 |
| Poliisiasiahan siitä taisi tulla. |
Nyt olen siis jo Suomessa kärvistelemässä jet lagini kanssa, mutta ennen kuin tänne saavuin, pidimme vielä pienen hengähdysloman ukkokullan kanssa eteläisessä Floridassa. Halusin imeä itseeni hiukan aurinkoenergiaa jaksaakseni paluumuuttoa paremmin ja toisaalta yhteinen irroittautuminen arjesta tuntui nyt erityisen tärkeälle, koska luvassa olisi jälleen etäsuhdetta epämääräisen ajan verran. Lisäksi yhtenä kimmokkeena loman ja välistopin pitämiseen Floridassa oli se, että jatkaisin itse sieltä matkaani edelleen Suomeen ja tämä katkaisisi Kalifornian ja Suomen välillä olevaa 10 tunnin kokonaisaikaeroa ja sen hoitoa kahteen eri osaan. Nyt minulla täällä Suomessa on siis kirittävänä enää "vain" seitsemän aikaerotuntia.
Tämän johdannon kautta sitten siihen lomakokemukseen:
Kun meikäläisille sattuu kohdalle aina näitä kummallisia tapauksia, niin eipä tälläkään reissulla sellaiselta vältytty. Olimme loman viimeiset yöt majoittuneena Miami Beachin saarella. Täsmennyksenä, että Miami Beach on oma erillinen kaupunkinsa Floridassa eli kyseessä ei ole Miami. Viimeisenä loma-aamuna menimme vielä pienen palmupuiston läpi johtavaa polkua merenrantaan, aivan kuten muinakin aamuina. Rannalla oli vielä tosi hiljaista.
 |
| Joinakin aamuina ranta oli lanattu ennen auringonpalvojien saapumista. |
Istahdimme rantahietikolle katselemaan meren pauhuja ja ehdimme istuksia rauhassa hyvän aikaa, kunnes alkoi tapahtua. Rantavahti ajoi "mönkijällään" rannan hiekkaa pitkin kaasu pohjassa ja punaiset hätävalot vilkkuen. Pysäytti mönkijänsä juuri sen meidän käyttämän palmupuistopolun kohdalle, otti lääkelaukun mukaansa ja kaikkosi polun uumeniin. Paria minuuttia myöhemmin eri suunnista rantaa samalle paikalle ajaa kaksi Ocean rescue -tiimin maasturia. Jälleen molemmilla hätävalot vilkkuen, mutta ilman hälytysääntä. Taas ukot niistä hyppäävät kyydistä, ottavat lääkelaukut ja menevät polun suuntaan. Tässä vaiheessa taisin vielä vitsailla ukkokullalle, että nyt taitaa olla tilanne päällä. (Kaliforniassa nimittäin tahtoo usein olla tapauksia, että vaikkei olisi mistään isommasta onnettomuudesta edes kyse, vaikkapa vain pienen peltikolarin sattuessa, voi tapahtumapaikalle silti tulla todella monta poliisiautoa koppalakkeineen selvittämään tapahtunutta.)
No siinä vaiheessa kyllä vitsailu loppui, kun yksi pelastushenkilöstöstä palasi ja haki juoksujalkaa maasturin peräkontista keltaista eristysnauhaa. Juuri sellaista, jota aina elokuvissakin rikospaikoille laitetaan aluetta suojelemaan. Seuraavaksi kaupungin kadulta kuuluikin jo ambulanssin tai paloauton sireenit. Sireenit lakkasivat huutamasta juuri samalla, palmureunusteisen polun kohdalla.
Tässä vaiheessa meidän pitikin jo lähteä rannalta takaisin hotellille luovuttamaan huonettamme, mutta pääsymme tosiaan oli kuin olikin estetty juuri sen lyhyimmän reitin, palmureunusteisen polun kohdalta niillä keltaisilla teipeillä. Ennen kiertotien etsimistä jäimme hetkeksi seuraamaan tilannetta. Paikalla kuhisi ainakin kymmenen ukkoa tahi akkaa tutkimassa aluetta, käsissään taskulamput ja kumikäsineet, kasvoillaan suojamaskit ja olipa yksi pukeutununut kokovartalosuojapukuunkin. Tutkijoiden varustus kertoi, ettei kyseessä ollutkaan mikään ihan pikku juttu.
 |
| Osittain puurakenteinen rantabulevardi. Liittyy olennaisesti tapaukseen. |
Jalankulkijoille ja pyöräilijöille varatulla rantabulevardilla alkoi olla yhä enemmän aamureippailijoita ja jotkut pysähtyivät kysymään pelastushenkilöstöltä tilanteesta. Kukaan ei antanut vastauksia, mutta kuulimme kuinka yksi heistä totesi muulle ryhmälle, että nyt pitää soittaa CSI- eli rikospaikkatutkintaryhmä paikalle. Koska tutkijoilla oli aika järeä suojautuminen itsellään, tuli tunne, että parempi nyt vain lähteä pois pällistelemästä. Tiedä, jos ilmassa leijuisi vaikka jotakin myrkkyä. Mutta sitten. Olin jo kääntynyt pois, mutta ukkokulta kurotti kaiteen yli ja kurkkasi vielä sinne puurakenteisen bulevardin alle, jonne tutkijatkin lampuillaan vähän väliä osoittivat. Ja mitä siellä näkyikään? "Joku" oli peitelty valkoisella lakanalla eli ruumishan siellä sitten oli. Kyllä puistatti ja olo tuntui varsin sekavalle, kun kokonaistilanne lopulta valkeni. Porhalsimme kuitenkin eteenpäin, koska oli viimeinen lomapäivä ja muutimme vielä extempore päivän suunnitelmatkin.
Mutta sekavalle taisi tuntua tuo viimeinen lomapäiväkin. Paitsi että kyseessä oli ihanan loman loppu, oli myös minun paluumuuttopäiväni Suomeen. Ukkokulta palasi Floridasta Piilaaksoon ja minä vuorostani lähdin toiselta lentokentältä aivan eri suuntaan, tänne Pohjolaan. Tunteita ja mielen myllerrystä oli ilmassa.
Jotakin tästä mielen myllerryksestä ja tämänhetkisen elämänmuutoksen käsittelystä (tai käsittelemättömyydestä) kertonee se, että vasta nyt Suomessa on mieleni prosessoinut tämänkin ruumislöytötapauksen ns. loppuun. Olen nähnyt tapahtumasta onnettoman lyhyiden jet lag -nukkumisteni aikana pari kertaa unta. Siis en onneksi mitään painajaisia, vaan unessa vain kävelen uudestaan sitä palmupuiden reunustamaa polkua sille samalle uimarannalle ja unessa tiedostan rauhallisesti, mitä lankkujen alla on. Eli ei mitään sen rankempaa kuitenkaan. Väistämättä näin jälkikäteen on käynyt mielessä, että olihan ruumis voinut lojua rantabulevardin lankkujen alla jo pidemmän aikaa, suojaisa paikka kun oli. Ja mekin siis kävelleet tavallaan tämän ruumiin yli jo useampana aamuna. Noh, enpä lähde jossittelemaan yhtään enempää. Ihan tarpeeksi karmea kokemus oli jo ilmankin. Ukkokulta yritti vielä matkan jälkeen googlailla Miami Beachin uutisista tästä tapauksesta, mutta mitään ei syystä tai toisesta löytynyt.
Että tällainen loman päättyminen tällä kertaa. Mutta nyt jatkan totuttautumista tähän Suomi-rytmiin ja -eloon, ehkä ensi postaukseen saan joitakin tuntoja irti siitä. Siihen asti sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti