maanantai 26. joulukuuta 2016

Pikapostaus jouluvaloövereistä

Niin vain jo uhosin joulutauolle jääntiä, mutta alkoipa niin kutkuttaa kirjoitus vielä yhdestä jouluisesta ilmiöstä täällä rapakon takana: pihojen jouluvalot ja -koristelut. Tulin nimittäin nähneeksi joulupäivänä sellaiset jouluvaloöverit, että pari kuvaa niistä ansaitsee tulla julki täällä bloginikin puolella.

Olimme jo pitkin joulukuuta vähän kierrelleet eri alueita Piilaaksossa ja katselleet ihmisten pihoilleen laittamia jouluvalovirityksiä erilaisine hahmoineen. Näistä on koottu oikein erilaisia nettisivustoja, joihin näyttäviä joulupihoja aluekohtaisesti on listattu. Joulupäivänä näkemäni näky oli kuitenkin jotakin niin uskomatonta, että jaan sen tässä pikaisesti vielä teillekin. En usko, että aihe olisi enää sitten tammikuussa tauon jälkeen niin napannut.

Tämä kuuluisa omakotitalo sijaitsee pienessä Rohnert Parkin kaupungissa, noin tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta pohjoiseen. Talo ja sen piha näyttivät tältä:
Paikan päällä tarvitsi melkein aurinkolaseja! ;-) Vasemmanpuoleisen violetin tornin ikkunoista tuli saippuakuplia noin niin kuin pisteeksi iin päälle.

Kyseisen perheen isä on siis vaatimattomasti ilmaistuna hiukan hurahtanut jouluvaloihin. Hän on rakentanut joulupihaansa vuosi vuodelta aina vain näyttävämmäksi. Pihalta löytyy sadoittain esimerkiksi erilaisia Disney-hahmoja. Nykyään näistä miehen itsensä tekemistä Disney-hahmoista on ollut jopa niin ylitarjontaa, ettei kaikki enää millään ole mahtuneet omalle pihalle. Niinpä hän on alkanut luovuttaa Disney-aiheisia koristeita jo naapureilleenkin. Mitään ihan halpaa huvia tämä ei kuitenkaan ole perheelle ollut, sillä perheen vuotuinen sähkölasku ainoastaan joulukuun osalta on ollut 1500 dollarin luokkaa.   
Tässä etupihan Disney-hahmoja vähän lähempää. Kännykän kamerakin sekosi vallan tästä väriloistosta. Kuvan puolessa välissä näkyy ihmisiä jonottamassa. Taloon olisi päässyt sisällekin ihastelemaan, mutta jono oli yhtä pitkä kuin Suomessa ilmaisia ämpäreitä jaettaessa. Emme menneet pitkän jonon jatkoksi. 

Tänä vuonna talo ja sen mielettömät koristukset olivat kuitenkin nähtävissä viimeistä kertaa. Piha sammutti jouluvalonsa lopullisesti juuri eilen, joulupäivänä. Syyksi tähän jouluvalovirittelijäisä on kertonut "harrastuksensa" vievän jo liian paljon aikaa. Pihan rakentaminen joulukuntoon on kuulema alkanut viime vuosina noin viisi kuukautta ennen joulua ja mies on siis pakertanut joulukoristustensa parissa 8-tuntista päivää! Aikamoista! Nyt mies on aikonut lahjoittaa jouluvalot hahmoineen jollekin kaverilleen. Tiedä siis, mihin nämä tuhannet lamput ensi vuonna syttyvät.

Myöskään naapurusto ei kuulemma ja luonnollisestikaan ole ollut 100 % yhtä innostunut bling-bling-talon tuomasta trafiikista omakotitaloalueelle. Muutama vuosi sitten talo voitti maanlaajuisen jouluvalopalkinnon ja tämä ns. räjäytti kävijämäärätkin sinne, missä joulupukin rekikin liitelee. Tänä vuonna talo piti valoloistoa yllä joka ilta 1. - 25.12. ja kyllä talon ympärillä aika kuhina kävikin! Jouluvalotalo sijaitsi vieläpä umpikujan päässä, joten kyseisen kadun ajoliikenne oli suljettu kokonaan. 
Tässä bling-bling-talon naapurin joulupiha. Aika vaatimaton tuon äskeisen jälkeen.

Kun olimme paikan päällä, perheen isä tulikin yhtäkkiä talonsa katolle pienen lapsen kanssa. Sieltä he huiskuttelivat kadulla parveilevalle yleisölle ja mies kiitteli kuluneista vuosista. Kansa taputti. Sitten isä käänsi nupit kaakkoon yhden talonsa katolla sijaitsevan tekotornin saippuakuplakoneesta ja katosi taas luomustensa taakse. Valoshow veteli viimeisiä tuntejaan. Kyllä se vaikuttava näky oli.

Mutta hei, nyt minä jättäydyn sille pienelle tauolle. Ensi vuonna jatketaan! Joten ei muuta kuin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti