postauksessani kirjoitin kuvauksen myös Suomen itsenäisyyspäivän vietosta. Arvelin sen olevan hiukan karrikoitu, mutta tänään voin todeta, että noin se Suomessa menee, prikulleen. :-)