Tapaus paluumuuttaja

Muutto takaisin Suomeen, ainakin väliaikaisesti, on luonnollisesti pyörittänyt minunkin päässäni melkoista ajatusmylläkkää. Toisin kuin helposti luullaan, paluumuutto on hyvin paljon muutakin, kuin että pakataan laukku ja siirrytään paikasta A paikkaan B. Todellakin paljon muuta. Aivan kuten aikaisemmin olen jo kirjoittanutkin, ainakin omassa tapauksessani paluumuutto on vaikuttanut oikeastaan jokaiseen elämäni osa-alueeseen. 

Tämänkertaisessa postauksessani kirjoitan kuitenkin muutamista tapauksista ja havainnoista, joita muut Suomeen palanneet, ulkomailla asuneet suomalaiset ovat kohdanneet. Osa tapauksista ravisteli minua kovastikin.

Kun palmupuut vaihtuvat pysyvämmin lumisiin havupuihin, on luvassa kulttuurishokki. Kuva on otettu New Orleansista marraskuussa.

Myös paluumuuttaja kokee kulttuurishokin

Kun ulkomailla asunut suomalainen palaa takaisin Suomeen, sanotaan kulttuurishokin olevan silloin vieläkin voimakkaampi kuin aikoinaan muuttaessa Suomesta ulkomaille. Miksi näin? Tähän löytyy kaksi selittävää tekijää. Ensimmäinen on se, että henkilö itse on muuttunut erilaisen kulttuurin keskellä asuessaan. Ajattelutapansa monista asioista on muuttunut. Toinen on seikka, joka saatetaan jättää huomioimatta. Nimittäin myös se aiemmin tuttu kotimaa nimeltä Suomi on muuttunut sinä aikana, jona henkilö on ulkomailla asunut. 

Itse olen lisäksi sitä mieltä, että henkilön muuttaessa ulkomaille hän on varautunutkin kaikkeen uuteen ja erilaiseen ja on siinä mielessä luultavimmin avoimemmin mielin vastaanottamassa uuden asuinmaansa kummallisuuksia. Kun taas sitten henkilön muuttaessa takaisin Suomeen, sitä olettaa asioiden olevan sillä samalla tolallaan mille ne jäivätkin. Systeemit ovat kuitenkin muuttuneet, oli se sitten isossa tai pienessä mittakaavassa, ja eteen tupsahtaessaan uudet kuviot shokeeraavat enemmän. Vastassa ei siis olekaan sitä ns. tuttua ja turvallista.

Seuraava tapaus sai minut pohtimaan paluumuuttoa ja paluumuuttajia entistäkin syvällisemmin:

Hesarin jutun kirvoittama kiukku

Olisikohan ollut noin puoli vuotta sitten, kun Hesarissa oli juttu Yhdysvalloissa asuneesta suomalaisesta luovan alan työntekijästä. Hän oli asunut Yhdysvalloissa muutaman vuoden ja oli nyt päättänyt muuttaa perheineen takaisin Suomeen. Itse juttu ei ollut kovinkaan kattava kertoakseen ensinnäkään sitä, mitkä syyt olivat saaneet aikoinaan ulkomaille muuttamaan, eikä kuvaamaan seikkoja, jotka olivat johtaneet ratkaisuun palata Suomeen. Artikkelissa nostettiin lähinnä esiin, että paluumuuttaja halusi saada lapsensa suomalaiseen kouluun.

Tämäkös kirvoitti lukijoiden kommenttiarkut apposen auki! Apua! Ja että minä meninkin niitä kommentteja lukemaan! Lukijoiden antama ryöpytys tälle paluumuuttajalle oli jotakin aivan karmeaa luettavaa. Päällimmäisenä huokui syytös, että nyt sitten tullaan poimimaan rusinat pullasta. Kommentit olivat aivan käsittämätöntä sanallista teloitusta! Tässä tällainen "teloittaja" tekee kuitenkin yleensä sen virheen, ettei kukaan muu kuin henkilö itse tai kyseessä oleva perhe itse tiedä kaikki ne lukuisat detaljit, jotka ovat vaikuttaneet niinkin isoon päätökseen kuin muuttaa aikoinaan Suomesta pois ja nyt Suomeen takaisin. Taustalla voi olla vaikka minkälaisia asioita. Ja jo minun henkilökohtainenkin tapaukseni kertoo, etteivät päätökset todellakaan ole aina pelkästään omissa käsissä. Mm. Yhdysvaltojen maahantuloviranomaisilla on aika iso sanansa sanottavana. Heillähän on valta tehdä paluumuuttopäätös jopa puolestasi!

Mutta sitten takaisin Hesarin juttuun.

Lisäksi lukijat kokivat Hesarissa esitellyn paluumuuttajan välittömästi isona kustannuksena valtiolle ja huom., riippumatta siitä, oliko hänellä odottamassa työpaikkaa, maksaisiko veroja jne! Kukaan "palautteen" antajista ei myöskään huomioinut sitä, että ehkäpä henkilöllä oli aikoinaan ollut valittavana kaksi vaihtoehtoa: joko työttömyys Suomessa tai työpaikka ulkomailla. Kukaan ei nyt taputellut henkilöä selkään, että olipa hyvä, kun työllistit itsesi aikoinaan ulkomaille, etkä jäänyt työttömyyskortistoon suomalaisen yhteiskunnan elätettäväksi. Ei kukaan. Vain paluu Suomeen nosti porukat takajaloilleen. 

Lehtijuttu keräsi huikeat määrät näitä toinen toistaan negatiivisempia kommentteja ja tulin niistä suorastaan kiukkuiseksi. Lisäksi mietin säälien, miltä mahtoi tuosta paluumuuttajaperheestä tuntua palata Suomeen, kun lehtijuttukin jo sai aikaan sellaisen viharyöpyn. Kokivatko he itsensä lämpimästi tervetulleiksi vanhaan kotimaahansa? Epäilen.

Suomalaista talvi-idylliä junan ikkunasta kuvattuna.

Tästä pääsenkin oivaa aasinsiltaa pitkin seuraavaan aiheeseen. Että miltä se paluu tai mahdollinen paluu on sitten ihmisistä tuntunut.

Jos saisit valita...

Eräässä some-ryhmässä kumpusi ulkosuomalaisten kesken keskustelu ihmisten omista paluumuuttokokemuksista ja -aikomuksista. Sitten joku esitti ryhmässä seuraavan kysymyksen: Jos saisit vapaasti valita, palaisitko asumaan Suomeen? Kysyjä pyysi myös perusteluita valinnalle. 

Ulkosuomalaiset alkoivat kirjoittaa avoimesti ajatuksiaan ja voin sanoa, että lukemani mielipiteet räväyttivät silmäni auki. Omaksi hämmästyksekseni yllättävän moni kommentoi, että ei haluaisi palata Suomeen. Osa ei mistään hinnasta! Perusteluina he antoivat seuraavia: kateus, ahdasmielisyys, kaikesta valittaminen, jatkuva valittaminen, valittamisesta valittaminen, kannustamattomuus, yleinen negatiivisuus, työn vähyys, yrittäjyyden hankaluudet, politiikka, jne. Itselläni riitti kommenteissa paljon sulateltavaa, niin paljon ne ajatuksia herättivät. Että tällaisiako me suomalaiset todella olemme? 


Samoin ryhmässä kyseltiin ihmisten omakohtaisista paluumuuttokokemuksista. Oli se paikoin karua luettavaa, huh huh. Yksi mieleenpainuvimmista tapauksista, joka tuli esiin oli seuraava: Henkilö kertoi asuneensa ulkomailla muutaman vuoden ja palanneensa sitten takaisin Suomeen. Käsitin, että kyseessä oli melko pieni suomalainen paikkakunta, jonne palaaminen tapahtui. Henkilö kohtasi niin jyrkän ymmärtämättömyyden muurin palatessaan, että joutui käytännössä pyyhkimään nuo ulkomailla asumansa vuodet elämästään pois, aivan niin kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Olipa hän sitten löytänyt elämänsä rakkauden, mennyt naimisiin, saanut lapsen, hankkinut koiran, oppinut uuden taidon, työskennellyt mielenkiintoisessa yrityksessä, saanut vakavan sairasdiagnoosin, parantunut... Ihan mitä vaan, mistään niistä asioista hän ei voinut lähipiirilleen puhua, sillä kaikki ne hänen elämäntapahtumansa olivat tapahtuneet väärässä paikassa, ulkomailla. Kateushan se siellä siis nosti päätään. Väistämättä tuon tarinan luettuani ajatus karkasi omiin USA-tapahtumiin ja -kokemuksiini. Olisihan se kamala paikka, jos en voisi ääneen puhua mistään niistä lähipiriissäni. Ilmeisesti tämä paluumuuttaja elää edelleen tuossa tukahdutetussa ympäristössään. Voihan kurjuus, sanon minä.

Kotouttamista omassa kotimaassa

Sellaistakaan en ollut tullut aiemmin ajatelleeksi, että pitkään ulkomailla asuneet ja Suomeen paluumuuton tehneet ovat kaivanneet eräänlaista kotouttamista hekin. Kukaan ei ole heille Suomeen palattaessa kertomassa kuinka suomalainen yhteiskunta sinä päivänä toimii. Useiden ulkomailla asuttujen vuosien saatossa muutoksia on nimittäin saattanut tulla paljonkin. Yksi paluumuuttaja totesi, että kukaan ei esimerkiksi ollut kertonut etukäteen, että veroilmoitus tulee nykyään henkilölle esitäytettynä ja että sitä voi täydentää netissä. Kukaan ei myöskään ollut kertonut niistä suomalaisen yhteiskunnan kirjoittamattomista säännöistä. Ai, onko meillä Suomessa sellaisia? Kyllä on. Esimerkiksi se, että kunnallisen terveydenhuollon pitäisi olla kaikkien saatavilla. Joo-o. Kirjoittamaton sääntö kuitenkin on, että jos olet todella sairas, tarvitset nopeasti apua ja sinulla on vähänkin rahaa, niin mene yksityiselle. Surullista, mutta taitaa pitää paikkaansa. 

Jos viimeksi Suomessa asuessa katseltiin vielä tällaisia televisioita, niin moni asia on ehtinyt muuttumaan. Kuva on otettu Elvis-teemaisesta Heartbreak-hotellista Memphisistä.

Perusnegatiivinen postaus ;-)

No mutta, tulikos tästä postauksestani nyt sellainen suomalaisen perusvalittajan postaus? :-D Jottei nyt jäisi aivan turhan synkkä kuva Suomesta ja suomalaisuudesta, niin onhan meillä oikeasti todella monet asiat hyvin, ellei jopa erinomaisella tolalla. Niitäkin muuten oppii arvostamaan ihan eri tavalla, kun asuu toisenlaisessa ympäristössä jonkin aikaa. 

Ensi postauksessa ajattelin jatkaa samalla paluumuuttoteemalla ja kertoa muutamista omista paluumuuttajan havainnoistani. Siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

PS. Mielelläni kuulisin, millaisia ajatuksia postauksessa kirjoittamani asiat teissä herättivät.