Marihuanan yliannostustapaus ja vuoristotautia, niistäkin oli Bolivian matkamme tehty

Heippatirallaa, tuoreet terveiset Boliviasta! Nyt on taas palattu internetin ja koneen ääreen, joten on blogipostauksen aika.

Katukuvaa Bolivian La Pazista.

Saimme ukkokullan kanssa loppuvuodesta suorastaan kutkuttavan kutsun liittyä matkaseuraksi Bolivian reissulle. Kutsun esitti ystäväpariskuntamme, josta toinen osapuoli on bolivialainen ja toinen paljon Latinalaista Amerikkaa kolunnut. Ukkokullan kanssa meillä on aiempaa matkakokemusta vain Väli-Amerikasta ja Karibialta ja minulla parin reissun verran Brasiliasta. Niinpä näiden "paikallisoppaiden" mukanaolo oli niin houkutteleva, että päätimme ottaa pienen varaslähdön kesään ja suuntasimme mekin eteläiselle pallonpuoliskolle Boliviaan! No, meidät tuntien matkalla sattui jälleen aika erikoisia ja uskomattomiakin juttuja. Totesinkin jossain vaiheessa matkaa seurueellemme, että kyllä näistä riittäisi taas blogiinkin kirjoitettavaa, mutta harmi etteivät nämä liity blogini alkuperäiseen Amerikka-aiheeseen. Mutta kun oikein kirjaimellisesti katsotaan, niin kyllä liittyvät. Amerikkaahan se on Etelä-Amerikkakin.

Seuraavan kahden postauksen verran kerron siis poimintoja Bolivian matkaltamme. Kun kyseessä on meikäläinen, niin kaikkihan ei aina mene niin kuin Strömsössä. Näistä hiukan epäonnisistakin matkustussattumuksista lisää tässä ensimmäisessä postauksessa. Toisessa Bolivia-aiheisessa postauksessa kerron muutamista bolivialaisista kummajaisista, joita eteen tupsahteli.

Mutta nyt hopi hopi ensimmäiseen tapaukseen. Se sattui heti matkamme alkaessa, Kaliforniassa, San Franciscon lentokentällä:

Marihuanan yliannostustapaus

Lentomme kohti etelää lähti San Franciscon lentokentältä. Täpötäysi iltakone oli lähdössä ajallaan. Kun kaikki matkustajat oli saatu sisään, lastaussilta irrotettiin ja koneen ovet laitettiin kiinni. Kone alkoi peruuttamaan kohti kiitoradan päähän vieviä väyliä. Kaikki vaikutti olevan kunnossa. Kone ehti liikkua arviolta vain muutamia kymmeniä metrejä, kun alkoikin sitten tapahtua. Vain muutama penkkirivi meidän edestämme alkoi matkustajia kimpoilla äkkipikaa pystyyn, vaikka tietenkin matkustamon turvavyövalo paloi ja koneen jo liikkuessa olisi pitänyt istua paikoillaan. Lippalakkipäinen aasialaiselta näyttävä nuori herra alkoi viittoilla kiivaasti lentoemäntiä paikalle ja nopeasti siihen ensimmäinen tulikin. Tässä vaiheessa aasialaiskundin takana olevalta penkkirivistöltä myöskin nuori pariskunta nousi jo koneen käytävälle seisoksimaan. Mietimme, mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu! Tässä vaiheessa paikalla parveili jo useampi lentokoneen henkilökunnan jäsenistä ja kone pysäytettiin siihen paikkaan.

Tilanne alkoi valjeta myös muille koneen matkustajille. Aasialaiskundin takana istuva mies oli oksentanut istualtaan valtavat määrät oksennusta koko edessä olevan penkin ja sen matkustajan eli tämän aasialaiskundin päälle. Oksennusroiskeita oli tullut myös aasialaiskundin vieressä matkustavan naisen päälle. Kun lentoemäntä toi aasialaiskundille kuivaavia ja todennäköisesti desinfioiviakin pyyhkeitä, kundi pyyhki sillä lippalakkiaan, niskaansa, hartioitaan, penkkiä, jopa lentokoneen seinää ja ikkunaa! Tavaraa oli siis tullut paljon! Lentoemännät alkoivat heti tenttaamaan oksentanutta miestä mikä hänellä on ja mitä hän on ottanut. Kuulimme lentoemäntien toistavan oksentajan vastauksen: marihuanaa. Sitähän kun katsokaas saa myös suun kautta otettavassa muodossa ja ilmeisesti oksentajalla oli tapahtunut todellinen ylilyönti annostuksessaan.

Oksentaja päätettiin välittömästi poistaa koneesta, koska matkustuskunnossahan hän ei missään nimessä ollut. Matkustajan poistamista varten kutsuttiin lentokenttäpoliisi, jota täytyi tietenkin jonkin verran odottaa saapuvaksi paikan päälle. Kone rullattiin takaisin lastaussillan kupeeseen. Sitten alkoivat toimenpiteet uusien matkustuspaikkojen etsimiseksi oksentajan edessä ja vieressä istuville pariskunnille. Samoilla paikoilla ei luonnollisestikaan voinut enää matkustaa. Ainakin aasialaiskundille seuralaisineen tarjottiin ykkösluokan lentolippuja seuraavan päivän koneeseen. He taisivat päätyä tähän ratkaisuun.

Kun lopulta uudet lentopaikat pariskunnille oli löydetty, poistuneiden matkustajien ruumaan menneet matkatavarat poistettu kyydistä, lentokenttäsiivoojat käyneet pikasiivoamassa konetta, poliisisetä käynyt hakemassa oksentajan mukaansa ja uusi lähtölupa saatu, pääsi matkamme jatkumaan. Loppujen lopuksi viivettä tuli vain noin reilun tunnin verran, joten aika rivakasti tapaus kaikkine käänteineen lopulta hoidettiin. Huh, huh, jatkolentohan se oli meilläkin odottamassa.

Jatkossa yhä yleisempi ongelma Kaliforniassakin?

Kun poliisisetä talutti tokkuraisen oksentajan pois koneesta, näimme oksentajan. Hän oli noin 50-vuotias meksikaano tai latino mies. Ei ehkä henkilötyyppi, jota tähän oksentajan kuvaan stereotyyppisesti ajattelisi. Niinpä vaistämättä mieleeni tuli, että ovatko tällaiset kenties kokemattoman käyttäjän yliannostustapaukset tulevaisuudessa yhä useammin tapahtuvia San Franciscossakin, sillä myös Kalifornian osavaltiohan hyväksyi loppuvuodesta lain, joka sallii marihuanan viihdekäytön. Aiemmin marihuana oli Kaliforniassa laillisesti hyväksyttyä vain lääkinnällisiin tarkoituksiin lääkärintodistuksella, tosin todistuksia on ollut mahdollista saada helpohkosti. Ovatko marihuanaöverit siis yhä yleisempiä jatkossa? Se jää nähtäväksi.

Mutta sitten siirrytään Bolivian korkeisiin vuoristoihin, missä puolestaan seuraavat sattumukset tulivat eteen:

Vuoristotautia Copacabanassa

Kaikki tietänevät Copacabanan Rio de Janeirossa, mutta harva tietää samannimisen kylän sijaitsevan myös Boliviassa, Titicaca-järven rannalla. Tämä vuoriston korkeuksissa sijaitseva kylä oli yksi reissumme kohteista. Kylään päästäksemme meidän tuli ensin lentää La Paziin. La Pazin lentokenttä on naapurikaupunkinsa El Alton puolella. Kyseinen lentokenttä on maailman korkeimmalla sijaitseva kansainvälinen lentokenttä, korkeus merenpinnasta 4 062 metriä, ja se on lentäjille yksi maailman vaikeimmista. Korkean ilmanalan vuoksi laajarunkoiset lentokoneet kuten Boeing 747 ja Airbus A330 eivät voi edes operoida kyseisellä lentokentällä. Taustatietona lisäksi kerrottakoon, että Titicaca-järvi ja Copacabanan kylä sijaitsevat molemmat yli 3 800 metrin korkeudessa. Nyt ei siis ole kyse ihan pikku kukkuloista!

Kun koneemme laskeutui El Alton lentokentälle, iskivät vuoristotaudin ensioireet minuun kertaheitolla jo koneessa. Aika vähän minä ilmailusta tiedän, mutta oletan, että koneen laskeutuessa matkustamon ilmanpaine ja -koostumus tasataan samanlaisiksi kuin lentokentälläkin on vastassa. Niinpä ensimmäinen happivaje tuli koettua jo koneessa hiukan ennen laskeutumista. Eikä muuten olleet ihan mitkään vähäiset oireet, vaan olin aivan hilkulla menettämässä tajuntani! Ensin tuli erittäin huono olo, en jotenkin saanut henkeä. Oksetti ja ihonpintaan nousi tuskanhiki. Sitten alkoi silmissä mustenemaan ja näkymään ns. tähtiä. Sain sanotuksi vieressä istuvalle ukkokullalle huonosta voinnistani ja että kohta minulta menee taju. Seuraavaksi otteeni herpaantui jo käsissäni varalta olevasta oksennuspussista ja koko käsivarteni tärräsivät holtittomasti. Verenkierto ei siis selvästikään riittänyt päähän asti, mihin ei varmastikaan edesauttavana tekijänä ollut minulla yleensä oleva alhainen verenpaine. Kohtaukseni kesti ehkä muutamia minuutteja, kunnes olo parani. Voin kuitenkin kertoa, että jopa kävely lentokoneesta matkalaukkuhihnalle tuolla pienellä lentokentällä teki tiukkaa. Tahti piti pitää todella rauhallisena!

Tämän jälkeen tulikin otettua selvää vielä vähän tarkemmin taudista nimeltä vuoristotauti. Ja hyvä olikin, sillä taudin oireet tulevat yleensä aalloissa ja sain toisen samanlaisen kohtauksen myöhemmin illalla La Pazissa. Silloin oli kuitenkin jo mahdollista mennä makuulleen ja nostaa koivet kohti kattoa. Tämä ei lentokoneessa ollut mahdollista turvavyövalon palaessa ja laskeutumistilanteessa.

Vuoristotaudin oireet ja hoito

Vuoristotaudin oireita ovat mm. päänsärky, pahoinvointi, oksentelu, tasapainohäiriöt, sekavuus, hengenahdistus ja unettomuus. Pitkittyessään ja hoitamattomana vuoristotauti alkaa kerätä nestettä aivoihin ja/tai keuhkoihin. Jokainen reagoi ohueen vuoristoilmaan yksilöllisesti, eikä esimerkiksi fyysisellä kunnolla ole taudin tuloon vaikutusta. Paras hoitokeino oireiden ilmestyessä on tietenkin palata alemmaksi, mutta aina se ei ole nopeasti mahdollista. Toinen erittäin tärkeä hoitomuoto vuoristotautiin on kehon nesteyttäminen. Nyrkkisääntönä on, että korkeus kilometreissä vastaa juotavan veden määrää litroissa. Eli meidän tapauksessa La Pazissa neljän kilometrin korkeudessa vettä tuli juoda neljä litraa vuorokaudessa. Tärkeänä hoitona ovat myös lepo, säännöllinen syöminen ja lääkitys. Ainakin bolivialaisista apteekeista löytyi jokaisesta käsikauppalääkkeenä tehokasta vuoristotaudin oireiden helpottajaa. Lääkitys olisi ollut parasta aloittaa jo vuorokausi ennen korkealle nousua, mutta lääkkeiden ollessa vahvoja niitä ei halunnut aloittaa syömään turhaan. Omat vuoristo-oireeni olivatkin sitten itselle täysi yllätys, varsinkin näin voimakkaat, joten aloitin lääkityksen heti La Pazissa. Ihmetyksekseni internet kertoi, että myös potenssilääke Viagra olisi tehokas apu vuoristotautiin.

Itselläni oireisiin kuuluivat luonnollisesti todella helposti hengästyminen, kaksi - kolme kertaa tämä viittä vaille tajunnan menettäminen ja suorastaan mahdottomuus nukahtaa. Kun meni makuulle, alkoi sydän tykyttää hurjaa vauhtia saadakseen kroppaan lisää happea ja tämä teki nukahtamisesta erittäin vaikeaa. Lepo olisi kuitenkin tärkeää ja yhtenä suosituksena vuoristotaudissa olisikin nukkua istuallaan, jolloin happea pakkautuu keuhkoihin helpommin. La Pazissa vietetyn vuorokauden jälkeen oireet alkoivat unettomuutta lukuunottamatta helpottaa ja päätimme jatkaa matkaa Copacabanaan. Toki taudinkuva vaati jatkuvaa tarkkailua ja hoitamista vielä Copacabanassakin. Oireet eivät siis myöskään poistu kuin simsalabim ja oireiden helpottuminenkin on jokaisen kohdalla yksilöllistä. Jälkeenpäin sitten huomasin, että vuoristoilma näytti hidastavan myös ruoansulatusta ja tällaisia oireita kuvasivat muutkin matkaseurueestamme. Myös muilla oli hetkittäin pääkipua, väsymystä ja vaikeuksia unensaannissa.

Pahimmat oireet siis hellittivät, mutta hengittäminen ja vähäinenkin rehkiminen vuoristossa oli siis edelleenkin erittäin raskasta. Jopa hampaiden peseminen hengästytti, mieti! Myös univelkaa muodostui, koska unet jäivät nukahtamisvaikeuksien vuoksi vähäisiksi. Niinpä voin kertoa, että kun jatkoimme matkaa vuoristosta taas huomattavasti matalempiin tasoihin, laskin ensin tunteja ja lopulta minuutteja, kunnes saisin taas hengittää HAPPEA! Totesinkin mielessäni, että hengittäminen on kyllä täysin aliarvostettu toiminto! Että minä rakastankin sitä!

Ensimmäisenä iltana Copacabanan koko kylästä oli sähköt poikki useita tunteja. Illan hämärtyessä ja sähköjä odotellessa seurasimme Titicaca-järven hienoa näkymää. Vastarannalla oli Peru ja siellä näytti sähköä piisaavan.

Mutta hei, eipä tässä vielä kaikki! Koska lähtö Boliviaan sai erikoisia käänteitä, niin tottahan paluumatkallammekin putkahti vielä odottamaton pieni lisäkäänne: 

Tiukassa oli kotiinpääsykin

Meidän tuurilla jotakin mutkaa piti tulla myös paluumatkalla. Tiukassa nimittäin meinasi olla kotiinpääsymmekin Boliviasta. Lentokoneemme joutui tekemään ylimääräisen välilaskun Meksikon Cancunissa ja tankkaamaan lisää polttoainetta. Syynä tähän oli ilmeisesti erittäin kova vastatuuli ja myrskyn kiertäminen. No, me istuimme koneessa kyllä varsin kiitollisina, sillä noin kuukausi sittenhän bolivialainen lentokone, joskin eri lentoyhtiön kone tippui maahan koneen polttoaineen loppuessa. Vaikka ylimääräinen välilasku tekikin useamman tunnin lisää kokonaismatkustusaikaan, istuimme koneen penkeissä lähinnä helpottuneina. Onneksi polttoainetta todellakin lisättiin! 

Niinpä ensimmäinen aamukahvi omassa kodissa tämän melko vaiherikkaan reissumme jälkeen maistui kyllä erityisen ihanalle! Ensi kerralla kerronkin sitten muutamista bolivialaisista erikoisuuksista. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!