Että sellainen pyöräretki

Viime lauantaina USA:ssa vietettiin itsenäisyyspäivää ja tämän juhlapäivän yhteydessä ukkokullan työnantajalla on ollut tapana antaa aina pari ylimääräistä vapaapäivää. Näin kävi tänäkin vuonna. Päätimme, että nyt saa samojen kotiseinien tuijotteluun tulla pieni tauko ja varasimme majoituksen kolmeksi yöksi eteläisemmästä Kaliforniasta, tuppukylästä nimeltään Solvang. Se on hauska pieni tanskalaiskylä, josta kertonen teille toisessa postauksessa lisää. (Ja ennen kuin joku pöyristyy valinnastamme matkustaa Kaliforniassa tällaisena aikana kerron, että kaikessa mahdollisessa huomioitiin turvavälit, jokainen ateria syötiin joko ulkona tai autossa, noudatimme tiukasti paikallista maskipakkoa, desinfioin hotellihuoneemme ennen sinne asettumistamme, emmekä liikkuneet missään väkijoukoissa. Lisäksi tulimme jo varsinaiseksi juhlapäiväksi eli lauantaiksi takaisin kotiin, koska arvelimme silloin olevan ihmisiä julkisilla paikoilla joka tapauksessa enemmän liikkeellä. Joten please, ei marinaa tästä. Kiitos.)

Ajoimme Solvangiin keskiviikkona. Torstaina piti olla viikon viilein päivä, luvattu vain +23 C, joten valitsimme ajanvietteeksi tutustumisen Solvangin läheisyydessä oleviin viinitiloihin. Ja tanskalaiskylässä kun oltiin, niin siellä markkinoitiin viinitilavisiittejä tehtäväksi myös skandinaavityyliin polkupyörillä. Minullahan ei siis ole ollut polkupyörää täällä Piilaaksossa koko tämän kuuden vuoden aikana ja olen ollut pyörän selässä Kaliforniassa vain kerran aiemmin, Santa Monicassa erään Suomi-vieraamme kanssa. Niinpä olen todella ikävöinyt pyöräilyä, jota Suomessa tuli kuitenkin harrastettua ahkerasti työmatkoihin ja monessa muussakin hyötykäytössä. Otimmepa siis nyt Solvangissa vuokrapyörät alle, jihuu! 

Alkuhuumaa! Asfaltti, alamäki ja kaikki!

Aamupäivästä piipahdimme ensin yhdellä viinitilalla kävellen ja olimmekin siellä lähes koko vierailumme ajan ainoat asiakkaat. Matkaa tuli taitettua noin 5 km. Iltapäiväksi vuokrasimme sitten ne pyörät ja tarkoituksenamme oli pyöräillä vielä yhdelle tai kahdelle viinitilalle. Toiselle niistä olin tehnyt varmuuden vuoksi pöytävarauksen, kuten näin korona-aikaan oli suositeltu. No, lopulta yksi viinitila tuona helteisenä iltapäivänä riitti, nimittäin kaikki ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä...

Google Mapsin mukaan paras reitti viinitilalle kulkisi vilkasliikenteisen maantien vartta ja olisi kestoltaan vain 18 minuuttia. Emme halunneet pyöräillä tuon ison valtatien reunustaa autojen huristellessa kovaa vauhtia ohi, joten valitsimme Google Mapsin ehdottaman toisen reitin, sen kuuluisan "oikoreitin", kestoltaan 17 minuuttia. Matka-aika ei niinkään ollut se tekijä valintaamme, vaan rauhallisempi ajoväylä. Kartassa oikoreitin kohdalle oli piirtyneenä jokin aivan hintelä tiepahanen, mutta ajattelimme, että siinähän sitä saadaan nauttia kauniista ja rauhallisesta maalaisidyllistä sitten samalla. Valitsimme siis tämän pyöräilyreitiksemme. No, sehän olikin sitten oikoreittien oikoreitti!

Matkahan alkoi todella hyvin. Asfaltoitu tie muuttui nopeasti hiekkatieksi, joka kulki kauniiden viiniviljelmien keskeltä (kuva yllä). Ensimmäinen yllätys olivat neljä meksikaanomiestä, joiden kohdalle mutkan takaa saavuimme. He pitivät "torikokousta" hiekkatien laidalla ja yhdellä miehistä oli kämmenensä päällä valtava haukka! Haukka availi mahtavia siipiään. Lintu pelästyi meitä, vaikka kaarsimme pyörillämme monen metrin päästä. Miehellä oli lintu kuitenkin kytkettynä, eikä lintu päässyt karkuun ja mies saikin sen nopeasti rauhoiteltua. Jos me hämmästelimme miehiä ja sitä valtavaa haukkaa, niin kyllä meksikaanotkin katsoivat meitä vähän pitkään. Arvelivat varmaan, että tietävätköhän nuo minne oikein ovat menossa. 

Noh, mehän luulimme tietävämme. Yllätyksiä oli kuitenkin luvassa lisää. Hiekkatie alkoi nimittäin nopeasti vain kaveta kapenemistaan, kunnes tulimme lopulta umpikujaan. Just! Tie päättyi onneksi vähän korkeammalle kummulle ja näimme, että tuolla kaukana se tie on joskus muinoin jatkunut. Ei jatkunut enää. Tie oli käytännössä kasvanut umpeen ja väliin oli rakenneltu aitoja, ojia ja muuta mukavaa. Umpikujakohdasta pystyimme näkemään myös varsinaiselta reitiltä sivuun. Siellä häämötti jonkin matkan päässä golfkenttä. Suomalainen sisuhan ei antanut periksi luovuttaa tässä vaiheessa, vaan lähdimme suunnistamaan kohti golfkenttää kauhean ryteikön läpi. Pyöriä oli pakko taluttaa, sillä tuo ryteikkö oli täynnä korkeaa heinää, epätasaista maastoa sekä piikikkäitä, raapivia puskia. Joukossa taisi vilahtaa myös myrkyllistä poison oak eli myrkkytammea. Eniten kuitenkin tässä vaiheessa itse pelkäsin käärmeitä. Lämpötila oli nimittäin ylittänyt jo reilusti hellelukemat, joten tuollainen korkea kuiva heinikko olisi mitä ihanteellisin lymyilypaikka kalkkarokäärmeille. Kääk! Noh, käärmeiltä onneksi vältyttiin ja ryteikön ja parin ojan ylityksen jälkeen tupsahdimme golfkentän reunalle. Kyllä siinä riitti golffareilla ihmeteltävää, kun me yltäpäältä heinissä pölähdimme heidän peliensä keskelle!

No, ajoa päästiin pian jatkamaan, sillä golfkenttää reunusti golfkärryille tehty kapea asfalttitie. Mutta välittömästi, kun käännyimme golfkentältä pois, olimme taas epämääräisellä hiekka- ja soratiellä. Ajoa kuitenkin päättäväisesti jatkettiin, kunnes... Edessämme oli korkea karjaportti ja piikkilanka-aita! Karjaportti oli totta kai lukossa. Voi sitä tuskan parahdusta, mikä minulta pääsi. Tähänkö tämä matka nyt tyssäsi? Saattoi minulta siinä pari valittua kirosanaakin lipsahtaa! No, periksi ei päätetty antaa tässäkään tilanteessa. Niinpä kipusimme itse vuoroillamme ja nostimme myös pyörät yksi kerrallaan tuon karjaportin yli. Aita oli vielä tuhannen ruosteessa ja minua alkoi tilanne jo hiukan huvittaa. Osittain väsymyksestä, osittain siitä helteestä, osittain koko koomisesta tilanteesta. Miltä me oikein näytimme? Olin vielä vastikään ostanut alennusmyynnistä Michael Kors -merkkisen hihattoman paidan ja olin tietenkin laittanut sen ylleni tälle kivalle pienelle viinitilaretkellemme. Se oli niin kaunis lohenpunainenkin. No, siinä minä nyt sitten muka joku fancympi paita päällä kiipeilin ruosteisen karjaportin yli kuin joku ketterämpikin marakatti! Hah hah! No, olimme todellakin ainoat kulkijat sillä tiellä, ettei siellä onneksi ollut yleisöä.

Karjaportin ylitys. Onneksi ei vuokrattu sitä tandempyörää. Olisikin ollut astetta isompi operaatio "heittää" se tandem aidan yli. :-D 

Tässä vaiheessa matkaa oli siis taitettu jo hyvinkin puoli tuntia ja helteessä hiki alkoi pyörien nostoineen kaikkineen virrata ihan kunnolla. Onneksi meillä oli pullot vettä mukana. Ei muuta kuin hörpyt pulloista ja takaisin pyöränsatulaan! Minulla tosin oli vähän paha aavistus tällaisesta suljetusta karjaportista. Useinhan se nimittäin meinaa, että alue tai tie on suljettu myös toisesta päästä. Ja kas, kuinka ollakaan, jonkin matkaa pyöräiltyämme edessämme oli uusi portti ja lukossa tietenkin sekin. Tuon karjaportin takana odotti kuitenkin jo leveämpi asfalttitie ja tiesimme olevamme jo suhteellisen lähellä viinitilaa. Vielä kerran etsimme jostakin suomalaisen sisun sopukoista ruista ranteeseen, nostimme polkypyörät ja kapusimme tuon aidan ylitse. Ai että, kuinka se asfaltti tuntuikaan hyvältä pölyävän ja kuoppaisen hiekkatien jälkeen! Olimme lisäksi ns. takaisin kartalla.

Vielä edessämme oli ehkä kilometrin polkaisut ja lopulta pääsimme viinitilalle, melkoisessa hiessä ja aivan uupuneina. Olimme tietenkin tekemästäni pöytävarauksesta jo pahasti myöhässä, mutta onneksi tilalla oli vain pari muuta seuruetta ja mahduimme helposti mukaan. Myöhässä tosiaan olimme, sillä tämä Google Mapsin tarjoama 17 minuutin "oikoreitti" kesti meiltä 50 minuuttia. Kun laitoimme pyörät parkkiin, ukkokulta totesikin, että tämä oli sitten viimeinen kerta, kun vuokraamme pyöriä. Heh, minun ideahan se oli! 

Pääsimmehän me sitten lopulta maistelemaan niitä viinejäkin, mutta enpä muistakaan ennen juoneeni viinitilalla ensin niin montaa litraa vettä! Pikku hiljaa voimat siinä sitten palautuivat ja päätimme lähteä polkemaan takaisin kohti Solvangin keskustaa. Yksi viinitila sai siis riittää. Tällä kertaa valitsimme ihan sen ison ja asfaltoidun tien takaisin. Iso osa paluumatkasta olikin hulppeaa alamäkeä, olimme siis tehneet tulomatkalla kaikessa siinä hurmiossa ylämäkinousua melkeinpä huomaamattamme. Lisäksi maantien viereen oli vieläpä osalle matkaa tehty erillinen pyörätie. Voi miten ihanaa vauhdin hurmaa se alamäkiajo olikaan! Tukka hulmusi! Vauhdikas alamäkiajo kyllä kruunasi tuon pyöräretkemme. Nyt minun pitää varmaan vain odottaa, että aika kultaa ukkokullan muistot ja saan puhuttua hänet taas joku päivä pyörän selkään, hi hii!

Näissä maisemissa pääsimme sitten viiniä maistelemaan. Mitäpä sitä ei suomalainen tekisi viinitilalle päästäkseen! Ryteiköt ja karjaportitkin ylitettiin, enää olisi puuttunut vain se harmaa kivi, jonka läpi kokeilla menevänsä.

Viinitilalla oli tällainenkin pyörä. Välillä kyllä meidänkin matkan eteneminen tuntui aika takkuiselle. Lisäksi ihmettelin, miten Google Maps nuo matka-aika-arviot polkupyöräreiteille oikein antaa. Ison tien kautta matka-aika-arvio oli sen 18 minuuttia, mutta meillä meni palatessakin matkaan noin 30 minuuttia, vaikka iso osa matkasta oli sitä nopeakulkuista alamäkeä. Mene ja tiedä.

Tällainen retkitarina tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!