Amerikkalaisessa apteekissa, osa 2: omat ensikokemukseni

Sairastaminen ei ole kivaa, sairastipa sitten missä maassa tahansa. Täällä ulkomailla asuessa siihen vain tulee vielä yksi rasite lisää, jos ja kun joudut sairaudestasi jo muutenkin heikompikuntoisena selvittämään paikallisia käytäntöjä ja törmäämään ihmekiemuroihin. Minulle kävi näin, kun ensimmäisiä amerikkalaisia reseptilääkkeitäni menin ostamaan. Kyllä siinä suomalaisen apteekin selkeätä käytäntöä ja jouhevuutta ikävä tuli! 

Tässä siis apteekkipostaussarjani toinen osa, omista ensikokemuksistani.

Reseptilääkeosastolla

Minulla ei ollut etukäteen minkäänlaista haisua, kuinka täkäläisten apteekkien reseptilääkeosastolla toimitaan. Apteekissa, johon olin pyytänyt reseptini lääkärin sähköisesti toimittamaan, oli reseptilääkepuolella kolme eri nimellä varustettua luukkua! Niin, tai sitten luukulla ei ollut nimeä ollenkaan. Yksi luukku oli erillään ja kauempana muista luukuista, mutta sen takana avautui täsmälleen sama tila kuin muidenkin luukkujen takana. Tämä luukku ei ollut minkään niminen. What the heck?! Sitten oli pari kolme luukkua, joiden päällä luki "pick up" eli lääkkeiden noutoluukku ja sitten näiden vieressä, mutta eri seinustalla oli yksi "tapaa farmaseuttia" -luukku. Okei... 

Apteekin eri luukkuja. Kolmas, nimeämätön luukku ei näy tässä kuvassa sen ollessa niin erillään.

Kun menin paikalle, yllä olevan kuvan mukaista jonoa ei ollut. Niinpä haahuilin luukkujen edessä tyyliin heitänkö noppaa, mille luukulle pitäisi mennä. Nainen sinisessä työasussaan huikkasi tiskinsä takaa minut pick up -luukulle. Selitin asiani ja reseptiä alettiin nimelläni tietokoneelta etsimään. Niin, täällähän ei siis todellakaan käytetä henkilöiden sosiaaliturvatunnuksia apteekki- tai sairaala-asiakkaiden tunnistamisessa niin kuin Suomessa aina ja varmaan ikuisesti. Täällä käytetään ainoastaan nimeä ja syntymäaikaa. Syynä tähän on tosiasia, ettei läheskään kaikilla täällä ole sosiaaliturvatunnusta!

Nainen tavasi nimeni antamastani ajokortista moneen kertaan ja tarkisti syntymäajankin. Mitään reseptiä tiedoillani ei löytynyt. Vielä yksi uusi haku, mutta tuloksetta. Minä intin, että kyllä resepti juuri tähän kyseiseen apteekkiin tilattiin. Nainen sanoi, että nyt kannattaisi varmaan soittaa terveysasemalle ja varmistaa, että kyseessä on todella tämä apteekki. Poistuin tiskiltä.

Soitto terveysasemalle, josta varmistettiin, että kyllä, oikea apteekki on kyseessä. Ja että kuulemma joskus sähköisten reseptien kanssa vaan käy näin. Nii-in, olipa jännä juttu, että taas minun kohdalla tökkäsi. Terveysaseman asiakaspalvelija aikoi lähettää reseptin uudestaan, käski odottaa muutaman minuutin ja mennä sitten luukulle toistamiseen. Tällöin resepti olisi varmasti ehtinyt kirjautua järjestelmään. 

Odotin kierrellen apteekin lukuisia hyllyvälejä ja palasin luukkujen eteen. Nyt sitten edessä olikin kahdeksan henkilön jono. Odotin kiltisti totta kai vuoroani, vaikka kuumeinen hiki sai seisoskellessa olon tukalaksi ja heikoksi. Lopulta tuli vuoroni ja sama nimi- ja syntymäaikaruljanssi uudestaan. Taaskaan mitään ei löytynyt! Tällä kertaa tiskin takana oleva myyjä huomasi kuitenkin kysyä, että olenko tämän apteekin asiakkaana sattumoisin ensimmäistä kertaa. Sanoin olevani. Joo, no siinä tapauksessa sinun pitää mennä teknikon (technician) puheille, jotta hän saa ensimmäisen reseptisi ulos ja lisättyä tietosi järjestelmäämme. Minua palvellut myyjä ei voinut tehdä sitä tällä luukulla. Aha, just. Tämä teknikko oli siellä kolmannella, erillään sijaitsevalla luukulla, jonka päällä ei lukenut mitään opastetta. (Kysymys: Montako teknikkoa työskentelee suomalaisessa apteekissa?)

Menin teknikon luukulle. Taas kerran nimi- ja syntymäaikaruljanssi. Teknikollapa olikin jo printattuna noin A5-arkin kokoinen lappunen, ilmeisesti se kovasti kaivattu resepti. Osoitetiedot ja puhelinnumerot tarkistettiin, tietojen naputtelua tietokoneelle. Lopulta pyydettiin palaamaan odottamaan pick up -luukkujen eteen. Lääke olisi valmiina arviolta 15 minuutin kuluttua ja minua tultaisiin kutsumaan lääkkeiden noutoluukulle etunimelläni. Liekö tämä jokin henkilötietosuoja-asia täällä, ajattelin. Kaikki muutkin asiakkaat oltiin nimittäin kutsuttu ainoastaan heidän etunimellään noutamaan lääkkeitään. Onpa hienovaraista! 

Kun noin 15 minuuttia oli kulunut, minua ei suinkaan huikattu etunimeltä tiskin takaa, vaan kuulutettiin kaiuttimista siinä koko hemmetin kokoisessa apteekissa! Ja koko komealla nimellä! Että se siitä henkilötietosuojasta ja hienovaraisuudesta! Kuulutuksesta jäi epäselväksi, mille luukulle piti mennä. Mielestäni kehotettiin menemään "tapaa farmaseuttia" -luukulle. Menin siihen. Sanottiin, että olen väärällä luukulla ja piti mennä pick up -luukulle. Pick up -luukuilla ei kuitenkaan ollut ketään minua odottamassa niin kuin muiden lääkkeidensaajien kanssa oli käytäntönä ollut. Samaan aikaan minua kuulutettiin taas kaiuttimista niin, että apteekki raikasi! Että mulla meni hermo! Aloitin suomenkielisen astetta kipakamman sadattelun ukkokullalle, vaikka syytönhän se raukka tähän pomputteluun oli. Mitä hel***in toimintaa tämä oikein on?! 

Minut ohjattiin jonon päähän, mitä kenenkään muun lääkkeennoutajan ei tarvinnut tehdä. Jonossa ensimmäisenä ollut mies varmaan näki ja kuuli, että pian tuo luukulta toisella hyppyytetty nainen räjähtää käsiin ja päästi minut edelleen jonossa. Kiitin miestä kovasti, eikä hän ollut jonossa eteensä päästämisestä moksiskaan. Niin, ja sitten taas odotin, koska edelleenkään ketään ei ollut noutoluukuilla asiaani hoitamassa. En siis käsitä, miksi minua piti kuuluttaa koko nimelläni ja oikein kahteen kertaan, vaikka lääkkeenihän ei selvästikään ollut vielä edes valmis. Muiden kohdalla aina joku oli jo lääkkeiden kanssa odottamassa niiden hakijaa.

Lopulta tiskin taakse tuli myyjä. Nimi- ja syntymäaikaruljanssi. Tässä vaiheessa apteekin työntekijöillä tuli jo varmaan sukunimenikin korvista ulos. Olihan sitä tavattu jo aika monet kerrat. Tiedot löytyivät ja myyjä nouti lääkkeen takana sijaitsevalta pöydältä. Lääke oli jo sujautettu pieneen paperipussiin ja pussi nidottu kiinni. Mutta kas, kun lääkkeeni sisältämä suljettu paperipussi nostettiin tiskille, niin sitten taas odotettiin. Odotettiin, kunnes yksi henkilökunnan jäsenistä, joka ilmeisesti oli paikan ainoa farmaseutti valkoisine takkeineen, tuli kertomaan lääkkeen annostuksen ja mahdolliset sivuvaikutukset. Hänellä oli myös valta naputella lääkkeen hinta kassaan. Sitten farmaseutti poistui paikalta ja alkuperäinen myyjä jatkoi rahastuksen parissa. Että sellainen reilu tunti siinä sitten vierähti saada yksi 120 millilitran pullo lääkettä! Hintaa pullolle tuli alle viisi dollaria ja yhdet menetyt hermot.

Tässä se 120 ml:n pullo taikamönjää nyt sitten on. Jännä juttu muuten, että lääkkeiden kohdalla näytetään täälläkin käytettävän millilitroja ja tablettien esim. ibuprofeenin kohdalla milligrammoja. Ovatko siis amerikkalaiset joutuneet tässä antamaan periksi paunoistaan, unsseistaan, punsseistaan ja muista töttöröö-mittayksiköistään? ;-)

Poistuin tiskiltä ja kiitin vielä kohteliaasti uudestaan miestä, joka päästi minut edelleen jonossa. Maksoimme muut ostokset vielä tavaratalon toiselle kassalle ja lähdimme lääkkeeni kanssa vihdoin ja viimein ulos apteekista. Apteekissa vierähti siis aikaa enemmän kuin terveysaseman päivystyksessä lääkärikäynnissä! Käsittämätöntä touhua!

Juttelevat järjestelmät? 

Mietin sitten jälkeenpäin, että onkohan täällä apteekkiketjuilla yhtenäiset järjestelmät eri toimipisteiden kesken vai ei. Eli jos seuraavan kerran menen saman ketjun, mutta naapurikorttelissa sijaitsevaan apteekkiin, niin joudunko taas menemään tämän mystisen teknikon kautta, jotta tietoni saadaan järjestelmistä näkymään. Vai löytyvätkö tietoni nyt naapuriapteekista automaattisesti? Pahoin pelkään. Ja oletan, ettei tiedot ainakaan välity apteekkiketjulta toiselle. Jo sekin, että sähköinen resepti tilataan tiettyyn apteekin toimipisteeseen, eikä vain tiettyyn apteekkiketjuun taitaa kertoa, etteivät järjestelmät keskustele eri toimipisteiden välillä. No, eipä ne järjestelmät tunnu keskustelevan aina viiden miljoonan asukkaan Suomessakaan, joten ei kai voi olettaa niiden keskustelevan yli 300 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa.

Tässä taisi nyt siis käydä niin, että tässä tuli valittua tämä yksi ja sama apteekki vakiopaikaksi. Ettei taas pidä mennä teknikon kautta. No, ainakin tunnen tämän apteekin joka ikisen luukun jo läpikotaisin, olipa yläpuolella opastekylttiä eli ei.

Walgreens-apteekin mottona on "At the corner of happy and healthy". Jaa-a. En minä kyllä kovin onnellisena, enkä terveenäkään sieltä poistunut. Verenpaineetkin oli varmaan tapissa.

Loppuhuipennus

Ja ettepä arvaa! Nythän kävi sitten niin, että tulevaa häämatkaamme varten saamme lavantautisuojan, joka otetaankin kuurina suun kautta tabletteina, ei piikkinä. Tämä vaatii totta kai lääkkeiden määräyksen reseptillä. Näin ollen voin postaukseni loppuhuipennuksena kertoa, että pääsemme heti tällä viikolla käymään apteekissa uudestaan! Kyllä taas riemu repeää. Minulle on kyseessä toinen amerikkalaisen reseptilääkkeen nouto, mutta ukkokullalle ensimmäinen. Pitänee pakata eväsleivät reppuun mukaan, jotta jaksamme taas luukulta toiselle hyppyytystä. Alankin tästä seuraavaksi käärimään leipiä voipaperiin ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Jos ei ala pariin viikkoon kuulua uutta postausta, olemme jääneet ikuiseen luuppiin amerikkalaisessa apteekissa.