Posti tökkii, mutta Visa vinkuu vaivatta

Voihan elläimen käsi! Lainatakseni erästä jääliläistä rouvaa. Kyllä Piilaaksossa kotirouva otti taas kierroksia, kun kirje Suomesta postilaatikkoon putosi.

Ilmeisesti soutuveneellä ovat Atlantin yli postin toimittaneet, sillä kirjeen päiväyksestä oli kulunut taas viisi kokonaista viikkoa! Argh! Kirjeessä oli sangen tärkeää postia, Visa-korttini. Onni kuitenkin lienee se, että kortti ylipäätään tuli perille. Naapurimmehan ei koskaan saanut suomalaisen pankin lähettämää luottokorttiaan perille asti ja joutui tilaamaan uuden. Toisekseen onni oli, että kirjeessä oli kuitenkin "vain" ns. hätävarakorttini eli kakkosluottokorttini. En tiedä, kummanko maan postia tästä kuppaamisesta pitäisi nyt torua, Suomen vai USA:n, joten annan satikutia tässä nyt tasapuolisesti molemmille: Hyi, hyi ja vielä kerran hyi!

Sieltäkö se postipoika mereltä veneellään kurvaa?

USA:n parjatut pankkisysteemit

Kirjeessä sain tosiaan tuoreen Visa-korttini, jossa oli myös uusi lähimaksuominaisuus. Täällähän sellaisia pankkikorttien ominaisuuksia ei ole toki vielä nähtykään, hyvä kun sirukortteja alkaa näkymään. Paljon on USA:n pankkijärjestelmiä haukuttu niiden vanhanaikaisuudesta, mutta tänne muuttaessa on saanut vähän näkökulmaa tähänkin asiaan. 

Ensinnäkin puhutaan kansasta, jonka koko on liki 326 miljoonaa! Asiakkaita, tilejä, lainoja, luottoja ja kortteja siis riittää. Samoin eri pankkejakin on Yhdysvalloissa kymmeniä ja taas kymmeniä. Näiden lisäksi esimerkiksi luottokorttien myöntäjiä on paljon muitakin kuin vain pankit, otetaanpa vaikka lentoyhtiöt ja autoliikkeet yhtenä hyvänä esimerkkinä. Sitten on vielä se yksi muinaisjäänne eli shekkikäytännöt. Niinpä rahan liikutteluun täällä sotkeentuu huomattavasti useampi taho, kuin mihin vaikkapa Suomessa on totuttu. Olen saanut käsityksen, että pankki- ja maksukäytänteitä kyllä haluttaisiin uudistaa ja yhtenäistää, mutta ongelmana on, että kuka tai ketkä tahot nämä mittavat ja kalliit uudistukset maksavat ja missä suhteessa.

Nyt sain sen drive-thru-pankinkin ikuistettua. Drive-thru-kulttuurista kirjoitinkin jo tammikuussa oman postauksensa. Voit lukea sen halutessasi täältä. 

Visa vinkuu vaivatta

Uunituore suomalainen Visa-kortti muistutti minua myös toisesta asiasta. Kuluneen reilun vuoden aikana muistan näpytelleeni täällä Jenkkilässä suomalaisen Visa-korttini tunnusluvun maksusuorituksen yhteydessä yhden ainoan kerran! Kyllä, ainoastaan yhden kerran. Tämä tapahtui aika hiljattain, ollessamme San Simeonissa, jossa maksoin motellimajoituksemme. Siellä siis pystyi käyttämään kortin siruominaisuutta, wau! Korttiani olen kuitenkin käyttänyt jos nyt en aivan päivittäin, niin ainakin viikoittain. Silti vain kerran on tarvinnut tunnusluku laitteeseen naputella. Mikäli täällä maksun yhteydessä varmistusta pyydetään, läheskään aina ei siis edes pyydetä, niin se tapahtuu pääsääntöisesti aina allekirjoituksella. Vaivatonta vingutusta, mutta samalla toki turvattomampaa.

Niin, vain kumminko päin tuon nyt tulkitsisi? Suomalaisen lähimaksunkin mainostetaan olevan turvallisempi, sillä alle 25 euron ostoksissa tunnuslukua ei tarvita, jolloin luku ei voi joutua vääriin käsiin. Periaatteessahan täällä on hiukan sama käytäntö. Ainakin lähiruokakaupassamme ostoksien jäädessä alle 50 dollarin, pelkkä kortin vingutus riittää, eli allekirjoitusta, eikä tietenkään myöskään sitä tunnuslukua tarvita. 

Ulkosuomalainen kohtaa ongelman 

Täällä ei siis maksusuoritusten yhteydessä tunnusluvuilla paljon pelailla. Käytäntö, josta päästäänkin taas yhteen ulkosuomalaisen törmäämään hankaluuteen, tai ainakin täällä päin maapalloa asuvien ulkosuomalaisten kohtaamaan ongelmaan. Nimittäin, kun et viikkoihin, tai kuukausiin joudu luottokorttisi tunnuslukua käyttämään ja sitten palaatkin käymään Suomessa, on tunnusluku voinut helposti unohtua. Näin on käynyt meillekin. Ukkokulta unohti oman Suomi-korttinsa tunnusluvun jo ensimmäisen viiden kuukauden aikana ja joutuukin nykyään Suomessa piipahtaessaan käyttämään ainoastaan amerikkalaista korttiaan. Lisäongelmia Suomessa syntyy, jos maksun vastaanottaja hyväksyy vain sirukortteja, esimerkiksi VR:n junat ovat tällaisia, eikä amerikkalaisissa korteissa siruja meilläkään vielä ole. Itsellänikin oli muistivaikeuksia ensimmäisellä Suomi-visiitilläni palata taas tunnusluvun käyttöön, mutta onneksi luku muistin sopukoista vielä palautui.  

Ja sitten sitä vasta huomaa, että kun Suomessa tunnuslukua on tarvinnut liki päivittäin, joskus jopa useaan otteeseen päivässä, niin ei ole ollut vaarana sen unohtuminenkaan. Niinpä tunnuslukua ei välttämättä ole tullut laittaneeksi mihinkään helposti tarkistettavaan paikkaan itselleen ylös. Ja siinä sitä sitten käyttötauon jälkeen ollaan, tenkkapoon edessä. 

Keltainen väri virkistää muistia. Ja tunnuslukuhan on...

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. Tätä kirjoittaessani tajusin, ettei minulla ole hajuakaan, mikä tuon kakkosluottokorttini tunnusluku on! En ole käyttänyt korttiani yli vuoteen. O-ou... Joutunee tuijottelemaan tuollaista keltaista kukkaa muistinsa virkistämiseksi, mutta mikäpä se siinä, kaunis on.