Piirre, jota amerikkalaisissa ihailen

Tulin viime postauksessani kirjoittaneeksi, etten mitenkään erityisesti ihaile amerikkalaisia ihmisiä. Piakkoin postauksen julkaisemisen jälkeen kuitenkin hoksasin, että sehän oli liian rajusti kirjoitettu, sillä ihailenhan minä. Amerikkalaisissa on nimittäin yksi piirre, jota minä jaksan ihailla, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Kyse on amerikkalaisten positiivisuudesta, jota olen blogissanikin sivunnut aina silloin tällöin. Nyt aihe ansaitsee kyllä ihan oman pikku postauksensa. Olkoon tämä siis eräänlainen pikainen korjaava postaus edelliseen.

Suomalainen (lue: minä kuvaa ottaessani) ajattelee tästä kuvasta: "Samperin pilvi, kun tulit siihen auringon eteen!" Amerikkalainen ajattelee samassa tilanteessa luultavimmin: "Paistaa se päivä pilvenkin takaa."

Positiivisuus näkyy monella tavalla

Amerikkalaisten positiivinen elämänasenne näkyy monella tavalla. Se näkyy katukuvassa iloisina ilmeinä, hymyssä suin annettuina tervehdyksinä tai kommentteina tuiki tuntemattomille sekä kohteliaina eleinä kanssaihmisiä kohtaan. Kaupan kassajonossa kenelläkään ei ole känkkäränkkäpäivä. Tai vaikka olisikin, sitä ei todellakaan näytetä, eikä varsinkaan kosteta hiillostamalla ostoskärryillä edellä jonottavan akillesjänteisiin!

Uskon tämän positiivisuuden olevan myös yksi lisätekijä sujuvaan liikenteeseen, vaikka liikennemäärät ovatkin hurjia. Tilaa annetaan kohteliaasti myös kanssa-autoilijoille. Ei järjettömiä kiilauksia tyyliin: Minä olin tässä kyllä ensin!

Lisäksi amerikkalaiset antavat ns. hyvän kiertää. Tämä näkyy lukuisissa hyväntekeväisyyskampanjoissa ja kaverien tsemppaamisessa. Eikä se ole itseltä pois, jos naapurilla menee mukavasti.

Miten reagoi suomalainen?

Muistan matkan varrelta, kuinka niin monet suomalaiset ovat tätä amerikkalaisten positiivisuutta vähätelleet ja kommentoineet, että eihän se ole aitoa, se on vain päälle liimattua ystävällisyyttä. Että ei sitä kaupan kassaneitiä oikeasti kiinnosta, mitä sinulle kuuluu ja miten päiväsi on mennyt. 

So what?! Kiinnosti tai ei, niin kyllä minä tuhat kertaa mieluummin katselen hymyilevää kassahenkilöä ja vaihdan parit sanat, olikin se sitten niitä näitä, kuin tuijotan yrmynaamaista katseenvälttelijää, joka nippa nappa murahtaa jonkinlaisen tervehdyksen! Ja jos aikuisten oikeasti jokainen meistä suomalaisesta nyt katsoo peiliin ja miettii, että kiinnostaako minua sen täysin vieraan kassahenkilön elämä noin niin kuin oikeasti, niin jokaisen vastaus on, että ei. Tämä ei siltikään mielestäni riitä syyksi, etteikö siinä kasvokkain kohdatessa voisi hymyn heittää ja sanoa vaikka ne parit vakiolauseet tilanteen keventämiseksi.

Toki suhtautumiset tähän amerikkalaisten positiivisuuteen voivat olla hyvinkin erilaiset johtuen siitä, onko vain lyhyellä lomalla vai viettääkö tuon positiivisen kulttuurin ympäröimänä aikaansa kuukausi- tai jopa vuositolkulla. Ja eihän sitä tiedä, jos vaikka alkaa itseänikin jossakin vaiheessa tuo jatkuva hymyily nyppimään. Tosin epäilen, sillä hymyllä tahtoo olla sellainen vaikutus, että se tarttuu! :-)

Näin ollen positiivisuus ja siitä kumpuavat ystävällisyys ja kohteliaisuus ovat piirteitä, joita amerikkalaisissa ihailen ja arvostan. Toivottavasti nuo piirteet leviäisivät kaikkialle maailmaan oikein pandemian lailla! 

UGH, olen puhunut. Eipä mulla muuta kuin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!