Amerikkalaisia kummajaisia, osa 5

Hupsista! Listasin teille amerikkalaisia kummajaisia edellisen kerran tammikuun lopussa, joten edellisten kummajaisten ihmettelystä onkin vierähtänyt aikaa jo yli kaksi kuukautta! Tämä ei suinkaan ole merkki siitä, etteikö kummajaisia edelleen eteen tupsahtelisi, en vain ole ehtinyt niitä tänne blogiini asti kirjoittaa. Mutta nyt. Nyt on jälleen korkea aika raottaa muutamia amerikkalaisia kummajaisia. Tässäpä siis jälleen yksi erä lisää outouksia teidänkin ihmeteltäväksi: 

Kuivaa vai kosteaa?

Tästä pohjois-kalifornialaisesta säästä tai ilmastosta ei kyllä ota Erkkikään selvää! Olenkin kirjoitellut teille paikallisista sääilmiöistä ja sään vaihtuvuudesta aikaisemminkin, mutta viime aikoina on ollut mielen päällä tämä "kuiva vaiko kostea?" -dilemma ja se kyllä melkoinen kummajainen onkin. 

Kaliforniahan on tunnettu kuivuudestaan ja esimerkiksi viime talvena, joulu-helmikuun aikana täällä oli 40 päivän jakso, jolloin ei satanut pisaraakaan vettä. Tästä huolimatta, pyykkien kuivaksi saaminen ilman kuivausrumpua tuntui mahdottomalle, ja juuri erityisesti noiden kuivien talvikuukausien aikana. Samoin esimerkiksi keittiön hehtaariuunin luukunrivassa roikkuva keittiöpyyhe oli aina märkä! Että se sitten otti kupoliin, kun ei siihen saanut enää käsiään kuivatuksi. Eikä se vaihtamalla parane! Kun se pyyhe ei kuivu, niin se ei kuivu!

Eli onko täällä nyt sitten kuivaa, kosteaa vai märkää? En minä tiedä! Olen tippunut tämän asian suhteen kärryiltä jo aikoja sitten, jos olen koskaan kärryillä ollutkaan. Ja joo, on talviajan kovat yökosteudet sun muut, mutta miksi sitten luonto ja kasvit pysyvät rutikuivina ilman lisäkastelua, mutta pyykki ja keittiöpyyhe pysyvät märkinä, häh?!

Siinä se märkä ja ruttuinen rätti roikkuu.

Onneksi jo tuntuu, että tämä kummajainen on alkanut helpottamaan näin kevätkuukausien aikana, mutta tämä seuraava kummajainen taitaa olla aina vain pahenemaan päin.

Kadonneet kirjakaupat

Kirjakauppoja ei täältä tahdo löytyä enää mistään. Saimme vieraita Suomesta ja heillä oli aikeissa ostaa täältä yksi tietty kirja kirjakaupasta. Käyntinsä San Franciscossa ei tuottanut tulosta, tosin tuskin aivan joka katua ehtivät tietenkään siellä tutkimaankaan. Käyntinsä San Josessa ja kysely siellä paikalliselta kuitenkin antoi vastauksen, ettei San Josen keskustassa ole enää kirjakauppaa. Kun kyseessä on kuitenkin miljoonan asukkaan kaupunki, on mielestäni aika kummallista kirjakaupan puuttuminen kokonaan. Kolmannella etsintäkerralla vieraamme olivat toivorikkaina, sillä olimme aivan huippuyliopisto Stanfordin kupeessa sijaitsevassa ostoskeskuksessa. Mutta ei, ei yliopisto-opiskelijoidenkaan lähinaapurista kirjakauppaa löytynyt. Ostoskeskuksen vartijan antama vastaus kirjakauppatiedusteluihinsa oli: "Google man, Google!"

Digitaalisuus on siis tehnyt tehtävänsä täälläkin: netti ja e-kirjat ovat suosittuja. Lisäksi pitkien ajomatkojen ja ruuhkien vuoksi täällä harrastetaan todella paljon nettikaupoista tilaamista. Nettikauppaa on meidänkin tullut jo täällä harrastettua huomattavasti enemmän kuin Suomessa ja miksipä ei, kun onhan se tosi kätevää. Paketti saattaa tulla samana päivänä ovellesi ja itse säästyt ruuhkissa ajamiselta sekä parkkipaikan etsinnältä. 

Niinpä täällä tilattaneen myös kirjat nykyään valtaosin nettikauppojen kautta. Kirjakaupat alkavat olla täällä siis todellisia harvinaisuuksia. Pian kummajaisia itsekin.

Stanfordin ostoskeskuksessa on Piilaakson ainoa Marimekko-liike, toinen löytyy San Franciscon keskustasta. Tässä kuva, kuinka Marimekko näkyy Stanfordin ostoskeskuksen sisustuksessa. Kiva!

Seuraavaksi hyppäämme Stanfordin ostoskeskuksesta Stanfordin yliopiston puolelle. Kummajaiseen olen nimittäin törmännyt sielläkin.

Akateeminen aktiivisuus - opinnoissa!

Stanfordin huippuyliopisto sijaitsee siis Piilaaksossa, kotikaupunkimme naapurissa. Ennen kummajaisen esittelyä en malta alkuun olla mainitsematta paria mielenkiintoista, yliopiston omilta nettisivuilta poimimaani faktaa tuosta opinahjosta.

Yliopistossa opiskelee yli 7 000 ylioppilasta, jotka suorittavat ensimmäistä yliopistotutkintoaan. Näiden lisäksi Stanfordissa opiskelee yli 9 100 jatko-opiskelijaa, joten yliopiston opiskelijajakauma on voimakkaasti painottunut jatko-opintoihin, päinvastoin kuin suomalaisissa yliopistoissa. Näiden yliopistossa kirjoilla olevien opiskelijoiden lisäksi on tietenkin vielä ne lukuisat verkko-opintojaan suorittavat ympäri maapallon. Vuonna 2014 Stanfordin yliopistoon hakijoiden hyväksymisprosentti oli 5,1 % ja sen seitsemässä eri tiedekunnassa on peräti yli 2 100 henkilökunnan jäsentä. Lisäksi Stanfordin yliopistossa pyörii huikeat 5 300 ulkopuolisella rahoituksella rahoitettua tutkimusprojektia! Kyllä, 5 300. Projektien lukumäärä suhteutettuna henkilökuntaan tarkoittaisi, että jokaisella henkilöstön jäsenellä olisi vastuullaan keskimäärin 2,5 projektia. Melkoinen akateeminen keskittymä on siis kyseessä. Mutta sitten sen kummajaisen pariin, mikä tähän miljööseen liittyy.

Stanfordin yliopistokampuksen kirkko, Memorial Church.

Kävimme eräänä iltana näyttämässä Suomi-vieraillemme Stanfordin yliopiston kampusta ennen kuin jatkoimme matkaa illalliselle. Olimme kaikki äimän käkinä, sillä illalla klo 18 jälkeen joka ikinen yliopiston parkkipaikka oli varattu! Arvelimme ukkokullan kanssa, että nyt täytyy olla Stanfordin kampuksen stadionilla jokin peli ja ihmiset ovat tulleet sitä katsomaan ja näin valloittaneet jokaisen parkkiruudun kampukselta. Lopulta löysimme autolle parkkipaikan, sellaisen, öhöm puoliksi sakkopaikan, mutta jätimme uskaliaasti auton siihen omatoimisen kampuskierroksemme ajaksi. 

Kierrellessämme kampusta, autot edelleen pyörivät kuumeisesti alueen useilla eri parkkialueilla etsien parkkeerauspaikkaa. Lopulta kysyimme yhdeltä opiskelijaneitokaiselta, että miksi täällä on niin täyttä vielä tähän aikaan illasta. Mahtaako olla jokin peli alkamassa? Neito totesi meille: "Ei kai tänään mitään peliä ole. Tämähän on ihan normaali ilta kampuksellamme. Meillä on katsos niin paljon myös iltaluentoja." Kyllä minulla ainakin loksahti leuka auki! Olen nimittäin varma, että menipä Suomessa minkä tahansa yliopiston parkkipaikalle arki-iltana klo 18-19 aikaan, niin vapaita parkkipaikkoja on valita asti. 

Stanfordin yliopistoa.

Toinen tapaus, joka kertoo yliopisto-opiskelijoiden ottavan opintonsa tosissaan, sattui ukkokullalle hänen vieraillessa Bostonissa. Hän törmäsi Harvardin yliopiston pieneen urheilujoukkueeseen, joka ilakoi voittopokaalinsa kanssa. Joukkue oli voittanut lajissaan ja ukkokulta lupasi tarjota joukkueelle pikku drinkit voiton kunniaksi. Mutta mikä olikaan joukkueen jäsenten vastaus? Eivät he voi vastaanottaa drinkkiä, kun huomenna on aamulla jälleen luennoille meno! Siis mitä ihmettä? Moniko suomalaisopiskelija kieltäytyisi voittojuhlissaan ilmaisesta drinkistä, vaikka seuraavana päivänä ne luennot olisivatkin?! 

Mielestäni tämä opiskelijoiden innokkuus ja sitoutuneisuus opintoihinsa on siis melkoinen kummajainen kun Suomeen vertaa. Kunnioitettava kummajainen.

Toki tämän akateemisen opintoinnokkuuden taustalla on varmasti se, että lukukausimaksut maksavat näissä huippuyliopistoissa maltaita, useita kymmeniä tuhansia dollareita lukukaudelta. Siinä on varmasti keppiä ja porkkanaa kerrakseen suorittaa opintonsa mahdollisimman nopeasti ja kunnialla loppuun.

Lisäksi ilta-ajan luentoja perustelee todennäköisesti ainakin se, että yliopisto käyttänee kursseillaan asiantuntijoina henkilöitä Piilaakson yrityselämästä ja näin illat ovat ainoa aika, jolloin nuo bisneselämän gurut pääsevät näkemyksiään ja oppejaan jakamaan. Tulipa vain mieleeni, että niinköhän opiskelijat Suomessa tulisivat nenäänsä nyrpistelemättä luennoille vielä klo 19. No, osa varmasti tulisi, mutta iso osa ehkä ei.

Yksi selätetty kummajainen!

Hahaa! Lopuksi minun täytyy raportoida vielä teille, kuinka olen päivittänyt arkemme suorastaan uudelle tasolle. Täällä eletään nyt kuulkaas amerikkalaista elämää versiota 2.0. Vai meneekö tämä uudistus jo suoraan versioksi 3.0? Avauduin teille postauksessani Amerikkalaisia kummajaisia, osa 3 näistä paikallisista suihkutötteröistä, mutta katsokaapas, mitä minä olen meidän huusholliin jo jokin aika sitten hankkinut! Letkullisen suihkun, jee!

On tämä ylellisyys jo asennettukin ja hyvin toimii!

Täällä onkin kuulema tapana, että kun asunnosta muutetaan pois, otetaan suihkuletku muutossa mukaan ja kierretään asunnon perusvarustukseen kuuluva tötterösuihku takaisin. Letkullinen suihku on täällä siis ikäänkuin asukkaiden henkilökohtaista omaisuutta, ei taloyhtiön. Erikoista touhua!

Näihin uudistushenkisiin tuuliin päätän tällä kertaa ja sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!