Toinen vierailu Suomeen

Tällä kertaa kirjoittelen teille, millaisia ajatuksia toinen vierailuni Suomeen ulkosuomalaisena toi ennen matkaa ja sen aikana, sekä millaisia kokemuksia, yllättäviäkin sellaisia tuon vierailuni aikana kohtasin. 

Sää (suomalaisenhan pitää aina raportoida säästä)

Visiittini Suomessa kesti kymmenen päivää. Laskin, että seitsemänä päivänä niistä satoi räntää. Eli ei taas Suomi-neito aivan parhaita puoliaan raskinut koko aikaa minulle näyttää. Mutta ne kolme päivää, jotka sateelta säilyivät, olivat kyllä todella kauniita aurinkoisia kevätpäiviä ja niitä oli ilo katsella. 

Sateisesta säästä huolimatta huoneilman kosteus Oulussa oli vaivaiset 21 %. Kyllä siinä olivat taas nenä ja kurkku ihmeissään vaihdoksesta, kun täällä on tottunut 50-60 % huoneilman kosteuteen. Köh, köh!

Otin taas taksin ikkunasta kuvan samasta kohtaa kuin viimeksi saapuessani Ouluun. Ei kovin ruusuinen vastaanotto tälläkään kertaa. Voit verrata 3 kk sitten nappaamaani kuvaa klikkaamalla tästä.

Sateen tuoksu

Oulussa vastassa odotti jälleen tyhjä jääkaappi ja ensitehtävänä oli suorittaa ruokatäydennys. Lähdin ulos kävelläkseni lähikauppaan ja tietenkin siellä satoi sitä hemmetin räntää. Mutta. Vaikka se olikin räntää, niin sen tuoksu oli oikeasti ihana! Sateen jälkeinen tuoksu nimittäin täällä Kaliforniassa on jotakin ihan muuta kuin Suomessa. Ja sitä suomalaisen sateen jälkeistä tuoksua olen huomannut kaipaavani.

No ei Kaliforniassakaan tietenkään pahalle sateen jälkeen haise, mutta tuoksu vain on erilainen. Sitä on hankala selittää. Ja toisaalta, täällä sataa niin harvoin. Ja nyt, ennen Suomeen lähtöäni pistin merkille, että koko edellisen viikon täällä Piilaaksossa oli ilmassa todella kukkaisat tuoksut. Samoin uutisiin tulivat myös siitepölyvaroitukset, puiden kohdalla oikein supersiitepölyvaroitukset. Joten ihan mielekkäästä tuoksujen maailmasta Suomeen lähdin. Mutta nyt Suomessa, jopa räntäsade tuoksui minusta aivan erityisen hyvälle. Hurmaavalle! Eihän se räntäsade näkynä toki kaunista katseltavaa ollut, mutta joskus kannattaa näemmä antaa valta toiselle aistille, tällä kertaa hajuaistille, ja nauttia tilanteesta. Suosittelen kokeilemaan!

Himoitut herkut tällä kertaa

Tällä kertaa haaveilin jo pari viikkoa ennen lentoja suosikkimaksamakkarastani, joka on maultaan aurinkokuivattu tomaatti. Se tulee syödä paahdetun ruisleivän päällä ohuiden suolakurkkusiivujen kera. Kuolasin tämän herkun perään jo somessa ennen matkaa ja niinpä vain sain Bay Arealla asuvalta ystävältämme tietää, että myös täältä löytyy ihan ok makuista maksamakkaraa. Kiitos vain, Johanna R!

Toinen tuolta valmiiksi prosessoitujen lihatuotteiden osastolta olivat nakit, HK:n napakat nakit. Niitä oli pakko Suomessa saada. Hyvähän se on katsokaas varmistaa tuo nitraattien saanti. ;-) Ja päätyivätpä lautaselleni vielä ihanat, vanhat kunnon roskamakkarat Gotler ja Lauantaikin. Nekin muuten maistuvat sitä paremmille, mitä ohuempina siivuina niitä saa. Ihan vaan tiedoksi. :-)

Ja sitten, jostain se mieleeni putkahti, että haluaisin syödä yhden kappaleen Runebergin torttuja. Aikataulullisestihan tämä oli täysin järjetön toive, olihan Runebergin päivästä kulunut jo 1,5 kk kun tulisin saapumaan Suomeen. Laitoin etukäteistiedusteluja menemään kaveripiirissäni ja perheessäni, oliko torttuja vielä näkynyt myynnissä. Aika laihat olivat tulokset. Työpaikkani kahviossa kuulema saattaisi vielä kerran viikossa olla noita torttuja tarjolla. Lopulta rakas äitini otti ja leipoi Runebergin torttuja ja ai että, hyviä olivat! Ja tulihan niitä sitten syötyäkin useampi kuin se yksi.

Nakki naisen tiellä pitää.

Mutta nyt näiden tuoksu- ja makuaistimusten jälkeen niiden muiden kokemusten pariin:

Apua, rahakaan ei ollut entisellään!

Muistan hyvin, kun työkaverini vaimoineen muutti aikoinaan Dallasista takaisin Suomeen. Heidän Amerikan vuosien aikana Suomessa oli siirrytty euroihin ja niinpä paluushokki Suomessa oli katala. Kaupassa hinnat olivat euroissa, eikä paluumuuttajilla ollut rahan suuruusluokasta minkäänlaista käsitystä.

Itselleni kävi nyt Suomi-visiitilläni vähän samanlainen shokki, joskin paljon lievempänä. Sain nimittäin kaupan kassalta vastarahana uuden kympin setelin. Se näytti suoraan sanoen oudolle ja olisin luullut seteliä vääräksi rahaksi, ellen olisi syksyllä ehtinyt näkemään uutisoinnissa, että seteliuudistus alkaa. Paitsi että uusi kymppi näytti oudolle, oli se mielestäni myös kooltaan todella pieni. Sattumoisin minulla oli kuitenkin rahapussissa myös vanha kymppi ja totesin jälkikäteen setelien olevan ihan samankokoiset. Jotenkin uusi ulkoasu vain hämäsi. Tämä kokemus ravisteli: En ollut tunnistaa oman synnyinmaani rahaa!

Se uusi kymppi ja kai ihan oikeaa valuuttaa.

Lisää shokkeja

No kun minä sinne lähikauppaan ensimmäisena iltana tepastelin, niin mitä minun silmäni kaupassa näkivätkään! Kassalla oli myynnissä lukkosulaa! Hei, oikeasti en edes muistanut sellaista olevan olemassa! Eikä tähän ole vaikuttanut pelkkä Kalifornia, en vain ole kyseistä tuotetta joutunut Suomessakaan käyttämään vuosikausiin. Varmaan se kassaneiti minua ihmetteli, kun katseeni suorastaan nauliutui tyrkyllä olleeseen lukkosulalaatikkoon. 

Tässä muuten taas yksi mainio esimerkki, kuinka suomalaisesta pienestä lähikaupasta löytyy kaikki, aivan kaikki. Lukkosulasta lähtien. Eikä laajaan valikoimaan tarvita hehtaarihallia. Huomaan siis kaipaavani suomalaista Siwaa, K-Marketia, Salea, Valintataloa, Lähikauppa Tarmoa ja mitä niitä nyt on.

Ensimmäisen illan lähikauppaostokset.

Muita pieniä huomioita

Vielä jouluvisiitin aikaan olin jotakuinkin kärryillä suomalaisesta tv-ohjelmatarjonnasta. Nyt siellä pyöri useita aivan outoja tv-ohjelmia, joista en ollut kuullutkaan. Samoin autossa kuuntelemani radiokanavat olivat nyt jotain Bassoa ja Loopia. Mutta hassua oli huomata itsessään, että tulin seuranneeksi elokuvia yllättäen ilman käännöstekstien lukua. Täällä rapakon takana pakostakin totuttu tapa oli ns. jäänyt päälle. 

Sekin oli nyt huvittavaa huomata, että valtaosa some-päivityksistä ja suomalaisten uutissivustojen tuoreimmat uutiset tulivatkin samaan aikaan, kun itse olin hereillä. Täällä Kaliforniassa ollessa nämä tuutit kun täyttyvät aina silloin, kun meillä on yö tai varhainen aamu. Nyt siis pääsi seuraamaan Suomessa uutisoituja asioita ja suomalaisten some-päivityksiäkin ns. reaaliajassa. 

Kurjasta säästä huolimatta ihmiset sentään vaikuttivat iloisemmilta nyt kuin joulun aikaan. Olivat tainneet talven taittuminen ja edellisen viikon kauniit kevätsäät tehdä tehtävänsä Suomen kansalle ja hyvä niin. Kiinnitin myös huomiota, että sain suomalaisittain poikkeuksellisen ystävällistä ja iloista palvelua, ainakin Kainuussa. Liekö palvelun taso sitten todella vaihtelee Suomessa vuodenaikojen mukaan? Talvella ja erityisesti ennen joulua on mörökölli-meininkiä ja kevättä ja kesää kohden hymyillään kuin keijukaiset.

Pitää sisällään kaenuulaesia herkkuja.

Lopuksi vielä mieleeni painunut tilanne Oulun kadulta:

Oulun kadulla kuultua

Sää oli juuri ollut aivan järkyttävä räntä- ja lumisateineen, jotka tuuli tuiversi välillä myös alhaalta ylöspäin. Suoraan sanoen potutti tarpoa siinä säässä, mutta päivällä hyvä lounas- ja illemmalla hyvä päivällisseura vetivät tottakai pitemmän korren ja talsin tuossa kauheassa säässä ihaniin tapaamisiini. Kun olin palaamassa päivällistreffeiltä, sää oli juuri vaihtunut asteikossa inhimilliselle puolelle. Pyry ja tuisku olivat lakanneet, tosin jalkakäytävät olivat edelleen hitsin liukkaat. 

Tällöin kaksi varttunutta rouvaa lähtivät juuri iltakävelylleen ja minun kohdalla toinen rouvista tuumasi toiselle: "Kyllä meiän vaan täälä pohojosessa kelepaa." Minua hymyilytti. Olisi niin tehnyt mieleni nostaa etusormi rouvien edessä pystyyn ja vastata, että hei, just on satanut pikku-ukkoja ties mihin suuntaan ja edelleen jalkakäytävät ovat melkeinpä hengenvaarallisen liukkaat ja teidän mielestä vaan kelepaa. Itselläni olisi kyllä mielessä jokin ihan muu paikka, missä kelepais. No, jätin kuitenkin sormeni nostamatta, jotta rouvat pystyivät keskittymään askeliinsa liukastumatta. En voi muuta kuin nostaa hattua noiden oululaisrouvien positiivisuudelle.

Oululaisia sorsia paistattelemassa päivää. Ja hei, LUNTA!

Paljon se antoi, jotain myös otti

Paljonhan se Suomi-reissu taas antoikin, saunomisineen kaikkineen, mutta jostain jäin myös paitsi. Olin nimittäin joulukuusta asti odottanut täällä rapakon takana järjestettävää suurta flamencofestivaalia, mutta kuin sattuman sanelemana festivaalipäivät osuivat juuri minun matkapäivilleni. No, ehkä ensi kerralla sitten. Aina ei voi voittaa. Tämä myös tarkoittaa, että minulta toivottu flamencopostaus siirtyy taas tuota tuonnemmaksi.

Ne jälkiseurannat

Mainitsinkin jo aiemmin, kuinka minulla oli vielä pari jälkiseurantaa tämän Suomi-matkani tiimoilta. Toinen koski matkalaukkuani, joka siis saapui perille yli vuorokausi allekirjoittanutta myöhemmin ja toinen oli jetlag. 

Kirjoittelenkin teille tuosta jetlagista aivan omassa postauksessaan, joten nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. Flamencopostauksen lisäksi ystäväni ovat minulta kovasti toivoneet muitakin aiheita tänne blogiini. Jokainen aihe on kirjoitettu ylös ja osaa olen aloittanut jo kirjoittamaankin. Nyt vaan ensinnäkin tahtoo olla hiukan ajanpuute, kun en haluaisi koneella istua aivan 24/7 ja pitäisi kai vähän elää tätä elämääkin täällä, ja toisekseen, osa aiheista vaatii aika paljonkin taustatyötä ja paikallistuntemusta ja taas minulle jonkin viikon ahaa -elämyksieni huippu voi olla juuri tuo maksamakkaran löytäminen paikallisesta ruokakaupasta. Kääntelen siis vielä aivan peruskiviä tuolla paikallistuntemusrintamalla monessakin asiassa. :-) Jos siis toivomaasi aihetta ei vieläkään ole tullut, älä masennu. Tulee, kun ehditään. :-)