Etana jääkaapissa ja muuta mukavaa

Tämänkertainen postaukseni on sekalaista sillisalaattia viime päivien sattumuksista eli luvassa on hiukan kepeämpää menoa. Kerron teille kolme toisistaan irrallista tarinaa, joten suurta, koko postauksen mittaista punaista lankaa ei tällä kertaa ole.

Etana jääkaapissa

Pari päivää sitten tapahtui taas jotakin odottamatonta. Löysin elävän etanan jääkaapistamme! Voi pojat, sitä minun huutoa!

Ehkä on tarpeen selittää kuinka tilanteeseen oikein päädyttiin, ettei vain jäisi kuvaa, että tässä on kotirouvalla päässyt keittiön hygieniataso repsahtamaan toden teolla. Ja toisaalta, että eivät nämä piilaaksolaiset kodit ihan niin hataria ja reikäisiä ole, että lattioilla ja kaapeissa ryömisi nilviäisiä päivät pääksytysten. 

Olin kokkaillut meille kerralla isomman satsin ruokaa. Kun sitä yhtenä iltana söimme ja koko iso kattila hehkui kuumuuttaan, ajattelin kätevänä emäntänä laittaa kattilan ensin ulos parvekkeelle jäähtymään. Yöksi kattila pitäisi kuitenkin saada jääkaappiin, etteivät oravat ja opossumit löydä samalle kulholle. 

Kun sitten illemmalla muistin kattilan olevan edelleen ulkona, oli jo hämärää. Nostin kattilan jääkaappiimme. Ehkä noin puoli tuntia myöhemmin menin vielä hakemaan jääkaapista jotakin. Aukaisin oven ja kääk, sain sätkyn. Kattilan kannella lösötti iso etana selkäpanssarinsa kera. En voinut muuta kuin karjua ukkokullalle, että apua, meillä on jääkaapissa etana, tule nyt auttamaan! En tiedä mikä minuun meni, mutta en siis kyennyt tekemään tilanteessa mitään muuta kuin huutamaan. Ulkona lime- ja sitruunapuumme lehdiltä olen kyllä pystynyt etanoita tiputtelemaan pois, mutta nyt, kun tuo löllykkä köllöttelikin sisällä jääkaapissamme, en voinut koskea siihen. Ehkä se oli se täysi yllätys, joka sai minut lamaantumaan. Ukkokulta ei tainnut aluksi edes uskoa koko tapausta, mutta tuli lopulta keittiöön ja pelasti minut pinteestä. Ukkokultaa nauratti. Minua vasta myöhemmin. 

Onneksi ukkokulta oli kuitenkin paikalla! Mietin vielä jälkeenpäin, että jos en olisi illalla enää jääkaapinovea aukaissut ja aamulla etana olisikin kiipeillyt vaikkapa maitopurkin kylkeen äimistelemään. Kyllä minulla olisi jäänyt aamukahvit juomatta! Tai ainakin kahvimaito olisi jäänyt sinä aamuna lisäämättä.

Viime aikojen sateet ja kosteus ovat siis villiinnyttäneet piilaaksolaiset etanat ja niitä on majaillut useita tuossa meidänkin parvekkeella olevissa kasveissa. Niinpä yksi yksilö oli kivunnut kiinni kattilaan ja vapaamatkusti ryökäle kattilan mukana sisälle asti. Luonnossa liikkuessa etanoita on viime aikoina voinut nähdä isoissa rykelmissä:

Ukkokulta julkaisi tämän kuvan somessa kysyen, että oletko koskaan pohtinut mitä etanat tekevät vapaa-aikanaan. Käväisi mielessäni vastata, että minä ainakin tiedän mitä amerikkalaiset etanat tekevät virka-aikana: ovat töissä DMV:llä! Heh, heh.

Tätä postausta varten piti muuten tarkistaa, että oliko sittenkin kyseessä kotilo vai etana. Eksyin jonkun luonnontieteilijän blogiin ja selvisi, että kaikki etanat ovat kotiloita, mutta kaikki kotilot eivät ole etanoita. Kotilopa se sitten taisi olla siinä meidän kattilankannellakin. Postaukseni sivistyksellinen osuus taisi tulla tässä. ;-)

Sorsat uima-altaissa

Kevät on jollakin tapaa villiinnyttänyt myös piilaaksolaiset sorsat. Jo lähes kuukauden verran olemme seuranneet naapuritaloyhtiön uima-allasta, jossa on polskinut kolme sorsaa. Nyt kävimme meidänkin taloyhtiön altaalla ja sielläkin oli kaksi. Kovin arkoja ja säikkyjä olivat, kun yritin hiipiä lähemmäksi kuvaa ottaakseni. Varmaan joutuvat sorsarukat lopulta ottamaan kuitenkin hatkat, kunhan ilmat vielä lämpenevät ja ihmiset ottavat taas uima-altaat aktiivikäyttöönsä.

Onhan tämäkin aika erikoinen ilmiö. Nyt jos koskaan olisi Pohjois-Kaliforniankin luonnonvesissä vettä sorsillekin uida asti, mutta niin vain ovat sorsat tykästyneet kaakelipohjaisiin uima-altaisiin. Citysorsia taitavat olla.

Molskis ja loiskis!

Huvittavin ravintolasuositus ikinä

Olin pakahtua muutama päivä sitten nauruun, kun kuulin ukkokullan antavan ravintolasuositusta San Franciscoon. Mutta oikeassapa ukkokulta oli, ihan asiallinen suositus. Työkaverinsa oli tekemässä pöytävarausta illalliselle San Franciscossa ja pari hyväksi havaittua paikkaa olivat olleet jo täyteen buukattuja. Työkaveri kysyi ukkokullalta, sattuisiko tulemaan joku hyvä ravintola mieleen. Ukkokulta muisti yhden, jossa kävimme noin 1,5 vuotta sitten syömässä. Silloin oli merkkipäivä ja menimme vähän hienompaan ravintolaan hetkeä juhlistamaan. Kun ukkokulta oli jo maininnut ravintolan työkaverilleen, hän vielä lisäsi saatesanoiksi, että kyseisestä ravintolasta saa muuten maailman parasta voita! Kyllä minua nauratti. Mutta sitten muistin itsekin, että niinhän asian laita kyllä oli. Ruokailun alkajaisiksi pöytään tuotiin jotakin leipää ja sitten oikeasti niin hyvää voita, että se oli kyllä viedä kielen mennessään! Että voikin voi maistua taivaalliselle! Ja kun menin kaivelemaan kuva-arkistojani, niin olinhan minä ottanut siitä maailman parhaasta voista tietenkin kuvankin.

Maailman parasta voita kuvan alareunassa. Voin päälle oli siroteltu ruskeita suolakiteitä. Liekö se ollut se taika, mutta mahtavan makuista voita se oli.

Kun työkaveri oli sitten illastanut paikassa, kysyi ukkokulta, että eikös ollutkin hyvää voita. Vastauksena tuli: "Jep!" Jos siis haluat syödä maailman parasta voita, mene Farallon-ravintolaan San Franciscossa. Ja ei ravintolan varsinaisissa ruoka-annoksissakaan kyllä ole mitään moitittavaa. 

Farallon-ravintolan sisustus on teemaltaan merellinen. Paikan kattolamput ovat meduusoja tai muuta vedenalaista.

Tällaisia tarinoita tällä kertaa. Nyt sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!