Pari paikallista tapaa, jotka nyppii

Tällä kertaa esittelen teille pari ärsyttävää paikallista tapaa. E-ehei, maatakaatavia ongelmia nämä eivät ole, mutta kaikenlaista sekaannusta ja pikku sotkua ovat nämä amerikkalaiset tavat minulle aiheuttaneet. Olen törmännyt näihin nyt erityisesti työssäni, mutta tavat eivät kosketa ainoastaan työpaikkaani, vaan ovat käytössä ihan laajemminkin.

Tämä vs. seuraava

Ensimmäinen tapa on helpoin kertoa esimerkin avulla:

Oletetaan, että on tiistai. Kun asiakas puhuu sinulle ensi torstaista (next Thursday), niin kuinka itse asian ymmärtäisit? Mitä päivää hän tarkoittaa? Minusta loogisinta on ajatella ylihuomista, koska sehän on seuraava tuleva torstai. Mutta ei. Katsos kun amerikkalainen tarkoittaa tällä ensi viikon torstaita! Jos puhuttaisiin ylihuomisesta, sanottaisiin tämä torstai (this Thursday). 

Tämän tavan kanssa minulla on vielä oppimista. Tosin jo nykyisin minulla alkaa hälytyskellot soida heti, kun joku puhuu next tai this weekday. Pari lisäkieppiä aivoissa se vielä tällä hetkellä vaatii mitä milloinkin tarkoitetaan. 

Amerikkalainen viikko alkaa sunnuntaista

Samoin paikallisissa seinäkalentereissa viikko alkaa aina sunnuntaista. Järjetöntä! Mielipuolista! Täysin epäloogista! 

Työpaikallamme on tapana merkitä tärkeät tapahtumat, deadlinet ja työntekijöiden lomat seinäkalenteriin. Arvatkaapa kuinka monta kertaa olen mennyt sekaisin päivämääristä tai viikonpäivistä, koska tietenkin kalenterin viikkoriviä vasemmalta luettuna esimerkiksi toisena päivä pitäisi olla tiistai. Mutta kun täällä se onkin maanantai! Anna mun tämäkin kestää!

Onpa vaan ollut mielenkiintoista huomata kuinka syvällä takaraivossa sellainenkin asia itsellä on, kuin että viikko alkaa aina maanantaista ja piste.

Amerikkalainen seinäkalenteri. On syytä unohtaa oma pinttynyt tapa, että viikko alkaisi maanantaista. Pah, ei ala enää.

Entäpä tämä seuraava sitten? Argh!

Samperin ykköset ja seiskat!

Sattuneesta syystä numerot ovat lähellä sydäntäni ja sekös minua ottaa kupoliin, että amerikkalaisilla (ja useilla muilla täällä asuvilla) on tapana kirjoittaa numero seitsemän ilman poikkiviivaa. Mikä sekaannuksen vaara numeroon yksi! Tässä alla on hyvä esimerkki asiasta, vaikken ruokakaupassa työskentelekään:

Kurkku ei suinkaan maksa 11 senttiä kappaleelta, vaan 77 senttiä.

Onneksi valtaosan asiakastiedoista saamme sähköisinä versioina suoraan järjestelmään, mutta allekirjoitettavia paperilomakkeitakin tarvitaan ja niissä nämä asiakkaiden omin pikku kätösin rustaamat numerotiedot ovat kyllä pirullisen tulkinnanvaraisia. Eräänkin kerran on tullut soitettua väärään numeroon, kun olen tulkinnut seiskan ykköseksi. 

Ja sattuipa väärinkäsitys juuri viime viikolla toiseenkin suuntaan. Näytin asiakkaalle muistilappua, johon olin kirjoittanut tekstin oheen kellonajan 1:30 pm. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä, kun hän ymmärsi joutuvansa tulemaan paikalle 7:30 illalla, eikä puoli kahdelta iltapäivällä. Hän siis puolestaan sekoitti minun kirjoittamani ykkösen seiskaksi. Kerroin hänelle, että Suomessa meillä on tapana kirjoittaa numerot yksi ja seitsemän näin ja näin. Nainen ymmärsi oitis. Sukunimensä perusteella hänellä on saksalaisjuuria ja sanoi itsekin pitävänsä enemmän eurooppalaisesta tyylistä. Nii-in! Jos minulta kysyttäisiin, määräisin numeron seitsemän poikkiviivan pakolliseksi ja heti! Mutta eihän minulta kysytä. Amerikkalainen raapustaa seiskansa ihan niin kuin ennenkin. 

Ja eihän siitä ole kovinkaan kauaa, kun numeron 7 poikkiviiva loisti poissaolollaan myös Suomessa. Suomen Opetushallitus antoi kuitenkin päivitetyt mallikirjaimet ja -numerot, jotka otettiin käyttöön syksyn 2016 opetussuunnitelmassa. Thank God, numeron 7 poikkiviiva palautettiin! Samassa yhteydessä poikkiviiva palautettiin myös kirjaimiin z ja q. Kuvassa Opetushallituksen ohjeistus.

Tässä vielä esimerkki aasialaisen kirjoittamasta shekistä. Osoittaa, että kyllähän myös numeron 7 pystyy kirjoittamaan selkeästi ilman poikkiviivaa, mutta ani harva täällä näin toimii.

Nipotustako?

En nyt todellakaan halua jäädä elämään mielikuviinne "sinä bloggaajana, jopa nipotti seiskan poikkiviivasta", mutta tämä on oikeasti hankaloittanut työni tekemistä. Kaikki nämä postauksessani luetellut tavat ovat. Ja siksi koen oikeudekseni niistä vähän urputtaa. 

Mutta mikä näihin outoihin paikallisiin tapoihin on avuksi? No ei mikään muu kuin se, että Korpela ottaa vaan ja sopeutuu. Taas kerran. Eli eipä auta suomalaisen itku amerikkalaisilla markkinoilla. Näillä mennään. 

Päätän ulkosuomalaisen jupinani nyt täältä tähän. Teille sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!