keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Clint Eastwoodin ex-ravintola Hog's Breath Inn (Carmel, Kalifornia)

Jokin aika sitten pyysin teiltä lukijoiltani palautetta blogistani ja pyysin esittämään toiveita myös postausaiheista. Muutamilta tuli pyyntö esitellä myös ruokaravintoloita ja kahviloita. Minullahan on ollut sopivasti luonnoksissa jo ainakin 1,5 vuotta pari ravintola- tai ruoka-aiheista postausta, joten kävinpä niistä nyt toisen kimppuun. Eli tällä kertaa luvassa eräänlainen toivepostaus.

Kaikki eivät välttämättä ole tietoisia, että näyttelijä- ja ohjaajatöistään tunnettu Clint Eastwood on mukana myös ravintolabineksessä. Jo vuonna 2015 kirjoitin blogiini Clint Eastwooodin omistamasta Mission Ranch -ravintolasta ja -majoituspaikasta. Se sijaitsee Pohjois-Kalifornian rannikkokaupunki Carmel-by-the-Seassa, lyhyemmin Carmelissa, jossa Clint toimi aikoinaan myös pormestarina. Tässä postauksessa kerron toisesta carmelilaisesta ravintolasta Hog's Breath Inn, jonka Clint Eastwood on myös aikoinaan omistanut. Eastwood myi tämän ravintolan sittemmin perhetutulleen, mutta ex-omistaja näkyy niin ravintolan lokaatiossa kuin sisustuksessakin voimakkaasti edelleen. 
Hog's Breath Inn -ravintolan sisäänkäynti. Ravintolan nimi suomeksi tarkoittaa "villisian henkäystä" ja villisikoja näkyy myös ravintolan sisustuksessa. Heti sisäänkäynnin yhteydessä yksi villisian pää.

Ravintola sijaitsee Clintin mukaan nimetyssä rakennuksessa Eastwood Building.

Me kävimme Hog's Breath Inn -ravintolassa ensimmäistä kertaa jo noin kuusi vuotta sitten. Ukkokulta tiesi ravintolan Clint-yhteyden entuudestaan ja Eastwoodin elokuvafaneina paikka meitä kiinnosti. Minulle paikka jäi tuolloin mieleen erityisesti sen todella herkullisesta artisokkakeitosta. Mielestäni se oli maailman parasta. Carmelin läheisyydessä sijaitseekin itseään maailman artisokkapääkaupungiksi tituleeraava Castrovillen pikku kaupunki, josta oletettavasti tuoreita ja hyvälaatuisia artisokkia on toimitettu myös Clintin ravintolaan. Kävimme viimeksi tässä ravintolassa nyt pari viikkoa sitten sunnuntaiajelullamme ja ruokalistalta löytyy edelleen tämä maukas Castroville Artichoke Soup. Alkuruoan kokoinen annos keittoa (USA:ssa puhutaan cup) maksaa 7 dollaria ja hiukan isompi annos (USA:ssa bowl) 8,5 dollaria. Ravintolan ruokalista on monipuolinen alkupaloineen, salaatteineen, keittoineen, pastoineen, pihveineen ja jälkiruokineen. Myös lapsille löytyy oma menunsa. Ravintoloitsija suosii lähialueiden tuottajien ruokatarvikkeita ja pyrkii käyttämään mahdollisimman paljon luomua.
Siinä sitä nyt on, kulhollinen maukasta artisokkakeittoa rapeaksi paahdettujen, juustoisten leipäpalojen kera. Joko keiton reseptiä on näiden vuosien aikana hiukan muokattu, sillä muistelin sen olevan kermaisempi, tai sitten aika on vain kullannut muistot, edellisestä käynnistämme kun on jo 1,5 vuotta aikaa. Mutta todella hyvää oli tämäkin, suosittelen! Edellyttäen tietenkin, että tykkää artisokasta.

Hog's Breath Inn -ravintola on ollut toiminnassa jo yli 40 vuotta. Kokonaisuuteen kuuluvat sisäravintola, reilunkokoinen patio sekä pubina toimiva saluuna. Patio sijaitsee suojaisalla sisäpihalla ja nyt käydessämme siellä oli vielä kaasulämmittimetkin lisälämpöä tuomassa. Ulkolämpötila oli lounasaikaan nimittäin vain +13 C, merenrannassa kun olimme. Ravintolan sisätilat olivat nyt asiakkailta koronan vuoksi suljettu, mutta käydessämme siellä 1,5 vuotta sitten edellisen kerran, oli pöydissä valkoiset pöytäliinat ja ulkotilaa astetta fiinimpi tunnelma. Ainakaan tällä kertaa ulkopöydissä ei ollut liinoja, mutta arvatenkin näin pandemia-aikana liinattomat pöydät on helpompi pitää puhtaina. Valkoisista liinoistaan huolimatta paikka on ollut jokaisella käynnillämme kuitenkin hyvin rento ja taustalla soivat pääosin ikimuistoiset kasarihitit. Sisustuksessa silmiin osuvat isot takat, joita on ulkona peräti neljä kappaletta, sisätiloissakin kaksi ja pubin puolella yksi. Seinät on koristeltu Eastwoodin elokuva-aiheisilla julisteilla, valokuvilla ja repliikeillä eli leffafaneille varsin mielenkiintoista katseltavaa. Pubin puolella seinille on ripustettu useampikin villisian pää paikan nimen mukaisesti.
Sisäpihalla sijaitsevaa patiota. Kuvassa näkyy myös kaksi pihan takoista. Oikealla sijaitsevan puun takana on sisäänkäynti saluunaan/pubiin.

Saluunassa pari villisian päätä, kuvamateriaalia Clintin elokuvista ja yksi kappale takkoja.

Vessakäytävällä lisää Clint-materiaalia.

Ajoimme siis pari viikkoa sitten sunnuntaiajeluna meiltä 1 h 20 min merenrantakaupunki Carmeliin, koska autoomme piti saada hiukan maileja mittariin. Päätimme yhdistää samaan reissuun lounaan ja valitsimme jälleen tämän Clintin ex-paikan. Vieläkö artisokkakeitto olisi yhtä hyvää? Ja kyllähän se edelleen tosi herkullista oli!

Carmel on todella kaunis pikku kaupunki ja näin ollen monien turistienkin suosiossa. Lounaan jälkeen kävimme kävelemässä Carmelin pääkatua pitkin paikalliselle hiekkarannalle ja huomasimme, että pääkadun lounaspaikat olivat jo kaikki aivan täynnä. Joissakin ravintoloissa ihmisiä oli jopa jonottamassa lounaalle. Hog's Breath Inn -paikan yksi etu on myöskin, että se sijaitsee ruuhkaiselta pääkadulta pari korttelia sivuun. Siellä lounaalle pääsi siis heti, eikä tilauksissa mennyt kauaa. Ja palvelukin pelasi. Uskaltaisikohan ravintolaa siis tämän sijaintinsakin vuoksi kutsua ns. hidden gemiksi eli piilossa olevaksi helmeksi?
Carmelin katukuvaa.

Tällä hetkellä ravintola ei ota lounasajalle pöytävarauksia vastaan, mutta illaksi kyllä ja se varmastikin suositussa pikku kaupungissa kannattaa tehdä. Jos siis haluaa syödä rennossa paikassa maukasta ruokaa ja kenties tutkiskella samalla ravintolan seiniltä Eastwoodin elokuvauraa, niin vahva suositukseni tälle paikalle.

Tällainen ravintolakatsaus tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

6 kommenttia:

  1. Oltaispa tietty tästä paikasta kaksi vuotta sitten! Kalifornian roadtripillä ajettiin 17 mile drivea pitkin ja sieltä mentiin Carmeliin tankkaamaan auto ja syömään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kökkö! Nyt olisi yksi hyvä syy lisää tulla sitten uudestaan! Kyllähän täällä näkemistä ja kokemista riittää. Mutta tosi kiva, että näitte jo 17 Mile Driven, Carmelin pikku kaupungin ja arvatenkin myös paljon muuta. :-)

      Poista
  2. Tämä onkin mukavan näköinen rafla ja kivoja kuvia. Carmel on niin viehättävä pikkukaupunki, jossa on kiva käveleskellä. Laitan tämän muistiin seuraavaa roadtrippiä varten, ehkäpä jopa tänä kesänä, kun Highway 1 kuulemma korjataan ajokuntoon viimeisen maavyörymän jälkeen. Kiitti blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä! Kiva, jos sait tästä ideaa seuraavan roadtripin pysähdyspaikaksi. Highwayn 1 -tien korjaustyät on aloitettu, mutta vielä en ole kuullut arviota milloin saisivat valmiiksi. Ensiarvio heti sortumisen jälkeen oli, että vuosi menee. Kannattaa siis tarkistaa reitti kaiken varalta etukäteen. Kiitos kommentistasi! :-)

      Poista
    2. Tässä linkki Mercury News artikkeliin pari viikkoa sitten, jossa sanotaan, että tavoite Highway 1 tien avaukseen on "early summer". Tietenkin sateista riippuen. Näyttää niin isolta projektilta, että on ihme, jos tie saadaan avattua kesäkuussa. https://www.mercurynews.com/2021/02/25/highway-1-in-big-sur-to-reopen-this-summer-after-11-5-million-slide-repair

      Poista
    3. Joo, muistankin tämän uutisen ja vähän ihmettelin, kun ensimmäinen arvio korjausajasta oli huomattavasti pidempi. No, jospa korjaus olisikin luultua nopeampi tehdä ja tie saataisiin taas turvallisesti auki. Kaunis reitti se on! :-)

      Poista