Tapaus paluumuuttaja, omia havaintoja

Huh huh, onpa ollut taas sellaista hulinaa ja huisketta vähän joka saralla, etten ole ehtinyt blogianikaan päivittämään. Mutta nyt, hoplaa! Lupaamallani paluumuuttoteemalla jatketaan. Viime postauksessa ruodin siis muutamia Suomeen palanneiden henkilöiden kokemia tapauksia. Tällä kertaa kirjoittelen joistakin omista havainnoistani.

Avojaloin rantahietikolla tepastelu on vaihtunut toppakengissä taapertamiseen lumihangessa.

Itselläni on nyt siis Suomessa asumista takana noin 2,5 kuukauden verran ja joitakin pieniä paluumuuttoshokkeja on tässäkin ajassa jo ehtinyt syntymään. Onneksi ei kuitenkaan aivan niin rajuja muureja ole tullut itselleni vastaan, kuin viime postauksessani kirjoitin. Mutta kieltämättä, eräänlaisen sanallisen syrjinnän kohteeksi olen jo Suomessa ollessani joutunut minäkin. Se on ollut ikävä juttu, mutta siitä ehkä myöhemmin lisää. Mielestäni paluumuuttajan on kuitenkin hyvä tiedostaa tällaiset mahdolliset muurit ja negatiiviset ennakkoasenteet etukäteen. Ehkäpä osasin minäkin pisaran verran paremmin valmistautua tulevaan isoon muutokseen, omaan paluumuuttooni ja vieläpä ilman ukkokultaa.

Onneksi on Fazerin marjapiirakat. Tässä uutuusmaku, ainakin minulle. (Piirakkapaketin päiväyksestä näkee, että postaukseni on roikkunut puolivalmiina jo jonkin aikaa.)

Aluksi yksi kuvaus, millaisesta muutoksesta näissä mantereelta toiselle muutoissa on käytännössä kyse.

Expat-puolisoiden elämää

Eräässä nettijulkaisussa kirjoitettiin expat-puolisoiden elämästä. Artikkelilla oli muuten ihan mielenkiintoinen www-osoitekin ja jätän sen siksi tähän näkyviin: http://internationalschoolparent.com/the-worst-advice-you-can-give-to-an-unhappy-expat-spouse/. Julkaisussa oli seuraava toteamus expat-puolisoiden elämästä:

"Expat spouses change continents like other families 

change tables at a restaurant."

Expat-puolisot vaihtavat siis mannerta siinä missä muut perheet vaihtavat pöytää ravintolassa. Tämä kuvaus kolahti minuun, sillä se kuvastaa tällä hetkellä niin hyvin omaa elämäntilannettani. Itsekin huomaan, että tässä on tullut vaihdettua mannerta useammin kuin ovikranssia ulko-ovessa: kesäksi 2014 Jenkkilään, syksyksi 2014 Suomeen, loppuvuodesta 2014 Jenkkilään, vuoden 2015 aikana pari lisäkäyntiä yllättävän elämänkäänteen vuoksi Suomessa, takaisin Jenkkilään ja lopulta joulukuussa 2015 pakkopaluu Suomeen. Ja vaikka kyseessä on "vain" kahden, joskin eri puolilla palloa sijaitsevan mantereen tapaus, niin eipä tässä nyt oikein ole sormia napsauttamalla selvinnyt, että millä mantereella meikäläinen, yhdenlainen "expat spouse" oikein asuisi... Ainakin se tuntuu vievän pirun kauan aikaa.

Mutta sitten muutamiin omiin paluumuuttohavaintoihini.

Yksityiselämä julkista riistaa

Se minua on sitten hämmästyttänyt, että kuinka paljon kyselyitä olen nyt Suomeen palattuani saanut osakseni. Ja etteivät utelut vähentyneetkään ensimmäisen parin viikon jälkeen. Yksityiselämäni tuntuu olevan vapaata riistaa ja kuka tahansa, puolituntematonkin voi udella, mitä, miksi, milloin, joko? Olin yhdessä vaiheessa näihin jatkuviin uteluihin todella uupunut. Jos oma elämä on ns. palasina maailmalla, henkilökohtainen tulevaisuus harmaata epämääräistä mössöä, oloa ei yhtään helpottanut se, että jatkuvasti tentataan, mitä seuraavaksi, joko suunnitelmat ovat selvillä. Välillä on tehnyt mieli huutaa, että kyllä minä sitten kerron, kun jotakin kerrottavaa on! Ja sorry nyt vaan juuri sinäkin lukijani, joka olet joskus sattunut minulta jotakin elämäni nykytolan tiimoilta kysäisemään. Teitä kyselijöitä on vaan ollut niin käsittämättömän paljon!!!!!!!!!

Kerron esimerkin. Kuvittelepa omalle kohdalle vaikka seuraavanlainen tapaus. Tilanne, joka sattui pari viikkoa sitten työpaikkani ruokalassa. Pitkien ruokajonojen yli minulle kailotettiin: "JOKO SUN VIISUMIASIAT ON KUNNOSSA?!" Nii-in, no eihän siinä ollutkaan kun taas tsiljoona ylimääräistä korvaparia kuulemassa suhteellisen henkilökohtaista asiaa. Jep. Että aikamoista julkista ja vapaata riistaa tässä on tuntenut elämänsä kanssa olevan.

Nyt varmasti jollakin pulpahti ajatuskupla pään päälle, että no mitäs olet kertonut vaiheistasi blogissasi! Niin. Blogia aloittaessani en luonnollisestikaan tiennyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja toisaalta, millainenkohan kysymysten ryöppy olisikaan odottanut, jos yhtäkkiä vain olisinkin muuttanut Suomeen ukkokullan jäädessä rapakon taakse, kertomatta yhtään mitään muuttoni syistä tai taustoista? Veikkaanpa, että ihmisten kyselyikä olisi päässyt vieläkin villimpään kukoistukseen juuri silloin.

Tästäkin minulla on tuore esimerkki. Viimeksi viime viikolla yksi kollegani kysyi minulta aidosti hämmästyneenä lounaspöydässä: "No, oletkin tullut takaisin. Eikö siellä Amerikassa ollutkaan kivaa?" Argh! Hän ei siis ollut lainkaan tietoinen viisumiongelmistani tai muista käänteistä ja juuri näin, näinhän ihmiset luonnollisestikin olettavat asioiden olevan. Palattu on, koska kivaa ei ollutkaan tai joku meni mönkään. Juuri tämän vuoksi olen katsonut parhaaksi kertoa Suomeen palaamiseni syyt edes pääpiirteittäin julkisesti, täällä blogissani. Jos sen seurauksena olisi edes kaksi kysymystä vähemmän vastattavana. Ja tosiaan, vain pääpiirteet olen tuonut julki. On teidän lykky, etten ole aivan kaikesta täällä blogissani avautunut. :-D

Ensimmäiset työviikot "appelsiinitehtaassa"

Myös työpaikalle paluu oli aika, kuinka sen nyt muotoilisin, mielenkiintoista. Reilussa vuodessa siellä oli käynyt melkoinen myllerrys organisaatiomuutoksineen kaikkineen. En siis todellakaan palannut vanhaan ja tuttuun. 

Tiedätte varmaan niitä "lasten suusta" -palstoja. Kerran joltakin lapselta oli kysytty, mitä organisaatiomuutos hänen mielestään tarkoittaa. Lapsen mielestä se tarkoitti appelsiinitehdasta. Nauroin tälle makeasti jo silloin. Ja tiedättekös, sellainen tunne minulla ensimmäiset työviikot olikin, organisaatiomuutos oli kuin appelsiinitehdas! Olin tähän asti aina luullut, että appelsiinit kasvavat puissa, mutta nyt olinkin töissä appelsiinitehtaassa! Niin pihalla minä siis uudessa, myllerretyssä työorganisaatiossa ja entiset työtehtäväni lahjakkaasti nollaanneena aluksi olin. Ja ainoatakaan "appelsiinia" en pystynyt ensimmäiseen pariin viikkoon tuottamaan. ;-)

Työn hedelmiä? ;-)

Tästä päästäänkin sopivasti seuraavaan pohdintaan:

Kuinka työelämä vastaanottaa paluumuuttajan?

Jo useita vuosia sitten pääsin, tai paremminkin jouduin sivusta seuraamaan kuinka Suomeen palannut entinen ulkosuomalainen on otettu vastaan työelämässä. Ja tässä en nyt siis ota kantaa, sattuivatko tapaukset omalla työpaikallani vai jossakin muualla. Ihmetellä täytyi, etteivät työyhteisöt ainakaan näiden kahden eri ystäväni tapauksissa halunneet millään tavalla hyödyntää työntekijänsä ulkomaajakson antia! Kukaan ei kysynyt ystäviltäni, mitä uutta ja erilaista työelämä ulkomailla toi eteen. Mitä hän oli oppinut? Tai olisiko jotakin sellaista, jota suomalaisessa työpaikassa voitaisiin kokeilla toisin? Olivathan nämä molemmat tapaukset aivan käsittämätöntä uuden voimavaran hukkausta! Tiedä sitten, kuinka yleinen tapa tällainen työntekijän ulkomaajakson annin sivuuttaminen suomalaisissa työyhteisössä on. 

Itsehän en ollut nyt ulkomailla asuessani mukana työelämässä, joten en voi näihin kuvailemiini tapauksiin itseäni millään tavalla myöskään rinnastaa. Kyllähän siellä Piilaaksossa joitakin havaintoja tuli tehtyä myös työelämän puolelta, mutta niistä minulta on kysellyt ehkä vain kaksi tai kolme ihmistä. Kaikki muut kyselevät säästä. :-D Niin, ja tietenkin, että mitä aion tehdä jatkossa.

Myös Suomi on muuttunut

Viime kerralla kirjoitin, että paluumuuttajan kulttuurishokki muodostuu ainakin kahdesta tekijästä. Siitä, että henkilö itse on muuttunut ulkomailla asuessaan, sekä siitä, että myös Oy Suomi Ab on muuttunut tuona aikana. 

Itselleni tällaisia Suomessa muuttuneita asioita oman ulkomailla asumiseni aikana ovat olleet esimerkiksi muuttuneet euron setelit. Uudet setelit näyttivät minusta aluksi aivan liian pienille ja aivan liian värikkäille leikkiseteleille. Mutta osoittautuivathan ne sitten ihan oikeaksi rahaksi. 

Tänä aikana Suomen televisioon ovat tulleet myös selkokieliset uutiset. Ja kysehän ei ole pelkästään uudesta tv-ohjelmasta, vaan tällainen kertoo myös jotakin Suomen muuttuneesta väestöstä. Jos joku ulkosuomalainen ei nyt ole näistä selkokielisistä uutisista vielä tietoinen, niin kyseessä on siis uutislähetys, jossa uutiset kerrotaan hitaasti ja vaikeampaa sanastoa välttäen. Tarkoitus on saada Suomeen muuttaneet ulkomaalaiset ymmärtämään sekä itse uutisia, että oppimaan samalla suomalaista sanastoa ja suomen kieltä.

Ja kas kummaa muuten, suomen kielikin tuntuu saaneen uusia sanoja! Näistä esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa sanat halpuutus ja suvakki.

Kaleva 2:n etusivu 5.2.2016. Niin, sanomalehti Kalevakin on tällä välin muuttunut tabloid-kokoiseksi ja siinä on nykyään kaksi osaa.

Myös kotikaupunki Oulun katukuva on muuttunut yllättävänkin paljon poissaollessani! On tullut uusia kauppoja uusille paikoille ja kaupungin kadut on revitty auki taas uusista kohtaa. (Ainahan Oulun keskustassa on jossakin kohtaa katutyö.) Ajoin toissa päivänä ensimmäistä kertaa 1,5 - 2 vuoteen Merikosken siltojen yli ja kaupunginosa Tuiran läpi. (Tai no menin minä siitä myös uuden vuoden yönä, mutta parit nautitut skumppalasilliset saivat minut ennemmin puhua pulputtamaan tutulle taksikuskille kuin katselemaan maisemia taksin ikkunasta.) Tuirakin näytti uudistaneen kasvojaan, mutta silti saan edelleen mielleyhtymiä Helsingin Töölöstä, kun Tuiran ytimen ohitan. Jotkut asiat säilyvät.

Lisäksi työmaailmassa asiat näyttävät muuttuneen, ottamatta tässä nyt kantaa ovatko asiat menneet eteen vai taaksepäin, heh heh. Ja sitten en tiedä, että onko suomalaisten ryppyotsaisuus vain pahentunut entisestään tänä aikana, vai onko "vika" minun, katsojan silmässä. Tämä on itselleni ollut se surullisin tai masentavin havainto Suomen ja suomalaisten muuttumisesta.

Mutta hei, jos olivat ruokakauppakäynnit hepreaa Kaliforniaan muuttaessa, niin sitä ne ovat olleet vähän täälläkin. Paluumuuttaja on saanut hämmästellä vaikka mitä uutuuksia kauppojen hyllyillä. Esimerkiksi suomalaisten ruokakauppojen maitovalikoimahan on näemmä räjähtänyt käsiin! Rahkoista puhumattakaan! Parin muunkin uutuustuotteen kohdalla loksautin leukani auki kuin kukkahattutäti konsanaan! 

Mitä ihmettä minun silmäni suklaahyllyllä näkivätkään? Dagen efter -suklaalevy! Mihin tämä Suomi on oikein menossa? ;-)

Siis täh? Jotain pussisiideriä? OMG.

Paikalliset kirjoittamattomat säännöt

Viime postauksessa kirjoitin myös niistä suomalaisen yhteiskunnan kirjoittamattomista säännöistä, joita vuosia ulkomailla asuneiden paluumuuttajien voi olla mahdotonta tietää. On olemassa myös paikkakuntakohtaisia kirjoittamattomia sääntöjä ja Oulullakin on omansa. 

Jos Ouluun palaava paluumuuttaja ei ole välittömästi kartalla kaupungin pitsamafiasta, se ei välttämättä sotke tai vaaranna päivittäisiä toimiasi. Pahimmillaan tietämättömyys paikkakunnan omista kirjoittamattomista säännöistä voi kuitenkin koitua kohtaloksesi. Nimittäin Oulussa on myös ainakin yksi kirjoittamaton sääntö liikennettä koskien. Vaikka liikennevalot vaihtuvat oululaisille autoille punaisiksi, niin yleensä sieltä tulee vielä yhdestä neljään autoa ja viimeiset niistä ankarasti kaasua painaen. Jos siis viimeksi ylitit suojatietä Oulussa kultaisella -60-luvulla, niin kannattaa ehdottomasti muistaa, että ajat, ja ajajat, ovat muuttuneet!

Paluumuuttaja on pohtinut, että miksi pyöräilykaupunki Oulun pyörätelineessä on auton siluetti? Miksei polkupyörän?

Tulikin taas superpitkä postaus, mutta onhan tämä niin laaja aihepiiri, huh! Ensi kerralla blogissani sitten taas jotain ihan muuta. Siihen asti sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!