Onko piilaaksolainen onnellinen?

Työaikani ovat nyt kesällä vaihtuneet iltavuoroista aamu- ja päivätöiksi. Niinpä olen "päässyt" minäkin jo nauttimaan piilaaksolaisista työmatkaruuhkista. Ruuhkat toki ovat olleet tuttuja jo ennestäänkin, mutta nyt olen ollut työmatkalainen minäkin ja aikataulu tahtoo painaa päälle ainakin aamuisin. 

Liikennettä piisaa 24/7. Kuvanottohetkellä moottoritiellä oli vielä hyvinkin väljää.

Kuinka tämä postaus syntyi?

Kiropraktikkoni antoi minulle jo keväällä yhden venyttävän harjoitteen ja käski tehdä sitä aina, kun olen auton ratissa liikennevaloissa odottamassa liikkeellelähtöä. Kun hän ohjeistettuaan näki yllättyneen ilmeeni hän jatkoi, että älä huoli, ei täällä kukaan katso mitä toiset autoissaan puuhaavat. Ja niin tilanne täällä kyllä onkin. Ei ketään kiinnosta, jos meikkaat, syöt eväitä tai lakkaat kynsiä punaisen liikennevalon palaessa. 

Mutta minä tein poikkeuksen. Nimittäin niihin aikoihin, kun lähdin näitä työmatkojani Piilaakson aamuruuhkissa ajelemaan, oltiin vastikään julkaistu jälleen kerran yksi onnellisuustilasto. Suomi keikkui tilaston kärjessä. Tämä sai minut miettimään, näyttävätkö piilaaksolaiset onnellisilta. Niinpä olen hiukan salaa seurannut muita autoilijoita rattini takaa ja olen yrittänyt päätellä heidän yleisilmeistään, ovatko he onnellisia vai eivät. Mitkä tekijät mahdollisesti vaikuttavat piilaaksolaisten onnellisuuteen tai onnettomuuteen? Tässä postauksessa siis hiukan aamuruuhkassa ja auton ratissa käymääni ajatuksenjuoksua.

Yleisilme positiivinen

Valtaosa autoilijoista näyttää kasvoiltaan positiivisilta. Jokaisena aamuna on paistanut aurinko, joten se edesauttanee myös aurinkoisia ilmeitä. Toisin voisi olla sadeilman vallitessa. Aurinkoisen sään vaikutus positiiviseen yleisilmeeseen sai minut miettimään vastaavan seurannan tekoa Suomessa. Marraskuussa ja kesä-heinäkuussa suomalaisautoilijoiden ilmeissä mahtaa olla selkeä ero. Ainakaan oma naamani ei tasan tarkkaan näytä yhtä hilpeälle marraskuisena ja heinäkuisena aamuna. 

Mitkä muut tekijät voivat vaikuttaa piilaaksolaisten onnellisuuteen? Joku on varmasti päässyt täällä unelmiensa työpaikkaan, teknologiakehityksen kärkikahinoihin, ja tuntee olevansa matkalla uransa huipulle. Tai ehkäpä on jo siellä. Ja huipulta näkee aina pitkälle. Omalla työllä on merkitystä, kun tulokset saavuttavat päivänvalon ja niistä kirjoitetaan kansainvälisiä medioita myöten. Piilaaksossa sitä ja Piilaaksossa myös tätä. Tunne "minäkin olin kehittämässä tuota uutuustuotetta" saa ponnistelemaan jatkossakin.

Toinen on ehkä onnistunut juuri tekemään unelmiensa asuntokaupat. Näillä markkinoilla se vaatii todella paksua lompakkoa sekä taivaankannen oikeaa asentoa. Muutoin upporikkaat kiinalaiset tekevät nenän edessäsi käteiskaupan tarjoten reilusti yli pyyntihinnan ja jäät nuolemaan näppejäsi. 

Entäpä tuo nuori latinomies sitten. Hän on selvästi ostanut unelmiensa auton. Hänen hymynsä on leveä ja suupielensä ovat kohonneet kattoon asti. Paitsi ettei hänen autossaan ole kattoa. Unelma-autonsa näyttäisi olevan avo-Mustang. Työmatkansa näyttäisi taittuvan iloisissa merkeissä.

Varjostavat seikat

Mutta sitten näen liikenteessä heitäkin, joiden ilmeistä paistavat huolet ja murheellisuus. Mitkä mahtavat olla ne piilaaksolaiset tekijät, jotka painavat mieltä matalaksi?  

Piilaaksossa useiden oleskelua leimaa tietty väliaikaisuus tai määräaikaisuus. Jotkut ovat tulleet tietyn kestoiselle työkomennukselle. Myös viisumikuviot muistuttavat tänne muuttaneita ainakin alkuaikoina, että kyseessä on vain määräaikainen lupa olla maassa. Joillakin häämöttää kalenterissa jo viisuminsa päättymispäivä. Jos uutta viisumia ei heru, tai se ei tipahda syliin ajallaan, on maasta poistuminen pakollista. On jätettävä taakse nykyinen työpaikka ja kaikki tämä, tykkäsi tai ei. Joillakin kenties Green Card -prosessi on venynyt ja tämä tuo oman tuskansa. Odottavan aika on pitkä ja tulevaisuuden suunnitelmista täytyy löytyä versiot A, B ja C. Laittomasti maassa olevien tilanne on toki sitten jo oma lukunsa. Heidän onnellisuuteen ja onnettomuuteen vaikuttavia tekijöitä en lähde tässä postauksessa ruotimaan. 

Nuorillehan väliaikaisuus voi olla vielä seikkailua. Elämänjanoa, eikä asettumisesta aloilleen tarvitse ottaa niskalenkkiä. Perheellisille väliaikaisuus voi olla raastavaakin. Missä on koti? Mikä tuntuu kodille, jos tiedossa on, että täällä vietetään vain vuosi tai kaksi? Lisäksi kaikkihan eivät ole syystä tai toisesta muuttaneet Piilaaksoon perheinä, vaan osa perheestä on jäänyt omaan kotimaahansa. Pitkät välimatkat ja aikaerot rakkaimpiin tuovat ikävää kuilua. 

Lähes kaikkien hartioita täällä painaa myös paikallisten asumiskustannusten jatkuva nousu. Jotkut joutuvat tekemään kahta tai kolmea työtä kyetäkseen maksamaan vuokransa. Tällöin yhteinen aika perheen kanssa jää vähäiseksi. Jotkut taas joutuvat muuttamaan vuoden välein, jos ja kun rahat eivät riitä vuotuiseen vuokrankorotukseen. Muutto ei täällä ole pelkkä muutto. Edullisemmat vuokra-asunnot ovat tyypillisesti aina vain kauempana laaksosta, mikä tietää monille työmatkan pidentymistä. Lisää ruuhkissa ajamista tai junassa istumista. Lapsiperheille muutto tuo usein mukanaan myös lasten koulun vaihtumisen ja tätä myötä kaveripiirin muuttumisen. 

Mutta katsopas tuota aasialaismiestä! Hänhän on onnensa kukkuloilla. Hän lepertelee takapenkillä touhuavalle tyttärelleen. Lepertely vaikuttaa miehen ajotyyliinkin. Vauhtinsa on mateleva, aivan liian mateleva piilaaksolaiseen iltapäiväruuhkaan. Harmi kyllä, hän ei myöskään näytä seuraavan liikenteen kulkua tarkasti. Ohitan hänet ensimmäisen tilaisuuden tullen, sillä minä haluan kotiin vielä tämän päivän aikana!

Matkalla töistä kotiin, matelua. Niin matelua, että ehti kuvankin takana olevasta jonosta ottamaan.

Tällaisia ajatuksia ratin takaa. Huomenna koittaa jälleen arki ja maanantai ja työmatkani taitaa taittua taas ihmisten kuvitteellisia elämäntilanteita pohtien. Ihan kivaa ajanvietettä stop and go -liikenteeseen. Nyt on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!